id
stringlengths 2
7
| url
stringlengths 31
203
| title
stringlengths 1
119
| text
stringlengths 12
212k
|
|---|---|---|---|
685482
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuomarinkyl%C3%A4n%20ratsastuskoulu
|
Tuomarinkylän ratsastuskoulu
|
Tuomarinkylän Ratsastuskoulu on Tuomarinkylän kartanolla Tuomarinkylässä, Pohjois-Helsingissä toimiva ratsastuskoulu, jolla on toimipiste myös Ruskeasuolla. Vuodesta 1968 toiminut Tuomarinkylän ratsastuskoulu on yksi pääkaupunkiseudun suosituimmista ratsastuskouluista. Ratsastuskoulussa on 34 hevosta ja ponia, joista suurin osa on opetuskäytössä. Koulun yhteydessä toimii ratsastusseura Tuomarinkylän Ratsastajat (TKR), joka perustettiin vuonna 1968 heti koulun perustamisen jälkeen. Vuosina 1994-2008 toimi myös ratsastusseura Tuomarinkartanon Ratsastajat (TuKaRa), jonka jäseninä oli sekä Tuomarinkylän Ratsastuskoulun että kartanolla toimivan toisen ratsastuskoulun, Tuomarinkartanon Ratsastusopiston, oppilaita.
Tuomarinkylän Ratsastuskoulun perustivat helsinkiläiset ratsupoliisiveljekset Kauko ja Pentti Aalto perheineen yhdessä Reijo Wihurin kanssa.
Seuran jäsen Kristian Nyman voitti vuonna 1971 kenttäratsastuksen SM-kilpailut, ja sen jälkeen seuralle on kertynyt useita Suomen mestaruuksia. Seura on järjestänyt Tapiolan Ratsastajien kanssa yhteistyössä kansallisia kilpailuja ja yhdet kansainväliset rataesteratsastuskilpailut. Omia kansallisia este- ja kouluratsastuskilpailuja seura on järjestänyt vuodesta 1981. Vuosina 1986 ja 1987 seura järjesti SYP Grand prix -finaalin Laakson ratsastusstadionilla.
Tuomarinkylän Ratsastajia ovat edustaneet muun muassa Markus Backlund, Mikael Forstén, Kristina Idman, Pekka Larsen ja Minna Meriläinen. Seuraa edustava kenttäratsastaja Katri Wäyrynen on voittanut seniorien suomenmestaruuden 1989 ja saanut kaksi hopeaa. Lisäksi hän on saavuttanut kaksi PM-hopeaa. Vuonna 1994 hän edusti Suomea MM-kilpailuissa.
Katso myös
Tuomarinkartanon Ratsastusopisto
Lähteet
Aiheesta muualla
Tuomarinkylän Ratsastuskoulun viralliset sivut
Tuomarinkylän Ratsastajat
"Tuomarinkylän Ratsastuskoulu 40 vuotta", ''Hevoset ja Ratsastus 2008/5
Kirjallisuutta
Viitanen, Johanna (toim.): "Täyttä laukkaa - Tuomarinkylän ratsastuskoulu 1968–2008", Juhlakirja, Tuomarinkylän ratsastuskoulu Oy, Helsinki 2008
Ratsastuskoulut
Helsingin oppilaitokset
Helsingin urheilupaikat
Tuomarinkylä
|
1390474
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Piiskahein%C3%A4t
|
Piiskaheinät
|
Piiskaheinät (Hainardia) on heinäkasvien (Poaceae) heimoon kuuluva pieni kasvisuku, johon luetaan kuuluvaksi vain yksi laji: piiskaheinä (Hainardia cylindrica) eli nykyisin piiskakyyntähkä (Parapholis cylindrica). Aiemmin se on sijoitettu useampiin muihin sukuihin, mutta nykyisin se edustaa yksin omaa piiskaheinien sukuaan.
Lähteet
Aiheesta muualla
Suomen Lajitietokeskus: Hainardia sec. Kurtto & al. 2019
ITIS: Hainardia
United States Department of Agriculture (USDA): Hainardia
Heinäkasvit
|
1652437
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lentopallon%20naisten%20Euroopan-mestaruuskilpailut%202021
|
Lentopallon naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 2021
|
Lentopallon naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 2021 pelattiin neljässä maassa 18. elokuuta – 4. syyskuuta. Pelikaupunkeina olivat Serbian Belgrad, jossa pelattiin myös mitaliottelut, Bulgarian Plovdiv, Kroatian Zadar ja Romanian Cluj-Napoca. Mukana oli 24 joukkuetta. Ne pelasivat neljässä kuuden joukkueen alkulohkossa yksinkertaisen sarjan, ja pudotuspeleihin pääsi kustakin lohkosta neljä joukkuetta.
Loppuottelussa Italia voitti Serbian eräluvuin 3–1. Turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Italian Paola Ogechi Egonu.
Joukkueet
Alkulohko A: Azerbaidžan, Belgia, Bosnia ja Hertsegovina, Ranska, Serbia, Venäjä
Alkulohko B: Bulgaria, Espanja, Kreikka, Puola, Saksa, Tšekki
Alkulohko C: Italia, Kroatia, Slovakia, Sveitsi, Unkari, Valko-Venäjä
Alkulohko D: Alankomaat, Romania, Ruotsi, Suomi, Turkki, Ukraina
Sijoitukset
Lähteet
Viralliset sivut
Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 2021
Euroopan-mestaruuskilpailut naisten
Euroopan-mestaruuskilpailut 2021 naisten
Euroopan-mestaruuskilpailut 2021 naisten
Euroopan-mestaruuskilpailut 2021 naisten
Euroopan-mestaruuskilpailut 2021 naisten
Belgradin urheilu
Cluj-Napoca
Euroopan-mestaruuskilpailut 2021
|
581351
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hattfjelldal
|
Hattfjelldal
|
Hattfjelldal (eteläsaameksi Aarborte) on kunta Nordlandin läänissä Norjassa. Sen rajanaapureita ovat pohjoisessa Hemnes, lännessä Grane ja Vefsn sekä etelässä Røyrvik. Idässä kunta rajoittuu Ruotsiin, Västerbottenin lääniin.
Hattfjelldal eroutui Vefsnistä vuonna 1862. Nykyiset rajansa se sai 1964, jolloin Røssvatnetin pohjoispuoliset alueet liitettiin Hemnesiin. Noin puolet kunnan väestöstä asuu Hattfjelldalin taajamassa, joka on myös kunnan ainut taajama ja hallintokeskus. Tammikuussa 2013 tehdyn väestönlaskennan mukaan koko Hattfjelldalin kunnassa oli 1 471 asukasta.
Lähteet
Nordlandin läänin kunnat
|
183340
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tekniset
|
Tekniset
|
Tekniset kauppiasosuuskunta on kodintekniikkaliikkeiden ryhmä, joka Suomessa omistaa Euronics–tavaramerkin. Kauppiaat omistavat myymälänsä, mutta verkkokauppa on ketjun hallinnassa.
Ketju myy kodinelektroniikkaa ja kodintekniikkaa.
Euronics on alan suurin toimija Euroopassa. Yritys toimii 36 maassa ja sillä on 8 800 myymälää.
Lähteet
Suomalaiset kauppaketjut
Suomalaiset kodintekniikkakaupat
|
1455418
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mustalammi%20%28Ruovesi%2C%20Hyyryl%C3%A4%29
|
Mustalammi (Ruovesi, Hyyrylä)
|
Mustalammi on Pirkanmaalla Ruovedellä Hyyrylän kylän lähellä sijaitseva lampi, joka kuuluu Kokemäenjoen vesistöön.
Maantietoa
Lammen pinta-ala on 2,5 hehtaaria ja se on 250 metriä pitkä ja 200 metriä leveä. Lammella ei ole kartan mukaan saaria. Sen rantaviivan pituus on 600 metriä.
Vesistösuhteet
Lampi sijaitsee Kokemäenjoen vesistössä (vesistöaluetunnus 35) Näsijärven–Ruoveden alueen (35.3) Ruoveden alueella (35.33), jonka Enonjoen valuma-alueeseen (35.339) se kuuluu. Lammen vedenpinnan korkeus on 118,1 metriä mpy.
Lähteet
Ruoveden alue
Ruoveden järvet
Botin luomat artikkelit
|
1100156
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mazyrin%20%C3%B6ljynjalostamo
|
Mazyrin öljynjalostamo
|
Mazyrin öljynjalostamo (, ) on Valko-Venäjän suuryhtiöihin kuuluva öljynjalostamo. Yhtiön päätoimipiste ja tuotantolaitokset sijaitsevat maan eteläosissa, hieman Mazyrin kaupungin eteläpuolella Homelin alueella. Yritys on noin 4 400 työntekijällään Mazyrin seudun suurimpia työllistäjiä.
Jalostustoiminta pohjautuu Valko-Venäjällä pääasiassa Venäjältä öljyputkia pitkin tuotavan raakaöljyn varaan, joskin esimerkiksi vuoden 2013 toisella neljänneksellä yli kymmenen prosenttia raakaöljystä kuljetettiin jalostamoille rautateitse. Mazyrin vuonna 1975 käynnistyneelle jalostamolle on tuotu lisäksi raakaöljyä esimerkiksi Azerbaidžanista ja Venezuelasta. Myös raakaöljyn putkikuljetuksia Ukrainan kautta Valko-Venäjälle valmisteltiin vuonna 2010, mutta putkiyhtiön venäläisosapuoli pyrki estämään tämän.
Mazyrin öljynjalostamon liikevaihto oli vuonna 2012 yhteensä 27 201 miljardia ja nettotulos 2 124 miljardia Valko-Venäjän ruplaa. Valko-Venäjän keskuspankin vuoden 2012 lopun vaihtokurssilla yhtiön vuoden 2012 liikevaihto oli 2,399 miljardia euroa ja nettotulo 187 miljoonaa euroa.
Vuonna 2012 yhtiö teki kolmanneksi suurimman nettotuloksen Valko-Venäjän sadoista julkisista yhtiöistä Belaruskalin ja Vitsebskin alueen Navapolatskissa sijaitsevan maan toisen, täysin valtion omistaman öljynjalostamo Naftanin jälkeen. Venäläistahot ovat ilmaisseet kiinnostuksensa ostaa kumpaakin näistä jalostamoista itselleen. Venäläisellä Gazprom-konsernilla (Slavneft) on jo hallussaan vajaan 43 prosentin vähemmistöosuus Mazyrin jalostamosta. Myös henkilöstöllä on 12 prosentin osuus yhtiöstä.
Lähteet
Aiheesta muualla
Russia Restarts Oil Supplies To Belarus (06/2013) (rferl.org)
Belarus to give oil refineries to Russia? (03/2013) (charter97.org)
Belarus Seeks to Exchange Refineries for Access to Russian Oil and Gas Fields (naturalgaseurope.com)
Russia-Belarus Oil Dispute Threatens Europe’s Supply (01/2010) (nytimes.com)
Russia and Belarus fight over oil prices again (01/2010) (pravda.ru)
Valkovenäläiset yritykset
Öljynjalostamot
Mazyr
Energia Valko-Venäjällä
|
102564
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sarangi
|
Sarangi
|
Sarangi on intialainen jousisoitin. Se on tyypillisesti noin 76 cm pitkä. Kaikista intialaisista soittimista sen äänen on sanottu muistuttavan eniten ihmisääntä. Soittimessa on yleensä kolme tai neljä soitettavaa kieltä ja kymmeniä ei-soitettavia resonanssikieliä. Sarangia käytetään pohjoisintialaisessa taidemusiikissa laulun säestämiseen, mutta soitinta käytetään nykyään myös sooloesityksiin, tunnetuimpana esittäjänä Ram Narayan.
Sarangi-soittimia on kahdenkokoisia, joista vain suurempaa käytetään konserttiesityksissä. Sarangia muistuttava yksinkertaisempi, kansanmusiikissa käytetty soitin, on nimeltään sarinda.
Lähteet
Aiheesta muualla
Jousisoittimet
Intialaiset soittimet
|
332298
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/D%C3%ADa
|
Día
|
Día ( tai Ντία, joskus transl. Dhía) on Kreikan saari, joka kuuluu Kreetan saariin ja sijaitsee Egeanmereen kuuluvassa Kreetanmeressä Kreetan pohjoisrannikon edustalla noin 12–14 kilometriä Kreetan pääkaupungista Iraklionista koilliseen. Saaren pinta-ala on 11,8802 neliökilometriä ja se on asumaton (vuonna 2011). Hallinnollisesti saari kuuluu Chersónisoksen kuntaan, Iraklionin alueyksikköön ja Kreetan alueeseen.
Maantiede
Dían saari sijaitsee Egeanmereen ja tarkemmin Kreetanmereen kuuluvassa Iraklioninlahdessa Kreetan saaren edustalla. Kreetan pääkaupunki Iraklion sijaitsee 12–14 kilometrin päässä Díalta lounaaseen. Saari on osa Chersónisoksen kuntaa ja Iraklionin alueyksikköä. Día on leveimmältä kohdaltaan noin kolme kilometriä leveä ja pituutta puolestaan on enimmillään noin viisi kilometriä. Dían korkein kohta on 255 metriä merenpinnan yläpuolella (toisen lähteen mukaan 220 m ja kolmannen 268 m). Keskimäärin saarella on korkeutta 91,12 metriä. Saaren pinta-ala on 11,8802 km². Dían luoteispuolella sijaitsee pieni Petalídin saari. Dían itäpuolella puolestaan sijaitsee pieni Paximádin saari. Saaren itäosassa sijaitsee Agkináran lahti. Eteläosassa sijaitsevat puolestaan lahdet Panagía, Agrieliá, Kápari sekä saaren ainoa satama, Ágios Geórgios.
Día kuuluu Natura 2000 -verkostoon. Lisäksi saari muodostaa kansainvälisesti tärkeän lintualueen (IBA).
Eläimistö
Saari kuuluu uhanalaisen kri-krin eli ”kreetalaisen villivuohen” tärkeimpiin suojelualueisiin. Äärimmäisen uhanalaista munkkihyljettä tavataan useasti Dían ympäristössä. Euroopan unionin alueella munkkihyljettä tavataan noin sadassa paikassa. Díalla elää myös doggilepakkoja ja kaniinin kotoperäinen alalaji, Oryctolagus cuniculus cnossicus. Lisäksi saarella elää aigeiansisiliskon kotoperäinen alalaji Podarcis erhardii schieberi.
Día on tärkeä pesimäalue linnuille. Esimerkiksi mustakurkkukerttu, välimerenhaukka ja keltanokkaliitäjä pesivät saarella. Muita saarella tavattavia lintulajeja ovat vuorikotka, muuttohaukka ja karimetson alalaji Phalacrocorax aristotelis desmarestii.
Kasvisto
Dían kasvillisuus koostuu pääasiassa phryganasta ja muusta pensaikosta. Día on hyvin tärkeä biotooppi eli eliöiden elinympäristö kotoperäisille kasvilajeille sekä eteläisen Egeanmeren alueella harvakseltaan esiintyville kasvilajeille.
Piikkiluppio (Sarcopoterium spinosum) on saaren hallitseva laji. Dían kasvistoon kuuluvat lisäksi muun muassa mastiksipistaasi, kurhojen sukuun kuuluva Carlina diae, kellojen sukuun kuuluva Campanula creutzburgii, kellokasvien heimoon kuuluva Petromarula pinnata, isomaltsan sukulainen Atriplex recurva, paloyrttien sukuun kuuluva Phlomis lanata, latva-artisokan sukulainen Cynara cornigera, kelttojen sukuun kuuluva Crepis tybakiensis, maksaruohojen sukuun kuuluva Sedum praesidis sekä sipulien sukuun kuuluva Kreetan ja Kárpathoksen kotoperäinen laji Allium tardans. Dían kasveista marattien sukuun kuuluva Asperula tournefortii ja helmililjojen sukuun kuuluva Muscari dionysiacum mainitaan IUCN:n uhanalaisten lajien punaisessa listassa (1993). Nämä kaksi lajia on myös suojeltu Kreikan presidentin asetuksella.
Viime vuosikymmenten aikana Dían kasvillisuus on kärsinyt suuresti ylilaidunnuksesta. Alun perin saarella laidunsivat kotieläiminä käytetyt vuohet. Vuoden 1955 jälkeen saarelle tuotiin villejä kri-kri-vuohia, jotka nykyisin ylikansoittavat saarta. Kreikan metsätalousministeriöllä on ollut aikeena viime vuosina poistaa saarelta kaikki vuohet ja palauttaa kri-krit saarelle sen jälkeen, kun Dían kasvillisuus on palautunut. Saarta uhkaavat myös esimerkiksi kasvava matkailullinen kiinnostus saareen.
Historia
Tutkijoiden mukaan vielä 5 000 vuotta sitten saarta peitti metsä, mutta se hakattiin laivanrakennuksen materiaaliksi. Lisäksi saarella oli useita lähteitä, mutta ne ehtyivät noin tuhat vuotta sitten. Día oli neoliittisella ja minolaisella kaudella asutettu. Etenkin minolaiskaudella ja keskiajalla Díalla oli suuri merkitys merenkulussa, sillä merimiehille saari toimi hyvänä merkkinä siitä, että he olivat lähestymässä Kreetan rannikkoa. Dían vesille ankkuroiduttiin ja saari tarjosi myös suojaa voimakkaalta pohjoistuulelta.
Vuoteen 1937 saakka saarella oli pieni kalastajan pitämä viininviljelyalue. Seuraavana vuonna saaresta muodostettiin suojelualue. Díalle tuotiin 1950-luvun jälkipuoliskolla Kreetan länsiosan Lefká Óri -vuoristosta kri-kri-vuohia. Lefká Órilla kri-kri-populaatio oli uhattuna.
Ranskalaisen merentutkijan Jacques-Yves Cousteaun sukeltajineen kerrotaan etsineen Dían vesiltä 1970-luvun puolivälissä Atlantiksen uponnutta kaupunkia. Sen sijaan Cousteau löysi sieltä vuonna 1450 eaa. suuressa luonnononnettomuudessa tuhoutuneen ja uponneen minolaiskaupungin. Toisen lähteen mukaan Cousteau löysi Dían läheisyydestä merenpohjasta suorakulmion- ja neliönmuotoisia kiviä, jotka olivat aikoinaan toimineet aallonmurtajana. Cousteau esitti löydön jälkeen, että aikoinaan yksi Kreetan suurimmista ja tärkeimmistä satamista oli sijainnut siellä. Sataman on arveltu uponneen Santorínin tulivuorenpurkauksen seurauksena vuonna 1450 eaa.
Mytologia
Kreikkalaisen mytologian mukaan Kreetalla syntynyt ylijumala Zeus yllättyi katsoessaan kerran, mitä Kreetalla tehtiin. Kreetalaiset olivat keihäin ja jousin aseistautuneina jahtaamassa villivuohia. Rhea oli synnyttänyt Zeuksen Díkti-vuorella sijaitsevaan Díktin luolaan piiloon isältään Kronokselta. Luolassa sotaisat puolijumalat tanssivat hänen ympärillään kilpiään ja aseitaan kalisuttaen, ettei Zeuksen itku olisi kantautunut luolasta Kronoksen korviin. Zeus sai luolassa maitoa Amalthea-nimiseltä vuohelta. Kreetan vuohet olivat Amalthean jälkeläisiä. Tämän vuoksi Zeus rakasti vuohia. Suutuksissaan Zeus päätti tappaa kaikki kreetalaiset. Hän puhalsi mereen salaman ja merestä nousi valtava hirviö. Muut jumalat yrittivät tuloksetta saada Zeusta muuttamaan mieltään. Meren jumala Poseidon kysyi Zeukselta, kuinka tämä saattaisi surmata luolassa kilpiään ja aseitaan kalisuttaneet puolijumalat. Poseidonin kysymys sai Zeuksen luopumaan aikeistaan. Zeus heitti tämän jälkeen kaksi korppua kohti Kreetaa. Hirviö yritti syödä korput, mutta Zeus kivetti hirviön ja korput salamallaan. Näin syntyivät Día ja pienet Paximádin ja Petalídin saaret.
Ateenan tuleva kuningas Theseus surmasi Kreetalla labyrinttiin vangitun Minotauruksen ja legendan mukaan pakeni tämän jälkeen yhdessä Kreetan kuningas Minoksen tyttären Ariadnen kanssa Díalle. Toisen legendan mukaan Ariadne kidnapattiin Knossoksesta ja vietiin Díalle, jossa hänet tapettiin.
Palvelut ja kulkuyhteydet
Díalla on ainoastaan yksi taverna ja satama, jotka kummatkin sijaitsevat etelärannikon Ágios Geórgioksen lahdella. Muita palveluita saarella ei ole. Lahdella on myös Ágios Geórgioksen kirkko. Satamasta lähtee Dían pohjoisosaan kivetty polku.
Saarelle tehdään Kreetalta retkiä, jotka lähtevät Iraklionin ja Goúveksen satamista. Díalla on mahdollista esimerkiksi sukeltaa, uida ja grillata. Dían vesillä on lentokoneiden ja laivojen hylkyjä.
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
41.585 Kreikka
Chersónisos
Kreetanmeren saaret
Kreikan Natura-alueet
|
1114320
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Purjelaiva%20Vikingin%20purjehdus%20Vaasasta%20Etel%C3%A4-Afrikkaan%201946%E2%80%931947
|
Purjelaiva Vikingin purjehdus Vaasasta Etelä-Afrikkaan 1946–1947
|
Purjelaiva Vikingin purjehdus Vaasasta Etelä-Afrikan East Londoniin vuosina 1946–1947 oli ensimmäinen kerta toisen maailmansodan jälkeen, kun Suomen Lähetysseura saattoi lähettää uusia lähetystyöntekijöitä vanhimmalle lähetyskentälleen Lounais-Afrikkaan. Tälle matkalle osallistui 25 Lähetysseuran työntekijää sekä yhden pariskunnan lapsi.
Aluksi Lähetysseuran suunnitelmana oli lähettää työntekijöitään Lounais-Afrikkaan yhteispohjoismaisen lähetyslentoyhtiön Ansgar-nimisellä lentokoneella. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, eikä myöskään ollut mahdollista saada laivapaikkojakaan.
Vuonna 1946 ahvenanmaalaiselle Eriksonien varustamolle kuulunut purjelaiva Viking oli lähdössä Vaasasta Afrikan kautta Australiaan, ja tälle purjehdukselle Lähetysseuran työntekijät pääsivät mukaan. Lähetysseura tarttui tähän mahdollisuuteen siksi, että kaksi matkalle lähdössä ollutta työntekijää piti tämän laivan matkustustiloja sopivina, ja lisäksi laivaliput voitiin maksaa Suomen valuutassa. Lippujen hinnat olivat kuitenkin olosuhteista johtuen paljon kalliimmat kuin höyrylaivojen ensimmäisessä luokassa.
Matkan kulku
Purjehdus alkoi tiettävästi 15.11.1946 Vaasan satamasta ja Lähetysseuran työntekijöiden osalta se päättyi East Londoniin 3.4.1947. Tästä matkasta julkaistiin jo seuraavana vuonna kirja nimeltä Purjelaivalla Afrikkaan. Myös useat suomalaiset lehdet olivat kirjoittaneet tästä matkasta keväällä 1947.
Matkan aluksi matkalaiset matkustivat junalla Helsingistä Vaasaan. Sieltä alkanut purjehdus tapahtui syys- ja talvimyrskyjen aikaan ja kesti yli neljä ja puoli kuuta, ja East Londonin lehtien mukaan tämä oli “pisin purjehdusmatka moderniin aikaan”.
Ensimmäisenä pysähdyspaikkana piti olla Karlshamn Ruotsissa, mutta kovan myrskyn vuoksi aluksen piti pysähtyä 21.11. kotisatamaansa Maarianhaminaan, missä se seisoi useita viikkoja redillä. Matka jatkui 11.12., ja Karlshamniin saavuttiin tuon kuun 16. päivänä ja sieltä jatkettiin edelleen 29.12. Pohjanmerellä alus suunnisti miinavaaran vuoksi pohjoiseen, kiertäen Britteinsaaret.
Orkney-saarten kohdalla aluksen kurssi oli suoraan näitä saaria kohti, kun saatiin radioyhteys skotlantilaiseen radioasemaan, jolloin selvisi, että törmäys saariin oli vain kahdeksan mailin eli puolen tunnin päässä. Kurssi pystyttiin kuitenkin korjaamaan, ja paikalle lähetettiin jopa lentokone tarkistamaan, oliko koko alusta enää ylipäätään olemassa. Matka jatkut Orkney- ja Shetlanninsaarten välistä. Tuulet ja myrskyt kuitenkin tekivät etenemisestä mahdottoman monen viikon ajaksi. Matkaan osallistuneen Linda Heleniuksen sisar Vera kuvaa matkaa erittäin elävästi:
Tammikuun 28. päivänä tuuli lopulta kääntyi niin, että loputtoman luovimisen sijaan matkaa voitiin tehdä suoraan kohti etelää, ja 20.2. ylitettiin päiväntasaaja. Eräänä yönä saatiin nähdä näky, jossa meren laineet kylpivät fosforivalossa. Kiirastorstaina 3.4. saavuttiin East Londoniin: “Täällä saivat ensikertalaiset nyt ensi kerran nähdä neekerin.”
Matka jatkui 10.4. Etelä-Afrikan unionin rautateiden junalla 10.4. kohti Lounais-Afrikkaa.
Matkalle osallistuneet Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijät
Purjehdukseen osallistuivat Suomen Lähetysseuran vuoden 1947 vuosikirjan mukaan seuraavat henkilöt:
Työkaudet Suomen Lähetysseuran vuosikirjojen 1959–1975 mukaan. Toiselle työkaudelle matkustaneista pisimpään Lounais-Afrikassa työskenteli Rauha Voipio, jonka neljäs ja viides työkausi ajoittuvat vuosiin 1967–1970 ja 1971–1974. Myös Liina Lindström työskenteli Ambomaalla Oniipassa pitkään, vaikka olikin jo eläkkeellä. Hänen työvuosiaan ei kuitenkaan ole Lähetysseuran vuosikirjassa noteerattu eläkkeellejäämisen jälkeen. Viimeinen elossa ollut tälle purjehdukselle osallistunut henkilö oli Leena Hukka (1919–2020).
Vuoden 1986 näytelmä
Samana vuonna, kun tämän matkan alkamisesta oli tulossa 40 vuotta, lähetysjuhlat järjestettiin Vaasassa, ja tämän vuoksi Kirsti Ihamäki, entinen pitkäaikainen Namibian-lähetystyöntekijä, kirjoitti tästä purjehduksesta näytelmän Purjelaivalla Afrikkaan. Näytelmän ohjasi Ilkka Bäckman, siinä esiintyi Lähetysseuran työntekijöitä, osa itsekin Ambomaalla toimineita, sekä Lähetysseuran Safarikuoron jäseniä. Matkan osallistujista katsomossa olivat ainakin Alpo Hukka, Leena Hukka, Aino Pentti ja Rauha Voipio.
Esitys tapahtui lähetysjuhlien pääteltassa, joka ikään kuin loi purjeet esityksen ylle, ja Vikingin lattia oli saatu keinuvaksi paksun tukin avulla, joka työnnettiin myrskyn ajaksi esityslavan lattian alle.
Lähteet
Painetut lähteet
Helenius, Vera: “Vaasasta East Londoniin.” Teoksessa Purjelaivalla Afrikkaan. „Vikingin” matkan muistoja. Helsinki: Suomen Lähetysseura, 1948. (Paino: Kirjapaino osakeyhtiö Savo, Kuopio).
Kaikkeen maailmaan. Suomen Lähetysseuran vuosikirja 1947. Helsinki: Suomen Lähetysseura, 1947.
Kaikkeen maailmaan. Suomen Lähetysseuran vuosikirjat 1959–75, Helsinki: Suomen Lähetysseura.
Peltola, Matti: Sata vuotta suomalaista lähetystyötä 1859–1959. II: Suomen Lähetysseuran Afrikan työn historia.
Suomalaiset valtameripurjehdukset
Suomen Lähetysseura
Atlantin historia
Vaasan historia
|
1709341
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Olhavanlampi
|
Olhavanlampi
|
Olhavanlampi on Kymenlaaksossa Kouvolassa Repoveden kansallispuiston lähellä sijaitseva lampi.
Maantietoa
Lampi on 1,0 kilometriä pitkä, 270 metriä leveä, ja sen pinta-ala on 8,1 hehtaaria. Sillä on yksi saari, jonka pinta-ala on 5 aaria. Sen rantaviivan pituus on 2,5 kilometriä. Järven itärannasta kohoaa Olhavanvuoren kallioseinämä.
Luontoarvoja
Lampi sijaitsee Repoveden kansallispuiston yhteydessä olevalla Aarnikotkan metsän luonnonsuojelualueella. Sen rantametsät kuuluvat suojelualueeseen mutta sen vesialue ei. Lammen eteläpäässä sijaitsee vapaasti käytettävä leiriytymisalue, jonka yhteydessä on myös laavu, nuotiopaikka, käymälä ja kaivo. Leiripaikalle johtaa metsäautotie. Järven itärannan kalliojyrkänteitä käytetään kalliokiipeilyyn. Myös kallion alla on nuotiopaikka. Järven ympäri kulkee retkeilypolku, joka nousee myös Olhavanvuoren laelle ja jossa on merkittynä hieno näköalapaikka.
Historiaa
Olhavanvuoren kallioseinämässä sijaitsee Olhavanlammen kalliomaalaus.
Vesistösuhteet
Lampi sijaitsee Kymijoen vesistössä (vesistöaluetunnus 14) Mäntyharjun reitin valuma-alueen (14.9) Repoveden–Tihvetjärven valuma-alueella (14.98), jonka Repoveden–Luujärven alueeseen (14.981) se kuuluu. Lammen vedenpinnan korkeus on 87,2 metriä mpy. Sen 250 metriä pitkä laskupuro laskee Repoveden Kuutinlahteen.
Lähteet
Repoveden kansallispuisto
Repoveden–Tihvetjärven valuma-alue
Kouvolan järvet
Botin luomat artikkelit
|
1720976
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Herikit
|
Herikit
|
Herikit (Polycarpaea) on kohokkikasveihin kuuluva kasvisuku, jossa on 76 lajia. Niitä esiintyy Afrikassa, Kanariansaarilla, Etelä-Aasiassa, Australiassa ja Etelä-Amerikassa.
Lajeja
otaherikki (Polycarpaea aristata) – Kanariansaarilla.
rikkiherikki (Polycarpaea carnosa) – Kanariansaarilla.
pursuherikki (Polycarpaea divaricata) – Kanariansaarilla.
neulaherikki (Polycarpaea filifolia) – Kanariansaarilla.
tupsuherikki (Polycarpaea latifolia) – Kanariansaarilla.
hopeaherikki (Polycarpaea nivea) – Kanariansaarilla, Marokossa ja Mauritaniassa.
pulskaherikki (Polycarpaea robusta) – Kanariansaarilla.
haroherikki (Polycarpaea smithii) – Kanariansaarilla.
tupasherikki (Polycarpaea tenuis) – Kanariansaarilla.
Lähteet
Aiheesta muualla
Finto: Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet: Polycarpaea
Kohokkikasvit
|
1678571
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/San%20Maurizio
|
San Maurizio
|
San Maurizio voi tarkoittaa ainakin seuraavia:
paikannimenä
San Maurizio Canavese, kunta Torinon metropolikaupungissa Piemonten hallintoalueella Italiassa
San Maurizio d’Opaglio, kunta Pohjois-Italiassa Novaran maakunnassa Piemonten alueella
|
1464219
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rautalampi%20%28kappale%29
|
Rautalampi (kappale)
|
Rautalampi on rautalampilaisen Grand Merlin yhtyeen esittämä cover amerikkalaisen Southern Rock -yhtye Lynyrd Skynyrd -yhtyeen kappaleesta Sweet Home Alabama. Grand Merlin levytti kappaleen vuonna 1983. Singlen B-puolella on myös Lynyrd Skynyrd coveri Neula ja Muut
Kappaleen suomenkieliset sanat ovat Hannu Niskasen käsialaa.
Vuoden 1983 kappaleet
|
993408
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jamaikanp%C3%B6ll%C3%B6
|
Jamaikanpöllö
|
Jamaikanpöllö (Pseudoscops grammicus) on pöllöihin kuuluva lintu. Sitä tavataan Jamaikan saarella.
Se on keskikokoinen, kellanruskea pöllö. Jotkut katsovat sen kuuluvan amerikanpöllöjen sukuun, toiset taas sarvipöllönä. Sillä on tummanruskeita pilkkuja ja juovia. Sen silmät ovat ruskeat, korvatupsut pitkät ja nokka harmaankeltainen, ja naamakiehkuraa ympäröi mustavalkoinen reunus. Se on yölintu ja syö pääasiassa suuria hyönteisiä, hämähäkkejä, sammakkoeläimiä, liskoja, lintuja ja jyrsijöitä. Se pesii puunkoloissa.
Sen elinpiiri on subtrooppinen ja trooppinen metsä mieluiten avoin alue, jossa on harvahkoa puustoa, yleensä alavaa aluetta.
Laji on yleinen ja laajalle levinnyt suppeahkolla esiintymisalueellaan, joskin elinalue on supistumassa ja linnun määrä vähenemässä, mutta ei siinä määrin että se olisi tulossa uhanalaiseksi.
Lähteet
Aiheesta muualla
Jamaican Owl photo gallery VIREO
Photo-High Res--and Article owlpages
Pöllöt
|
1478932
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Grand%20guignol
|
Grand guignol
|
Grand guignol on ranskalainen melodraamatyyppi, jossa kuvataan yksityiskohtaisesti synkkiä ja kauhistuttavia tapahtumia, kuten murhia ja raiskauksia. Laji on saanut nimensä Guignol-käsinukesta, joka on saksalaista Hanswurst-nukkea ja englantilaista Punch-nukkea vastaava ilveilijä ja narri. Guignol-nuken loi nukkemestari Laurent Mourguet Lyonissa 1700-luvun loppupuolella. Sieltä nukke kulkeutui Pariisin kabareitten dekadentiksi ohjelmanumeroksi, jossa elävät ihmiset korvasivat nuket. Théâtre du Grand Guignol (1897–1962) Pariisissa erikoistui julmiin melodraamoihin. Termillä on myöhemmin tarkoitettu yleensä verisiä ja väkivaltaisia näytelmiä ja kauhuelokuvia.
