id
stringlengths 2
7
| url
stringlengths 31
203
| title
stringlengths 1
119
| text
stringlengths 12
212k
|
|---|---|---|---|
407848
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/1-heptaanitioli
|
1-heptaanitioli
|
1-heptaanitioli on orgaaninen yhdiste (tioli), joka on normaaliolosuhteissa olomuodoltaan väritöntä, syttyvää nestettä, jolla on tunnusomainen haju. Sen kemiallinen kaava on C7H16S ja rakennekaava on CH3(CH2)6SH. 1-heptaanitiolista käytetään myös nimityksiä n-heptaanitioli, n-heptyylitioli, n-tioheptyylialkoholi, 1-merkaptoheptaani, heptyylimerkaptaani ja heptaani-1-tioli.
1-heptaanitiolin moolimassa on 132,3 g/mol, sulamispiste −43 °C, kiehumispiste 176 °C, suhteellinen tiheys 0,84 g/cm3 (vesi = 1,0 g/cm3), leimahduspiste 46 °C (c.c.) ja CAS-numero 1639-09-4. Aineen höyry-ilma-seoksen tiheys 20 °C:n lämpötilassa (ilma = 1) on 1.006 eli se on ilmaa raskaampaa. n-heptaanitioli voi muodostaa räjähtäviä höyry-ilma-seoksia yli 46 °C:en lämpötilassa. Aine liukenee veteen erittäin huonosti.
Koska aineen höyry on ilmaa raskaampaa se voi sopivissa olosuhteissa kulkeutua maata pitkin ja syttyä myös etäällä. 1-heptaanitioli reagoi hapettimien, vahvojen happojen, vahvojen emästen ja pelkistävien aineiden kanssa. Aine hajoaa kuumentuessaan, jolloin muodostuu myrkyllisiä ja syövyttäviä huuruja sisältäen rikkivetyä ja rikin oksideja.
Ympäristö- ja terveysvaikutukset
Lyhytaikainen altistus ärsyttää silmiä, ihoa ja hengitysteitä. Altistuminen n-heptaanitiolin suurille pitoisuuksille voi aiheuttaa tajunnantason laskua.
Lähteet
Tiolit
|
490784
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mauritiuksenkutoja
|
Mauritiuksenkutoja
|
Mauritiuksenkutoja (Foudia rubra) on erittäin uhanalainen Mauritiuksen lounaisosassa elävä lintu .
Mauritiuksenkutoja on kooltaan noin 14 cm. Koiraan pää ja rinta ovat väriltään kirkkaan punaiset. Vatsan höyhenet ovat oliivinvihreät. Selkä ja siivet ovat väriltään tumman ruskeat. Koiras ei sekoitu muihin kutojiin, mutta naaraat ja nuoret linnut voivat sekoittua madagaskarinkutojaan, mutta ne ovat väritykseltään tummempia, niiden ruumis on pulleampi ja pyrstö huomattavasti lyhyempi. Lajin laulu on vaihtelevia clip clip-ääniä, kutsuäänet ovat karheampia.
Mauritiuksenkutojat elävät kaikenlaisissa trooppisissa metsissä. Erityisesti ne suosivat saaren alkuperäisiä mäntyjä ja
sugia kasvavissa metsissä. Ravintonaan linnut käyttävät pääosaksi hyönteisiä, mutta myös hedelmiä ja mettä.
Mauritiuksenkutojakannan kooksi arvellaan noin 210–250 yksilöä. Suurin lintuihin kohdistuva uhka on metsien hakkaaminen, joka on jo hävittänyt suuren osan alkuperäisistä mauritiuksenkutojista. Lisäksi kantaa vähentävät saarelle levinneet saalistajat kuten mustarotta ja jaavanmakaki. Myös kilpailu ravinnosta saarelle levinneen madagaskarinkutojan kanssa tuottaa ongelmia.
Lähteet
Kutojat
Uhanalaiset linnut
|
608140
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Symbolin%20maadoittamisen%20ongelma
|
Symbolin maadoittamisen ongelma
|
Symbolin maadoittamisen ongelma tarkoittaa alkujaan sitä, kuinka sanat (symbolit) saavat merkityksensä ja mikä tarkoitus kullakin symbolilla todellisuudessa on.
Merkityksen tunnistamisen ongelma liittyy tietoisuuden ongelmaan ja siihen mitkä mentaaliset tilat ovat tarkoituksellisia. Erään kognitiotieteen käsitteen eli komputationalismin mukaan ajattelu on tietty laskennan (komputaatio) muoto, missä komputaatio on ainoastaan symbolien käsittelyä siten, että symboleita käsitellään tiettyjen sääntöjen mukaan niiden muotoja, ei niinkään niiden tarkoituksia käyttäen.
Formaaleilla kielillä ja järjestelmillä symbolin maadoittamisen ongelmaa ei ole, koska on varmistettu, että kaikille rakenteille ja viittauksille (symboli) on yksiselitteiset käsitteet. Joissakin ohjelmointikielissä on kuitenkin joitakin poikkeuksia, jotka hankaloittavat symbolin tunnistamista (esim. C++-kielessä on muutamia useammallakin tavalla tulkittavia rakenteita).
