id
stringlengths 2
7
| url
stringlengths 31
203
| title
stringlengths 1
119
| text
stringlengths 12
212k
|
|---|---|---|---|
210507
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jon%20Voight
|
Jon Voight
|
Jonathan Vincent ”Jon” Voight ['vɔɪt] (s. 29. joulukuuta 1938 Yonkers, New York Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä. Hänen isänsä on sukutaustaltaan slovakialainen ja äitinsä saksalainen. Hän valmistui vuonna 1960 Amerikan katolisesta yliopistosta opiskeltuaan taidetta.
Voight sai pääroolistaan elokuvassa Katkera paluu (1978) sekä Oscar- että Golden Globe -palkinnon. Hän on saanut Oscar-ehdokkuudet myös elokuvista Keskiyön cowboy (1969), Pakojuna (1985) ja Ali (2001). Voight on näytellyt myös useissa muissa menestyneissä elokuvissa, kuten Syvä joki (1972), Heat – ajojahti (1995), Vaarallinen tehtävä (1996), Anakonda (1997), Pearl Harbor (2001), Tomb Raider, National Treasure – kansallisaarre (2004), Transformers (2007) ja Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (2016).
Voight esiintyi 24-televisiosarjan seitsemännellä tuotantokaudella (2008–2009) Jack Bauerin päävastustajana. Se oli hänen ensimmäinen roolinsa televisiosarjassa 40 vuoteen. 1960-luvulla hän näytteli muutamissa televisiosarjoissa, esimerkiksi kolmessa Gunsmoken jaksossa, kunnes elokuvaura pääsi vauhtiin Keskiyön cowboyn myötä. Televisioelokuvissa ja minisarjoissa Voight tosin esiintyi sittemminkin, kuten paavi Johannes Paavali II:na minisarjassa Pope John Paul II (2005).
Yksityiselämä
Voightilla on kaksi lasta avioliitostaan ranskalais-kanadalaisen näyttelijän Marcheline Bertrandin kanssa: näyttelijä Angelina Jolie ja näyttelijä-tuottaja James Haven. Voight nai Bertrandin 12. joulukuuta 1971, mutta pari otti asumuseron vuonna 1976 ja erosi vuonna 1978. Lisäksi Voight on ollut naimisissa näyttelijä Lauri Petersin kanssa vuosina 1962–1967. Voightin veljiä ovat vuoden vanhempi tutkija Barry Voight ja kaksi vuotta nuorempi laulaja-lauluntekijä Chip Taylor.
Filmografiaa
Keskiyön cowboy (Midnight Cowboy, 1969)
Vallankumouksellinen (The Revolutionary, 1970)
Syvä joki (Deliverance, 1972)
The All-American Boy (1973)
Conrack – opettaja (Conrack, 1974)
Odessan miehet (The Odessa File, 1974)
Istanbul – tavoitteena murha (Der Richter und sein Henker, 1975)
Katkera paluu (Coming Home, 1978)
Mestari (The Champ, 1979)
Puhalla rahat ja juokse (Lookin' to Get Out, 1982)
Pöytä viidelle (Table for Five, 1983)
Pakojuna (Runaway Train, 1985)
Aavikkokukka (Desert Bloom, 1986)
Viimeinen varoitus (Chernobyl: The Final Warning, 1991)
Viimeinen soturi (The Last of His Tribe, 1992)
Sateenkaaren soturit (The Rainbow Warrior, 1992)
Paluu vaarojen maahan (Return to Lonesome Dove, 1994)
Heat – ajojahti (Heat, 1995)
Vaarallinen tehtävä (Mission: Impossible, 1996)
Anakonda (Anaconda, 1997)
John Grishamin Sateentekijä (The Rainmaker, 1997)
Most Wanted (1997)
U-käännös helvettiin (U-Turn, 1997)
Alamaailman kenraali (The General, 1998)
Rosewood (1998)
Valtion vihollinen (Enemy of the State, 1998)
Varsity Blues – pelin säännöt (Varsity Blues, 1998)
A Dog of Flanders (1999)
Ali (2001)
Pearl Harbor (2001)
Tomb Raider (Lara Croft: Tomb Raider, 2001)
Uprising – kapina natseja vastaan (Uprising, 2001)
Jasper, Texas (2003)
Paahde (Holes, 2003)
Viisi ystävää taivaassa (The Five People You Meet in Heaven, 2004)
National Treasure – kansallisaarre (National Treasure, 2004)
Paavi Johannes Paavali II (Pope John Paul II, tv-minisarja, 2005)
Glory Road – matka kohti mahdotonta (Glory Road, 2006)
National Treasure: Salaisuuksien kirja (National Treasure: Book of Secrets, 2007)
Transformers (2007)
Pride and Glory (2008)
24: Redemption (tv-elokuva, 2008)
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (Fantastic Beasts and Where to Find Them, 2016)
Lähteet
Aiheesta muualla
Yhdysvaltalaiset elokuvanäyttelijät
Parhaan miespääosan Oscar-palkinnon saajat
Golden Globe -palkinnon saajat
BAFTA-palkinnon saajat
Vuonna 1938 syntyneet
Elävät henkilöt
Seulonnan keskeiset artikkelit
|
765703
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sault%20Ste.%20Marie%20%28Kanada%29
|
Sault Ste. Marie (Kanada)
|
Sault Ste. Marie [suː seɪnt mə'riː] on vuonna 1887 perustettu, 73 368 asukkaan (2016) kaupunki Ontarion provinssissa, Kanadassa. Kaupungin metropolialueella asuu kaikkiaan 80 098 asukasta. Kaupunki sijaitsee St. Mary -joen varrella. Valtakunnan rajana toimivan joen vastarannalla sijaitsee Yhdysvaltain keskilännen vanhin, vuonna 1668 perustettu Sault Ste. Marien kaupunki.
Historia
Ojibway-intiaanien tiedetään asuneen alueella kahdeksannelta vuosituhannelta eaa. lähtien.
Ensimmäisinä eurooppalaisina alueelle saapui ranskalaisia siirtolaisia vuoden 1610 tienoilla. He antoivat alueelle nimen Sault du Gaston, Ranskan kuninkaan mukaan. Jesuiittalähetystyöntekijät nimesivät vuonna 1669 alueen uudelleen Sault Ste. Marieksi ().
Vuonna 1887 Sault Ste. Marien kaupunki perustettiin ja ensimmäiseksi pormestariksi valittiin William Brown. Samana vuonna valmistui rautatiesilta yhdistämään kaksi saman nimistä kaupunkia valtakunnan rajan molemmin puolin. Seuraavana vuonna ensimmäiset taloudet yhdistettiin sähkö- ja puhelinverkkoon. Vuonna 1918 Steeltonin kaupunki yhdistettiin Sault Ste. Marien kaupunkiin. Valtakunnan rajan ylittävä Sault Ste. Marien kansainvälinen silta valmistui ja avattiin liikenteelle 1963.
Lähteet
Ontarion kaupungit
|
1748237
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Judit%20Flanderilainen
|
Judit Flanderilainen
|
Judit Flanderilainen (843 tai 844 – noin 870) oli ranskalainen prinsessa, josta tuli anglosaksisen Englannin kuningatar.
Judit oli frankkilais-roomalaisen karolingikuninkaan Kaarle Kaljupään ja Orléansin Ermentruden tytär. Wessexin kuningas Ethelwulf asui Kaarlen luona matkallaan pyhiinvaellukselta Roomasta kotiin. Hän kihlasi noin 13-vuotiaan Juditin vuonna 856. He matkustivat yhdessä Englantiin, missä heidät vihittiin lokakuussa 856, ja Judit kruunattiin kuningattareksi.
Ethelwulfin poika Ethelbald kapinoi isäänsä vastaan ja sai haltuunsa Wessexin länsiosat, ja vuonna 858, Ethelwulfin kuoltua, koko Wessexin. Hän meni naimisiin äitipuolensa Juditin kanssa. Kirkko tuomitsi liiton sukurutsaksi, ja se mitätöitiin. Samana vuonna Ethelbald kuoli. Judit, joka oli 16- tai 17-vuotias, kaksinkertainen kuninkaan leski ja edelleen lapseton, myi omaisuutensa ja palasi Ranskaan.
Vanhemmat laittoivat Juditin luostariin, mutta hän karkasi sieltä Baudouin-nimisen miehen kanssa. Kaarle Kaljupää oli aluksi vihainen mutta hyväksyi sitten liiton ja valtuutti Baudouinin karkottamaan viikingit alueelta, jonka nimeksi tuli myöhemmin Flanders. Baudouin sai uuden arvonimen Flanderin kreivi. Judit ja Baudouin saivat neljä lasta.
Judit kuoli pari vuotta ennen kuin hänen isästään tuli keisari vuonna 875. Hänen pojantyttärestään Flanderin Matildasta tuli Vilhelm Valloittajan vaimo.
Lähteet
Frankkien valtakunta
830-luvulla syntyneet
870-luvulla kuolleet
|
145236
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kenny%20Baker
|
Kenny Baker
|
Kenneth George ”Kenny” Baker (24. elokuuta 1934 Birmingham – 13. elokuuta 2016 Manchester) oli englantilainen näyttelijä ja koomikko, joka tunnetaan parhaiten Tähtien sota -elokuvien R2-D2-droidin esittäjänä. Jedin paluussa Bakerilla oli rooli myös ewokina, joka varastaa keisarillisten joukkojen kiiturin. Hän syntyi Birminghamissa. Baker oli lyhytkasvuinen, ja ennen näyttelijän uraansa hän esiintyi sirkuksessa. Hän oli Anthony Danielsin ohella ainoa näyttelijä, joka on esiintynyt kuudessa ensimmäisessä Tähtien sota -elokuvassa. Vuodesta 1997 lähtien Baker teki omaa yhden miehen stand up -show’ta nimeltä Kenny Baker.
Baker oli naimisissa näyttelijä Eileen Bakerin kanssa vuodesta 1970 tämän kuolemaan vuoteen 1993 saakka. Tästä avioliitosta heille syntyi kaksi lasta.
Baker kuoli 13. elokuuta 2016 pitkään kestäneeseen sairauteen.
Lähteet
Aiheesta muualla
Kenny Bakerin viralliset kotisivut
Englantilaiset näyttelijät
Brittiläiset koomikot
Lyhytkasvuiset henkilöt
Hollywood Walk of Fame
Vuonna 1934 syntyneet
Vuonna 2016 kuolleet
Seulonnan keskeiset artikkelit
|
654335
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/John%20Arden
|
John Arden
|
John Arden (26. lokakuuta 1930 Barnsley – 28. maaliskuuta 2012) oli englantilainen näytelmäkirjailija. Hänen parhaana työnään pidetään vuonna 1959 julkaistua näytelmää Serjeant Musgrave's Dance (suom. Kersantti Musgraven tanssi). Muita näytelmiä ovat muun muassa Ars Longa, Vita Brevis, Live Like Pigs, The Workhouse Donkey ja Armstrong's Last Goodnight. Osan näytelmistään Arden kirjoitti yhdessä vaimonsa Margaretta D'Arcyn kanssa. "Britannian Brechtiksi" kutsuttu Arden kirjoitti myös romaaneja.
Elämä ja ura
Arden syntyi Yorkshiren Barnsleyssä lasitehtaan työnjohtajaisän ja opettajaäidin poikana. Toiseen maailmansotaan asti hän kävi paikallista koulua, mutta sodan sytyttyä hän meni yksityiskouluun Yorkshiren Sedberghiin.
Koulun jälkeen Arden palveli puolitoista vuotta Britannian armeijan tiedustelujoukoissa ja pääsi sitten Cambridgen yliopiston King’s Collegeen opiskelemaan arkkitehtuuria. Hän jatkoi alan opintoja Skotlannissa Edinburgh College of Art -taidekoulussa. Edinburghin vuosinaan Arden kirjoitti ensimmäisen näytelmänsä All Fall Down koulunsa opiskelijateatterille. Valmistuttuaan 1955 hän muutti Lontooseen ja sai paikan arkkitehdin apulaisena.
Kirjoittaminen jatkui, ja vuonna 1957 hänen näytelmistään tuotettiin näyttämölle kokeellinen The Waters of Babylon. Sen menestyksen rohkaisemana hän jätti arkkitehdin työn ja ryhtyi kokoaikaiseksi kirjailijaksi. Hänen tuotantoonsa tuli poliittista aktivismia sen jälkeen kun hän avioitui yhteiskunnallisesti valveutuneen näyttelijän Margaretta D’Arcyn kanssa.
Vuonna 1959 valmistui hänen tärkeimmäksi työkseen osoittautunut Serjeant Musgrave’s Dance. Sitä seurasivat historialliset näytelmät Armstrong’s Last Goodnight (1964), The Hero Rises Up: A Romantic Melodrama (1969) ja The Island of the Might (1972).
Ardenin näytelmät Suomessa
Kersantti Musgraven tanssin (Suomen Kansallisteatteri 1967) lisäksi Ardenin näytelmistä on suomeksi esitetty Hyvän hallituksen huolet (The Business of Good Government, Tampereen Ylioppilasteatteri 1965).
Suomennettuja näytelmiä
Köyhäintalon aasi: näytelmä (The workhouse donkey), Yleisradiolle suomentanut Marja Niiniluoto, 1967
Kuin siat pellossa: näytelmä (Live like pigs), suom. Ritva Siikala; laulut suom. Kirsi Kunnas, Suomen Teatteriliitto, [i.a.] (Teatterikorkeakoulun näytelmämonisteet)
Kersantti Musgraven tanssi (Serjeant Musgrave's dance), suom. Esko Elstelä, Työväen Näyttämöiden Liitto (Teatterikorkeakoulun näytelmämonisteet)
Hyvän hallituksen huolet (The business of good government), suom. Kaarlo Oksala, TNL [i.a.] (Teatterikorkeakoulun näytelmämonisteet)
Lähteet
Aiheesta muualla
Arden Doollee.com:n tietokannassa
John Arden Radio Plays
http://www.pgil-eirdata.org/html/pgil_datasets/authors/a/Arden,John/life.htm
Englantilaiset kirjailijat
Vuonna 1930 syntyneet
Vuonna 2012 kuolleet
|
1603612
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Oskar%20Thiede
|
Oskar Thiede
|
Oskar Thiede (1879–1961) oli itävaltalainen kuvanveistäjä. Hän osallistui vuoden 1948 Lontoon olympialaisiin, joissa voitti hopeaa kuvanveiston mitaleissa ja rintasoljissa teoksellaan "Eight Sports Plaques". Myös yhdeksän olympiakultamitalia voittanut suomalainen yleisurheilija Paavo Nurmi oli Thieden mitalien aiheena.
Lähteet
Aiheesta muualla
Vuonna 1879 syntyneet
Vuonna 1961 kuolleet
Itävaltalaiset kuvanveistäjät
Itävaltalaiset olympiamitalistit
|
984782
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jarrutus
|
Jarrutus
|
Jarrutus voi tarkoittaa seuraavia:
jarrutus, liikkuvan esineen, erityisesti kulkuneuvon pysäyttäminen jarrun avulla
jarrutuskeskustelu, päätöksen viivyttäminen käsittelyä pitkittämällä
|
7686
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Heinola
|
Heinola
|
Heinola on kaupunki Päijät-Hämeen maakunnassa, noin 30 kilometriä Lahdesta koilliseen. Kaupungissa asuu henkilöä, ja sen pinta-ala on neliökilometriä, josta neliökilometriä on vesistöjä. Väestötiheys on asukasta/km². Heinolan naapurikunnat ovat Asikkala, Hartola, Iitti, Kouvola, Lahti, Mäntyharju, Pertunmaa ja Sysmä.
Heinolassa on useita puunjalostusteollisuuslaitoksia, esimerkiksi Stora Enson kartonkitehdas ja Versowood, ja siellä sijaitsi aiemmin Reuman sairaala. Se toimii nykyisin hyvinvointi- ja osaamiskeskus Valolinnana.
Historia
Heinola on perustettu vuonna 1776 Kymenkartanon läänin maaherran residenssiksi eli asuinpaikaksi. Heinola oli Kymenkartanon läänin keskus. Kaupunkioikeudet se sai vuonna 1839 maaherran muutettua Mikkeliin. Heinola kuului Mikkelin lääniin vuoden 1997 läänijakouudistukseen saakka, ja vuosina 1997–2009 se kuului Etelä-Suomen lääniin.
Elokuussa 1946 Heinolassa järjestettiin suuri herätyshenkinen kristillinen ylioppilaskokous.
Heinolan maalaiskunta ja Heinolan kaupunki yhdistyivät vuoden 1997 alussa. Entisen Heinolan maalaiskunnan kirkonkylää kutsutaan edelleen Heinolan kirkonkyläksi.
Maantiede
Heinolan vesistöihin kuuluu monia järviä, joista suurimmat ovat Ruotsalainen ja Konnivesi. Ne kuuluvat Kymijoen vesistöön. Heinolan keskustaajama sijaitsee Ruotsalaisen ja Konniveden välillä olevan Kymijoen Jyrängönvirran varrella. Ruotsalaisesta on yhteys Päijänteeseen. Järvien ohella Heinolan luonnonmaisemaa hallitsevat havu- ja sekametsät.
Ilmasto
Kaupunginosat
I. Keskusta | II. Seminaari | III. Plaani | IV. Suppi | V. Asemantaus | VI. Tommola | VII. Sahanniemi | VIII. Harju | IX. Rainio | X. Niemelä | XI. Laukkamäki | XII. Juornatjoki | XIII. Pyhätön | XIV. Aapelinpelto (Mustikkahaka) | XV. Kaakonlampi | XVI. Veljeskylä | XVII. Vuohkallio | XIX. Rautsalo | XX. Jyränkö | XXI. Sinilähde | XXII. Tähtiniemi | XXIII. Hevossaari | XXIV. Luhtapauni | XXV. Kirkonseutu (Heinolan kk.) | XXVI. Pirttiniemi | XXVII. Rautvuori | XXX. Vierumäki
Numeroimattomia kaupunginosia ja kyliä ovat Hirvisalo, Hujansalo, Härkälä, Imjärvi, Kaivanto, Kausa, Komostenkylä, Korkee, Lakeasuo, Lusi, Läpiä, Marjoniemi, Myllyoja, Onali, Paaso, Paistjärvi, Pääsinniemi, Rihu, Sepänniemi, Taipale ja Tuusjärvi.
Väestönkehitys
Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kaupungin väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on tilanteen 1. tammikuuta 2017 mukainen.
Taajamat
Vuoden 2017 lopussa Heinolassa oli 19 128 asukasta, joista 17 166 asui taajamissa, 1 762 haja-asutusalueilla ja 200:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Heinolan taajama-aste on 90,7 %. Heinolan taajamaväestö jakautuu kolmen eri taajaman kesken:
Kaupungin keskustaajama on lihavoitu.
Seurakunnat
Heinola kuuluu Pyhän Ursulan seurakunnan alueeseen. Kyseinen seurakunta on osa Katolisen kirkon Helsingin hiippakuntaa.
Vuoden 2018 aluejaon mukaan Heinolassa on seuraavat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat:
Heinolan seurakunta
Itsenäisenä helluntaiseurakuntana Heinolassa toimii Heinolan helluntaiseurakunta.
Suomen ortodoksisen kirkon seurakunnista Heinolan alueella toimii Lahden ortodoksinen seurakunta.
Entiset seurakunnat
Seuraavassa luettelossa on mainittu historiallisella ajalla lakkautetut seurakunnat Heinolan kaupungin nykyisellä alueella.
Heinolan kaupunkiseurakunta (yhdistetty Heinolan maaseurakunnan kanssa Heinolan seurakunnaksi 2007)
Heinolan maaseurakunta (yhdistetty Heinolan kaupunkiseurakunnan kanssa Heinolan seurakunnaksi 2007)
Koulutus
Heinolassa on useita ala-asteen kouluja (Jyrängön koulu, Kailaan koulu, Kirkonkylän koulu, Lusin koulu, Sinilähteen koulu ja Vierumäen koulu), Lyseonmäen yläasteen koulu, Heinolan lukio sekä Koulutuskeskus Salpauksen toimipiste, jossa on useita ammatillisia koulutuslinjoja kuten autoala, kauppa ja hallinto, kone- ja tuotantotekniikka, media-ala, rakennusala, ravintola- ja catering-ala, sähköala ja turvallisuusala. Liikunta-alan ammatillista ja ammattikorkeakoulutusta tarjoaa Suomen urheiluopisto Vierumäellä.
Liikenne
Heinola sijaitsee Helsingistä Lahden ja Jyväskylän kautta Lappiin saakka johtavan valtatien 4 varrella. Tien osuus Helsingistä Heinolaan on rakennettu moottoritieksi, ja se kulkee länsipuolitse kaupungin keskustan ohi Suomen toiseksi pisintä siltaa, Tähtiniemen siltaa pitkin. Moottoritieosuus Lahdesta Heinolaan valmistui loppuvuodesta 2005. Valtatiet 4 ja 5 erkanevat toisistaan Heinolan keskustan pohjoispuolella Lusin tienhaarassa.
Heinolan ja Pohjois-Kymenlaakson yhdistää kantatie 46, joka kulkee Heinolan kirkonkylästä Kouvolan keskustaan ohittaen Jaalan, Kuusankosken ja Valkealan. Tie on Heinolasta lähdettäessä Kouvolan rajalle saakka todella huonossa kunnossa ja sen perusparannushanketta on käsitelty kaupunginvaltuustossa useaan otteeseen.
Linja-autoliikenne
Heinolan paikallisliikennettä on operoinut heinäkuusta 2014 lähtien Lahden seudun liikenne -kuntayhtymän kilpailutuksen voittanut Lehtimäen liikenne. Heinolassa liikennöivät LSL:n 8x-sarjan linjat, jotka liikennöivät pääasiassa Lahteen, mutta myös Heinolan sisällä suurimpiin kaupunginosiin ja taajamiin, kuten Sinilähteelle, Jyränköön, Tommolaan, Vierumäelle ja kirkonkylään.
Heinolan kautta kulkee useita kymmeniä pikavuoroja päivässä. Kaikki Helsingin ja Mikkelin, Jyväskylän, Kuopion, Oulun sekä Rovaniemen väliset pikavuorot. Linja-autoaseman lisäksi kaupungin alueella sijaitsevat Vierumäen liittymän, Tähtiniemen tienhaaran, Kaivokadun, Veljeskylän, Lusin tienhaaran ja Paason sekä uusimpana Pääsinniemen (Vahteristo) pikavuoropysäkit. Lusin tienhaarassa pysähtyvät Heinolan ja Jyväskylän, mutta eivät Heinolan ja Mikkelin väliset pikavuorot. Kirkonkylässä huoltoaseman ohessa sijainnut pikavuoropysäkki lakkautettiin vuonna 2012.
Parhaimmillaan Lahteen ja takaisin pääsee arkena joukkoliikenteessä viisi kertaa tunnissa. Nopeimmillaan linja-automatka Heinolan Kaivokadulta Lahden rautatieasemalle kestää puoli tuntia LSL:n linjalla 87. Helsingin Kamppiin pääsee nopeimmillaan tunnissa ja 45 minuutissa erikoispikavuorolla.
Rautatieliikenne
Lahdesta Heinolaan valmistui rautatie vuonna 1932. Kaupungin keskustassa on Jyrängönvirran ylittävä suuri rautatiesilta. Nykyisin radalla on ainoastaan tavaraliikennettä, sillä henkilöliikenne lakkautettiin vuonna 1968. Lähin henkilöliikennettä palveleva rautatieasema sijaitsee Lahdessa.
Jo Heinolan radan rakennusvaiheessa suunniteltiin sen jatkamista myöhemmin Savon radalle saakka (ns. HELEMI-rata), johon se olisi liittynyt Mäntyharjulla tai myöhempien suunnitelmien mukaan Mikkelissä. Rautatiesuunnitelma on tullut vireille useita kertoja myöhemminkin, sillä se lyhentäisi huomattavasti matka-aikoja Savosta Helsinkiin. HELEMIn linjaus on ollut pitkään merkittynä Etelä-Savon maakuntakaavaan.
Nykyisen Lahden oikoradan jatkaminen Jyväskylään on noussut viime vuosina otsikoihin nykyisen Tampere–Jyväskylä-rataosuuden mutkittelun ja rapistumisen aiheuttamien nopeusrajoituksien johdosta. Yksi maakuntaliittojen yhteisessä selvityksessä esitetyistä vaihtoehdoista kulkisi Päijänteen itäpuolelta Heinolan ja Hartolan kautta Muurameen, jossa se liittyisi nykyiseen rataan. Päijät-Hämeen maakuntaliitto on toteuttanut selvityksen myös Lahden ja Heinolan välisen lähijunaliikenteen edellytyksistä.
Vesiliikenne
Kesäisin Lahden ja Heinolan välillä on myös vesiliikenneyhteys, joka kulkee Ruotsalaisen, Päijänteen ja Vesijärven sekä ne toisiinsa yhdistävien Kalkkisten ja Vääksyn kanavien kautta. Vesiliikennettä on myös Heinolan ja Jyväskylän välillä kesäisin. 2020 avautui Jaalan Kimolaan rakennettu huvivene- ja vesibussikanava, joka avasi vesitien Heinolan ja Kuusankosken välille.
Yleiskaava ja liikenne
Julkisuudessa keskustellaan näkyvästi Heinolan pientaloasutuksesta taajamissa, jotka sijaitsevat lähempänä moottoritietä kuin linja-autoasemaa. Lisäksi Heinolan moottoritieliittymiin on noussut vähittäiskaupan merkittäviä yksiköitä palvelemaan muun ohella lähialueen asutusta.
Matkailu
Heinolassa on Heinolan lintutarhat , Harjupaviljonki, Rautatiesilta, Suomen vanhin poppeli, venesatama sekä 1800-luvun lopussa rakennettu kaivo, joka kunnostettiin talkoovoimin kesällä 2017. Myös Heinolanharju on nähtävyys. Heinolan entisellä kaupunkialueella on myös Heinolan maaherranpuisto.
Suomen urheiluopisto sijaitsee Vierumäen kylässä. Heinolan museot käsittää kaksi rakennusta vaihtuvine näyttelyineen ja pysyvine kokoelmineen. Heinolan kaupunginmuseo on tullut tunnetuksi suurista eri tyylikausia esittävistä näyttelyistään. Heinolan taidemuseo sijaitsee WPK-talon pihapiirissä Heinolan kesäteatterin kanssa. Lääninkivalteri Aschanin talo on puutarhoineen ainutlaatuinen 1700-luvun kaupunkitalomiljöö sisämaassa. Useiden siltojen vuoksi Heinolaa kutsutaan siltojen kaupungiksi.
Kesäteatteri
Vuonna 2000 rakennettu Heinolan kesäteatteri sijaitsee Rantapuistossa Kymijoen rannalla luoden yhdessä Heinolan taidemuseon ja WPK-talon kanssa oman kokonaisuuden pihapiireineen. Kokonaan katettu teatterialue on tullut tunnetuksi erityisesti musikaaleistaan, joita ovat tähdittäneet tunnetut kotimaiset näyttelijät.
Ensimmäinen esitetty musikaali oli Billy Wilderin elokuvastakin tuttu Piukat paikat vuonna 2001. Muita ovat Hello, Dolly (2002), Viulunsoittaja katolla (2003), My Fair Lady (2004), Sound of Music (2005), Kiss me Kate (2006), Lainahöyhenissä (2007), Housut pois (2008), Piukat paikat (2009) sekä Guys and Dolls - enkeleitä Broadwaylla (2010).
Vuonna 2011 Heinolan kesäteatterilla nähtiin ranskalaisen Marc Camolettin kirjoittama Ranskalainen pyjama. Komedian ohjasi Pentti Kotkaniemi, pääosissa nähtiin Jaakko Saariluoma, Puntti Valtonen, Jussi Lampi, Mari Turunen, Saara Kotkaniemi ja Anna-Maija Tuokko.
Kesäteatterilla järjestetään näytöskauden ulkopuolella myös monia muita tapahtumia, esimerkiksi konsertteja.
Tapahtumia
KesäHeinola 2011 on kaksi viikonloppua käsittävä uusi kaupunkikulttuuritapahtuma Heinolassa. Vuodesta 2013 alkaen on järjestetty kansainvälinen jäänveistotapahtuma Heinolan jääfestivaali. Kesäisin rantapuistossa järjestetään Heinolassa Jyrää -ilmaiskonsertteja. Kaupungissa järjestetään kesäisin myös Heinolan Valot -konsertti.
Aiemmin kaupungissa on järjestetty myös karaoken MM-kilpailuja ja saunomisen maailmanmestaruuskilpailuja. Heinolassa järjestettiin asuntomessut vuonna 2004.
Jääkiekkokauden aikana Mestis-joukkue Peliitat pelaa kotiottelunsa Versowood Areenalla.
Tunnustuksia
Kolme heinolalaista kylää on saanut Päijät-Hämeen vuoden kylän kunniamaininnan: Vierumäki vuonna 2011, Lusi 2009 ja Heinolan kirkonkylä 2005, joista viimeksi mainittu palkittiin samassa yhteydessä myös valtakunnallisena vuoden kylänä.
Kuuluisia heinolalaisia
Olavi Eklund (1920–2005), suomalainen yritysjohtaja, teollisuusneuvos
Esko Seppänen, urheilutoimittaja
Eila Jaatinen, kirjailija
Anja Juurikkala, kuvataiteilija
Uuno Kailas, runoilija
Aake Kalliala, näyttelijä
Inkeri Kilpinen, näytelmäkirjailija
Marjatta Nuoreva, taidegraafikko
Aarne Ojala (1897–1978), maanviljelysneuvos, Suomen Sianjalostusyhdistyksen toiminnanjohtaja
Erkki Pystynen, poliitikko
Matti Ruohola, näyttelijä
Asko Sahlberg, kirjailija
Sipe Santapukki, muusikko
Jukka-Pekka Saraste, kapellimestari
Toni Wirtanen, muusikko
Sakke Hämäläinen, jääkiekkoilija
Tuukka Temonen, muusikko, elokuvaohjaaja
Ystävyyskaupungit
Lähde
Piešťany, Slovakia
Karlshamn, Ruotsi
Peine, Saksa
Ruokakulttuuri
Heinolan pitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla tappaiskeitto ja pannukakku.
Heinola kirjallisuudessa
Heinola on vahvasti esillä etenkin Isaksson-sarjan dekkareissa, jotka on kirjoittanut Markus Ahonen.
Katso myös
Heinolan kirkonkylän siunauskappeli
Luettelo Heinolan julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä
Lähteet
Tietoja seurakunnista (Heinolan kaupunkiseurakunta)
Tietoja seurakunnista (Heinolan maaseurakunta)
Heinolan kaupunki – kansainvälisyys (Heinolan kaupunki)
Viitteet
Aiheesta muualla
Heinolan kaupungin verkkosivut
Itä-Häme, paikallislehti
Kaupungin kartta
Tilastokeskus – Heinolan avainluvut
Seulonnan keskeiset artikkelit
|
175427
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Samer%20Elnahhal
|
Samer Elnahhal
|
Samer Elnahhal (synt. Samer el Nahhal, 11. heinäkuuta 1975 Espoo) on Los Angelesin Musicians Institutessa opiskellut suomalainen basisti, joka soitti Lordi-yhtyeessä taiteilijanimellä OX vuosina 2005–2019. Hänen isänsä on egyptiläinen. Elnahhal soittaa Ibanezin bassoa.
Suurimpana musiikillisena esikuvanaan Elnahhal pitää Mötley Crüen basistia Nikki Sixxiä, mikä vaikutti myös hänen soitinvalintaansa.
Elnahhal vieraili OX -esiintymisasuussan Hellcity 13 -yhtyeen musiikkivideolla "In Love With Love" vuonna 2007. Vuodesta 2009 lähtien Elnahhal on opettanut bassonsoittoa internetissä suomalaisella Rockway-sivustolla.
Tällä hetkellä hän soittaa yhtyeissä Down South Junkies, Venison ja Samer Elnahhal Band esiintyen omana itsenään. El Nahhal julkaisi sooloartistina debyyttialbuminsa Supernova Kill Road 24. heinäkuuta 2020.
Nuoruus
Elnahhaliin isä on egyptiläinen ja äiti suomalainen. Isä kuoli Elnahhalin ollessa seitsemänvuotias. Varhaisen lapsuutensa hän asui Libyassa ja Irakissa, mutta hänen perheensä muutti Suomeen Irakin–Iranin sodan sytyttyä. OX pelästyi sodan alkamista niin, että päätti olla menemättä koskaan armeijaan. Elnahhaliin lapsuuden suosikkiyhtyeitä olivat W.A.S.P. ja Mötley Crüe. Pian hän alkoikin soittaa omissa yhtyeissään kitaraa. Soitin kuitenkin vaihtui bassoksi saatuaan paikan kaverinsa yhtyeessä sillä ehdolla, että hän soittaisi bassoa.
Elnahhal on aiemmin soittanut demotason yhtyeissä Spoon ja Dead Lock. Ensimmäinen yhtye hänellä oli jo 13-vuotiaana. Vuonna 1996 hän opiskeli vuoden Musicians Institutessa, Los Angelesissa.
Liittyminen Lordiin
Vuonna 2005 Lordi-yhtye oli kokenut kokoonpanomuutoksia ja yhtyeen basisti Niko Hurme ilmoitti eroavansa yhtyeestä. Lordin uuden basistin etsinnässä loppusuoralle pääsi kaksi kilpailijaa, Reeo Tiiainen, joka soitti Panic IC -yhtyeessä. Toinen ehdokas oli El Nahhal, joka oli päätynyt yhteisten kavereiden kautta pari kertaa Sampsa Astalan kanssa baariin. El Nahhal vaikutti Tomi Putaansuun mielestä mukavalta henkilöltä, ja hänellä oli Mötley Crüe -paita, tukeva ruumiinrakenne ja Obelixin kaltainen leppoisa persoona. Molemmat ehdokkaat olivat luonteenpiirteltään mukavia. Päätös uudesta basistista tehtäisiin kuitenkin vasta koesoitossa. Lopulta El Nahhal nousi voittajaksi, koska hän oli tasaisen rauhallinen, joka ei hirveästi ideoinut, vaan keskittyi soittoonsa. 7. lokakuuta 2005 Putaansuu soitti El Nahhalille ja kertoi, että tämä oli valittu Lordin uudeksi basistiksi.