Lähteet
Teatterin alalajit
Ranskalainen kulttuuri
|
695534
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Bermuda%20yleisurheilun%20maailmanmestaruuskilpailuissa
|
Bermuda yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa
|
Bermuda on osallistunut yleisurheilun ulkoratojen maailmanmestaruuskilpailuihin vuosina 1983–2001 ja 2009–2023. Maa on saavuttanut MM-kilpailuissa yhden hopeamitalin. Mitalin hankki kolmiloikkaaja Brian Wellman Göteborgissa 1995, ja lisäksi hän on sijoittunut kuudenneksi Tokiossa 1991, kahdeksanneksi Stuttgartissa 1993, viidenneksi Ateenassa 1997 sekä kuudenneksi Edmontonissa 2001. Hänen lisäkseen bermudalaisurheilijoista on pistesijoille eli kahdeksan parhaan joukkoon yltänyt vain Nick Saunders, joka Roomassa 1987 sijoittui korkeushypyssä viidenneksi. Viimeisimmät MM-kilpailuissa esiintyneet bermudalaisurheilijat ovat pituushyppääjä Tyrone Smith, joka Berliinissä 2009, Daegussa 2011, Moskovassa 2013, Lontoossa 2017 ja Dohassa 2019 jäi karsintaan mutta sijoittui Pekingissä 2015 loppukilpailussa kymmenenneksi, Moskovassa 2013 naisten pituushypyn karsinnassa hypännyt Arantxa King, Pekingissä 2015 200 metrin juoksun alkuerissä esiintynyt Harold Houston sekä Eugenessa 2022 ja Budapestissä 2023 miesten kolmiloikan karsinnassa hypännyt Jah-Nhai Perinchief.
Lähteet
Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa
Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut maittain
|
968986
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Itsik%20Fefer
|
Itsik Fefer
|
Itsik (Isaak Solomonovitš) Fefer (, 23. syyskuuta 1900 Kiovan läänin Zvenigorodkan kihlakunnan Špola – 12. elokuuta 1952 Moskova) oli jiddišinkielinen neuvostoliitonjuutalainen runoilija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja.
Itsik Fefer syntyi opettajan perheeseen ja kävi koulua kotona. Vuonna 1917 hän liittyi Bundiin ja vuonna 1919 kommunistiseen puolueeseen taistellen vapaaehtoisena puna-armeijassa. Myöhemmin hän työskenteli puolue- ja hallintoelimissä.
Feferin ensimmäiset runot ilmestyivät vuonna 1919 ja ensimmäinen runokokoelma Špener (”Lastuja”) vuonna 1922. Kokoelma Vegn zih un azoine vi ih (”Itsestäni ja itseni kaltaisista”, 1924) teki hänestä yhden Neuvostoliiton tunnetuimmista jiddišinkielisistä runoilijoista. Fefer kirjoitti etupäässä ajankohtaista kansalaislyriikkaa sekä näytelmiä ja lastenrunoja. Toisen maailmansodan aikana hän laati muun muassa runoelman Šotns fun varšaver geto (”Varsovan geton varjot”) ja tunnetun Adolf Hitleriä pilkkaavan runon Ih bin a id (”Olen juutalainen”).
Fefer työskenteli aktiivisesti Ukrainan kirjailijaliitoissa, jiddišinkielisten lehtien toimituksissa ja kamppaili juutalaisten kulttuurilaitosten puolesta. Toisen maailmansodan aikana hän toimi Juutalaisen antifasistisen komitean jäsenenä ja vuodesta 1945 sen sihteerinä. Vuonna 1943 hän kävi Solomon Mihoelsin kanssa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Meksikossa ja Isossa-Britanniassa keräämässä rahaa Neuvostoliiton sotaponnisteluja varten. Samaan aikaan hän oli myös Neuvostoliiton turvallisuusministeriön agentti.
Runoilija pidätettiin Josif Stalinin juutalaisvastaisen kampanjan aikana joulukuussa 1948. Jo tätä ennen hänet oli pakotettu antamaan vääriä todistuksia muista Juutalaisen antifasistisen komitean jäsenistä. Oikeudenkäynnissä Fefer irtisanoutui todistajanlausunnoistaan. Hänet tuomittiin kuolemaan ja ammuttiin nationalismista ja vakoilusta syytettynä. Feferin maine puhdistettiin vuonna 1955. Hänen venäjänkielisiä runovalikoimiaan alettiin julkaista uudestaan 1950-luvun lopussa.
Lähteet
Juutalaiset kirjailijat
Neuvostoliittolaiset runoilijat
Stalinin vainoissa kuolleet
Vuonna 1900 syntyneet
Vuonna 1952 kuolleet
|
972388
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Leovigildo%20L%C3%B3pez%20Fitoria
|
Leovigildo López Fitoria
|
Leovigildo López Fitoria (7. kesäkuuta 1927 Boaco – 5. elokuuta 2016) oli nicaragualainen roomalaiskatolinen piispa. Hänet vihittiin lasaristien papiksi 11. heinäkuuta 1954 ja nimitettiin Granadan hiippakunnan piispaksi 7. heinäkuuta 1972. Piispaksi vihkiminen seurasi 7. lokakuuta. Pääkonsekraattorina toimi Lorenzo Antonetti, jota avustivat José Eduardo Alvarez Ramírez ja Manuel Salazar y Espinoza.
López Fitoria jäi eläkkeelle 15. joulukuuta 2003.
Lähteet
Nicaragualaiset papit
Katoliset piispat
Vuonna 1927 syntyneet
Vuonna 2016 kuolleet
|
1296731
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/HMS%20Adamant%20%28A164%29
|
HMS Adamant (A164)
|
HMS Adamant (viirinumerot F64 ja A164) oli Britannian kuninkaallisen laivaston sukellusveneiden emälaiva.
Valmistus
Alus tilattiin 1. maaliskuuta 1939 Belfastista Harland and Wolffilta, missä köli laskettiin 18. toukokuuta 1939 telakkanumerolla 1023. Alus laskettiin vesille 30. marraskuuta 1940 ja valmistui 28. helmikuuta 1942.
Alus kykeni huoltamaan saman aikaisesti yhdeksää sukellusvenettä ja majoittamaan näiden veneiden miehistöt.
Palvelus
Palvelukseenotettaessa alus liitettiin emälaivaksi Colomboon Itäisen laivaston 4. sukellusvenelaivueeseen, johon kuului yhdeksän T-luokan sukellusvenettä sekä HMS Rorqual. Alus oli tehtävässä huhtikuusta 1943, kunnes se siirtyi huhtikuussa 1945 laivueen kanssa Fremantleen Australiaan.
Vuonna 1950 alus palasi Britanniaan, jossa se oli vuoteen 1954 Portsmouthissa reservilaivaston komentajan lippulaivana. Tehtävässä ollessaan alus osallistui 1953 kuningatar Elisabet II:n kruunajaisten yhteydessä pidettyyn laivastokatselmukseen.
Lokakuussa 1954 alus siirrettiin 3. sukellusvenelaivueen emälaivaksi Rothesaynlahdelle, missä se oli aina lokakuuhun 1957. Alus siirrettiin Faslaneen, missä se oli vuoteen 1962. Vuoden 1964 alussa alus siirrettiin 2. sukellusvenelaivueen emälaivaksi Devonportiin. Maaliskuussa 1966 alus sijoitettiin poistolistalle ja se saapui syyskuussa 1970 Inverkeithingiin romutettavaksi.
Lähteet
Viitteet
Kuninkaallisen laivaston sotalaivat
Yhdistyneen kuningaskunnan toisen maailmansodan sotalaivat
|
664534
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lars%20L%C3%B8kke%20Rasmussen
|
Lars Løkke Rasmussen
|
Lars Løkke Rasmussen (s. 15. toukokuuta 1964 Vejle) on tanskalainen poliitikko ja Tanskan nykyinen ulkoministeri. Hän toimi Tanskan pääministerinä 2009–2011 ja 2015–2019. Hän edusti aiemmin oikeistoliberaalia Venstre-puoluetta, jonka puheenjohtajana hän toimi 2009–2019. Vuodesta 2022 lähtien hän on toiminut perustamansa Moderaterne-puolueen puheenjohtajana.
Perhe ja koulutus
Lars Løkke Rasmussenin isä Jeppe Løkke Rasmussen työskenteli pääkirjanpitäjänä ja äiti Lise oli kotiäitinä. Rasmussen valmistui oikeustieteen kandidaatiksi Kööpenhaminan yliopistosta vuonna 1992. Hän työskenteli itsenäisenä konsulttina 1990–1995. Puolueensa nuorisojärjestön, Venstres Ungdomin, puheenjohtajana Rasmussen toimi vuosina 1986–1989.
Rasmussen on naimisissa Färsaarilta kotoisin olevan Sólrun Jákupsdottirin kanssa. Yhdessä heillä on kolme lasta.
Samasta sukunimestä huolimatta Lars Løkke Rasmussen ei ole sukua edeltäjälleen eikä myöskään tätä ennen pääministerinä toimineelle Poul Nyrup Rasmussenille.
Poliittinen ura
Kansankäräjille Rasmussen valittiin ensimmäisen kerran vuonna 1994. Venstren varapuheenjohtajaksi hänet valittiin 1998. Rasmussen toimi Anders Fogh Rasmussenin hallituksen sisä- ja terveysministerinä 2001–2007, minkä jälkeen hänet nimitettiin valtiovarainministeriksi. Anders Fogh Rasmussenin tultua valituksi Naton pääsihteeriksi Rasmussen valittiin Venstren uudeksi puheenjohtajaksi ja tämän seuraajaksi pääministerinä. Vuoden 2011 vaaleissa Venstren johtama sininen blokki menetti enemmistönsä kansankäräjillä ja Rasmussenin hallitus joutui eroamaan.
Seuraavissa vuoden 2015 vaaleissa Venstre putosi kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi ja oli vaalien suurin häviäjä, mutta sinisen blokin saavuttama vaalivoitto sosiaalidemokraattien johtamasta punaisesta blokista nosti Rasmussenin hallitustunnustelijaksi.
Vaalien jälkeen Rasmussen pyrki muodostamaan enemmistöhallituksen, johon olisi kuulunut Venstren lisäksi muut sinisen blokin puolueet: vaalien suurin voittaja Tanskan kansanpuolue, Liberal Alliance ja Konservatiivinen kansanpuolue. Tavoitteesta kuitenkin luovuttiin ja muun muassa kansanpuolueen puheenjohtajan Kristian Thulesen Dahlin mukaan puolueet olivat liian erilaisia yhteistyöhön. Rasmussen kertoi uskovansa enemmistöhallituksen muodostamisen jättävän vain vähän liikkumavaraa. Lopulta Rasmussenin johtama Venstre muodosti yksin vähemmistöhallituksen tukenaan muut sinisen blokin puolueet.
Rasmussen kutsui 19. marraskuuta 2016 hallituksensa tukipuolueet neuvotteluihin hallituspohjan laajentamisesta. Viikon kestäneiden neuvotteluiden jälkeen Liberal Alliance ja Konservatiivinen kansanpuolue tulivat mukaan hallitukseen Rasmussenin johtaman Venstren lisäksi Tanskan kansanpuolueen jäädessä yhä hallituksen ulkopuolelle. Uusi hallitus sopi muun muassa kiinteistöveron jäädyttämisestä, puolustusmäärärahojen lisäämisestä, suurituloisten verotuksen keventämisestä ja lisärahoituksesta kouluille. Edeltäjänsä tapaan hallituksesta tuli vähemmistöhallitus, joka tarvitsee päätöksiinsä kansankäräjillä myös kansanpuolueen tuen.
Pääministerikauden jälkeen
Kesäkuun 2019 vaaleissa Venstre hävisi pääministerin paikan sosiaalidemokraateille. Vaalituloksen jälkeen sisäinen kiistely puolueen johdosta alkoi voimistua Venstren sisällä. Elokuun lopussa Rasmussen tiedotti, että jättää paikkansa eikä aikonut enää asettua ehdolle Venstren johtoon syyskuun puoluekokouksessa. Hän mainitsi syyksi puolueen ruohonjuuritasolta tulleen vastustuksen.
Vuonna 2021 Rasmussen ilmoitti jättävänsä Venstren ja perusti uuden puolueen nimeltä Moderaatit (), jonka puheenjohtajana hän toimii. Puolue sai vuoden 2022 vaaleissa 16 edustajaa kansankäräjille.
Vuoden 2022 lopussa Rasmussen nimitettiin Frederiksenin II hallituksen ulkoministeriksi.
Kunnianosoituksia
Dannebrogin ritarikunta (Tanska)
Lähteet
Aiheesta muualla
Lars Løkke Rasmussenin kotisivu
Tanskan puolueiden puheenjohtajat
Tanskan pääministerit
Tanskan valtiovarainministerit
Tanskan sisäministerit
Tanskan ulkoministerit
Vuonna 1964 syntyneet
Elävät henkilöt
|
1773331
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo%20Turun%20elokuvateattereista
|
Luettelo Turun elokuvateattereista
|
Tämä on luettelo Turun elokuvateattereista, mukaan lukien sekä toimintansa lopettaneet että nykyiset.
Luettelo
Lähteet
Kirjallisuutta
Turun elokuvateatterit
Turun elokuvateatterit
|
1285262
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kindertotenlieder
|
Kindertotenlieder
|
Kindertotenlieder (suom. lauluja lasten kuolemasta) on Gustav Mahlerin vuosina 1901–1904 säveltämä laulusarja soololaulajalle (baritoni tai mezzosopraano) ja orkesterille. Mahlerin tytär, joka oli syntynyt hieman ennen teossarjan valmistumista, kuoli neljän vuoden iässä. Mahler kirjoitti myöhemmin Guido Adlerille ettei olisi pystynyt säveltämään teossarjaa tyttärensä kuoleman jälkeen.
Mahler sävelsi laulusarjan Friedrich Rückertin runoihin, joita tämä oli kirjoittanut jopa nelisensataa omien lastensa kuolemien jälkeen.
Laulusarjaan pohjautuu brittiläis-amerikkalaisen koreografin Antony Tudorin baletti Klagesang (engl. Dark Elegies, 1937), jonka Tudor teki vieraillessaan Norjan oopperan baletissa.
Lähteet
Aiheesta muualla
Gustav Mahlerin teokset
Laulusarjat
1900-vuosikymmenen musiikkiteokset
|
1693830
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rauhaj%C3%A4rvi%20%28Pieks%C3%A4m%C3%A4ki%29
|
Rauhajärvi (Pieksämäki)
|
Rauhajärvi on syvyyssuhteiltaan melko epäyhtenäinen metsäjärvi Etelä-Savon ja Pohjois-Savon maakuntarajalla. Sen pinta-ala on 1,5 neliökilometriä. Etäisyys Mikkelistä on 54 kilometriä pohjoiskoilliseen ja Kuopiosta 81 kilometriä etelään.
Maantiede
Rauhajärven länsiosa sijaitsee Pieksämäen alueella ja itäosa Joroisten alueella. Maakuntaraja halkoo järveä etelä–pohjoisuuntaisesti ja varsin suorana, sen pituus järven kohdalla on likimain yhtäkuin järven pituus eli noin 2,3 kilometriä. Rauhajärven pohjoisosa on huomattavasti leveämpi kuin eteläosa ja itäranta on länsirantaa mutkaisempi. Etelässä Hiltulanniemi jakaa järven kahteen lahteen. Noin 15 prosenttia Rauhajärvestä on vähintään kymmenen metriä syvä. Syvin alue ulottuu Hiltulanniemen tuntumasta noin kilometrin koilliseen järven itäistä rantaa mukaillen. Lisäksi järven luoteis- ja pohjoisosassa on pienempiä syvänteitä.
Rauhajärven ainoan saaren pinta-ala on alle aarin. Järven metsäisillä rannoilla on harvakseltaan pientaloja.
Rauhajärveen laskee Ruuhijoki etelästä Ruuhilammelta (102,6 metriä mpy). Rauhajärvi laskee Rauhajokea pohjoiseen Jokilampeen, joka on osa Maavettä (99,0 metriä mpy). Rauhajärven ja Maaveden välinen kannas on kapeimmillaan Rauhaveden koillisrannalla, josta on alle 200 metriä Maaveden rantaan.
Rauhajärven vesitilavuus on 9 435 000 kuutiometriä.
Rauhajärvi (04.254.1.001) kuuluu Rauhajoen valuma-alueeseen (04.254), joka on kolmannen jakovaiheen vesistö Vuoksen vesistössä (04). Toinen jakovaihe on Sysmäjärven valuma-alue (04.25) ja ensimmäinen on Haukiveden–Kallaveden alue (04.2). Rauhajoen valuma-alueeseen kuuluu 24 vähintään hehtaarin laajuista järveä, joista kolme on yli neliökilometrin laajuisia. Rauhajärvi on alueen laajin järvi, sen jälkeen tulee Harjärvi ja Valkeinen.
Lähteet
Joroisten järvet
Pieksämäen järvet
Haukiveden–Kallaveden alue
|
287095
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Majakkalaiva%20Plevna
|
Majakkalaiva Plevna
|
Majakkalaiva Plevna oli suomalainen koneeton majakkalaiva. Sen rakensi turkulainen W:m Crichton & co vuonna 1892. Aluksen mitat olivat 29 x 6,9 x 2,1 metriä, uppoama 223 tonnia.
Alus sijoitettiin aluksi Nahkiaisen matalikolle Merenkurkkuun. Siinä oli kaksi öljykäyttöistä valolaitetta sekä höyrykattila sumusireeniä ja ankkurivinssiä varten. Aluksessa oli myös purjeet, joskin yleensä sen toi paikalleen ja haki telakalle hinaaja. Kuten tapa oli, alus sai nimen Nahkiainen sijoituspaikkansa mukaan. Majakkalaivana sen miehitys oli päällikkö, kaksi perämiestä ja viisi miestä.
Vuonna 1900 se siirrettiin Plevnan matalikolle Kemin ulkopuolelle ja sai uuden nimen Plevna, joka 1930-luvulla suomalaistettiin muotoon Kemi. Alukseen vaihdettiin samaan aikaan kaasuvalomajakka. Se oli viimeinen vanhanaikainen koneeton majakkalaiva.
Alus poistettiin majakkalaivan tehtävistä vuonna 1956, kun tilalle saatiin Rauman edustalta vapautunut modernimpi höyrykonekäyttöinen alus. Vanhempaa alusta kutsuttiin laitoksen sisäisessä kielenkäytössä tsaarinaikaisella nimellään, ettei se sekaantuisi uudemman kanssa.
Poistettu majakkalaiva muutettiin asuntolaivaksi ja se sai väliaikaisen nimen MKH 4. Pian se sai uuden nimen Kuohu ja siitä tehtiin merenmittaajien asunto- ja piirustussalialus, jota hinasi perässään toinen entinen majakkalaiva eli tukialus Pauha. Miehitys kasvoi nyt liki viisinkertaiseksi: miehistöä tuli entisen neljän sijaan yhdeksäntoista henkeä.
Vuonna 1978 yhdistelmä hajosi: Pauha siirtyi työskentelemään Saimaalle, kunnes vuonna 1979 uudet tukialukset Linssi ja Sesta valmistuivat.
Pauha tuhoutui Venäjän puolella Suomenlahdella matalikolle ajelehdittuaan syksyllä 1980 ja Kuohu romutettiin samoihin aikoihin.
Lähteet
Auvinen, Visa: Leijonalippu merellä, luku Majakkalaivat. Turku, Eita Oy 1983.
Laurell, Seppo: Aalloilla keinuvat majakat: historiikki majakkalaivojen aikakaudesta ja museoalus Kemistä. Merenkulkuhallitus, Helsinki 1988.
Laurell, Seppo: Suomen majakat. Kustannusosakeyhtiö Nemo, Helsinki 1999.
Viitteet
Plevna
|
1266100
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lentopallo%20Euroopan%20kisoissa%202015
|
Lentopallo Euroopan kisoissa 2015
|
Euroopan kisojen 2015 miesten lentopallo järjestettiin Bakı Kristal Zalıssa Bakussa 14.–28.6.2015. Naisten turnaus pelattiin 13.-27.6.2015. Kisoissa pelattiin myös miesten ja naisten rantalentopallo -turnaukset.
Mitalistit
Lähde: Baku2015.com
Lähteet
Aiheesta muualla
Lentopallokilpailut
Euroopan kisat 2015
Vuoden 2015 lentopallo
|
790272
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Naamiovihertikka
|
Naamiovihertikka
|
Naamiovihertikka (Picus erythropygius) on kaakkoisaasialainen tikka. Sen elinympäristö ulottuu Keski- ja Etelä-Myanmarista Thaimaahan ja Indokiinaan. Lajista tunnetaan kaksi alalajia, ja sen holotyypin kuvaili Daniel Giraud Elliot Kotšin-Kiinasta 1865.
Lähteet
Vihertikat
|
816571
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kemin%20Uimaseura
|
Kemin Uimaseura
|
Kemin Uimaseura on vuonna 1932 perustettu kemiläinen uimaseura. Uimaseura on vieläkin toiminnassa. Monien vuosien aikana Kemin Uimaseurassa on ollut monta ryhmää, mutta nykyään siinä on noin 6. Seuran nykyisenä päävalmentajana toimii Tuomas Suomalainen.
Lähteet
Aiheesta muualla
Seuran kotisivut
Suomalaiset uintiseurat
Kemiläiset urheiluseurat
Vuonna 1932 perustetut urheiluseurat
|
1574130
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Iris%20damascena
|
Iris damascena
|
Iris damascena on Syyrian pääkaupungin, Damaskoksen viereisellä Jabal Kasiyun -vuorella tavattava äärimmäisen uhanalainen kurjenmiekka.
Koko ja ulkonäkö
Iris damascena -lajin maavarsi on lyhyt. Tyypillisesti varsi on noin 30 cm pitkä. Lehtiä on 5–8. Kasvi kukkii maaliskuisin ja kukkien halkaisija on noin 15 cm.
Levinneisyys ja elinympäristö
Iris samascena -lajia tavataan ainoastaan Jabal Kasiyun -vuoren itärinteellä Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa. Alarinteellä sen levinneisyysalue rajoittuu kaupunkialueen reunaan ja ylärinteellä sotilasalueelle noin 1 000–1 100 metrin korkeudella merenpinnasta.
Kasvupaikat ovat kivikkoista kalliota kalsiumkarbonaattipitoisilla aukeilla paikoilla, joiden muuta kasvillisuutta ovat ruohot ja muu matala kasvusto.
Uhat ja suojelu
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt Iris damascena -lajin äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi. Vuonna 2016 vuorella oli ehkä vain noin 150 yksilöä. Niistä 50 vuoren sotilasalueella ja muut pienempinä esiintyminä. Ei tiedetä, onko kanta nousussa vai laskussa. Lähellä on kaupunkialue, mutta laji saattaa olla turvassa kaupunkialueen kasvulta sen levinneisyysalueen jyrkkien rinteiden takia. Mahdollinen uhka on kasvien keräily, mutta sen mahdollista vaikutusta kantaan ei tunneta. Pienimuotoista kauppaa kukilla on tehty esimerkiksi tienvarsilla.
Lähteet
damascena
Uhanalaiset kasvit
|
1572703
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Riitta%20Huttunen
|
Riitta Huttunen
|
Riitta Huttunen (s. 1957 Pieksämäki) on suomalainen kuvanveistäjä ja kuvataideopettaja. Hän asuu ja työskentelee Pieksämäellä.
Huttunen on suorittanut kuvanveistäjän ammattitutkinnon Lahden taidekoulussa vuonna 1980. Hän opiskeli Taideteollisessa korkeakoulussa ja Oulun yliopistossa ja valmistui kuvataideopettajaksi vuonna 1990. Vuonna 2002 hän suoritti taiteen maisterin tutkinnon Taideteollisessa korkeakoulussa. Vuodesta 1991 hän on ollut Pieksämäen Hiekanpään koulun kuvataiteen lehtori.
Julkisia töitä
Riitta Huttusen veistoksia ja muita julkisia töitä on muun muassa Pieksämäen ja Kuopion kaupunkien kokoelmissa. Pieksämäellä on kirjailija Aila Meriluodon kotitalon muistolaatta Huvilakadun varrella, Pieksämäen ensimmäisen kansakoulun muistolaatta Rantatiellä ja Sotiemme vuodet 1939–1944 kokeneille -muistokivi Pieksämäen lukion edustalla Keskuskadun varrella. Varkaudessa 1991 järjestetyssä ympäristötaiteen näyttelyssä oli esillä teos Talvella, joka sittemmin jäi pysyväksi taideteokseksi Varkauteen.
Lähteet
Suomalaiset kuvanveistäjät
Elävät henkilöt
Vuonna 1957 syntyneet
|
1380191
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rachel%20Maclean
|
Rachel Maclean
|
Rachel Maclean (s. 1987 Edinburgh) on brittiläinen videotaiteilija, joka asuu ja työskentelee Glasgow’ssa. Hän valmistui Edinburgh College of Artista vuonna 2009.
Maclean edustaa Skotlantia vuoden 2017 Venetsian biennaalissa. Hänen teoksensa Let It Go on osa suomalaista ARS17+ Online Art -kokoelmaa.
Teokset
Let It Go (2015)
Lähteet
Aiheesta muualla
Rachel Macleanin kotisivut
Rachel Macleanin Youtube-kanava
Brittiläiset taiteilijat
Videotaiteilijat
Vuonna 1987 syntyneet
Elävät henkilöt
|
853888
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Y%C3%B6%20ei%20tunne%20armoa
|
Yö ei tunne armoa
|
Yö ei tunne armoa (Death and the Maiden) on Roman Polanskin ohjaama elokuva vuodelta 1994 ja hänen 14. pitkä elokuva. Elokuva perustuu chileläisen Ariel Dorfmanin näytelmään. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat nimeämättömään Etelä-Amerikan maahan. Elokuva kysyy minkälaiset jäljet jättää mielivaltainen kiduttaminen, alistaminen ja hyväksikäyttö ja aiheuttaako täydellinen nöyryytys kostonhalua vai onko ihminen kykenevä myös anteeksiantoon.
Pääosissa ovat Stuart Wilson puolisona, Ben Kingsley kiduttajana ja Sigourney Weaver kidutettuna vaimona.
Elokuvan alkuperäisnimi viittaa renessanssista periytyvään, eri taiteissa esiintyvään teemaan Tyttö ja kuolema.
Näyttelijöitä
Lähde:
Lähteet
Aiheesta muualla
Roman Polanskin ohjaamat elokuvat
Yhdysvaltalaiset draamaelokuvat
Brittiläiset draamaelokuvat
Ranskalaiset draamaelokuvat
Vuoden 1994 yhdysvaltalaiset elokuvat
Vuoden 1994 ranskalaiset elokuvat
Vuoden 1994 brittiläiset elokuvat
|
1397926
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lake%20of%20the%20Ozarks
|
Lake of the Ozarks
|
Lake of the Ozarks on suuri tekojärvi Yhdysvaltojen Missourin osavaltion keskiosissa, Ozark-ylängön pohjoisosassa. Se saatiin aikaan 1930-luvun alussa patoamalla Missouri-joen sivujoki Osage sähköntuotantoa varten. Osaksi tekojärveä ovat muuttuneet myös Osageen virtaavat pienemmät joet Niangua River, Grandglaize Creek ja Gravois Creek. Jokien reittejä myötäilevä, mutkitteleva ja sokkeloinen allas tarjoaa suuren määrän rantaviivaa, joten siitä on tullut suosittu vapaa-ajankohde. Sen rannoilla on yli 70 000 loma-asuntoa.
Valmistumisensa aikaan vuonna 1931 Lake of the Ozarks oli Yhdysvaltojen suurin ja koko maailman suurimpia tekoaltaita. Sen kokonaispinta-ala on 240 neliökilometriä, rantaviivaa on pari tuhatta kilometriä ja altaan suurin pituus on 145 kilometriä. Valuma-alueen koko on 36 000 neliökilometriä.
Samankaltaisia, myöhemmin padottuja tekojärviä Missourissa ovat Pomme de Terre Lake (1961) ja Truman Lake (1979).
Järvi populaarikulttuurissa
Netflix-suoratoistopalvelun rikossarjan Ozark (2017–) tarina sijoittuu Lake of the Ozarksin alueelle, joskin kuvaukset tehtiin pääosin Georgian osavaltion Lake Allatoonassa.
Lähteet
Aiheesta muualla
Missouri
Yhdysvaltain tekojärvet
Mississippin vesistö
|
1385169
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Gbinti
|
Gbinti
|
Gbinti on maalaiskylä Port Lokon piirikunnassa Pohjoisessa maakunnassa, Sierra Leonessa. Sen asukasluku on noin 1 000. Gbinti sijaitsee noin 32 kilometriä piirikunnan hallintokeskuksesta Port Lokosta ja 84 kilometriä maan pääkaupungista Freetownista.
Gbintin väestö kuuluu suurimmilta osin temnejen etniseen ryhmään. Monet Gbintin temneväestöstä omaavat niin temneläiset kuin fulbelaiset sukujuuret. Temnen kieltä puhutaan kaupungissa laaja-alaisesti.
Suurin osa Gbintin asukkaista, noin 90 prosenttia ovat muslimeita. Gbintissä on useita peruskouluja ja yksi toisen asteen koulu Gbinti Secondary School. Kaupungissa on yksi poliisiasema.
Lähteet
Sierra Leonen kaupungit
|
706460
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Makron%20%28vaasimaalari%29
|
Makron (vaasimaalari)
|
Makron () oli antiikin kreikkalainen vaasimaalari, joka maalasi attikalaista punakuviokeramiikkaa. Hän toimi Ateenassa arkaaisella kaudella noin vuosina 490–480 eaa.
Makron työskenteli todennäköisesti yhdessä savenvalaja Hieronin kanssa, toisin kuin useimmat kauden maalarit, jotka toimivat yhteistyössä useiden savenvalajien kanssa. Makronin tekeminä pidetään ainakin noin 350 eri vaasia, ja punakuviokaudelta on eniten töitä säilynyt juuri häneltä, joskin vain yksi on signeerattu. Makron maalasi pääasiassa kyliksejä eli viinimaljoja. Vaasimaalaukset esittävät arkipäivä aiheita, kuten juhlijoita ja urheilijoita sekä eroottisia aiheita.
Teoksia
Lähteet
Aiheesta muualla
Antiikin kreikkalaiset punakuviomaalarit
|
1771941
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Bye
|
Bye
|
Bye on seuraavien norjalaisten henkilöiden sukunimi:
Aase Bye (1904–1991), näyttelijä
Erik Bye (1926–2004), toimittaja
Oskar Bye (1870–1939), voimistelija, olympiamitalisti
Ronald Bye (1937–2018), poliitikko
Katso myös
Bye Bye Baby, useita merkityksiä
”Bye Bye Blackbird”, Ray Hendersonin säveltämä ja Mort Dixonin sanoittama musiikkikappale
Bye Bye Brasil, Taivaanrannan maalarit, elokuva vuodelta 1979
”Bye Bye Bye”, ’N Syncin musiikkikappale
|
1110924
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Edwin%20von%20Manteuffel
|
Edwin von Manteuffel
|
Edwin Hans Karl von Manteuffel (24. helmikuuta 1809 Dresden, Saksi – 17. kesäkuuta 1885 Karlsbad, Böömi) oli preussilainen paroni ja sotamarsalkka, joka toimi komentajana Saksan yhdistymissodissa. Hän toimi välillä myös diplomaattisissa tehtävissä.
Edwin von Manteuffel kuului vanhaan pommerilaiseen Manteuffelin aatelissukuun. Hänen serkkunsa oli Preussin pääministerinä toiminut Otto Theodor von Manteuffel. Edwin von Manteuffel palveli Preussin ratsuväessä vuodesta 1827. Hänestä tuli vallankumousvuoden 1848 aikana kuningas Fredrik Vilhelm IV:n henkilökohtainen adjutantti. Krimin sodan aikana vuonna 1854 Manteuffel kävi diplomaattisella komennuksella Wienissä ja Pietarissa, jossa hän taivutteli keisari Nikolai I:n vetämään Venäjän joukot pois Tonavan ruhtinaskunnista sekä Itävallan olemaan liittymättä sotaan Venäjää vastaan. Manteuffel nimitettiin 1857 Preussin kuninkaallisen sotakabinetin johtoon ja ylennettiin 1861 kenraaliluutnantiksi.
Manteuffel palveli sodassa Tanskaa vastaan vuonna 1864 ja toimi sen jälkeen valloitetun Schleswigin kuvernöörinä sekä jonkin aikaa Schleswigiin ja Holsteiniin sijoitettujen joukkojen komentajana. Sodan puhjettua Itävaltaa vastaan 1866 hän valtasi Itävallan miehittämän Holsteinin, johti hyökkäystä Hannoveria vastaan ja toimi heinäkuusta alkaen Mainin armeijan komentajana, lyöden eteläsaksalaisten valtioiden joukot Hanaun, Helmstedtin, Üttingenin, Rossbrunnin ja Würtzburgin taisteluissa. Saksan–Ranskan sodassa 1870–1871 Manteuffel komensi aluksi ensimmäistä armeijakuntaa ja lokakuusta 1870 alkaen ensimmäistä armeijaa. Hän saavutti voiton Amiensin taistelussa 27. marraskuuta ja miehitti Rouenin 6. joulukuuta. Vuoden 1871 alussa hänet siirrettiin uuden eteläisen armeijan johtoon ja hän nujersi pian ranskalaisten vastarinnan maan eteläosissa. Manteuffelin joukot pakottivat kenraali Bourbakin armeijan perääntymään Sveitsin puolelle. Eteläisen armeijan hajottamisen jälkeen Manteuffel toimi toisen armeijan komentajana. Sodan päätyttyä hänet ylennettiin kenraalisotamarsalkaksi ja hän oli heinäkuusta 1871 syyskuuhun 1873 Ranskaan sijoitettujen miehitysjoukkojen komentajana.