Katso myös
Formaali kieli
Funktionalismi
Fysikaalinen symbolijärjestelmä
Kiinalaisen huoneen argumentti
Merkki
Pragmatiikka
Semantiikka
Symbolinen analyysi
Syntaksi
Tietoisuus
Tulkinta
Turingin kone
Mielenfilosofia
Semantiikka
Symbolismi
|
1651846
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Alfons%20Jer%C3%B4me%20von%20Haartman
|
Alfons Jerôme von Haartman
|
Alfons Jerôme von Haartman (29. syyskuuta 1836 Piikkiö – 14. marraskuuta 1890 Tampere) oli suomalainen insinööri ja virka- ja valtiopäivämies.
Von Haartmanin vanhemmat olivat pääjohtaja, valtioneuvos Carl Daniel von Haartman ja Maria Helena Rosina Franzén ja puoliso vuodesta 1875 Henny Mikaela Grafström. Vuonna 1853 ylioppilaaksi tullut von Haartman suoritti teknisiä opintoja Hannoverissa. Hän toimi insinöörinä tie- ja vesirakennuslaitoksen palveluksessa 1862–1890. Von Haartman oli aatelissäädyssä edustaja valtiopäivillä 1863–1864.
Lähteet
Suomalaiset insinöörit
Suomen suuriruhtinaskunnan virkamiehet
Suomalaiset aateliset
Suomen suuriruhtinaskunnan aatelissäädyn valtiopäivämiehet
Vuonna 1836 syntyneet
Vuonna 1890 kuolleet
|
1058803
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Haruta
|
Haruta
|
Haruta () on taajama ja Hoseda-Hardskin maalaiskunnan keskus Zapoljarnyin piirissä. Taajama muodostaa Nenetsian autonomisessa piirikunnan eksklaavin Komin tasavallan pohjoisosassa Pohjois-Venäjällä. Pinta-alaltaan Hoseda-Hardskin maalaiskunta on pieni, vain 5,12 neliökilometriä.
Harutan taajama sijaitsee Petšoran sivujoen Usan oikeanpuoleisen eli pohjoisen sivuhaaran Adzevan alajuoksulla.
Historiaa
Komin tasavallan silloisen Ižman piiri asukkaat perustivat Harutan kylän 1800-luvun loppupuolella. Venäjän keisarikunnan Arkangelin kuvernementin vuoden 1897 väestönlaskentaan liittyvissä dokumenteissa mainitaan "luvattomasti perustettu Harutan asuinpaikka Arkangelin kuvernementin Petšora kihlakunnassa". Hoseda-Hardiskin tundran nomadien neuvosto kokoontui ensimmäisen kerran vuonna 1925.
Väestö
Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan Hoseda-Hardskin maalaiskunnassa asui yhteensä 538 ihmistä. Haruta on kunnan ainoa pysyvästi asutettu asutuskeskus.
Harutan palvelut ja liikenneyhteydet
Taajamassa sijaitsee muun muassa päiväkoti, koulu, kolme kauppaa, maataloustuotanto-osuuskunta, terveysasema, kulttuurikeskus, yleinen sauna, postitoimisto, vapaapalokunta ja lentokenttä.
Haruta ei vielä äskettäin johtanut ympärivuotisesti liikennöitävissä olevaa maantietä Komin tai Nenetsian suuremmista taajamista. Heikompilaatuinen kärrytie ja talvitie johtaa Komin Intaan ja Usinskiin; samoin joihinkin Nenetsian puolella tundralla oleviin erillisiin puutaloihin (izba) ja talvella myös Narjan-Mariin. Yhteyslentoja lennetään pienkoneella (An-2) ympärivuotisesti kahdesti viikossa Nenetsian pääkaupunkiin Narjan-Mariin ja tarvittaessa helikopterilla (Mi-8) suurempaan ja läheisempään Komin tasavallan Intaan.
Lähteet
Aiheesta muualla
Hoseda-Hardskin maalaiskunta piirin sivustolla (zrnao.ru)
Hoseda-Hardskin maalaiskunnan sivusto (harutanao.ru)
Nenetsian kylät ja taajamat
|
1582677
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sebastian%20Fabian%20Klonowic
|
Sebastian Fabian Klonowic
|
Sebastian Fabian Klonowic(z), latinisoidussa muodossa Acernus, (noin 1545–1602) oli puolalainen runoilija. Hän on kirjoittanut latinaksi Roxolania-nimisen runoelman (1584), joka sisältää hyviä kuvauksia maaseutuelämästä Puna-Venäjällä, sekä Victorin deorum (1595). Hänen puolankielisistä runoelmistaan huomattavin on Flis (1595).
Lähteet
Aiheesta muualla
Puolalaiset kirjailijat
1540-luvulla syntyneet
Vuonna 1602 kuolleet
|
1402960
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Manga%20Sewa
|
Manga Sewa
|
Manga Sewa (k. 1884) oli djalonkeheimopäällikkö Sierra Leonessa, joka räjäytti itsensä, perheensä ja muita heimopäällikköjä Solimanan pääkaupungin Falaban linnoituksen ammusvarastossa sen sijaan, että olisi antanut valtakuntansa Samori Tourén käsiin.