Lordi ilmoitti maaliskuussa 2019 OXin lopettavan kesän keikkojen jälkeen yhtyeessä. OXin viimeinen esiintyminen oli 23. elokuuta 2019 Saksassa Reload Festivalilla.
Esiintymisasut Lordissa
Esiintymisasuna OX käyttää pitkää takkia, johon on yleensä kiinnitettynä Mötley Crue -hihamerkkejä. Muita OXin asuissa toistuvia teemoja ovat paksu nahkavyö, ketjut, karvat, ja kenkinä härän kaviot. OXin naamareissa toistuvat pitkät häränsarvet, nenärengas ja pääkallomaisuus. Vuosina 2008-2010 OXin kampauksessa oli mukana irokeesi. OXin vuosina 2010-2012 käyttämässä naamarissa oli mukana ketju nenästä korvaan tribuuttina Rachel Bolanille.
Hahmon synty
Niko Hurmeen hahmo Kalma oli niin suosittu yhtyeen fanien keskuudessa, että Mr. Lordi päätti hyvin aikaisin, että Kalman seuraajan piti olla hahmona Kalman isoveli, samaa ryhmää oleva pääkallotyyppi. Hän kysyi el Nahhalilta, mitä tämä halusi. El Nahhal vastasi haluavansa olla Mad Max -tyyppinen hirviö. Mad Max 2 – asfalttisoturi oli 1980-luvulla elokuva, jonka moni näki ja joka iskosti yhden poikasukupolven mieleen sen, miltä viileän näköiset tyypit näyttävät: on riepua, suojusta ja metalliosaa. Pohdittaessa tulevaa hahmoa, Mr. Lordi huomasi el Nahhalin muistuttavan ruumiinrakenneeltaan härkää. OX oli tyylikäs nimi, ja hahmo syntyi härkien pohjalta hetkessä.
Diskografia
Lordi
Would You Love a Monsterman 2006 (2006) – bassokitara
Beast Loose In Paradise (2008) – bassokitara
Deadache (2008) – bassokitara
Babez for Breakfast (2010) – bassokitara
To Beast Or Not To Beast (2013) – bassokitara
Scare Force One (2014) – bassokitara
Monstereophonic – Theaterror vs. Demonarchy (2016) - bassokitara
Sexorcism (2018) - bassokitara
Vaikka OX esiintyy Lordin The Arockalypse-albumin kansissa ja promokuvissa, hän ei soita albumilla. The Arockalypsellä bassoraidat soittaa yhtyeen edellinen basisti Niko ”Kalma” Hurme, sillä OX liittyi Lordiin vasta albumin äänitysten jälkeen.
Soolo
Supernova Kill Road (2020)
Dystopian Rose (2022)
Lähteet
Lordin virallinen sarjakuva Alkuperä, Mr. Lordi, 2006
Viitteet
Aiheesta muualla
OXin bassotunnit Rockway-sivustolla
Lordin jäsenet
Suomalaiset basistit
Vuonna 1975 syntyneet
Elävät henkilöt
|
1437849
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/A%20Matter%20of%20Time
|
A Matter of Time
|
A Matter of Time on belgialaisen laulajan Sennekin esittämä kappale, jolla hän edusti Belgiaa vuoden 2018 Eurovision laulukilpailussa.
Kappale kilpaili Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa, jossa se sijoittui kahdenneksitoista ja täten karsiutui finaalista.
Lähteet
Belgian euroviisuedustuskappaleet
Vuoden 2018 euroviisuedustuskappaleet
|
546777
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pavlo%20%C5%A0ylko
|
Pavlo Šylko
|
Pavlo Šylko (myös DJ Pasha) (s. 6. elokuuta 1977) on ukrainalainen TV -ja radiohenkilö. Hän juonsi vuoden 2005 euroviisut Kiovassa Marija Jefrosininan kanssa. Hänen uransa DJ:nä alkoi radiossa 1996.
Šylko puhuu äidinkielensä ukrainan lisäksi venäjää, englantia, espanjaa ja ranskaa.
Šylko on kirjoittanut Ukrainan edustuskappaleen vuoden 2006 euroviisuihin, jonka esitti Tina Karol.
DJ:t
Ukrainalaiset henkilöt
Vuonna 1977 syntyneet
Elävät henkilöt
|
164092
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/N%C3%A1ndor%20Mikola
|
Nándor Mikola
|
Nándor Jozsef Mikola (ent. Mikolajcsik; 27. marraskuuta 1911 Budapest, Itävalta-Unkari – 3. toukokuuta 2006 Vaasa) oli unkarilaissyntyinen suomalainen akvarellitaiteilija. Hän opiskeli grafiikkaa ja maalausta synnyinmaassaan, mutta muutti Suomeen jo 1935. Hän oli leimallisesti pohjalainen taiteilija, jonka useat työt liikkuvat esittävän ja abstraktin rajamailla. Useista teoksista voi tunnistaa niiden aiheen – maiseman tai luonnon yksityiskohdan –, mutta aiheen käsittely ei ole luonnon jäljentämistä vaan oman kokemuksen ja tunnelman välittämistä.
Pelkistäminen on Mikolan töille olennaista. Tämä on nähtävissä sekä asetelmien ja maisemien kuvauksessa että abstrakteissa valo- ja väritutkielmissa. Hänen aiheensa ovat usein lakeusmaisemia, joenuomia, pihapiirejä ja koivikkomaisemia. Toisaalta hänen aihepiirejään olivat myös karut saaristomaisemat ja jyvevät, hiljaiset lapinmaisemat. Nandor Mikolan unkarilainen luonne näkyy temperamenttina ja dynamiikkana taiteessakin.
Akvarellimaalauksen ohella Mikola teki öljyväritöitä 1950-luvulle saakka. 1960-luvun informalistisessa vaiheessa hän yhdisti öljyväri- ja akvarellimaalauksen. 1970-luvulla Mikola palasi jälleen akvarellimaalaukseen. Tyypillistä hänen akvarellitöissään on runsas veden käyttö. 1980-luvulla Nándor Mikola kiinnostui Huippuvuorten valosta. Vuosikymmenen loppupuolella hän käytti töissään myös akvarelliliitua. 1990-luvulla hänen taiteensa oli enimmäkseen abstraktisia kokeiluja. Mikolan taiteessa on nähtävänä akvarellitaiteen klassisia aiheita kuten asetelmia, maisemia ja luontoa eri vuodenaikoina.
Mikola suunnitteli myös Karjalaan jääneiden vainajien muistoristin ja Sonni-patsaan Ilmajoelle.
Nándor Mikola opiskeli Budapestin taideteollisuuskoulun litografialuokalla (1928–1932), Wienin graafisessa instituutissa (1935) ja Budapestin vapaassa taideakatemiassa. Hän muutti Suomeen vuonna 1936.
Mikola asui ja työskenteli Lapualla, Ilmajoella ja Vaasassa. Hän oli kahdesti naimisissa ja jäi leskeksi. Toisen maailmansodan aikana hän joutui unkarilaisuutensa takia internointileirille Lempäälään.
Nándor Mikolalle myönnettiin professorin arvonimi 1979.
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Nándor Mikolan muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.
Nándor Mikola Taide Salmelan kokoelmissa.
Valassaarten värit leiskuivat Nándor Mikolan akvarelleihin. Yle Elävä arkisto.
Suomalaiset taidemaalarit
Suomalaiset professorin arvonimen saaneet
Suomenunkarilaiset henkilöt
Taiteilijaprofessorit
Vuonna 1911 syntyneet
Vuonna 2006 kuolleet
|
179287
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Leena%20Laulajainen
|
Leena Laulajainen
|
Leena Salme Tuulikki Laulajainen (ent. Laitala, o.s. Mälkönen, 18. syyskuuta 1939 Kinnula – 15. joulukuuta 2017 Helsinki) oli suomalainen kirjailija.
Laulajainen valmistui ylioppilaaksi Kiuruveden yhteiskoulusta vuonna 1959 ja filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1967 pääaineenaan kotimainen kirjallisuus. Vuosina 1964–1973 hän työskenteli äidinkielen opettajana Kouvolassa, Elimäellä ja Tapiolan yhteiskoulussa. Vuosina 1973–1980 Laulajainen oli kouluhallituksen ylitarkastaja. Vuodesta 1980 hän oli vapaa kirjailija.
Laulajaisen vanhemmat ovat pankinjohtaja Eero Mälkönen ja pankkivirkailija Elma Mälkönen (o.s. Kinnunen). Hän oli vuosina 1960–1971 naimisissa geoteknikko Erkki Laitalan kanssa. Heillä on yksi poika. Vuodesta 1974 Laulajaisen puoliso oli opetusneuvos Esko Laulajainen (1931–2017)
Laulajaisen tuotanto on laaja. Hän kirjoitti lasten- ja nuortenkirjoja, satuja ja runoja, esseistisiä kulttuurihistoriallisia tietoteoksia sekä oppimateriaalia. Hänen teoksiaan on käännetty useille kielille. Hän oli kiinnostunut alkuperäiskansoista ja kuvataiteesta. Laulajainen sai vuonna 1998 Finlandia Junior -palkinnon teoksestaan Kultamarja ja metsän salaisuudet. Hänet palkittiin saavutuksistaan Pro Finlandia -mitalilla vuonna 2001.
Teoksia
Olipa-kerran-maan kukat eli Liisa särkyneen peilin maassa (1982 Weilin & Göös)
Vesilinnun sydän (1983. Weilin & Göös, balladisatuja, kuvitus Marjatta Hanhijoki)
Maretta ja Aikapuu (1984 Weilin & Göös, satuja, kuvitus Mika Launis)
Sammeli (1985 Weilin & Göös, lastenrunoja, kuvitus Mika Launis)
Samepojken (1987, ruotsiksi kääntänyt Marita Lindquist)
Alice Kairan maailma (1987 Otava)
Tyttö ja valkoinen hevonen (1985 Weilin & Göös, satuja, kuvitus Alice Kaira)
Onnen allakka 1.9.1986–31.12.1987 (67. vuosikerta, teksti Leena Laulajainen, kuvitus Mervi Laakso)
Loikkeliinin matka lumen maahan (1986 Weilin & Göös, kuvitus Jukka Lemmetty)
Loikkeliinin lokikirja (1987 Weilin & Göös, kuvitus Jukka Lemmetty)
Satupuu(1987 Weilin & Göös, Leena Laulajainen ja Kaija Pakkanen, kuvitus Ulla Vaajakallio)
Lumileopardi tanssii (1987 Weilin & Göös, kuvitus Outi Markkanen)
Alvar, avaruusjänis (1988 Gummerus, kuvitus Kristiina Louhi)
Alvar ja varjo (1989 Tammi, kuvitus Kristiina Louhi)
saksankielinen käännös Hannibal und sein Schatten. Eine lange fröhliche Hasengeschichte
Viivi, Ruusunen ja kiinalainen kello (1989 Tammi, kuvitus Jukka Lemmetty)
marinkielinen käännös Viivi, lzi Roza da kitaj sagat. Finn jylme gyc kusaryme
Valkoinen karhu ja Joulutähti (1990 Tammi, kuvitus Kristiina Louhi)
Alvar ja salaisuus (1991 Tammi, kuvitus Kristiina Louhi)
Yksisarvinen ja sadepuu (1992 Tammi, kuvitus Outi Markkanen)
Mustarastaan aika (1993 Tammi)
Pii ja ametisti – Matka ajan halki (1994 Tammi)
Noidan kummitytär (1996 Tammi / Tammen nuortenkirjat)
Sinisen delfiinin laulut (1997 Tammi)
Kultamarja ja metsän salaisuudet (1998 Tammi, kuvitus Anna-Liisa Hakkarainen, valokuvat Rune Snellman)
Sininen soittorasia (1998 Tammi)
Sateenkaarilaakso (1999 Tammi)
Vompattisatuja (1999 Tammi, Pohjautuu satuihin, jotka ilmestyneet Asukas 2000 –lehdessä vuosina 1994–1997, kuvitus Jukka Lemmetty)
Aurinkolintu ja kaamoksen korppi (2000 Tammi, satuja, kuvitus Anna-Liisa Hakkarainen)
Kuningaskalastajan peili (2001 Tammi, satuja, kuvitus Heli Hieta)
Lumilinnut (2001 Tammi)
Keltainen sateenvarjo (2002 Tammi)
Lumottu lipas. Kuvitus Virpi Talvitie (2002 Tammi)
Satulintu lentää. Kuvitus Christel Rönns (2003 Tammi, lastenrunoja)
Raut Jootinpoika ja haltijakivi (2004 Tammi)
Raut Jootinpoika ja hopeakello (2004 Tammi)
Raut Jootinpoika ja pimeän ratsumies (2005 Tammi)
Aia (2005 Tammi)
Sanan taika - esseitä ja artikkeleita (2009 Books on Demand)
Myös tietokirjallisuutta:
Marilaiset, laulun ja uhritulien kansa (1995 Otava)
Lisäksi suomennoksia; antologioissa.
Palkinnot ja tunnustukset
Suomen Nuorisokirjailijoiden kannustuspalkinto 1981 (Taikarumpu kertoo)
Valtion nuorisokirjallisuuspalkinto 1983 (Olipa-kerran-maan kukat)
H. C. Andersen -kunniamaininta (Olipa-kerran-maan kukat)
IBBY:n kunnialista 1984
Suomen Nuorisokirjailijoiden kunniamaininta 1984 (Vesilinnun sydän)
Weilin + Göösin kirjallisuuspalkinto 1984 (Vesilinnun sydän) ja 1988 (Lumileopardi tanssii ja Loikkeliinin lokikirja)
Espoon kaupungin taidepalkinto 1985
Arvid Lydecken -palkinto 1987 (Loikkeliinin matka lumen maahan) ja 1992 (Yksisarvinen ja sadepuu)
Topelius-palkintoehdokkuus 1987 (Lumileopardi tanssii)
Padovan yliopiston kunniamaininta 1989 (Lumileopardi tanssii)
Espoo-mitali 1990
Finlandia Junior -palkinto 1998 (Kultamarja ja metsän salaisuudet)
Suomalainen kuvakirjapalkinto 1998 (Kultamarja ja metsan salaisuudet)
Pro Finlandia -mitali 2001
Tirlittan-palkinto 2005
Astrid Lindgrenin muistopalkintoehdokkuus 2009
Marin kulttuuriministeriön kunniakirja ansioista marilaisen kirjallisuuden kääntäjänä 2010
Suomen tietokirjailijat ry:n Warelius-palkinto 2011
Lähde
Lähteet
Kirjallisuutta
Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 3. Toimittanut Ismo Loivamaa. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu, 2001.
Aiheesta muualla
Laulajainen Suomen Nuorisokirjailijoiden nettimatrikkelissa
Risingshadow-sivusto.
Leena Laulajaisen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.(Internet Archive 21.2.2018)
Suomalaiset lasten- ja nuortenkirjailijat
Suomalaiset fantasiakirjailijat
Pro Finlandia -palkitut
Vuonna 1939 syntyneet
Vuonna 2017 kuolleet
|
702317
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Charta%2077%20%28yhtye%29
|
Charta 77 (yhtye)
|
Charta 77 on Ruotsin Köpingissä vuonna 1983 perustetty punkyhtye. Yhtyeen perustivat laulaja ja basisti Per Granberg ja kitaristi Johnny Smedberg, jotka ovat yhtyeen nykyisessä kokoonpanossa ainoat alkuperäisjäsenet.
Diskografia
Albumit
The beauty is in the beholders eyes, CD/LP (1991)
Hobbydiktatorn CD/LP (1992)
Skrek ännu högre 85-87 (1993)
Före Grisfesten (1993)
Grisfesten (1993)
BLY (1994)
HEL ! (1994)
6 (1994)
Världssamvetet (1995)
Tecken i tiden (1995)
Herrarna i Sandlådan (1995)
Lilla Björn och lilla Tiger (1995)
Annorlunda (1996)
Before the rain (1997)
Svart på vitt (1998)
83-98 (1998)
Singlar 85-98 (1998)
När köttet är slut (1998)
Jag är gud (1999)
Sagan om världens mest hypade band (2000)
G8 (2002)
Spegelapan (2004)
...stolt att vara svensk? (2013)
Läs mellan raderna (2013)
Salt (2015)
Trodde vi skulle ändra världen (2016)
Svett - live in trondheim (2016)
Inget varar för evigt så har det alltid varit (2017)
Skuld (2020)
Vinyylilevyt
LP:t
Välfärdens Avfall (1984)
Sista Dansen (1985)
Split (PiP) (1987)
Institution, justice & poverty(1989)
Kröp, gick & Skrek 83-85 (1991)
EP:t
Out it's still dark (1986)
7", 10" ja 12" -vinyylilevyt
White Face, 10" (1988)
Explode, 7" (1989)
It vibrates, 7" (1990)
Another brick in the wall, 12" (1990)
Vykort från Rio, 7" (1991)
Information, 7" (1992)
Jäsenet
Nykyiset
Per Granberg – laulu ja kitara (1983–)
Johnny Smedberg – kitara (1983–)
Mattias Söderlund – basso (2000–)
Johan Hultman – rummut (2003–)
Entiset
Martin Nordberg – rummut (1983–1987)
Micke Bergman – laulu ja kitara (1985–1986)
Leif Ekring – rummut (1987–1994)
Gustaf Hielm – basso (1994–1995)
Teijo Pulkkinen – rummut (1994–2003)
Fredrik Wikman – basso(1996–1999)
Lähteet
Aiheesta muualla
Charta 77s lilla värld, yhtyeen kotisivut
Ruotsalaiset rockyhtyeet
Ruotsalaiset punkyhtyeet
|
1469587
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tapaus%20Wilt
|
Tapaus Wilt
|
Tapaus Wilt (Wilt) on Michael Tuchnerin ohjaama brittiläinen rikoskomedia vuodelta 1989. Sen ovat käsikirjoittaneet Tom Sharpen romaanin pohjalta Andrew Marshall ja David Renwick. Pääosia näyttelevät television komediasarjoista tuttu parivaljakko Griff Rhys-Jones ja Mel Smith.
Juoni
Kiltti collegen yhteiskuntaopin opettaja Henry Wilt (Rhys-Jones) on haluttomien opiskelijoidensa masentama ja kotona taistelulajeista ja juppielämästä innostuneen vaimonsa (Alison Steadman) tossun alla. Hän fantasioi vaimostaan eroon pääsemisestä, ja seksinukesta alkunsa saaneiden väärinkäsitysten vuoksi joutuu poliisin (Smith) epäilemäksi tämän murhasta.
Rooleissa
Vastaanotto
Tapaus Wilt julkaistiin Suomessa VHS-videona, ja MTV3-televisiokanava esitti sen elokuussa 1996. Helsingin Sanomien tv-sivulla Mikael Fränti kutsui elokuvaa tuolloin onnettomaksi ja tympeäksi farssiksi, joka hieman paranee loppupuolen kirkkokohtauksissa. Video-oppaassa vuodelta 1994 Esko Rautakorpi kuvailee Tapaus Wiltiä puisevaksi ja keskinkertaiseksi komediaksi, jonka pohjana oleva kirja on parempi. Hän antaa elokuvalle kaksi tähteä viidestä.
Lähteet
Brittiläiset komediaelokuvat
Vuoden 1989 brittiläiset elokuvat
|
859800
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Penumbra%3A%20Overture
|
Penumbra: Overture
|
Penumbra: Overture on Frictional Gamesin kehittämä ja Paradox Interactiven julkaisema Lexicon Entertainment -pelistudiolle kehittämä selviytymiskauhupeli.
Juoni
Peli alkaa vuodesta 2000. Pelin päähenkilö Philip saa äitinsä hautajaisten jälkeen kirjeen 30 vuotta kadoksissa olleelta isältään.
Philip jäljittää kirjeen Grönlantiin ja lähtee etsimään isäänsä. Lumimyrsky yllättää Philipin ja hän pelastautuun vanhaan kaivokseen, mutta putoaa ja jää sinne jumiin tikapuiden katkettua. Philip lähtee etsimään uloskäyntiä kaivoksesta, jolloin hän ajautuu syvälle maan alle.
Matkallaan hän kohtaa mutatoituneita koiria ja hämähäkkejä, tuntemattoman Redin yrittäessä neuvoa häntä radiopuhelimella.
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
Indie-videopelit
Selviytymiskauhupelit
Windows-pelit
Linux-pelit
Mac OS -pelit
Vuoden 2007 videopelit
Ruotsissa kehitetyt videopelit
|
1464509
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/AnadoluJet
|
AnadoluJet
|
AnadoluJet on Turkish Airlinesin tytäryhtiö, joka toimii pääosin Turkin sisäisessä lentoliikenteessä. Anadolujet on halpalentoyhtiö. Yhtiön solmukohtana toimii Sabiha Gökçenin kansainvälinen lentoasema Istanbulissa.
Yhtiö perustettiin 30. maaliskuuta 2008. Se käyttää lennoillaan emoyhtiö Turkish Airlinesin tunnuksia ja lennon numeroita. Turkish Airlines ilmoitti maaliskuussa 2020 siirtävänsä kaikki kansainväliset lentonsa Sabiha Gökçenin lentoasemalta AnadoluJetin operoitaviksi.
Laivasto
AnadoluJetin laivastoon kuului heinäkuussa 2021 kaikkiaan 53 Boeing 737-800 -konetta, joiden keski-ikä oli 15,4 vuotta.
Lähteet
Aiheesta muualla
AnadoluJetin kotisivut
Turkkilaiset lentoyhtiöt
Halpalentoyhtiöt
Valtionyhtiöt
|
1257882
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Infinite%20Flight%20Simulator
|
Infinite Flight Simulator
|
Infinite Flight on Infinite Flight LLC:n kehittämä lentosimulaattoripeli, joka on suunnattu mobiililaitteille.
Pelissä on saatavilla 60 eri lentokonetta, joista osa on ilmaisia ja osa maksullisia. Pelissä on myös autopilotti-järjestelmä ja pelaaja voi halutessaan vaihtaa erilaisia säätilavaihtoehtoja, lentokoneen painoa, matkustajamäärää ja kellonaikaa. Peli on saatavilla ainoastaan Android- ja iOS-käyttöjärjestelmille. Sitä voi pelata myös moninpelinä eri maksua vastaan.
Pelin suosituimmat lentokoneet vuonna 2014 olivat Airbus A380, Boeing 747-400 ja Boeing 737-700. Maksullisista lentokoneista ylivoimaisen voiton vei Boeing 777-300.
Vuoden 2011 videopelit
Lentosimulaattorit
|
1503001
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Anna%20B%C3%A5genholm
|
Anna Bågenholm
|
Anna Bågenholm (s. 1970) on ruotsalainen radiologi. Hän selviytyi alle 13,8 °C:seen pudonneesta ruumiinlämmöstä, joka on alin elävällä ihmisellä mitattu lämpötila.
Toukokuun 20. päivänä vuonna 1999 Anna Bågenholm oli hiihtämässä Norjan tuntureilla kahden ystävänsä kanssa. Bågenholm kaatui mäkeä laskiessaan ja liukui jään läpi jäiseen virtaan. Hän kiilautui pää alaspäin selälleen railoo paksun jään alle. Bågenholmin ystävät tarttuivat hänen jalkoihinsa ja estivät tätä vajoamasta enempää, mutta eivät saaneet vedettyä häntä pinnalle vaan hälyttivät apua. Bågenholm onnistui löytämään jään alta ilmataskun, jossa pystyi hengittämään, kunnes menetti tajuntansa ruumiinlämmön laskettua.
Kun pelastushelikopteri saapui, Bågenholm oli ollut jään alla noin 80 minuuttia. Hänellä ei tuntunut enää sydämensykettä, hänen ihonsa oli valkoinen ja pupillinsa laajentuneet. Helikopterimatka Tromssan yliopistolliseen sairaalaan Narvikiin kesti vielä tunnin, jonka aikana Bågenholmia yritettiin elvyttää. Hänen saapuessaan sairaalaan hänessä ei kuitenkaan ollut elonmerkkejä. Ruumiinlämpö oli vielä sairaalaan tullessa alle 13,8 celciusastetta.
Ensiapuosaston johtaja tohtori Mads Gilbert kuitenkin päätti, ettei Bågenholmia julisteta kuolleeksi, vaikka elonmerkkejä ei ole, ennen kuin hän on lämmennyt. Bågenholm kytkettiin sydän-keuhkolaitteeseen, jolla veri pumpattiin pois ruumiista ja lämmitettynä takaisin. Vähitellen hänen oma sydämensä alkoi taas pumpata verta ja elintoiminnot alkoivat palautua. Kaksitoista päivää myöhemmin hän avasi jälleen silmänsä.
Aluksi Bågenholm oli halvaantunut kaulasta alaspäin mutta on vuosien kuntoutuksen jälkeen toipunut lähes ennalleen. Tosin hän joutui luopumaan kirurgiksi opiskelusta sormien heikentyneen toiminnan takia. Nykyään Bågenholm työskentelee radiologina samassa sairaalassa, jossa häntä hoidettiin.
Lähteet
Ruotsalaiset lääkärit
Vuonna 1970 syntyneet
Elävät henkilöt
|
1744799
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Misenum
|
Misenum
|
Misenum (lat.; ) oli antiikin aikainen kaupunki samannimisellä niemellä Campaniassa Italiassa. Se tunnetaan erityisesti Rooman valtakunnan tärkeimpänä laivastotukikohtana. Misenum sijaitsi nykyisen Misenon kaupungin paikalla.
Maantiede
Misenumin kaupunki sijaitsi Tyrrhenanmereen työntyneellä Misenumin niemellä (Misenum promontorium, myös Miseni promontorium; , nyk. Capo di Miseno) samannimisen luonnonsataman (Portus Misenus) rannalla.
Misenumin niemi muodosti Cumaenlahden (Cumanus sinus, nyk. Napolinlahti) luoteislaidan. Sen kärki työntyy pitkälti lahteen ja huipentuu suhteellisen korkeaan, jyrkkärinteiseen ja pyramidimaiseen kukkulaan, jonka ainoastaan kapea ja matala kannas yhdistää muuhun niemeen. Kukkulan korkeus on 167 metriä merenpinnasta laskettuna. Sen pohjoispuolella niemen sekä Baulin ja Baiaen rannikoiden väliin jäi Misenumin luonnonsatamalahti, ulompi satama. Se yhdistyi suurikokoiseen, sisempänä satamana toimineeseen altaaseen, nykynimeltään Lago Miseno (aiemmin myös Mare Morto), kapean kanavan välityksellä. On todennäköistä, että Misenumin niemi on alun perin muodostanut suuren, kauan sitten sammuneen kraaterin laidan, nykyisen Monte di Procida -vuoren muodostaessa toisen laidan, kun taas Lago Miseno on ollut tulivuoren keskus.
Misenumista pohjoiseen sijaitsi jo mainittujen Baulin ja Baiaen lisäksi Cumae, koilliseen Puteoli ja itään Neapolis.
Historia
Roomalaisten kirjailijoiden yleisesti omaksuman perinteen mukaisesti Misenumin tai Misenonin niemi sai nimensä Aineiaan (lat. Aeneas) Misenos-nimisestä (lat. Misenus) airuesta, jonka katsottiin tulleen haudatuksi paikalle. Misenumin niemenkärjen kukkulan voikin nähdä tavallaan muistuttavan suurta tumulus-hautaa. Toisen myyttiversion mukaan Misenos olisi ollut yksi Odysseuksen kumppaneista. Strabon piti niemeä Odysseiassa esiintyvien laistrygonien asuinpaikkana.
Misenumin seutu oli vanhaa kreikkalaiskaupunkien aluetta. Pohjoisen puolella sijainnut Cumae oli kreikkalaiskaupunkina nimeltään Kyme. Niemellä itsellään ei ole merkkejä kaupungin olemassaolosta vielä varhaisina aikoina, mutta kymeläiset käyttivät paikan erinomaista luonnonsatamaa merivaltansa aikana. Hannibal tuhosi sataman vuonna 214 eaa. epäonnistuttuaan Cumaen valtaamisessa.
Rooman tasavallan ajan lopulla Misenumin niemi, samoin kuin viereiset Baiaen ja Baulin rannikot, tulivat Rooman yläluokan suosituksi vapaa-ajanviettopaikaksi, ja sinne rakennettiin paljon huviloita. Seudun asukasluku nousi suuremmaksi kuitenkin vasta Augustuksen ajalla hänen tehtyään siitä laivastotukikohdan. Ennen tätä Misenum muistetaan Augustuksen, Marcus Antoniuksen ja Sextus Pompeiuksen tapaamisesta, jossa Sextus otti kaksi ensin mainittua vastaan laivallaan, ja he sopivat niin kutsutussa Misenumin sopimuksessa Rooman valtakunnan jaosta kolmeen. Sextuksen amiraali Menas ehdotti tuolloin köysien katkaisemista ja vieraiden viemistä väkisin merelle. Aiemmin, kuten Cicero mainitsee, Misenum oli ollut kilikialaisten merirosvojen tukikohtana, ja nämä olivat vieneet sieltä puhuja Marcus Antonius Oratorin tyttäret; Antonius oli itse taistellut samaisia merirosvoja vastaan.
Kuten jo mainittua, Augustus teki ensimmäisenä Misenumista Tyrrhenanmeren eli Alemman meren laivaston pysyvän tukikohdan, jollaisena se säilyi läpi keisarikauden. Siksi Tacitus puhuu usein ”Misenumin laivastosta” (classis Misenensis). Plinius vanhempi oli Misenumissa laivaston komentajana, kun vuoden 79 Vesuviuksen purkaus tapahtui. Hän kuoli sen seurauksena. Hänen veljenpoikansa Plinius nuorempi, joka oli myös purkauksen silminnäkijä, on jättänyt siitä mielenkiintoisen kuvauksen. Vielä paljon myöhempinäkin aikoina sekä Vegetius että Notitia dignitatum mainitsevat Misenumissa olleen laivaston ja sitä palvelleen legioonan pysyvinä laitoksina.
Mitä todennäköisimmin näin merkittävän laitoksen ja sataman ympärille kehittyi huomattava kaupunki. Useista piirtokirjoituksista käy ilmi, että sillä oli municipium-oikeudet ja jopa colonian arvoasema. Kaupungin asukkaiden etnonyymejä olivat Misenates, Misenas, Misenensis, Miseniensis ja Misenesus. Piirtokirjoituksissa ne viittaavat kuitenkin yleensä laivaston sotilaisiin eikä kaupungin asukkaisiin.
Paljon myöhemmin Misenumista tuli Länsi-Rooman viimeisen keisarin Romulus Augustuluksen karkotus- tai arestipaikka, kun Odovakar asetti Luculluksen huvilan hänen käyttöönsä hänen syrjäyttämisensä jälkeen vuonna 476. Horatius huomauttaa meren Misenumin niemen ympärillä olleen tunnettu merisiileistään.
Antiikin Misenumista vielä jäljellä ollut tuhoutui saraseenien hyökkäyksessä vuonna 915. Nykyinen Misenon kaupunki on perinyt nimensä antiikin aikaisesta paikasta.
Rakennukset ja löydökset
Kaupunki
Varsinaisesta Misenumin kaupungista on tehty vain vähän löytöjä. Ne ovat pääosin nykyisen Misenon satamanakin (Porto di Miseno) toimivan antiikin aikaisen satamalahden eteläpuolella eli satamalahden ja kukkulan välissä. Niihin lukeutuvat muun muassa roomalaisen teatterin ja kylpylän sekä upseerien asunnoiksi tulkittujen talojen rauniot.
Teatterin läheltä on löydetty keisarikultille omistettu rakennus, nykynimeltään Sacello degli Augustali, joka ajoittuu Juliusten-Claudiusten hallitsijasuvun ajalle ja uusittiin 100-luvulla jaa. Siitä on parhaiten säilynyt rakennuksen takaosan kolme holvattua huonetta, joista keskimmäinen oli varsinainen pyhäkkö. Sen julkisivussa oli neljä marmoripylvästä. Raunioista on löydetty pronssinen Nervan ratsastajapatsas, suurikokoiset Vespasianuksen ja Tituksen patsaat sekä jumalten patsaita.
Kaupungin ympäristöstä on löydetty useita hautoja, jotka piirtokirjoitusten perusteella ovat olleet meriupseerien ja -sotilaiden hautoja. Piirtokirjoituksista on saatu paljon tietoa Rooman laivaston organisoinnista.
Muut rakennukset ja rakennelmat
Sotasatama
Misenumin tunnettu sotasatama sijaitsi sen kaksiosaisessa luonnonsatamassa Misenumin niemen pohjois- ja luoteispuolella. Sataman toteutti Augustukselle hänen luottomiehensä Agrippa vuonna 31 eaa. Se muodosti suuren laivastotukikohdan yhdessä läheisen, Lucrinus- ja Avernus-järvistä muodostuneen Portus Juliuksen kanssa.
Ulkosatama oli valmiudessa olleen sotalaivaston ja sen harjoitusten käytössä. Sitä oli parannettu kahdella aallonmurtajalla, joista pohjoisemman osana toimi nykyinen Punta Pennatan saari, ja etelänpuoleinen suuntautui sitä kohti Misenumin niemeltä. Sisemmässä satamassa olivat sotalaivareservit sekä huollossa olleet laivat. Myös ulkosataman laivat voitiin tarvittaessa siirtää sinne turvaan myrskyiltä. Sieltä pääsi ulompaan satamaan ainoastaan kanavan välityksellä. Kanava voitiin sulkea puisella sillalla. Sisemmän sataman allasta ovat ympäröineet parakit ja asevarastot.