Manteuffel toimi myöhemmin vielä Berliinin sotilaskuvernöörinä ja eräissä diplomaattisissa tehtävissä, kunnes hänet lokakuussa 1879 nimitettiin Elsass-Lothringenin kuvernööriksi.
Lähteet
Aiheesta muualla
Saksan sotamarsalkat
Preussilaiset kenraalit
Vuonna 1809 syntyneet
Vuonna 1885 kuolleet
|
1388491
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ave%20satana
|
Ave satana
|
Ave satana on suomalaisen black metal -yhtye Ajattaran kuudes single. Se julkaistiin 17. maaliskuuta 2017 digitaalisesti.
Kappaleet
Kokoonpano
Ruoja – laulu, kitara
Kalmos – kitara, taustalaulu
Tartunta – kitara, taustalaulu
Tohtori Kuolio – basso, taustalaulu
Raajat – koskettimet
Malakias V – rummut
Lähteet
Vuoden 2017 kappaleet
Ajattaran kappaleet
|
245404
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Savon%20prikaati
|
Savon prikaati
|
Savon prikaati (lyh. SavPr) oli Suomen puolustusvoimien 31. joulukuuta 2006 lakkautettu joukko-osasto, jolla oli pitkät perinteet.
Historia
Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentti
Kustaa II Adolfin vuoden 1626 rykmenttiuudistuksessa määrättiin Kustaa Horn perustamaan rykmentti, joka perustettiin savolaisista ruotujakoisena. Se osallistui perustamisensa jälkeen kolmikymmenvuotiseen sotaan.
Vuoden 1743 Turun rauhan jälkeen savolaisista tuli rajarykmentti, minkä vuoksi sitä alettiin vahvistaa. Rykmentin pataljoonia vahvistettiin perustamalla niihin lisäksi jääkärikomppaniat. Mikkelin seudun ruotusotaväki ja lisäksi vuodesta 1770 alkaen neljänsataa värvättyä sotilasta kuuluvat Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmenttiin, mistä tuli 1775 Savon kevyt jalkaväkirykmentti. Kustaa III määräsi 1775 Göran Magnus Sprengtportenin itäisen Suomen kaikkien joukkojen
komentajaksi virkatalonaan Ristiinan Brahelinna. Tätä määräystä on pidetty Savon prikaatin perustamiskäskynä. Vasta 1778 Sprengtportenin komentamat Itä-Suomen joukot yhdistettiin Savon prikaatiksi. Prikaati osallistui Kustaan sotaan 1788-1790.
Suomen sodan alkaessa 1808 Savon prikaatiin kuuluivat:
Savon jalkaväkirykmentti, vahvuus 1 000
Savon jääkärirykmentti, vahvuus 1 170
Savon prikaatin jalkaväen reservi, 394
Savon prikaatin rakuunoiden reservi (jalkaväkeä, ilman ratsuja), 87
Karjalan Jääkärit, 655
Karjalan rakuunajoukko, 210
Savon prikaatin tykistökomppania vahvistuksineen, 158
Armeijan Laivaston Saimaan Laivueet, Ristiina ja Varkaus (Laivanlinna), 109 (aliupseerioppilasta)
Yhteensä 3 128
Kesällä 1808 joukko-osastoon liittyivät Limingan nostoväki, Heintziuksen vapaakomppania ja Sahlsteinin vapaakomppania.
Leppävirran taistelu 11. maaliskuuta 1808
Revonlahden taistelu 27. huhtikuuta 1808
Pulkkilan taistelu 2. toukokuuta 1808
Kuopion maihinnousu 1. heinäkuuta 1808
Pälkjärven taistelu 9.-10. elokuuta 1808
Koljonvirran sissiretki 10. marraskuuta 1808
Ruotsin kärsittyä sodassa tappion ja luovutettua Suomen Venäjän keisarikunnalle suomalaiset joukko-osastot lakkautettiin.
Mikkelin ruotuväkipataljoona
Seuraavan kerran Savoon perustettiin Oolannin sodan aikana Mikkelin ruotuväkipataljoona 1854.
2. jääkärirykmentti
Saksassa koulutettujen jääkäreiden palattua vapauttamaan Suomea perustettiin 2. jääkärirykmentti, joka osallistui muun muassa Tampereen taisteluihin. Sotatoimien päätyttyä rykmentti päätyi monien nimen ja sijoituspaikkavaihdosten jälkeen Karjalankannakselle.
Talvisodan perinnejoukko-osastot
Sen talvisodan aikaiset perinnejoukko-osastot olivat Keski-Suomen sotilasläänin 10. divisioonalle perustama Jalkaväkirykmentti 28 (1. tammikuuta 1940 alkaen Jalkaväkirykmentti 19), Jalkaväkirykmentti 30 (1. tammikuuta 1940 alkaen Jalkaväkirykmentti 21), 3. prikaatin I pataljoona ja Jalkaväkirykmentti 35.
Jatkosodan perinnejoukko-osastot
Talvisodan jälkeen perustettiin joukoista 7. prikaati, jonka pataljoonat sijoitettiin Pääskylahteen, Sääminkiin ja Kerimäkeen. Jatkosodan alla prikaatista muodostettiin Jalkaväkirykmentti 7, Sodan jälkeen yksikkö sijoitettiin Savonlinnaan, Mikkeliin ja Jyväskylään, joista se 1948 koottiin Mikkeliin. Joukko-osasto nimettiin 1. joulukuuta 1952 6. prikaatiksi ja edelleen 1. tammikuuta 1957 Savon Prikaatiksi.
Jatkosodan aikaisia perinnejoukko-osastoja olivat varsinaisesti välirauhan aikaisesta 7. prikaatista muodostettu Jalkaväkirykmentti 7 eli Tyrjän Rykmentti sekä Jalkaväkirykmentti 49 sekä 2. divisioonan (Murtaja-divisioona) joukko-osastot.
Alueelliseksi joukoksi
Savon prikaati toimi aluksi Mikkelin kaupunkialueella, josta se siirrettiin 1958 tapahtuneesta aliupseerikoulun siirrosta alkaen lopuksi kokonaan Karkialammen varuskunta-alueelle.
Savon prikaatin huolto- ja kuljetuskomppania lakkautettiin 1. joulukuuta 1991, kun 3. erillinen autokomppania siirrettiin Kouvolan varuskunnasta Mikkelin varuskuntaan. Sotilasopetus autokomppaniassa suuntautui Savon prikaatin ja paikallisten esikuntien lisäksi Karjalan prikaatin, Kymen pioneeripataljoonan ja maanpuolustusopiston tarpeisiin. Myös Itäisen maanpuolustusalueen sotilaspoliisiopetus keskitettiin 1993 Savon prikaatiin. Prikaatissa järjestettiin 1991 kaksi pataljoonan kertausharjoitusta sekä seuraavana vuonna vajaan kolmentuhannen sotilaan VISA-92 -harjoitus Mikkelin ja Kangasniemen alueilla.
Prikaati lakkautettiin osana puolustusvoimien uudelleenjärjestelyjä. Mikkelin kaupunkiin työpaikkojen vähennystä tuli 25, vaikka prikaatin tilalle kaupunkiin perustettiin Maavoimien esikunta. Esikuntatehtävät ovat jonkin verran paremmin palkattuja kuin jalkaväkiprikaatin tehtävät keskimäärin.
Perinteet
Yksikön perinteitä vaali 11. kesäkuuta 1961 perustettu Savon Prikaatin kilta, jonka toiminta lakkasi prikaatin mukana 31. joulukuuta 2006. Sen työn jatkajaksi suunniteltiin perustettavaksi perinneyhdistystä. Savon prikaatin kunniamarssi oli Emil Genetzin säveltämä "Terve, Suomeni maa" ja prikaatin vuosipäivä oli Porrassalmen taistelun vuosipäivä.
Komentajia
Prikaatin komentajina ovat toimineet muun muassa:
eversti (1775) Georg Magnus Sprengtporten 1775-1779
eversti (1777) Berndt Johan Hastfer 1781-1789
eversti (1783) Curt von Stedingk 1789-1790
kenraalimajuri (1796) Adolph Aminoff vuodesta 1796
eversti (1793) Johan Adam Cronstedt vuodesta 1806
eversti (1942) Sakari Simelius JR7 kom. 1944–1946
eversti (1943) Einar Hämäläinen JR7 kom. 1946–1949 ja 6.Pr kom. 1951–1953
eversti (1943) Yrjö Tikka 1949–1951
eversti (1953) Paavo Lammetmaa 1953–1955
eversti (1955) Jouko Hynninen 6.Pr/Savon Pr kom. 1955–1965
eversti (1965) Kalevi Sarva 1965–1967
eversti (1965) Niilo Wäänänen 1967–1971
eversti (1971) Veikko Rusanen 1971–1973
eversti (1973) Veikko Linnakko 1973–1975
eversti (1975) Sakari Annala 1975–1977
eversti (1978) Ilkka Halonen 1977–1980
eversti (1981) Hannu Arovaara 1980–1985
eversti (1981) Yrjö Honkanen 1985–1990
eversti (1988) Seppo Tanskanen 1990–1992
eversti (1993) Tarmo Kauppila 1993–1995
eversti (1992) Lauri Kiianlinna 1995–1998
eversti (1998) Hannu Toivonen 1998–2001
eversti (2000) Mika Peltonen 1.6.2001–30.11.2002
eversti (2000) Markku Riittinen 1.12.2002–31.12.2006
Arkisto
Suomen Kansallisarkisto osti 2013 Stedingkin suvun arkiston, joka sisältää muun muassa 14 kansiota Savon prikaatin historiaa ja everstiluutnantti Berndt Johan Hastferin asiakirjat. Arkisto tuli digitoinnin jälkeen vapaasti käytettäväksi kesällä 2013.
Lähteet
Kyösti Väänänen, Savon Prikaatin historiaa - Savon prikaatin ja sen perinnejoukkojen vaiheita Suomen itsenäisyyden ajalla, Savon Prikaatin Kilta 1978 Mikkeli ISBN 951-99180-6-X
Viitteet
Aiheesta muualla
Matti Kuusi Puhe Savon prikaatille 1957
Mikkelin kaupunki
Yleisradio Savon Prikaati kotiuttaa viimeiset varusmiehet
Olli Nepponen Savon Prikaatilla tärkeä rooli myös tulevaisuudessa
|
1324299
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Arvid%20Borg
|
Arvid Borg
|
Johan Aron Arvid Borg (30. joulukuuta 1878 Saloinen – 22. tammikuuta 1939 Ähtäri) oli suomalainen metsänhoitaja ja Tuomarniemen metsäopiston johtaja. Hänelle myönnettiin 1934 ylimetsänhoitajan arvonimi.
Borgin vanhemmat olivat rovasti Edvard Wilhelm Borg ja tämän toinen vaimo Karolina Wilhelmina Malmberg. Hän valmistui ylioppilaaksi Kuopion ruotsalaisesta yksityislyseosta 1897 ja suoritti metsänhoitajatutkinnon Evon metsäopistossa 1902. Hän oli Nikkarilan metsänvartijakoulun opettaja 1905–1909. Sieltä hän siirtyi Tuomarniemen metsäkoulun pitkäaikaiseksi (1909–1939) johtajaksi. Hän oli Vaasan läänin lääninmetsälautakunnan puheenjohtaja 1918–1928.
Borg kokeili vuodesta 1913 uutta metsänkylvötapaa, niin sanottua hankikylvöä. Hänen tuotantoonsa kuuluu alan oppikirja Metsäoppi, josta ilmestyi vuosina 1904–1938 seitsemän panosta. Ähtärin suojeluskunnan historia, Pienviljelijän metsänhoito 22, 2. p. 29.
Borg avioitui 1903 Edith Edla Vinbladin kanssa, joka kuoli 1933. Hän solmi 1933 toisen avioliiton sairaanhoitaja Toini Emilia Järnefeltin kanssa.
Arvid Borgin 60-vuotispäivänä 30. joulukuuta 1938 paljastettiin Tuomarniemen pihapuistossa hänen muistomerkkinsä jonka reliefin oli tehnyt kuvanveistäjä Lauri Leppänen. Samalla perustettiin Arvid Borgin muistorahasto.
Julkaisut
Metsäoppi : kansanmiehiä ja maanviljelyskouluja varten. Maamiehen käsikirjasto 5. WSOY 1904, 2. korj. painos 1909, 3. kokonaan uudistettu ja parannettu painos 1917, 7. painos 1938
Ohjeita metsänmyynnissä : maamme metsänomistajille. Maamiehen käsikirjasto 6. WSOY 1906
Miten metsämaa saadaan tuloja tuottavaksi?. Suomen metsänhoitoyhdistyksen 10-pennin kirjasto 4. Hämeenlinna 1906
Pensasaidoista. Tekijä, Helsinki 1915, Keskusmetsäseura Tapio, Helsinki 1932
Metsätalous Tuomarniemen koulutilalla Ätsärissä teoksessa Suomen metsänhoitoyhdistys Tapion vuosikokouksen yhteydessä Tuomarniemellä kesäkuun 28 ja 29 päivinä 1915 toimeenpantavan metsäretkeilyn opas. Suomen metsänhoitoyhdistys Tapio, Helsinki 1915
Ähtärin suojeluskunta Suomen vapaussodassa 1918 ; suojeluskunnan johtokunnan päätöksen mukaisesti koonnut Arvid Borg. Helsinki 1919
Pienviljelijän metsänhoito. Suomen metsänhoitoyhdistys Tapion kansankirjasia n:o 9. Helsinki 1922
Tuomarniemen metsäkoulu 1903 - 1923. Helsinki 1923
Koivu ja merkitys nykyhetken metsätaloudessa. Yksityismetsänhoitajayhdistys, Helsinki 1926
Kulopalon sammutuksesta. Suomen metsänomistajain keskinäinen metsäpaloapuyhdistys, Helsinki 1926
Metsän kylvö ja istutus. Suomen metsänhoitoyhdistys Tapion käsikirjasia n:o 15. Lahti 1926, 2. painos Keskusmetsäseura Tapio, Helsinki 1931, 3. painos 1948
Tuomarniemen metsäkoulu 1903 - 1928. Tampere 1928
Metsän hoitohakkauksista. Keskusmetsäseura Tapion käsikirjasia n:o 21. Helsinki 1931, 2. painos nimellä Metsän kasvatushakkauksista. Keskusmetsäseura Tapio, Helsinki 1944
Lähteet
Suomalaiset metsänhoitajat
Suomen oppilaitosten rehtorit
Vuonna 1878 syntyneet
Vuonna 1939 kuolleet
|
1583313
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kulttuurisemiotiikka
|
Kulttuurisemiotiikka
|
Kulttuurisemiotiikka on semiotiikan erityinen tutkimushaara, joka tutkii eri kulttuurien ja eri aikakausien merkitysjärjestelmien rakenteita ja näiden rakenteiden sisäisiä suhteita sekä suhteita toisiin kulttuurisiin merkkijärjestelmiin. Kahden kulttuurin kohdatessa kohtaavat myös merkkijärjestelmät, ja esimerkiksi löytöretkeilijöiden matkakertomuksia voidaan pitää ensimmäisinä kulttuurisemioottisina tutkielmina.
Kulttuurisemiootikkojen mukaan koko kulttuuri koostuu erilaisista merkkijärjestelmistä ja se voidaan määritellä niiden avulla. Esimerkiksi antropologi Claude Lévi-Strauss tutki ihokosketuksen merkityksellisyyttä heimokulttuureissa strukturalistisen semiotiikan keinoin.
Kulttuurisemiotiikan teoreettinen perusta syntyi Tarton–Moskovan koulukunnan työn pohjalle. Koulukunnan ja kulttuurisemiotiikan johtohahmona toimi tekstin ja semiosfäärin käsitteitä kehittänyt virolainen semiootikko Juri Lotman.
Teoriaa
Teksti ja semiosfääri
Lotman näki tekstit ensisijaisina tutkimuskohteina uudessa semioottisessa lähestymistavassa, joka pyrki etääntymään strukturalistisesta mallista. Perinteisessä strukturalistmissa kieli (koodi) tuottaa puheen (viestin). Lotman pyrki kehittämään mallia, jossa 1) teksti (viesti, puhe) edeltää kieltä (koodia); 2) teksti on kieltä rikkaampi; ja 3) teksti toimii generaattorina uusille kielille.
Koulukunnan mukaan kulttuuri on tekstien kokonaisuus, jossa tekstejä ovat paitsi sanalliset esitykset myös maalaukset, rakennukset ja näyttämöesitykset. Tarton–Moskovan koulukunta lähestyi kulttuuria järjestelmänä, joka on ihmisen ja hänen ympäristönsä välissä, tai toisin sanoen mekanismina, joka prosessoi ja järjestää informaation jonka ihminen saa maailmasta tai muilta ihmisiltä.
Ajatus, jonka mukaan yksittäiset tekstit voivat luoda uusia semioottisia kieliä ja toimia koodin lailla uusille teksteille, tuli Tarton–Moskovan koulukunnan lähestymistavan ytimeen. Lotman oli kiinnostunut mallin dynaamisesta ja generatiivisesta ulottuvuudesta, eli erityisesti siitä, miten normaalista poikkeavat yksittäistapaukset tulevatkin lopulta normaaliksi – mikä vaikuttaa lopulta koko kulttuurin kehittymiseen.
Tämän rakenteen näkökulmasta kulttuurin voi nähdä muuttuvana ja suhteellisena merkkijärjestelmänä ja sen yksittäiset semioottiset ilmiöt (tekstit) osina kokonaisuudesta, semiosfääristä. Merkkijärjestelmät voivat toimia vain osana semiosfääriä, laajempaa merkkien jatkumoa.
Tarton–Moskovan semoottisten koulukunnan kehittelemät tekstin ja semiosfäärin käsitteet ovat kulttuurisemiotiikan teorian ydinkäsitteitä.
Kääntäminen ja kulttuurinen muisti
Tarton–Moskovan semioottisen koulukunnan kulttuurisemiotiikkaan sisältyi myös käsitykset kultturisen tiedon kääntämisestä sekä kulttuurisesta muistista. Lotmanin mukaan kulttuurin piirissä kaikki tiedonvälittäminen on lähtökohtaisesti kääntämistä, ja hän käyttikin termiä hyvin laajassa merkityksessä kuvaamaan kaikkea tiedon siirtämistä eri semioottisten koodijärjestelmien välillä, ei vain kielten välillä. Toisin sanoen, asioiden merkitys ei ole niinkään sisältyneenä viestiin, vaan on kääntämisprosessin tuotos.
Lotmanille kulttuuri oli myös kollektiivinen muisti, joka perustuu teksteille. Esimerkiksi, jokainen ihminen oppii kulttuurinsa tapoja ja perinteitä tarinoista, koulun opetussuunnitelmasta, median kertomista tarinoista. Toisaalta, kollektiivinen, kulttuurinen muisti ei ole vain menneiden kulttuuristen tapahtumien passivinen tallennuspaikka, vaan aktiivinen ja uutta luova mekanismi kulttuurissa: kulttuurista muistia tulkitaan ja koodataan jatkuvasti uudelleen, mikä synnyttää uusia jaettuja merkityksiä.
Tarton–Moskovan koulukunnan teesit kulttuurisemiotiikalle
Vuonna 1973 Tarton–Moskovan semioottisen koulukunnan tunnetuimmat edustajat virolainen Juri Lotman ja venäläiset Ivanov, Pyotgarski, Toporov ja Uspenski julkaisivat manifestin “Theses on the semiotic study of cultures (as applied to Slavic texts)”, jossa he hahmottelivat perustukset kulttuurisemiotiikalle ja esittelivät laajan semioottisen tekstin käsitteen:
Kaikki ihmisen toiminta, johon liittyy tiedon käsittelyä, välittämistä ja tallentamista, on osa laajempaa merkitysjärjestelmien kokonaisuutta. Kulttuurisemiotiikka tutkii näiden merkitysjärjestelmien välisiä suhteita.
Kulttuuri rakentuu toisaalta oman sisäinen semioottinen hierarkiansa mukaan ja toisaalta suhteessa kulttuurin ulkopuoliseen kehään.
Teksti on kulttuurin ensisijainen perusyksikkö, joka voi näyttäytyä toisaalta viestinä luonnollisella kielellä tai toisaalta tekstuaalisen merkityksen kantajana (seremonia, taideteos, musiikkikappale).
Kulttuuri on toissijainen kieli ja kulttuuriteksti on teksti tällä toissijaisella kielellä.
Tekstin paikka tekstuaalisessa tilassa määrittyy suhteessa kaikkien potentiaalisten tekstien summaan.
Kommunikaatio ei pelkästään luo uusia tekstejä vaan teksti sisältää myös muistin aikaisemmasta kommunikaatiosta.
Kulttuurisemiotiikalle olennainen ongelma liittyy rakenteen, tekstin ja funktion vastaavuuteen eri kulttuureissa. Kaikki tekstit ovat osin mahdottomia kääntää toiseen kulttuuriin.
Mikään yksi semioottinen järjestelmä tai taso ei riitä kuvaamaan tekstin kulttuurista funktiota.
Eri semioottisten tasojen ja järjestelmien yhdistämiseen kokonaisuudeksi (kulttuuriksi) vaikuttaa kaksi vastakkaista mekanismia, pyrkimys kohden monimuotoisuutta ja pyrkimys kohden yhdenmukaisuutta.
Kirjallisuutta
Suomeksi
Englanniksi
Lähteet
Semiotiikka
|
1494449
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Plumps%21
|
Plumps!
|
Plumps (eng. Splash!) on Heikki Prepulan lyhytanimaatioelokuva, joka on valmistettu vuonna 1997. Elokuvassa Kössi Kenguru saapuu meren rannalle ja haluaa kovasti pienelle palmusaarelle lekottelemaan. Kalat estävät Kössin yritykset päästä saarelle. Kekseliäs siili saapuu rannalle ja asiat alkavat pikkuhiljaa selvitä. Elokuva on esitetty kaksi kertaa televisiossa.
Elokuvan tekijät
Ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus, animaatio, äänitys, tuottaja & tuotanto: Heikki Prepula
Leikkaus: Matti Markkanen
Musiikki: Marko Tuominen ja Jaakko Prepula
Televisioesitykset
{| class="wikitable" style="text-align:center"
! Päivämäärä
! Kanava
! Katsojamäärä
|-
| 25.11.1998
| YLE TV2 (Pikku Kakkonen)
|
|-
| 13.1.2002
| YLE TV2
|
|-
Suomalaiset animaatioelokuvat
Vuoden 1997 suomalaiset elokuvat
Suomalaiset lyhytelokuvat
|
1540234
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Salta%E2%80%93Antofagasta-rautatie
|
Salta–Antofagasta-rautatie
|
Salta–Antofagasta-rautatie, toiselta nimeltään Huaytiquina on ainoa toiminnassa oleva rautatieyhteys Andien yli Chilestä Argentiinaan Transandisen rautatien Mendozasta Valparaison lähelle tultua suljetuksi vuonna 1984. Rata on avattu liikenteelle vuonna 1948.
Rautatie kulkee lähes merenpinnan tasosta Tyynen valtameren rannalla Chilessä sijaitsevasta Antofagastan satamakaupungista, kulkee Atacaman aavikon poikki ja ylittää valtakunnan rajan Socompassa yli kolmen kilometrin korkeudessa. Korkein kohta on Polvorilla Argentiinan puolella 4220 metrin korkeudessa. Paikalla on huomattavan pitkä viadukti. Argentiinassa rata tekee laskeutuessaan kaksi spiraalinmuotoista mutkaa. Salta, joka on radan Argentiinan puoleinen päätepiste, on noin 1100 metrin korkeudessa merenpinnasta. Radalla on pituutta 941 kilometriä, josta 571 kilometriä Argentiinan puolella. Rata on tarkoitettu tavaraliikenteelle, mutta turistijuna Tren a las Nubes kulkee reitillä.
Lähteet
Argentiinan rautatiet
Chilen rautatiet
|
1162741
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Saguenay
|
Saguenay
|
Saguenay voi tarkoittaa seuraavaa:
Saguenay (Quebec), kaupunki Kanadassa Quebecin alueella
Saguenay (joki), joki Kanadassa
Saguenay-Lac-Saint-Jean, Saguenayn alue
Kanadan laivaston alukset
HMCS Saguenay, A-luokan hävittäjä
HMCS Saguenay (DDH 206), St. Laurent -luokan saattuehävittäjä
|
1319336
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rooman%20ja%20Augustuksen%20temppeli
|
Rooman ja Augustuksen temppeli
|
Rooman ja Augustuksen temppeli oli pieni antiikin aikainen kreikkalainen temppeli Ateenan Akropolis-kukkulalla. Se rakennettiin roomalaisella ajalla, ja se oli omistettu Roma-jumalattarelle eli Rooman kaupungin henkilöitymälle sekä keisari Octavianus Augustukselle.
Temppeli rakennettiin Augustuksen hallituskaudella ensimmäisen vuosisadan eaa. lopulla, todennäköisesti noin 19–17 eaa. Temppelin oletetaan yleensä sijainneen Parthenonin itäpuolella, mistä on löydetty useita temppelin osia sekä kooltaan noin 10,5 x 13 metrin kokoiset rakennuksen perustukset. Toisen teorian mukaan temppeli olisi kuitenkin sijainnut Erekhtheionin itäpuolella. Tämä tulkinta perustuu muun muassa Akropoliin esityksiin roomalaisaikaisissa rahoissa. Temppeli oli Akropoliin ainoa roomalaisaikainen pyhäkkö ja koko Ateenan ainoa keisarikultille omistettu temppeli.
Temppeli oli pieni, valkoisesta marmorista rakennettu pyörötemppeli. Se oli monopteraalitemppeli, ja siinä oli julkisivussa yhdeksän joonialaista pylvästä eikä sisäpuolista seinää. Pylväät muistuttavat Erekhtheionin korjauksessa samaan aikaan käytettyjä pylväitä. Temppelin halkaisija oli noin 8,6 metriä, ja sen korkeus oli noin 7,3 metriä. Rakennuksessa oli kartiomainen tai kupumainen katto. Temppelin epistyylissä on piirtokirjoitus, jonka mukaan Ateenan kaupunki omisti temppelin Roma-jumalattarelle ja Augustukselle. Temppelin oli mahdollisesti tarkoitus toimia Ateenan uskollisuuden ilmauksena keisarille, sillä Rooman sisällissodassa kaupunki oli tukenut sodan hävinnyttä Marcus Antoniusta.
Temppelissä on mahdollisesti ollut Roman ja Augustuksen patsaat, mutta niistä ei ole säilynyt osia nykyaikaan.
Lähteet
Aiheesta muualla
Akropolis (Ateena)
Antiikin Ateenan temppelit
Kreikan entiset rakennukset ja rakennelmat
|
845818
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Iv%C3%A1n%20Molina
|
Iván Molina
|
Iván Molina (s. 16. kesäkuuta 1946) on kolumbialainen tennispelaaja. Ranskan avoimissa 1974 hän voitti sekanelinpelin Martina Navrátilován kanssa voitettuaan loppuottelussa Rosie Reyesin ja Marcelo Laran. Ranskan avointen 1977 sekanelinpelin loppuottelussa hän hävisi Florenta Mihai kanssa Mary Carillolle ja John McEnroelle.
Parhaimmillaan hän sijoittui ATP-maailmanlistalla sijalle 40 huhtikuussa 1976. Hän edusti Kolumbiaa Davis Cupissa 17 maaottelussa vuosina 1970–1979.
Lähteet
Kolumbialaiset tennispelaajat
Vuonna 1946 syntyneet
Elävät henkilöt
|
651222
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Isak%20Tuominen
|
Isak Tuominen
|
Isak Viktor Tuominen () oli suomalainen jääkärimajuri. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri, joka sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan Valkoisen Armeijan riveissä muonitusupseerina. Hän toimi vielä talvi- ja jatkosodassa pataljoonan komentajana.
Perhetausta
Tuomisen vanhemmat olivat käsityöläinen Isak Tuominen ja Maria Nikula. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1925 Alviina Kettusen kanssa.
Opinnot
Tuominen kävi kansakoulun ja suoritti yksityisesti viidennen luokan Mikkelin reaalilyseossa vuonna 1921. Tuominen suoritti jääkärialiupseereille järjestetyn aktiiviupseerikurssin Kadettikoulussa vuonna1921 ja Taistelukoulun joukkueenjohtajakurssin vuonna 1928 sekä kapteenikurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuosina 1936 – 1937.
Jääkärikausi
Tuominen työskenteli merimiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 27. lokakuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.
Suomen sisällissota
Tuominen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana varavääpeliksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan muonitusupseeriksi 4. jääkärirykmentin 8. jääkäripataljoonan esikuntaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Ruudussa ja rajaseudulla.
Sisällissodan jälkeinen aika
Tuominen palveli sisällissodan jälkeen muonitusmestarina 4. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona 4:ssä, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Pohjolan jääkäripataljoona. Hänet siirrettiin 18. tammikuuta 1919 alkaen 3. Divisioonan tiedonantovälinekomppanian vääpeliksi ja 15. kesäkuuta 1921 alkaen nuoremmaksi upseeriksi Pioneeripataljoona 2:n (myöhemmin Rautatiepataljoona) 1. komppaniaan. Pohjois–Savon rykmentin (myöhemmin Pohjan rykmentti) 2. komppaniaan hänet siirrettiin 28. huhtikuuta 1927, missä hänet siirrettiin edelleen 28. elokuuta 1928 alkaen komppaniansa päälliköksi, Myöhemmin hän toimi komppanianpäällikkönä vuosina 1934 – 1937 useassa eri komppaniassa.
Talvi- ja jatkosota
Tuominen osallistui talvisotaan pataljoonan komentajana Jalkaväkirykmentti 37:n II pataljoonassa ja johdatti pataljoonansa taisteluihin Laatokan koillispuolella. Myöhemmin hänet siirrettiin Täydennyspataljoona 13:n komentajaksi. Pataljoonan komentajuudesta luovuttuaan hän siirtyi 13. Divisioonan komendantiksi. Välirauhan aikana hän jatkoi samassa tehtävässä komendanttina, kunnes hänet siirrettiin aluksi komppanianpäälliköksi ja myöhemmin aliupseerikoulun johtajaksi 8. Prikaatiin. Kahdeksannesta prikaatista hänet siirrettiin seuraavaksi IV Armeijakunnan Aliupseerikoulun johtajaksi.
Jatkosodan puhjettua Tuominen komennettiin pataljoonankomentajaksi Jalkaväenkoulutuskeskus 11:een, josta hänet siirrettiin Jalkaväenkoulutuskeskus 1:n päälliköksi. Vuonna 1942 hänet siirrettiin Jalkaväenkoulutuskeskus 12:een. Myöhemmin samana vuonna hänet siirrettiin Tarkastuspiirin päälliköksi Sotavankileiri 6:een, josta hänet siirrettiin päälliköksi Sotavankileiri 16:een, missä tehtävässä hän toimi sodan loppuun saakka.
Sotien jälkeinen aika
Tuominen toimi sotien jälkeen komppanianpäällikkönä Jalkaväkirykmentti 3:ssa ja Jalkaväkirykmentti 2:ssa, kunnes hänet nimitettiin vuonna 1945 Kuopion varuskunnan komendantiksi. Tehtävässä hän oli vuoteen 1946 saakka, jolloin hän erosi vakinaisesta palveluksesta. Myöhemmin hän työskenteli piiritarkastajana Vakuutusosakeyhtiö Suomen palveluksessa vuoteen 1955 sakka. Hänet haudattiin Kuopioon.
Lähteet
Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
Viitteet
Jääkärit
Vuonna 1896 syntyneet
Vuonna 1955 kuolleet
|
19345
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Frank%20Wilczek
|
Frank Wilczek
|
Frank Wilczek (s. 15. toukokuuta 1951) on puolalais-italialaista syntyperää oleva yhdysvaltalainen fyysikko. Vuonna 2004 hän sai Nobelin fysiikanpalkinnon yhdessä David Grossin ja David Politzerin kanssa vahvaa vuorovaikutusta koskevasta tutkimuksesta.
Wilczek suoritti perustutkintonsa matematiikasta Chicagon yliopistossa, ja jatkoi matematiikka pääaineenaan Princetonin yliopistossa, mutta vilkuili myös fysiikan kehitystä ja siirtyi lopulta kokonaan fyysikoksi. Hän väitteli vuonna 1974 ja jäi opiskelupaikkaansa töihin vuoteen 1981 asti.
Wilczekin uran kohokohta oli osallistuminen vahvan vuorovaikutuksen perusteorian kehittämiseen.
Wilczekillä on vaimo ja kaksi tytärtä.
Nykyisin hän on fysiikan professori yhdysvaltalaisessa Massachusetts Institute of Technologyssä.
Lähteet
Aiheesta muualla
Yhdysvaltalaiset fyysikot
Massachusetts Institute of Technologyn professorit
Nobelin fysiikanpalkinnon saajat
Vuonna 1951 syntyneet
Elävät henkilöt
Yhdysvaltalaiset professorit
|
848745
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Haislahti
|
Haislahti
|
Haislahti on lahti Saimaan Pihlajavedessä Savonlinnan kaupungin keskusta-alueella Savonniemen ja Heikinpohjan välissä. Lahdessa sijaitsee syväsatama ja vierassatama. Lahden nimi juontaa juurensa hajuun, joka johtui aiemmin alueella harjoitetun maanviljelystoiminnan tuloksena lahteen lasketusta lehmänlannasta.
Lähteet
Savonlinnan luonto
Pihlajavesi (Saimaa)
|
1460828
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Gerona%20%281864%29
|
Gerona (1864)
|
Gerona oli Espanjan laivaston vuonna 1864 vesillelaskettu puurunkoinen höyryfregatti.