Varhainen elämä ja ura
Manga Sewa syntyi Solimanan Falabassa nykyisen Sierra Leonen Pohjoisen maakunnan alueella djalonken etniseen ryhmään kuuluville vanhemmille. Hänen isänsä oli djalonkeheimopäällikkö. Manga Sewan isällä oli useita vaimoja ja tusinoittain lapsia.
Tourén vuoden 1884 hyökkäys
Vuonna 1884 mandinkahallitsija Samori Touré hyökkäsi tuolloin Manga Sewan hallitsemaan Solimanaan yhdessä kuningas Kalieren kanssa. Tourén kenraalin N’fa Alin tuhotessa useita Falaban ympäröimiä kyliä, mandinkajoukot aloittivat viisi kuukautta kestävän Falaban piirityksen. Kaupunkinsa asukkaiden miltei kuollessa nälkään Manga Sewa kokosi perheensä Falaban ammusvarastoon ja sytytti soihdun, tappaen itsensä ja samalla murtaen Falaban linnoituksen muurit.
Sierraleonelaiset henkilöt
Sierra Leonen historia
Vuonna 1884 kuolleet
|
547593
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Le%20Chesne%20%28Ardennes%29
|
Le Chesne (Ardennes)
|
Le Chesne on kunta Ardennesin departementissa Champagne-Ardennen hallintoalueella Ranskassa. Kunnassa oli 939 asukasta vuoden 1999 väestönlaskennassa. Le Chesnen pinta-ala on 24 neliökilometriä.
Lähteet
Ardennesin kunnat
|
148048
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pallot%C3%A4htitiede
|
Pallotähtitiede
|
Pallotähtitiede on tähtitieteen ala, joka tutkii muun muassa taivaankappaleiden paikkoja ja näennäistä liikettä taivaanpallolla, niiden paikanmääritystä, havaintovirheitä, ja taivaanpallon liikkeeseen liittyviä asioita, kuten ajanlaskua.
Pallotähtitieteen osa-alueita ovat mm.
Pallotrigonometria
Koordinaattijärjestelmät
Horisonttijärjestelmä
Ekvaattorijärjestelmä
Ekliptikajärjestelmä
Galaktinen koordinaattijärjestelmä
Positioastronomia (paikanmääritys tähtitaivaalla)
Tähdistöt, tähtiluettelot ja tähtikartat
Aikajärjestelmät ja ajanlasku
Tähtiaika
Aurinkoaika
Almanakka
Katso myös
Tähtitiede
Kirjallisuutta
Hannu Karttunen, Karl Johan Donner, Pekka Kröger, Heikki Oja, Markku Poutanen: Tähtitieteen perusteet, ISBN 952-5329-30-5
|
1125535
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sein%C3%A4kaappi
|
Seinäkaappi
|
Seinäkaappi on huoneen seinälle ripustettava, ovella varustettu säilytyskaluste. Seinäkaappeja käytetään vapauttamaan niiden alla oleva lattiapinta-ala muuhun käyttöön. Seinäkaapit eli yläkaapit ovat yleisiä erityisesti keittiön kalusteina, usein vieri viereen sijoitettuina samanlaisina yksiköinä pöytäkaappien ja työtasojen yläpuolella.
Keittiön seinäkaappien mitoitus
Keittiössä seinäkaapit sopivat etenkin astioiden säilytyspaikaksi. Keittiön seinäkaapit ovat syvyydeltään runsaat puolet pöytäkaappien syvyydestä eli noin 35 cm, niin että isotkin ruokalautaset mahtuvat niihin. Seinäkaappien alareuna sijoitetaan noin 40–60 cm korkeudelle työtasosta niin, että kaapit eivät häiritse työtason ääressä työskentelevää. Seinäkaappien alapinta sekä pöytä- ja seinäkaappien väliin jäävä taustaseinä, ns. välitila, sopivat työvalaisinten ja työtasolla käytettävien kodinkoneiden tarvitsemien pistorasioiden pysyvään asennukseen.
Keittiökalusteiden seinäkaappien korkeudet vaihtelevat valmistajittain ja eri maiden standardien ja tottumusten mukaan. Yleisimmät korkeudet ovat 60–100 cm välillä, esimerkiksi Ruotsissa 70, 85 ja 95 cm. Kun työtason yläpinta on 90 cm korkeudella ja välitilan korkeus on 50 cm, ruotsalaisstandardissa keittiön kiintokaapistojen kokonaiskorkeudet ovat siis 235 cm (täysi korkeus), 225 cm (normaali korkeus) ja 210 cm (”mannermainen” korkeus). Eniten säilytystilaa saadaan mahdollisimman korkeilla, kattoon ulottuvilla kaapeilla tai ripustamalla seinäkaappeja kahteen tai useampaan kerrokseen huonekorkeuden hyödyntämiseksi. Kovin korkealla sijaitsevien seinäkaappien käyttö on kuitenkin hankalaa, ellei niihin ylety muuten kuin keittiötikkailta.