Piscina Mirabile ja Grotta Dragonara
Satamaan liittyi sen pohjoispuolella ollut, kukkulan rinteeseen kaiverrettu suuri vesisäiliö, joka tunnetaan nykyisin nimellä Piscina Mirabile. Sen koko on noin 25,5 × 70 metriä, ja siihen mahtui noin kuutiometriä eli 1,2 miljoonaa litraa juomavettä laivaston miehistölle. Vesisäiliö on rakenteeltaan kuin jättimäinen maanalainen viisilaivainen basilika, jossa on holvattua kattoa tukemassa neljä riviä 15 metriä korkeita pylväskaaria, yhteensä 48 kaarta. Altaaseen laskeutui sen kummassakin päässä portaat. Yläosassa oli ikkunoita.
Misenumin niemenkärjen kukkulan länsirinteessä oli toinen vesisäiliö, joka tunnetaan nimellä Grotta della Dragonara. Sen pituus on noin 60 metriä ja leveys noin kuusi metriä, ja sen holvattua kattoa tukee 12 pylvästä. Myös sen arvellaan palvelleen laivaston tarpeita sekä myös läheistä Luculluksen huvilaa.
Luculluksen huvila
Plutarkhos kertoo, että Mariuksella oli Misenumissa huvila, joka oli loisteliaampi ja ylellisempi kuin hänen luonteelleen olisi sopinut. Myöhemmin sen otti haltuunsa Sulla. Vielä tuolloin huvila oli vaatimaton verrattuna siihen, millainen siitä tuli Luculluksen omistuksessa. Hän osti huvilan denaarilla ja koristeli sen suurellisesti. Myöhemmin huvila tuli keisari Tiberiuksen omistukseen, ja hän piti sitä usein asuinpaikkanaan ja lopulta kuolikin siellä matkallaan Neapoliin vuonna 37. Huvilan kuvataan sijainneen kukkulan huipulla niin, että sieltä oli laaja näkymä merelle. Paikalta on löydetty siihen kuuluneeksi arveltuja raunioita. Perustusten perusteella se on ollut paljon pelkkää huippua laajempi, ja sen alueeseen vaikuttaa kuuluneen suuri osa Misenumin niemestä.
Muut huvilat
Cicero kertoo, että myös puhuja Antoniuksella oli huvila Misenumissa, ja että hänen pojanpoikansa triumviri Marcus Antonius käytti sitä usein.
Lähteet
Aiheesta muualla
Antiikin Campanian kaupungit
Napolin metropolikaupunki
Rooman sotahistoria
|
273819
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalifornian%20kultarynt%C3%A4ys
|
Kalifornian kultaryntäys
|
Kalifornian kultaryntäys oli vuosien 1848–1855 välillä Kaliforniassa Yhdysvalloissa tapahtunut kultaryntäys. Ensimmäinen kultalöydön teki James W. Marshall tammikuussa 1848. Kun uutinen löydöstä myöhemmin levisi, noin 300 000 ihmistä Yhdysvalloista ja muualta maailmasta tuli etsimään kultaa Kalifornian joista ja kukkuloista. Kullankaivajia kutsuttiin nimityksellä "49ers" heidän tulovuotensa 1849 mukaan.
Aluksi Kalifornian kultaa huuhdottiin vaskooleilla ja sen jälkeen keinuvilla puulaatikoilla, joihin kaadettiin soraa ja vettä niin, että raskas kulta vajosi laatikon pohjan rihloihin. Jokivesiä alettiin johtaa pitkiin ränneihin, joihin kaadettiin hienonnettua soraa, josta kulta eroteltiin vaskoolilla. Kalifornian kullantuotannon arvo saavutti huippunsa 1852. Vuonna 1855 enin maan pinnalla ollut kulta oli jo löydetty, ja suurin osa kullantuotannosta oli jokikaivostuotantoa. Vuoden 1852 jälkeen aloitettu hydraulinen kullankaivuu aiheutti kullankaivuualueille pysyviä ympäristöhaittoja. Kultaryntäys oli tuhoisa myös alueen intiaaniväestölle, etenkin kullankaivajien tuomien tartuntatautien vuoksi.
Taustaa
Kalifornian ensimmäisen kultalöydöksen aikaan alue kuului vielä Meksikolle. Ennen kultaryntäyksen alkamista Kalifornia oli harvaan asuttua erämaata, jonka lähetyskylissä asui arviolta vain noin 7 300 valkoihoista. Yhdysvaltain-Meksikon sodan (1846-1848) seurauksena sodan hävinnyt Meksiko kuitenkin luovutti Guadalupe Hidalgon sopimuksen mukaan Kalifornian alueen Yhdysvalloille. Meksikolaiset eivät pitäneet Kalifornian kaltaisen erämaan menettämistä kovin suurena menetyksenä, sillä tieto yhdeksän vuorokautta ennen sopimuksen solmimista tapahtuneesta ensimmäisestä kultalöydöstä ei ollut vielä levinnyt.
Tapahtumat
James W. Marshall löysi 24. tammikuuta 1848 American River -joesta kultahipun rakentaessaan Colomassa sahaa maanviljelijä John Sutterille. Marshall paljasti löytönsä Sutterille, joka arveli metallin olevan vähintään 23 karaatin kultaa. Sutter pyysi sahan rakennusmiehiä vaikenemaan löydöstä kuudeksi viikoksi, jotta hän ehtisi saada toisaalle rakennuttamansa myllyn valmiiksi. Salaisuus paljastui kuitenkin jo parissa viikossa, minkä seurauksena lähes kaikki Sutterin työntekijät kokkia myöten lähtivät kullanetsintään, ja Sutter kärsi suuria taloudellisia menetyksiä.
Sanomalehti The Californian raportoi American Riverin kultalöydöstä 15. maaliskuuta 1848 ja California Star kolme päivää myöhemmin. San Franciscossa löytöön ei aluksi uskottu, vaan kultainnostus alkoi kaupungissa vasta toukokuussa 1848, kun kauppaa kultaseudulla pitänyt Samuel Brannan tuli kaupunkiin rehvastelemaan maksuksi saamillaan kultahipuilla. Pian lukemattomat kalifornialaiset ryntäsivät kullanetsintään, jolloin pellot jäivät kylvämättä ja talojen rakennustyöt kesken. San Franciscon satamaan oli seuraavaan kesään mennessä kertynyt jo 200 hylättyä laivaa, joiden miehistöt olivat lähteneet maihin kultaa etsimään.
The New York Herald julkaisi uutisen Kalifornian kultalöydöstä elokuussa 1848, ja uutinen oli saavuttanut koko maan vuoden lopulla. San Franciscon kaupungin infrastruktuuri kehittyi nopeasti vastaamaan kasvaneen asujaimiston tarpeisiin. Kaupungin vakituinen asukasluku kasvoi tuhannesta yli 20 000:een alle kahdessa vuodessa. Kaiken kaikkiaan tuli noin 300 000 ihmistä etsimään kultaa Kalifornian joista ja kukkuloista.
Pian American Riverin löydön jälkeen kultaa löydettiin myös Feather River- ja Trinity River -joista. Vuonna 1849 kultaa alettiin louhia Mariposan kaivoksesta ja Grass Valleystä. Väkiluvun räjähdysmäisen kasvun takia Yhdysvaltain kongressi myönsi Kalifornialle poikkeuksellisesti osavaltioaseman, vaikka alue oli kuulunut Yhdysvaltoihin vasta kaksi vuotta eikä se ollut missään vaiheessa Yhdysvaltain territorio. Seuraavana vuonna kultaa löytyi Greenhorn Creekistä, Kern Countysta. Vuonna 1852 Kalifornian kullantuotannon arvo saavutti huippunsa 81 miljoonalla dollarilla.
Hydraulinen louhiminen otettiin käyttöön American Hillissä 1852. Osavaltion suurin kultakimpale, painoltaan 88,45 kilogrammaa, löydettiin Calaveras Countysta 1854. Vuoteen 1855 mennessä enin maan pinnalla ollut kulta oli jo löydetty, ja suurin osa kullantuotannosta oli jokikaivostuotantoa. Yhdeksän vuotta myöhemmin joistakaan ei enää juuri löytynyt kultaa, mutta hydraulisella menetelmällä kultaa louhittiin vielä 20 vuoden ajan.
Kullankaivajat
Kaliforniaan kullan perässä tulleita kutsuttiin nimityksellä "49ers" heidän tulovuotensa mukaan. Tulijoita oli Yhdysvaltain itäosista sekä ulkomailta kuten Kiinasta, Saksasta, Chilestä, Meksikosta, Irlannista, Turkista ja Ranskasta. Vuonna 1850 ulkomaalaisille kullankaivajille määrättiin 20 dollarin kuukausivero, joka vähensi etenkin kiinalaisten kullankaivajien määrää. Kultaryntäyksen myötä Kaliforniasta tuli yksi maan etnisesti monimuotoisimmista osavaltioista.
Yhdysvaltain itäosista saapuneet käyttivät aluksi kahta reittiä: joko laivalla New Yorkista Etelä-Amerikan eteläpuolitse kiertäen tai Oregonista vankkureilla. Vuonna 1850 yhdysvaltalaiset yhtiöt saivat valmiiksi Panaman poikki kulkeneen rautatien, joka lyhensi matkaa huomattavasti.
Tekniikka
Aluksi Kalifornian kultaa huuhdottiin vaskooleilla ja sen jälkeen keinuvilla puulaatikoilla (rocker box). Niihin kaadettiin soraa ja vettä, jolloin raskas kulta vajosi laatikon pohjan rihloihin. Laatikolla ei kuitenkaan pystytty erottelemaan hienointa kultajauhetta, joten laitteen pohjalle alettiin laittaa elohopeaa, johon kultapöly kiinnittyi, ja se irrotettiin syntyneestä amalgaamista elohopeaa höyrystämällä. "Long Tom" oli keinulaatikko, jossa oli 3–6-metrinen ja 30 senttimetrin levyinen kaukalo. Sen käyttämiseen tarvittiin useita miehiä, ja koska se vaati jatkuvan juoksevan veden, sitä käytettiin vain jokien tai kaivettujen ojien varrella. Jokivesiä alettiin sitten johtaa pitkiin ränneihin, joihin kaadettiin hienonnettua soraa, josta kulta eroteltiin vaskoolilla. Hydraulista kullankaivuuta alettiin harjoittaa Kaliforniassa 1853. Siinä vettä suihkutettiin kovalla paineella rinteeseen, ja irronnut maa-aines johdettiin ränneihin huuhdottavaksi. Hydraulinen louhinta aiheutti kullankaivuualueille pysyviä ympäristöhaittoja.
Seuraukset
Kultaryntäyksellä oli vakavat seuraukset Kalifornian intiaaniväestölle ja ympäristölle. Kultaryntäyksen seurauksena osavaltion intiaanien lukumäärä romahti 150 tuhannesta 31 tuhanteen vuosina 1848–1870. Suurin osa intiaaneista kuoli kullankaivajien tuomiin tauteihin, mutta osa surmattiin tarkoituksellisesti. Intiaanit joutuivat myös luopumaan maistaan ja muuttamaan intiaanireservaatteihin. Kullankaivajat tuhosivat joenpohjia ja kukkuloita sekä jättivät jokiin ja järviin 7 600 tonnia myrkyllistä elohopeaa.
Lähteet
Aiheesta muualla
Kalifornian kultaryntäyksen kronologia
Museum of the Siskiyou Trail
Description by John Sutter of the Discovery of Gold
95 Pohjois-Amerikan historia
Kultaryntäys
Kultaryntäykset
1840-luku
1850-luku
|
1679187
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kurt%20Hahn
|
Kurt Hahn
|
Kurt Matthias Robert Martin Hahn (5. kesäkuuta 1886 Berliini – 14. joulukuuta 1974 Hermannsberg, Baden-Württemberg) oli saksalaissyntyinen pedagogi, joka sai Britannian kansalaisuuden vuonna 1938.
Hahn oli jo nuorena kiinnostunut englantilaisesta kouluopetuksesta. Hän lähti opiskelemaan Oxfordin Christ Churchiin ja jatkoi sen jälkeen yliopisto-opintoja Saksassa. Prinssi Max von Badenin avustuksella Hahn perusti Lounais-Saksassa sijaitsevaan Salemiin uudentyyppisen, brittiläistä mallia soveltavan julkisen sisäoppilaitoksen, joka aloitti toimintansa 1920. Hahn toimi itse koulun rehtorina sekä englannin- ja historianopettajana. Hitlerin noustua valtaan Hahn joutui natsien epäsuosioon ja menetti työpaikkansa, koska oli juutalainen. Heinäkuussa 1933 hän muutti natsi-Saksasta Britanniaan, ja seuraavalla vuosikymmenellä hän liittyi Englannin kirkon jäseneksi.
Britanniassa Hahn jatkoi työtään rehtorina. Vuonna 1934 hän perusti Skotlantiin uuden Gordonstoun-nimisen sisäoppilaitoksen, jossa hän hyödynsi pitkälti samoja periaatteita kuin edellisessä koulussaan. Kuningas Charles III on aikoinaan opiskellut Gordonstounissa, samoin kuin hänen veljensä, prinssit Andrew ja Edward. Heidän isänsä prinssi Philip oli Gordonstounin lisäksi oppilaana myös Salemissa.
Terveysongelmista kärsinyt Hahn jäi Gordonstounista eläkkeelle vuonna 1953 ja palasi sen jälkeen asumaan Saksaan lähelle Salemia. Myöhemmin hän oli vielä mukana monissa uusissa projekteissa. Hän oli esimerkiksi perustamassa Walesissa sijaitsevaa Atlantic Collegea (1962) ja siitä alkunsa saanutta maailmanlaajuista United World Colleges -liikettä.
Vuonna 1964 Hahnille myönnettiin kunnia-arvonimi CBE (Brittiläisen imperiumin ritarikunnan komentaja).
Lähteet
Saksalaiset kasvatustieteilijät
Saksalaiset opettajat
Brittiläiset tieteilijät
Brittiläisen imperiumin komentajat
Vuonna 1886 syntyneet
Vuonna 1974 kuolleet
|
727598
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Altain%20lippu
|
Altain lippu
|
Altain lippu on Venäjään kuuluvan Altain tasavallan tunnus. Se hyväksyttiin 3. toukokuuta 1992 mittasuhteilla 1:2. 29. kesäkuuta 1994 mittasuhteet vaihdettiin 2:3 ja 24. huhtikuuta 2004 mittasuhteet vaihdettiin uudelleen 1:2.
Lippu koostuu neljästä vaakasuorasta viivasta väreiltään ylhäältä alas valkoinen, sininen, valkoinen ja sininen. Ylimmän valkoisen raidan mittasuhteet ovat 2:3 lipun korkeudesta, keskimmäisten sinisen ja valkoisen raitojen mittasuhteet ovat 1:25 lipun korkeudesta ja alimman sinisen raidan mittasuhteet ovat 1:4 lipun korkeudesta. Siniset raidat symboloivat puhtautta, taivasta, vuoria ja altain jokia ja järviä. Valkoiset raidat symboloivat ikuisuutta, jälleensyntymistä, rakkautta ja kansan suostumusta tasavallan sisällä. Väriyhdistelmä sininen ja valkoinen symboloi Altain kuulumista Venäjään.
Altain tasavalta
Venäjän tasavaltojen liput
|
1212327
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Truly%20Madly%20Deeply
|
Truly Madly Deeply
|
Truly Madly Deeply on australialaisen pop-yhtye Savage Gardenin kappale, joka julkaistiin heidän nimeään kantavan debyyttialbumin kolmantena singlenä maaliskuussa 1997. Kappaleen sanoittivat yhtyetoverit Darren Hayes ja Daniel Jones. Kappale on uudelleentehty versio kappaleesta "Magical Kisses" jonka toverit kirjoittivat yhdessä kauan ennen heidän debyyttialbumin nauhoituksen aloittamista. Kappaletta käytettiin vuonna 1998 julkaistun, Jude Lawin ja Gretchen Molin tähdittämän elokuvan Music from Another Room tunnuskappaleena. Billboard Hot 100-listan 55-vuotisjuhlalistalla "Truly Madly Deeply" listattiin kaikkien aikojen 35:ksi parhaaksi kappaleeksi.
Kappale saavutti Australiassa listan kärjen vuonna 1997 sekä Yhdysvalloissa seuraavana vuotena. Kappaletta varten kuvattiin kaksi musiikkivideota - yksi on alkuperäistä Australian julkaisua ja toinen, Pariisissa kuvattu video puolestaan kansainvälistä julkaisua varten. Ranskassa kappale onnistui saavuttamaan kultarajan.
Lähteet
Vuoden 1997 kappaleet
Savage Gardenin kappaleet
Yhdysvaltain singlelistan ykköset
|
1283013
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kreikan%20parlamenttivaalit%202015
|
Kreikan parlamenttivaalit 2015
|
Kreikan parlamenttivaalit 2015 voi viitata seuraaviin vaaleihin:
Kreikan parlamenttivaalit tammikuussa 2015
Kreikan parlamenttivaalit syyskuussa 2015
Katso myös
Kreikan kansanäänestys 2015
|
1483983
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lapinlammit
|
Lapinlammit
|
Lapinlammit on Kiiminkijoen vesistöalueeseen kuuluva kolmen pienen peräkkäisen järven ryhmä Utajärven kunnan pohjoisosassa Juorkunassa Pohjois-Pohjanmaalla.
Järvet sijaitsevat Juorkunan Kivijärven kylän länsilaidalla. Itäisimmälle pienimmälle järvelle on tieura Olvasjärventieltä, mutta kaikki järvet ovat asumattomia. Lammet laskevat Lapinojaa pitkin Kivijärveen ja siitä edelleen Kivijokea Kiiminkijokeen. Järvien pohjoispuolella on kangasmaita, kun taas niistä eteläluoteeseen avautuu Siiransuon kaakkoisin kulmaus. Suurimman läntisen järven pinta-ala on lähes kahdeksan hehtaaria ja keskimmäisen toiseksi suurimman noin kolme hehtaaria.
Lähteet
Kiiminkijoen vesistö
Utajärven järvet
|
233040
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hector%20Barbossa
|
Hector Barbossa
|
Hector Barbossa on Pirates of the Caribbean -elokuvissa esiintyvä merirosvokapteeni, jota näyttelee Geoffrey Rush.
Barbossa on tavallinen merirosvo, ilkeä, mutta älykäs. Toisinaan hän jymähtää Jackin valheisiin, toisinaan ei. Barbossa ei ajattele aina asioita loppuun saakka. Hänellä on myös aika sarkastinen ja kieroutunut huumorintaju.
Elämäkerta
Barbossa oli alun perin Jack Sparrow’n yliperämies Mustalla helmellä, mutta sitten hän nosti kapinan Jackiä vastaan saadakseen merirosvolaivan itselleen. Näin Barbossasta tuli elokuvan Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous ajaksi kapteeni. Jack saa elokuvan aikana apua Will Turnerilta anastaakseen laivansa takaisin, sillä Jack ei ole kertonut Willille ihan kaikkea ja Will haluaa pelastaa ihastuksensa kuvernöörin tyttären, Elizabethin. Barbossa on yksi kirouksen saaneista merirosvoista, jonka Jack elokuvan lopuksi tappaa yhdessä Willin avustuksella.
Toisen elokuvan lopussa paljastuu että Tia Dalma alias Kalypso on herättänyt Barbossan henkiin. Barbossan on tarkoitus opastaa muut löytämään Krakenin kitaan joutunut Jack Sparrow. Hänellä on lemmikkiapina, jonka hän nimesi Jackiksi kiusatakseen alkuperäistä Jackiä. Löydettyään Jackin, kaikki näkevät, että Barbossa ja Jack tulevat kinastelemaan vielä pitkään. Vielä elokuvan Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla lopussa, Jack pihistää Barbossalta navigaatiokartat, jotka johtavat nuoruudenlähteelle. Barbossa itse varasti vastineeksi Mustan helmen Jackiltä.
Neljännessä elokuvassa paljastuu että Barbossa menetti Mustan helmen taistelussa Mustapartaa vastaan. Barbossa menetti miehistönsä, mutta selvisi itse amputoimalla jalkansa. Barbossa liittyi kuningas George II:n laivastoon ja sai haltuunsa kaapparilaiva HMS Providencen, jonka merenneidot upottivat Whitecap Bayssa. Myöhemmin Jack auttoi häntä taistelussa Mustapartaa vastaan. Tämän jälkeen Barbossa saa Mustaparran miekan ja laiva Queen Anne’s Revengen haltuunsa.
Viidennessä elokuvassa Barbossalla on Queen Anne's Revengen lisäksi oma laivasto. (Tosin Paholaisen kolmiosta paennut kapteeni Armando Salazar tuhoaa sitä). Hän joutuu Salazarin uhkaamana, henkensä uhalla jahtaamaan ja toimittamaan Salazarille kapteeni Jack Sparrown. Barbossa tosin vedättää Salazaria ja lyöttäytyy Jackin matkaan. Hän käyttää Mustaparralta saamaansa taikamiekkaa vapauttamaan Mustan helmen ulos pullosta. Viidennen elokuvan lopussa selviää, että Barbossalla on tytär, jonka hän sai yhdessä Margaret Barbossan kanssa, ja jonka hän hylkäsi lastenkodin portaille äidin kuoltua ja lähti itse merille. Viidennen osan lopussa kapteeni Hector Barbossa menehtyy, pudottauduttuaan alas ankkurin ketjusta, pelastaakseen tyttärensä hengen.
Pirates of the Caribbean -hahmot
Kuvitteelliset elävät kuolleet
Kuvitteelliset merirosvot
Kuvitteelliset miekkailijat
Kuvitteelliset murhaajat
Videopelien loppuvastukset
|
625375
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/John%20Moses%20Browning
|
John Moses Browning
|
John Moses Browning (23. tammikuuta 1855 Ogden, Utah, Yhdysvallat – 26. marraskuuta 1926 Liège, Belgia) oli yhdysvaltalainen asesuunnittelija, jolle myönnettiin 128 asepatenttia.
Browningin suunnittelemista aseista on edelleen aktiivisessa sotilaskäytössä esimerkiksi M2-konekivääri. Muita hänen suunnittelemiaan merkittäviä aseita olivat muun muassa Colt M1911 .45 ACP -pistooli ja BAR (Browning Automatic Rifle) -pikakivääri, joita kumpaakin käytettiin paljon toisessa maailmansodassa.
Lähteet
Aiheesta muualla
Asesuunnittelijat
Yhdysvaltalaiset henkilöt
Vuonna 1855 syntyneet
Vuonna 1926 kuolleet
|
414165
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/The%20Videosingles
|
The Videosingles
|
The Videosingles sisältää Deep Purplen vuosina 1984-1988 kuvaamat ns. "MTV-tyyliset" promovideot.
Videot
Bad Attitude
Call Of The Wild
Perfect Strangers
Knocking At Your Back Door
Nobody's Home
Hush '88 (USA:n painoksissa)
Muusikot
Ritchie Blackmore: kitara
Ian Gillan: laulu
Roger Glover: basso
Jon Lord: urut, kosketinsoittimet
Ian Paice: rummut
Deep Purplen videot
Vuoden 1988 konserttitallenteet
|
115688
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi%20kes%C3%A4olympialaisissa%202004
|
Suomi kesäolympialaisissa 2004
|
Suomen menestys vuoden 2004 kesäolympialaisissa oli kaikkien aikojen toiseksi huonoin. Ateenan vuoden 1906 kesäkisoista saakka Suomi oli saanut vähintään yhden kultamitalin, mutta näissä kisoissa tämä sarja katkesi. Vain kaksi urheilijaa ylsi mitaleille, joka oli Suomen huonoin mitalisaalis aina vuoteen 2016 asti, kun Suomen mitalisaldoksi jäi Rio De Janeirossa vain yksi pronssimitali. Molemmat saivat hopeaa: Marko Kemppainen skeet-ammunnassa ja Marko Yli-Hannuksela kreikkalais-roomalaisessa painissa 74 kg -sarjassa. Suomi jäi lisäksi ensimmäistä kertaa tyystin ilman yleisurheilumitalia. Paras sijoitus yleisurheilussa oli Tero Pitkämäen kahdeksas sija miesten keihäänheitossa. Suomi oli mitalitilastossa jaetulla sijalla 61 Serbia ja Montenegron kanssa.
Mitalistit
Hopeaa
Marko Kemppainen (skeet-ammunta)
Marko Yli-Hannuksela (kreikkalais-roomalainen paini, sarja 74 kg)
Joukkue
Ammunta
Juha Hirvi - Pienoiskivääri 3x40 laukausta: viidestoista tuloksella 1160, ei selviytynyt finaaliin; pienoiskivääri makuu: yhdeksäs tuloksella 594, ei selviytynyt finaaliin ja ilmakivääri: 45. tuloksella 580.
Marko Kemppainen - Skeet: Kemppainen oli karsintojen paras ME-tuloksella 125. Finaalin jälkeen hänellä oli tasatulos 149 yhdessä Italian Andrea Benellin kanssa. Uusinnassa kultamitalista Benelli voitti 5-4. Kemppaisen mitali oli Suomen ensimmäinen haulikkoammunnan olympiamitali sitten Pariisin vuonna 1924.
Maarit Lepomäki - Skeet: karsinnan yhdeksäs tuloksella 67, ei selviytynyt finaaliin.
Petri Nummela - Trap: karsinnan 14. tuloksella 117, ei selviytynyt finaaliin. Nummela oli karsinnassa ensimmäisen päivän jälkeen vielä neljäntenä.
Joonas Olkkonen - Kaksoistrap: karsinnan 25. tuloksella 118, ei selviytynyt finaaliin.
Marjo Yli-Kiikka - Urheilukivääri 3x20: karsinnan 20. tuloksella 571, ei selviytynyt finaaliin; ilmakivääri: karsinnan 22. tuloksella 392, ei selviytynyt finaaliin.
Lajijohto: Kare Norvapalo (päävalmentaja), Bror Nyström (haulikkovalmentaja), Pirjo Peltola (kiväärivalmentaja)
Jousiammunta
Mari Piuva - henkilökohtainen kilpailu: Piuva oli alkukilpailussa 49. tuloksella 615, jatkoon pääsi 64 ampujaa. Ensimmäisellä pudotuskierroksella hän kohtasi Turkin Natalia Nasaridzen, jonka voitti 136–133. Toisella kierroksella Ison-Britannian Naomi Folkard voitti hänet 156-152. Piuvan loppusijoitukseksi tuli 25.
Lajijohto: Timo Rantanen (valmentaja)
Judo
Timo Peltola - 100 kg: Peltola voitti ensimmäisellä kierroksella Dominikaanisen tasavallan José Eugenio Vázquezin ipponilla, mutta hävisi toisella kierroksella ipponilla Valko-Venäjän Ihor Makaraulle. Keräilyerissä Kazakstanin Ashat Zhitkejev voitti Peltolan samoin ipponilla.
Lajijohto: Reino Fagerlund (valmentaja)
Melonta
Jenni Honkanen - K-1 500 m: alkueränsä neljäs ajalla 1.55,244 ja välieränsä toinen (1.53,050). Finaalissa Honkanen oli kahdeksas ajalla 1.53,937, pronssimitaliin vaadittiin aika 1.50,601.
Kimmo Latvamäki - K-1 500 m: alkueränsä viides ajalla 1.40,645. Välierässään Latvamäki oli kuudes ajalla 1.40,753, eikä selviytynyt finaaliin.
Lajijohto: Jorma Lehtosalo (valmentaja)
Paini
Juha Ahokas - kreikkalais-roomalainen 130 kg: Ahokas hävisi molemmat alkulohkon ottelunsa (Unkarin Mihály Deak-Bardosille 3–0 ja Iranin Sajad Barzille 2–1 jatkoajalla), eikä päässyt jatkoon.
Marko Yli-Hannuksela - kreikkalais-roomalainen 74 kg: Alkulohkossaan Yli-Hannuksela voitti Japanin Katsuhiko Nagatan 3–0 ja Kazakstanin Daniar Kobonovin 4–0. Puolivälierissä kukistui Kuuban kaksinkertainen olympiakultamitalisti Filiberto Azcuy ja välierissä Sveitsin Reto Bucher 3–0. Loppukilpailussa Yli-Hannuksela hävisi 4–1 Uzbekistanin Aleksandr Dokturishvilille.
Lajijohto: Pasi Sarkkinen (päävalmentaja), Tuomo Karila (joukkueenjohtaja, valmentaja)
Purjehdus
Thomas Johanson ja Jukka Piirainen - 49er: luokassa purjehdittiin kaikkiaan 16 lähtöä. Parin sijoitukset olivat 14-7-2-9-8-6-9-7-5-6-10-13-14-12-15-4. Johansson-Piirainen oli parhaimmillaan 11 lähdön jälkeen neljäntenä, mutta loppu ei sujunut yhtä hyvin ja lopputuloksissa he olivat kahdeksantena.
Sari Multala - E-jolla: luokassa purjehdittiin 11 lähtöä. Multalan sijoitukset olivat 8-9-11-6-10-1-9-2-15-24-14. Kuuden lähdön jälkeen Multala oli neljäntenä, mutta tiukassa kilpailussa loppu ei sujunut yhtä hyvin. Loppusijoitukseksi tuli viides.
Roope Suomalainen - Laser: luokassa purjehdittiin 11 lähtöä. Suomalaisen sijoitukset olivat 35-5-24-12-10-12-33-32-32-11-8 ja tuloksena oli 19. sija.
Lajijohto: Märt Loog (päävalmentaja), Joakim Wilenius (valmentaja), Martin Gahmberg (valmentaja)
Sulkapallo
Kasperi Salo - kaksinpeli: Salo hävisi ensimmäisen ottelunsa Saksan Björn Joppienille 14–17, 15–7, 15–11.
Antti Viitikko - kaksinpeli: Viitikko hävisi Etelä-Korean Shon Seung-Molle 15–12, 15–3. Shon Seung-Mo voitti miesten sulkapallossa hopeaa.
Anu Weckström - kaksinpeli: Weckström hävisi ensimmäisen ottelunsa Japanin Kaori Morile 11–5, 11–4.
Lajijohto: Lars Uhre Pedersen (lajijohtaja, valmentaja)
Taekwondo
Teemu Heino - yli 80 kg: Heino hävisi ensimmäisellä kierroksella Vietnamin Nguyen Van Hungille 8–6 ja putosi jatkosta.
Lajijohto: Kim Sinisalo (lajijohtaja, valmentaja)
Tennis
Jarkko Nieminen - kaksinpeli: Nieminen voitti ensimmäisellä kierroksella Taiwanin Lu Yen-hsunin 6–3, 6–3. Toisella kierroksella hän hävisi Max Mirnyille 6–3, 6–4 ja putosi jatkosta.
Lajijohto: Kauko Nieminen (valmentaja)
Uintilajit
Jere Hård - 100m perhosuinti: Hård oli alkuerien 28. ajalla 54,02; 50m vapaauinti: alkuerien 41. ajalla 23,33; 4x100m sekauinti
Matti Mäki - 100m selkäuinti: Mäki oli alkuerien 36. ajalla 57,57; 200m selkäuinti: alkuerien 33. ajalla 2.06,29.
Jarno Pihlava - 100m rintauinti: Pihlava oli alkuerien 13. ajalla 1.01,99, välierissä samoin 13. (1.01,86); 200m rintauintia hän ei uinut sairastumisen vuoksi; 4x100m sekauinti
Matti Rajakylä - 100m vapaauinti: Rajakylä oli 33. ajalla 50,67; 4x100m sekauinti
Eeva Saarinen - 100m rintauinti: Saarinen oli alkuerien 23. ajalla 1.11,39; 200m rintauinti: Saarinen ui alkuerissä Suomen ennätyksen 2.34,17, mutta oli vasta 22.
Hanna-Maria Seppälä - 50m vapaauinti: Seppälä oli alkuerien 24. ajalla 26,01; 100m vapaauinti: Seppälä oli alkuerien 15. ajalla 56,01 ja välierien 12. ajalla 55,59; 100m selkäuinti: alkuerien 36. ajalla 1.05,55.
Jani Sievinen - 200m sekauinti: Sievinen oli alkuerien 20. ajalla 2.02,79; 4x100m sekauinti
4x100m sekauintiviestissä Suomen miesten joukkue (Jani Sievinen, Jarno Pihlava, Jere Hård, Matti Rajakylä) oli alkuerissä 11. ajalla 3.41,64 ja karsiutui finaalista.
Uimahypyt
Jukka Piekkanen - ponnahduslauta: Piekkanen oli alkuerien 29. (359,22) eikä selvinnyt jatkoon.
Joona Puhakka - ponnahduslauta: Puhakka oli alkuerien 13. (414,69) ja välierien 14. (624,60), mutta ei selviytynyt finaaliin.
Lajijohto: Marko Malvela (joukkueenjohtaja, valmentaja), Mirjami Seppälä (valmentaja), Esa Sievinen (valmentaja), Mark Bradshaw (uimahyppyjen valmentaja)
Yleisurheilu
Oskari Frösén - korkeushyppy: karsinnan 26. tuloksella 220, ei selviytynyt finaaliin.
Tiia Hautala - seitsenottelu: Hautala keskeytti viiden lajin jälkeen loukkaannuttuaan. Sarja: 100m aidat 13,99 - korkeushyppy 170 - kuulantyöntö 11,56 - 200m 26,10 - pituushyppy 439.