Valmistus
Alus tilattiin Cartagenasta ja laskettiin vesille 1864, jolloin sen aseistuksena oli 21 kappaletta matalapainetykkejä.
Palvelus
Alus oli 1890-luvulta alkaen tykistökoululaivana.
Lähteet
Viitteet
Espanjan laivaston fregatit
|
1570382
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kanadan%20kansanterveysvirasto
|
Kanadan kansanterveysvirasto
|
Kanadan kansanterveysvirasto (, lyhennys PHAC; , lyhennys ASPC) on Kanadassa toimiva valtiollinen kansanterveyteen keskittynyt tutkimuslaitos ja viranomainen. PHAC toimii Kanadan terveysministeriön alaisuudessa.
Kanadan kansanterveysviraston palveluksessa työskenteli runsas 2300 työntekijää (3/2019). Virastolla on kaksi päätoimipistettä: päärakennus Kanadan pääkaupungissa Ottawassa ja kansallinen mikrobiologinen laboratorio Winnipegissä Manitobassa (myös bioturvallisuustason 4 laboratoriotiloja). Näiden ohella virastolla on useita alueellisia toimipisteitä muualla Kanadassa. Virastoa johtaa hallinnollisesti maisteri Tina Namiesniowski, ja johtava kansanterveystieteilijä on lääketieteen tohtori Theresa Tam.
Koronavirusepidemian 2020 aikana Kanadan kansanterveysvirasto on noussut esille tiedotusvälineissä käytännössä päivittäin. Johtavista kansanterveystieteilijöistä on tullut kuuluisuuksia, joista on kirjoitettu lauluja ja joille on perustettu kannatusryhmiä.
Lähteet
Aiheesta muualla
Public Health Agency of Canada (PHAC:in kotisivut) (phac-aspc.gc.ca)
Coronavirus disease (COVID-19): Outbreak update (Kanadan covid-19-tautitilanne) (canada.ca)
Kansanterveyslaitokset
Tutkimuslaitokset
Kanadan tiede ja tekniikka
Ottawan rakennukset ja rakennelmat
|
1688817
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ahmed%20el-Kawisah
|
Ahmed el-Kawisah
|
Ahmed Yousef el-Kawisah (, s. 24. maaliskuuta 1989) on libyalainen judoka. Hän voitti Afrikan-mestaruuden 2012 ja kilpaili myös kerran olympialaisissa 2012.
Ura
El-Kawisah saavutti ensimmäisen sijoituksen Afrikan mestaruuskilpailuissa huhtikuussa 2010, oltuaan viides.
Huhtikuussa 2011 El-Kawisah eteni Afrikan mestaruuskilpailuissa loppuotteluun saakka. Hän voitti aluksi Bruno Luzian ja toisella kierroksella Seydou Traoren. Välierissä el-Kawisah voitti Siyabulela Mabulun ja eteni loppuotteluun, jossa hän hävisi Ahmed Awadille. Joulukuussa el-Kawisah oli mukana Arabian kisoissa, Qatarissa, jossa hän saavutti pronssia.
Afrikan mestaruus (2012)
Huhtikuussa 2012 hän oli mukana Senegalissa järjestetyissä Afrikan mestaruuskilpailuissa. El-Kawisah eteni aina loppuotteluun saakka toista kertaa urallaan. Hän voitti avauskierroksella Yassine Moudatirin ja sen jälkeen Idriss Mahoundin. Välierissä el-Kawisah pudotti Lusanda Ngoman jatkosta. Loppuottelussa hän onnistui saavuttamaan mestaruuden voitettuaan Fraj Dhouibin. Heinäkuussa el-Kawisah oli ensimmäistä kertaa olympialaisissa, jossa hän putosi jatkosta ensimmäisellä kierroksella.
Kesäkuussa 2014 el-Kawisah hävisi avauskamppailunsa Afrikan mestaruuskilpailuissa, jonka jälkeen hän kamppaili sijoituksista. El-Kawisah hävisi viimeisen ottelunsa Vaughan Du Preezille ja sijoittui seitsemänneksi.
Huhtikuussa 2015 hän saavutti Afrikan mestaruuskilpailuissa pronssia voitettuaan mitalikamppailussa Siyabulela Mabulun. Myöhemmin syyskuussa el-Kawisah kilpaili Afrikan kisoissa, jossa hän sijoittui viidenneksi hävittyään Houd Zourdanille, joka lopulta voitti kultaa.
El-Kawisah kilpaili Afrikan kisojen jälkeen harvakseltaan ja saavutti muun muassa pronssia Espanjan cupissa ja Supercupissa.
Lähteet
Libyalaiset judokat
Vuonna 1989 syntyneet
Elävät henkilöt
|
130786
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kurjenm%C3%A4ki
|
Kurjenmäki
|
Kurjenmäki () on kaupunginosa Turussa. Se sijaitsee kaupungin keskustasta kaakkoon ja kuuluu keskustan suuralueeseen. Kurjenmäen naapurikaupunginosia ovat II ja III kaupunginosat sekä Kupittaa, Mäntymäki, Luolavuori ja Vasaramäki.
Kurjenmäen väkiluku on 786 (2007) ja vuotuinen väestönmuutos −2,5 %. Asukkaista 7,07 % on alle 15-vuotiaita, ja 20,47 % on yli 65-vuotiaita. Äidinkielenään suomea puhuu 92,64 % asukkaista, ruotsia 3,39 % ja muita kieliä 3,98 %.
Turun kaupunginsairaala, Tyks Kirurginen sairaala sekä Kaskenlinnan sairaala sijaitsevat Kurjenmäessä. Naapurikaupunginosien mukaisista nimistään huolimatta alueella ovat myös Kupittaan siirtolapuutarha, K-Citymarket Kupittaa sekä Mäntymäen terveyskeskus. TYS:n opiskelija-asunnoista Kurjenmäellä sijaitsee rivitalokohde Kiertotähti.
Katso myös
Turun kaupunginosat
Turun kaupunginosat väkiluvun mukaan
Turun kaupunginosat
|
147657
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Osmo%20Alaja
|
Osmo Alaja
|
Osmo Viktor Johannes Alaja (vuoteen 1935 Alander, 26. tammikuuta 1915 Helsinki – 30. kesäkuuta 2001 Tampere) oli Mikkelin hiippakunnan piispa lähes yhdeksäntoista vuoden ajan 1959–1978. Alaja vihittiin papiksi 1937, ja hän toimi muun muassa Kymin seurakunnan kappalaisena 1944–1952 ja kirkkoherrana 1952–1955 sekä Turun tuomiorovastina 1955–1959 ennen kuin päätyi Mikkelin piispaksi.
Alajan taustayhteisö oli herännäisyys. Nuoruudessaan hän oli lahjakas aitajuoksija.
Ura pappina
Sotilaspappi
Osmo Alaja osallistui nuoruudessaan antaumuksella Akateemisen Karjala-Seuran toimintaan. Alaja toimi talvisodan aikana JR 12:n sotilaspappina. Vaikea haavoittuminen jatkosodan alussa, heinäkuussa 1941, merkitsi Alajalle rintamapalveluksen loppumista.
Seurakuntapappina
Haavoittumisensa jälkeen Alaja jatkoi opintojaan ja väitteli teologian tohtoriksi 1944. Vuonna 1942 Alaja lähti mukaan Asevelipapit ry:n toimintaan. Alaja painotti pappisurallaan seurakuntatyötä tavallisen kansan parissa korkeakirkollisten muotojen kuten liturgiamenojen sijaan. Sodan jälkeen Alaaja toimi Kymin seurakunnan kappalaisena ja myöhemmin kirkkoherrana. Alaja piti Martti Simojoen tavoin tärkeänä kirkon ja työväenliikkeen suhteiden parantamista. Alaja valittiin 1950-luvun puolivälissä Turun tuomiorovastiksi.
Mikkelin piispa (1959–1978)
Alaja nimitettiin myöhemmin Mikkelin piispaksi 1959 ja hän jäi eläkkeelle 1. helmikuuta 1978.
Teoksia
Alaja julkaisi useita kirjoja, joissa pohdiskellaan kirkon ja uskonnon asemaa ihmisten arkielämässä.
Piirteitä Tertullianuksen pyhityskäsityksestä. 1944 (väitöskirja)
Uutta yhteyttä etsimässä. 1945
Raamatun rivimiehiä. 1948
Kansankirkko. 1952
Pyhään temppeliisi päin. 1955
Keskustelua kirkossa ja kirkon vaiheilla. 1957
Pientä puhetta papeille ja maallikoille. 1959
Kutsutut ja valitut. 1962
Nuorten rippikouluopas. 1965
Kirkko ja rauhankysymys. 1967
Sopivalla ja sopimattomalla tavalla. 1970
Isot lähtivät Israeliin. 1973
Avaa ovesi, Libanon. 1975
Isot lähtivät herättäjäjuhlille. 1975
Isot järjestivät juhannuskirkon. 1976
Sanat, sanotut ajallansa. 1978
Vuosi vailla valjaita. 1979
Näen elämäni näin. 1981
Anteeksi, kuka olikaan Ilmari Salomies. 1983
Sanan varassa. 1983
Siionin juhlaa. 1983
Jumalan puhetta ihmisten suulla. 1986
Kaitsijana kaakonkulmalla. 1988
Suvun sokkeloista. 1990
Myös isämme uskoivat ennen. 1991
Uskossa ja toivossa. 1993
Jumala näki hyväksi. 1995
Päkniemen päiväkirjaa ja Eteläpuiston elämää. 1997
Soihdunkantajia ja yliopettajia. 1998
Vartioitse varustuksia, tähystä tietä. 1999
Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella. 2000
Kun se on hupaista ollut. 2000
Lennä, lennä leppäkerttu. 2001
Lähteet
Suomalaiset tietokirjailijat
Mikkelin piispat
Vuonna 1915 syntyneet
Vuonna 2001 kuolleet
|
493224
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuparitetra
|
Kuparitetra
|
Kuparitetra (Hasemania nana) on tetroihin kuuluva eteläamerikkalainen kala, jota pidetään myös akvaarioissa.
Koko ja ulkonäkö
Kuparitetra kasvaa noin viisi senttiä pitkäksi. Se on kuparinruskea, pyrstössä on voimakas musta juova ja pyrstöevän kärjet ovat hopeanvalkeat. Kalan levätessä yöllä tai sen ollessa stressaantunut muuttuu väri hopeisemmaksi. Naaraat ovat koiraita hieman haaleampia ja niiden peräevän päät ovat kellertäviä.
Alkuperä
Kuparitetroja elää luonnossa Brasiliassa São Francisco-joen vesistössä Minas Geraisin osavaltiossa.
Käyttäytyminen
Kuparitetra tarvitsee parven, jossa on ainakin kuusi, mielellään kymmenen kalaa. Isommassa parvessa ärhäkät kalat jättävät muut akvaarion asukit paremmin rauhaan ja keskittyvät kinastelemaan keskenään.
Vesiolot ja ravinto
Kuparitetralle sopiva pH on 6–8, lämpötila 23–27 °C ja kovuus 5–20 °dH.
Se syö luonnossa hyönteisiä, akvaariossa hiutaleita ja pakastettuja eläimiä.
Lähteet
Akvaariokalat
Tetrat
|
285238
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/It%C3%A4vallan%20Grand%20Prix%201972
|
Itävallan Grand Prix 1972
|
Itävallan Grand Prix 1972 oli Formula 1 -sarjan osakilpailu, joka ajettiin 13. elokuuta 1972 Österreichringin radalla. Kilpailun voitti Emerson Fittipaldi, jolle voitto oli kauden neljäs.
Tulokset
Muuta
Nopein kierros: Denny Hulme - 1:38.32
Lähteet
Formula 1 -kausi 1972
1972
|
672829
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo%20j%C3%A4%C3%A4kiekon%20SM-liigassa%20eniten%20tehopisteit%C3%A4%20kaudessa%20tehneist%C3%A4%20pelaajista
|
Luettelo jääkiekon SM-liigassa eniten tehopisteitä kaudessa tehneistä pelaajista
|
Tämä on luettelo SM-liigan kaudessa eniten tehopisteitä runkosarjassa tehneistä pelaajista. Luetteloon on koottu jääkiekon SM-liigan 100 eniten yksittäisellä runkosarjakaudella tehopisteitä tehnyttä pelaajaa. Yhden kauden piste-ennätys on kaudella Oulun Kärppiä edustaneen Kari Jalosen 93 tehopistettä. Paras ottelukohtainen pistekeskiarvo on Matti Hagmanilla kaudelta ; 2,48 pistettä ottelua kohden. Runkosarjan pistepörssin voittaja saa Veli-Pekka Ketola -palkinnon, joka on nimetty luettelossa kolmesti esiintyvän Veli-Pekka Ketolan mukaan. Nykyisen nimen palkinto sai 1995.
Luettelo
Pelaaja voitti kyseisellä kaudella SM-liigan pistepörssin
Lihavoinnilla merkittyjen pelaajien peliura on edelleen käynnissä
* SM-liigan silloisen piste-ennätyksen haltija
O=ottelut, M=maalit, S=syötöt, P=pisteet
Pistepörssin voittajat, jotka eivät ole luettelossa
Lähteet
Viitteet
Luettelot jääkiekon SM-liigasta
|
854809
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ozjorsk
|
Ozjorsk
|
Ozjorsk tarkoittaa seuraavia asioita:
Ozjorsk, kaupunki Kaliningradin alueella Venäjällä
Ozjorsk, suljettu kaupunki Tšeljabinskin alueella Venäjällä
|
745350
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sipoon%20vaakuna
|
Sipoon vaakuna
|
Sipoon vaakuna on Sipoon kunnan tunnus, joka on saanut aiheensa seudun asutuksen syntytarinasta – sipoolaisten esi-isien kerrotaan saapuneen seudulle viikinkialuksella, jonka keulaa koristi sudenpää. Tämän mukaisesti paikkakuntalaisia on jopa kutsuttu ”Sipoon susiksi” (). Vaakunan aaltokoroinen hirsi viittaa Sipoonjokeen.
Vaakunan selitys kuuluu ”mustassa kentässä aaltokoroinen, alainen hirsi ja yläpuolella sudenpää; kaikki hopeaa”. Vaakunan on suunnitellut Olof Eriksson, ja Sipoon kunnanvaltuusto hyväksyi sen 16. kesäkuuta 1954. Sisäasiainministeriö vahvisti vaakunan käyttöön 25. helmikuuta 1955.
Lähteet
Sipoo
Vaakuna
|
1257993
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kallivieri
|
Kallivieri
|
Kallivieri (, vir. Kallivere) on kylä Leningradin alueen Jaaman piirin Narvusin kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Rosonajoen rannalla 16 kilometriä Suuresta-Narvusista lounaaseen. Kylässä on 17 vakituista asukasta (vuonna 2012).
Kallivieri mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1571 nimellä Pustoška. Myöhemmin sen nimeksi vakiintui Fitinka ja vasta 1800–1900-lukujen vaihteessa Kallivieri. Vuonna 1848 kylässä oli 189 asukasta, joista kaksi kolmasosaa oli inkerinsuomalaisia ja loput inkeroisia. Ennen maaorjuuden lakkauttamista asukkaat olivat valtion talonpoikia. Luterilaiset kuuluivat Kosemkinan ja ortodoksit Haavikon seurakuntaan. Vuonna 1862 kylässä oli 29 taloa ja 235 asukasta.
Maailmansotien välisenä aikana Kallivieri kuului Viron Inkeriin. Vuonna 1930 sinne rakennettiin luterilainen kirkko. Se suljettiin vuonna 1940, kun Viro liitettiin Neuvostoliittoon ja alue palautettiin osaksi Venäjää.
Kylä koostuu puutarhapalstojen ympäröimistä omakotitaloista, joista osa toimii kesäasuntoina. Kesäasukkaiden määräksi arvioidaan 48 henkeä. Palveluihin kuuluu kauppa. Aikaisemmin kylässä toimi maatalousyritys Pribrežnojen karjatila. Lähistöllä sijaitsee suuri puutarhapalsta-alue. Kallivieriin johtaa asfaltoitu tie Luutsan ja Kopolan (ven. Pervoje Maja) väliseltä maantieltä.
Lähteet
Viitteet
Viron Inkerin kylät
Jaaman piiri
|
1376202
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Osorkon%20vanhempi
|
Osorkon vanhempi
|
Aakheperre Setepenre Osorkon oli Egyptin 21. dynastian viides faarao. Hänen arvioitu hallitusaikansa on 992–986 eaa. Hänestä käytetään myös joskus nimitystä Osochor.
Elämäkerta
Hän oli Sheshonk A:n, huomattavan Meshwesh-päällikön poika. Hänen äitinsä oli nimeltään Mehtenweshkhet. Osorkon vanhemman veli oli nimeltään Nimlot A, tällä oli vaimo nimeltään Tentshepeh A. Israelin historia kertoo suunnilleen samaan aikaan hallinneesta faaraosta, jonka aikana Egyptin hovissa toimi valtiatar Tahpense, jonka sisar annettiin edomilaiselle Hadadille vaimoksi. Ei ole kuitenkaan täyttä varmuutta siitä, oliko kysymyksessä sama henkilö. Noin 40 vuotta myöhemmin valtaan noussut faarao Shoshenk I oli Nimlotin ja Tentshepehin poika.
Useimmat tutkijat epäilivät Osochorin olemassaoloa, kunnes Eric Young vuonna 1963 vakiinnutti tulkinnan Karnakin papillisen kirjoituksen fragmentista 3B riveiltä 1–3, joissa todetaan papin nimeltä Nespaneferhor virkaanastumisen papilliseen virkaan tapahtuneen ”kuningas Aakheperre Setepenren 2. hallitusvuotena, ensimmäisen Shemu-kuukauden 20. päivänä”. Nespaneferhorin pojan Horin virkaanastuminen tapahtui yhden sukupolven kuluttua Siamunin 17. hallitusvuotena, joka on kirjattu saman papillisen kirjoituksen seuraaville riveille. Young väitti, että tämä kuningas Aakheperre Setepenre oli tuntematon Osochor. Tätä hypoteesia eivät kuitenkaan kaikki egyptologit täysin hyväksyneet tuona aikana. Sitten vuosina 1976–77 Jean Yoyotte huomioi, että libyalaisella Meshwesh-kuninkaalla Shoskenk A:lla oli poika nimeltä Osorkon Mehtenweshkhetin kanssa, josta nimenomaan arvostaen käytettiin nimitystä ”Kuninkaan äiti”, ja se osoitti kiistattomasti, että Aakheperre Setepenre oli todellakin Manethon Osochor, jonka äiti oli Mehtenweshkhet.
Vuonna 1999 Chris Bennett teki tutkielman Semnan temppelissä olleesta kuningatar Karimalaan liittyvästä kirjoituksesta tehden päätelmiä hänen sukutaustastaan. Häntä kutsutaan sekä nimellä 'kuninkaan tytär' että 'kuninkaan vaimo'. Hänen nimensä osoittaa hänen voineen olla libyalainen, tämän huomioon ottaen hän saattoi olla Osorkon vanhemman tytär. Kaiverruksessa olevan päivämäärän (vuosi 14) mukaan hän olisi voinut olla joko faarao Siamunin tai faarao Psusennes II:n kuningatarvaimo. Bennettin mukaan on todennäköisempää, että hän oli solminut avioliiton Siamunin kanssa, koska siinä tapauksessa hän olisi voinut ottaa vallan Kushin varakuninkaana Nubian uskonnollisena keulakuvana Neskhonsinin Siamunun 5. hallitusvuotena tapahtuneen kuoleman jälkeen.
Muinaisessa egyptiläisessä fajanssissa ja eräässä kivilohkareessa kuningas Osorkon nimetään Aakheperre Setepenamun ja Osorkon Meryamun, nämä molemmat ovat Alankomaiden kansallisessa arkeologisessa museossa Leidenin kaupungissa. Näiden tutkimukset olivat pitkään kohdistuneet Osorkon IV:een. Tätä nimeämistä on kuitenkin vuonna 2000 kritisoinut Frederic Payraudeau, joka huomautti, että nämä esineet oli todennäköisemmin tarkoitettu Osorkon vanhemmalle. Tämä johtaisi siihen tulkintaan, että hänen valtaistuinnimensä oli Aakheperre ja lisänimi Setepenre ja Setepenamun.
Osorkon historian aikajanassa
Tämän kuninkaan edellä mainitun 2. hallitusvuoden kuukausipäiväyksen – jonka Rolf Krauss on tekemässään tähtitieteellisessä laskelmassa arvioinut vastaavan vuotta 990 eaa. – mukaan Osorkon vanhempi olisi tullut kuninkaaksi kaksi vuotta ennen Nespaneferhorin virkaanastumista vuonna 992 eaa.
Osorkon vanhemman hallituskausi on merkittävä, koska se raivasi tietä libyalaiselle 22. dynastialle. Manethon Aegyptiaca antaa hänen hallituskautensa pituudeksi kuusi vuotta ja häntä seurasi Siamun, jota yleisesti pidetään syntyperäisenä egyptiläisenä.
Lähteet
Egyptin faaraot
|
2862
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/1124
|
1124
|
Tapahtumia
21. joulukuuta - Honorius II valittiin paaviksi
Syntyneitä
Kuolleita
23. huhtikuuta – Aleksanteri I, Skotlannin kuningas (s. 1077)
12. kesäkuuta – Hasan-i Sabbāh, persialainen nizari-ismailiittien perustaja (s. 1050-luku)
13. joulukuuta – paavi Calixtus II (s. 1065)
Abul Fadhl Amhed Meidani, persialais-arabialainen kielitieteilijä ja kirjailija
da:1120'erne#1124
1120-luku
|
1716353
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/ERC
|
ERC
|
ERC tai Erc voi tarkoittaa seuraavia:
Rallin Euroopan-mestaruussarja
Erth, irlantilainen pyhimys
Rallicrossin Euroopan-mestaruussarja
Erzincanin lentokentän IATA-koodi
Panhard ERC, ranskalainen panssariauto
|
45634
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Panzerkampfwagen%2035%28t%29
|
Panzerkampfwagen 35(t)
|
Panzerkampfwagen 35(t) oli tšekkoslovakialainen kevyt panssarivaunu, jota Saksan armeija käytti toisen maailmansodan aikana. Tšekkoslovakian armeijassa vaunu tunnettiin nimellä LT vz.35. Saksalaisessa nimessä liite ”(t)” tarkoitti tšekkiläistä. Vaunu oli suunniteltu 1930-luvulla Tšekkoslovakian armeijalle. Natsi-Saksan ottaessa Tšekkoslovakian haltuunsa, se sai haltuunsa Tšekkoslovakian armeijan vaunut ja Škodan tehtaan tuotannon.
Vaunussa oli niitattu panssarointi, kahden miehen torni ja Škodan 120 hevosvoiman T11-moottori takana. Pääaseena oli Škodan 37,2 millimetrin vz. 34 -tykki, jota käytti vaunun johtaja. Lisänä oli 7,92 millimetrin konekivääri tykin suuntaisesti. Toinen miehistön jäsen tornissa toimi lataajana ja radistina. Ajaja istui rungossa oikealla ja hänen vasemmalla puolellaan konekivääriampuja, joka käytti rungon konekivääriä.
Noin 300 LT-35-vaunua oli tuotettu Tšekkoslovakian armeijalle ja 126 Romanialle Škoda R-2 -nimellä. Tšekkoslovakian armeija tilasi ensimmäiset S-11a-prototyypit lokakuussa 1934 ja kiirehti tuotannon aloittamista havaituista ongelmista huolimatta. Vuonna 1937 se oli Tšekkoslovakian armeijan pääasiallinen vaunu. Omaisuuksiltaan se vastasi muiden Euroopan maiden panssarivaunuja. Mainetta se keräsi lähinnä teknisistä ongelmistaan, ja sitä pidettiin väliaikaisratkaisuna LT-38-malliin siirryttäessä. Tuotanto jatkui Saksan miehittäessä Tšekkoslovakian, ja Wehrmachtille toimitettiin 219 vaunua lisää saaliiksi saatujen lisäksi. Sodan alkuvaiheissa vaunu oli hyvä kevyt panssarivaunu, jossa oli hyvä tykki ja panssarointi.
Saksan 6. panssaridivisioona oli varustettu Puolan kampanjan alussa Panzer 35(t) -vaunuin, ja ne olivat käytössä Ranskan valloituksen aikana ja Operaatio Barbarossan alussa, jossa ne olivat jo vanhentuneita. Bulgaria osti ennen sotaa 126 A-3-tykillä ja kymmenen parannetulla A-7-tykillä vuonna 1940. Osasta rakennettiin panssarintuhoajia 76 millimetrin tykillä. Slovakian armeija käytti Saksan liittolaisena itärintamalla 79 vaunua. Lopulta tykinvetäjiksi muutettujen vaunujen torneja käytettiin linnoitteina Tanskan rannikolla ja Korsikalla.
Mallit
S-11a – prototyyppi
LT-35 (LT vz. 35) – Tšekkoslovakian perusmalli (37 mm A-3-tykki)
LT35 (A-7-tykki) – vientimalli paremmalla 37 mm A-7-tykillä
Panzerkampfwagen 35(t) – LT-35:n saksalainen nimitys
Panzerbefehlswagen 35(t) – saksalainen komentovaunu
Mörserzugmittel 35(t) – saksalainen panssaroitu traktori
T-11 – alkuperäismallin nimitys Bulgariassa (A-3- ja A-7-tykit)
Škoda R2 – LT-35:n romanialainen nimitys
TACAM R-2 – romanialainen panssarintuhoaja R-2 (LT-35) rungolla ja neuvostoliittolaisella sotasaalistykillä, 20 kpl.
T22 – suurempi prototyyppi, jota Unkarissa tuotettiin Turanina.
Lähteet
Aiheesta muualla
Škoda
Saksan toisen maailmansodan panssarivaunut
|
1670374
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen%20suurkisat%201947
|
Suomen suurkisat 1947
|
Suomen suurkisat 1947 on T. J. Särkän koostama suomalainen dokumenttielokuva vuodelta 1947.
Elokuva on urheiludokumentti Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton järjestämistä vuoden 1947 suurkisoista. Elokuva on tuhoutunut noin kahden minuutin mittaista katkelmaa lukuun ottamatta.
Lähteet
Vuoden 1947 suomalaiset elokuvat
Suomalaiset dokumenttielokuvat
|
1428001
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Australian%20avoin%20tennisturnaus%202018%20%E2%80%93%20miesten%20kaksinpeli
|
Australian avoin tennisturnaus 2018 – miesten kaksinpeli
|
Roger Federer oli turnauksen puolustava voittaja ja uusi voittonsa saavuttaen jo uransa 20:nnen ja Australian avoimissa kuudennen voittonsa.
Sijoitetut pelaajat
Rafael Nadal (puolivälierät, luovutus)
Roger Federer (mestari)
Grigor Dimitrov (puolivälierät)
Alexander Zverev (3. kierros)
Dominic Thiem (4. kierros)
Marin Čilić (loppuottelu)
David Goffin (2. kierros)
Jack Sock (1. kierros)
Stanislas Wawrinka (2. kierros)
Pablo Carreño Busta (4. kierros)
Kevin Anderson (1. kierros)
Juan Martín del Potro (3. kierros)
Sam Querrey (2. kierros)
Novak Đoković (4. kierros)
Jo-Wilfried Tsonga (3. kierros)
John Isner (1. kierros)
Nick Kyrgios (4. kierros)
Lucas Pouille (1. kierros)
Tomáš Berdych (puolivälierät)
Roberto Bautista Agut (1. kierros)
Albert Ramos (3. kierros)
Milos Raonic (1. kierros)
Gilles Müller (3. kierros)
Diego Schwartzman (4. kierros)
Fabio Fognini (4. kierros)
Adrian Mannarino (3. kierros)
Philipp Kohlschreiber (1. kierros)
Damir Džumhur (3. kierros)
Richard Gasquet (3. kierros)
Andrei Rubljov (3. kierros)
Pablo Cuevas (2. kierros)
Mischa Zverev (1. kierros, luovutus)
Kaavio
Loppukierrokset
Kaavion yläosa
Lohko 1
Lohko 2
Lohko 3
Lohko 4
Kaavion alaosa
Lohko 5
Lohko 6
Lohko 7
Lohko 8
Lähteet
Main draw
Viitteet
Australian avoin tennisturnaus 2018
|
203692
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aallotar
|
Aallotar
|
Aallotar voi tarkoittaa seuraavia:
aallotar eli undiini, merenneito, mytologinen olento
Aallotar, naisen nimi
S/S Aallotar, 1937 rakennettu suomalainen matkustajalaiva, luovutettiin sotakorvauksena Neuvostoliittoon 1945 ja liikennöi siellä S/S Beloostrov nimellä. Romutettiin 1975.
S/S Aallotar, 1952 rakennettu suomalainen matkustajalaiva. Vuonna 1971 sai nimekseen Bore II. Tuhoutui tulipalossa marraskuussa 1973 Turussa ja romutettiin 1974
M/S Aallotar (1916), vuonna 1939 uponnut suomalainen moottorirahtilaiva
M/S Aallotar, Helsingin-Tukholman reitillä 1970-luvulla liikennöinyt autolautta
Katso myös
Aallottaret, Jean Sibeliuksen sävellys
|
1192801
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Chalkid%C3%B3na
|
Chalkidóna
|
Chalkidóna (; ) on Kreikan kaupunki ja samanniminen kunta (Δήμος Χαλκηδόνος, Dímos Chalkidónos), joka sijaitsee Thessalonikin alueyksikössä Keski-Makedonian alueella. Koko kunnan pinta-ala on 389,5 neliökilometriä ja väkiluku 33 673. Varsinaisen Chalkidónan kaupungin väkiluku on 3 094 (vuonna 2011). Kunnan kuntakeskus on Koufália.
Chalkidóna sijaitsee noin 30 kilometriä Thessalonikista luoteeseen. Nykyinen Chalkidónan kunta muodostui, kun Chalkidóna, Ágios Athanásios ja Koufália yhdistyivät vuoden 2011 alussa Kallikrates-suunnitelman mukaisesti.
Kunnan osat
Vuoden 2011 kuntauudistuksesta lähtien Chalkidónan kunta muodostuu kolmesta kunnallisyksiköstä, jotka vastaavat uudistusta edeltäneitä kuntia. Kunnallisyksiköt sekä niihin kuuluvat kylä- ja kaupunkiyhdyskunnat ja asutukset ovat:
Lähteet
Aiheesta muualla
Δήμος Χαλκηδόνος. Chalkidónan kunnan verkkosivut.
|
668966
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Andreas%20Dackell
|
Andreas Dackell
|
Lars Andreas Dackell (s. 29. joulukuuta 1972 Gävle, Ruotsi) on ruotsalainen jääkiekkoilija ja olympiavoittaja, joka pelasi urallaan Elitserienissä ja NHL:ssä. Elitserienissä hän edusti vain Brynäsiä, jossa pelasi yli 500 runkosarjaottelua ja voitti Ruotsin-mestaruuden. NHL:ssä hänen joukkueensa olivat Ottawa Senators ja Montréal Canadiens. Dackell edusti Ruotsia kolmesti MM-kilpailuissa ja kerran olympialaisissa.
Ura
Dackell on Gävle GIK:n kasvatti. Hän pelasi ensimmäiset Elitserien-pelinsä kaudella 1990–1991 Brynäsissä, jossa pelasi kevääseen 1996. Dackell teki kevään 1993 finaalien ratkaisumaalin Brynäsin voittaessa Ruotsin mestaruuden. Ottawa Senators varasi Dackellin 6. kierroksella vuonna 1996. Hän siirtyi heti NHL-varauksensa jälkeen Ottawa Senatorsiin ja murtautui heti tulokaskaudellaan kokoonpanoon tehden myös 31 (12+19) pistettä. Dackell teki kaudella 1998–1999 yhden kauden piste-ennätyksensä 50 pisteellään. Kesäkuussa 2001 hänet kaupattiin Montréal Canadiensiin vaihdossa kahdeksannen kierroksen varausvuoroon.
Toukokuussa 2004 Dackell palasi Brynäsiin. Kaudeksi 2008–2009 hänet valittiin joukkueen kapteeni. Dackell pelasi Brynäsissä kauteen 2011–2012, jolloin hän ilmoitti joutuvansa lopettamaan uransa polvivamman takia. Dackell oli ollut runkosarjan aikana vamman takia sivussa 39 pelistä. Pudotuspeleissä hän pelasi muutamassa ottelussa, mutta kesken Brynäsin välieräsarjan hän ilmoitti, että hänen polvensa ei kestä enää pelaamista.
Maajoukkue
Dackellilla on takanaan kolmet MM-kilpailut (1994 (pronssia), 1995 (hopeaa) ja 1996) sekä Lillehammerin talviolympialaiset 1994, joista hän voitti olympiakultaa.
Tilastot
Lähteet
Aiheesta muualla
Ruotsalaiset jääkiekkoilijat
Ruotsalaiset olympiavoittajat
Brynäs IF:n pelaajat
Ottawa Senatorsin varaamat pelaajat
Vuonna 1972 syntyneet
Elävät henkilöt
|
106558
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo%20nykyaikaisen%20viisiottelun%20maailmanmestareista
|
Luettelo nykyaikaisen viisiottelun maailmanmestareista
|
Luettelossa on nykyaikaisen viisiottelun maailmanmestarit.