Seinäkaappien saranoitujen ovien leveydeksi suositellaan enintään 60 cm niin, etteivät ovet avaudu yli 20 cm työtason etureunan yli.
Seinäkaappien ovet
Ovet voivat seinäkaapeissa olla umpinaista puuta tai kalustelevyä tai erilaisia lasi- eli vitriiniovia, jos kaapeissa säilytettävien esineiden halutaan näkyvän. Tällaisissa lasikkomaisissa seinäkaapeissa esineiden näkyvyyttä voi vielä parantaa kaapin sisään sijoitettavilla valaisimilla.
Tavallisten pystysivuiltaan saranoitujen ovien sijasta seinäkaapeissa käytetään ylöspäin kääntyviä kippiovia, liukuovia tai kaapin taakse kiertyviä, säleistä muodostuvia rulo-ovia. Yhtenäisen ilmeen vuoksi seinäkaapeissa suositaan yleensä samantyylisiä ovia kuin niiden alapuolella olevissa pöytäkaapeissa.
Seinäkaapit voidaan jättää myös ilman ovia tai korvata avohyllyin. Umpinaisia ja avonaisia säilytyselementtejä voi seinäkaapeissa myös yhdistellä esimerkiksi käyttämällä ylhäällä ovellisia seinäkaappeja ja niiden alapuolella avohyllyjä. Myös vetolaatikoita voi käyttää silmien tason alapuolella niin, että laatikon sisällön näkee avatessa.
Tuuletinkaappi
Keittiön seinäkaappien erityismalli on lieden tai keittotason yläpuolelle sijoitettava tuuletinkaappi, jonka avulla yhtenäinen seinäkaappien linja saadaan jatkumaan myös lieden yli. Se on suunniteltu niin, että sen alareunaan voi sijoittaa liesituulettimen ja sen sisälle mahtuu poistoputki liesituulettimesta ilmanvaihtohormiin. Tällöin tuuletinkaappi on syvyydeltään usein vain 5–15 cm ja soveltuu lähinnä maustepurkkien tai muiden pienten keittiötarvikkeiden säilytykseen. Tuuletinkaapin vaihtoehtona on liesikupu tai seinälle tai kattoon kiinnitettävä, usein kartion tai pyramidin muotoinen liesituuletin.
Astiankuivauskaappi
Suomalainen erikoisuus keittiön seinäkaapeissa on Maiju Gebhardin kehittämä, keittiöaltaiden yläpuolelle ripustettava, alapinnastaan avoin astioiden astiankuivauskaappi.
Seinäkaapit muissa huonetiloissa
Seinälle ripustettavia kaappeja käytetään muissakin tiloissa kuin keittiössä. Korkealle sijoitetut seinäkaapit voivat korvata lattialla seisovan kaapin tai hyllystön ja säästää näin lattiapinta-alaa muuhun käyttöön esimerkiksi oven tai ikkunan, vuoteen, sohvan tai työpöydän yläpuolella. Kylpyhuoneessa pesualtaan yläpuolelle sijoitettava seinäkaappi on usein ns. peilikaappi, jonka ovena on peililasi ja johon voi olla kiinteästi asennettuna kosteussuojattu valaisin.
Lähteet
Keittiökalusteet
Säilytyskalusteet
|
1099230
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/William%20Carr%20%28soutaja%29
|
William Carr (soutaja)
|
William John ("Bill") Carr (17. kesäkuuta 1876 Gortnagrace – 25. maaliskuuta 1942 Philadelphia) oli irlantilaissyntyinen soutaja. Hän muutti 1890-luvulla Yhdysvaltoihin ja kilpaili Vesper Boat Clubin jäsenenä vuoden 1900 kesäolympialaisissa Pariisissa. Hän oli siellä mukana voittamassa kultaa kahdeksikossa.
Lähteet
Yhdysvaltalaiset soutajat
Yhdysvaltalaiset olympiavoittajat
Vuonna 1876 syntyneet
Vuonna 1942 kuolleet
|
1349577
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kerttu%20Valo
|
Kerttu Valo
|
Kerttu Valo (o.s. Palmu, 17. maaliskuuta 1916 Espoo – 17. tammikuuta 2015 Salo) oli suomalainen yleisurheilija. Leppävaaran Sisua edustanut Valo voitti kaikkien aikojen ensimmäisen korkeushypyn naisten Suomen-mestaruuden vuonna 1945 Turussa järjestetyissä SM-kisoissa tuloksella 140. Lisäksi hän saavutti SM-pronssia 1946 ja 1947 sekä kolme Työväen Urheiluliiton mestaruutta vuosina 1938, 1946 ja 1948. Yleisurheilun lisäksi Valo harrasti voimistelua ja toimi aktiiviuransa jälkeen yleisurheilukilpailujen toimitsija- ja tuomaritehtävissä.
Valon isä oli punakaartilainen Vilho Palmu, joka kaatui vuonna 1918 sisällissodan aikana Leppävaaran taistelussa yhdessä 15-vuotiaan poikansa Sulon kanssa.