Janne Holmén - maraton: 22. ajalla 2.17,50 ollen kahdeksanneksi paras eurooppalainen.
Paula Huhtaniemi - keihäänheitto: karsinnassa Huhtaniemi heitti 56,88, eikä selviytynyt finaaliin..
Mikaela Ingberg - keihäänheitto: karsinnassa Ingberg heitti 60,80, eikä selviytynyt finaaliin..
Olli-Pekka Karjalainen - moukarinheitto: karsinnassa 15. tuloksella 76,11, ei selviytynyt finaaliin.
Heli Koivula-Kruger - kolmiloikka, pituushyppy: kolmiloikan karsinnassa Kruger oli 23. tuloksella 13,98, eikä selviytynyt finaaliin; pituushypyn karsinnassa Kruger oli 16. tuloksella 650, eikä selviytynyt finaaliin.
Taina Kolkkala - keihäänheitto: Kolkkala oli finaalissa kymmenes tuloksella 60,72. Karsinnassa Kolkkala heitti 61,16.
Jani Lehtinen - 50km kävely: 28. tuloksella 4.05.35.
Johanna Manninen - 100m, 200m: 100 metrillä Manninen karsiutui 1. alkuerissä tuloksella 11,45; 200 metrillä Manninen karsiutui 1. alkuerässä tuloksella 23,45.
Esko Mikkola - keihäänheitto: yhdestoista tuloksella 79,43. Karsinnassa Mikkola heitti 83,64.
Matti Mononen - seiväshyppy: karsinnassa 565, ei selviytynyt finaaliin.
Kirsi Mykkänen - 400m: Mykkänen karsiutui 1. alkuerissä tuloksella 52,53.
Matti Närhi - keihäänheitto: kymmenes tuloksella 80,28. Karsinnassa Närhi heitti 81,06.
Jaakko Ojaniemi - kymmenottelu: kuudestoista tuloksella 8006, ensimmäisen päivän jälkeen Ojaniemi oli yhdeksäntenä. Sarja: 100m 10,68 - pituushyppy 750 - kuulantyöntö 14,97 - korkeushyppy 194 - 400m 49,12 - 110m aidat 15,01 - kiekonheitto 40,35 - seiväshyppy 460 - keihäänheitto 59,26 ja 1500m 4.35,71.
Tero Pitkämäki - keihäänheitto: kahdeksas tuloksella 83,01. Pronssia heitettiin tuloksella 84,84. Karsinnassa Pitkämäki heitti 82,04.
Sini Pöyry - moukarinheitto: karsinnassa Pöyry oli 22. tuloksella 66,05, eikä selviytynyt finaaliin.
Vesa Rantanen - seiväshyppy: karsinnassa 550, ei selviytynyt finaaliin.
Tepa Reinikainen - kuulantyöntö: karsinnan 13. tuloksella 19,74 ei selviytynyt finaaliin.
David Söderberg - moukarinheitto: karsinnassa 22. tuloksella 74,14 ei selviytynyt finaaliin.
Ville Tiisanoja - kuulantyöntö: karsinnan 19. tuloksella 19,50 ei selviytynyt finaaliin.
Jussi Utriainen - maraton: keskeytti
Kirsi Valasti - 5000m: omassa alkuerässään 10. ajalla 15.33,78, kokonaissijoitus alkuerissä 21:s. Ei selviytynyt loppukilpailuun.
Lajijohto: Jarmo Mäkelä (joukkueenjohtaja), Into Turvanen (tekninen johtaja), Mika Lehtimäki (valmentaja), Tommy Ekblom (valmentaja), Risto Koskinen (valmentaja), Mauri Auvinen (valmentaja), Kari Ihalainen (valmentaja), Arto Rinta-aho (valmentaja), Jarkko Finni (valmentaja), Valentin Kononen (valmentaja)
Lähteet
Aiheesta muualla
Ylen Elävä arkisto: Ateenasta tuomisina lähinnä kyyneliä ja selityksiä
Suomen Olympiakomitean ja Suomen Paralympiakomitean Ateena-kisasivut
Kesäolympialaisissa 2004
Valtiot kesäolympialaisissa 2004
|
1086895
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Josvainiai
|
Josvainiai
|
Josvainiai on kauppala keskisessä Liettuassa, Kėdainiain kunnallispiirissa, Kaunasin läänissä Šušvė-joen rannalla. Vuonna 2001 kauppalassa asui 1545 asukasta. Josvainiain etäisyys Kėdainiaista on noin 10 km lounaaseen päin.
Lähteet
Liettuan kauppalat
Kėdainiai
|
1096292
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rozalia%20Oros
|
Rozalia Oros
|
Rozalia Oros (Husti; s. 28. tammikuuta 1964 Satu Mare) on romanialainen entinen miekkailija ja olympiamitalisti. Hän kilpaili vuoden 1984 kesäolympialaisissa Los Angelesissa ja sai siellä hopeaa floretin joukkuekilpailussa.
Lähteet
Romanialaiset miekkailijat
Romanialaiset olympiamitalistit
Vuonna 1964 syntyneet
Elävät henkilöt
|
187799
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/CCleaner
|
CCleaner
|
CCleaner (ent. Crap Cleaner) on englantilaisen Piriform Softwaren OS X- ja Windows-käyttöjärjestelmille kehittämä ilmainen väliaikaistiedostojen poistotyökalu ja rekisterin puhdistusohjelma. Ohjelma ei poista mitään tärkeitä tietoja kiintolevyltä, kuten dokumentteja. CCleaner on saatavilla 47 eri kielellä, mukaan lukien suomi.
Piriform Software
CCleanerin on kehittänyt brittiläinen Piriform Software.
Avast Software osti Piriformin kesällä 2017.
Avast Software yhdistyi syyskuussa 2022 NortonLifeLockin kanssa (entinen Symantec). Uuden yhtiön nimeksi tuli Gen Digital.
Toinen tunnettu Piriformin ohjelma on PC-koneen teknisiä tietoja listaava ohjelma Speccy.
Ominaisuudet
CCleanerin asetuksissa on määriteltävissä, mitä tietoja ohjelma saa poistaa.
Tiedostojen puhdistus
CCleaner poistaa tarpeettomat tiedostot. Ohjelmalla voidaan ennen poistoa ajaa analysointi, joka näyttää luettelon poistettavista tiedostoista.
Puhdistaa mm. käyttöjärjestelmän väliaikaistiedostot, leikepöydän, virhetilanteiden muistivedokset, CHKDSK-levytarkistuksen jäänteet, lokitiedostot, virheraportit, pikakuvakkeet ja resurssienhallinnan historian.
Yleisimpien selainten, kuten Internet Explorerin, Firefoxin, Operan, Safarin ja Chromen evästeet, levyvälimuistin, sivu- ja lataushistorian tyhjennys.
Poistaa lisäksi väliaikaistiedostoja mm. seuraavista ohjelmista:
kuvankäsittely (Illustrator, Photoshop, Paint.NET, Paint Shop Pro).
mediasoitin (Media Player, QuickTime, VLC, Winamp).
pakkaus (7-Zip, WinAce, WinRAR, WinZip).
PDF (Acrobat, Reader, Foxit Reader).
pikaviestin (Messenger, Talk).
tietoturva (Ad-Aware, Avast, Avira, Defender, Spybot, ZoneAlarm).
vertaisverkko (eMule, Kazaa, Vuze).
muut Google Earth, Flash, Java, Office, Nero.
Käyttäjä voi määritellä erityistiedostot ja -kansiot, jotka CCleanerin tulee aina poistaa, sekä määritellä tiedostot, kansiot ja rekisteriavaimet joihin ohjelma ei saa koskea.
CCleanerissa perusasetuksena tiedostojen poistotapana on pelkkä tiedostojen poistaminen, mutta esimerkiksi luottamukselliselle tiedolle ohjelman asetuksissa voidaan määritellä myös tiedostojen päällekirjoitus ja niiden lukumäärä aina 35-kertaiseen Gutmann-menetelmään saakka.
Rekisterin puhdistus
CCleaner tarkistaa lisäksi rekisterin viitevirheet ja korjaa tarvittaessa. Ohjelma näyttää ajon jälkeen luettelon poistettavista rekisteriviitteistä eikä poista mitään ilman käyttäjän lopullista suostumusta. Rekisterinsiivouksen voi varmuuskopioida ja tarvittaessa palauttaa.
Puuttuvat jaetut DLL-tiedostot
Käyttämättömät tiedostotyypit
ActiveX- ja luokkakirjastovirheet
Tyyppikirjastovirheet
Avaa sovelluksessa -virheet
Fonttivirheet
Sovelluspolkuvirheet
Avustetiedostovirheet
Asennusohjelmavirheet
Vanhentunut ohjelmisto -virheet
Automaattisesti käynnistyvät
Käynnistysvalikon järjestelyt
MUI Cache -sovellusnimien loki
Lisätyökalut
Poistaa halutun ohjelman kokonaan.
Voi estää ja poistaa Windowsin käynnistyksen (Startup) yhteydessä käynnistettäviä ohjelmia.
Voi hallinnoida ja poistaa käyttöjärjestelmän palautuspisteitä.
Huomioitavaa
Mikäli selaimen evästeet ja lomaketiedot haluaa säilyttää, asetuksista otetaan pois rasti selaimen evästeiden (cookies) sekä lomaketietojen (form) kohdalta.
Ohjelma asentaa oletuksena Yahoo! Toolbar -selainlaajennuksen, mutta tästä voi kieltäytyä ennen asennusta ottamalla rasti pois ohjelman kohdalta. Vaihtoehtoisesti CCleanerista voi ladata alla olevan linkin kautta Slim- tai Portable-version, joista ko. ohjelma puuttuu.
CCleaner ei poista vakoilu- tai mainosohjelmia.
Lähteet
Aiheesta muualla
Ohjelman virallinen sivusto
CCleaner Slim- ja Portable-versioiden lataussivu
Timeline - How and When? The Hacker News
Mac OS -ohjelmat
Windows-ohjelmat
Seulonnan keskeiset artikkelit
|
1369694
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/My%20Friend%20%28Jacques%20Houdekin%20kappale%29
|
My Friend (Jacques Houdekin kappale)
|
”My Friend” on kroatialaislaulaja Jacques Houdekin esittämä kappale, jolla hän edusti Kroatiaa vuoden 2017 Eurovision laulukilpailussa Kiovassa.
Kappale kilpaili 11. toukokuuta toisessa semifinaalissa, jossa se sijoittui kahdeksanneksi 141 pisteellä ja pääsi finaaliin. Finaalissa se sai 128 pistettä ja saavutti sijan 13.
Lähteet
Kroatian euroviisuedustuskappaleet
Vuoden 2017 euroviisuedustuskappaleet
|
1457441
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/San%20Frediano%20in%20Cestello
|
San Frediano in Cestello
|
San Frediano in Cestello on barokkityylinen katolinen kirkkorakennus Firenzessä. Kirkon paikalla oli ennen nykyistä rakennusta 1450-luvulla rakennettu karmeliittaluostari. Nimi cestello tulee sisterssiläisiltä, jotka ottivat luostarikirkon käyttöönsä vuonna 1628. Nykyinen kirkko rakennettiin vuosina 1680–1689.
Historia
Ensimmäinen kirkko on rakennettu nykyisen kirkon paikalle noin vuonna 1065. Kirkko kärsi vuonna 1557 tulvasta, jolloin luostarin asukkaat siirtyivät läheiseen Santa Maria del Carmine -luostariin. Luostarikirkko rakennettiin uudelleen vuosina 1680-1689 Gherardo Silvanin ja Giulio Ceruttin suunnitelmien mukaan. Kirkkoon lisättiin Antonio Maria Ferrin suunnittelema kellotorni ja kupoli vuonna 1689. Kirkon julkisivua ei koskaan rakennettu loppuun asti ja se on edelleen keskeneräinen.
Kirkon yhteydessä ollut luostari suljettiin vuonna 1783 ja sen alue muutettiin pappisseminaariksi, joka on edelleen toiminnassa.
Lähteet
Aiheesta muualla
Firenzen kirkot
|
545716
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tapio%20M.%20K%C3%B6ykk%C3%A4
|
Tapio M. Köykkä
|
Tapio Matti Köykkä (22. huhtikuuta 1911 Jalasjärvi – 12. lokakuuta 1994 Helsinki) oli suomalainen äänentoistoalan keksijä. Hän kehitti 1960-luvulla Ortoperspekta-stereojärjestelmän ja havaitsi ensimmäisenä TIM-särönä tunnetun ilmiön.
Köykkä pääsi ylioppilaaksi 1931 Vaasan Suomalaisesta Lyseosta. Seuraavana vuonna hän perusti Vaasan Radiokonepaja Oy nimisen yrityksen joka myi radioita ja valmisti äänentoistolaitteita, kaiuttimia ja ääniprojektoreita. Köykkä aikoi aloittaa myös radioiden valmistuksen ja sitä varten hän rakensi jo muutamia prototyyppejä.
Vuosina 1937–1939 Köykkä toimi Helsinkiin perustetun Haapala Oy:n radiotehtaan johtajana ja pääsuunnittelijana. Tämä tehdas valmisti Wattram-merkkisiä radioita mutta sen toiminta päättyi talvisodan aikana. Talvisodan jälkeen Köykkä oli AEG:n Telefunken-työpajan päällikkönä.
Jatkosodan päätyttyä Köykkä toimi vuonna 1943 perustetun Oy Radioputki Ab:n teknisenä johtajana. Tämä yritys valmisti kotimaisia radioputkia ja sen osakkaina olivat Oy Airam Ab, Suomen Kaapelitehdas Oy, Oy Strömberg Ab sekä suomalaiset radiotehtaat. Kotimaiset radioputket jäivät kuitenkin lopulta hintakilpailussa häviölle ulkomaisten vastaavien tuotteiden kanssa.
Seuraavaksi Köykkä oli vuosina 1947–1953 Suomen Philips Oy:n mittalaiteosaston päällikkönä ja vuonna 1953 hänestä tuli Helvar Oy:n laboratorion päällikkö ja radioiden suunnittelija. Köykkä keksi 1955 vastavaihevahvistimen. Myöhemmin Köykkä vielä paranteli keksintöään. Tämän keksinnön hyödyntämistä varten hän perusti Voimaradio Oy nimisen yrityksen. Köykän vahvistinkeksintö otettiin käyttöön ympäri maailmaa ja amerikkalainen Westinghouse tarjosi hänelle työpaikkaa Yhdysvalloista mutta Köykkä halusi jäädä Suomeen. Köykän yritys Voimaradio Oy valmisti keskusradioita ja muita äänentoistolaitteita ammattikäyttäjille. Voimaradion valmistamien Voima-merkkisten putkivahvistimien tunnetuin malli oli Voima OP3.
Vuonna 1962 Köykkä jätti patenttihakemuksen kehittämälleen Ortoperspekta-stereojärjestelmälle. Hän kävi oikeutta tanskalaista Bang & Olufsenia vastaan koska tämä valmisti Köykän patenttia loukkaavia laitteita. Oikeusjuttu päättyi Köykän voittoon ja Voimaradio Oy sai korvauksia Bang & Olufsenilta ja Oy Lohja Ab:ltä. ASA Radio ja Salora sen sijaan sopivat aikanaan patentin käytöstä Köykän kanssa.
Vuonna 1969 ilmestyi ERT (Elektroniikka-Radio-TV)-lehdessä Köykän artikkeli Katkoäänien rikkoutuminen äänentoistossa jossa hän osoitti omien havaintojensa pohjalta että transistorivahvistimia käyttäneiden äänentoistolaitteiden huono äänenlaatu johtui katkoäänien eli transienttien särkymisestä. Myöhemmin vuonna 1974 Matti Otala osoitti TIM-särötutkimuksissaan Köykän havainnot paikkansapitäviksi. Otala kehitti myös teorian siitä miten transistorivahvistimien äänenlaatua voitiin parantaa.
Muita Köykän keksintöjä olivat 1976 kehitetty puolijohteita käyttävä vahvistin jonka äänentoisto oli yhtä hyvä kuin perinteisillä putkivahvistimilla sekä uusi transienttien toistoa parantava kohinanpoistojärjestelmä jolle Köykkä haki patenttia 1981. Näitä keksintöjä Köykkä käytti WATTRAM-stereojärjestelmässään.
Hänet on haudattu Honkanummen hautausmaalle.
Lähteet
Tapio M. Köykkä – Stereotekniikan toisinajattelija
Viitteet
Aiheesta muualla
Salora Hifi Stereo 3000 ortoperspekta stereojärjestelmä vuodelta 1973.
Suomalaiset keksijät
Vuonna 1911 syntyneet
Vuonna 1994 kuolleet
|
961583
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Dominic%20Kimengich
|
Dominic Kimengich
|
Dominic Kimengich (s. 23. huhtikuuta 1961) on kenialainen roomalaiskatolinen piispa. Hänet vihittiin papiksi Nakurun hiippakuntaan 14. syyskuuta 1986 ja nimitettiin Lodwarin hiippakunnan vihkipiispaksi sekä Tanaramusan titulaaripiispaksi 20. maaliskuuta 2010. Piispaksi vihkiminen seurasi 22. toukokuuta. Pääkonsekraattorina toimi John Njue, jota avustivat Zacchaeus Okoth ja Patrick Joseph Harrington.
5. maaliskuuta 2011 Kimengich sai nimityksen Lodwarin piispaksi.
Lähteet
Kenialaiset papit
Katoliset piispat
Vuonna 1961 syntyneet
Elävät henkilöt
|
1170918
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Over
|
Over
|
"Over" on yhdysvaltalaisen laulaja-näyttelijä Lindsay Lohanin vuonna 2004 julkaistu single. Kappaleen on tuottanut John Shanks yhdessä Kara DioGuardin kanssa. Single on Lohanin Speak-levyltä julkaistu single.
Vuoden 2004 kappaleet
Lindsay Lohanin kappaleet
|
202988
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaoru
|
Kaoru
|
Kaoru Niikura (新倉 薫, Inoue Kaoru; ei suostu käyttämään oikeaa sukunimeään, sillä yhtyeen managerilla on sama sukunimi) on syntynyt 17. helmikuuta 1974 Hyougossa, Japanissa. Hän on Dir en greyn kitaristi, säveltäjä ja johtaja. Yhtyeen fanit kutsuvat häntä myös Kaoksi.
Yleistä
Kaoru on yhtyeen vanhin jäsen ja häntä sanotaan yhtyeen "The Great Leader -sama"ksi eli "mahtavaksi, suuresti kunnioitetuksi johtajaksi" . Hän säveltää ja sovittaa suurimman osan Dir en greyn kappaleista ja soittaa useimmat soolot. Hän soittaa ESP Ganesa -kitaraa (yhdeksäs versio), mutta myös toista ESP-mallia (D-KV-420). Hän on soittanut aiemmin CHARM ja La:Sadie's -nimisissä yhtyeissä.
Hänen lempibändeihinsä kuuluu Slipknot, Nine Inch Nails, System Of A Down, Linkin Park, Pink Floyd, X JAPAN ja Shiina Ringo.
Japanilaiset kitaristit
Japanilaiset säveltäjät
Vuonna 1974 syntyneet
Elävät henkilöt
|
177156
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuivasj%C3%A4rven%20rautatieasema
|
Kuivasjärven rautatieasema
|
Kuivasjärven rautatieasema () on Suomen rataverkon liikennepaikka Parkanossa rataosalla . Se sijaitsee Kuivasjärven kylän itäpuolella Parkanon kaupungin keskustasta noin 18 kilometriä pohjoiseen. Liikennepaikalla ei ole henkilöliikennettä, ja sitä käytetään junien kohtaamisiin.
Liikennepaikan ratapiha muodostuu kahdesta kohtausraiteesta, yksi pääraiteen molemmin puolin. Lisäksi ratapihan itäreunalla on lyhyt kuormausraide. Sivuraiteilla suurin sallittu nopeus on pitkien vaihteiden vuoksi 80 km/h.
Varsinaista asemarakennusta ei ole, ainoastaan laitetila ratapihan pohjoispäässä. Liikenteenohjaustoiminnot hoidetaan kaukokäytöllä Tampereen asemalta käsin.
Lähteet
Aiheesta muualla
Vaunut.org: kuvia Kuivasjärven asemalta
Parkanon rautatieliikennepaikat
|
418983
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Syntym%C3%A4h%C3%A4jyt
|
Syntymähäjyt
|
Syntymähäjyt on Lauri Tähkä & Elonkerjuun vuonna 2004 julkaistu albumi.
Albumi nousi Suomen virallisen listan sijalle 4.
Kappaleet
Arvostelut
Helsingin Sanomat:
Aiheesta muualla
Syntymähäjyt discogs.com -sivustolla
Lähteet
Vuoden 2004 albumit
Lauri Tähkä & Elonkerjuun albumit
|
547053
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Medusan%20verkko%20%28vuoden%202002%20elokuva%29
|
Medusan verkko (vuoden 2002 elokuva)
|
Medusan verkko () on vuonna 2002 ensi-iltansa saanut Doug Limanin ohjaama elokuva. Medusan verkko perustuu löyhästi Robert Ludlumin samannimiseen romaaniin, ja se on Bourne-elokuvasarjan avausosa.
Juoni
Tapahtumat kietoutuvat yhdysvaltalaisen tiedustelupalvelu CIA:n salaisen Treadstone-operaation ja erityisesti sen ensimmäisen agentin Jason Bournen (Matt Damon) ympärille.
Kalastajat löytävät Välimerestä tajuttoman miehen, jolla on ampumahaavoja. Mies ei muista henkilöllisyyttään eikä sitä, miten on joutunut mereen ja miksi häntä on ammuttu. Miehen lonkasta löytyt kapseli sisältää Sveitsissä olevan pankkitilin tiedot. Pankista hän löytää muun muassa oman passinsa, jonka mukaan hän on yhdysvaltalainen Jason Bourne. Bourne joutuu virkavallan kanssa kahnauksiin ja pakenee Yhdysvaltain lähetystöön ja sieltä edelleen tapaamansa Marie Helena Kreutzin (Franka Potente) kanssa Pariisiin. Bournelle selviää, että hän on tehtävässään epäonnistunut CIA:n salaisen hankkeen erikoisagentti ja että hänen työnantajansa pyrkii eliminoimaan hänet. Kreutzin kanssa Bourne selvittää lisää menneisyyttään, alkaa jäljittää takaa-ajajiaan ja...
Näyttelijät
Vuoden 2002 yhdysvaltalaiset elokuvat
Yhdysvaltalaiset toimintatrillerit
Doug Limanin ohjaamat elokuvat
Yhdysvaltalaiset poliittiset trillerit
Seulonnan keskeiset artikkelit
|
1628454
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Anders%20Johan%20Molander
|
Anders Johan Molander
|
Anders Johan Molander (4. lokakuuta 1807 Hirvensalmi – 13. maaliskuuta 1873 Mikkeli) oli suomalainen kauppias ja valtiopäivämies.
Molanderin isä oli Johan Wilhelm Molander. Anders Johan Molander muutti 1825 kauppa-apulaiseksi Loviisaan ja sieltä 1841 Mikkeliin, jonne hän perusti oman kauppaliikkeen. Hän kuului Mikkelissä kaupungin vanhimpiin. Molander oli Mikkelin edustaja porvarissäädyssä valtiopäivillä 1863–1864.
Lähteet
Suomalaiset kauppiaat
Suomen suuriruhtinaskunnan porvarissäädyn valtiopäivämiehet
Vuonna 1807 syntyneet
Vuonna 1873 kuolleet
|
47851
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%96sterbotten
|
Österbotten
|
Österbotten tarkoittaa seuraavia asioita:
Österbotten, Pohjanmaan ruotsinkielinen nimitys
Österbotten, Vaasassa vuosina 1864–1878 ilmestynyt sanomalehti
Aktion Österbotten, Pohjanmaan rannikon maaseudun kehittämisyhdistys
S/S Österbotten, Tornion ja Pietarin välillä 1857-1874 liikennöinyt höyrylaiva
|
16302
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suruvaippa
|
Suruvaippa
|
Suruvaippa (Nymphalis antiopa) on suurikokoinen täpläperhosten heimoon kuuluva päiväperhonen.
Koko ja ulkonäkö
Suruvaippa on suhteellisen kookas ja vaivatta tunnistettava perhonen. Yläpuolelta siivet ovat tumman sametinruskeat tai lähes mustat ja siipien ulkoreunoja kiertää nuorilla yksilöillä kermankeltainen, vanhemmilla yksilöillä valkoiseksi haalistunut nauha. Etusiiven etureunassa on lisäksi kaksi kermanvaaleaa läiskää. Siipien yläpinnalla on myös sininen pisterivi. Alapuolelta perhonen on siipien vaaleaa ulkoreunusta lukuun ottamatta tasaisen tumma, lähes musta. Siipiväli on noin 61–76 mm.
Yksilökohtaista vaihtelua ulkonäössä suruvaipalla ei käytännössä ole. Poikkeavista värimuodoista luonnosta on tavattu silti ainakin f. hygiaea, jonka siipien vaalea reunus on leventynyt ja sulautuu ilman terävää rajaa siiven tummaan osaan.
Levinneisyys ja lentoaika
Suruvaippa esiintyy laajasti Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Se ei selvästikään kestä Pohjois-Atlantin talvia, minkä vuoksi lajia tavataan esimerkiksi Britteinsaarilla, Tanskassa ja Norjan rannikolla vain satunnaisesti. Euraasiassa levinneisyys ulottuu Etelä- ja Keski-Euroopan rannikoilta Himalajalle, Kamtsatkalle ja Japaniin. Pohjois-Amerikassa suruvaippa elää Alaskasta Labradorin niemimaalle ja etelässä Venezuelaan. Suomessa se on jokseenkin yleinen maan etelä- ja keskiosissa. Siitä pohjoiseen laji harvinaistuu, mutta sitä tavataan aivan pohjoisinta Lappia myöten.
Satunnaisena vaeltajana suruvaippa voi eksyä myös Färsaarille ja Islantiin.
Suruvaippa talvehtii aikuisena. Talvehtineet perhoset aloittavat Suomessa lentonsa keväällä, ensimmäisten päiväperhosten joukossa jo maaliskuussa ja huonokuntoisia yksilöitä tavataan vielä jopa kesäkuussa. Talvehtineiden perhosten jälkeläisistä koostuva sukupolvi lentää puolestaan heinäkuun lopulta jopa lokakuulle, kunnes ne hakeutuvat talvehtimaan suojaisiin paikkoihin.
Elinympäristö ja elintavat
Suruvaippa elää kulttuuriympäristöissä, pihapiireissä, puutarhoissa sekä luonnonympäristöissä kuten metsien reunoilla ja avoimissa metsissä. Elinpaikalla kasvaa usein toukkien ravinnoksi sopivia puita ja pensaita aurinkoisilla mutta tuulelta suojaisissa paikoissa. Perhoset eivät käy kovin usein kukilla, mutta imevät mielellään nestettä puiden mahlavuodoista tai käyneistä hedelmistä. Parittelu tapahtuu varhain keväällä, yleensä maanpinnalla ja pariskunta luottaa paljolti siipiensä alapintojen suojavärin tarjoamaan suojaan.
Lajilla esiintyy huomattavia kannanvaihteluita. Esimerkiksi 1960-luvulla perhonen oli Ruotsista miltei hävinnyt.
Keväällä ensimmäisen sukupolven naaraat munivat munat, jotka kesän aikana kehittyvät toukiksi, koteloituvat ja kuoriutuvat syksyllä seuraavan sukupolven aikuisina. Naaras munii jopa 250 munaa ryhmiksi ravintokasvien oksille, yleensä vähintään puolentoista metrin korkeuteen maanpinnasta. Munat kuoriutuvat noin kolmen viikon kuluttua ja toukat elävät viimeistä toukkavaihetta lukuun ottamatta ryhmissä. Toukkakehitys kestää kuudesta seitsemään viikkoa. Koteloituminen tapahtuu matalaan kasvillisuuteen, oksille tai kiville lähelle maanpintaa ja kotelovaihe kestää kahdesta kolmeen viikkoa.
Aikuinen yksilö talvehtii, usein vajoissa, autotalleissa tai muissa ulkorakennuksissa. Luonnossa myös ontoissa puunrungoissa.
Ravintokasvi
Suruvaipan toukat syövät esimerkiksi koivujen, pajujen ja haavan lehtiä. Aikuinen perhonen käyttää ravinnokseen puiden mahlaa sekä ylikypsien ja rikkoutuneiden hedelmien ja marjojen nesteitä. Metsässä tai puutarhassa lajin voi nähdä myös etsimässä ravintoa erilaisilta kosteilta pinnoilta. Suruvaippa ruokailee kukkien medellä vain harvoin.
Lähteet
Aiheesta muualla
Suomen Perhoset: Suruvaippa
Aitotäpläperhoset
|
1398545
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Musiikkivuosi%201968
|
Musiikkivuosi 1968
|
Musiikkivuosi 1968 käsittelee vuoden 1968 tärkeitä musiikkitapahtumia, uutisia ja julkistuksia.
Julkaisuja
The Beatlesin albumi The Beatles julkaistiin
Brigitte Bardot’n ja Serge Gainsbourgin albumi Bonnie and Clyde julkaistiin
Creedence Clearwater Revivalin ensimmäinen albumi Creedence Clearwater Revival julkaistiin
Jacques Dutroncin albumi Jacques Dutronc julkaistiin
Serge Gainsbourgin albumi Initials B.B. julkaistiin
Marvin Gayen ja Tammi Terrellin albumi You’re All I Need julkaistiin
Astrud Gilberton albumit Canta in Italiano ja Windy julkaistiin
Jimi Hendrixin albumi Electric Ladyland julkaistiin
The Supremesin albumit Love Child ja Reflections julkaistiin
The Zombiesin albumi Odessey and Oracle julkaistiin
Odessey and Oracle -albumilla esiintyvä single ”Time of the Season” julkaistiin
Kilpailuja
Eurovision laulukilpailu 1968
Musiikkivuodet
Vuoden 1968 musiikki
|
116382
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Preboreaali
|
Preboreaali
|
Preboreaalikausi oli välittömästi viimeisen eli Veiksel-jääkauden päättymistä seurannut ajanjakso noin 11 500–10 500 kalenterivuotta sitten, jolloin lämpötila kohosi melko nopeasti. Preboreaalikausi alkoi Salpausselät synnyttäneen kylmän nuoremman dryaskauden jälkeisellä äkillisellä lämpenemisellä. Suomi oli kaudelta laajalti jään ja veden peitossa. Ennen preboreaalikautta oli Suomessa jäästä paljastuneilla alueilla arktista tundraa sekä kylmä ja kuiva ilmasto. Preboreaalikin oli aluksi kylmä, sitten kuiva ja viileä kausi, jolloin Skandinaviassa kasvoi laajalti koivumetsiä. Kaudella alkoi laaja soistuminen.
Ilmaston kylmyyden takia ei Suomessa tällöin liene ollut suuressa määrin pysyvää asutusta. Noin 11 000 vuotta sitten oli asutusta Virossa ja Äänisen itäpuolella, ja Suomeen saattoi saapua asukkaita jo kauden lopulla 10 800–10 500 vuotta sitten, mutta aivan varmaa tämä ei ole. Jää vetäytyi Suomessa tuhannessa vuodessa Etelä-Suomen pohjoisosista Länsi-Lappiin. Lämpötila oli preboreaalikauden lopussa melko lähellä nykyistä. Preboreaalikausi aloitti holoseenin. Kautta seurasi viileä boreaalikausi.
Pleistoseenista preboreaaliin
Ennen preboreaalikautta oli kylmä nuorempi dryaskausi, jolloin kylmä ja kuiva arotundra ulottui laajoille alueilla. Sitten noin 11 600–11 500 kalenterivuotta eli noin 10 300 radiohiilivuotta sitten ilmasto lämpeni nopeasti. tätä kutsutaan tieteellisessä kirjallisuudessa esim. YD/PB-rajaksi. Pleistoseeniin ajoittuva kylmä nuorempi dryas päättyi noin 70 vuodessa.
Aivan pleistoseenin lopussa ennen suurta holoseenin alun lämpenemistä oli Puolassa Gościa̧ż-järven pohjakerrostumista tehtyjen tutkimusten mukaan noin 30 vuoden jakso, jolloin talvet olivat aiempaa kosteampia ja kesät lämpimämpiä. Noin 11 520 kalenterivuotta sitten lämpeni nopeasti ja oli lyhyen aikaa kosteaa. Mutta suurin osa suuresta lämpenemisestä noin 11 520–11 500 kalenterivuotta sitten oli melko kuivaa, ja lämpeneminen koski lähinnä talvea. Toisessa vaiheessa
11 500–11 460 kalenterivuotta sitten myös kesä lämpeni. Seuraavat 70 vuotta vuoteen 11 390 kalenterivuotta sitten asti oli yhä melko kuivaa.
Preboreaalikauden alku
Pian alun lämpenemisen jälkeen tsä alkoi vallata alaa arotundralta, kun ilmasto kostui ja kuivui. Monin paikoin lähti soistuminen käyntiin.
Preboreaalin ajoituksista
Preboreaalin ajoituksissa jonkun verran ristiriitaisuuksia johtuen eri alueiden erilaisesta kehityksestä jääkauden lopussa, ja eri ajoitusmenetelmistäkin. Monesti kausi ajoitetaan alkavaksi noin 11 500 kalenterivuotta sitten, jolloin Grönlanti lämpeni alle 50 vuodessa noin 7 °C. Radiohiilivuosissa preboreaali alkaa noin 9 800 BP (kalibroimaton). Grönlannin jääkairausnäytteistä nuoremman dryaskauden loppu on 11 640 kalenterivuotta sitten. Preboreaalin päättymisessä on eri paikoista tehdyissä ajoituksissa parinsadan vuoden epätarkkuus. Grönlannin jääkairausnäytteistä tehty analyysi antaa 10 180 ± 60 kalenterivuotta ja eri alueilta Euroopasta tehdyt yleensä 10 000 ± 100 vuotta.