Miehet, yksilökilpailu
1949: Tage Bjurfeldt
1950: Lars Hall
1951: Lars Hall
1953: Gábor Benedek
1954: Björn Thofelt
1955: Konstantin Salnikov
1957: Igor Novikov
1958: Igor Novikov
1959: Igor Novikov
1961: Igor Novikov
1962: Eduard Sdobnikov
1963: András Balczó
1965: András Balczó
1966: András Balczó
1967: András Balczó
1969: András Balczó
1970: Péter Kelemen
1971: Boris Oništšenko
1973: Pavel Lednjov
1974: Pavel Lednjov
1975: Pavel Lednjov
1977: Janusz Pyciak-Peciak
1978: Pavel Lednjov
1979: Bob Nieman
1981: Janusz Pyciak-Peciak
1982: Daniele Masala
1983: Anatoli Starostin
1985: Attila Mizsér
1986: Carlo Massullo
1987: Joël Bouzou
1989: László Fábián
1990: Gianluca Tiberti
1991: Arkadiusz Skrzypaszek
1993: Richard Phelps
1994: Dmitri Svatkovski
1995: Dmitri Svatkovski
1997: Sébastien Deleigne
1998: Sébastien Deleigne
1999: Gábor Balogh
2000: Andrejus Zadneprovskis
2001: Gábor Balogh
2002: Michal Sedlecký
2003: Eric Walther
2004: Andrejus Zadneprovskis
2005: Qian Zhenhua
2006: Edvinas Krungolcas
2007: Viktor Horváth
2008: Ilja Frolov
2009: Adam Marosi
2010: Sergei Karjakin
2011: Andrei Moisejev
2012: Aleksandr Lesun
2013: Justinas Kinderis
2014: Aleksandr Lesun
2015: Pavlo Tymoštšenko
2016: Valentin Belaud
2017: Jung Jin-hwa
Miehet, joukkuekilpailu
1949: Ruotsi
1950: Ruotsi
1951: Ruotsi
1953: Ruotsi
1954: Unkari
1955: Unkari
1957: Neuvostoliitto
1958: Neuvostoliitto
1959: Neuvostoliitto
1961: Neuvostoliitto
1962: Neuvostoliitto
1963: Unkari
1965: Unkari
1966: Unkari
1967: Unkari
1969: Neuvostoliitto
1970: Unkari
1971: Unkari
1973: Neuvostoliitto
1974: Neuvostoliitto
1975: Unkari
1977: Puola
1978: Puola
1979: Yhdysvallat
1981: Puola
1982: Neuvostoliitto
1983: Neuvostoliitto
1985: Neuvostoliitto
1986: Italia
1987: Unkari
1989: Unkari
1990: Neuvostoliitto
1991: Neuvostoliitto
1993: ei järjestetty
1994: Ranska
1995: Unkari
1997: Unkari
1998: Meksiko
1999: Unkari
2000: Yhdysvallat
2001: Unkari
2002: Unkari
2003: Unkari
2004: Venäjä
2005: Venäjä
2006: Liettua
2007: Saksa
2008:
2009: Unkari
2010: Liettua
2011: Venäjä
2012: Italia
2013: Ranska
2014: Unkari
2015: Etelä-Korea
2016: Egypti
2017: Egypti
Miehet, viesti
1989: Unkari
1990: Neuvostoliitto
1991: Unkari
1992: Puola
1993: Unkari
1994: Unkari
1995: Puola
1996: Puola
1997: Yhdysvallat
1998: Saksa
1999: Unkari
2000: Yhdysvallat
2001: Unkari
2002: Saksa
2003: Unkari
2004: Venäjä
2005: Unkari
2006: Unkari
2007: Saksa
2008: Valko-Venäjä
2009: Tšekki
2010: Valko-Venäjä
2011: Unkari
2012: Etelä-Korea
2013: Unkari
2014: Ranska
2015: Saksa
2016: Etelä-Korea
2017: Etelä-Korea
Naiset, yksilökilpailu
1981: Anne Ahlgren, Ruotsi
1982: Wendy Norman, Yhdistynyt kuningaskunta
1983: Lynn Chronobrywy, Kanada
1984: Svetlana Yakovleva, Neuvostoliitto
1985: Barbara Kotowska, Puola
1986: Irina Kiseleva, Neuvostoliitto
1987: Irina Kiseleva, Neuvostoliitto
1988: Dorota Idzi, Puola
1989: Lori Norwood, Yhdysvallat
1990: Eva Fjellerup, Tanska
1991: Eva Fjellerup, Tanska
1992: Iwona Kowalewska, Puola
1993: Eva Fjellerup, Tanska
1994: Eva Fjellerup, Tanska
1995: Kerstin Danielsson, Ruotsi
1996: Yana Shubenok, Valko-Venäjä
1997: Yelizaveta Suvorova, Venäjä
1998: Anna Sulima, Puola
1999: Zsuzsa Vörös, Unkari
2000: Pernille Svarre, Tanska
2001: Stephanie Cook, Yhdistynyt kuningaskunta
2002: Bea Simóka, Unkari
2003: Zsuzsa Vörös, Unkari
2004: Zsuzsa Vörös, Unkari
2005: Claudia Corsini, Italia
2006: Marta Dziadura, Puola
2007: Amélie Cazé, Ranska
2008: Amélie Cazé, Ranska
2009: Qian Chen, Kiina
2010: Amélie Cazé, Ranska
2011: Viktorija Tereštšuk, Ukraina
2012: Mhairi Spence, Yhdistynyt kuningaskunta
2013: Laura Asadauskaitė, Liettua
2014: Samantha Murray, Iso-Britannia
2015: Lena Schöneborn, Saksa
2016: Sarolta Kovács, Unkari
2017: Gulnaz Gubaidullina, Venäjä
Ennen naisten MM-kisoja järjestettiin kolmesti naisten maailmancup. Niiden voittajat olivat: vuonna 1978 Wendy Skipworth Yhdistynyt kuningaskunta, 1979 Kathy Tayler Yhdistynyt kuningaskunta ja 1980 Wendy Norman Yhdistynyt kuningaskunta.
Naiset, joukkuekilpailu
1981: Yhdistynyt kuningaskunta
1982: Yhdistynyt kuningaskunta
1983: Yhdistynyt kuningaskunta
1984: Neuvostoliitto
1985: Puola
1986: Ranska
1987: Neuvostoliitto
1988: Puola
1989: Puola
1990: Puola
1991: Puola
1992: Puola
1993: ei järjestetty
1994: Italia
1995: Puola
1996: Venäjä
1997: Italia
1998: Puola
1999: Venäjä
2000: Puola
2001: Yhdistynyt kuningaskunta
2002: Unkari
2003: Yhdistynyt kuningaskunta
2004; Yhdistynyt kuningaskunta
2005: Venäjä
2006: Puola
2007: Valko-Venäjä
2008:
2009: Saksa
2010: Ranska
2011: Saksa
2012: Yhdistynyt kuningaskunta
2013: Yhdistynyt kuningaskunta
2014: Kiina
2015: Puola
2016: Unkari
2017: Unkari
Ennen naisten MM-kisoja järjestettiin kolmesti naisten maailmancup 1978-1980. Kaikissa joukkuekilpailun voitti Yhdistynyt kuningaskunta.
Naiset, viesti
1991: Puola
1992: Puola
1993: Venäjä
1994: Puola
1995: Puola
1996: Puola
1997: Italia
1998: Puola
1999: Yhdistynyt kuningaskunta
2000: Unkari
2001: Yhdistynyt kuningaskunta
2002: Tšekki
2003: Unkari
2004: Puola
2005: Saksa
2006: Puola
2007: Yhdistynyt kuningaskunta
2008: Unkari
2009: Tšekki
2010: Venäjä
2011: Unkari
2012: Saksa
2013: Ukraina
2014: Kiina
2015: Kiina
2016: Saksa
2017: Saksa
Sekaparit, viesti
2011: Ukraina
2012: Ukraina
2013: Ranska
2014: Liettua (Laura Asadauskaitė, Justinas Kinderis)
2015: Tšekki (Jan Kuf, Natalie Dianová)
2016: Venäjä (Aleksandr Lesun, Donata Rimšaite)
2017: Saksa (Ronja Steinborn, Alexander Nobis)
Lähteet
http://www.gbrathletics.com/sport/pent.htm
http://www.pentathlon.org/results/competition-results
Viitteet
Nykyaikaisen viisiottelun maailmanmestareista
Nykyaikaisen viisiottelun maailmanmestaruuskilpailut
|
1095819
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nij%C5%8Dn%20linna
|
Nijōn linna
|
on tasankolinna Japanin Kiotossa. Linnaan kuuluu kaksi sisäkkäistä linnoituskehää, Ninomaru-palatsi, osa Honmaru-palatsista, erilaisia lisärakennuksia ja useita puutarhoja. Linnan pinta-ala on 275 000 neliömetriä, josta rakennettua pinta-alaa on 7 300 neliömetriä.
Historia
Vuonna 1601 Tokugawa Ieyasu, Tokugawa-shōgunaatin perustaja, määräsi Länsi-Japanin lääninherrat rakentamaan Nijōn linnan. Linna valmistui Tokugawa Iemitsun hallituskaudella vuonna 1626, ja sinne siirrettiin 1625–1626 osia Fushimin linnasta, muun muassa päätorni ja karamon-portti. Linna rakennettiin Tokugawa-shōguneiden virka-asunnoksi Kiotossa. Vaikka Tokugawa-shōgunaatti siirsi Japanin pääkaupungin Edoon, nykyiseen Tokioon, keisarillinen hovi ei lähtenyt Kiotosta. Vanha Kioton keisarillinen palatsi sijaitsee vielä nykyäänkin Nijōn linnasta koilliseen.
Vuonna 1750 linnan keskustorniin iski salama ja se paloi maan tasalle. Linnan sisäpalatsi tuhoutui Kioton palossa 1788. Palopaikka oli autiona, kunnes sinne siirrettiin prinssin asunto keisarillisesta palatsista 1893.
Vuonna 1867 Tokugawa Yoshinobu luovutti vallan takaisin keisarilliselle hoville Ninomaru-palatsissa. Seuraavana vuonna keisarillinen kabinetti aloitti toimintansa linnan tiloissa ja linnasta tuli virallisesti yksi keisarin palatseista. Vallan vaihdon jälkeen Tokugawa-shōgunaatin salkoruusutunnus poistettiin palatsista ja korvattiin keisarillisella krysanteemilla.
Linna lahjoitettiin Kioton kaupungille vuonna 1939 ja avattiin yleisölle seuraavana vuonna. 2000-luvulla taifuunien aiheuttamat sateet ja tuulet ovat irrottaneet rappauspintaa linnan seinistä.
Vuonna 1994 linna liitettiin osaksi Unescon maailmanperintöluetteloa osana Muinaisen Kioton historiallisten monumenttien muodostamaa kokonaisuutta.
Linnoitukset
Nijōn linnassa on kaksi sisäkkäistä linnoituskehää, joissa molemmissa on muuri ja leveä vallihauta. Ulommassa muurissa on kolme porttia, sisemmässä muurissa niitä on kaksi. Vuonna 1750 palaneen keskustornin perustukset ovat vielä näkyvissä sisemmän muurin lounaiskulmassa. Sisemmän muurin suojassa on myös Honmaru-palatsi puutarhoineen. Linnoituskehien välissä ovat Ninomaru-palatsi, linnan keittiöt, vartiotupa ja useita puutarhoja.
Ninomaru-palatsi
3 300 neliömetriä laajassa on kuusi toisiinsa liittyvää rakennusta, jotka on rakennettu lähes kokonaan japaninsypressistä. Rakennusten koristeluun on käytetty ylenpalttisesti lehtikultaa ja taidokkaita puuleikkauksia, minkä tarkoituksena oli antaa vierailijoille vaikutelma shōgunien vallasta ja vauraudesta. Kanō-koulukuntaa edustaneet taiteilijat koristelivat huoneiden seinät ja liukuovet taidokkailla maalauksilla.
Rakennus on hyvä esimerkki sosiaalisen vallankäytön harjoittamisesta arkkitehtuurin keinoin Alempiarvoiset vieraat päästettiin vain palatsin uloimpiin osiin, ylempiarvoiset vieraat ohjattiin yksityisempiin huoneisiin palatsin sisäosissa. Tokugawat eivät edes yrittäneet kätkeä henkivartijoiden käyttämiä ovia kuten useimmissa japanilaisissa linnoissa. Tällä tilaratkaisulla he halusivat herättää vierailijoissa pelkoa ja kunnioitusta.
Ninomaru-palatsissa on useita vastaanottosaleja ja työhuoneita sekä shōgunin asuintilat, joihin vain naispalvelijoilla oli lupa mennä. Erikoisinta rakennuksessa ovat sen käytävien satakielilattiat (uguisubari), jotka vikisevät linnun lailla, kun niillä kävellään. Lattioiden tarkoitus oli suojella linnan asukkaita yllätyshyökkäyksiltä ja salamurhaajilta.
Huonejärjestys on seuraava sisäänkäynniltä alkaen:
Yanagi-no-ma (Pajusali),
Wakamatsu-no-ma (Nuorten mäntyjen sali)
Tozamurai-no-ma (Palvelijoiden huone)
Shikidai-no-ma (Vastaanottosali)
Rōchu-no-ma (Ministerien työhuoneet)
Chokushi-no-ma (Keisarillisen sanansaattajan huone)
Ōhiromassa (Päärakennuksessa) palatsin keskellä on neljä huonetta:
Ichi-no-ma (Ensimmäinen suuri sali)
Ni-no-ma (Toinen suuri sali)
San-no-ma (Kolmas suuri sali)
Yon-no-ma (Neljäs suuri sali)
sekä Musha-kakushi-no-ma (Henkivartijoiden huone) ja Sotetsu-no-ma (Japaninkruunukävykkien sali). Palatsin takaosassa ovat Kuroshoin (Yksityinen vastaanottosali) ja Shiroshoin (Shōgunin asuintilat).
Ninomaruun tullaan kulkemalla karamon-portista ja linnanpihan poikki ja astumalla sitten sisään mi-kurumayosesta eli "kunnianarvoisten vaunujen sisäänkäynnistä".
Honmaru-palatsi
1 680 neliömetriä laaja jakautuu neljään osaan: asuintiloihin, vastaanotto- ja oleskelutiloihin, sisääntulohalleihin sekä keittiöön. Käytävät ja sisäpihat yhdistävät osat toisiinsa. Arkkitehtuuriltaan palatsi edustaa myöhäisen Edo-kauden tyyliä. Sen tiloissa on maalauksia useilta kuuluisilta mestareilta, kuten Kanō Eigakulta.
Alkuperäinen Honmaru-palatsi muistutti Ninomaru-palatsia. Rakennuksen nimi oli Katsura-palatsi ennen kuin se siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1893 ja nimettiin uudelleen. Alkuperäiseen palatsiin kuului 55 rakennusta mutta vain pieni osa niistä siirrettiin. Shōwa-keisari Hirohiton virkaanastujaiset pidettiin täällä vuonna 1928.
Puutarhat
Linnan alueella on useita puutarhoja sekä japaninkirsikka- ja japaninaprikoosimetsiköitä. Ninomaru-puutarhan suunnitteli maisema-arkkitehti ja teemestari Kobori Enshū. Se sijaitsee linnoituskehien välissä, Ninomaru-palatsin vieressä. Puutarhassa on suuri lampi, jossa on kolme saarta, sekä useita huolellisesti sijoitettuja kivenlohkareita ja muotoon leikattuja mäntyjä.
Nijōn linnan uusin osa on vuonna 1965 rakennettu Seiryū-en-puutarha, joka sijaitsee alueen pohjoisreunalla. Puutarhassa on kaksi teehuonetta ja yli tuhat tarkasti sommiteltua kivenlohkaretta. Siellä otetaan vastaan Kioton kaupungin virallisia vieraita ja järjestetään kulttuuritapahtumia.
Kuvia
Katso myös
Muinaisen Kioton historialliset monumentit
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
Satelliittikuva Google Maps -palvelussa
Nijōn linnan virallinen sivu, Kioton kaupunki
Unescon maailmanperintökohteet Japanissa
Kioton rakennukset ja rakennelmat
Japanin puutarhat
Japanin linnat
|
499402
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ernst%20K%C3%B6hler
|
Ernst Köhler
|
Ernst Köhler (18. toukokuuta 1893 Uskela – 6. toukokuuta 1955) oli suomalainen jääkärieläinlääkintäeverstiluutnantti ja eläinlääkäri. Hänen vanhempansa olivat agronomi maanviljelijä Karl Oskar Köhler ja Anna Constantia Wibell. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Anna Irene Leiniön kanssa.
Opinnot
Köhler kirjoitti ylioppilaaksi Turun ruotsalaisesta klassisesta lyseosta vuonna 1912 ja kirjoittautui Turkulaiseen osakuntaan. Hän jatkoi opintojaan Hannoverin eläinlääkärikorkeakoulussa ja suoritti eläinlääketieteen kandidaatintutkinnon vuonna 1914. Eläinlääkäritutkinton hän suoritti Dresdenin eläinlääkärikorkeakoulussa vuonna 1919. Piirieläinlääkärikurssin ja -tutkinnon hän suoritti vuonna 1929.
Jääkäriaika
Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 27. lokakuuta 1915, josta hänet siirrettiin 19. elokuuta 1917 pataljoonan haupitsipatteriin ja edelleen pataljoonan ratsuosastoon. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Myöhemmin hänet komennettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 8. lokakuuta 1916, missä hän oli 9. joulukuuta 1916 asti. Pataljoonasta hänelle myönnettiin kaksi opintolomaa, ensimmäinen 5. toukokuuta – 19. elokuuta 1917 ja toinen 12. joulukuuta 1917 – 5. helmikuuta 1918.
Suomen sisällissota
Suomen armeijan palvelukseen hän astui 11. helmikuuta 1918, jolloin hänet ylennettiin luutnantiksi. Hän saapui Tornioon Ruotsin kautta ja liittyi 25. helmikuuta 1918 Vaasaan saapuneeseen jääkärien pääjoukkoon. Hänet komennettiin Suomen sisällissodassa Karjalan ratsujääkärirykmentin eläinlääkäriksi ja hän otti osaa taisteluihin Karjalankannaksella.
Sisällissodan jälkeen
Hän erosi Suomen armeijasta 11. syyskuuta 1918, mutta määrättiin 1. syyskuuta 1919 Kenttätykistörykmentti 1:n I patteriston ja 9. lokakuuta 1919 III patteriston eläinlääkäriksi. Tästä tehtävästä hän otti eron 1. marraskuuta 1920, astuakseen Inkoon eläinlääkärin virkaan ja ollen siinä virassa 20. lokakuuta 1921 asti. Vihdin vt. kunnaneläinlääkärinä hän toimi 20. lokakuuta 1921 – 15. helmikuuta 1922 välisen ajan ja vakinaisena 15. helmikuuta 1922 – 24. marraskuuta 1930 välisen ajan. Käkisalmen piirin piirieläinlääkäriksi hänet nimitettiin 10. marraskuuta 1930. Tässä tehtävässä hän toimi aina vuoteen 1939 asti. Kunnallisen toimensa ohella hän toimi sopimuseläinlääkärinä Käkisalmen jääkäripataljoonalle ja Savon jääkärirykmentille.
Luottamustoimet
Käkisalmen KOP:n konttorin valvojana hän toimi vuosina 1933–1939. Hän toimi myös Käkisalmen terveydenhuoltolautakunnan jäsenenä ja puheenjohtajana sekä Käkisalmen kaupungin kansakoulun johtokunnan jäsenenä ja varapuheenjohtajana vuosina 1934–1936. Hän kuului myös Käkisalmen yhteislyseon vanhempainneuvostoon. Jäsenenä hän oli Eläinlääkäriyhdistyksessä, Piirieläinlääkäriyhdistyksessä ja Jääkäriliiton Porin osastossa.
Talvi- ja jatkosota
Talvisotaan hän osallistui aluksi II armeijakunnan apulaiseläinlääkärinä ja myöhemmin 21. divisioonan eläinlääkärinä. Välirauhan aikana hän oli aluksi samassa tehtävässä, mutta myöhemmin toimi Salon kauppalassa sijaitsevan Lounais-Suomen Osuusteurastamon lihantarkastajana sekä Perniön piirieläinlääkärinä. Jatkosotaan hän osallistui Huoltokoulutuskomppanian kuormasto- ja eläinlääkintäkomppanian eläinlääkärinä. Jatkosodan kestäessä hän toimi myös opettajana Ratsukoulussa eläinlääkintä-, rehumestari- ja kuormastokursseilla. Vuonna 1941 hänet komennettiin 10. divisioonan esikuntaan eläinlääkäriksi, josta hänet lomautettiin vuonna 1942 ja vuonna 1943 hän otti vastaan Käkisalmen suojeluskuntapiirin eläinlääkärin tehtävät.
Sotien jälkeen
Hän toimi Kotijoukkojen esikunnan tarkastavana eläinlääkärinä ja myöhemmin eläinlääkintäosastolla. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1944 ja otti vastaan Härmän piirieläinlääkärin toimen, josta toimesta siirtyi Porin piirieläinlääkäriksi vuonna 1945. Tässä toimessaan hän oli kuolemaansa asti. Hänet on haudattu Poriin.
Lähteet
Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
Toim. J. Suomeleinen, J. Sundvall, E. Olsoni ja A. Jaatinen, Suomen jääkärit: elämä ja toiminta sanoin ja kuvin II osa Osakeyhtiö sotakuvia 1933 Kuopio.
E. Jernström, jääkärit maailmansodassa, sotateos oy helsinki 1933.
Viitteet
Jääkärieverstit
Suomalaiset eläinlääkärit
Vuonna 1893 syntyneet
Vuonna 1955 kuolleet
|
1045735
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jamkids%20Musiikkikoulu
|
Jamkids Musiikkikoulu
|
Jamkids on varhaisiän musiikkikasvatukseen keskittynyt musiikkikoulu, joka toimii Espoossa, Helsingissä, Vantaalla, Kirkkonummella ja Lohjalla yhteensä 17 opetuspisteessä. Koulu on ensimmäinen useilla paikkakunnilla ketjumaisesti toimiva musiikkikoulu Suomessa. Koulu pyrkii edistämään musiikkia elämänmittaisena harrastuksena.
Koulun toiminta alkoi vuonna 2006, jolloin erityisenä tavoitteena oli kanteleen soiton suosion edistäminen ja siihen liittyvien mielikuvien uudistaminen. Toiminnan kasvaessa tarjonta on monipuolistunut ja koulu tarjoaa opetusta kaikilla bändisoittimilla. Syksyllä 2018 koulun vauva-, taapero- ja bändimuskareissa käy noin 1000 0–6-vuotiasta musiikinharrastajaa.
Koulu tarjoaa taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaista opetusta. Opetusta annetaan pääasiassa ryhmäopetuksena. Koulu pyrkii olemaan ryhmäopetuksen ja taiteen yleisen oppimäärän mukaisen opetuksen edelläkävijä.
Lähteet
Koulun kotisivut www.jamkids.fi
Artikkeli Opettajalehdessä
Viitteet
Aiheesta muualla
Koulun virallinen sivu
Artikkeli Kanteleliitto ry:n web-sivulla
Suomalaiset musiikkialan oppilaitokset
|
1214708
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Stepas%20Butautas
|
Stepas Butautas
|
Stepas Butautas (, 25. elokuuta 1925 Kaunas – 22. maaliskuuta 2001 Kaunas) oli Neuvostoliittoa kilpaurallaan edustanut liettualainen koripalloilija, olympiamitalisti ja Euroopan mestari.
Butautas saavutti olympiahopeaa Neuvostoliiton koripallomaajoukkueen pelaajana Helsingissä 1952. EM-kilpailuissa hän voitti kultaa vuosina 1947, 1951 ja 1953.
Lähteet
Stepas Butautas Bio, Stats and Results Olympics at Sports-Reference.com
Viitteet
Neuvostoliittolaiset koripalloilijat
Neuvostoliittolaiset olympiamitalistit
Liettualaiset koripalloilijat
Vuonna 1925 syntyneet
Vuonna 2001 kuolleet
|
239921
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Unto%20Matikainen
|
Unto Matikainen
|
Unto Osvald Matikainen (11. huhtikuuta 1915 Viipuri – 17. huhtikuuta 1985 Helsinki)oli suomalainen upseeri ja kenraaliluutnantti.
Matikainen valmistui ylioppilaaksi Viipurin kaksoislyseosta vuonna 1936. Asevelvollisuuden jälkeen hän kävi Kadettikoulun, josta valmistui 1939 ja sodan jälkeen Sotakorkeakoulusta 1948 (ye-upseeri 1949). Matikainen palveli nuorempana upseerina Karjalan kaartin rykmentissä 1938–1939. Vuosina 1940–1942 hän toimi komppanianpäällikkönä 8. prikaatissa ja JR 8:ssa. Vuosina 1942–1944 hän toimi Kadettikoulussa kouluttajana.
Sodan jälkeen Matikainen toimi toimistoupseerina pääesikunnassa 1945–1946 sekä opetti taktiikkaa Sotakorkeakoulussa 1949–1958. Savon prikaatissa hän toimi pataljoonan komentajana 1958–1959. Hämeen jääkäripataljoonaa hän komensi 1959–1962. Taistelukoulun johtajan apulaisena hän työskenteli vuonna 1962 ja 1962–1967 johti Taistelukoulua. Panssariprikaatin komentajana Parolannummella Matikainen oli vuodet 1967–1969. Seuraavaksi hän toimi Sisä-Suomen sotilasläänin komentajana 1969–1971, Sotakorkeakoulun johtajana 1971–1973 ja Pääesikunnan koulutuspäällikkönä 1973–1975.
Ylennykset: Vänrikki 1939, luutnantti 1940, kapteeni 1942, majuri 1951, everstiluutnantti 1957, eversti 1962, kenraalimajuri 1969, kenraaliluutnantti 1973.
Unto Matikaisen poika, YK:n Kyproksen joukkojen suomalaispataljoonassa jääkärinä palvellut Unto-Pekka Juhani Matikainen (1942-1964), kaatui 20. toukokuuta 1964 käydyssä tulitaistelussa.
Lähteet
Suomalaiset kenraalit
Vuonna 1915 syntyneet
Vuonna 1985 kuolleet
|
789186
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Marker-kromosomi
|
Marker-kromosomi
|
Marker-kromosomi on pieni ylimääräinen kromosominpala, joka ei ole kiinnittynyt mihinkään muuhun kromosomiin, eikä vielä tiedetä, minkä kromosomin materiaalia se on. Osa markereista on viattomia, osa aiheuttaa kehityshäiriöitä.
Marker-kromosomi on pääpiirteissään osittainen trisomia. Joskus markeria hillitsee epäaktiivi perintöaines, jolloin sillä on hyvin vähän tai ei lainkaan vaikutusta. On olemassa joitain markereita, jotka kulkeutuvat perheessä vähäisellä vaikutuksella; ja joitain, jotka syntyvät ilman, että vanhemmat ovat sairastavia tai kantajia. Toisinaan markerit eivät periydy, sillä ne voivat kadota solujakautumisen aikana pienen kokonsa vuoksi. On olemassa henkilöitä, joilla on multippeleita markereita.
Erityisiä tutkimuksia aineksen tunnistamiseksi tehtäessä voidaan luoda johtopäätöksiä markerin vaikutuksesta. On olemassa tavallisempi marker, jota kutsutaan kromosomi 15:n käänteiseksi kahdentumiseksi. Tässä erityisessä syndroomassa esiintyy kehityksellisiä vajavaisuuksia ja fyysisiä muunnelmia. Vaikea tilanne syntyy, kun marker-kromosomi löytyy sikiökauden tutkimuksessa, lapsivesipunktiossa. Jos marker ei kuulu tavallisempiin markereihin eikä kummallakaan vanhemmista sitä ole, voi olla hyvin vaikeaa ennustaa markerin vaikutuksia. Tavallisesti, kun vanhempi kantaa samaa markeria, vaikutus on paljon pienempi.
Lähteet
Web archive 2003
Viitteet
Kromosomit
|
1613297
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%96%C3%B6lannin%20vesist%C3%B6alue
|
Öölannin vesistöalue
|
Öölannin vesistöalue (, vesistöaluetunnus 119) muodostuu Öölannin saaren kaikista vesistöistä, jotka laskevat Itämeren pääaltaaseen. Vesistöalueen kokonaispinta-ala on 1 354 neliökilometriä. Se on yksi Ruotsin päävesistöalueista.
Lähteet
Itämeren pääaltaaseen laskevat vesistöt
Ruotsin vesistöt
Öölanti
|
281105
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jaakko%20Kuusisto
|
Jaakko Kuusisto
|
Jaakko Ilkka Kuusisto (17. tammikuuta 1974 Helsinki – 23. helmikuuta 2022 Oulu) oli suomalainen viulisti, säveltäjä ja kapellimestari. Koulutukseltaan hän oli musiikin maisteri.
Ura
Kuusisto opiskeli Sibelius-Akatemiassa ja Indianan yliopistossa. Hän esiintyi viulistina lähes kaikkien suomalaisten orkesterien solistina ja oli kesäfestivaalien vakiovieraita. Ulkomailla Kuusisto esiintyi muun muassa Minnesotan orkesterin, Belgian kansallisen orkesterin, Deutsches Symphonie-Orchesterin, BBC:n skottilaisen sinfoniaorkesterin, Malesian filharmonikkojen sekä Sydneyn sinfoniaorkesterin solistina. Hänen levytyksiinsä lukeutuvat muun muassa Bachin viulukonsertot veljensä Pekka Kuusiston kanssa sekä Einojuhani Rautavaaran ja Aulis Sallisen viulukonsertot. Hän levytti myös Jean Sibeliuksen koko nuoruudentuotannon viululle. Kuusisto jakoi vuonna 1989 Kuopion viulukilpailun voiton Pekka Kauppisen kanssa ja pääsi kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun finaaliin seuraavana vuonna. Vuosina 1998–2012 hän toimi Sinfonia Lahden konserttimestarina.
Kapellimestarina Kuusisto johti useita Sinfonia Lahden konsertteja ja levytyksiä, mukaan lukien orkesterin ja lauluyhtye Rajattoman yhteistuotannot. Hän vieraili muun muassa Radion sinfoniaorkesterin, Tapiola Sinfoniettan, Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin, BBC:n konserttiorkesterin, Belgian kuninkaallisen filharmonian, Trondheimin sinfoniaorkesterin, Tallinnan, Lausannen ja Liettuan kamariorkesterien, sekä Tampereen, Vaasan, Jyväskylän, Kuopion, Porin ja Joensuun kaupunginorkesterien johtajana. Vuosina 2005–2009 Kuusisto oli Oulu Sinfonian päävierailija ja vuosina 2013–2020 Oulun Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja. Kuopion kaupunginorkesterin ylikapellimestarina hän toimi elokuusta 2018 alkaen.
Kuusiston tunnetuin sävellys on todennäköisesti kokoperheen ooppera Koirien Kalevala, joka kantaesitettiin säveltäjän johdolla Savonlinnan Oopperajuhlilla 2004 ja jota on kantaesityksen jälkeen esitetty runsaasti, muun muassa Naantalin Musiikkijuhlilla vuonna 2010. Oopperasta ilmestyi DVD-tallenne vuonna 2008. Elina Vähälä kantaesitti Kuusistolta tilaamansa viulukonserton vuonna 2012, ja keväällä 2013 sai ensi-iltansa ooppera Leirintäalueooppera. Kuusiston ooppera Jää sai kantaesityksensä tammikuussa 2019 Suomen Kansallisoopperassa.
Alkuvuodesta 2013 Kuusisto nimitettiin Taiteen edistämiskeskuksen Taideneuvoston varapuheenjohtajaksi. Hän toimi neuvoston jäsenenä vuosina 2013–2019.
Keväällä 2017 Kuusisto nimettiin VOS-asiantuntijatyöryhmän puheenjohtajaksi. Työryhmän tehtävänä oli valmistella ehdotus museoiden, teattereiden, tanssin ja sirkustoiminnan, sekä orkestereiden valtionosuusjärjestelmän uudistamiseksi.
Kuusisto valittiin vuoden 2021 kuntavaaleissa Oulun kaupunginvaltuuston jäseneksi vihreiden listalta 341 äänellä. Hänet valittiin myös kaupunginhallituksen jäseneksi.
Yksityiselämä
Jaakko Kuusiston isä on säveltäjä Ilkka Kuusisto, isoisä säveltäjä Taneli Kuusisto ja veli viulisti Pekka Kuusisto. Jaakko Kuusisto oli naimisissa Oulu Sinfonian intendentin Maija Kuusiston kanssa vuodesta 2019. Jaakko Kuusistolla on aiemmasta liitostaan kaksi lasta.
Kuusistolla diagnosoitiin heinäkuussa 2020 aivoissa pahanlaatuinen syöpäkasvain, joka leikattiin saman vuoden elokuussa. Hän sai syöpään sädehoitoa ja sytostaatteja.
Sävellyksiä
Koirien Kalevala, koko perheen ooppera
Prinsessan och vildsvanarna, lastenooppera
Makuukamariooppera, kahdelle laulajalle ja pianolle
Jouluevankeliumi, lapsikuorolle ja orkesterille
Play, viululle, klarinetille, sellolle ja pianolle
Play II, viululle, alttoviululle, sellolle ja pianolle
Play III, jousikvartetille
Loisto, viululle ja pianolle (kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun pakollinen teos vuonna 2000)
Musiikki elokuvaan Täällä Pohjantähden alla
Leika, orkesterille
Wiima, jousiorkesterille
Serenadi, kamarikuorolle ja harpulle
Viulukonsertto, viululle ja orkesterille
Miniö, viululle ja kontrabassolle
Leirintäalueooppera, kahdelle laulajalle ja pianolle
Jurmo, soolopianolle
Elämälle, ooppera Oskar Merikannosta (kantaesitys kesäkuussa 2015 Ilmajoen Musiikkijuhlilla)
Jää, Ulla-Lena Lundbergin saman nimiseen romaaniin perustuva ooppera (kantaesitys tammikuussa 2019 Kansallisoopperassa)
Sinfonia, Jaakko Kuusiston viimeiseksi jäänyt, Pekka Kuusiston viimeistelemä teos (kantaesitys Minnesotassa kesäkuussa 2022)
Palkinnot ja tunnustukset
Pro Finlandia -mitali 2017
Valtion viisivuotinen taiteilijaprofessoriapuraha 2021.