Lähteet
Suomalaiset korkeushyppääjät
Vuonna 1916 syntyneet
Vuonna 2015 kuolleet
|
702839
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Toinen%20barbareskisota
|
Toinen barbareskisota
|
Toinen barbareskisota on vuonna 1815 käyty sota, jossa osapuolina olivat toisaalta Yhdysvallat ja toisaalta osmanien valtakuntaan kuuluneet barbareskivaltioiksi sanonut Pohjois-Afrikassa sijaitsevat alueet Algeria, Tripoli ja Tunisia. Sodan tulos oli, että Yhdysvallat lakkasi maksamasta merirosvovaltioille suojelurahaa. Samalla sota merkitsi noilla alueilla merirosvoajan vähittäistä päättymistä. Yhdysvaltojen eskaaderi jäi Välimerelle turvaamaan Yhdysvaltojen kaupankäyntiä.
Lähteet
Yhdysvaltain sodat
1800-luvun sodat
|
537842
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sam%20Dann
|
Sam Dann
|
Sam Dann (18. toukokuuta 1918 – 26. lokakuuta 2004 Delray Beach, Florida) oli yhdysvaltalainen käsikirjoittaja ja kirjailija. Parhaiten hänet tunnetaan käsikirjoituksistaan The CBS Radio Mystery Theater sarjaan, johon hän kirjoitti tai sovitti kaikkiaan 437 jaksoa. Toisen maailmansodan aikana Dann palveli Yhdysvaltain armeijan 42. jalkaväkidivisioonassa, jonka riveissä hän osallistui Dachaun keskitysleirin vapauttamiseen.
Bibliografia
The Third Body (1979)
Goodbye, Karl Erich (1985)
Dachau 29 April 1945 : The Rainbow Liberation Memoirs (toim. 1998)
Lähteet
Yhdysvaltalaiset kirjailijat
Yhdysvaltalaiset radiokäsikirjoittajat
Vuonna 1918 syntyneet
Vuonna 2004 kuolleet
|
219792
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Gunman%20prefektuuri
|
Gunman prefektuuri
|
Gunman prefektuuri () sijaitsee Kantōn alueella Honshūn saarella Japanissa. Prefektuurin pääkaupunki on Maebashi. Siellä on 1 967 410 asukasta (vuonna 2016) ja sen pinta-ala on 6 362,28 neliökilometriä.
Maantiede
Sisämaassa sijaitseva Gunma on Kantōn alueen luoteisin prefektuuri. Prefektuurin pohjoisalue on vuoristoinen, ja suurin osa väestöstä on keskittynyt Gunman eteläosaan Saitaman prefektuurin lähelle. Alueen ilmasto on kylmempi kuin Kantōn alemmissa osissa. Prefektuurin muodon on sanottu muistuttavan lennossa olevaa kurkea.
Aluejako
Gunman prefektuuri jakautuu 12 kaupunkiin ja 23 muuhun kuntaan, joista 15 on maaseutukaupunkeja ja 8 on kyläkuntia. Kunnat kuuluvat seitsemään piirikuntaan, joilla ei ole hallinnollista merkitystä.
Kaupungit
Kunnat piirikunnittain
Historia
Gunman alue tunnettiin aiemmin Kōzuken provinssina.
Talous
Gunman moderniin talouteen kuuluvat Maebashin ympäristöön ja prefektuurin itäiseen, Tokiota lähinnä olevaan osaan keskittyneet elektroniikan ja ajoneuvojen valmistus. Perinteisempiä elinkeinoja ovat silkin valmistus ja maatalous.
Nähtävyydet
Gunma on tunnettu kuumista lähteistään: suosittuja kylpyläpaikkakuntia ovat Kusatsu, Minakami ja Ikaho. Prefektuurin vuoristoisuudesta johtuen myös hiihtokeskukset houkuttelevat turisteja.
Lähteet
Aiheesta muualla
Gunman prefektuurin viralliset sivut
Gunman arkeologian tutkimussäätiö
|
725776
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Homma
|
Homma
|
Homma tai Hommaforum on suomalainen maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvien keskustelupalsta, jota pitää toiminnassa Homma ry.
Sivuston perustivat joulukuussa 2008 maahanmuuttokriittisen poliitikon Jussi Halla-ahon Scripta-blogin vieraskirjan aktiivit. Yhteisö oli syntynyt vuonna 2005 perustetun vieraskirjan ympärille vuosien varrella. Homma kasvoi nopeasti ja jätti varjoonsa muun muassa Suomen Sisun keskustelupalstan. Kolmasosa Perussuomalaisten eduskuntavaaleissa 2011 neljästäkymmenestä sisäänvalituista kansanedustajista olivat toimineet joko Suomen Sisussa tai Hommaforumilla.
Homman keskustelupalstalla on yli kolme miljoonaa viestiä ja 11 000 rekisteröitynyttä käyttäjää (maaliskuu 2021).
Vuonna 2013 ilmestyneessä kirjassa Sosiaalisen median lyhyt historia kuvaillaan Hommaforumin saaneen kyseenalaista huomiota puheenvuoroilla, jotka rikkovat hyvän maun rajoja. Puolustajien mukaan palstalla keskustellaan pääasiassa asiallisesti, arvostelijoiden mielestä palstan tarkoitus on oikeuttaa rasismia ja levittää vihaa maahanmuuttajia kohtaan.