Koillis-Venäjän suotutkimusten mukaan preboreaali jakautuu kausiin PB-1 10 000–9 800 BP ja PB-2, 9 800–9 300 BP (kalibroimaton). Kalibroituna näistä saadaan preboreaalille 10 500–9 500 kalenterivuotta sitten.
Preboreaalikauden kylmä heilahdus
Pääartikkeli: Preboreaalin kylmä heilahdus
Preboreaalikauden alussa tapahtui noin 11 500–11 200 vuotta sitten lyhyehkö, noin 200 vuoden mittainen kylmä heilahdus ilmaston jo lämmettyä kylmästä dryaskaudesta. Tämä synnytti Suomeen Sisä-Suomen reunamuodostumat jäätikön vetäytymisen seisahtuessa erään jäävirran sektorilla. Tätä heilahdusta kutsutaan englannin kielessä muun muassa lyhenteellä PBO, Preboreal Cold Oscillation. Noin 11 400 vuotta sitten koivumetsien eteneminen kohti pohjoista pysähtyi laajoilla alueilla kuivaan, kylmään avoimen ruohomaaston vaiheeseen. 11 250 kalenterivuotta sitten ilmasto vaihtui äkkiä kosteaan.
Tyypillinen preboreaalikauden kasvillisuus
Etelä-Suomen lämpötila nousi preboreaalin aikana 5–10,5 °C tuhannessa vuodessa. Kauden alussa Etelä-Suomen keskilämpötila oli ainakin 10 astetta nykyistä alempi eli −6 °C. Tällöin mannerjäätikön edustalla oli ikiroutaa.
Preboreaalin kasvillisuus oli jäästä juuri paljastuneilla alueilla tyypillisesti matalia ruohoja, varpuja, pensaita ja puita eli tundraa. Ilmasto oli arktinen, kylmänkuiva. Alkoi ns primaarinen soistuminen. Oli vähäistä ja maaperä kalkkipitoinen, runsaasti ravinteita sisältävä, mutta typestä oli siinä pulaa.
Ennen preboreaalia asutusta oli Tanskassa, ei Suomessa. Aivan vetäytyvän jäätikön lähellä kasvoi lapinvuokkoa (Dryas octopetala), joka viihtyy kylmässä ilmanalassa. Aromaisen tundran kasvillisuus oli alussa ennen preboreaalia marunoita (Artemisia). Sitten tuli heiniä, saroja, ruohomaisia savikoita, kohokkeja, ruusukasveja ja matalaa pajua.
Koivu alkoi levitä tässä vaiheessa. Sitten juuri ennen preboreaalia oli suolaheinä (Rumex)-maksimi.
Sitten aivan preboreaalikauden alussa oli kanervamaksimi, jolloin koivu yleistyi valtavasti.
Liekokasvit olivat yleisiä preboreaalisen kauden loppupuolen alkaen harvinaistua kuitenkin ennen kauden loppua, jolloin mänty alkoi vallata jalansijaa ja koivu harvinaistua.
Marunan siitepölyä on löydetty vain kylmältä kaudelta Kaakkois-Suomesta, ei Salpausselistä pohjoiseen tai länteen. Metsittymisvaiheessa saapuivat Karjalankannakselle ja pian myös eteläiseen Itä-Suomeen ensin tyrni, sitten haapa, kataja ja pihlaja sitten hieskoivu ja rauduskoivu. Preboreaalikaudella liikkui Suomessa metsästäjiä jäästä vapautuneilla alueilla.
Preboreaalikausi Suomessa ja Pohjoismaissa
Kauden alussa jäätikön patoama Baltian jääjärvi tyhjeni Atlanttiin muuttuen Yoldiamereksi, jolloin veden pinta laski Itämeren alueella jopa 30 m. Kauden loppupuolella Yoldiameri muuttui Ancylusjärveksi, kun jäätikön painama maa kohosi sulkien Yoldiameren salmen länteen. Ancylusjärven pinta alkoi nousta jäätikön sulamisvesien virratessa siihen.
Preboreaalikautta leimasi Suomessa jään vetäytyminen, vaikka maa oli jo joiltain osin (idässä ja Lounais-Suomessa) jäätön. Kasvillisuus levittäytyi hiljalleen jään vetäytyessä. Kauden alussa pajua kasvoi Kaakkois-Suomessa ja sen jälkeen myös vaivaiskoivua. 200–300 vuodessa kauden alusta ensin vaivaiskoivu ja sitten isompi koivu valtasi suuren osan Suomea ja 600 vuoden kuluttua, 10 900 koivumetsät vahvistuivat. Jonkin aikaa kesti niin sanottu valkea taiga, jossa koivun, haapojen ja muiden kylmää kestävien puiden muodostama metsä luonnehti maisemaa.
Kauden alussa, 11 500 vuotta sitten, Itämeri oli yhteydessä jään reunan kohdalla olevan jään alas painaman Keski-Ruotsin suurten järvien kohdalla olevan salmen kautta. Tätä Itämeren vaihetta sanotaan Yoldiamereksi. Etelä-Suomi oli meren peitossa, ja jään reuna Jyväskylän tienoilla, Pohjanmaa ja Länsi-Lappi olivat jään peitossa. Itä-Suomessa ja Pohjois-Lapissa kasvoi tundraa. Ihmisiä tiedetään asuneen ainoastaan Suomen eteläpuolella.
Suunnilleen 11 400 vuotta sitten jään reuna oli Uusikaupunki–Jyväskylä–Oulujärvi-linjalla, ja Länsi-Lapissakin oli jo jonkin verran jäättömiä alueita. Keski-Suomi ja Etelä-Suomi olivat suurilta osin Yoldiameren peitossa, ja Karjalankannaksella kasvoi koivuja, ja Mikkelin seuduilla tundrakasvillisuutta.
Sisä-Suomen reunamuodostumat syntyivät Jyväskylän seuduille noin 11 000–10 900 vuotta sitten.
Noin 11 000 vuotta sitten jään reuna oli Länsi- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Tundra oli vetäytynyt 60. leveysasteelle, sen eteläpuolella metsänraja oli 57. leveysasteella. Ihmisiä asui näillä alueilla, jotka olivat tundraa ystävällisempiä. Valko-Venäjältä levittäytyi pohjoiseen jälki-swidrylainen asutus.
Itämeri oli yhä Yoldia-vaiheessa, ja suuri osa Suomea veden pinnan yläpuolella. Tanskassa vallitsi mesoliittinen Maglemosen keräilijä-metsästyskulttuuri, metsä oli ehtinyt jo levitä sinne. Noin 8 500 vuotta sitten jää oli hieman Tornionjoen laakson länsipuolella. Suomi oli yhä suureksi osaksi tundraa.
Preboreaalikausi Keski-Euroopassa
Preboreaalilla Keski-Euroopan sademäärä oli noin 300 mm ja kausi ajoittuu siellä aikaan 10 500–9 800 radiohiilivuotta sitten.. Vuoden keskilämpötila oli Keski-Euroopassa hieman yli 0 °C eli suunnilleen sama kuin Suomessa nyt. Keski-Euroopassa kasvoi lämpöä suosivia puita ja arokasvillisuutta nimenomaan vuorten etelärinteillä.
Preboreaalikauden kulttuureja
Preboreaalisen kauden lopussa ilmestyi mesoliittinen kulttuuri Suomeen. Kauden päättymisen ajoituksissa on suuria ongelmia, mutta tiedetään tulivuoren tuhkan ajoituksesta, että kautta seuraava lämpimämpi boreaalikausi alkoi viimeistään 10 000 vuotta sitten. Preboreaalikausi alkoi 7 asteen lämpötilan nousulla 50 vuodessa tai muutamassa vuodessa. Tällä kaudella päättyi Euroopan myöhäispaleoliittinen metsästyskulttuuri, ja siirryttiin mesoliittiseen metsästys-, kalastus- ja pyyntikulttuuriin, jota edustaa Tanskan Maglemosen kulttuuri 9000–6400 eaa. (11 000–8 400 vuotta sitten). Mesoliittiselle kulttuurille oli ominaista suurriistan pyynnin suhteellinen vähäisyys, koska suurriista oli loppunut ilmastonmuutoksen ja ihmisen harjoittaman ahkeran metsästyksen takia. Preboreaalin alussa Pohjois-Saksassa oli Ahrensburgin kulttuuri ja Itä-Euroopassa Swidryn kulttuuri Valko-Venäjällä sekä Pohjois-Norjassa Komsan kulttuurin metsästäjiä.
Ajan kulttuureja olivat Azilin kulttuuri Ranskassa, Kundan kulttuuri Virossa, Epiravetten kulttuuri Keski-Euroopassa. Tänä aikana tunnettiin sukset ja reet, korit ja veneet sekä keihäät, jouset ja nuolet. Käärme ja hirven pää olivat suosittuja aiheita luolamaalauksissa.
Suomesta etelään oli Kundan kulttuuri Virossa, Butovon kulttuuri Valko-Venäjällä ja Veretje-kulttuuri Äänisen rannoilla. Norjan rannikolla kukoistivat Fosnan-, Komsan- ja (kenties saamelaiset) kulttuurit.
Katso myös
Preboreaalin kylmä heilahdus
Holoseeni
Yoldiameri
Ancylusjärvi
Salpausselät
Lähteet
"Rutter&Velichko 1997" Quaternary of northern eurasia: Late pleistocene and holocene landscapes, stratigraphy and environments, Nat W. Rutter, editor-in-chief, Guest editors A. A. Velichko et al, Vols 41/42 July/August 1997, ISSN 1040-6182
Viitteet
Aiheesta muualla
The Younger Dryas
Late-Glacial/Holocene transition
Early to mid Holocene calcareous tufa
Paleoclimate Reconstruction
The Flandrian
Central Europe
Holoseeni
Paleoklimatologia
|
168009
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/K%C3%B6sem%20Sultan
|
Kösem Sultan
|
Devletlu İsmetlu Mahpeyker Kösem Valide Sultan Aliyyetü'ş-Şân Hazretleri (1590 – 2. syyskuuta 1651), tunnettu paremmin nimellä Kösem Sultan, oli Ottomaanien valtakunnan sulttaanin Ahmed I:n haaremin suosikkivaimo ja kahden myöhemmän sulttaanin äiti, valide sultan. Kösem Sultan toimi virallisena hallitsijana kahdesti ja oli ottomaanien historian aikana toinen nainen, joka lainvoimaisesti hallitsi valtakuntaa. Kösem Sultan oli yksi naisten sultanaatin ajan merkittävimpiä hahmoja, ja hän käytti valtaa julkisessa hallinnossa noin 30 vuoden ajan.
Sulttaanin vaimoksi
Kösem oli syntyjään kreikkalainen tai bosniakki, nimeltään mahdollisesti Anastasia tai Nasya. Joissakin lähteissä kerrotaan, että hänet olisi kaapattu Kreikasta Bosniaan, jonka kuvernööri oli esitellyt hänet Ahmed I:lle. Ahmed oli saman ikäinen kuin Kösem. Joka tapauksessa hänet tuotiin Ahmed I:n haaremiin noin 15-vuotiaana ja kääntyi islamin uskoon.
Vuonna 1612 Venetsian suurlähettiläs kuvaili Kösemiä seuraavasti: ”– –kaunis ja älykäs sekä monitaitoinen nainen, joka laulaa upeasti, minkä vuoksi sulttaani rakastaa häntä suuresti – – Ei sillä, että jokainen häntä kunnioittaisi, mutta häntä kuunnellaan joissakin asioissa ja hän on sulttaanin, joka haluaa pitää hänet koko ajan vierellään, suosikki.” Neljä vuotta myöhemmin toisen venetsialaisdiplomaatin kuvaus osoitti Kösemin keränneen kasvavasti arvovaltaa: ”Hän voi tehdä mitä haluaa sulttaanille, jonka sydämen hän omistaa täydellisesti, eikä mitään häneltä kielletä”. Diplomaatti huomautti lisäksi, että Kösem hyvin viisaasti pitäytyi puuttumasta jokaiseen asiaan, sillä sulttaani ei halunnut antaa käsitystä, että olisi naisten johdateltavissa, kuten isänsä oli aikoinaan ollut.
Kösem synnytti Ahmed I:lle neljä poikaa ja kolme tytärtä. Hänen kahdesta pojastaan, Muratista ja Ibrahimista, tuli myöhemmin sulttaaneja, kuten myös pojanpojasta Mehmedistä. Kösemin tyttäristä Ayşe Sultan ja Fatma Sultan tunnetaan lukuisista poliittisista avioliitoistaan; Ayşe meni naimisiin elämänsä aikana kuudesti ja Fatma seitsemän kertaa.
Kääntyessään islamin uskoon Kösem sai uuden nimen Mahpeyker (”Kuun muotoinen”, ts. kurvikas). Nimen Kösem taustasta on eri versioita. Hänen kerrotaan olleen hyvin kaunis ja ihonsa ”sileä ja karvaton”, ja siksi hän olisi saanut nimen Kösem (Köse= ”Karvaton, parraton”). Toisaalta ottomaanien turkinkieliset sanat Kösem/Kösemen tarkoittivat myös johtajaa, itsenäistä henkilöä. Kösemissä joka tapauksessa yhdistyivät sekä äly että kauneus, ja hän eteni muiden Ahmed I:n haaremin naisten ohitse sulttaanin vaimoksi.
Valtaistuimelle
Kösem keräsi paljon vaikutusvaltaa ja poliittista sananvaltaa jo miehensä elinaikana. Kun Ahmed I kuoli 27-vuotiaana vuonna 1617, Kösem tuki hänen kruununperijäkseen hänen veljeään Mustafa I:tä. Kösem liittoutui janitsaarien kanssa, mikä takasi hänelle tämän voimakkaaksi poliittiseksi tekijäksi nousseen instituution tuen. Hallitsijana heikon Mustafan valtakausi kesti alle vuoden, minä aikana Kösem käytännössä johti valtakuntaa. Mielenterveyden ongelmista kärsinyt Mustafa suistettiin valtaistuimelta, mikä oli takaisku Kösemille. Seuraavaksi valtaistuimelle nousi Osman II, joka oli Ahmed I:n poika toisen vaimon kanssa. Tänä aikana Kösem pysyi valvottuna sivussa hallinnosta, mutta samoin kuin Mustafan kohdalla hän säilytti arvokkaan asemansa valide sultanina, sillä kummallakaan sulttaanilla ei ollut elossa olevaa äitiä.
Osman II suistettiin vallasta ja teloitettiin 1622, ja sen jälkeen Mustafa I palasi valtaan. Mustafan lyhyeksi jääneen valtakauden jälkeen valtaistuimelle nousi Ahmed I:n ja Kösemin 14-vuotias poika Murat IV. Kösem julistautui viralliseksi hallitsijaksi siihen asti, kunnes hänen poikansa saavuttaisi täysi-ikäisyyden. Kun Murat IV saavutti täysi-ikäisyyden 20-vuotiaana, hänen onnistui siirtää valta omiin käsiinsä sekä janitsaareilta että äidiltään. Hän pystyi hallitsemaan itsenäisesti ja oli tässä mielessä poikkeus naisten sultanaatin ja myös pitkälle koko 1600-luvun heikkojen sulttaanien aikakautena.
Osmanien valtakunnassa oli vallinnut käytäntö, jonka mukaan valtaan nousseen sulttaanin tuli teloittaa veljensä. Tavan syntymiseen oli vaikuttanut suuresti Osmanien interregnum, ajanjakso 1400-luvulla, jolloin sulttaani Bayezid I:n pojat taistelivat vallasta eikä valtakunnalla ollut kiistatonta hallitsijaa 11 vuoteen. Murat kuitenkin kuunteli Kösemiä neuvonantajana, ja Kösem onnistui säästämään Ibrahim I:n, josta tuli sulttaani Muratin kuoltua. Murat menehtyi maksakirroosiin vuonna 1640 ja eli isänsä lailla vain 27-vuotiaaksi. Ibrahim oli kuitenkin epävarma hallitsija; hän oli joutunut elämään arestissa ja alituisessa kuolemanpelossa siitä lähtien, kun Murat oli tapattanut hänen veljensä. Hän oli neuroottinen, kärsi päänsärystä ja paniikkikohtauksista ja osoittautui aikaa myöten tehtäväänsä mielenterveydeltään sopimattomaksi. Muutama ensimmäinen vuosi hänen hallinnostaan sujui hyvin, mutta aikaa myöten Kösem otti jälleen vallan varsinaisena hallitsijana. Hänen kilpailijansa oli suurvisiiri Kemankeş Kara Mustafa pašša, josta itse sulttaani piti. Kösem liittoutui suurvisiiriä vastaan hoviin Ibrahimia hoitamaan tuomansa henkiparantaja Cinci Hocan ja visiiri Sultanzade Semiz Mehmed paššan kanssa. Kolmikko arvosteli lakkaamatta suurvisiiria, joka pyysi useita kertoja saada erota. Ibrahim ei myöntänyt eroa, mutta lopulta erotti Mustafa paššan itse tammikuussa 1644, jonka jälkeen hänet teloitettiin.
Aikaa myöten Kösem menetti kykynsä hallita epävakaata poikaansa, jonka hallinto alkoi rappeutua. Ibrahim kulutti yhä enemmän aikaa jalkavaimojensa parissa, joita hän jatkuvasti kohotti arvostettuun hasekin asemaan ja myönsi heille maita ja omaisuuksia. Avioiduttuaan suosikkinsa Telli Hasekin kanssa hän määräsi Ibrahim paššan palatsin lattiat päällystettäväksi soopelinnahkoilla ja annettavaksi Telli Hasekille. Palatsin huikentelevainen rahankäyttö ja turmeltumisen lisääntyminen suututti kansan. Viimein janitsaarit ja osa ulaman jäsenistöstä nousi kapinaan 1648. Ibrahim kuitenkin kieltäytyi hyväksymästä erottamistaan, mikä hermostutti janitsaareja. Monien historioitsijoiden mukaan Kösem valtuutti janitsaarit teloittamaan poikansa pitkään jatkuneen ja kärjistyneen poliittisen prosessin pakottamana. Leslie P. Peircen mukaan Kösem oli kuitenkin jo hyvinkin valmis pääsemään eroon pojastaan, joka katastrofaalisen valtakautensa aikana oli tuhonnut monia vanhemman veljensä Murat IV:n aikaansaannoksia. Aiemmassa kirjeessään Kösem oli kirjoittanut Ibrahimista virassa olleelle suurvisiiri Tezkereci Ahmed paššalle seuraavasti: ”Lopulta hän ei tule jättämään minua sen enempää kuin sinuakaan henkiin. Hän tulee menettämään valtansa hallitukseen. Koko yhteiskunta on raunioina. Pane hänet viralta välittömästi.”
Ahmed pašša kuristettiin, ja hänen jäännöksensä paloiteltiin kappaleiksi väkijoukon edessä 8. elokuuta 1648. Hän sai tapahtuneen vuoksi postuumin lisänimen Hezarpare, ”tuhat palasta”. Ibrahim kuristettiin 18. elokuuta uuden suurvisiirin käskystä ja virkamiesten todistaessa. Seuraavaksi valtaan nostettiin tuolloin kuusivuotias Mehmed IV, joka oli Ibrahimin poika ja Kösemin pojanpoika. Alaikäisen Mehmedin tultua hallitsijaksi Kösem pystyi jälleen julistautumaan viralliseksi hallitsijaksi.
Kuolema
Kösemilla oli pystyviä vihollisia Topkapin hovinaisissa. Ibrahimin vaimo ja Mehmed IV:n äiti Turhan Sultan, joka oli Kösemin miniä, kuuli Kösemin suunnitelman vaihtaa Mehmed IV tämän veljeen Süleymaniin. Kösem suunnitteli Mehmed IV:n ja tämän äidin surmaamista ja sai hankittua puolelleen janitsaarien johdon. Turhan Sultan ei jäänyt juonittelutaidoissa Kösemistä jälkeen, ja hän järjesti itsensä ja poikansa puolustukseksi Kösemin salamurhan. Palatsin henkivartiokaartin jäsenet kuristivat Kösemin verhonnyörillä 2. syyskuuta 1651. Hänen ruumiinsa siirrettiin Topkapista Eski Sarayn vanhaan palatsiin ja haudattiin miehensä Ahmed I:n mausoleumiin. Samaan mausoleumiin on haudattu myös heidän lapsensa Murat IV ja Ayşe Sultan ja neljäkymmentä muuta hallitsijasuvun jäsentä .
Perintö
Kösem Sultan oli yksi valtakunnan rikkaimmista henkilöistä, ja hän käytti varojaan runsaasti hyväntekeväisyyten. Hän muun muassa kustansi kastelujärjestelmien kaivamisen Egyptiin ja tuki köyhiä Mekassa. Hän myös rakennutti varoillaan julkisia rakennuksia, kuten karavaaniseraljin ja Valide Hanin moskeijan Istanbulin vanhan torin varrelle sekä Perjantai-moskeijan Üsküdariin. Säilyneen mielikuvan mukaan häntä pidetään Turkissa jalomielisenä, anteliaana ja hyvin älykkäänä ihmisenä. Hänen perintönsä ja hallintonsa ei ollut kuitenkaan pelkästään myönteinen, sillä hänen aikansa oli ankaran valtataistelun ja juonittelun aikaa. Lisäksi pätevän suurvisiirin Kara Mustafa paššan erottaminen ja surmauttaminen suisti Osmanien valtakunnan pitkäaikaiseen kaaokseen ja epäjärjestykseen. Seuranneiden 12 vuoden aikana suurvisiirinä toimi 18 miestä, joista neljä teloitettiin ja 11 jouduttiin erottamaan.
Kösem on suosittu ja romantisoitu aihe nykyturkkilaisessa viihteessä, ja hänestä on kirjoitettu romaaneja, tehty oopperoita ja kuvattu elokuvia ja televisiosarjoja. Uusimpia ovat 2010 ensi-iltansa saanut elokuva Mahpeyker - Kösem Sultan ja 2015 alkanut televisiosarja Muhtesem Yüzyil: Kösem. Izmirissä esitetty ooppera Kösem Sultan kertoo kehitystarinan, kuinka nuoresta viattomasta tytöstä tulee vihan ja vallanhimon ajama juonittelija.
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
Kösem Sultan Resume Biography
kosemsultan.net
Osmanien hallitsijat
Osmanien valtakunnan naiset
Sijaishallitsijat
Vuonna 1590 syntyneet
Vuonna 1651 kuolleet
|
1392316
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo%20tunnetuista%20lohjalaisista
|
Luettelo tunnetuista lohjalaisista
|
Tämä on luettelo tunnetuista lohjalaisista, jotka ovat joko syntyneet tai vaikuttaneet Lohjalla.
Elinkeinoelämä
Petter Forsström, vuorineuvos
Hille Korhonen, yritysjohtaja
H. Olavi Laakso (1914–1992), yritysjohtaja, teollisuusneuvos
Kulttuuri
Jyrki Anttila, oopperalaulaja
Vili Auvinen, näyttelijä
Hanna Ekola, laulaja
Liisa Enwald, suomentaja, kirjallisuudentutkija
Ellen Favorin, taiteilijatar. Favorin asui Lohjalla elämänsä viimeiset kymmenen vuotta.
Saima Harmaja, runoilija
Ursula Herlin, koomikko
Eeva Joenpelto, kirjailija
Tomi Joutsen, laulaja
Maija Junno, näyttelijä
Arvid Järnefelt, kirjailija
Kössi Kaatra, runoilija
Santtu Karvonen, näyttelijä
Elias Kaskinen, laulaja, lauluntekijä
Antti Ketonen, laulaja
Jouni Kokora, oopperalaulaja
Mikko Kouki, näyttelijä
Sanni Kurkisuo, laulaja
Kai Lehtinen, näyttelijä
Hannu Mäkelä, kirjailija
Marzi Nyman, muusikko
Tarja Omenainen, teatteritaiteen maisteri
Eero Raittinen
Sami Salonen, Kultainen Harmonikka voittaja.
Jaakko Selin, toimittaja
Netta Skog, harmonikansoittaja
Johanna Tuomola, Lohjalla asuva kirjailija
V. E. Törmänen, kirjailija ja opettaja
Yhtyeitä
Elias Kaskinen & Päivän Sankarit
Neljänsuora, iskelmäyhtye
Reverend Bizarre, doom metal -yhtye
The Ronski Gang
Politiikka
Hjalmar Linder, kamariherra
Joona Räsänen, kansanedustaja
Matti Saarinen, poliitikko
Riikka Slunga-Poutsalo, kansanedustaja, Perussuomalaisten ex-puoluesihteeri
Teija Tiilikainen, johtaja, ulkopoliittinen instituutti
Kaj Turunen, kansanedustaja, yrittäjä
Heikki Heikinpoika Vaanila, valtiopäivämies
Johannes Virolainen, valtioneuvos
Urheilu
Meri Ilmarinen, painonnostaja
Henri Joona Julius Laaksonen (s. 31. maaliskuuta 1992 Lohja) on suomalais-sveitsiläinen tennispelaaja.
Henry Manni (s. 18. kesäkuuta 1992 Lohja) on suomalainen pyörätuolikelaaja.
Oskari Mörö, juoksija
Mika Norja, jääkiekkomaalivahti
Timo Pärssinen, jääkiekkoilija
Marjut Rolig, hiihtäjä
Sanna Stén, soutaja
Tuukka Taponen, autourheilija
Sami-Matti Trogen, Rallycross driver, Lohja
Mika Hietaniemi, korkeushyppääjä
Uskonto
Anna-Mari Kaskinen, virsisanoittaja, runoilija, kirjailija
Adolf Neovius, Lohjan kirkkoherra ja valtakunnallisesti tunnettu historioitsija.
Lähteet
Tunnetuista lohjalaisista
Lohjalaiset
|
1716914
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Koun%C3%A9li%20%28Euboia%29
|
Kounéli (Euboia)
|
Kounéli () eli Megálo Kounéli (Μεγάλο Κουνέλι) on pieni Kreikan saari, joka sijaitsee Eteläisessä Euboianlahdessa Stýran saaren pohjoispuolella. Saaren pinta-ala on noin 0,036 neliökilometriä ja se on asumaton. Hallinnollisesti Kounéli kuuluu Kárystoksen kuntaan, Euboian alueyksikköön ja Keski-Kreikan alueeseen.
Lähteet
Euboian saaret
Kárystos
|
98858
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Puutiainen
|
Puutiainen
|
Puutiainen, jokapäiväisessä kielenkäytössä myös punkki (Ixodes ricinus) on punkkeihin kuuluva eläin. Se kiinnittäytyy sopivaan isäntäeläimeen imeäkseen siitä verta ja saattaa jäädä siihen kiinni jopa päiväkausiksi. Suomessa sitä tavataan koko maan eteläisessä puoliskossa Kemi-Joensuu-linjalle asti ja erityisen runsaasti saaristossa. Puutiaiset elävät ja liikkuvat eniten aluskasvillisuuden joukossa, heinikoissa ja pensaikoissa. Puutiainen ei kestä pitkään kuivuutta tai kuumuutta, joten se viihtyy parhaiten lehtometsissä ja rantalepikoissa. Punkkikausi alkaa, kun keskilämpö on yli 5 °C ja päättyy pysyvien pakkasten tultua.
Suomessa tavataan myös toista vaarallista punkkilajia, taigapunkkia eli siperianpuutiaista (Ixodes persulcatus), jonka kantama virus aiheuttaa vakavampaa ja helpommin kroonistuvaa puutiaisaivotulehdusta.
Kuvaus
Puutiainen on suhteellisen pienikokoinen Ixodida-lahkon laji. Naaraat ovat hieman koiraita isompia. Toukka on alle millimetrin pituinen. Nymfi on puolestaan 1–2 millimetriä pitkä ja aikuinen yksilö 2–4 millimetriä pitkä.
Hämähäkkieläimille tyypillisesti nymfeillä ja täyskasvuisilla yksilöillä on neljä jalkaparia. Toukalla on kuitenkin vain kolme jalkaparia. Aikuisten koiraiden koko ruumista peittää kilpi, mutta aikuisilla naaraille kehittymättömillä muodoilla se peittää vain ruumiin etuosan yläpuolta.
Levinneisyys ja elinympäristö
Puutiaista tavataan laajalla alueella Euroopassa ja Pohjoisessa-Afrikassa. Euroopassa sitä elää Pohjoismaissa, Britteinsaarilla, Keski-Euroopassa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, Balkanilla ja Itä-Euroopassa. Puutiaisen levinneisyysalueen rajat ovat 2000-luvulla muuttuneet, sillä lajia tavataan korkeammalla muun muassa Bosnia ja Hertsegovinassa ja Tšekissä. Norjassa, Suomessa ja Ruotsissa laji on edennyt pohjoisemmaksi. Leviämisen syyksi on ehdotettu ilmaston lämpenemistä, maankäytön muutoksia sekä kauris- ja villisikakantojen muutoksia.
Puutiainen suosii alueita, joissa on kosteata ja runsaasti kasvillisuutta. Se vaatii, että suhteellinen kosteus on vähintään 80 prosenttia. Karikkeen ja maaperän pitäisi pysyä kosteana koko päivän. Puutiaiset ovat herkkiä kuivumiselle, ja ne saavat tarvitsevansa veden suoraan ilman vesihöyrystä. Puutiaisen levinneisyyteen vaikuttaa siis alueelliset mikroilmastot ja isäntälajien esiintyvyys. Puutiainen käyttää jokaisessa elämänvaiheessaan hieman erilaisia isäntiä. Toukkia esiintyy susein karikkeessa, sammalilla, maan pinnalla. Nymfejä on jo hieman korkeammalla kasvillisuudessa ja aikuisia vielä niitäkin korkeammalla.
Suomessa puutiaista tavataan koko maan eteläisessä puoliskossa Kemi-Joensuu-linjalle asti, ja erityisen runsaasti Ahvenanmaalla ja saaristossa. Vastoin vanhaa kansanuskomusta puutiaiset eivät pudottaudu ihmisten päälle lepistä eivätkä muistakaan puista, vaan elävät ja liikkuvat eniten aluskasvillisuuden joukossa, heinikoissa ja pensaikoissa. Puutiainen ei kestä pitkään kuivuutta tai kuumuutta, joten se viihtyy parhaiten lehtometsissä ja rantalepikoissa.
Käyttäytyminen
Elinkierto
Puutiaisen elämään kuuluu neljä vaihetta, muna, toukka, nymfi ja aikuinen. Jokaisen aktiivisen vaiheen tarvitsee etsiä isäntäeläin, josta se imee verta ravinnokseen. Puutiainen tarvitsee elinaikanaan sukupuolesta riippuen kaksi tai kolme veriateriaa kasvunsa aikana: toukka- eli larvavaiheessa sekä nymfivaiheessa kehittyäkseen ja naaraat aikuisena munien munimiseen. Euroopan pohjoisosissa puutiaisen koko elinkiertoon menee 2–6 vuotta. Tavallisesti elinkierron kesto on kolme vuotta.
Puutiaiset parittelevat yleensä isäntäeläimessä. Kumppanin etsimisessä feromoneilla on tärkeä rooli. Parittelu voi kestää viikon, ja parittelun ja veriaterian nauttimisen jälkeen naaras laskeutuu maahan munimaan. Se etsii sopivan ympäristön, jossa se saattaa olla munimassa 4–8 viikkoa. Puutiainen tuottaa jopa 2 000 munaa. Naaras kuolee muninnan jälkeen, ja toukat kuoriutuvat kahdeksan viikkoa myöhemmin.
Ravintokäyttäytyminen
Puutiainen on generalisti eli se voi käyttää ravintonaan käytännössä minkä tahansa lämminverisen maaselkärankaisen verta. Toukkavaiheen yleisimpiä isäntäeläimiä ovat myyrät, hiiret, päästäiset ja jotkin maassa ruokailevat linnut. Jos isäntäeläin on pieni nisäkäs, toukka ei todennäköisesti kulkeudu kovinkaan kauas kuoriutumispaikastansa, mutta lintujen mukana toukka voi päätyä kauaskin. Toukka- ja nymfiesiintymiä on usein massoittain samalla alueella, sillä kumpikaan ei liiku itsenäisesti pitkälle ja toukkien isäntäeläimetkin ovat paikallisia eläimiä.
Nymfien ja aikuisten yksilöiden yleisimpiä isäntäeläimiä Pohjois-Euroopassa ovat jänikset, hirvieläimet, supikoira, kettu ja jotkin linnut. Ihmisillä kaikkein yleisimpiä ovat nymfivaiheen puremat, sillä nymfiä on pienempänä hankalampi havaita iholta kuin täysikasvuista punkkia. Nymfit ja aikuiset yksilöt hajaantuvat jo isäntäeläimiensä mukana laajalle alueelle.
Puutiainen ”vaanii” saalistansa kasvien kärjissä ja odottaa ohikulkevaa uhria. Isäntäeläimen etsiminen kuluttaa puutiaisen voimia, ja se myös uhkaa kuivua. Epäonnistuneen yrityksen jälkeen puutiainen joutuu laskeutumaan takaisin kasvillisuuden pohjakerrokseen kosteuttamaan itseänsä. Puutiaisilla ei ole silmiä, mutta se käyttää Hallerin elimiä, joilla se havainnoi ympäristönsä lämpötilaa, hiilidioksidia, kosteutta ja tärähtelyä. Näiden muuttujien ansiosta laji yrittää arvioida parasta mahdollista hetkeä lähteä vaanimaan saalista.