Lähteet
Aiheesta muualla
Jaakko Kuusisto.
Suomalaiset viulistit
Suomalaiset kapellimestarit
Suomalaiset taidemusiikin säveltäjät
Konserttimestarit
Pro Finlandia -palkitut
Vihreän liiton poliitikot
Oulun kaupunginvaltuutetut
Vuonna 1974 syntyneet
Vuonna 2022 kuolleet
|
1566761
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hyvyyden%20voiman%20ihmeelliseen%20suojaan
|
Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
|
Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan () on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjan virsi 600. Virren on kirjoittanut natsihallintoa vastustanut luterilainen pappi Dietrich Bonhoeffer vankeusaikanaan vuonna 1944. Virsi liitetään vahvasti Bonhoefferiin, joka hirtettiin seuraavana vuonna. Alun perin se oli joulu- ja uudenvuodentervehdys, mutta virsi on sittemmin laajentunut moneen käyttöön sopivaksi yleisvirreksi. Sanat on suomentanut Anna-Maija Raittila vuonna 1981 ja muokannut ne vuoden 1986 virsikirjaan. Maailmalla virttä lauletaan usein eri sävelin. Suomessa käytetään Erkki Melartinin alun perin joululauluun tekemää säveltä.
Historia
Virsi yhdistetään voimakkaasti sen kirjoittajaan, luterilaiseen natsihallintoa vastustaneeseen Dietrich Bonhoefferiin. Hänet vangittiin vuonna 1943 osallisuudesta Hitlerin salmurhayritykseen ja vietiin Gestapon vankilaan Berliinissä, jossa hän kirjoitti paljon, myös virren "Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan". Pommitusten saavuttaessa Berliinin talvella 1945 Bonhoeffer siirrettiin Baijeriin. Siellä hänet vietiin Flossenbürgin keskitysleiriin, jossa hänet hirtettiin 39-vuotiaana 9. huhtikuuta 1945 vain hieman ennen maailmansodan päättymistä Euroopassa. "Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan" on kirjoitettu Bonhoefferin perheelle ja kihlatulle joulu- ja uudenvuodentervehdykseksi vuoden 1944 lopulla.
Virsikirjaan
Anna-Maija Raittila suomensi virren antologiaansa Kutsut minua nimeltä vuodelta 1981 nimellä "Hyvien voimien suojaan". Virsikirjaan se tuli 1986 lyhennettynä ja muokattuna.
Kokonaisuudessaan virsi kertoo valoisasti luottamuksesta Jumalan hyvyyten hirveissäkin olosuhteissa. Virttä voi pitää joko alkuperäisen kontekstinsa mukaisena uudenvuoden- tai laajemmassa merkityksessä iltavirtenä. Se on "toivon, rohkaisun ja lohdutuksen virsi, jota on yhtäältä laulettu toivorikkaasti uuden vuoden kynnyksellä ja toisaalta lohtua hakien elämän koettelemusten hetkien ja katastrofien keskellä." Virsikirjaan sanat muokattiin tukemaan virren käyttöä vuoden ympäri. Sanat "yhdessä käymme uuteen vuoteen nyt" vaihtuivat muotoon "yhdessä käydä uuteen aikaan nyt". Samoin poistettiin sanat "Jos mahdollista, yhteen meidät tuo", joiden katsottiin viittaavan virren alkuperäiseen kontekstiin, Bonhoefferin vankeusaikaan. Virttä voidaankin pitää moniin eri tilanteisiin sopivana yleisvirtenä. Virsi sopii esimerkiksi häihin tai hautajaisiin. Kirkollisten toimitusten kirja antaa virren yhdeksi vaihtoehdoksi rukoushetkelle kriisitilanteessa.
Maailmalla virttä lauletaan useilla eri sävelillä, mutta Suomessa on käytetty Erkki Melartinin sävelmää vuodelta 1923, joka kuului aluksi joululauluun "". Kyseinen virsi oli Suomen ruotsinkielisen virsikirjan vuoden 1927 lisävihkossa numerolla 14. Sama sävel päätyi myös vuoden 1943 ruotsinkielisen virsikirjan sävelmistöön vuodelta 1948 virteen 623 "". Kun Suomessa ja muissa Pohjoismaissa kiinnostuttiin 1950-luvulla ongelmallisiksi koettujen vanhojen koraalien "restauroinnista" elävämpään asuun, ajankohtaiseksi tuli juuri vuoden 1948 Suomen ruotsinkielisen koraalivirsikirjan sävelten muokkaaminen. Vanhojen koraalisävelten lisäksi jotkin uudemmat, kuten juuri "", joutuivat "restauroiduiksi". Kun Bonhoefferin virsi sitten päätyi suomenkieliseen virsikirjaan vuonna 1986, oli sekin rytmiltään muutettu verrattuna Melartinin alkuperäiseen sävelmään, joskin kokonaisuudessaan se poikkeaa melko vähän "" -jouluvirren yksinlauluversion melodiasta. Joka tapauksessa, Bonhoefferin sanojen ja Melartinin sävelen yhteensopivuutta pidetään onnistuneena, ja virrestä tuli nopeasti suosittu. Teologian opiskelijoiden keskuudessa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan se on teologien toiseksi suosituin virsi.
Suomen nykyisessä ruotsinkielisessä virsikirjassa virsi on numerolla 527: "". Käännös on Elly Sigfridsin ja sävel Anders Kronlundin.
Muut suomenkieliset julkaisut
Viidesläisen herätysliikkeen Viisikielisessä virsi on numerolla 235. Ruotsin kirkon suomenkielisestä virsikirjasta virsi löytyy numerolla 742. Lisäksi kirjassa on numerolla 509 Anna-Maija Raittilan käännös "Hyvyyden voiman uskollinen suoja" P. O. Nisserin kirjoittamasta tekstistä Bonhoefferin virren mukaan, englantilaisen säveltäjän C.H.H. Parryn sävelmällä vuodelta 1904. Luterilaisia virsiä -kokoelmassa on numerolla 873 Anssi Simojoen suomennos "Hyvyyden voimat aina ympärillä" Anssi, Tapani ja Tuomo Simojoen melodialla.
Katso myös
Luettelo Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suomenkielisen virsikirjan (1986) virsistä
Tunnustuskirkko
Lähteet
Viitteet
Kirjallisuutta
Bonhoeffer, Dietrich: "Hyvien voimien suojaan". Teoksessa:
Aiheesta muualla
Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan – Virsikirja.fi
Hyvien voimien suojaan – Linkki maailman runouteen -tietokanta
Virret
Vuoden 1944 kappaleet
|
1656254
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Abdul%20Ghani%20Baradar
|
Abdul Ghani Baradar
|
Abdul Ghani Baradar (s. 1968) on afganistanilainen uskonoppinut ja poliitikko, joka toimii talibanin hallinnon virkaatekevänä varapääministerinä 7. syyskuuta 2021 alkaen.
Baradar on ollut Talibanin näkyvin edustaja vuodesta 2019, kun korkein johtaja Hibatullah Akhundzadan on pysytellyt poissa julkisuudesta.
Baradar kuuluu talibanin perustajajäseniin, ja taisteli Mohammed Omarin rinnalla jo 1980-luvulla. Hän on naimisissa Omarin sisaren kanssa. Talibanin valtakaudella 1996–2001 hän oli monissa valta-asemissa.Yhdysvaltalaisten hyökättyä maahan vuonna 2001 Baradar pakeni Pakistaniin, missä hän jäi vangiksi 2010, vapautettiin 2018 ja osallistui rauhanneuvotteluihin Yhdysvaltojen kanssa. Tammikuusta 2019 alkaen Baradar johti Talibanin poliittista toimistoa Dohassa Qatarissa, ja allekirjoitti Talibanin puolesta sopimuksen Yhdysvaltojen vetäytymisestä.
Baradaria pidetään kohtuullisen rauhallisena toimijana Talibanin sotilaallisen siiven joukossa.
Baradar syntyi vuonna 1968 Uruzganin maakunnassa ja varttui Kandaharissa.
Lähteet
Uskonnolliset johtajat
Taliban
Vuonna 1968 syntyneet
Afganistanin valtionpäämiehet
Elävät henkilöt
|
1513520
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rung%20Suriya
|
Rung Suriya
|
Rung Suriya (, 14. heinäkuuta 1969 Thaimaa) on thaimaalainen laulaja. Hän on laulaja elokuvissa ”Rak Jing Hai Ting Nang”, ”Won Phoe Taksin”, ”Rak Nee Thee Seven”
Diskografia
Studioalbumit
Won Pho Tak Sin (วอนพ่อตากสิน) (1997)
Ting Nang (ติงนัง) (1998)
Rak Nee Thee Seven (รักหนีที่เซเว่น) (1999)
Rak Khun Dot Com (รักคุณดอตคอม) (2001)
Choi Long Cheng (ฉ่อยหลงเฉิง) (2002)
Phleng Rak Mue Tue (เพลงรักมือถือ) (2002)
Manee Mekala (มณีเมขลา) (2003)
Nam Ta Lon Bon Mue Tue (น้ำตาหล่นบนมือถือ) (2004)
Rak Ron Thee Don Jeadee (รักรอนที่ดอนเจดีย์) (2004)
Rak Khon Naa Lieam (รักคนหน้าเหลี่ยม) (2006)
Pra Jan Rong Hai (พระจันทร์ร้องไห้) (2008)
Khwam Rak Diliver (ความรักเดลิเวอร์) (2010)
Lähteet
Thaimaalaiset näyttelijät
Thaimaalaiset laulajat
Vuonna 1969 syntyneet
Elävät henkilöt
|
1566564
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Habib%20Essid
|
Habib Essid
|
Habib Essid (, s. 1. kesäkuuta 1949) on tunisialainen poliitikko ja entinen Tunisian pääministeri.
Essid oli Tunisian presidentti Ben Alin valtakaudella toiminut pitkäaikainen maatalouden virkamies. Vuoden 2011 Tunisian vallankumouksen jälkeisessä hallituksessa hän oli sisäministeri. Lisäksi hän oli turvallisuusneuvoja useissa hallituksissa. Alkuvuonna 2015 presidentti Beji Caid Essebsi nimitti hänet Tunisian pääministeriksi.
Toimintakaudellaan Essid sai tuta islamilaista valtiota kannattavien ääriryhmän väkivaltatekoja, joissa surmattiin yli 60 ihmistä. Ensimmäinen isku oli tehtiin Bardon kansallismuseoon, joka sijaitsee Tunisian pääkaupungissa Tunisissa. Toinen isku kohdistui Soussen lomakohteeseen. Hän vastasi iskuihin islamilaisen ääriliikkeen vastaisilla toimilla. Ne ulottuivat moskeijoihin, jotka olivat saarnanneet islamilaisen ääriliikkeen sanomaa.
Tunisia työttömyys oli myös lisääntynyt vuoden 2011 vallankumouksen jälkeen, ja yli kolmasosa Tunisian nuorista oli ilman työtä. Presidentti Beji Caid Essebsi puuttui myös hallituksen työskentelyyn, kehottaen hallitusta lopettamaan kuukausia kestäneen taloudellisen sekamelskan. Essid kieltäytyi eroamasta vetoamalla perustuslaillisen prosessin kunnioittamiseen, ja kehotti sen sijaan Tunisian parlamenttia päättämään kohtalostaan. Lopulta 6. elokuuta 2016 hän menetti asemansa parlamentin luottamusäänestyksessä.
Lähteet
Aiheesta muualla
Tunisian pääministerit
Vuonna 1949 syntyneet
Elävät henkilöt
|
809286
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Emmy%20Streng
|
Emmy Streng
|
Emmy Sofia Streng (16. heinäkuuta 1862 Turku – 1. marraskuuta 1913 Vaasa) oli ruotsiksi kirjoittanut suomalainen runoilija.
Strengin vanhemmat olivat kenraaliluutnantti Anders Otto Wilhelm Streng ja Ida Mathilda Charlotta Wilhelmina Tavaststjerna.
Teoksia
Orgeltoner : dikter. Författare, Åbo 1910
Lähteet
Anneli Kotisaari : Margaretha Petterintytär Arctophilaciuksen jälkeläisten sukuselvitys, taulu 227
Viitteet
Suomalaiset runoilijat
Vuonna 1862 syntyneet
Vuonna 1913 kuolleet
|
113927
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sopranos
|
Sopranos
|
Sopranos () on David Chasen luoma ja HBO:n tuottama televisiosarja 2000-luvun mafiaperheen elämästä.
Sarjan päähenkilö on newjerseyläinen mafioso Anthony ”Tony” Soprano (James Gandolfini). Sarjan alussa Tony menettää tajuntansa ilman selvää syytä ja hakeutuu psykiatrille. Yksi koko sarjan läpi kantavista aiheista on Tonyn käynnit psykiatrin, tohtori Jennifer Melfin (Lorraine Bracco), vastaanotolla. Tonyn on myös samalla johdettava mafiaperhettä ja ratkottava oman perheensä ongelmia.
Sarjan esittäminen Yhdysvalloissa alkoi vuonna 1999. Sitä tuotettiin yhteensä kuuden tuotantokauden verran. Sopranosin viimeinen jakso ”Made in America” esitettiin Yhdysvalloissa 10. kesäkuuta 2007. Suomessa sarjaa on esittänyt kokonaan Nelonen, ja vuonna 2010 sitä esitettiin Yle TV2:lla. Sarja on voittanut muun muassa 21 Emmy-palkintoa ja viisi Golden Globe -palkintoa. Sopranos on listattu monesti kaikkien aikojen parhaaksi televisiosarjaksi.
Päähenkilöt
Tony Soprano (James Gandolfini) on sarjan päähenkilö. Tony on impulsiivinen, väkivaltainen ja itsepäinen mutta myös hyvin älykäs. Sarjan alussa hän on newjerseyläisen mafiaperheen caporegime ja myöhemmin pomo. Hän on naimisissa Carmela Sopranon (Edie Falco) kanssa, joka on harras katolilainen kotiäiti. Sopranoilla on kaksi lasta: Meadow (Jamie-Lynn Sigler) ja hänen pikkuveljensä Anthony Jr. (Robert Iler). Sarjan alussa he ovat teini-ikäisiä, Meadow muutaman vuoden veljeensä vanhempi. Meadow on fiksu nuori nainen joka pärjää hyvin koulussa, kun taas A. J.llä on vaikeuksia kiinnostua juuri mistään. Tonyn täytyy sarjan edetessä toimia sekä oikean perheensä isäntänä että mafiaperheensä pomona. Masentunut Tony hakee hoitoa psykiatri Jennifer Melfiltä (Lorraine Bracco) sarjan ensimmäisessa jaksossa. Jennifer on italialais-amerikkalainen, joka on eronnut miehestään.
Sarjan muita päähenkilöitä ovat Tonyn äiti Livia (Nancy Marchand), sisko Janice (Aida Turturro), setä Corrado ”Junior” (Dominic Chianese), serkku Tony Blundetto (Steve Buscemi) sekä Christopher Moltisanti (Michael Imperioli), joka on Tonyn serkku avioliiton kautta. Livia ja Janice eivät liity mafian toimintaan, mutta Corrado on ollut mukana sen toiminnassa alusta lähtien ja hän on mafiaperheen virallinen pomo suurimman osan sarjasta. Tony Blundetto vapautuu vankilasta ja yrittää pysyä kaidalla tiellä. Christopher kamppailee alkoholismin ja huumeriippuvuutensa kanssa.
Tonyn mafiaperheen päähahmoja ovat Silvio Dante (Steven Van Zandt), Paulie ”Walnuts” Gualtieri (Tony Sirico) ja Salvatore ”Big Pussy” Bonpensiero (Vincent Pastore). Silvio on Tonyn consigliere ja hyvä ystävä. Paulie ja Pussy ovat työskennelleet Tonylle ja hänen isälleen jo kauan. Paulie on capo ja ylennetään myöhemmin alipomoksi. Muita mafiaperheen henkilöitä ovat Patsy Parisi (Dan Grimaldi), napolilainen Furio Giunta (Federico Castellucio), Bobby ”Bacala” Baccalieri (Steven R. Schirripa), Richie Aprile (David Proval), Ralph Cifaretto (Joe Pantoliano), Eugene Pontecorvo (Robert Funaro) ja Vito Spatafore (Joseph R. Gannascoli).
Sopranosin perheen ystäviä ovat muun muassa mafiapomo Jackie Aprilen leski Rosalie Aprile (Sharon Angela), Big Pussyn vaimo Angie Bonpensiero (Toni Kalem), juutalainen musiikkituottaja Herman ”Hesh” Rabkin (Jerry Adler), Christopherin tyttöystävä Adriana La Cerva (Drea de Matteo) sekä ravintoloitsijat Arthur ”Artie” Bucco (John Ventimiglia) ja Charmaine Bucco (Katherine Narducci). Artie on Tonyn lapsuudenystävä ja he kinastelevat usein milloin mistäkin syystä.
John ”Johnny Sack” Sacramoni (Vince Curatola), Phil Leotardo (Frank Vincent) ja ”Little” Carmaine Lupertazzi (Ray Abruzzo) ovat newyorkilaisia Lupertazzi-mafiaperheen jäseniä. Tony yrittää pitää hyviä suhteita New Yorkiin, vaikka se on joskus vaikeata. Varsinkin Phil Leotardon kanssa Tonylla on vaikeuksia pitää suhteita yllä. Johnny Sack taas on paljon suvaitsevaisempi ja Little Carmaine toimii usein perheiden välikätenä.
Sarjassa esiintyy myös lukuisia sivuhenkilöitä, joista monet kuuluvat mafiaan. Mafiaan kuulumattomia sivuhenkilöitä ovat muun muassa Tonyn pikkusisko Barbara (Nicolle Burdette ja myöhemmin Danielle Di Vecchio), Carmela Sopranon vanhemmat Hugo De Angelis (Tom Aldredge) ja Mary Pellegrino De Angelis (Suzanne Shepherd), Jennifer Melfin ystävä ja terapeutti tohtori Elliot Kupferberg (Peter Bogdanovich), pappi Phillip Intintola (Paul Schulze), Tony Sopranon tyttöystävät Gloria Trillo (Annabella Sciorra), Valentina La Paz (Leslie Bega) ja Irina Peltsin (Oksana Lada) sekä hänen serkkunsa Svetlana Kirilenko (Alla Kliouka Schaffer). Poliiseista suurimmassa roolissa sarjassa on FBI:n erikoisagentti Dwight Harris (Matt Servitto), joka yrittää napata Tonyn mutta harrastaa myös tietojenvaihtoa hänen kanssaan.
Juoni
Sarja kertoo mafioso Tony Sopranosta ja hänen vaikeudestaan tasapainotella perheensä ja johtamansa rikollisjärjestön välillä. Hän käsittelee vaikeuksiaan terapiassa psykatri Jennifer Melfin kanssa. Sarjassa esiintyy useita sivujuonia, jotka keskittyvät pääasiassa hänen vaimoonsa Carmelaan, heidän lapsiinsa ja Tonyn suojattiin Christopher Moltisantiin.
Tuotantokaudet
Ensimmäinen tuotantokausi (1999)
Tony Soprano saa paniikkikohtauksen ja pyörtyy. Tonyn lääkäri lähettää hänet terapiaan psykiatri Jennifer Melfin vastaanotolle. Tonylla on vaikea suhde äitiinsä Liviaan, joka saattaa kärsiä luonnehäiriöstä. Kun Livia ei voi enää asua yksin, Tony passittaa hänet vanhainkotiin. Tony on naimisissa Carmelan kanssa, joskin melko onnettomassa avioliitossa. Carmela tietää Tonyn olevan uskoton ja turvautuu pappi Intintolaan. Perheen teini-ikäiset lapset, Meadow ja Anthony Jr., saavat tietää isänsä olevan mafioso. Corrado ”Junior” Soprano valitaan mafiaperheen pomoksi, kun edellinen pomo Jackie Aprile kuolee syöpään. Livia on vihoissaan Tonylle ja valehtelee Corradolle Tonysta, mikä saa hänet yrittämään Tonyn murhaa. Yritys epäonnistuu ja Tony saa tietää Livian osallisuudesta FBI:lta. Tony aikoo tappaa vuorostaan setänsä, mutta FBI ehtii pidättää Corradon. Kauden lopussa Sopranot illastavat Artie Buccon uudessa ravintolassa ja Tony kehottaa perhettään muistelemaan ”niitä pieniä, hyviä asioita.”
Toinen tuotantokausi (2000)
Richie Aprile vapautuu vankilasta ja aloittaa suhteen Tonyn siskon, Janicen, kanssa. He menevät kihloihin ja alkavat suunnitella häitä. Pussy palaa New Jerseyhin oltuaan poissa pitkään. Christopher yrittää luoda laillista uraa elokuvakäsikirjoittana ja kihlautuu tyttöystävänsä Adrianan kanssa. Matthew Bevilaqua ja Sean Gismonte, kaksi pikkuroistoa, haluavat kasvattaa mainettaan yrittämällä Christopherin murhaa. Murhayritys menee pieleen, kun Christopher ampuu Seanin. Matthew pakenee, mutta Tony ja Pussy etsivät hänet käsiinsä ja tappavat hänet. Murhalla on silminnäkijä, joka tunnistaa Tonyn. Junior pääsee vankilasta kotiarestiin odottamaan oikeudenkäyntiä. Richie yrittää saada Juniorin tappamaan Tonyn, kun hän närkästyy kunnioituksen puutteesta häntä kohtaan. Junior kertoo hänen aikeistaan Tonylle. Ongelma ratkeaa yllättävällä tavalla, kun käytökseltään arvaamaton Janice ampuu Richien riidan päätteeksi. Tony, Silvio ja Paulie tappavat Pussyn, kun he tajuavat, että hän työskentelee FBI:lle.
Kolmas tuotantokausi (2001)
FBI yrittää napata Tonyn muun muassa asentamalla kuuntelulaitteen Sopranosien kellariin. Ralph Cifaretto astuu kuvaan, kun Richie katoaa mysteerisesti. Richien veljenpoika Jackie Jr. alkaa seurustella Meadow'n kanssa. Tony yrittää ensin olla myötämielinen poikaa kohtaan kunnioituksestaan hänen isäänsä kohtaan, mutta kyllästyy kun Jackie joutuu syöksykierteeseen huumeiden ja rikosten kanssa. Kun Jackie mokaa pahemman kerran, Tony antaa päätösvallan Ralphille, joka päättää tapattaa Jackie Jr:n. Tonyn äiti Livia kuolee halvaukseen. Tony aloittaa suhteen tohtori Jennifer Melfin potilaan Gloria Trillon kanssa, mutta suhde on hyvin lyhytikäinen. Jennifer joutuu raiskatuksi ja pohtii asian kertomista Tonylle, kun viranomaiset päästävät raiskaajan vapaaksi. Christopher ja Paulie menevät perimään velkoja Venäjän mafian jäseneltä Valerilta, Valeri on humalassa keskellä päivää ja tilanne äityy tappeluksi. Christopher ja Paulie vievät Valerin metsään tarkoituksenaan tappaa ja haudata hänet sinne. Christopher ja Paulie eivät tiedä, että Valeri on entinen Spetznaz-sotilas ja hän onnistuu pakenemaan paikalta. Pahasti alipukeutuneet Christopher ja Paulie palelevat metsässä koko yön, kunnes Tony ja Bobby hakevat heidät sieltä aamulla pois.
Neljäs tuotantokausi (2002)
Ralph vitsailee New Yorkin mafiaperheen Johnny Sackin isokokoisesta vaimosta, josta Johnny raivostuu. Hän kysyy lupaa Ralphin murhaamiseen, mutta New Yorkin perheen pomo Carmine Lupertazzi kieltäytyy. Johnny määrää iskun siitä huolimatta, jolloin Tony saa luvan Johnnyn tappamiseen. Johnny Sack tulee kuitenkin toisiin aatoksiin ja verenvuodatus vältetään. Tony ja Ralph investoivat ravihevoseen nimeltään Pie-O-My, joka osoittautuu erittäin tuottoisaksi. Kun Ralphin 12-vuotias poika loukkaantuu vakavasti, Tony epäilee Ralphin tuhopolttaneen Pie-O-My:n tallin saadakseen vakuutusrahoja poikansa hoitoon. Vaikka Ralph kieltää teon, Tony tappaa hänet, ja hankkiutuu eroon ruumista Christopherin kanssa. Kun Bobby Baccalierin vaimo kuolee kolarissa, Janice aloittaa romanttisen suhteen Bobbyn kanssa. Christopherin huumeidenkäyttö riistäytyy käsistä ja hänet lähetetään vieroitukseen. Adriana ystävystyy naisen kanssa, muttei tiedä tämän olevan FBI-agentti. FBI kiristää Adrianaa ja hän alkaa jakaa tietoja FBI:n kanssa. Carmela ihastuu italialaisen Furio Giuntan kanssa, joka omaa tunteita myös häntä kohtaan. Furio kuitenkin palaa Italiaan pystymättä rikkomaan mafian sääntöjä aloittamalla suhteen hänen kanssaan. Tony päättää neljän vuoden jälkeen lopettaa terapiassa käymisen. Junior Soprano on syytettynä oikeudessa ja lähellä saada vankilatuomion, mutta mafia uhkailee yhtä valamiestä, ja oikeudenkäynti päättyy tuloksettomana. Tony suunnittelee hienon merenrantatontin ostamista. Carmela saa tietää Tonyn salasuhteista, kun Irina soittaa hänelle ja kertoo Tonyn syrjähypyistä. Carmela ja Tony riitelevät ja Carmela heittää Tonyn ulos talosta.
Viides tuotantokausi (2004)
Tony palaa psykiatri Melfin luo tunnustamaan rakkautensa häntä kohtaan jälleen kerran vain tullakseen torjutuksi uudelleen. Terapiakäynnit kuitenkin jatkuvat. Christopher yrittää pysyä raittiina vaihtelevalla menestyksellä. Carmela ja Tony ovat asumuserossa ja Tony on muuttanut omilleen. Myös Artiella on ongelmia vaimonsa kanssa ja he asuvat jonkin aikaa Livian talossa johon myös Tonyn poika A. J. haluaisi muuttaa. Carmine Lupertazzi kuolee sairauskohtaukseen ja New Yorkissa alkaa valtataistelu perheen pomon seuraajasta Lupertazzin pojan Little Carminen ja Johnny Sackin välillä. Carmelalla on lyhyt suhde erään opettajan kanssa, josta Tony ei saa tietää. Tonyn serkku Tony Blundetto vapautuu vankilasta ja yrittää pysyä erossa mafiahommista mutta huonolla menestyksellä. Carmela aikoo järjestää isänsä 75-syntymäpäiväjuhlat Sopranosien talossa. Carmelan mielestä olisi parempi jos Tony ei osallistu, mutta Hugo ei suostu tulemaan omiin juhliinsa, jos talon isäntä ei ole paikalla. Tonyn ja Carmelan välit lämpenevät hiljalleen. Meadown poikaystävä Finn saa töitä mafian hallitsemalta työmaalta, mutta kokemus ei ole kovin miellyttävä. Blundetto suututtaa newyorkilaiset mafiapomot tappamalla ensin yhden Johnny Sackin suojateista ja myöhemmin Phil Leotardon veljen Billyn. Kun mitään ei ole tehtävissä Blundetton pelastamiseksi, Tony etsii serkkunsa ja ampuu tämän. Poliisit pidättävät Johnny Sackin tämän kotiterrasilta ja hän joutuu vankilaan. Tony on myös paikalla mutta pakenee juoksemalla metsään. Adriana kertoo Christopherille olevansa FBI:n vasikka ja ehdottaa että he pakenesivat yhdessä todistajansuojeluohjelmaan. Christopher päättää olla uskollinen mafiaperheelle joten Tony antaa Silviolle tehtäväksi Adrianan murhaamisen. Tony ja Carmela palaavat yhteen.
Kuudes tuotantokausi (2006–07)
Janice ja Bobby saavat ensimmäisen yhteisen lapsensa. Myöhemmin myös Christopher saa lapsen uuden tyttöystävänsä kanssa. Dementoitunut Junior Soprano luulee veljenpoikansa olevan yksi hänen vanhoista vihollisista ja ampuu tätä rintaan. Tony joutuu pitkäksi aikaa sairaalaan ja Silviosta tulee mafiaperheen virkaatekevä pomo. A. J. kamppailee työnhaun kanssa, päätyy kokeilemaan huumeita New Yorkin klubeilla ja alkaa seurustella itseään vanhemman dominikaanilaisen yksinhuoltajaäidin kanssa. Paulille selviää että nainen, jota on pitänyt koko ikänsä äitinään, onkin hänen tätinsä. Paulien oikea äiti on kuolinvuoteellansa oleva nunna, jota hän on aina luullut tädikseen. Kun Viton salattu homoseksuaalisuus on paljastunut kaikille, Vito pakenee maaseudulle ja alkaa seurustella erään palomiehen kanssa. Viton vaimon sukulainen Phil Leotardo alkaa suunnitella Viton tappamista. Johnny Sack kuolee keuhkosyöpään. Sarjan lopussa New Yorkin ja New Jerseyn mafiaperheiden tulehtuneet välit kärjistyvät sodaksi ja monet mafiosot saavat surmansa. Päihtynyt Chritopher ajaa ulos tieltä Tony kyydissään. Christopher loukkaantuu vakavasti ja Tony lievästi. Tony ajattelee että Christopherista on vain harmia ja tukehduttaa hänet ennen kuin ambulanssi saapuu paikalle. Melfi toteaa Tonyn olevan sosiopaatti ja ei näin ollen pysty auttamaan häntä.
Lähteet
Aiheesta muualla
Sopranos-sarjan virallinen internetsivu
Skyblog sur Les Soprano
1990-luvun yhdysvaltalaiset draamasarjat
2000-vuosikymmenen yhdysvaltalaiset draamasarjat
Primetime Emmy -palkitut ohjelmat
Golden Globe -palkitut televisiosarjat
SAG-palkitut televisiosarjat
Seulonnan keskeiset artikkelit
HBO:n televisio-ohjelmat
|
44133
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tekniikan%20tohtori
|
Tekniikan tohtori
|
Tekniikan tohtori (TkT, toisella kotimaisella kielellä ; ) on teknis-tieteellisen alan tieteellinen jatkotutkinto. Tekniikan tohtorin tutkinto on teknis-tieteellisen alan korkein tutkinto ja sijoittuu Bolognan prosessin kolmanteen sykliin.
Historia
Muiden tieteenalojen tohtorintutkintoihin verrattuna tekniikan tohtorin tutkinto on verrattain nuori. Esimerkiksi Saksassa teknillisille korkeakouluille annettiin lupa kouluttaa tohtoreita vasta vuonna 1899 ja Itävalta-Unkarissa vuonna 1901. Suomessa tekniikan tohtoriksi opiskelu mahdollistui vasta kun Polyteknillinen opisto muuttui Suomen Teknilliseksi Korkeakouluksi (sittemmin osa nykyistä Aalto-yliopistoa) asetuksella vuonna 1908. Suomen ensimmäinen tekniikan tohtori oli Sulo Hintikka. Hänen väitöskirjansa Kamfenilonitutkimuksia tarkastettiin Teknillisessä korkeakoulussa 24. toukokuuta 1911 ja tohtorin tutkinto hänelle myönnettiin seuraavana vuonna.
Tutkintorakenne
Esitiedoiksi vaaditaan diplomi-insinöörin, arkkitehdin tai maisema-arkkitehdin tutkinto tai muu soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Tekniikan tohtorin tutkinto koostuu 180 opintopisteen laajuisesta väitöskirjasta ja yliopistosta riippuen 40–60 opintopisteen laajuisista jatko-opinnoista. Väitöskirjan ja tutkintoon tähtäävien opintojen tavoitteena on, että tohtorikoulutettava perehtyy syvällisesti oman alansa kehitykseen ja tutkimusmenetelmiin sekä tuottaa uutta tieteellistä tutkimustietoa.
Opintojen toteutus
Toteutukseltaan jatkokoulutus on tutkijankoulutusta, jossa oppiminen yhdistyy itsenäiseen tutkimustyöhön. Tavoitesuoritusaika on 4 vuotta, mutta todelliset suoritusajat ovat tätä pidempiä; keskimäärin noin 7 vuotta. Tutkinto suoritetaan tavanomaisesti palkallisessa työsuhteessa yliopistoon tai tutkimuslaitokseen. Yliopistolla työskenneltäessä nimike on tyypillisesti tohtorikoulutettava tai tutkijakoulutettava.Tohtorikoulutettavan työtehtävät koostuvat pääosin itsenäisestä tai osana tutkimusryhmää suoritettavasta tutkimustyöstä sekä osaston tai laitoksen opetustoimintaa tukevasta työstä. Tohtorikoulutettavan palkkaus määräytyy yleensä yliopistojen palkkausjärjestelmän vaativuustasojen 2–4 ja henkilökohtaisen työn suoritustasojen 1–9 mukaisesti.
Tekniikan tohtoriksi voi opiskella seuraavissa yliopistoissa:
Aalto-yliopistossa
Tampereen yliopistossa
Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa
Oulun yliopistossa
Vaasan yliopistossa
Åbo Akademissa
Turun yliopistossa
Työtehtävät
Tekniikan tohtorin tutkinnon suorittaneet toimivat tyypillisesti vaativissa tai erittäin vaativissa asiantuntija- tai esimiestehtävissä. Tekniikan tohtorit ovat tilastollisesti yksi korkeimmin palkatuista tutkintoryhmistä. Työnantajina toimivat sekä tutkimus- ja opetuslaitokset että teollisuusyritykset.
Yliopistossa vastavalmistuneen tekniikan tohtorin ensimmäinen työnimike on tyypillisesti tutkijatohtori. Tieteellisesti meritoituneelle tohtorille voidaan myöntää dosentin arvonimi, johon vaaditaan perinteisesti kahta hyvää väitöskirjaa vastaava määrä julkaisuja. Tutkijanuransa myöhemmissä vaiheissa ansioitunut tohtori voikin työskennellä esimerkiksi yliopistotutkijana, yliopistonlehtorina, apulaisprofessorina tai professorina.