Oikeusministeriön raportin mukaan syys- ja lokakuussa 2020 kirjoitetuista Hommaforumin viesteistä arviolta 8,7% oli vihapuhetta.
Toiminta
Vuoden 2009 europarlamenttivaalien aikoihin Hommaforumilla järjestettiin ehdokkaiden Kai Pöntinen (kok.), Sampo Terho (PS), Freddy van Wonterghem (PS), Anna Mikkola (vas.), Sari Essayah (KD) ja Jyrki Kasvi (vihr.) vaalitentit. Terho kiitti Euroopan parlamentin varajäseneksi pääsystä palstan käyttäjiä, ja Aamulehti arvioi Terhon tuen pohjan tulleen Hommaforumilta. Hommaforum on tentannut myös Jussi Halla-ahoa, Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehtoa, vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpäätä ja kansanedustaja Arto Satosta (kok.). Helsingin Sanomien Kuukausiliite haastatteli maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsia alkuvuodesta 2010 kysymyksin, jotka Hommaforumin käyttäjiä oli pyydetty laatimaan.
Hommaforumilla syntyi vuoden 2009 aikana Muutos 2011 -niminen puolue, joka asetti ehdokkaita ensi kertaa eduskuntavaaleissa 2011. Palstalla muun muassa hiottiin sen puolueohjelma.
Yhteisön aktiivit ovat järjestäneet tapaamisia eri puolilla maata. Palstan käyttäjät myös keräävät maahanmuuttoon liittyviä uutisia ja kuvaavat videoita poliittisista tapahtumista. Hommaforumilaiset ovat myöntäneet yli 175 000 Yhdysvaltain dollarin edestä mikroluottoa kehitysmaiden yrittäjille internet-sivusto Kivan kautta.
Vuoden 2010 alussa Hommassa kerätyillä varoilla teetettiin Taloustutkimuksella suomalaisten maahanmuuttokantoja kartoittanut mielipidetutkimus.
Heinäkuussa 2010 Muutos 2011 -puolueen puheenjohtajan Juha Mäki-Ketelän ilmoitettua erostaan Hommaforum suljettiin noin 12 tunnin ajaksi keskustelun käytyä liian kiivaaksi ja henkilöönkäyväksi. 24. heinäkuuta 2011 foorumi suljettiin päiväksi Norjan joukkomurhien synnyttämän kiivaan keskustelun seurauksena.
Tammikuussa 2012 Hommaforumin presidenttiehdokastenttiin osallistuivat Timo Soini, Eva Biaudet, Sari Essayah, Paavo Väyrynen ja Pekka Haavisto.
Vuonna 2012 Hommaforumista tehtiin ilmoitus poliisille. Ilmoitus koski kommentteja, joissa käsiteltiin 15-vuotiaan tytön saamaa palkintoa rasisminvastaisesta kirjoittelusta. Palkinnon oli antanut Punaisen ristin piirijärjestö. Hommaforumilla uutinen käynnisti pilkallisen nimimerkkikirjoittelun, jossa tytön väitettiin olevan aivopesty ja hänen läheisiään kutsuttiin hyväksikäyttäjiksi. Asiaa vaadittiin tutkimaan törkeänä kunnianloukkauksena ja yleisen syyttäjän alaisena rikoksena, koska rikos on tapahtunut joukkotiedotusvälinettä käyttäen ja yleinen etu vaatii syytteen nostamista. Kyseessä on hänen mielestään alaikäiseen kohdistunut sananvapautta ja kunniaa loukkaava rikos. Tutkintapyynnöstä tehtyä uutista kommentoitiin palstalla muun muassa ammattiloukkaantujien tavoitteena sekä hyökkäyksenä palstaa vastaan.
Heinäkuussa 2016 Hommaforum-keskustelupalsta joutui palvelunestohyökkäyksen kohteeksi lähes viikon ajan. Hommaforumin tukiyhdistys teki asiasta rikosilmoituksen.
Hommaforumia on pidetty yhtenä tekijänä perussuomalaisten hajoamiseen johtaneessa puoluekokouksessa kesäkuussa 2017. Hommaforumilla käytiin laajaa keskustelua Jussi Halla-ahon tukemisesta puheenjohtajavaaleissa.
Hommasta sanottua
Tiedotusvälineissä Hommaa on toisinaan nimitetty Jussi Halla-ahon kannattajien sivustoksi.
Helsingin Sanomien toimittaja Miska Rantanen kirjoitti vuonna 2008, että keskustelua maahanmuuttopolitiikasta ovat vaikeuttaneet asiattomat törkykirjoitukset. Hänen mukaansa Homma-palstalla on paikoitellen aitoa yritystä vuoropuheluun, ”mutta sielläkin pari möläyttelijää riittää hapattamaan ison osan maitoa”.