Isäntäeläimessä puutiainen saattaa etsiä jopa useiden tuntien ajan sopivaa kohtaa. Itse ruokailu on pitkä tapahtuma, sillä toukat imevät verta 2–6 päivän, nymfit 3–8 päivän ja aikuiset yksilöt 6–12 päivän ajan. Tuona aikana puutiaisen koko ja paino moninkertaistuu. Ruokailun jälkeen puutiainen pudottautuu maahan kehittyäkseen seuraavaan elämänvaiheeseen tai muniakseen.
Puutiaisten levittämät taudit
Puutiaiset voivat levittää useita taudinaiheuttajia. Borrelia burgdorferi aiheuttaa borrelioosia, Anaplasma phagocytophilum ihmisen granulosyyttistä anaplasmoosia, Francisella tularensis jänisruttoa sekä Babesia-suvun itiöeläimet babesioosia. Rickettsia-suvun bakteerit aiheuttavat puolestaan pilkkukuumetta. Lisäksi puutiaisen välityksellä leviää myös flavivirus, joka aiheuttaa puutiaisaivotulehdusta.
Turun yliopiston vuonna 2015 tekemän keräyksen ja tutkimuksen mukaan puutiaisista noin 30 prosenttia kantaa ainakin yhtä taudinaiheuttajaa, joista yleisimpiä ovat Borrelia burgdorferi -ryhmän bakteerit. Puutiaisaivotulehduksen riski on suurin lounaissaaristossa ja -rannikolla sekä paikoin Kaakkois-Suomessa. Borrelioositartunnan voi saada alueella, joka ulottuu Oulun korkeudelle saakka. Puutiaisenpureman riski on suurin alavalla varjoisalla maalla, jossa on runsaasti kosteaa matalahkoa kasvillisuutta. Lyhyeksi leikatulla kuivalla nurmella puutiaiset eivät viihdy.
Ruotsissa on 200 todettua tapausta, joissa puutiaisen puremasta on seurannut niin sanottu liha-allergia, joka tarkoittaa oikeastaan allergisuutta punaisen lihan sisältämälle galaktoosi-alfa-1,3-galaktoosi-nimiselle hiilihydraatille.
Punkit purevat suomalaisia arviolta puoli miljoonaa kertaa vuodessa, ja borreliatapauksia on 7 000 vuodessa, puutiaisaivokuumetartuntoja noin 40 vuodessa.
Puutiaisen poistaminen iholta
Bakteerin aiheuttamaa borrelioosia voidaan ehkäistä poistamalla puutiainen iholta mahdollisimman pian. Kansanperinteessä on usein neuvottu upottamaan puutiainen voihin tai rasvaan, jolloin puutiaisen peräpäässä sijaitsevat hengityselimet eivät saa ilmaa ja puutiainen itse vetäytyy ulos ihosta. Tätä keinoa ei kuitenkaan enää nykyisin suositella, sillä puutiainen saattaa tukehtuessaan oksentaa suolensisältönsä puremaan, jolloin borrelioosin riski kasvaa. Puutiainen tulisi siksi poistaa mekaanisesti esim. pinseteillä tai tarkoitusta varten erityisesti suunnitelluilla punkinpoimijoilla. Pinseteillä tartutaan puutiaista mahdollisimman alhaalta kiinni, ja puutiainen poistetaan hitaasti vetäen iholta. Punkinpoimijoita on myös malleja, joilla puutiainen kiilataan V:n muotoiseen loveen, sekä pihtejä jotka puristavat puutiaista kyljistä. Näillä puutiainen poistetaan pyörittämällä sitä rauhallisesti yhteen suuntaan muutama kokonainen kierros, jolloin punkin ote ihosta irtoaa ja sen voi helposti nostaa pois.
Sekä vetämällä että pyörittämällä puutiainen voi vahingoittua ja osia siitä voi jäädä puremakohtaan, mikä saattaa aiheuttaa tulehduksen. Puutiaisen puristamista muualta kuin päästä tulisi myös välttää, sillä puristaessa puutiaisen nesteitä voi kulkeutua takaisin puremakohtaan. Pyörittämällä käyttäen sopivaa punkinpoimijaa riski "oksentamiseen" sekä pään katkaisemiseen on pienempi, sillä puutiaiseen ei kohdistu lainkaan vetoa tai puristusta. Irrotettu puutiainen suositellaan hävittämään polttamalla, jotta mahdolliset taudit eivät pääse leviämään.
Kantajaeläimet
Vuonna 2006 Oulun yliopistossa hyönteistutkijana työskentelevän Juhani Itämiehen mukaan runsaasti kasvanut lemmikkikoirien määrä on yksi niistä syistä, jotka ovat mahdollistaneet puutiaisten nopean leviämisen Suomessa. Myös hirvien osuus puutiaisten leviämiseen on pohdinnassa. Ruskea koiranpunkki (Rhipicephalus sanguineus) muistuttaa puutiaista sekä kooltaan että ulkonäöltään.
Helsingissä puutiaisen leviämistä uusille alueille on helpottanut city-kanien määrän kasvu.
Katso myös
Siperianpuutiainen
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
Laji.fi: Puutiainen – (Ixodes ricinus)
Suomen puutiaisista löydetty uusia vaarallisia bakteereita, Yle.fi, uutiset, 30.7.2016
Punkki.net
Reumaliiton tiedote
ITIS: Ixodes ricinus
University of Michigan, Animal Diversity Web (ADW): Ixodes ricinus, Pasture tick
UniProt: Taxonomy - Ixodes ricinus (Common tick) (Acarus ricinus)
Global Biodiversity Information Facility (GBIF): Ixodes ricinus
Pherobase: Semiochemicals of Ixodes ricinus, the Common tick
Centre for Agriculture and Biosciences International (CABI): Ixodes ricinus (sheep tick)
Seulonnan keskeiset artikkelit
Ixodes
|
63827
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/K%C5%8Dta%20Hirano
|
Kōta Hirano
|
Kōta Hirano (, s. 14. heinäkuuta 1973) on japanilainen mangaka. Hän on kotoisin Tokion Adachista. Lukioaikoinaan hän toimi sarjakuvakerhon johtajana, minkä jälkeen hän opiskeli jonkin aikaa Tokion taideinstituutin animaatiopuolella, mutta jätti opintonsa kesken. Opiskeluaikanaan siellä hän kuului sarjakuvan tutkimusyhteisöön ja tuona aikana hän debytoi myös COYOTE-nimisellä teoksellaan. Hän oli myös työntekijänä peliyhtiössä muutaman päivän ajan.
Aluksi hän työskenteli aikuisille suunnatun sarjakuvan parissa, mutta sitten pani kaiken peliin ja siirtyi piirtämään otakuiden haaveita ja hulluutta tutkivaa Daidōjin Monogataria, jonka avulla hän saavutti kulttimainetta. Tämän jälkeen hän kirjoitti Hellsingiä, tarinaa vampyyreistä, vampyyrinmetsästäjistä ja uskonnollisista fanaatikoista. Hellsingin myötä hän saavutti myös maailmanlaajuista mainetta.
Töitä
COYOTE (1995, ISBN 4-8296-7745-7)
Hai-Hi Tension (拝Hiテンション, 1996, ISBN 4-88271-445-0)
Daidōjin monogatari (大同人物語, alkuperäiset julkaisut Comic Gum (コミックガム)-lehdessä vuoden 1996 jälkeen)
1998、ISBN 4-8470-3280-2
Hellsing
1998、ISBN 4-7859-1870-5
1999、ISBN 4-7859-1958-2
2000、ISBN 4-7859-2047-5
2001、ISBN 4-7859-2125-0
2003、ISBN 4-7859-2286-9
Susume! Seigaku dennō kenkyūbu
Lähteet
Aiheesta muualla
Japanilaiset sarjakuvantekijät
Vuonna 1973 syntyneet
Elävät henkilöt
|
1560392
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Francisco%20Blanco%20Garc%C3%ADa
|
Francisco Blanco García
|
Francisco Blanco García (1864−1903) oli espanjalainen kirjallisuushistorioitsija, munkki ja professori. Hän on kirjoittanut Espanjan kirjallisuushistorian La literatura espanola en el siglo XIX (1891−1894), joka kyllä on epäkriitillinen teos, mutta ainesvarastonsa vuoksi tärkeä lähdekirja.
Lähteet
Aiheesta muualla
Espanjalaiset professorit
Kirjallisuushistorioitsijat
Munkit
Vuonna 1864 syntyneet
Vuonna 1903 kuolleet
|
901150
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/24%20Hours
|
24 Hours
|
24 Hours on Tom Jonesin 38. studioalbumi. Levylle ovat tehneet kappaleita muun muassa U2:n Bono ja The Edge.
Kappaleet
Aiheesta muualla
24 Hours discogs.com -sivustolla
Vuoden 2008 albumit
Tom Jonesin albumit
|
1537563
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/M%C3%BCnsingen
|
Münsingen
|
Münsingen on kaupunki Keski-Sveitsissä Bernin kantonissa. Siellä on vajaat 13 000 asukasta.
Sijainti
Münsingen sijaitsee Aarejoen itärannalla runsaat kymmenen kilometriä Bernistä kaakkoon.
Liikenne
SBB:n rautatiet Bernistä Thuniin ja Konolfingeniin kulkevat Münsingenin kautta. Moottoritie A6 Bernistä Thuniin ja Spieziin kulkee Aaren itärantaa seuraillen Münsingenin kautta.
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
Sveitsin kaupungit
Bernin kantonin kunnat
|
713982
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tom%20Seeberg
|
Tom Seeberg
|
Tom Seeberg (17. helmikuuta 1860 – 27. maaliskuuta 1938) oli norjalainen ampuja ja olympiamitalisti. Hän osallistui Pariisin olympialaisissa 1900 kaikkiin 300 metrin sotilaskiväärin kilpailuihin ja voitti hopeaa joukkuekilpailussa.
Norjalaiset olympiamitalistit
Norjalaiset ampujat
Vuonna 1860 syntyneet
Vuonna 1938 kuolleet
|
109385
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Club%20Deportivo%20Chivas%20USA
|
Club Deportivo Chivas USA
|
Club Deportivo Chivas USA oli yhdysvaltalainen jalkapalloseura, jonka joukkue pelasi Major League Soccerissa kaudet 2005–2014. Seuran kotistadion oli StubHub Center, joka sijaitsee Carsonin kaupungissa Los Angelesin piirikunnassa Kaliforniassa. Samalla stadionilla pelaa myös toinen Los Angelesin alueen MLS-seura Los Angeles Galaxy. Chivas USA kuului MLS:n läntiseen konferenssiin.
Chivas USA oli lempinimellä Chivas tunnetun meksikolaisen Club Deportivo Guadalajaran sisarseura. Sen omistivat meksikolainen liikemies ja elokuvatuottaja Jorge Vergara ja Antonio Cué Sánchez-Navarro, joka toimi seuran puheenjohtajana. Chivas USA:n kohderyhmänä olivat latinot, erityisesti amerikanmeksikolaiset. Seuran pääkieli oli espanja ja myös monet seuran pelaajista olivat espanjankielisiä.
Chivas USA pääsi MLS:n pudotuspeleihin neljästi ensimmäisen viiden kautensa aikana, mutta putosi sitten läntisen konferenssin hännille ja menetti suosiotaan. MLS osti seuran helmikuussa 2014, ja sen toiminta lakkautettiin kauden 2014 jälkeen. Kaudella 2018 sen korvaa uusi seura Los Angeles FC.
Historiaa
Seura aloitti MLS:ssä kaudella 2005. Sen ensimmäisenä päävalmentajana toimi kokenut alankomaalainen Thomas Rongen, joka oli aiemmin valmentanut muun muassa D.C. Unitedia ja New England Revolutionia. Rongen joutui kuitenkin väistymään päävalmentajan paikalta huonon alkukauden jälkeen (yksi voitto, yksi tasapeli ja kahdeksan tappiota) ja hänen seuraajakseen palkattiin alankomaalainen Hans Westerhof; Rongen jatkoi kuitenkin edelleen Chivasin urheilutoimenjohtajana. Seuran loppukausikaan ei sujunut erityisen hyvin ja Chivas jäi lopulta koko liigan viimeiseksi.
Kaudella 2006 Chivas USA:n päävalmentajana toimi menestyksekäs yhdysvaltalaisvalmentaja Bob Bradley, jonka valmennuksessa seura sijoittui runkosarjassa läntisen konferenssin kolmanneksi edeten näin ensimmäistä kertaa pudotuspeleihin; seuran pudotuspelitaival katkesi kuitenkin jo puolivälierissä. Kauden jälkeen Bradley jätti seuran valmennuksen tultuaan nimetyksi Yhdysvaltain jalkapallomaajoukkueen päävalmentajaksi.
Bradleyn korvaajaksi nimitettiin serbialaissyntyinen, Yhdysvaltain kansalaisuuden myöhemmin saanut entinen jalkapalloilija Preki (oik. Predrag Radosavljević).
Huomattavia pelaajia
Juan Pablo García (2005–2006)
Francisco Palencia (2005–2006)
Ramón Ramírez (2005–2006)
Ante Razov (2006–2009)
Claudio Suárez (2006–2009)
Martín Zúñiga (2005)
Päävalmentajat
Thomas Rongen (2005)
Javier Ledesma (2005, väliaikainen)
Hans Westerhof (2005)
Bob Bradley (2006)
Preki (2007–2009)
Martín Vásquez (2010)
Lähteet
Aiheesta muualla
Seuran sivusto
Los Angelesin urheilu
Yhdysvaltalaiset jalkapalloseurat
|
17836
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Gammafunktio
|
Gammafunktio
|
Gammafunktio on funktio, jolle käytetään symbolia (iso gamma), ja joka voidaan tulkita kertoman yleistyksenä reaali- ja kompleksiluvuille. Sen arvo on Riemannin integraalilla merkittynä
.
Gammafunktio on määritelty kaikilla arvoilla paitsi ei-positiivisilla kokonaisluvuilla. Näissä pisteissä integraalin raja-arvo on ääretön. Kaikista kertomafunktion yleistyksistä gammafunktio on erityinen, sillä Bohrin-Mollerupin lauseen mukaan se on ainoa, joka on logaritmisesti konveksi ts. sen luonnollinen logaritmi on konveksi.
Gammafunktion arvoa ei pysty antamaan suljetussa muodossa mielivaltaisessa pisteessä.
Gammafunktioon saavutaan, kun toistuvasti derivoidaan integraaliyhtälöä . on vain parametrin a funktio, kuten voimme odottaa. Siispä:
josta
Toistetaan:
Toistetaan:
Sijoitetaan ja saamme
josta määrittelemme gammafunktion
n!:n yleistykseksi kompleksiluvuille. Luonnollisille luvuille:
Gammafunktion ominaisuuksia
Jos on luonnollinen luku, niin
Jos on luonnollinen luku, niin , josta saadaan arvo
Gammafunktio voidaan määritellä myös raja-arvona:
Katso myös
Gamma-jakauma, Beta-jakauma
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Mathworld. Gamma Function
Funktiot
Seulonnan keskeiset artikkelit
|
859354
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lone%20Wolf%20%28intiaanijohtaja%29
|
Lone Wolf (intiaanijohtaja)
|
Lone Wolf (vanhempi, 1820–1879), omakieliseltä nimeltään Guipago, oli kiowa-intiaanien ylin päällikkö vuosina 1868–1875. Hän seurasi edeltäjänsä Dohasanin jälkiä jakaen ylipäällikön paikan yhdessä Kicking Birdin kanssa, joka oli rauhanajan johtaja.
Yhdysvaltoja vastaan Texasissa käydyn Red riverin sodan (1874) jälkeen Lone Wolf pakoili armeijan joukkoja kuukausien ajan kunnes hän helmikuussa 1875 antautui Fort Sillissä Oklahomassa tuoden 252 soturia mukanaan. Lone Wolf lähetettiin 25 muun päällikön kanssa vankeuteen Floridaan. Päästyään vuonna 1879 vankilasta hän malarian heikentämänä kuoli saman vuoden aikana.
Lähteet
Brown, Dee Bury My Heart at Wounded Knee, Vintage, 1991, ISBN 978-0-099-52640-7
Mooney, James Calendar History Of The Kiowa Indians, Kessinger Publishing, 2010, ISBN 1428647953
Viitteet
Yhdysvaltalaiset intiaanipäälliköt
Vuonna 1820 syntyneet
Vuonna 1879 kuolleet
|
305791
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Unforgiven
|
Unforgiven
|
Unforgiven voi tarkoittaa ainakin seuraavia:
Armoton (Unforgiven), Clint Eastwoodin ohjaama elokuva vuodelta 1992
Leppymättömät (The Unforgiven), John Hustonin ohjaama elokuva vuodelta 1960
Metallica-yhtyeen kappaleita
”The Unforgiven” vuodelta 1991
”The Unforgiven II” vuodelta 1998
”The Unforgiven III” vuodelta 2008
WWE Unforgiven, World Wrestling Entertainmentin järjestämä showpainitapahtuma.
|
1528183
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hahj%C3%A4rvi
|
Hahjärvi
|
Hahjärvi Haapajärvi on Päijät-Hämeessä Padasjoella Toritun kylän lähellä sijaitseva järvi.
Maantietoa
Järven pinta-ala on 12,7 hehtaaria, se on 950 metriä pitkä ja 350 metriä leveä. Järvellä ei ole kartan mukaan saaria. Sen rantaviivan pituus on 2,5 kilometriä.
Vesistösuhteet
Järvi sijaitsee Kymijoen vesistössä (vesistöaluetunnus 14) Suur-Päijänteen alueen (14.2) Lummennen ja Vesijaon valuma-alueella (14.25), jonka Lummenen alueeseen (14.254) se kuuluu. Järven vedenpinnan korkeus on 117 metriä mpy.
Lähteet
Lummennen ja Vesijaon valuma-alue
Botin luomat artikkelit
Padasjoen järvet
|
1686746
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiinalainen%20puutarha
|
Kiinalainen puutarha
|
Kiinalainen puutarha on maisemapuutarhatyyli, joka on kehittynyt 3000 vuoden aikana.
Kiinalainen puutarha pyrkii luomaan idealisoidun pienoismaiseman, jonka tarkoituksena on ilmaista harmoniaa, jollainen ihmisen ja luonnon välillä pitäisi olla. Tyypillinen kiinalainen puutarha on muurien ympäröimä ja sisältää yhden tai useamman lammen, kallioita, puita ja kukkia sekä paviljonkeja.
Kuvagalleria puutarhoista ympäri Kiinan
Kiinalainen kulttuuri
Puutarhasuunnittelu
|
1653468
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/M-13%20%281933%29
|
M-13 (1933)
|
M-13 oli Neuvostoliiton laivaston M-luokan sukellusvene.
Valmistus
Alus tilattiin Sverdlovskista Uralmašilta, missä köli laskettiin 7. kesäkuuta 1933. Alus laskettiin vesille 3. lokakuuta ja otettiin palvelukseen 14. heinäkuuta 1934.
Palvelus
Alus siirrettiin 1934 Tyynenmeren laivastoon.
Lähteet
Viitteet
M-luokan sukellusveneet (Neuvostoliitto)
Neuvostoliittolaiset toisen maailmansodan sukellusveneet
|
1080204
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Eduard%20Matusevit%C5%A1
|
Eduard Matusevitš
|
Eduard Antonovits Matusevitš (; s. 16. marraskuuta 1937 Minsk) on entinen neuvostoliittolainen pikaluistelija, kansallisuudeltaan valkovenäläinen.
Euroopan mestaruuskilpailuissa Matusevitš saavutti kultaa vuonna 1965, pronssia 1967 ja hopeaa 1968.
Matusevitš osallistui 1 500 metrille talviolympialaisiin Innsbruckissa 1964 sijoittuen kuudenneksi ja Grenoblessa 1968 sijoittuen kahdeksanneksi.
Kansallisissa mestaruuskilpailuissa Matusevitš saavutti yhteispisteissä kultaa vuosina 1964–1966 ja 1968.
Parhaat lajikohtaiset tulokset:
500 m – 40.6 (1968)
1 500 m – 2:04.5 (1968)
5 000 m – 7:35.1 (1965)
10 000 m – 15:43.6 (1968)
Lähteet
Valkovenäläiset pikaluistelijat
Neuvostoliittolaiset pikaluistelijat
Vuonna 1937 syntyneet
Elävät henkilöt
|
608291
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Silvia%20Neid
|
Silvia Neid
|
Silvia Neid (s. 2. toukokuuta 1964 Walldürn) on saksalainen jalkapallovalmentaja ja entinen pelaaja. Hän toimi Saksan naisten jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana vuosina 2005–2016.
Pelaajana Neid on voittanut Saksan mestaruuden seitsemän kertaa ja Saksan cupin kuudesti. Hän oli mukana vuosina 1989, 1991 ja 1995 Euroopan-mestaruuden voittaneissa joukkueissa sekä 1995 MM-kisoissa hopealle sijoittuneessa joukkueessa. Kaikkiaan Neid pelasi urallaan 111 maaottelua.
Neidin valmennusura alkoi tyttöjen maajoukkueen valmentajana vuonna 1996. Hän toimi samalla A-maajoukkueen apuvalmentajana Tina Theune-Meyerin alaisuudessa. Heinäkuussa 2005 Neid siirtyi Theune-Meyerin tilalle päävalmentajaksi. Nuorisomaajoukkueen valmentajana Neidillä on useita Euroopan- ja maailmanmestaruuksia. Naisten maajoukkueen valmentajana hän on voittanut maailmanmestaruuden 2007, olympiakultaa Riosta 2016, olympiapronssia Pekingistä 2008 sekä Euroopan-mestaruuden 2009 ja 2013. Neid päätti uransa maajoukkueen valmentajana Rio olympialaisiin 2016.
Neid on valittu FIFAn vuoden valmentajaksi kolmesti vuosina 2010, 2013 ja 2016.
Lähteet
Viitteet
Saksalaiset jalkapallovalmentajat
Saksalaiset jalkapalloilijat
Saksalaiset olympiavoittajat
Vuonna 1964 syntyneet
Elävät henkilöt
|
1518760
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsin%20kuninkaan%20vaalilause
|
Ruotsin kuninkaan vaalilause
|
Ruotsin kuninkaan vaalilause on perinne, jonka mukaan Ruotsin hallitsija valitsee yhden lauseen henkilökohtaiseksi tunnuslauseekseen. Ensimmäinen oman tunnuslauseensa valinnut Ruotsin kuningas oli Kristian I 1400-luvulla. Kustaa Vaasasta alkaen jokaisella Ruotsin hallitsijalla on ollut oma vaalilause.
Kuninkaallinen tunnuslause vastaa tasavaltaisten valtiomuotojen kansallista tunnuslausetta. Perinne Ruotsissa on sama kuin Tanskan ja Norjan monarkioissa: jokainen hallitsija käyttää oman valintansa mukaista lausetta. Muissa Euroopan kuningashuoneissa tunnuslause on suvun yhteinen. Historiallisesti kuninkaallinen tunnuslause on ollut yhtenä heraldisena elementtinä vaakunan yhteydessä, ja 30. kesäkuuta 2017 saakka se oli painettu yhden kruunun kolikkoon. Kolikon uudessa versiossa ei ole tunnuslausetta.
Kustaa III oli ensimmäinen kuningas, jonka tunnuslause oli ruotsinkielinen. Vielä Aadolf Fredrikin aikaan hallitsijoiden motto oli latinankielinen ja ruotsinkielinen, tai esimerkiksi Kustaa II Aadolfin tapauksessa saksankielinen. Norjan ja Ruotsin välisen liiton purkamisen seurauksena Oskar II joutui muuttamaan tunnuslausettaan vuonna 1905.
Tunnuslauseet
Lähde:
Lähteet
Tunnuslauseet
Ruotsin hallitsijat
|
1109689
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Saija-Maria%20Saari
|
Saija-Maria Saari
|
Saija-Maria Saari (s. 24. marraskuuta 1989 Lapua) on suomalainen Lapuan Virkiää edustava pesäpalloilija, jonka saavutuksiin lukeutuvat kymmenen SM-mitalia. Vuonna 2013 hänet valittiin Itä–Länsi-ottelun parhaaksi pelaajaksi. Sisäpelissä Saari toimii etenijänä ja vaihtajana, ulkopelissä etukentällä siepparina.
Saavutukset
Vuoden pesäpalloilija: 2014
Kultainen räpylä: 2014
Superpesiksen pudotuspelien arvokkain pelaaja: 2015
Superpesiksen kuukauden pelaaja: elokuu 2014
Lähteet
http://www.pesiksenmaailma.fi/index.php/pelaajakortit?pelaajaid=4887&view=pelaajakortti
http://www.virkiapesis.fi/fin/Edustusjoukkue/Pelaajat/Saari_Saija-Maria.10.p7.html
http://www.bittilahde.fi/cgi-bin/tilastot/kooste2.py?data=16-2-4
http://www.bittilahde.fi/cgi-bin/tilastot/kooste2.py?data=17-2-4
http://www.bittilahde.fi/cgi-bin/tilastot/kooste2.py?data=19-2-4
http://www.bittilahde.fi/cgi-bin/tilastot/kooste2.py?data=22-2-4
http://www.bittilahde.fi/cgi-bin/tilastot/kooste2.py?data=23-2-4
http://www.bittilahde.fi/cgi-bin/tilastot/kooste2.py?data=21-2-4
http://www.bittilahde.fi/cgi-bin/tilastot/kooste2.py?data=20-2-4
http://www.bittilahde.fi/cgi-bin/tilastot/kooste2.py?data=18-2-4
http://www.virkiapesis.fi/fin/Superpesis/Valmennus_ja_huolto.18.html
http://www.hs.fi/urheilu/Virki%C3%A4+tarrasi+naisten+pesismestaruuteen/a1305545390373
http://yle.fi/urheilu/lapualle_kolmas_perakkainen_mestaruus/6820265
Viitteet
Suomalaiset pesäpalloilijat
Vuonna 1989 syntyneet
Elävät henkilöt
|
693749
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Julius%20Johnson
|
Julius Johnson
|
Julius Johnson (2. tammikuuta 1845 Sund, Ahvenanmaa – 3. kesäkuuta 1923 Jyväskylän maalaiskunta) oli suomalainen Jyväskylässä toiminut liikemies, tilanomistaja ja kauppaneuvos.
Johnson syntyi Ahvenanmaalla venäläisen sotilaan ja ahvenanmaalaisen piikatytön aviottomana lapsena. Krimin sodan aikana vuonna 1854 Ahvenanmaalle maihin nousseet englantilais-ranskalaiset sotajoukot veivät Johnsonin molemmat vanhemmat sotavankeuteen Ranskaan. Johnson jäi enonsa hoiviin ja työskenteli tämän kaupassa apulaisena. Hän muutti Ahvenanmaalta manner-Suomeen 14-vuotiaana ja alkoi samalla käyttää Johnson-sukunimeä.
Johnson pääsi jo 15-vuotiaana vuonna 1860 kirjanpitäjäksi Näsin ruukkiin ja siirtyi sieltä 1863 Orisbergin ruukkiin. Vuonna 1869 Johnson saapui kirjanpitäjäksi Jyväskylän lähellä Vaajakoskella sijainneelle Haapakosken sahalle. Hänestä tuli jo kaksi vuotta myöhemmin 1871 sahan esimies.
Vuonna 1874 perustettiin Jyväskylän Höyrysaha Osakeyhtiö, joka vuokrasi maa-alueen Äijälänjoen suulta Kuokkalan tilan omistaneelta Joonas Ylistöltä. Tänne rakennettiin höyrysaha, joka aloitti toimintansa 1875. Saha teki kuitenkin konkurssin jo 1880, ja tällöin Johnson osti sekä sahan että 300 hehtaarin kokoisen Kuokkalan maatilan. Johnson uudisti sahaa ja siellä otettiin muun muassa käyttöön sähkövalo jo vuonna 1882. Saha alkoikin pian tuottaa voittoa. Kuokkalan saha toimi vuoteen 1914 saakka ja sen jälkeen Johnson keskittyi Kuokkalan tilan viljelyyn.
Johnson kuului Jyväskylän kaupunginvaltuustoon ja oli valtuuston puheenjohtajana 1897. Hän vaikutti muun muassa siihen, että Jyväskylään saatiin rautatie 1897. Johnson lahjoitti myös rahaa muun muassa Taulumäen kirkon rakentamiseen 1885 sekä avusti yleisen sairaus- ja hautausapurahaston perustamisessa Jyväskylään. Hän sai kauppaneuvoksen arvon 1892.
Johnson asui perheineen Kauppakatu 17:ään rakennetussa Jyväskylän ensimmäisessä kivitalossa. Vaimonsa Hildan kuoltua Johnson muutti 1904 Jyväskylästä Kuokkalan sahan viereen rakennettuun kivitaloon, jonka oli suunnitellut arkkitehti Wivi Lönn. Komeaa taloa alettiin kutsua Kuokkalan kartanoksi. Täällä hän sitten asui tyttärensä Sigrid Säthrénin ja tämän lasten kanssa elämänsä viime vuodet.
Kirjallisuutta
Jorma Tuomi-Nikula: Kuokkalan patruuna – Julius Johnsonin elämä. Minerva Kustannus Oy 2007 ISBN 978-952-492-067-4
Jaana Janhila & Jussi Jäppinen: Kuokkalan kartanon albumi. Gummerus Kirjapaino Oy 1999. ISBN 952-5092-17-8
Lähteet
Kirsti Leskisen blogi 25.3.2008: Teitä ja aitovieriä
Kuokkalan kartanon sivut: Julius Johnson
Viitteet
Suomalaiset liikemiehet
Jyväskylän historia
Jyväskylän kaupunginvaltuutetut
Kauppaneuvokset
Vuonna 1845 syntyneet
Vuonna 1923 kuolleet
|
1445189
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Piiloleikki%20%28taideteos%29
|
Piiloleikki (taideteos)
|
Piiloleikki on taiteilija Oona Tikkaojan pienistä pronssiveistoksista koostuva taideteos Turussa Aurajoen rannassa. Kun veistokset vuonna 2011 julkistettiin, niitä oli 30, mutta kaksi on kadonnut. Veistokset on toteutettu yhdessä 5–10-vuotiaiden lasten kanssa. Lapset saivat muovailla Seikkailupuistossa omakuviaan, jotka Tikkaoja sitten valoi pronssiin.
Pienoisveistokset on sijoiteltu Martinsillan ja Turun linnan välille. Veistokset ovat hieman piilossa, kadun reunuksissa ja koloissa. Etsintää helpottamaan on laadittu kartta, missä mikäkin patsas sijaitsee. Pienin veistoksista on vain viisi senttimetriä korkea. Aiheet vaihtelevat balleriinasta supermieheen.
Piiloleikki on esimerkki osallistavasta taiteesta. Tikkaojalla teoksen taustalla on ajatus, että kun julkisia pronssiveistoksia pääsevät yleensä tekemään vain ansioituneemmat taiteilijat, saavat lapset nyt saman mahdollisuuden.
Lähteet
Turun patsaat ja veistokset
VIII kaupunginosa
IX kaupunginosa
|
1363459
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Orient%20Avia
|
Orient Avia
|
Orient Avia (; IATA: V6, ICAO: ORT) oli venäläinen lentoyhtiö. Vuonna 1994 perustetun yhtiön kotikenttä oli Šeremetjevon lentoasema Moskovassa.
Yhtiö lensi aluksi neljällä Il-62M:llä ja yhdellä Il-86:lla tilauslentoja ulkomaille ja reittilentoja lähinnä Venäjän kaukoitään, mistä myös yhtiön nimi oli peräisin. Laajentaakseen reittiverkostoaan yhtiö hankki kaksi Tu-143A-3:a vuonna 1996. Se kärsi kuitenkin talousvaikeuksista. Kun neuvottelut yhdistymisestä rahtilentoyhtiö East Lineen epäonnistuivat, Orient Avia hakeutui konkurssiin 10. heinäkuuta 1997.
Laivasto
Orient Avia käytti toimintansa aikana seuraavia kahdeksaa lentokonetta.
4 Iljušin Il-62M
1 Iljušin Il-86
2 Tupolev Tu-134A-3
1 Tupolev Tu-154B-2
Lähteet
Entiset venäläiset lentoyhtiöt
|
1254234
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Teuvan%20kirkko
|
Teuvan kirkko
|
Teuvan kirkko on Teuvalla sijaitseva vuonna 1953 tiilestä rakennettu päätytornillinen pitkäkirkko, jonka on suunnitellut arkkitehti Elsi Borg. Kirkko rakennettiin Teuvan vanhan kirkon tuhouduttua tulipalossa 1950. Kirkko on suojeltu kirkkohallituksen suojelupäätöksellä vuonna 2019.
Edellisen kirkon vakuutuskorvaukset eivät inflaation vuoksi riittäneet, vaan kirkko rakennettiin lahjoitusvaroin.
Rakennus
Alttaripäädystä ulkonee runkohuonetta matalampi ja kapeampi kuori ja niiden välisestä kulmauksesta molemmin puolin sakasti ja kirkkosaliin yhdistettävissä oleva seurakuntasali. Runkohuoneessa on jyrkkä satulakatto, kirkkosali on kaksilaivainen. Päälaivassa on tasalakinen taitekatto, sivu- ja päälaivan välissä on pilaristo. Kirkon kellot ovat vuosilta 1865 ja 1972. Kirkkorakennus peruskorjattiin vuosina 1993–1994. Toinen peruskorjaus valmistuu keväällä 2020.
Sisätilat
Kirkon pinta-ala on 800 neliömetriä, ja sinne mahtuu 750 henkeä. Kirkon alttaritaulun Kymmenen neitsyttä on maalannut Tove Jansson 1953, ja se on tekijänsä ainoa alttaritaulu.
Kirkon saarnatuolin on suunnitellut Elsi Borg, ja apostoli Paavalia, evankelistoja ja Moosesta esittävät puuveistokset on veistänyt T. J. Korpi. Luovutettuun Karjalaan Lumivaaran kirkkoon valmistetut kattokruunut tuotiin sodan vuoksi Teuvalle ja asennettiin kirkkoon 1978. Seurakuntasalissa on tekstiilitaiteilija Kaarina Heikinheimon teos.