Teollisuudessa tekniikan tohtorit työskentelevät tyypillisesti tutkimuksen ja tuotekehityksen parissa. Tyypillisiä nimikkeitä ovat kehitysinsinööri, tutkimusinsinööri, tutkimuspäällikkö, tutkimusjohtaja ja teknologiajohtaja.
Tunnusmerkit
Tekniikan tohtorin akateeminen tunnusmerkki on yliopiston kokardilla varustettu musta tohtorinhattu sekä joissakin yliopistoissa myös tohtorinmiekka.
Kansainväliset vastineet
Tekniikan tohtorin, Teknologie doktor, tutkinnon virallinen englanninkielinen käännös on Doctor of Science (Technology), lyhennettynä D.Sc.(Tech.). Tutkinnolla ei ole virallisia käännöksiä muihin kieliin.
Tutkinnon ulkomaisia vastineita ovat esimerkiksi
ruotsalainen teknologie doktor (tekn. dr.)
anglo-saksinen Doctor of Philosophy (Ph.D.)
saksalainen Doktor-Ingenieur (Dr.-Ing.)
itävaltalainen Doctor technicae (Dr. techn.)
Katso myös
Tekniikan lisensiaatti
Diplomi-insinööri
Yliopistolliset tutkinnot Suomessa
Tekniikan akateemisten liitto
Lähteet
Yliopistotutkinnot
Teknisen alan tutkinnot
Seulonnan keskeiset artikkelit
|
99270
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Elinsiirto
|
Elinsiirto
|
Elinsiirto tarkoittaa lääketieteellistä toimenpidettä, jossa potilaan kehoon siirretään kokonainen tai osittainen elin, joka on saatu joko luovuttajalta tai potilaan omasta kehosta. Elinsiirtoja suoritetaan vaikeimpien munuais-, maksa-, sydän- ja keuhkosairauksien hoidossa. Lisäksi niitä voidaan käyttää esimerkiksi palovammoissa (ihonsiirto), verisyövissä (luuytimensiirto) ja sarveiskalvon vioissa (sarveiskalvonsiirto). Elinsiirron jälkeen potilas joutuu käyttämään hylkimisenestolääkitystä, jotta potilaan immuunipuolustus ei hyökkäisi siirteen soluja vastaan.
Elinsiirtojen tyypit
Autografti on samassa yksilössä paikasta toiseen siirretty kudos tai elin. Esimerkkejä ovat ihonsiirrot ja veren kantasolujen siirto pahanlaatuisten veritautien hoidon yhteydessä.
Allografti on saman lajin eri yksilöiden välillä siirretty kudos tai elin. Suurin osa elinsiirroista on allografteja.
Ksenografti on toisen lajin yksilöstä saatu elinsiirre, esimerkiksi sian sydämestä otettu biologinen läppäsiirre.
Siirrettävät elimet
Rintakehän elimet
Sydän: Sydämensiirtoja on tehty maailmalla vuodesta 1967, Suomen ensimmäisen sydämensiirron teki professori Severi Mattila vuonna 1985. Yleisimmät syyt sydämensiirtoon Suomessa ovat laajentava ja iskeeminen kardiomyopatia. Nykyään noin 80 prosenttia siirtosydämen saaneista potilaista on elossa vuoden kuluttua.
Keuhko: Keuhkoja voidaan siirtää kerrallaan yksi tai kaksi kappaletta. Yleisimmät syyt keuhkonsiirtoon Suomessa ovat keuhkofibroosi, alfa1-antitrypsiinin puutos, pulmonaalihypertensio ja keuhkoahtaumatauti. Keuhkosiirteen kanssa tapahtuu enemmän hyljintäreaktioita kuin muiden kiinteiden siirteiden yhteydessä. Keuhkonsiirtopotilaista noin 70 prosenttia on elossa vuoden kuluttua leikkauksesta.
Sydän ja keuhko(t): Sydämen ja keuhkojen yhteissiirto voidaan tehdä esimerkiksi silloin, jos synnynnäinen sydänvika on ehtinyt vioittaa keuhkoverenkiertoa tai keuhkosairauteen liittyy sydänvika. Kyseessä on suuri toimenpide, josta elossa on vuoden kuluttua noin 60 prosenttia.
Vatsan alueen elimet
Munuainen: Munuaisensiirto on loppuvaiheen munuaissairauksien paras hoito. Munuaisensiirtojen kolme yleisintä syytä Suomessa ovat diabetes, polykystinen munuaissairaus ja glomerulonefriitti. Nykyisin Suomessa tehdyistä munuaissiirteistä 94 prosenttia toimii vuoden kuluttua leikkauksesta, ja näistä puolet yli 20 vuotta.
Maksa: Maksansiirtojen yleisimmät aiheet maailmalla ovat alkoholimaksakirroosi ja C-hepatiitti. Sen sijaan Suomessa tavallisimmat siirron syyt olivat vuonna 2004 primaarinen biliaarinen kirroosi (PBC), primaarinen sklerosoiva kolangiitti (PSC) sekä maksan toiminnan äkillinen pettäminen aikuisilla ja sappitieatresia lapsilla. Maksansiirtopotilaista viiden vuoden kuluttua elossa on yli 80 prosenttia.
Haima: Haimansiirron aiheena on insuliiniriippuvainen diabetes, ja leikkauksessa diabeetikolle siirretään insuliinia tuottava uusi haima. Ongelmana on siirron jälkeen välttämätön elinikäinen immunosuppressiolääkitys, joka on useimmiten huonompi vaihtoehto kuin jatkuva insuliinin pistäminen. Siksi katsotaan, että haimansiirtoja pitäisi tehdä lähinnä niille diabeetikoille, joilla on ennestään elinsiirre (yleensä munuainen) ja jotka jo käyttävät immunosuppressiolääkkeitä. Vuoden kuluttua leikkauksesta ehkä noin 70–80 prosenttia siirteistä toimii. Ensimmäinen haimansiirto suoritettiin vuonna 1966. Suomessa tehtiin ensimmäinen haimansiirto vuonna 2010.
Ohutsuoli: Ohutsuoli on muita kiinteitä elimiä vaikeampi siirtää, koska se sisältää bakteerikasvustoa ja vahvan immuunipuolustuksen, joista edellinen voi aiheuttaa siirronjälkeisiä infektioita ja jälkimmäinen johtaa hylkimisreaktioon. Ohutsuolensiirtoja yritettiin jo 1960-luvulla, mutta ensimmäinen siirto, josta potilas selvisi hengissä pidemmällä aikavälillä, tehtiin vasta vuonna 1988 Saksassa. Ohutsuolensiirron aihe on suolen toiminnan pettäminen, mikä johtaa lyhyt suoli-oireyhtymään ja tekee henkilön riippuvaiseksi parenteraalisesta ruokinnasta. Yleisimpiä ohutsuolen siirtoon johtavia sairauksia ovat nekrotisoiva enterokoliitti, mesenteeritromboosi, gastroskiisi, volvulus, vamma ja Crohnin tauti. Elossaololukujen vuoden kuluttua siirrosta on raportoitu olevan noin 50–80 prosenttia, lähteestä riippuen. Ohutsuolensiirtoja tehtiin Yhdysvalloissa 116 kappaletta vuonna 2003; Suomessa on onnistuttu tekemään ensimmäinen suolensiirto HUS:n Lastenklinikassa.
Muut elimet
Sarveiskalvo: Sarveiskalvonsiirto on yksi parhaiten onnistuvista elinsiirroista. Toimenpiteessä luovuttajan sarveiskalvo ommellaan vaurioituneen tilalle paikallispuudutuksessa. Yleisimmät syyt siirtoon ovat sarveiskalvon kartiopullistuma (keratokonus) sekä tapaturmat ja tulehdukset, jotka jättävät arpia sarveiskalvoon.
Iho, myös kasvot: Ihonsiirtoja käytetään esimerkiksi palovammojen hoidossa, jolloin henkilön omaa ihoa siirretään palaneen ihon tilalle. Myös kuolleelta luovuttajalta saatua ihoa voidaan käyttää palaneen ihon suojana. Ensimmäinen kasvojensiirto tehtiin Ranskassa 27. marraskuuta 2005.
Käsi: Ensimmäinen kädensiirto tehtiin Ranskassa vuonna 1998 Clint Hallam-nimiselle miehelle. Siirretty käsi toimi noin kaksi ja puoli vuotta, kunnes se potilaan pyynnöstä poistettiin vuonna 2001. Kädensiirtoja on tähän päivään mennessä tehty jo kymmeniä ja niiden pääaiheena on yleensä molempien käsien amputaatio.
Penis: Ensimmäinen peniksensiirto tehtiin Kiinassa syyskuussa 2005. Siirretty penis alkoi virtsaamisen ja verenkierron suhteen toimia, mutta se poistettiin kaksi viikkoa myöhemmin "psykologisista syistä".
Kudokset, solut ja nesteet
Luuydin tai veren kantasolut: Ensimmäiset luuytimensiirrot ihmiselle tehtiin 1950-luvun lopulla, mutta tulokset olivat huonoja. Veren kantasoluja alettiin käyttää pahanlaatuisten veritautien kuten leukemian ja myelooman hoidossa 1970-luvulta alkaen. Potilaalle voidaan siirtää luuydintä joko häneltä itseltään tai toiselta henkilöltä. Luuytimen siirrot aloitettiin Suomessa vuonna 1981 ja nykyään noin 60 prosenttia potilaista paranee hoidolla pysyvästi.
Veri: Verensiirrossa siirretään verta tai jotain sen osakomponenttia ihmisestä toiseen. Verensiirtoja voidaan käyttää esimerkiksi anemian hoidossa tai henkilön menetettyä verta vamman tai leikkauksen yhteydessä. Nykyään siirretään useimmiten kokoveren sijasta jotain veren komponenttia, esimerkiksi punasoluja tai verihiutaleita.
Luu: Luusiirteitä käytetään yleisesti auttamaan hitaasti luutuvien murtumien paranemista ja korvaamaan luupuutoksia murtumissa, tekonivelleikkauksissa ja luukasvainten hoidossa. Potilaan omaa luuta voidaan käyttää esimerkiksi nivelien ja selän jäykistysleikkauksissa, mutta jos luupuutos on suuri, oma luusiirre ei riitä. Siirretty luu sulautuu tai kasvaa vähitellen kiinni ympäröivään luuhun.
Sydänläppä: Sydämessä on neljä läppää, jotka voivat vioittua ja johtaa läpän ahtautumiseen tai vuotamiseen. Läppävikoja voidaan hoitaa vaihtamalla viallisen läpän tilalle tekoläppä tai läppäsiirre. Siirrettävät läpät voidaan ottaa joko omasta sydämestä (autografti), toisen ihmisen sydämestä (homografti) tai eläimestä, yleisimmin siasta tai naudasta (ksenografti). Ensimmäiset homograftiläppäleikkaukset tehtiin vuonna 1962. Autograftileikkaus voidaan tehdä esimerkiksi siten, että viallinen aorttaläppä korvataan omalla keuhkovaltimoläpällä ja poistetun tilalle asennetaan toiselta henkilöltä otettu keuhkovaltimoläppä.
Verisuoni
Langerhansin saarekesolut: Tyypin 1 diabeteksessa insuliinia tuottavat haiman Langerhansin saarekkeiden beetasolut ovat tuhoutuneet. Tutkijat ovat etsineet keinoja, joilla beetasoluja voisi siirtää diabeetikon kehoon oman insuliinituotannon käynnistämiseksi. Vuonna 2000 osoitettiin, että eristettyjen allogeenisten saarekkeiden ruiskuttaminen verenkiertoon palauttaa riittävän insuliininerityksen. Pohjoismainen saarekesiirtoverkosto aloitti toimintansa vuonna 2000, mutta saarekesiirtoja ei kuitenkaan toistaiseksi tehdä Suomessa.
Luovuttaja
Elinsiirtojen määrää rajoittava tekijä on yleensä pula luovuttajista. Luovuttajana toimii lähes aina aivokuollut henkilö. Poikkeuksen tähän muodostaa munuaisensiirto, jolloin luovuttajana voi toimia myös elossa oleva potilaan läheinen. Suomessa on käynnistynyt elinluovutustoiminta verenkierron pysähtymisen ja kuoleman toteamisen jälkeen. Tällöin on kysessä tehohoidossa olevasta potilaasta, jolla on vaikea aivovaurio ja jolla ei ole mahdollisuuksia selvitä. Aasiassa tehdään maksansiirtoja myös eläviltä luovuttajilta, jolloin luovuttajalta siirretään vain osa maksasta. Kansainvälisesti osaelinsiirtoja on tehty myös muiden elinten osalta lukuunottamatta sydäntä. Myös luuydintä ja verta voi luovuttaa elävä henkilö. Suomessa Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu huolehtii verenluovutustoiminnasta ja ylläpitää kantasolurekisteriä.
Luovuttajalla on yleensä oltava sama veriryhmä kuin saajalla, mutta aivan pienillä lapsilla edellytys ei ole enää ehdoton vaan veriryhmärajat ylittävä siirto voidaan tehdä pienille lapsille, joilla elistön vasta-ainetuotanto ei ole vielä kovin kehittynyt. Tästä hyötyvät erityisesti siirtosydäntä tarvitsevat pienet lapset, mutta siirto on onnistunut jopa viisivuotiaalle. Siirron saajalta poistetaan veriplasman vaihdolla vasta-aineita ja uusien vasta-aineiden muodostuminen estetään lääkkeillä. Lääkkeiden anto voidaan lopettaa muutaman kuukauden kuluttua.
Hyljintä
Kun vierasta kudosta oleva elin siirretään ihmiselimistöön, immuunipuolustusjärjestelmä hyökkää sen kimppuun. Hyljintäreaktioita on olemassa kolmentyyppisiä.
Hyperakuutti hyljintä on minuuttien sisällä tapahtuva reaktio, jossa veri hyytyy verisuonten seinämiin ja pysäyttää siirteen verenkierron. Tällainen reaktio voi syntyä, jos potilas on aikaisemmin herkistynyt siirteen HLA-antigeeneille tai kyseessä on toisesta lajista otettu siirre eli ksenografti. Reaktion estämiseksi tehdään sopivuuskokeet luovuttajan ja vastaanottajan välillä ennen elinsiirtoa.
Akuutti hyljintä tapahtuu yleensä kolmesta vuorokaudesta kolmeen kuukauteen leikkauksen jälkeen. Kyseessä on T-soluvälitteinen reaktio, joka voidaan nykyään hoitaa tehokkaasti hyljinnänestolääkityksellä. Hoitamattomana akuutti hyljintä johtaa verisuonten vaurioitumiseen ja tukkeutumiseen.
Krooninen hyljintä on pidemmällä aikavälillä ilmenevä reaktio, jonka mekanismit ovat epäselviä. Ilmeisesti kyseessä on verisuonten seinämien lievä tulehdus, joka johtaa suonten vaurioitumiseen ja arterioskleroosiin. Elimissä esiintyy myös muita muutoksia kuten fibroosia. Kroonista hyljintää ei voi tällä hetkellä hoitaa muuten kuin uudella elinsiirrolla. Kroonisen hyljinnän vuoksi menetetään vuosittain 3–4 prosenttia kaikista toimivista siirteistä.
Hyljinnänestolääkitys
Kiinteiden elinten siirrot edellyttävät yleensä elinikäistä hylkimisenesto- eli immunosuppressiolääkitystä. Lääkitys perustuu yleensä 2–3 lääkkeen samanaikaiseen käyttöön; yleisin yhdistelmä on kalsineuriinin estäjä (syklosporiini tai takrolimuusi), nukleotidisynteesin estäjä (atsatiopriini tai mykofenolaattimofetiili) ja glukokortikoidi (metyyliprednisoloni tai prednisoloni). Luun-, luuytimen- ja sarveiskalvonsiirroissa pysyvä immunosuppressiivinen lääkitys ei yleensä ole tarpeen.
Historia
1668: Ensimmäinen onnistunut (luotettavasti raportoitu) luunsiirto (raportoinut hollantilainen kirurgi Job van Meekeren)
1905: Ensimmäinen onnistunut sarveiskalvonsiirto (lääkärinä toimi Eduard Zirm, Olomouc, Tšekkoslovakia (nyk. Tšekin tasavalta))
1954: Ensimmäinen onnistunut munuaisensiirto (Joseph Murray, Boston, USA)
1966: Ensimmäinen onnistunut haimansiirto (Richard Lillehei ja William Kelly, Minnesota, USA)
1967: Ensimmäinen onnistunut maksansiirto (Thomas Starzl, Pittsburgh)
1967: Ensimmäinen onnistunut sydämensiirto (Christiaan Barnard, Kapkaupunki, Etelä-Afrikka)
1981: Ensimmäinen onnistunut sydämen- ja keuhkonsiirto (Bruce Reitz, Stanford)
1983: Ensimmäinen onnistunut keuhkolohkonsiirto (Joel Cooper, Toronto)
1986: Ensimmäinen onnistunut kahden keuhkon siirto (Joel Cooper, Toronto)
1987: Ensimmäinen onnistunut keuhkonsiirto (Joel Cooper, St. Louis)
1998: Ensimmäinen onnistunut kädensiirto (Lyon, Ranska)
2005: Ensimmäinen onnistunut osittainen kasvonsiirto (Ranska)
2005: Ensimmäinen onnistunut peniksensiirto (Kiina)
Elinsiirrot Suomessa
Elinsiirrot aloitettiin Suomessa munuaisensiirrolla vuonna 1964. Nykyään maassa tehdään vuosittain noin 150–190 munuaisensiirtoa, 50 maksansiirtoa, 30 sydämensiirtoa, yli 200 sarveiskalvonsiirtoa ja 125 luuytimen- tai veren kantasolujen siirtoa. Suomessa tehtyjen elinsiirtojen tulokset ovat kansainvälisesti mitattuna erittäin hyvätasoisia: munuaissiirteen saaneista elossa on viiden vuoden kuluttua 91 prosenttia, maksansiirtopotilaista 80–90 prosenttia ja sydänsiirtopotilaista noin 70 prosenttia. Vaikka elinten luovuttajien määrä Suomessa on muihin länsimaihin verrattuna ollut kohtuullinen, luovuttajista esimerkiksi munuaisen- ja maksansiirtoon on jatkuvasti pulaa. Keskimääräinen jonotusaika 2000-luvulla ensimmäiseen munuaisensiirtoon on ollut noin vuosi ja maksansiirtoon 45 päivää. Munuaisensiirtojen tarve kasvaa tulevaisuudessa, kun tyypin II diabeteksen esiintyvyys ja dialyysihoidon tarve lisääntyvät. Ensimmäinen ohutsuolen siirto tehtiin Suomessa vuonna 2009. Yhtä aikaa siirrettiin munuainen ja haima Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2010. Haiman siirrolla on pystytty palauttamaan tyypin 1 diabeetikkojen oma insuliinintuotanto. Vuonna 2016 tehtiin Suomessa ja Pohjoismaissa ensimmäinen kasvojen siirto Helsingin yliopistollisessa sairaalassa.
Suomessa tehtävät isot elinsiirrot on keskitetty Helsinkiin HUS-alueen kahteen sairaalaan: aikuisten elinsiirrot Meilahden tornisairaalaan ja lapsipotilaat Uuteen lastensairaalaan.
Vuonna 2021 Suomessa tehtiin 420 isoa elinsiirtoa, joista 24 tehtiin lapsipotilaille. Elinluovuttajista 119 henkilöä oli aivokuolleita, ja kaikista elinluovuttajista 72 prosentilta saatiin useampi elin. Elinsiirroista munuaissiirtoja oli 268 kappaletta, niistä lapsipotilaille 11 ja eläviltä luovuttajilta saatiin 46 munuaista. Tilastojen mukaan munuaissiirrännäisistä 93 % toimi viiden vuoden kuluttua ja 86 % kymmenen vuoden kuluttua. Maksansiirtoja tehtiin 75, haimansiirtoja 31, keuhkonsiirtoja 24 ja sydänsiirtoja 22 kappaletta, vaikka sydänsiirtoihin soveltuvia luovuttajia oli vuoden aikana ennätyksellisen vähän.
Elinsiirtotoiminnassa Suomessa noudatetaan Lakia ihmisen elimien ja kudoksien lääketieteellisestä käytöstä (101/2001). Lain mukaan kuolleelta ihmiseltä voidaan irrottaa elimiä ja kudoksia, jollei ole syytä olettaa, että vainaja eläessään olisi vastustanut sitä tai että hänen lähiomaisensa tai muu läheinen vastustaisivat sitä. Jos ihminen eläessään on antanut suostumuksensa elimien ja kudoksien irrottamiseen, toimenpide voidaan lain mukaan suorittaa lähiomaisen tai muun läheisen kiellosta huolimatta. Kuitenkin käytännössä lääkintähenkilöstö noudattaa usein lähiomaisten tahtoa ja jättää läheisten vastustuksesta elinsiirron suorittamatta, vaikka luovuttaja olisi siihen eläessään suostunut.
Jos henkilö toivoo, että hänen elimiään käytettäisiin siirteinä hänen kuolemansa jälkeen, hän voi esimerkiksi täyttää elinluovutuskortin.
Katso myös
Luettelo tunnetuista elinsiirron saaneista
Elinkauppa
Lähteet
Aiheesta muualla
Sosiaali- ja terveysministeriö: Elin- ja kudossiirrot
Sosiaali- ja terveysministeriö: Elinluovutustahto kannattaa kertoa läheisille ja kirjata paperille
Suomessa elinsiirtoennätys: Siirtoelimet eivät enää huku organisaation syövereihin Yle, 2013.
Seulonnan keskeiset artikkelit
|
1458197
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Manarola
|
Manarola
|
Manarola on kylä ja frazione, joka sijaitsee Riomaggioren kunnassa La Spezian maakunnassa Ligurian aluueella Italiassa. Se kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvaan Cinque Terren kyläryppääseen. Itse kylän nimi juontaa latinankieliseen "magna rota" ilmaukseen josta se on juontunut ilmaukseen "magna roea" joka tarkoittaa isoa pyörää viitaten isoon myllyn pyörään. Sen San Lorenzo kirkon kulmakivi muurattiin vuonna 1338. Se on yksi
La via dell'Amore reitin päätepisteistä, toisen ollessa Riomaggiore.
Aiheesta muualla
Unescon maailmanperintökohteet Italiassa
La Spezian maakunta
Italian kylät
|
60043
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/358
|
358
|
Tapahtumia
Syntyneitä
Kuolleita
Antonios Suuri
300-luku
|
1213435
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Henrik%20Poppius
|
Henrik Poppius
|
Henrik Poppius (4. tammikuuta 1721 Juva – 5. syyskuuta 1786 Juva) oli kirkkoherra, maanviljelijä ja sahanomistaja.
Poppius oli pappissukua, hänen isänsä oli Juvan kirkkoherra, rovasti Abraham Poppius ja äitinsä Anna Custor. Porvoon lukioon Poppius lähetettiin 18-vuotiaana, mutta jo vuoden siellä opiskelun jälkeen hän kirjoittautui Turun akatemiaan. Valmistuttuaan 1745 hän hoiti useaan otteeseen sairastelleen isänsä sijaisena Juvan kirkkoherran tehtäviä ja tämän kuoltua 1753 hänet valittiin isänsä seuraajaksi 1755. Rovastin arvon Poppius sai 1767 ja teologian tohtori hänestä tuli 1779. Juvalla hän käynnisti rippikoulun ja toimi pitkään Rantasalmen triviaalikoulun inspehtorina. Pappissäädyn edustajana valtiopäivillä Poppius toimi 1771-1772. Kirkkoherran työnsä ohella Poppius harjoitti maataloutta, vuonna 1772 hankkimassaan Vehmaan kartanossa ja sen lähistöllä sijainneilla Tarkialan ja Härkälän tiloilla hänellä oli yhteensä 2 700 tynnyrinalaa eli 1 300 hehtaaria maata. Hänen perustamansa saha ja mylly eivät kuitenkaan menestyneet hyvin. Poppiuksen kuoltua 1786 kuolinpesästä myytiin Vehmaa ja Tarkiala, kun taas leski piti Härkälän ja testamentilla 1788 saamansa Inkilänhovin.
Poppiuksen puoliso vuodesta 1752 oli Katarina Nylander (1732-1802), jonka isä oli Porvoon piispa Johan Nylander (1698-1761). Perheeseen syntyi kaikkiaan yhdeksän lasta, joista seitsemän eli aikuisiksi. Heistä Johan Poppius (1758-1802) valittiin vaikeuksista huolimatta isänsä tavoin Juvan kirkkoherraksi vuoden 1788 vaalissa, kun taas Gabriel Poppius (1769–1856) oli kauppakollegion presidentti ja korkeimman oikeuden ja valtioneuvoston jäsen. Perheessä yli 30 vuotta palvelijana toiminut Kaarina Paajatar taas palkittiin työstään Isänmaallisen Seuran myöntämällä hopeisella kaulaketjulla 1779, jota hän ei kuitenkaan kerinnyt ottaa vastaan ennen kuolemaansa.
Lähteet
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papit
Vuonna 1721 syntyneet
Vuonna 1786 kuolleet
Ruotsin säätyvaltiopäivien valtiopäivämiehet
|
43856
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pius%20XII
|
Pius XII
|
Pius XII (alkuperäiseltä nimeltään Eugenio Maria Giuseppe Giovanni Pacelli, 2. maaliskuuta 1876 – 9. lokakuuta 1958) toimi paavina vuosina 1939–1958.
Pius XII:n paavinkauden eli pontifikaatin ajalle ajoittui toinen maailmansota, ja paavin toiminta sodan aikana on herättänyt ristiriitaisia mielipiteitä paavin sympatioista sodan eri osapuolia kohtaan. Pius XII kuuluukin 1900-luvun kiistellyimpiin paaveihin. Erityisesti paavin toiminta holokaustin suhteen herätti keskustelua. Pius XII:ta on hänen kuolemansa jälkeen sekä syytetty passiivisesta suhtautumisesta juutalaisten joukkotuhoamiseen että myös kiitelty juutalaisten suojelemisesta toisen maailmansodan aikana.
Ennen paaviksi tuloaan Pacelli toimi Berliinissä Vatikaanin lähettiläänä. Pacelli oli mukana laatimassa natsi-Saksan kanssa solmittua sopimusta eli konkordaattia, joka vahvisti katolisen kirkon asemaa Saksassa, kun kirkko luopui kaikista poliittisista pyrkimyksistään. Hän teki aiemmin samanlaisen sopimuksen myös Italian Benito Mussolinin kanssa.
Nuoruus
Pacelli syntyi 1876 lakimiesperheeseen, jonka suvun jäsenet olivat useiden sukupolvien saatossa olleet kirkon keskushallinnon palveluksessa. Pacelli sai pappisvihkimyksen 1899, minkä jälkeen hän opiskeli Rooman yliopistossa lakia. Hän toimi paavin palveluksessa vuodesta 1901 lähtien. Samaan aikaan hän opetti paavillisessa diplomatiakorkeakoulussa kansainvälistä oikeutta. Paavi Benedictus XV nimitti hänet Müncheniin nuntiukseksi 1917 ja 1920 Weimarin tasavaltaan Berliiniin. Berliinistä Pacelli kutsuttiin Roomaan saamaan kardinaalihattunsa 1929.
Pacellista tuli kardinaalivaltiosihteeri 1930 ja paavi Pius XI lähetti hänet ulkomaanmatkoille, joiden tarkoituksina oli saada "Pacelli ja maailma tuntemaan toisensa". Pacelli vieraili monissa maissa, kuten Yhdysvalloissa, Argentiinassa ja Ranskassa.
Valinta paaviksi
Vuonna 1939 konklaavissa valittiin paavia selvästi puhkeavaa sotaa varten. Pacelli oli juristin ja hallintomiehen uransa ansiosta kuurian kokenein diplomaatti, vaikka hänellä ei ollut kokemusta hiippakunnan tai seurakunnan johtajana. Hänet valittiin paaviksi 2. maaliskuuta kolmannessa äänestyksessä, jossa hän sai 48 ääntä 62:sta. Neljäntoista muun kuuriakardinaalin mielestä Pacelli oli liian ujo, pelokas ja päättämätön voidakseen toimia paavina.
Paavina vuodet 1939–1958
Toinen maailmansota
Pius XII yritti aluksi estää sodan syttymisen diplomaattisin keinoin, mutta hänen yrityksensä eivät kantaneet hedelmää. Hän kehotti 31. elokuuta Saksan ja Puolan hallituksia neuvotteluihin, mutta Puola oli jo liikellepanokannalla. Kun seuraavan päivän aamuna Pius sai kuulla Saksan hyökkäyksestä Puolaan, hän meni yksityiskappeliinsa itkemään. Hän tuomitsi Neuvostoliiton hyökkäykset Suomeen, tuota ”pientä, rauhallista ja työteliästä kansaa kohtaan”, samoin hän tuomitsi Saksan hyökkäyksen Belgiaan. Pius XII myös yritti estää Italiaa liittymästä sotaan mutta epäonnistui.
Sodan molemmat osapuolet yrittivät keinoja kaihtamatta saada paavin puolelleen. Esimerkiksi Mussolini kehotti Piusta liittymään sotaan kommunismia vastaan, mutta Pius ei suostunut vaikka pitikin kommunismia pahempana kuin kansallissosialismia. Hän ei suostunut asettumaan liittoutuneiden puolelle, jotka Casablancassa vuoden 1943 tammikuussa esittivät vaatimusta ehdottomasta antautumisesta.
Pius kehotti radiopuheissaan oikeudenmukaiseen rauhaan ja tuomitsi ihmisoikeuksiin kohdistuneet loukkaukset, kuten siviiliväestön pommitukset. Hän ei ehdottanut konkreettista rauhansuunnitelmaa, koska ei halunnut toistaa paavi Benedictus XV:n epäonnistumista ensimmäisen maailmansodan yhteydessä. Hän seurasi kyllä Benedictuksen esimerkkiä, jossa Vatikaanin toimisto välitti tietoja sotavangeista näiden omaisille. Lisäksi toimisto välitti avustuksia vangeilla ja sodan uhreille.
Holokausti
Vaikka Pius XII toimikin sodan aikana rauhan puolesta ja pyrki auttamaan eri maiden hätää kärsiviä asukkaita ja sotavankeja, kiinnitetään nykyaikana enemmän huomiota hänen vaikenemiseensa juutalaisten joukkotuhoamisesta. On totta, että Vatikaani tiesi muita valtioita paremmin juutalaisten järjestelmällisestä tuhoamisesta. Sopimus Mussolinin kanssa ja toisen maailmansodan tapahtumat olivat alentaneet paavin arvovaltaa maailmalla, minkä vuoksi sodanaikaista paavia Pius XII:a jopa syytettiin aikanaan natsiksi ja tämän epäiltiin suojelevan natsirikollisia. Joka tapauksessa paavi ei toiminut aktiivisesti saksalaisia vastaan, vaikka katolinen kirkko pysyikin oppositiossa suhteessa kansallissosialismiin. Tosin paavilla ei olisi todennäköisesti ollut mahdollisuutta estää tai edes hillitä holokaustia, vaikka hän olisikin tuominnut sen. Paavilla oli syytä olettaa, että asian suora tuomitseminen olisi vain pahentanut tilannetta. Eräänäkin päivänä paavi poltti keskitysleirejä vastustavan kirjoituksensa, jonka oli aikonut julkaista Italian lehdissä, koska samantyyppinen julkilausuma oli Alankomaissa johtanut kymmenientuhansien juutalaissyntyisten katolilaisten vangitsemiseen. Paavin toimien puolustajat muistavat yleensä myös paavin toiminnan saksalaisten miehittäessä Rooman 1943, jolloin paavi antoi piilottaa noin viitisen tuhatta juutalaista Vatikaaniin ja kaupungin luostareihin.
Maailmansodan jälkeen
Vuoden 1944 jälkeen paavi hallitsi Vatikaania yksinvaltaisemmin kuin aiemmin. Hän ei enää nimittänyt itselleen kardinaalivaltiosihteeriä, mikä teki hänestä entistä yksinvaltaisemman paavin.
Kylmän sodan aikana paavi edusti selkeästi läntistä kantaa, joka vastusti kommunismia. Samalla tosin hän pyrki parantamaan Itä-Euroopan valtioiden katolilaisten elinoloja. Italiassa hän antoi jälleen tukensa maan kristillisdemokraattiselle puolueelle, joka oli menettänyt tukensa Pius XI:n Lateraanisopimuksessa. Paavi myös kielsi katolilaisia liittymästä Italian kommunistiseen puolueeseen.
Pius XII oli modernin teologisen tutkimuksen suhteen edeltäjiään vapaamielisempi, sillä hän antoi 1940-luvulla kirjoittamassaan kiertokirjeessä katolilaisille raamatuntutkijoille luvan käyttää tieteellisiä metodeja. 1950-luvulla paavin linja muuttui kuitenkin konservatiivisemmaksi ja lähemmäs Pius IX:n ja Pius X:n politiikkaa ja joistain uskonkohdista ei enää saatu keskustella kriittisesti.
Pius XII myös julisti dogmin Neitsyt Marian ottamisesta ruumiineen taivaaseen. Tämä julistus annettiin ex cathedra, piispanistuimelta, ja vuoden 1870 kirkolliskokouksen mukaan paavi oli päätöksissään erehtymätön. Kuollessaan 9. lokakuuta 1958 Pius XII jätti seuraajalleen konservatiivisen ja vanhanaikaisen katolisen kirkon sekä ikääntyvän kardinaalikollegion; vanha paavi ei ollut nimittänyt viiteen vuoteen uusia kardinaaleja.