Aamulehden toimittaja Toni Viljanmaa kirjoitti vuonna 2009 ”erityisesti politiikan harmauteen kyllästyneet nuoret aikuiset” ovat kokoontuneet verkossa ”yhden tabuna pidetyn asian eli maahanmuuton ympärille”. ”Tekeminen perustuu ryhmän omalle innostukselle, ei ylhäältä määrätylle toiminnalle, kuten puolueissa yleensä.” Viljanmaan mukaan Homma on myös kehitysaskel Suomen Sisusta, jonka verkkosivut olivat hänen mukaansa paikoitellen avoimen rasistisia. ”Aihepiiri on säilynyt samana. Vääränlainen maahanmuutto on yhteiskunnan suurin syöpä.” Viljanmaan mielestä tärkeän kriittisen keskustelun vaarana on yksiviivainen lauma-ajattelu ja luisuminen näkemään ulkopuolisten salaliittoa kaikkialla.
Hommaforumille keskustelutilaisuuteen kutsuttu vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää mainitsi vuonna 2009 seuranneensa palstaa jonkin verran ja että ”varsinaiset [hänelle tulleet] kantelut ovat koskeneet muita palstoja” kuin Hommaforumia.
Hommaforumille keskustelutilaisuuteen vuonna 2009 kutsuttu Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto kertoi pitävänsä Hommaforumia tarpeellisena, koska ”muutoin maahanmuuttokriittinen keskustelu jää vain päännyökyttäjien käsiin”.
Hommaforumin keskusteluketjuja tutkinut Ihmisoikeusliiton yhdenvertaisuuden asiantuntija Milla Aaltonen ei vuonna 2009 halunnut leimata foorumia rasistiseksi, ”vaikka joukkoon mahtuu monenlaisia kirjoituksia”. Hänen mukaansa ”keskustelu [foorumilla] on kohtuullisen laadukasta. Aitoa dialogia sivuilta ei kuitenkaan löydy, koska samanmielisten keskustelu näyttää hallitsevan kirjoittelua”. Aaltosen mielestä Hommaforum on yksi niistä viestimistä, joita maahanmuuton kanssa työskentelevien kannattaa seurata.
Vuonna 2010 ilmestyi kirja Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa?, jonka artikkelissa Mike Pohjola kirjoittaa Hommafoorumin keskustelutyylistä. Pohjola kirjoittaa palstalla olevan satoja viestiketjuja, joissa jotakuta maahanmuuttomyönteiseksi koettua henkilöä haukutaan ja oman puolen edustajiksi miellettyjä kehutaan. Monet palstan jäsenet kokevat vastustajikseen ”hyysäävät kukkahattutädit” sekä ”vihervasemmistolaiset stalinistit”. Pohjolan mukaan palstan slangia oppiakseen joutuu omaksumaan tietyn ajattelutavan ja tätä kautta ”initioidutaan” maahanmuuttokriitikoksi. Esimerkiksi ’maahanmuuttokriittinen’ on Pohjolan mukaan etupäässä kiertoilmaus rasismille. ’Poliittiseen eliittiin’ kuuluu kuka tahansa päättäjä, joka ei jaa hommalaisten käsitystä maahanmuutosta. ’Vihervasemmistolaiseen mediaan’ kuuluvat käytännössä kaikki valtaviestimet.
Jussi Förbom julkaisi vuonna 2010 pamfletin Hallan vaara. Merkintöjä maahanmuuton puhetavoista. Förbomin mukaan Hommafoorumin osallistujat tarttuvat maahanmuuttomyönteiseksi luokittelemiinsa puheenvuoroihin ja ”listivät, paloittelevat ja pureskelevat kappaleiksi niiden esittäjän ja esittävät tämän jälkeen uhkauksia muille samalla tavoin ajatteleville.” Förbomin mukaan tässä ”on kyse hiljaiseksi pakottamisesta, puheoikeuden kieltämisestä, äänettömäksi ja pelokkaaksi uhkailusta”.
Suomen Kommunistinen Puolue ei osallistunut Hommaforumin vaalikoneeseen vuonna 2011. SKP:n puheenjohtajan Yrjö Hakasen mukaan Hommafoorumin keskeisiin toimijoihin kuuluvat samat ryhmät, jotka ovat kieltäytyneet allekirjoittamasta Euroopan puolueiden rasisminvastaista peruskirjaa. Hakasen mukaan peruskirjan allekirjoittaneet puolueet ovat sitoutuneet kieltäytymään yhteistyöstä sellaisten poliittisten ryhmien kanssa, jotka levittävät näkemyksiä, joilla lietsotaan rasistisia ennakkoluuloja tai vihamielisyyttä muita kansallisia ryhmiä kohtaan. ”Hommaforum julkaisee jatkuvasti kirjoituksia, joissa levitetään vihamielisiä asenteita maahanmuuttajia ja muita kulttuureja kohtaan sekä lietsotaan vastakkainasettelua ’suomalaisten’ ja muiden, erityisesti pakolaisten kesken.”