Kirkon vanhemmat 32-äänikertaiset urut oli valmistanut Kangasalan urkutehdas 1953. Uudet 19-äänikertaiset urut valmisti Urkurakentamo Veikko Virtanen 1994, ja niiden julkisivun on suunnitellut Carl-Johan Slotte.
Lähteet
Aiheesta muualla
Teuvan rakennukset ja rakennelmat
Etelä-Pohjanmaan kirkkorakennukset
|
1286901
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/H%C3%A4yh%C3%A4
|
Häyhä
|
Häyhä on seuraavien suomalaisten henkilöiden sukunimi:
Arvi Häyhä (1900–1942), juristi, Sortavalan kaupunginjohtaja
Johannes Häyhä (1839–1913), opettaja ja kirjailija
Juha Häyhä (s. 1956), juristi, korkeimman oikeuden jäsen
Lauri Häyhä (1932–2023), jalkapalloilija
Simo Häyhä (1905–2002), suomalainen sotilas.
|
219463
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Death%20Note
|
Death Note
|
Death Note () on Tsugumi Ōban käsikirjoittama ja Takeshi Obatan piirtämä mangasarja. Sarja ilmestyi alun perin kotimaassaan Japanissa Weekly Shōnen Jump -lehdessä vuosina 2003–2006, ja sittemmin se on koottu 12 albumiin. Death Noten pohjalta on luotu myös samanniminen animesarja, joka alkoi vuonna 2006 ja päättyi vuonna 2007. Lisäksi Death Notesta on tehty Japanissa neljä näyteltyä elokuvaa: Death Note, Death Note: The Last Name, L: Change the World ja Death Note: Light Up the New World. Toisin kuin elokuvat, anime seuraa kohtalaisen tarkasti alkuperäistä mangaa. Death Notea alettiin suomentaa kesäkuussa vuonna 2008.
Yhdysvallat toteutti oman versionsa Death Note -elokuvasta. Alun perin tuotannosta vastasi Warner Bros., kunnes tuotanto siirtyi Netflixille. Elokuvan ohjasi Adam Wingard ja pääosissa esiintyivät Nat Wolff, Margaret Qualley ja Lakeith Stanfield. Tuottajina taas ovat Roy Lee, Dan Lin ja Masi Oka.
Tammikuussa 2009 IGN-sivuston laatiman sadan parhaan animaatiosarjan listalla Death Note oli sijalla 51.
Vuonna 2015 Japanissa ja Etelä-Koreassa esitettiin Frank Wildhornin säveltämä musikaali Death Note: The Musical.
Juoni
17-vuotias lukion huippuoppilas Light Yagami löytää sattumalta maasta mustakantisen muistikirjan, jonka kannessa lukee "Death Note". Sen sisäsivulla kerrotaan, että ihminen, jonka nimi kirjoitetaan kyseiseen kirjaan, kuolee, kunhan kirjoittaja tietää uhrin nimen ja kasvot. Jos kuolinsyytä ei ole kirjoitettu kirjaan, uhri kuolee vain yksinkertaisesti sydänkohtaukseen. Light testaa muistikirjan toimivuutta ja päättää ottaa sen käyttöönsä luodakseen uuden, paremman maailman vailla rikollisuutta.
Death Note on alun perin shinigamin omaisuutta. Shinigami nimeltä Ryuk ilmestyy Lightille ja seuraa tapahtumia puolueettomana.
Light alkaa tappaa televisiossa näkemiään rikollisia sydänkohtauksilla. Kuolemantapaukset eivät jää kuitenkaan maailmalla huomaamatta ja huhu jumalalliset voimat omaavasta murhaajasta leviää internetissä ja tiedotusvälineissä. Ihmiset alkavat kutsua tätä mystistä tappajaa nimellä "Kira" (キラ) (englannin sanasta "killer"). Ihmiset jakaantuvat mielipiteissään kahtia, osa hyväksyy Kiran toimet, osa ei. Japanin poliisissa työskentelevä Lightin isä, Soichiro Yagami ja neljä muuta poliisia: Matsuda, Aizawa, Mogi ja Ukita, alkavat tutkia tapausta apunaan omalaatuinen ja salaperäinen mestarietsivä, joka tunnetaan nimellä L. L alkaa melkein alusta asti epäillä Lightia.
Alibin hankkimiseksi Light alkaa teeskennellä auttavansa isänsä johtamaa yksikköä sekä L:ää Kiran löytämisessä. Hän tapaa toisen Kiran, malli Misa Amanen, ja tämän shinigamin, Remin. Misalla on yksipuolisia tunteita Lightia kohtaan, mutta nämä johtavat siihen, että molemmat joutuvat L:n epäilyjen kohteeksi. Niinpä he luopuvat väliaikaisesti muistikirjojensa omistajuudesta ja menettävät muistonsa niistä.
Toinen kirjoista päätyy yhtymälle nimeltä Yotsuba Group, joka alkaa tappaa kilpakumppaneitaan sen johtajiin kuuluvan uuden Kiran avulla. Yotsuban Kiraksi paljastuu Kyosuke Higuchi. Higuchi saadaan kiinni ja Light saa muistonsa takaisin, minkä jälkeen hän tappaa Higuchin saadakseen Death Noten omistajuuden takaisin. Samalla L ja tutkintayksikkö saavat selville myös Death Noten ja shinigamien olemassaolot. Pian Light onnistuu houkuttelemaan Remin tappamaan L:n ja tämän avustajan Watarin sekä samalla myös itsensä, taatakseen Misan turvallisuuden. Lightista tulee Kiran tutkintaa johtava uusi L ja tätä hyväksi käyttäen Light laajentaa toimintaansa Kirana.
Neljä vuotta myöhemmin suurin osa maailmasta oli hyväksynyt Kiran toimet. Mutta tieto L:n kuolemasta oli päätynyt Watarin perustamaan orpokotiin. Sieltä Kiran perään olivat lähteneet L:n todelliset seuraajat, Near ja Mello. Mello liittoutuu mafian kanssa ja tekee kaikkensa saadakseen Kiran kiinni ennen Nearia. Near taas perustaa FBI:n ja CIA:n avustuksella yksikön nimeltä SPK. Mello yritti kiristää Japanin tutkintayksikköä antamaan Death Noten heille pitämällä panttivankina NPA:n johtajaa, mutta tämä kuolee ja mafia ottaa uudeksi panttivangiksi Sayun, Lightin siskon. Ryhmä onnistuu pelastamaan Sayun ja myöhemmin saamaan muistikirjan takaisin, mutta samalla Soichiro saa useita ampumahaavoja, joihin hän myöhemmin kuolee.
Near ja SPK:n agentit alkavat oikean L:n tavoin epäillä myös Lightia Kiraksi. Misa luovuttaa Death Notensa yleiselle syyttäjälle ja Kiran uskolliselle kannattajalle, Teru Mikamille, joka tappaa Kiran sanaa välittävän henkilön rangaistuksena tämän itsekkyydestä ja valitsee uudeksi edustajaksi Kiyomi Takadan, joka oli yksi Lightin tapailemista tytöistä tämän yliopistoajoilta. Light paljastaa Takadalle olevansa Kira ja alkaa kehittää suunnitelmaa sekä Japanin tutkintayksikön että SPK:n jäsenten tappamiseksi.
Mello kuitenkin kidnappaa Takadan, joka tappaa hänet Death Noten sivun palasella. Light manipuloi toisella palasella Takadan tekemään itsemurhan tämän jälkeen. Mutta Mikami yrittää Lightin tietämättä myös tappaa Takadan ja siten hänen hallussaan olevan muistikirjan piilopaikka paljastuu, kuten myös Lightin suunnitelma. Molemmat yksiköt sekä Mikami tapaavat lopulta varastossa nimeltä "Yellow Box", jossa Near onnistuu todistamaan, että Light on Kira. Light yrittää epätoivoisesti tappaa muut, mutta Matsuda ampuu häntä useita kertoja. Tajuttuaan Lightin hävinneen, Ryuk käyttää omaa Death Noteaan ja tappaa Lightin sydänkohtauksella, minkä oli luvannut aikoinaan tehdä jo heidän tavatessaan ensi kertaa. Lightin oleminen Kirana päätetään pitää salassa julkisuudelta ja Nearista tulee seuraava L.
Lähteet
Aiheesta muualla
Jarkko Sikiö: Kuoleman teinijumala. Kvaak.fi 7.8.2008.
Markku Reunanen: Death Note 1. V2.fi 30.1.2009.
Animesarjat
Mangasarjat
Shōnen
2000-luvun anime ja manga
Seulonnan keskeiset artikkelit
|
1384961
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Gionee
|
Gionee
|
Gionee Communication Equipment () on kiinalainen vuonna 2002 perustettu älypuhelinvalmistaja, joka on keskittynyt lähinnä Kiinan ja Intian markkinoille. Se tunnetaan länsimaissa lähinnä ohuista tai todella suurella akkukapasiteetilla varustetuista puhelimistaan. Gionee toimitti vuonna 2016 Kiinassa 28 miljoonaa matkapuhelinta, mikä teki siitä Kiinan kahdeksanneksi suurimman puhelinvalmistajan.
Yritys on vaarassa mennä konkurssiin, sillä hallituksen puheenjohtaja Liu Lirong "lainasi" yrityksen rahoja 144 miljoonaa euroa, jotka hän pelasi Saipanin saarella sijaitsevalla kasinolla. Yritys julistettiin 17. joulukuuta 2018 konkurssiin. Nimellä kuitenkin jatkettiin puhelinten valmistamista. Vuonna 2020 yritys tuomittiin haittaohjelman asentamiseta puhelimiin.
Lähteet
Aiheesta muualla
Verkkosivut
Kiinalaiset elektroniikkayhtiöt
Matkapuhelinvalmistajat
|
595134
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pieni%20nukke
|
Pieni nukke
|
Pieni nukke on Juha "Watt" Vainion sanoittama suomenkielinen versio kappaleesta ”La bambola”. Fredi levytti kappaleen vuonna 1968. Se julkaistiin singlen ”Milloinkaan en löydä samanlaista” B-puolella. Kappaleen on sovittanut Paul Johansson. ”Pienen nuken” on levyttänyt myös muun muassa Ari Klem.
Lähteet
Fredin kappaleet
Vuoden 1968 kappaleet
Juha Vainion sanoittamat kappaleet
Suomalaiset käännöskappaleet
|
1110010
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hari%20Pal%20Kaushik
|
Hari Pal Kaushik
|
Hari Pal Kaushik (2. helmikuuta 1934 Jalandhar – 25. tammikuuta 2018 Jalandhar) oli intialainen maahockeypelaaja. Hän kilpaili Intian joukkueessa kesäolympialaisissa 1956 ja 1964. Molemmissa kisoissa joukkue voitti olympiakultaa.
Lähteet
Intialaiset maahockeypelaajat
Intialaiset olympiavoittajat
Vuonna 1934 syntyneet
Vuonna 2018 kuolleet
|
620691
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ozzy%20%26%20Drix
|
Ozzy & Drix
|
Ozzy & Drix on Warner Bros. Animationin tuottama yhdysvaltalainen piirrossarja, joka perustuu elokuvaan Osmosis Jones. Sarjaa esitettiin alun perin yhdysvalloissa Kids' WB:llä vuosien 2002–2004 aikana. Suomessa sitä esitettiin maksullisella Cartoon Networkilla. Ozzy & Drix sarja sijoittuu Hector nimisen pojan kehon sisälle, jossa päähahmot Osmosis "Ozzy" Jones ja Drix suojelevat erilaisilta viruksilta Hectorin kehoa.
Tarina
Ozzyn ja Drixin jahdatessa tuhkarokkoa, kaikki kolme joutuvat hyttysen imetyksi pois Frankin kehosta. Myöhemmin he joutuvat samaisen hyttysen vuoksi nuoren pojan Hectorin kehoon. Kaksikon onnistuttua tuhoamaan tuhkarokon heidät ylennetään yksityisetsiviksi Hectorin kehossa.
Hahmot
Osmosis "Ozzy" Jones on mustahuumorinen valkosolu, joka työskentelee yksityisetsivänä Hectorin kehon sisällä. Ozzy ja hänen parinsa Drix olivat alun perin Frankin kehossa, kuten elokuvassa Osmosis Jones käy ilmi, mutta päätyivät Hectorin kehoon hyttysen kautta jahdatessaan tuhkarokkoa. Saavuttuaan Hectorin kehoon, hän on ollut siitä lähtien hieman ihastuneena Maria Aminoon.
Drixenol "Drix" on nuhalääke ja Ozzyn etsiväapulainen. Heillä on oma toimisto Hectorin kehossa. Drixin oikea käsi on monipuolinen laukaisin, jonka kautta hän ampuu erilaisia hoitavia kemikaaleja pillerin muodossa. Kaikki tarvittavat pillerit ovat varastoituna hänen kehossaan. Useimmiten Drixiä nähdään käyttävän kylmäpilleriä, joilla hän jäädyttää useimmat virukset. Tämän lisäksi Drixin oikea käsi toimii myös puhelimena ja vispilänä. Hän on luonteeltaan erittäin varovainen ja täysin rehellinen, jonka vuoksi hän vaikuttaa usein hyväuskoiselta. Drix yrittää parhaansa mukaan sulautua muiden solujen joukkoon, mutta useimmiten ei ymmärrä heidän toimintaansa.
Äänirooleissa
Aiheesta muualla
Ozzy & Drix TV.comissa
Ozzy & Drix Voice Chasersissa
2000-vuosikymmenen piirrossarjat
Yhdysvaltalaiset televisiosarjat
|
1545688
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lolita%20Flores
|
Lolita Flores
|
Lolita Flores (s. 6. toukokuuta 1958 Madrid) on espanjalainen laulaja, näyttelijä ja televisioesiintyjä.
Ensimmäinen studioalbumi Amor, amor (1975) myi platinaa. Albumit Abrázame, Mi carta, Espérame ja Seguir soñando menestyivät myös hyvin. Floresin isän ”El Pescaíllan” kappaleen ”Sarandonga” cover-versiosta tuli suosittu.
Flores on näytellyt elokuvien lisäksi televisiosarjoissa, kuten Hostal Royal Manzanares ja La sopa boba ja juontanut äitinsä kanssa ohjelmaa Sabor a Lolas.
Floresille myönnettiin parhaan uuden naisnäyttelijän Goya-palkinto elokuvasta Rencor vuonna 2003 ja kultamitali taiteen ja kulttuurin hyväksi tehdystä työstä vuonna 2019.
Filmografia (valikoima)
La gitana y el charro (1964)
Haz la loca... no la guerra (1976)
Rencor (2002)
Fuerte Apache (2007)
El libro de las aguas (2008)
Luz de soledad (2016)
Diskografia (valikoima)
Amor, amor (1975)
Abrázame (1976)
Mi carta (1977)
Espérame (1978)
Seguir soñando (1980)
Atrévete (1982)
Águila real (1983)
Para volver (1985)
Locura de amor (1987)
12 grandes éxitos (1990)
Madrugada (1990)
Con sabor a menta (1992)
Lolita y la vida pasa (1994)
Quién lo va a detener (1995)
2 en 1 (1996)
Atrasar el reloj (1997)
Lolita (1999)
Lola, Lolita, Lola (2001)
Lola, Lolita, Dolores (2002)
Y ahora Lola, un regalo a mí madre (2005)
Sigue caminando (2007)
De Lolita a Lola (2010)
Grandes éxitos (2010)
Mis recuerdos (2013)
Lähteet
IMDb
losnostalgicos.com
Viitteet
Espanjalaiset näyttelijät
Espanjalaiset laulajat
Espanjan romanit
Vuonna 1958 syntyneet
Elävät henkilöt
|
1583395
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rauhanlaki-aloite
|
Rauhanlaki-aloite
|
Rauhanlaki oli SKDL:n kansanedustaja Mirjam Vire-Tuomisen ehdottama laki, josta hän teki eduskunnassa lakialoitteen (LA 28/1973) 15. helmikuuta 1973. Aloitteen allekirjoitti Tuomisen lisäksi yhteensä 12 SKDL:n kansanedustajaa. Aloitteen takana oli myös useita SDP:n kansanedustajia, kuten Tellervo M. Koivisto, Erkki Liikanen, Kaisa Raatikainen ja Ulf Sundqvist.
Sisältö
Aloitteen perustelut alkoivat: Rikoslaissamme ei vielä ole säännöstä, joka kieltäisi sodan aloittamisen ja sotapropagandan harjoittamisen. Kuitenkin on sota kansainvälisen oikeuden mukaan oikeudenvastainen teko, jonka estäminen on kaikkien valtioiden velvollisuutena.
Tällä perusteella aloitteessa ehdotettiin Suomen rikoslain 12. lukuun, joka käsitteli maanpetosta, lisättäväksi seuraava 5 a §:
Joka suunnittelee, valmistelee, aloittaa tai jatkaa hyökkäyssotaa tai sotaa, joka on vastoin Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen tai yleisesti tunnustettujen kansainoikeudellisten perusteiden määräyksiä, on tuomittava rikoksesta rauhaa vastaan kuritushuoneeseen elinkaudeksi tai määräajaksi, vähintään kahdeksi vuodeksi.Joka julkisesti kiihottaa edellä 1. momentissa tarkoitetun tai muun kansainoikeudellisten sääntöjen tai periaatteiden vastaisen sodan alkamiseen tai jatkamiseen tai sodalla uhkaamiseen taikka julkisesti ihannoi sellaista sotaa, on tuomittava sotapropagandan harjoittamisesta vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi tai, jos teon vaikutus on katsottava vähäiseksi, sakkoon.
''Tässä pykälässä mainittujen rikosten yritys on rangaistava.
Vastaanotto
Lakialoite koettiin julkisuudessa yritykseksi kieltää Neuvostoliiton kritisoiminen, mutta Vire-Tuominen perusteli sitä varsinkin YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (1966) 20 artiklan kohdalla 1 ("Kaikki propaganda sodan puolesta on kiellettävä lailla"), johon Suomi kuitenkin muiden Pohjoismaiden tavoin oli tehnyt varauman hyväksyessään sopimusta, koska artiklan oli katsottu olevan ristiriidassa saman sopimuksen takaaman sananvapauden kanssa.
Ehdotus ei Vire-Tuomisen ehdottamassa muodossa tullut eduskunnassa edes äänestykseen, mutta kun hallitus saman vuoden lopulla laati esityksen rikoslain täydentämisestä rikoksia ihmisyyttä vastaan koskevilla säädöksillä, siihen sisältyi myös hyökkäyssodan aloittamisen, mutta ei sotapropagandan kriminalisointi. Asian eduskuntakäsittelyn aikana 26. marraskuuta 1974 Anna-Liisa Hyvönen ehdotti rikoslain 13. lukuun lisättäväksi sotapropagandaa koskevan pykälän. Hallituksen ehdottama laki säädettiinkin, mutta Hyvösen lisäysehdotus hylättiin.
Lähteet
Suomen oikeushistoria
Taistolaisuus
Rauha
|
1385409
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Njalan%20yliopisto
|
Njalan yliopisto
|
Njalan yliopisto () on julkinen yliopisto, joka sijaitsee Bossa ja Njalassa Moyamban piirikunnassa Sierra Leonessa. Se on maan toiseksi suurin yliopisto, suurimman ollessa Fourah Bay College. Njalan yliopisto on myös osa Sierra Leonen yliopistoa. Njalan yliopiston suurin kampus ja samalla pääkampus sijaitsee Sierra Leonen toiseksi suurimmassa kaupungissa Bossa. Toinen kampus sijaitsee Njalassa, Moyamban piirikunnassa.
Lähteet
Sierra Leonen yliopistot
|
337080
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Refsumin%20tauti
|
Refsumin tauti
|
Refsumin tauti on harvinainen fytaanihapon kertymäsairaus. Se aiheuttaa lihassurkastumia, silmänpohjan rappeutumisen, kuulovamman, tasapaino-ongelmia ja ataksiaa. Refsumin taudin infantiiliin muotoon kuuluu monesti myös kehitysvammaisuutta, hepatomegaliaa, osteoporoosia ja kasvojen lievä epämuodostuma.
Refsumin tauti saattaa johtaa kuurosokeuteen.
Refsumin tauti on autosomin kautta peittyvästi periytyvä. Sen kuvasi ensimmäisenä Sigvald Refsum vuonna 1945.
Aineenvaihduntasairaudet
|
1606631
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/A-ryhm%C3%A4%20%28toimintaryhm%C3%A4%29
|
A-ryhmä (toimintaryhmä)
|
A-ryhmä on Helsingissä toimiva antiautoritäärinen poliittinen ryhmä, joka järjestää muun muassa mielenosoituksia ja poliittisia kampanjoita. A-ryhmän tavoitteena on tehdä anarkistisesta toiminnasta helposti lähestyttävää. Se on osa Suomessa toimivaa anarkistiliitto Alustaa, jota se oli perustamassa. Toimintaryhmä on perustettu vuonna 2006 sosiaalisessa mediassa.
Ryhmä on järjestänyt luentoja, mielenosoituksia ja poliittisia kampanjoita. Se myös tarjoaa ruokaa kansankeittiössä. A-ryhmä julkaisee Sytyke-nimistä lehteä. Ryhmä on toiminut Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan tiloissa. Monet sen jäsenistä on myös Helsingin yliopiston opiskelijoita.
Tunnettuja A-ryhmässä toimineita henkilöitä ovat muun muassa Antti Rautiainen ja Suvi Auvinen.
Aatteet ja arvot
A-ryhmä tavoittelee suoraa demokratiaa.
A-ryhmä näki vuonna 2014, että valtio käy rikkaiden luokkasotaa. Ryhmä myös näki, että Suomen kansallinen yhtenäisyys on harhaa, ja että suomalaisuus vastaa vain valkoisen keskiluokan arvoja. Ryhmä näki Elinkeinoelämän keskusliiton toiminnan lakkojen laittomaksi julistamisesta luokkasotana, jonka tarkoitus on taata omistavan luokan omaisuus muiden kustannuksella.
Mielenosoitukset ja poliittinen toiminta
Työväenliikkeen tukitoiminta
A-ryhmä on järjestänyt ja osallistunut vappumarssille useina vuosina. Se on osoittanut vappumarssilla mieltään hierarkista luokkayhteiskuntaa vastaan. Vuonna 2014 poliisi hävitti A-ryhmän anarkistilippuja Vapun mielenosoituksessa väittäen niitä astaloiksi. Tapahtuma aiheutti mediassa kohun, sillä poliisi myös tuhosi Vasemmistonuorten punalippuja samalla kertaa.
Vuonna 2015 A-ryhmä tuki ammattiyhdistysten lakkotoimia pysäyttämällä Kokoomusopiskelijoiden rikkureille eli lakonmurtajille järjestämän bussikuljetuksen. Osana suurmielenosoitusta hallituksen työelämän kiristyksiä vastaan, ammattiliitot olivat katkaisseet Helsingin metroliikenteen. A-ryhmä myös esti lakonmurtajatyövoimalla toimivia Helsingin seudun liikenteen metroa korvaavia busseja lähtemästä Rautatientorilta asettumalla autojen eteen, sillä näki että sillä pyritään vesittämään ammattiliittojen työtaistelutoimet. Poliisin toiminta A-ryhmän mielenosoittajia vastaan oli ryhmän mukaan väkivaltaista, poliisi muun muassa kuristi mielenosoittajaa kurkusta. Poliisi kiisti syytökset.
Antifasismi
A-ryhmä oli Varisverkoston ohella Helsinki Ilman Natseja -mielenosoitusten tukijana. Tapahtumien viestinä oli, että tukijat haluavat "Helsingin ja Suomen ilman natseja". 2000-3000 osallistujaa keränneessä kulkueessa liehui punamustia anarkistilippuja; vuonna 2018 mielenosoituksissa aivan mielenosoituksen kärjessä. Myös Loldiers of Odin -pelleryhmä osallistui tapahtumaan.
A-ryhmä lahjoitti perussuomalaisista rasismin vuoksi väliaikaisesti erotetulle Olli Immoselle valkoisen lakanan viitaten 1920-luvun Alabaman Ku Klux Klanin toimintaan sillä.
Vuoden 2023 "Me emme vaikene" mielenosoitukseen A-ryhmä osallistui kantamalla banderollia, jossa luki "Jos jotain leikataan, leikataan Petteriltä ja Riikalta pää", viitaten pääministeri Petteri Orpoon ja valtiovarainministeri Riikka Purraan. Mielenosoituksen järjestäjät tuomitsivat kyltin ja olivat kieltäneet väkivaltaiset kyltit. Kyseinen lausahdus on ollut kierrossa 90-luvun lamasta lähtien, jolloin Kapinatyöläisessä leikattavaksi ehdotettiin tuolloista valtionvarainministeriä Iiro Viinasta. 2000-luvulla lausahdus on osunut politiikan valtaapitäviin henkilöihin, kuten Alexander Stubbiin ja Juha Sipilään.
Toiminta leikkauksia ja köyhyyttä vastaan
Eläkkeiden leikkauksia vastustaneessa mielenosoituksessa, vuonna 2015, oli A-ryhmän järjestämä anarkistiblokki. Ryhmä osallistui 2014 itsenäisyyspäivänä järjestettyyn Luokkaretki lähiöst linnaan -mielenosoitukseen, jossa tapahtui paljon vahingontekoja, kuten toistakymmentä autoa vandalisointiin ja useiden kauppojen ikkunoita tuhottiin. Tunnetuimmassa kuvassa mielenosoituksesta nuoret heittävät pyörätelineen kaupan ikkunaan. Mielenosoitus nimitettiin mellakaksi mediassa. Mielenosoitus lähti liikkeelle Itäkeskuksesta ja se pyrki pääsemaan presidentin linnaan itsenäisyyspäivän vastaanotolle. A-ryhmän tunnettu toimija Suvi Auvinen kertoi syykseen osallistua tapahtumaan luokkaerojen kasvun. Toinen osallistuja kertoi osallistuneensa koska halusi muistuttaa päättäjiä eriarvoisuuden kasvusta.
Lähteet
Anarkismi Suomessa
Anarkistiset järjestöt
Anarkistiryhmät
|
1686641
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tientekovelvollisuus
|
Tientekovelvollisuus
|
Tientekovelvollisuus oli Suomen suuriruhtinaskunnassa maanomistajien perinteinen veronkaltainen rasite vielä 1800-luvun puolin jälkeen. Tiet oli jaettu tilojen manttaaliluvun mukaisiin osuuksiin, joiden kuntoa valvoivat nimismies ja siltavouti. Tientekovelvollisten oli kustannettava viranomaisten työn helpottamiseksi tien varteen pylväs, josta kävi ilmi osuudesta vastaavan talon, tien ja hoitajan nimi. Rasitteet jakautuivat epätasaisesti, sillä esimerkiksi sillan rakentaminen saattoi jäädä yhden tientekovelvollisen vastuulle. Kehitys vei kuitenkin kohti yhteisvastuullisuutta. Teiden rakentaminen siirtyi ensin kaikkien tientekovelvollisten maanomistajien yhteiseksi rasitukseksi, sitten yleisten maanteiden osalta ensin kunnan ja myöhemmin valtion tehtäväksi. Talvikunnossapito tarkoitti tien auraamisvelvollisuutta. Kukin tientekovelvollinen aurasi vain oman osuutensa ja usein eri aikaan kuin muut aurausvelvolliset, joten teiden kunto ei talvisin aina tyydyttänyt siltavoutia ja nimismiestä. Uudenmaan läänissä maanomistajien oli vuoden 1880 jälkeen muodostettava yhteisiä aurauskuntia yleisten maanteiden auraamiseksi, mikä jäi kuitenkin vain parin vuoden mittaiseksi kokeiluksi, josta palattiin takaisin vanhaan käytäntöön. Vuonna 1883 tientekovelvollisuus laajennettiin koskemaan maanomistajien lisäksi myös torppia, ulkotiluksia ja teollisuuslaitoksia. Erityisesti valtakunnan vilkkaimpien teiden kunnossapidosta aiheutui siitä huolimatta suurta vaivaa maanomistajille, koska yksi maanomistaja saattoi joutua ajamaan maantielle tuhatkin hevoskuormallista soraa.
Lähteet
Litzen, Aulikki & Vuori, Jukka: Helsingin maalaiskunnan historia. 1865-1945. Kunnallishallinnon uudistuksesta suuren alueluovutukseen. S. 75-77. Vantaan kaupunki, 1997. ISBN 951-8959-77-3.
Suomen suuriruhtinaskunta
Verotuksen historia
|
1431909
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Venla%20Lehtonen
|
Venla Lehtonen
|
Venla Lehtonen (s. 10. maaliskuuta 1995 Imatra) on suomalainen ampumahiihtäjä, joka edustaa Imatran Urheilijoita. Hänen valmentajanaan toimii Kaisa Mäkäräinen. Lehtonen teki debyyttinsä ampumahiihdon maailmancupissa joulukuussa 2017. Tammikuussa 2018 hän hiihti Oberhofin maailmancup-osakilpailussa Suomen naisten viestijoukkueen avaajana. Hän sai ensimmäiset maailmancupin pisteensä kaudella 2018–2019 oltuaan Pokljukan normaalimatkalla 36:s. Joukkue sijoittui seitsemänneksi ja sijoitus täytti Suomen olympiakomitean valintakriteerin viestijoukkueen lähettämiseksi Pyeongchangin talviolympialaisiin.
Östersundin maailmanmestaruuskilpailuissa maaliskuussa 2019 Venla Lehtonen hiihti avausosuuden sekaviestissä. Vaikka hän ei ollut omaan hiihtosuoritukseensa tyytyväinen – luonnehtien itseään jopa ”nuupahtaneeksi tulppaaniksi”, joukkue sijoittui kymmenenneksi. Naisten 7,5 kilometrin pikakilpailussa hän onnistui saavuttaen yhden ohilaukauksen saattelemana 45. sijan ja pääsi tällä sijoituksellaan myös takaa-ajokisaan. Tällä kertaa hän sanoi tuntevansa itsensä pikemmin kuin ”ylvääksi kastanjapuuksi”. Takaa-ajossa vaikeissa olosuhteissa hän saavutti 49. sijan. Nyt hän lainasi Runebergia siedettävän mutta hitaan ammuntatuloksen vuoksi.
Lähteet
Suomalaiset ampumahiihtäjät
Vuonna 1995 syntyneet
Elävät henkilöt
|
167833
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tabulatuuri
|
Tabulatuuri
|
Tabulatuuri (usein myös muodossa tablatuuri, tabit tai täbit) on erityisesti kielisoittimelle tarkoitettu soitto-ohje, joka on verrattavissa pianon nuotteihin.
Tabulatuureissa käytetään yleensä kirjain- ja numerosymboleita merkitsemään soitossa käytettävien sormien asettelua. Tabulatuureja käytetään soitto-ohjeina muun muassa kitaralle, bassolle, rummuille, huuliharpulle ja ukulelelle.
Tabulatuuri on hyvin yksinkertainen soitto-ohje, eikä näin ollen sisällä tietoa mm. rytmistä. Tätä varten on kehitetty tietokoneohjelmia, kuten Guitar Pro, Tuxguitar, Power Tab Editor ja TablEdit Tablature Editor, jotka mahdollistavat tabulatuurien rytmityksen. ASCII-merkistöllä tehtyä tabulatuuria kutsutaan ASCII-tabulatuureiksi.
Tabulatuureja on käytetty ainakin 1300-luvulta asti.
Aiheesta muualla
Ultimate Guitar - Kitara- ja bassotabulatuureja
Tabinetti - Suomalaisia kitaratabulatuureja
Kitara
Nuottikirjoitus
|
1261252
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Blaablaa%20%28En%20kuule%20sanaakaan%29
|
Blaablaa (En kuule sanaakaan)
|
”Blaablaa (En kuule sanaakaan)” on Antti Tuiskun kappale hänen kymmenenneltä studioalbumiltaan En kommentoi. Kappale julkaistiin albumin toisena singlenä 10. huhtikuuta 2015. Kappale oli kuitenkin jo 9. huhtikuuta NRJ-radiokanavalla ennakkosoitossa. Kappaleen ovat säveltäneet Aku Rannila, Kalle Lindroth sekä Jurek, ja sen on sanoittanut Saara Törmä.
Tuisku on kertonut, että kappaleessa tulee esiin En kommentoi -albumin pääteema, ”itsensä kunnioittaminen, oman arvon tunteminen ja se ettei välitä siitä mitä muut ajattelevat.”
”Blaablaa (En kuule sanaakaan)” -kappaleen musiikkivideo julkaistiin YouTubessa Tuiskun omalla kanavalla viikko singlejulkaisun jälkeen, 17. huhtikuuta 2015. Videon ovat ohjanneet Lauri Laukkanen ja Matias Koskinen. Video on kuvattu Thaimaassa Bangkokissa ja Phuketissa. Videolla Tuisku pakenee paikallista mafiaa juosten Bangkokin kaduilla.
Kappale nousi ensimmäisellä listaviikollaan latauslistan kolmanneksi.
Kappaleet
Listasijoitukset
Lähteet
Vuoden 2015 kappaleet
Antti Tuiskun kappaleet
|
332856
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kairosmaja
|
Kairosmaja
|
Kairosmaja on Kansan Raamattuseuran (KRS) toimintakeskus Lapissa. Se sijaitsee Pelkosenniemen kunnassa Pyhätunturin juurella. Sana kairos on kreikkaa ja tarkoittaa (Jumalan) aikaa. Kairosmaja on aloittanut toimintansa vuonna 1974. Siellä on monipuoliset liikuntamahdollisuudet: talvisin järjestetään hiihtoviikkoja sekä kesäisin ja syksyisin patikkaviikkoja. Lisäksi on runsaasti muuta toimintaa. Majalla on myös mahdollisuus majoittua osallistumatta toimintaan. Kairosmajan yhteydessä on Revontulikappeli, jossa järjestetään hengellisiä tilaisuuksia ja konsertteja.