Humani generis
Varsinkin loppuvuosinaan Pius XII johdatti katolista kirkkoa konservatiivisempaan suuntaan, mikä osittain pakotti hänen seuraajansa Johannes XXIII:n ja Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen uudistusten tielle. Vuoden 1950 elokuussa katolinen maailma sai luettavakseen kiertokirjeen (Humani generis). Siinä ilmoitettiin, että kun paavi on antanut ratkaisunsa johonkin uskonkohtaan, ei teologien enää tarvitse siitä keskustella. Kiertokirjeessä korostettiin myös, että uskonkohtien tulkitseminen kuului yksinomaan kirkon opetusviralle. Tämän seurauksena paavin esiin nostamista teologisista kysymyksistä ei enää keskusteltu kirkossa.
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
Critical Online Edition of the Nuncial Reports of Eugenio Pacelli (1917–1929)
Paavit
Kardinaalivaltiosihteerit
Vuonna 1876 syntyneet
Vuonna 1958 kuolleet
|
107813
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Harold%20Connolly
|
Harold Connolly
|
Harold Vincent Connolly (1. elokuuta 1931 Somerville, Massachusetts, Yhdysvallat – 18. elokuuta 2010 Catonsville, Maryland, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen moukarinheittäjä, olympiavoittaja ja seitsenkertainen maailmanennätysmies, jonka urheilu-uran menestyksekkäimmät vuodet ajoittuivat vuosiin 1955–1971.
Connolly ryhtyi moukarinheittäjäksi omien sanojensa mukaan sattumalta vuonna 1953. Hänen oli valittava joko moukarinheitto tai ei mitään. Connollyn vasen käsivarsi murtui hänen syntyessään ja tämän jälkeen vioittui neljään otteeseen ja jäi seitsemän senttiä oikeaa lyhyemmäksi. Connolly on kuitenkin kertonut tästä olleen moukarinheitossa enemmän hyötyä kuin haittaa, sillä vasen käsi on pyörähdyksen aikana rentona. Aktiviiuransa aikana Connollyn mitat olivat 183 senttimetriä ja yli 110 kilogrammaa.
Vuonna 1954 Connolly vieraili Keski-Euroopan viinituvissa Bernin EM-kisojen, joissa Neuvostoliiton Mihail Krivonosov heitti uuden maailmanennätyksen 63,34, aikaan ja keskusteli Sepp Christmannin sekä Karl Stochin kanssa moukarinheitosta. Hän kertoo saaneensa heiltä hyviä vihjeitä, jotka sovelsi omaan tekniikkaansa.
Kesäolympialaisissa 1956 Australian Melbournessa Connolly kukisti maailmanennätysmies Mihail Krivonosovin ja voitti olympiakultaa. Myöhemmin samana vuonna hän heitti uuden maailmanennätyksen 66,71. Myöhemmin samana vuonna Krivonosov otti ennätyksen taas omiin nimiinsä, ja paransikin sitä kerran, mutta sittemmin Connollyn heitettyä samana vuonna 2. marraskuuta uuden ME-tuloksen, säilyi maailmanennätys hänen nimissään vuoteen 1965 saakka. Tuona aikana hän paransi ennätystä viidesti tulokseen 71,26. Vuonna 1957 Connolly meni Prahassa naimisiin tšekkoslovakialaisen naisten kiekonheiton olympiavoittajan Olga Fikotován kanssa.
Vuonna 1960 Connolly ylitti ensimmäisenä heittäjänä 70 metrin rajan. Kyseisenä vuonna hän harjoitteli raivokkaasti, nosteli suuria painoja, ja rasittui liikaa menestyäkseen Rooman olympialaisissa 1960. Rooman kisa käytiin paahtavassa helteessä, ja Connolly sijoittui pettymyksekseen lopputuloksissa vasta kahdeksanneksi. Myöskään Tokion kisoissa 1964 ei Connollyltä olympiakullan uusiminen onnistunut. Sateisessa ja koleassa säässä käydyssä loppukilpailussa Connolly kykeni vasta kuudenteen sijaan uusien, nopeampien ja notkeampien miesten noustua kärkipaikoille. Tästä hän ei masentunut vaan sisuuntui entisestään ja harjoitteli talven 1964–1965 raivokkaasti, mikä näkyi seuraavan kesän tulostasossa. Connelly paransi aluksi 29. toukokuuta Ceresissä eräällä sivukentällä 125 sivustakatsojan todistamana maailmanennätyksen muotoon 71,06, ja vielä 19. kesäkuuta Walnutissa, hänen kokeiltuaan neljää pyörähdystä kolmen sijasta, 71,26 metriin.
Connolly oli mukana vielä Meksikon kisoissa 1968 ilman mainittavampaa menestystä. Yhdysvaltain mestaruuden hän voitti moukarinheitossa yhdeksän kertaa. Lisäksi hän voitti kolme 35 paunan painonheiton mestaruutta.
Siviiliammatiltaan Connolly oli aluksi tienraivaaja, mutta sittemmin ryhtyi toimimaan Bostonissa englannin kielen opettajana. Eräässä vaiheessa hän asui hetken aikaa vaimonsa kanssa myös Suomessa, jossa toimi opettajana. Hän erosi Fikotovásta vuonna 1975 ja meni sittemmin naimisiin Pat Winslowin kanssa.
Lähteet
Wolfgang Wünsche: Kilpakenttien sankarit (Karisto 1984)
Harold Connolly USATF Hall of Fame
Viitteet
Yhdysvaltalaiset moukarinheittäjät
Yhdysvaltalaiset olympiavoittajat
Vuonna 1931 syntyneet
Vuonna 2010 kuolleet
|
1169919
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kanamysiini
|
Kanamysiini
|
Kanamysiini (KM, Kantrex, Kanamycin A) on aminoglykosidi ja antibiootti. Lääke oli yleisesti käytössä vuoteen 1960 tultaessa, joskin Ilmari Vartiainen esittelee sen teoksessaan uutena lääkeaineena.
Lääkeainetta on käytetty tuberkuloosin hoidossa sekä stafylokokkien, kolibakteerien aiheuttamien ja lavantauti-infektioiden hoitoon.
Lääkettä annettiin im. -ruiskeina lihaksensisäisesti. Annostus oli 1 gramma/vrk joko kerran taikka kahdesti. Tuberkulooseissa lääkettä annettiin 2–3 x/viikko.
Kanamysiinillä oli ototoksista eli kuulohermotusta ja munuaisia vahingoittavaa haittavaikutusta.
Kanamysiinin kemiallinen kaava on C18H36N4O11, moolimassa 484,499 g/mol ja CAS-numero 8063-07-8.
Lähteet
Vartiainen, Ilmari: Lääkeaineoppi (Farmakologia), SHKS/WSOY, 1960, Helsinki (s. 238)
Viitteet
Aiheesta muualla
PubChem: Kanamycin
DrugBank: Kanamycin
Aminoglykosidit
|
1191653
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaisa%20Lind
|
Kaisa Lind
|
Kaisa Lind (s. 6. joulukuuta 1987) on suomalainen koripalloilija.
Pelaajaura
Säynätsalon Riennon kasvatti Lind aloitti koripallon 8-vuotiaana. Aikuisten sarjoihin hän nousi kaudella 2006–2007, jolloin hän edusti I-divisioonassa pelannutta HoNsU Jyväskylää. HoNsU nousi seuraavaksi kaudeksi naisten SM-sarjaan. Kauden 2008–2009 Lind pelasi SM-sarjaa Äänekosken Huimassa, joka selviytyi Suomen cupin loppuotteluun häviten kuitenkin Espoo Teamille 75–67. Kauden 2009–2010 Lind vietti vaihto-oppilaana Serbiassa eikä pelannut lainkaan koripalloa. Seuraavaksi kaudeksi Lind palasi HoNsUun, jossa pelasi seuraavat neljä kautta.
Kaudeksi 2014–2015 HoNsUn naisten joukkue luopui SM-sarjasta, ja Lind siirtyi Tampereen Pyrintöön. Lind pelasi runkosarjassa 8,9 pisteen ja 3,1 levypallon keskiarvoilla ja kirjautti uransa siihen mennessä parhaan syöttökeskiarvon 1,1/ottelu. Pyrintö sijoittui runkosarjassa yhdeksänneksi ja putosi kahdeksan parhaan joukkueen pudotuspeleistä. Elokuussa 2015 Lind teki jatkosopimuksen Pyrinnön kanssa. Hän neuvotteli yhdysvaltalaisen korinaluspelaaja Mollie Williamsin Pyrintöön. Pyrintö jäi runkosarjassa viimeiseksi ja putosi pääsarjasta. Lindin heittotarkkuudet ja pistekeskiarvo putosivat edelliskaudesta.
Kesällä 2016 Lind siirtyi Kouvottariin.
Pelityyli
Lindin siirryttyä Pyrintöön päävalmentaja Ilpo Rantanen kuvaili tämän pystyvän pelaamaan sekä kasvot että selkä korille päin sopien näin joukkueen liikkuvaan hyökkäyspeliin. Valmentaja Roope Tähkä kuvaili Lindiä monipuoliseksi pelaajaksi ja tunnolliseksi harjoittelijaksi.
Yksityiselämä
Lindin sisko Saara Lind on myös koripalloilija. Koripallon oltua Säynätsalossa dominoiva harrastus ovat lajia pelanneet Lindin ja tämän siskon lisäksi myös Lindin isä, setä, serkut ja veli.
Saavutukset
Suomen cupin hopeaa: 2008, 2020
Tilastot
Runkosarja
Pudotuspelit
O = ottelut, 2p % = kahden pisteen heittojen onnistumisprosentti, 3p % = kolmen pisteen heittojen onnistumisprosentti, 1p % = vapaaheittojen onnistumisprosentti, HL = hyökkäyslevypallot, PL = puolustuslevypallot, LEV = levypallot yhteensä, S = syötöt, M = menetykset, R = riistot, T = torjunnat, PTS = pistekeskiarvo, PTS YHT = pisteet yhteensä
Lähteet
Kaisa Lind Suomen Koripalloliitto
Viitteet
Aiheesta muualla
Kaisa Lind basketball profile eurobasket.com
Suomalaiset koripalloilijat
Vuonna 1987 syntyneet
Elävät henkilöt
|
433817
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Metyylijodidi
|
Metyylijodidi
|
Metyylijodidin kemiallinen kaava on CH3I. Aineesta käytetään myös nimeä jodimetaani.
Metyylijodidi on normaaliolosuhteissa palamatonta olomuodoltaan väritöntä nestettä, jolla on tunnusomainen haju. Aine muuttuu ruskeaksi valon ja kosteuden vaikutuksesta. Metyylijodidin moolimassa on 142,0 g/mol, sulamispiste −66,5 °C, kiehumispiste 42,5 °C, suhteellinen tiheys 2,3 g/cm3 (vesi = 1,0 g/cm3) ja CAS-numero 74-88-4. Ainetta liukenee 20 °C:n lämpötilassa veteen 1,4 g/100 ml.
Metyylijodidi hajoaa kuumentuessaan yli 270 °C:en lämpötilan, jolloin siitä muodostuu vetyjodidia (HI). Aine reagoi kiivaasti voimakkaiden hapettimien kanssa.
Metyylijodidista voi syntyä ilmaan haihtumalla 20 °C:en lämpötilassa hyvin nopeasti haitallisia pitoisuuksia aiheuttaen vaaratilanteen. Aineen höyry voi kerääntyä mataliin tiloihin aiheuttaen hapenpuutetta, koska metyylijodidin suhteellinen höyry-ilma-seoksen tiheys 20 °C:ssa (ilma = 1) on 2.9 eli se on ilmaa raskaampaa.
Ympäristö- ja terveysvaikutukset
Lyhytaikaisessa altistumisessa metyylijodidi ärsyttää silmiä, ihoa ja hengitysteitä sekä altistumisesta voi seurata vaikutuksia keskushermostoon. Vaikutukset keskushermostoon voivat ilmaantuvat vasta päivien tai viikkojen kuluttua altistumisesta.
Aiheesta muualla
Jodiyhdisteet
|
887647
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Metallisiivet%20sel%C3%A4ss%C3%A4
|
Metallisiivet selässä
|
Metallisiivet selässä on Tommi Melenderin vuonna 2004 ilmestynyt kolmas runokokoelma. Melender on sanonut löytäneensä tässä teoksessa oman kirjailijanäänensä.
Lähteet
Aiheesta muualla
Jonimatti Joutsijärvi: Maisemakortteja Euroopan yöstä. Turun sanomat 14.11.2004.
Jukka Koskelainen: Eksyksissä viiman ja sateen keskellä. Helsingin sanomat 24.10.2004.
Johanna Venho: ”Maisema ratkeilee nurkistaan”. Kiiltomato.net 26.04.2005.
Suomalaiset runokokoelmat
Vuoden 2003 kirjat
|
1428530
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Porsche%20Supercup%20Saksan%20Grand%20Prix%202013
|
Porsche Supercup Saksan Grand Prix 2013
|
Porsche Supercup Saksan Grand Prix 2013 oli Porsche Supercup -kauden 2013 neljäs osakilpailu, joka ajettiin 7. heinäkuuta Nürburgringin moottoriradalla Saksassa. Kilpailu ajettiin Formula 1:sten Saksan GP:n ohessa.
Tulokset
Lähteet
Porsche Supercup -kausi 2013
|
1580278
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalle%20Grundel
|
Kalle Grundel
|
Kalle Grundel (s. 2. lokakuuta 1948) on ruotsalainen aktiiviuransa päättänyt ralliautoilija. Aktiiviuransa aikana Grundel ei voittanut MM-osakilpailuja, mutta ajoi yhden palkintopallisijoituksen.
Grundel debytoi MM-tasolla vuoden 1977 Ruotsin rallissa ajokkinaan yksityinen Saab 99 EMS. Grundel kilpaili MM-sarjassa satunnaisesti 1 tai 2 kertaa kaudessa Saabilla aina vuoteen 1981 asti. Vuoden 1982 Ruotsin ralliin Grundel osallistui Volkswagen Golf GTI:lla ja sijoittui ensimmäisen kerran urallaan MM-pisteille. Seuraavana vuonna Grundel ajoi Ruotsin rallissa sikäläisen maahantuojan Golfilla ja kauden päättäneessä RAC-rallissa Volkwagen Motorsportin tehdastiimin Golfilla. Ruotsissa sijoitus oli hienosti viides ja Englannissa kahdeksas. Kaudelle 1984 Grundel sai Volkswagenin tehdastiimin ajattamana kahdeksan MM-rallin ohjelman. Tuloksena oli neljä keskeytystä ja kolme sijoitusta MM-pisteille. Kaikissa neljässä maaliin asti ajamassaan kisassa hän ajoi luokkavoittoon.
Kaudella 1985 Grundel ajoi kaksi kilpailua Peugeot Talbot Sportin tehdastallissa korvaten Argentiinan rallissa vakavasti loukkaantuneen Ari Vatasen. Suurajoista tuloksena oli yleiskilpailun viides sija ja RAC rallissa keskeytys ulosajon vuoksi.
Kaudelle 1986 Grundel siirtyi Fordin tehdastalliin jossa ajoi neljä MM-rallia. Fordin jättäessä Suurajot väliin, Grundel sai luvan osallistua ralliin Lancian kolmannella autolla Markku Alénin ja Mikael Ericssonin tallitoverina. Kaudelle 1987 siirryttiin B-ryhmästä heikompitehoisiin A-ryhmän autoihin ja Grundel jatkoi Fordin tehdaskuljettajana kolmen rallin ajan. Kauden päättäneessä RAC-rallissa hän ajoi etuvetoisella Peugeotilla.
Kaudella 1988 Grundel kilpaili vain kahdessa MM-rallissa. Kotikisassaan Ruotsissa alla oli Ruotsin maahantuojan ilmoittama Mazda 323 ja RAC-rallissa jälleen Peugeota. RAC-ralli jäi myös Grundelin viimeiseksi startiksi MM-tasolla. Kausilla 1988–1991 Grundelin pääasiallinen työnantaja oli Peugeotin Saksan maahantuoja, jonka nimissä hän osallistui Saksassa ajettuihin EM-sarjan osakilpailuihin.
Kausien 1991–1998 aikana Grundel ajoi satunnaisia ralleja satunnaisella kalustolla eri puolilla maailmaa. Vuodesta 2005 lähtien ohjelmassa on ollut lähinnä erinäisiä näytöskilpailuita Keski-Euroopassa.
Lähteet
Kalle Grundelin ura eWRC:ssa
Ruotsalaiset ralliautoilijat
Vuonna 1948 syntyneet
Elävät henkilöt
|
537913
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilolanjoen%20vesist%C3%B6
|
Ilolanjoen vesistö
|
Ilolanjoen vesistö (vesistöaluetunnus 17) on Suomen päävesistöalue, jonka laskujoki Ilolanjoki () laskee Suomenlahden Pieneen Pernajanlahteen. Vesistöalueen pinta-ala on 308,86 neliökilometriä. Alueen järvisyys on 3,55 %. Se on Kankkilan Järvelänjärvestä alkunsa saava vesistö, joka virtaa Myrskylän, Askolan, Porvoon ja Loviisan käsittäviltä valuma-alueilta Pieneen Pernajanlahteen. Vesistön suurimmat järvet ovat Tiiläänjärvi, Veckjärvi. Lisäksi vesistössä on yli hehtaarin laajuisia järviä 36.
Yleistä
Vesistöalueen kolmannessa jakovaiheessa on seuraavat alueet tai valuma-alueet. Sisennys tarkoittaa luettelossa sitä, että vesistöalue laskee tai yhtyy ylempänä sijaitsevaan vesistöalueeseen. Samalle tasolle sisennetyt vesistöalueet laskevat kaikki yläpuoliseen vesistöalueeseen vastaavassa järjestyksessä niin, että ylin yhtyy lähempänä alajuoksua :
Ilolanjoen alaosan alue (17.001)
Vadbäckenin valuma-alue (17.004)
Ilolanjoen keskiosan alue (17.002)
Kylänpäänjärven valuma-alue (17.005)
Myllysillanojan valuma-alue (17.007)
Ilolanjoen yläosan valuma-alue (17.003)
Tankvallinojan valuma-alue (17.006)
Yläjuoksu
Lambrennojan reitti
Järvelänjärvi - Lambrennoja - Ilolanjoki
Tankvallinojan reitti
Kotojärvi ja Valkjärvi - Tankvallinoja - Ilolanjoki
Myllysillanojan reitti
Myllyjärvi - Myllysillanoja - Ilolanjoki
Popolanojan reitti
Koukjärvi ja Takametsänoja - Slotinoja - Kylänpäänjärvi sekä Popolanoja - Ilolanjoki
Keskijuoksu
Ilmoisojan reitti
Ilmoisoja - Ilolanjoki
Viksbergin järvi
Viksberginjärvi - Eriksdahlinjärvi - Ilolanjoki
Vadbäckenin reitti
Veckjärvi - Vadbäcken - Ilolanjoki
Alajuoksu
Venjäsojan reitti
Venjärvi - Venjäsoja - Myllykylänjärvi - Ilolanjoki
Hackalbäcken
Hackalbäcken - Ilolanjoki
Storängsbacken
Storängsbacken - Ilolanjoki
Mereenlasku
Ilolanjoki - Pieni Pernajanlahti
Kaloja
Meritaimen Hauki
Patoja
Kankurinmäen pato
Koskia
Postimäenkoski
Forsgårdin koski
Forsslättin koski
Katso myös
Luettelo Suomen vesistöistä
Lähteet
Aiheesta muualla
Vesistöennusteet: Ilolanjoen vesistö, vesi.fi
Itä-Uudenmaan ja Porvoon vesien ja ilmansuojeluyhdistys ry
Askola
Myrskylän luonto
Loviisan luonto
Porvoon luonto
Pukkila
|
191188
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Heikki%20Paasonen%20%28kielitieteilij%C3%A4%29
|
Heikki Paasonen (kielitieteilijä)
|
Heikki Paasonen (2. tammikuuta 1865 Mikkeli – 24. elokuuta 1919 Helsinki) oli suomalainen kieli- ja kansatieteilijä, joka keräsi aikoinaan kahdella Venäjälle suuntautuneella tutkimusmatkallaan runsaasti mordvalaista kansanrunoutta. Paasonen myös perehtyi tšuvassin, misääritataarin, niittymarin ja hantin kieliin.
Biografia
Paasosen vanhemmat olivat kauppias Anders Paasonen ja Fredrika Matiskainen. Hän pääsi ylioppilaaksi 1881 Mikkelin ruotsinkielisestä lyseosta ja valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1888 ja toimi seuraavasta vuodesta vuoteen 1890 saakka tutkijana mordvalaisten parissa. Hänen väitöskirjansa aihe vuonna 1893 olikin Mordwinische lautlehre. Vuonna 1894 Paasosesta tuli priimustohtori ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen dosentti. Paasonen teki tutkimusmatkoja suomalais-ugrilaisten kansojen pariin, myös Unkariin, keräten kieli- ja kansatieteellistä aineistoa. 1902 hänestä tuli Kouluhallituksen ylitarkastaja, suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professorina Helsingin yliopistossa hän toimi vuosina 1904–1919.
Paasonen julkaisi tutkimuksiaan ja aineistokokoelmiaan varsin laajasti ja niitä julkaistiin hänen kuoltuaankin. Esimerkiksi kokoelma Mordwinische Volkslieder I-IV ilmestyi Paavo Ravilan toimittamana vuosina 1938–1947 ja Suomalais-Ugrilainen Seura on toimittanut Paasosen materiaaleihin pohjautuen mordvalaiskielten sanakirjan, joka on näiden kielten leksikologisen tutkimuksen perusta.
Paasosen puoliso vuodesta 1894 oli unkarilaissyntyinen Mariska Paskay de Palásth (k. 1951). Eversti Aladár Paasonen oli heidän poikansa.
Teoksia
Heikki Paasonen. Matkakertomus mordvalaisten maalta, SUSA XVII, 3. Helsinki 1890
Heikki Paasonen. Die Türkischen Lehnwörter im Mordwinischen. Helsingfors, 1897
Heikki Paasonen. Mordvinische Lautlehre. Helsingfors, Druckerei der Finnischen Litteraturgesellschaft, 1903
Heikki Paasonen. Die finnisch-ugrischen s-laute. Helsinki, Société finno-ougrienne, 1918
Heikki Paasonen. Beiträge zur Aufhellung der Frage nach der Urheimat der finnisch-ugrischen Völker. Turku, Turun Suomalaisen Yliopiston Kustantama, 1923
Heikki Paasonen; Kai Donner. Ostjakisches Wörterbuch, nach den Dialekten an der Konda und am Jugan. Helsingfors, Société finno-ougrienne, 1926
Heikki Paasonen. Mordvalaiset, Suomen suku II. Helsinki 1928
Heikki Paasonen; M E Evsevʹev; Mordwinische Volksdichtung. Helsinki, Suomalais-ugrilainen Seura, 1938-1981
Heikki Paasonen. H. Paasonens Ost-Tscheremissisches Wörterbuch. Helsinki, Suomalais-ugrilainen Seura, 1948
Heikki Paasonen. Eino Karahka; Martti Räsänen. Gebräuche und Volksdichtung der Tschuwassen. Helsinki, Suomalais-ugrilainen Seura, 1949.
Heikki Paasonen. Çuvaş sözlüğü. İstanbul : İbrahim Horoz Basımevi, 1950.
Heikki Paasonen. Mordwinische Chrestomathie mit Glossar und grammatikalischem Abriss. Helsinki, Suomalais-ugrilainen Seura, 1953
Heikki Paasonen. Eino Karahka. Mischärtatarische Volksdichtung. Helsinki, Suomalais-ugrilainen Seura, 1953
Heikki Paasonen; T Janurik. Tschuwaschisches Wörterverzeichnis. Szeged: Universitas Szegediensis de Attila József Nominata, 1974
Heikki Paasonen; Kaino Heikkilä; Paavo Ravila; Martti Kahla. Mordwinische Volksdichtung Bd. 5. Helsinki, Suomalais-Ugrilainen Seura 1977
Mordwinische Volksdichtung. Gesammelt von Ignatij Zorin, Durchgesehen u. transkribiert von Heikki Paasonen, übers. von Kaino Heikkilä u. Paavo Ravila, Herausgeg von Martti Kahla. V. Band. SUST 161. Helsinki 1977, Suomalais-Ugrilainen Seura.
Mordwinische Volksdichtung. Gesammelt on Ignatij Zorin, Durchgesehen u. transkribiert von Heikki Paasonen, übers. von Kaino Heikkilä u. Paavo Ravila, Herausgeg von Martti Kahla. VI. Band. SUST 162. Helsinki 1977, Suomalais-Ugrilainen Seura.
Heikki Paasonen. Edith Vértes. H. Paasonens südostjakische Textsammlungen. Helsinki, Suomalais-ugrilainen Seura, 1980
Heikki Paasonen; Kaino Heikkilä; Hans-Hermann Bartens; A P Feoktistov; G I Ermushkin; Martti Kahla. H. Paasonens Mordwinisches Wörterbuch. Helsinki, Suomalais-ugrilainen seura, 1990-1996
Heikki Paasonen; Edith Vértes. H. Paasonens surgutostjakische Textsammlungen am Jugan. Helsinki, Suomalais-Ugrilainen Seura, 2001
Lähteet
Paasonen Helsingin yliopiston sivuilla
Viitteet
Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston professorit
Suomalaiset kielitieteilijät
Suomalaiset kansanperinteen kerääjät
Vuonna 1865 syntyneet
Vuonna 1919 kuolleet
Suomalaiset professorit
|
1416679
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Oriselk%C3%A4
|
Oriselkä
|
Oriselkä on Pirkanmaalla Orivedellä sen keskustaajamassa sijaitseva järvi, joka kuuluu Kokemäenjoen vesistöön.
Maantietoa
Järven pinta-ala on 258 hehtaaria eli 2,6 neliökilometriä ja se on 2,8 kilometriä pitkä ja 1,9 kilometriä leveä. Sen lähiympäristö on alavaa savimaata lukuun ottamatta eteläpuolella sijaitsevaa Kannuksenvuorta, joka kohoaa noin 40 metrin korkeuteen. Järven koillisrannassa sijaitsee kosteikko, jota kutsutaan Onkiluodoksi.
Järvi on luodattu ja siitä on julkaistu syvyyskartat. Järven tilavuudeksi on saatu 17,3 miljoonaa kuutiometriä eli 0,0173 kuutiokilometriä. Sen keskisyvyys on 6,7 metriä ja suurin syvyys on 25,6 metriä, joka sijaitsee etelärannan tuntumassa olevassa laajemmassa syvänteessä Kannuksenniemen edustalla. Myös Lammassaaren pohjoispuolella on 21 metriä syvää.
Järvessä on kuusi saarta. Niiden yhteispinta-ala on noin hehtaarin, mikä on noin 0,5 prosenttia järven kokonaispinta-alasta. Kaikki saaret ovat alle hehtaarin mutta yli aarin kokoisia. Suurimmat saaret ovat Martinsaari ja Lammassaari.
Järven rantaviivan pituus on 11,7 kilometriä ja sen rannat ovat pääasiassa peltomaata. Alueen asutus on viljelyalueen haja-asutusta, mutta länsirannan lähelle ulottuu Oriveden keskustaajaman asuinalueita. Järven rannoille on rakennettu toistakymmentä vapaa-ajan asutusta. Keskustan jätevedenpuhdistamo sijaitsee Tähtiniemessä ja se laskee puhdistetut vedet järven länsirantaan.Tampereelta tuleva rautatie haarautuu järven lounaisrannassa pohjoiseen kulkevaksi Tampere–Haapamäki-rautatieksi ja itään kulkevaksi Orivesi–Jyväskylä-rautatieksi. Itäinen rata seuraa järven etelärantoja ja ylittää Penttilänlahden järvenpohjaa pitkin.
Luontoarvoja
Vedenlaatu
Oriselkä kuuluu Oriveden reitille, jonka järvet ovat yleensä reheviä ja humuspitoisia. Sen vesistöjen kokonaisfosforipitoisuudet ovat vaihdelleet 20–30 mikrogrammaa litrassa vettä (µg/l). Vedenväri on ruskeaa ja sen väriluku on tyypillisesti 70–120 mg Pt/l.
Oriveden keskustaajaman jätevedenpuhdistamon kuormitus on aiheuttanut järveen rehevöitymishaittoja . Järven vedenlaatua on tutkittu runsaasti vuodesta 1963 alkaen. Seuraavassa on tulokset ennen vuotta 2000. Veden näkösyvyys on ollut keskimäärin 1,46 metriä. Ravinteista on seurattu kokonaistypen ja kokonaisfosforin pitoisuuksia. Kokonaisfosforipitoisuus on ollut päällysvedessä keskimäärin 29,3 µg/l ja alusvedessä 53,6 µg/l. Päällysveden pitoisuudet ovat pysyneet sama suuruisina, mutta alusvedessä on 1980-luvulla tullut toisinaan yli 100 µg/l pitoisuuksia. Suurin mitattu pitoisuus 160 µg/l on vuodelta 1989. Nykyiset arvot pysyttelevät alle 30 µg/l. Kokonaistyppipitoisuudet ovat päällysvedessä olleet keskimäärin 772 µg/l ja alusvedessä 1 555 µg/l. Alusvedessä pitoisuudet eivät juuri ollenkaan alita 1 000 µg/l pitoisuuksia, mutta päällysvedessä taas ei juuri ollenkaan ylitä 1 000 µg/l. Suurin pitoisuus on ollut 3 400 µg/l vuonna 1996.
Uudemmat tulokset ovat vuodesta 2000 lähtien. Nyt näkösyvyyden keskiarvo on ollut 1,56 metriä. Kokonaisfosforipitoisuudet ovat päällysvedessä olleet keskimäärin 25,5 µg/l ja alusvedessä 34,4 µg/l. Typen vastaavat luvut ovat olleet 823 µg/l ja 1 903 µg/l. Typen pitoisuudet ovat kohonneet niinkin, että 2 000 µg/l on ylittynyt useasti ja suurin arvo on ollut 3 300 µg/l.
Suuria ravinnepitoisuuksia seuraa usein kiivasta pieneliötoiminta, mikä antaa ravintoketjulle vahvan pohjan. Silloin veden happipitoisuudet alkavat alentua, kun ravinteet ja eliöstö kuluttaa sitä. Toisaalta levien yhteyttäminen myös tuottaa happea. Ennen vuotta 2000 oli happipitoisuuden kylläisyysprosentti keskimäärin päällysvedessä 84 % ja alusvedessä 23 %. Vuoden 2000 jälkeen vastaavat luvut olivat 84 % ja 33 %. Ylikylläisyyden tilanteita ei esiinny kuvinkaan usein. Happivajetta voi esiintyä syvänteiden pohjalla.
Kalastus
Vuonna 2001, 2003 ja 2004 järvellä suoritettiin verkoilla vuoden kestänyt kuukausittainen koekalastus. Silloin saatiin saaliskaloina ainakin lahna, kuha, hauki, made, ahven ja siika. Järvessä esiintyy myös järvitaimenta . Eniten saatiin lahnaa, kuhaa ja haukea. Järveen on saman raportin mukaan istutettu vuosina 2000–2007 kuhaa ja planktonsiikaa tuhansia yksilöitä kerrallaan. Istutuksia on voitu jatkaa senkin jälkeen.
Vesistösuhteet
Järvi sijaitsee Kokemäenjoen vesistössä (vesistöaluetunnus 35) Längelmäveden ja Hauhon reittien valuma-alueen (35.7) Venehjoen valuma-alueella (35.74), jonka Oriselän alueeseen (35.741) se kuuluu. Järven vedenpinnan korkeus on 84,2 metriä mpy, joka on sama kuin Längelmävedessä, jonne Oriselkä laskee. Järven laskujoki on kolme kilometriä pitkä Venehjoki, joka laskee Pappilanselän pohjoispäähän. Oriselkään laskee Nihuanjärvestä alkava lyhyt veneiltävä vesireitti Nihuanjokea, Saunalammia, Kartunsalmea, Laahusta, Äijästensalmea ja lopuksi Särkänsalmea pitkin Oriselän koillisrantaan. Tätä vesireittiä pitkin tulee pääosa Oriselän valuma-alueen vesistä, sillä Nihuanjärveen laskevat yläjuoksulta Taipaleenjoen ja Kooninjoen valuma-alueet. Oriselkään laskevat suoraan eräät pienemmät järvet. Sen länsirantaan laskevat Kirkkolahti ja Pikkusärkkä yhteistä ojaa myöten ja luoteispäähän Kiviniemenlampi. Sen vieressä sijaitseva Oripohjanjärvi ja pienempi Kivikarinjärvi laskevat Pehulansalmea pitkin Oriselän pohjoisrantaan. Itärannoilla sijaitsevat Onkiluodon kosteikon kaksi avovesialuetta ja kaakossa Pallaanlahteen laskeva Ansionlahti.
Historiaa
Vuoden 1855−1856 Kalmbergin kartastossa näkyy vielä Längelmäveden korkeampi ranta. Varsinainen vedenlasku oli tapahtunut jo 1830, kun Kangasalla hajosi Kaivannon kanavassa ollut sulku. Tällöin purkautuivat Längelmäveden vedet Roineeseen ja vedenpinta laski pari metriä myös Oriselällä. Onkiluoto lienee vesijättömaata tästä tapahtumasta. Samassa yhteydessä myös Kirkkolahti kuroutui kapeasuiseksi ja Ansionlahti omaksi järveksi. Ei kuitenkaan ole tarkkaa tietoa Längelmäveden silloisesta keskivedenkorkeudesta, joten aivan tarkkaa kuvaa silloisesta tilanteesta ei ole.
Vuoden 1956 peruskartassa Venehjoki kirjoitettiin muodossa ”Venejoki”. Kartoissa ei näy vedenpuhdistamoa, joka ilmaantui vasta vuoden 1986 kartan jälkeen. Kaakkoisrannassa Onkiluodon kosteikko oli vielä vuoden 1957 peruskartassa alavaa viljelymaata, joka oli renkereillä erotettu järvestä. Onkiluotoon oli kuitenkin päästetty kosteikoksi seuraavassa vuoden 1977 kartassa .
Lähteet
Botin luomat artikkelit
Oriveden järvet
|
Subsets and Splits
No community queries yet
The top public SQL queries from the community will appear here once available.