Kansan Raamattuseura oli jo 1960-luvulla järjestänyt hiihto- ja patikkaleirejä Lapissa lähinnä Äkäslompolossa. Eräs leirien vetäjistä, Erkki Leminen, sai KRS:ltä pyynnön etsiä Lapista omaa leirikeskusta. Vuonna 1973 Leminen löysi Pelkosenniemen kunnan hirsikämpän Pyhäjärven rannalta. Valituskierroksien jälkeen keväällä 1974 KRS sai ostettua majan kunnalta. Leminen nimesi päiväkirjaansa majan Kairosmajaksi, koska oli lukenut, että psykiatriassa kairos tarkoittaa uudestisyntymisen tapaista parantumista ja kuullut, että kreikaksi se tarkoittaa "aikaa, Jumalan hetkeä, otollista aikaa".
Lähteet
Aiheesta muualla
Kairosmajan verkkosivut
Luterilaisuus Suomessa
Pelkosenniemi
Lapin maakunnan rakennukset ja rakennelmat
|
76111
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Matti%20Alahuhta
|
Matti Alahuhta
|
Matti Juhani Alahuhta (s. 22. kesäkuuta 1952 Alahärmä) on suomalainen yritysjohtaja. Hän oli Koneen toimitusjohtaja vuosina 2005–2014. Alahuhta on jatkanut toimitusjohtajakautensa jälkeen Koneen hallituksessa, jossa on istunut vuodesta 2003.
Alahuhdan aikana Kone kaksinkertaisti maailmanlaajuisen markkinaosuutensa ja sen markkina-arvo kuusinkertaistui. Ennen Konetta Alahuhta teki pitkän uran Nokiassa. Koulutukseltaan hän on tekniikan tohtori.
Tausta ja ura
Alahuhdan isä oli rakennusmestari ja äiti peruskoulunopettaja. Alahuhta kirjoitti ylioppilaaksi Vaasan lyseon lukiosta vuonna 1971. Vuonna 1976 hän valmistui Teknillisestä korkeakoulusta diplomi-insinööriksi ja väitteli tekniikan tohtoriksi vuonna 1990. Hänen väitöskirjansa otsikko oli Global growth strategies for high technology challengers. Vuonna 2007 Alahuhta promovoitiin Tampereen teknillisen yliopiston kunniatohtoriksi.
Alahuhta työskenteli eri tehtävissä Nokiassa vuodet 1975–2004 lukuun ottamatta vuosia 1982–1984, jolloin hän oli Rank Xeroxin myyntijohtaja. Nokiassa hän oli johtokunnan jäsen vuosina 1993–2004, varatoimitusjohtaja vuonna 2004, toimitusjohtaja Nokia Mobile Phonesissa 1998–2003, toimitusjohtaja Nokia Telecommunicationsissa 1993–1998 ja eri tehtävissä Nokia Telecommunicationsissa 1984–1992 ja Nokia Elektroniikassa 1975–1982.
Luottamustehtävät
Alahuhta on DevCo Partners Oy:n hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2014. Hän on hallituksen jäsen Koneessa ja AB Volvossa. Hän on toiminut myös ABB:n, Metso Outotecin, UPM:n ja British Telecomin hallituksissa.
Alahuhta on ollut myös Aalto-yliopiston, sveitsiläisen International Institute for Management Developmentin (IMD), Elinkeinoelämän keskusliiton, Elinkeinoelämän keskusliiton vaalivaliokunnan, Teknologiateollisuus ry:n, Suomen Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden liiton ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön hallitusten puheenjohtaja, sekä Tekesin hallituksen varapuheenjohtaja ja EVA/ETLA:n hallituksen jäsen.
Tunnustukset
Vuonna 1993 Alahuhdalle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki ja vuonna 2003 komentajamerkki. Vuonna 2013 hänelle myönnettiin ritarikunnan toiseksi korkein I luokan komentajamerkki. Keskuskauppakamari palkitsi Alahuhdan marraskuussa 2013 rautaisella ansiomerkillä "huomattavista ansioista Suomen kansainvälisen yritystoiminnan kehittäjänä sekä suomalaisen osaamisen ja modernin johtajuuden edistäjänä".
Euroopan talouslehtien yhdistys (EBP), johon kuuluvat muun muassa talouslehdet Financial Times, The Wall Street Journal Europe, Handelsblatt, Les Echos ja Kauppalehti, valitsi Alahuhdan vuoden 2009 eurooppalaiseksi yritysjohtajaksi. Yhdistys perusteli valintaansa Alahuhdan ansioilla Koneen luotsaamisessa toimialansa johtavaksi yritykseksi. Alahuhta sijoittui ensimmäiseksi Suomen Thinkers 20 -listalla Nordic Business Report -lehden valitessa Suomen suurimpia bisnesajattelijoita elokuussa 2012. Alahuhta sai Pallas Athene -palkinnon luovan osaamisen edistämisestä helmikuussa 2019.
Yksityiselämä
Alahuhta on ollut naimisissa vuodesta 1978 ja hänellä on kaksi lasta. Hänen tyttärensä on Marimekon toimitusjohtajaksi vuonna 2015 valittu Tiina Alahuhta-Kasko.
Lähteet
Suomalaiset elinkeinoelämän vaikuttajat
Suomalaiset insinöörit
Nokian henkilöstö
UPM:n henkilöstö
Vuonna 1952 syntyneet
Elävät henkilöt
|
6566
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Historioitsija
|
Historioitsija
|
Historioitsija on henkilö, jota pidetään auktoriteettinä menneisyyden tutkimisessa ja historiankirjoittajana.
Varhaisimmat historioitsijoina pidetyt kirjoittajat ovat Herodotos ("historian isä") ja Thukydides ("sotahistorian isä").
Lähteet
Aiheesta muualla
|
237645
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kamjanets-Podilskyi
|
Kamjanets-Podilskyi
|
Kamjanets-Podilskyi (, , ) on kaupunki Ukrainan länsiosassa Hmelnytskyin alueella. Kaupunki toimii Kamjanets-Podilskyin piirin hallinnollisena keskuksena. Kaupungin väkiluvuksi arvioitiin 97 908 ( 2021; 2013: 102 743).
Kamjanets-Podilskyi on yksi Ukrainan vanhimmista kaupungeista. Siellä on 1500-luvulla rakennettu linnoitus, joka sijaitsee suuren luonnollisen rotkon laidalla. Kaupungissa järjestetään vuosittain kasakkakisat, joissa käy noin 140 000 matkailijaa. Niiden yhteydessä on kuumailmapalloilun Ukrainan-mestaruuskilpailu.
Kaupungissa oli lyhyen aikaa 1918 perustettu Kamjanets-Podilskyin Ukrainan valtionyliopisto.
Lähteet
Hmelnytskyin alueen kaupungit
|
621847
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nothin%E2%80%99%20to%20Lose
|
Nothin’ to Lose
|
Nothin’ to Lose on yhdysvaltalaisen Kiss-yhtyeen ensimmäinen singlejulkaisu, ja se julkaistiin 28. maaliskuuta 1974. "Nothin' to Losen" on kirjoittanut yhtyeen basisti-laulaja Gene Simmons. Sen säkeistöt laulaa basisti-laulaja Gene Simmons, kun taas kertosäkeistöt laulaa rumpali Peter Criss.
B-puolen kappale "Love Theme from Kiss" on instrumentaali, ja sen tekemiseen osallistui koko yhtye. Molemmat kappaleet ovat yhtyeen helmikuussa 1974 julkaistulla debyyttialbumilla.
Simmonsin mukaan kappale kertoo anaaliseksistä. Kappale on yhtyeen ensimmäinen, jossa on mukana kosketinsotitimia, sillä raidalla vierailee pianoa soittava Bruce Foster.
Kappaleet
Nothin’ to Lose (säv., san. ja sov. Gene Simmons)
Love Theme from Kiss (instrumentaali, säv., san. ja sov. Paul Stanley, Gene Simmons, Ace Frehley, Peter Criss)
Kissin kappaleet
Vuoden 1974 kappaleet
|
1175670
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Bilel%20Mohsni
|
Bilel Mohsni
|
Bilel Mohsni (s. 21. heinäkuuta 1987 Pariisi) on tunisialainen jalkapalloilija. Puolustajana pelaava Mohsni edustaa Ligue 2:ssa Paris FC:tä.
Ura
Mohsni aloitti jalkapalloilun Ranskassa amatööritasolla Championnat de France amateur 2:ssa. Hän edusti vuosien 2005–2010 aikana CO Les Ulista, AF Lozèrea, Saint-Georgesta ja Sainte-Genevièvea.
Rangers FC
Mohsni kävi heinäkuussa 2013 viikon koejalla Rangersissa. 26. heinäkuuta 2013 hän allekirjoitti kahden vuoden sopimuksen ja pelasi ensimmäisen ottelunsa Rangersin riveissä sarjaottelussa Arbroathia vastaan 14. syyskuuta 2013. Hän pelasi avauskaudellaan 28 sarjaottelua ja teki niissä kymmenen maalia. Mohsni teki muun muassa kaksi maalia Ayr Unitedia vastaan 22. huhtikuuta 2014. Kausi päättyi Skotlannin ykkösliigan mestaruuteen, kun Rangers ei hävinnyt otteluakaan kauden aikana.
Maajoukkueura
Mohsni pelasi ensimmäisen maaottelunsa Tunisian paidassa 28. toukokuuta 2014 Etelä-Koreaa vastaan.
Saavutukset
Football League Trophy
Hopeaa: 2013
Skotlannin ykkösliiga: 2014
Lähteet
Tunisialaiset jalkapalloilijat
Ranskantunisialaiset
Vuonna 1987 syntyneet
Elävät henkilöt
|
1554790
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Peter%20Raabe
|
Peter Raabe
|
Karl Ludwig Hermann Peter Raabe (27. marraskuuta 1872 Frankfurt (Oder) – 12. huhtikuuta 1945 Weimar) oli saksalainen kapellimestari, Franz Lisztiin erikoistunut musiikintutkija ja musiikkikirjailija. Hän oli natsipuolueen jäsen, ja hänestä tuli Reichsmusikkammerin eli Valtakunnan musiikkikamarin puheenjohtaja vuonna 1935.
Elämä ja ura
Työ kapellimestarina ja tutkijana
Frankfurtissa (Oder) suorittamansa ylioppilastutkinnon jälkeen Raabe opiskeli vuosina 1891–1894 Berliinin Musikhochschulessa. Hans von Bülowin ja Felix Weingartnerin konserteissa käyminen vahvisti Raaben toivetta kapellimestariksi pääsemisestä. Hän myös sävelsi omia lauluja ja pianokappaleita noin vuosina 1892–1906. Vuosina 1894–1907 hän työskenteli oopperakapellimestarina Königsbergissä, Zwickaussa, Elberfeldissä ja Amsterdamissa sekä konserttikapellimestarina Mannheimissa ja Münchenissä. Vuodesta 1907 Raabe työskenteli hovikapellimestarina Weimarissa. Hän pääsi myös Weimarin Liszt-museon johtoon vuonna 1910. Tässä tehtävässä hän toimi vuoteen 1944. Hän väitteli tohtoriksi Lisztiin liittyneestä aiheesta Jenassa vuonna 1916.
Raabe työskenteli vuosina 1920–1934 Aachenin yleismusiikkijohtajana (Generalmusikdirektor), ja vuodesta 1924 hänellä oli musiikkihistorian kunniaprofessorin asema Aachenin teknillisessä korkeakoulussa. Herbert von Karajan nimitettiin hänen seuraajakseen Aachenissa vuonna 1935, jolloin Raabe palasi Weimariin.
Raabe omistautui kapellimestarina etenkin Ludwig van Beethovenin, Anton Brucknerin ja Richard Wagnerin teosten esityksiin, mutta johti esityksiä myös vähän tunnettujen säveltäjien teoksista. Hän johti 19. lokakuuta 1909 Weimarissa Cornelis Dopperin yksinäytöksisen oopperan William Ratcliff kantaesityksen.
Raabe kirjoitti vuonna 1931 ensimmäisenä tutkijana Lisztin elämäkerran, kaksiosaisen teoksen Franz Liszt: Leben und Schaffen. Hän laati samassa yhteydessä Lisztin teoskatalogin. Hänen viitataan tutkijalyhenteellä "R.". Raaben Liszt-tutkimuksia pidetään yhä musiikkitieteellisesti merkityksellisinä. Liszt-elämäkerrasta julkaisi toisen painoksen vuonna 1968 Raaben poika Felix Raabe, joka myös oli kapellimestari ja musiikkitieteilijä.
Toiminta Natsi-Saksassa
Raabe korvasi Reichsmusikkammerin johtajana Richard Straussin. Hän oli vastikään jäänyt eläkkeelle töistään Aachenissa saadessaan heinäkuussa 1935 Joseph Goebbelsilta nimityksen tehtäviinsä Reichsmusikkammerissa. Aseman hyväksymisen taustalla oli henkilökohtaisiakin syitä, sillä ennen tämän viran saamista Raabe oli jäänyt nopeasti urallaan nousseen Herbert von Karajanin varjoon kapellimestarina. Vaikka Karajan oli työskennellyt vain joitain kuukausia Aachenissa, hän oli jo menestynyt Raabea paremmin etenkin Aachenin kunnallisoopperan kapellimestarina.
Raabella oli tärkeä rooli Natsi-Saksan kulttuuripolitiikan, kuten juutalaisten muusikoiden sekä musiikkikustantajien ja -kauppiaiden vastaisten toimien toteuttamisessa. Hän kamppaili pitkään jazzia vastaan. Tässä hänen menestystään haittasi se, että Goebbels näki jazzilla arvoa propagandakäytössä etenkin sodan aikana. Raabe toimi myös muusikoiden työttömyysongelmaa vastaan. Raabesta tuli natsipuolueen jäsen vasta toukokuussa 1937, mutta hän oli natsien kulttuuripolitiikalle omistautunut Adolf Hitlerin innokas seuraaja. Hän oli jo 1920-luvun lopusta asti ottanut julkisesti kantaa kulttuuripoliittisiin kysymyksiin; hän näki esimerkiksi iskelmän, operetin, muodikkaat tanssit ja elokuvan uhkina saksalaiselle kulttuurille. Toisin kuin Richard Strauss, Raabe kuitenkin suhtautui myötämielisesti myös modernimpiin säveltäjiin. Tähän todennäköisesti vaikutti Raaben ihailu Lisztiä kohtaan; Liszt oli musiikkinsa harmonisilla innovaatioilla enteillyt myöhempää atonaalisuutta. Raaben musiikillisia taipumuksia Goebbels pilkkasi heikkoutena.
Raabe ei olisi halunnut saattaa Reichsmusikkammerin alaisuuteen Lisztin vuonna 1859 perustamaa Allgemeiner deutscher Musikvereiniä, jossa hänellä oli ollut johtoasema ja jonka itsenäisyyttä hän arvosti. Raabe joutui kuitenkin vuonna 1936 taipumaan Goebbelsin päätökseen asiasta; järjestö lakkautettiin vuonna 1937. Raaben "modernismin suosiminen" oli pantu merkille juuri Lisztin perustaman järjestön toiminnan yhteydessä. Lokakuussa 1936 Raabe allekirjoitti Goebbelsin vaatimuksesta määräyksen kaikkien Paul Hindemithin teosten esityskiellosta.
Raabe olisi lopulta halunnut vetäytyä tehtävistään kirjoittaakseen, mutta joutui lykkäämään suunnitelmiaan. Hän yrittikin useampaan otteeseen jättää tehtävänsä, mutta toimi kuitenkin Reichsmusikkammerin johdossa kuolemaansa saakka. Yksi hänen viimeisistä tehtävistään tässä virassa oli loppukesästä 1944 lähes kaikkien merkittävien orkesterien lakkauttaminen Natsi-Saksassa; lakkauttamisen välttäneisiin harvoihin orkestereihin kuului Berliinin filharmonikot.
Kuolema
Raabe kuoli huhtikuussa 1945 Weimarissa samana päivänä, jona yhdysvaltalaisjoukot saapuivat sinne. Raabesta väitöskirjan kirjoittanut Nina Okrassa ei pitänyt todistettuna sitä, että hänen kuolemansa olisi ollut itsemurha. Raaben pitkäaikaisen sihteerin tytär ilmoitti äitinsä saamasta ja ennen kuolemaansa tuhoamasta kirjeestä, jossa oli ilmoitus Raaben kuolemasta. Kirjeen mukaan Raabe oli kerrotusti ollut pitkään sairas ja kuollut luonnollisesti.
Palkinnot ja tunnustukset
Raabe sai kunniatohtorin arvon Königsbergistä vuonna 1936. Hän sai monia muitakin tunnustuksia ja kunnianosoituksia, kuten ritarin arvot Valkoisen haukan (1909) ja Punaisen kotkan ritarikunnissa (1912). Vuonna 1942 hänelle myönnettiin Taiteen ja tieteen Goethe-mitali. Raabe toimi Franz–Liszt-Bundin puheenjohtajana vuodesta 1929 ja sai vuonna 1934 Bruckner-seuran kunniajäsenyyden.
Lähteet
Aiheesta muualla
IMSLP: Peter Raaben toimittamia nuotteja
Saksalaiset kapellimestarit
Saksalaiset musiikkitieteilijät
Saksalaiset kansallissosialistit
Vuonna 1872 syntyneet
Vuonna 1945 kuolleet
|
832573
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lordoosi
|
Lordoosi
|
Lordoosi on lääketieteellinen nimi selkärangan notkoille. Lordoosi esiintyy terveen selkärangan kahdessa osassa, kaularangassa (nikamat C 1-7) ja lannerangassa (nikamat L 1-5).
Lordoosi ja kyfoosi ovat selkärangan ja nikamavälilevyjen haitattomalle kuormitukselle ja kehon tasapainolle välttämättömiä.
Selän normaalissa ryhdissä servikaalinen lordoosi eli kaularangan notko, torakaalinen kyfoosi eli rintarangan köyry ja lumbaalinen lordoosi eli lannerangan notko ovat keskenään tasapainossa, jolloin ylävartalon ristiselälle aiheuttaman kuormituksen painopiste suuntautuu keskelle ristiluuta.
Korostunut lannelordoosi eli notkoselkä voi aiheuttaa lannerangan alaosan fasettiniveliin ja välilevyihin tavallista enemmän kuormitusta, mikä saattaa johtaa fasettinivelten tai välilevyjen kulumiseen.
Katso myös
Selkäranka
Selkäkipu
Kyfoosi
Skolioosi
Lähteet
Tuki- ja liikuntaelimistö
Seulonnan keskeiset artikkelit
|
60794
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Dominik%20Hrbat%C3%BD
|
Dominik Hrbatý
|
Dominik Hrbatý (s. 4. tammikuuta 1978 Bratislava) on slovakialainen tennisammattilainen. Oikeakätisen Hrbatýn lempinimi on Dominator. Hänet nimettiin ATP-kiertueen vuoden 1996 tulokkaaksi. Hrbatýa valmentaa Mojmir "Muro" Mihal.
Hrbatý on voittanut 6 kaksinpelin ATP-turnausta:
1999 - San Marinon ja Prahan turnaukset
2001 - Aucklandin turnaus
2004 - Adelaiden, Aucklandin ja Marseillen turnaukset
Hrbatýn korkein rankingsijoitus ATP:n kaksinpelilistalla on ollut 12., tämän hän saavutti 18. lokakuuta 2004. Nelinpelissä hän on ollut parhaimmillaan sijalla 14. Hän voitti Perthissä Australiassa vuosittain pelattavan Hopman Cupin yhdessä maannaisensa Daniela Hantuchován kanssa tammikuussa 2005. Palkintorahaa Hrbatý oli urallaan kerännyt vuoden 2009 kesäkuuhun mennessä 6,9 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Slovakian vuoden tennispelaajaksi hänet on valittu neljä kertaa: 2000, 2001, 2002 ja 2004. Hrbatýa valmentaa Tibor Toth.
Aiheesta muualla
Slovakialaiset tennispelaajat
Vuonna 1978 syntyneet
Elävät henkilöt
|
749980
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/HMS%20Valentine%20%28L69%29
|
HMS Valentine (L69)
|
HMS Valentine (viirinumero L69) oli Britannian kuninkaallisen laivaston Amiraliteetin V-luokan laivueenjohtaja, joka palveli kummassakin maailmansodassa.
Valmistus
Alus tilattiin heinäkuussa 1916 osana vuosien 1916-1917 laivasto-ohjelman yhdeksättä tilausta nimellä HMS Bruce Cammell Lairdin telakalta Birkenheadistä, missä köli laskettiin 7. elokuuta. Alus laskettiin vesille 24. maaliskuuta 1917 ja valmistui pari kuukautta myöhemmin 27. kesäkuuta, jolloin sen tilaukseen perustuneet valmistuskustannukset olivat 218 300 puntaa. Alus oli varustettu nopeaksi miinalaivaksi.
Palvelus
Palvelukseen otettaessa alus liitettiin Suuren laivaston 13. hävittäjälaivueeseen laivueenjohtajaksi. Se oli ensimmäisen maailmansodan lopun kotivesillä. Aluksen torpedoputket vaihdettiin 1920 kahteen kolmiputkiseen sarjaan. Alus siirrettiin sodan päätyttyä Rosythin reserviin ja se oli huollettavana 1927. Aluksen ilmatorjunta-aseistusta täydennettiin hieman ennen toista maailmansotaa kahdella kaksiputkisella nelituumaisella ja kahdella nelipiippuisella konekiväärillä. Alukselle asennettiin myös tulenjohtojärjestelmä ilma-ammunnan tueksi.
Syyskuussa 1939 alus siirrettiin muutettavaksi ilmatorjuntasaattajaksi (WAIR) Devonportin telakalle, mistä se palasi palvelukseen huhtikuussa 1940 Noren osastoon saattueita suojaamaan. Alus siirrettiin toukokuussa Doverin osastoon, jonka mukana se suojasi Hollannin rannikon evakuointeja. Saksan ilmavoimien syöksypommittajat osuivat 15. toukokuuta alukseen aiheuttaen suurta tuhoa. Se jouduttiin ajamaan rantaan uppoamisen estämiseksi (), jonka jälkeen miehistö hylkäsi aluksensa.
Alus otettiin 20. toukokuuta hinaukseen ja se siirrettiin Merseyhin. Alus makasi Liverpoolissa odottaen tutkimusta sekä telakalle siirtoa. Elokuussa todettiin aluksen olevan korjauskelvoton, jolloin korjaukset keskeytettiin. Alus sijoitettiin poistolistalle toisen maailmansodan päätyttyä. Se myytiin 1953 BISCOlle romutettavaksi.
Lähteet
Viitteet
Kuninkaallisen laivaston V- ja W-luokkien hävittäjät
Cammell Lairdin valmistamat alukset
Yhdistyneen kuningaskunnan ensimmäisen maailmansodan hävittäjät
Yhdistyneen kuningaskunnan toisen maailmansodan hävittäjät
|
116638
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mia%20Couto
|
Mia Couto
|
Mia Couto (s. António Emílio Leite Couto, 5. heinäkuuta 1955 Beira, Mosambik) on mosambikilainen kirjailija. Couto kirjoittaa portugaliksi. Hänen kirjojaan on julkaistu ainakin 22 maassa. Couton ensimmäinen romaani oli vuonna 1992 ilmestynyt Terra Sonâmbula. Hän on julkaissut myös runo- ja novellikokoelmia.
Couto on opiskellut lääketiedettä ja työskennellyt toimittajana, mutta vaihtoi alansa biologiaan ja työskentelee ympäristöbiologina Limpopon kansallispuistossa.
Palkinnot ja tunnustukset
Camões-palkinto 2013.
Neustadt-palkinto 2014.
Teoksia
Terra Sonâmbula (1982; Sleepwalking Land) romaani
Raiz de Orvalho (1983; Root of Dew) runokokoelma
Vozes Anoitecidas (1986; Voices Made Night), novellikokoelma
Lähteet
Mosambikilaiset kirjailijat
Vuonna 1955 syntyneet
Elävät henkilöt
|
1257432
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Goni%C3%A1n%20luostari
|
Gonián luostari
|
Panagía (Neitsyt Maria) Gonián luostari () on ortodoksinen luostari Kreetan saarella Kreikassa. Se sijaitsee Rodopóksen niemellä Plataniáksen kunnassa lähellä Kolymvárin kylää. Sieltä on matkaa Chaniáan noin 25 kilometriä.
Paikalla on ollut luostari viimeistään 800-luvulla. Luostarilla on ollut suuri merkitys Kreetan historiassa. Se on aina vastustanut vieraita valloittajia, kuten osmanivaltaa, ja siksi se on tuhottu useita kertoja. Hallinnoltaan luostari on stauropegiaalinen. Vuonna 2011 luostarissa oli 21 asukasta.
Luostarin kokoelmiin kuuluu muun muassa ikoneita 1300-luvulta sekä vanhoja käsin kirjoitettuja ja painettuja kirjoja. Luostarin yhteydessä toimii Kreetan ortodoksinen akatemia.
Lähteet
Aiheesta muualla
Kreetan luostarit
Plataniás
|
1119354
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Keijo%20Kallunki
|
Keijo Kallunki
|
Keijo ”Keke” Kallunki (s. 29. syyskuuta 1963 Kuusamo) on suomalainen vammaisurheilija, joka edustaa Järvenpään jousiampujia. Hän on Suomen vammaisurheilun menestyneimpiä jousiampujia. Hän toimii Järvenpään jousiampujat ry:n puheenjohtajana.
Yksityiselämä
Kallunki tutustui jousiammuntaan peruskoulussa liikuntatunnilla. Laji vei mukanaan ja sillä tiellä hän on yhä. Urheilu on itseään tarkaksi, avuliaaksi ja vaativaksi kuvailevalle Kallungille elämäntapa. Mieluisin lajiharjoitus ovat nuolitestit, joilla haetaan parempaa osumista keskelle. Hän pitää myös pitkistä käsipyörälenkeistä, joilla haetaan peruskuntoa. Kallunki on harrastanut myös yleisurheilua ja ilmapistooliammuntaa, jälkimmäistä hän harrastaa vieläkin. Vapaa-ajallaan hän valmentaa, korjaa pieniä esineitä ja koneita, asuntovaunuilee ja on mukana järjestötoiminnassa. Hän työskentelee merkanttina ja kelloseppänä.
Lähteet
Aiheesta muualla
Suomen Paraolympiakomitea
Keski-Uusimaa
Kaleva
Suomalaiset paralympiamitalistit
Suomalaiset jousiampujat
Suomalaiset vammaisurheilijat
Vuonna 1963 syntyneet
Elävät henkilöt
|
1717611
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/M1%20%28Varsovan%20metro%29
|
M1 (Varsovan metro)
|
M1 on Varsovan metron ensimmäinen linja. Linjalla on 21 asemaa ja sen pituus on 23 kilometriä. Linja kulkee maan alla koko pituudeltaan. Koko linjan keskimääräinen matka-aika on noin 39 minuuttia. Linja rakennettiin vuosina 1983–2008. Linja yhdistää Kabatyn aseman etelässä ja Młocinyn aseman pohjoisessa.
Historia
Ensimmäiset suunnitelmat Varsovan ensimmäisen metrolinjan rakentamisesta nykyisen kaltaiselle reitille ovat vuodelta 1945. Tuona vuonna suunniteltiin, että ensimmäinen linja yhdistäisi Młocinyn ja Mokotówin, ja siitä olisi haara Kabatyyn. Tuolloin metroa kutsuttiin nimellä Szybka Kolej Miejska (SKM). Toukokuussa 1948 ensimmäisen linjan suunnitelmaa hiottiin ja se lähetettiin korkeimmille valtion viranomaisille ja armeijan esikunnalle lausuntoa varten. Neuvostoliiton asevoimat suhtautuivat siihen kielteisesti, koska reitti oli tarkoitus rakentaa pääasiassa maan pinnalle eikä maan alle, eikä tällaisella metrojärjestelmällä ollut sotilaallista käyttöä. Tämän vuoksi SKM-hankkeesta luovuttiin. 1950-luvulla herätettiin kuitenkin uudelleen henkiin ajatus metron rakentamisesta maan pinnalle ja kaivantoihin. Vuonna 1956 Metroprojekt-yhtiö ehdotti Młocinyn ja Mokotówin välisen radan ja Kabatyn haararadan rakentamista. Seuraavina vuosina hanketta tarkennettiin. Työn tuloksena laadittiin syyskuussa 1975 Varsovan metron linjan 1 tekniset ja taloudelliset oletukset. Tuolloin suunniteltiin, että M1-linjan rakentaminen voitaisiin aloittaa vuonna 1977. Tästä huolimatta töitä ei ole aloitettu.
Läpimurto tapahtui 25. tammikuuta 1982, kun Puolan silloinen johtaja Wojciech Jaruzelski ilmoitti, että M1-linjan rakentaminen aloitettaisiin seuraavana vuonna. Ministerineuvosto antoi 23. joulukuuta 1982 päätöslauselman nro 266/82 Varsovan ensimmäisen metrolinjan rakentamisesta. Työt päätettiin aloittaa Ursynówissa. Tuolloisten suunnitelmien mukaan linjalla piti olla 23 asemaa, ja se piti rakentaa vuoteen 1994 mennessä. Rakentamisen alkamisajankohdaksi katsotaan 15. huhtikuuta 1983. Syyskuussa 1989 päätettiin yhä kasvavien investointikustannusten vuoksi jättää rakentamatta kaksi asemaa: Plac Konstytucji ja Muranów. Työt keskeytettiin hetkeksi vuonna 1990. Vuoden 1991 alussa päätettiin rajoittaa rakentaminen ensimmäiseen 11 kilometrin pituiseen osuuteen. Ensimmäiset 11 asemaa avattiin 7. huhtikuuta 1995.
Asemat
Luettelo M1-linjan asemista etelästä pohjoiseen:
Kabaty (7. huhtikuuta 1995)
Natolin (7. huhtikuuta 1995)
Imielin (7. huhtikuuta 1995)
Stokłosy (7. huhtikuuta 1995)
Ursynów (7. huhtikuuta 1995)
Służew (7. huhtikuuta 1995)
Wilanowska (7. huhtikuuta 1995); rata avattiin juhlallisin menoin tällä asemalla, ja ensimmäinen matkustajia kuljettanut juna lähti täältä.
Wierzbno (7. huhtikuuta 1995)
Racławicka (7. huhtikuuta 1995)
Pole Mokotowskie (7. huhtikuuta 1995)
Politechnika (7. huhtikuuta 1995); Varsovan teknillisen yliopiston päärakennus sijaitsee lähellä.
Centrum (26. toukokuuta 1998); Varsovan metron ensimmäinen asema, jolla oli sivulaiturit keskilaiturin sijaan. Tämä johtui kaupungin kaupunkiradan linjauksesta, joka esti keskilaiturin rakentamisen. Aseman läheisyydessä on kaksi erittäin tärkeää rautatieasemaa: Keskusrautatieasema (Puolan suurin rautatieasema) ja Warszawa Śródmieście.
Świętokrzyska (11. toukokuuta 2001); asemalla on mahdollista vaihtaa M2-linjalle.
Ratusz Arsenał (11. toukokuuta 2001); maaliskuuhun 2007 asti aseman nimi oli vain Ratusz (’kaupungintalo’). Joulukuussa 2006 päätettiin lisätä nimeen osa ’Arsenał’.
Dworzec Gdański (20. joulukuuta 2003); aseman lähellä on rautatieasema, joka palvelee paikallis- ja kaukoliikenteen Warszawa Gdańska-yhteyksiä.
Plac Wilsona (8. huhtikuuta 2005)
Marymont (29. joulukuuta 2006)
Słodowiec (23. huhtikuuta 2008)
Stare Bielany (25. lokakuuta 2008)
Wawrzyszew (25. lokakuuta 2008)
Młociny (25. lokakuuta 2008)
Tulevaisuuden suunnitelmat
Suunnitelmissa on rakentaa kaksi asemaa: Plac Konstytucji ja Muranów. Vuonna 2006 tehtyjen suunnitelmien mukaan nämä asemat oli määrä avata vuoteen 2020 mennessä. Lokakuussa 2014 ilmoitettiin, että asemia ei todennäköisesti rakenneta, mutta siitä huolimatta molempien asemien suunnittelusta ja rakentamisesta järjestettiin tarjouskilpailu heinäkuussa 2019. Tuolloin arvioitiin, että niiden rakentaminen alkaisi vuonna 2023 ja valmistuisi vuonna 2026.
Linjan jatkaminen on suunnitteilla. Tarkasteltavana on kolme suuntaa:
pohjoinen: Lomiankin kaupunki;
itä: Białołękan alue;
länsi: Chomiczówkan asuinalue.
Kalusto
M1-linjalla käytetään kaikkia Metro Warszawskien, metrooperaattorin, varastossa olevia junatyyppejä. Vanhimmat junayksiköt ovat neuvostoliittolaisia Wagonmash-vaunuja vuodelta 1990. Toinen on puolalais-espanjalainen Alstom Metropolis -vaunu vuodelta 2000. Kolmas junatyyppi on vuonna 2007 valmistettuja Wagonmasz-vaunuja, ja neljäs junatyyppi on Siemens Inspiro -vaunuja vuodelta 2012. Syksyllä 2022 Škodan tšekkiläisten junavaunujen on määrä aloittaa liikennöinti.
Lähteet
Varsovan metro
|
Subsets and Splits
No community queries yet
The top public SQL queries from the community will appear here once available.