Tanja Aitamurron, Taneli Heikan, Petteri Kilpisen ja Matti Posion vuonna 2011 julkaisema Uusi kultakausi -pamfletti nostaa Homman esikuvaksi avoimuudelle, johon tulee suhtautua esimerkkinä vakavasta muutoksesta kansalaiskeskustelussa, ei suinkaan uhkana. Kirjoittajien mukaan Hommaforumin kautta varsin pieni painostusryhmä onnistui muuttamaan vuoden 2011 eduskuntavaalien keskustelun asialistan. Pamfletin mukaan Homma on ensimmäinen nuoria miehiä elähdyttävä liike vihreiden syntymän jälkeen. ”Debatti on ärhäkkää, toisinaan asiaan paneutuvaa, mutta usein myös vastustajia kohtaan henkilöön käyvää ja aggressiivista.”
Suojelupoliisin ja puolustusministeriön yhteistyönä 2011 julkaistussa teoksessa Suomi, terrorismi, Supo luokitteli Turun yliopiston Konfliktien ja terrorismin tutkimusryhmässä työskentelevä ääriliikkeiden tutkija Thomas Jokinen myös Hommaforumin erääksi ”islamvastaisen diskurssin” tärkeimmäksi välittäjäksi Suomessa, yhdessä muun muassa Jussi Halla-ahon kirjoitusten kanssa.
Johanna Korhonen kirjoitti vuonna 2013 julkaistussa pamfletissa Kymmenen polkua populismiin, että miesten aseman huononemisella ja maahanmuuttajavastaisuudella on yhteys. Osa miehistä kokee voimaantumista verkon poliittisissa keskusteluissa, muun muassa Hommaforumilla.
Lasse Garoff kirjoitti Ny Tid-aikakausilehden kolumnissa vuonna 2015: "Hommaforum osallistuu sitkeiden epätodenmukaisuuksien levittämisessä monikulttuurillisuuden vaaroista, mikä merkittävästi vahingoittaa Suomen yhteiskunnallista keskustelua. Jos Turkkila (perustaja) on sanansa mittainen, on aika siirtyä tuumaista toimeen ja siistiä forumia. Hän voisi aloittaa anonyymin osallistumisen estämisellä. Ero anonyymien nettiforumien ja aidon julkisuuden välillä, on julkisuuden tuoma pakko vastuun kantamisesta omista sanomisistaan. Tällainen vastuu pelottaa tiettyjä ihmisiä. On huomionarvoista, miten usein juuri perussuomalaiset poliitikot antavat hirvittäviä lausuntoja netissä, ja välittömästi peruvat sanojaan, kun perinteinen media vaatii selityksiä."
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
Hommaforum
Suomalaiset keskustelupalstat
Suomalaiset yhteiskunnalliset verkkosivustot
Suomalaiset poliittiset järjestöt
Internet-aktivismi
32.4 Sisäpolitiikka, puolueet
|
72029
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rantarata
|
Rantarata
|
Rantarata on Suomen rataverkkoon kuuluva rataosuus, joka kulkee Helsingistä Turkuun ja edelleen Turun satamaan. Rantaradan itäisin osa Helsingistä Leppävaaraan saakka on rakennettu neliraiteiseksi kaupunkiradaksi. Suurimmalta osaltaan rantarata on kuitenkin yksiraiteinen ja kohtauspaikkoja on harvakseltaan, mikä osaltaan vaikuttaa varsinkin tavara- ja paikallisliikenteen määriin.
Nykyään rantarata on ensisijaisesti henkilöliikennerata. Kaukojunia kulkee Helsingin ja Turun välillä ruuhka-aikaan tunnin, muina aikoina kahden tunnin vuorovälillä. Paikallisliikennettä on Helsingistä Siuntioon asti, mutta Kirkkonummelle asti se on tiheämpää ja säännöllisempää. Radalla on vähäistä tavaraliikennettä välillä Turku–Salo. Yöaikaan säännöllistä liikennettä on Kirkkonummen ja Helsingin välillä.
Historia
Rantarataa alettiin suunnitella ensi kertaa 1880-luvun lopulla. Ensimmäinen osuus kulki Turusta Karjaalle. Se määrättiin rakennettavaksi tammikuussa 1895 Salon kauppalan kautta Hanko–Hyvinkää-radalla sijaitsevalle Karjaan asemalle. Selvitysten jälkeen rakennustyöt aloitettiin maaliskuussa 1896. Rata kulki Karjaan asemalta Salon kauppalaan ja sieltä Littoisten verkatehtaan ohitse Turun kaupunkiin. Rakentaminen osoittautui kuitenkin vaikeaksi, sillä radan linjaus kulki useiden pehmeikköjen kautta. Kiskotus tehtiin yhdeksän metriä pitkillä Bolckow, Vaughan -yrityksen kiskoilla (metripaino 30 kg). Pohjankuruun rakennettiin 156 metriä pitkä rautatietunneli vuosina 1896–1897. Kiskotus aloitettiin kesäkuussa 1898 Karjaalta, ja se valmistui tammikuussa 1899. Rataosa Karjaa–Salo avattiin väliaikaiselle liikenteelle 1. helmikuuta 1899, ja Karjaa–Turku-rataosa luovutettiin yleiselle liikenteelle 1. marraskuuta 1899.
Helsingin ja Turun välisen rannikkoradan jäljellä olevan osan Helsinki–Karjaa rakentamisesta päätettiin vuoden 1897 valtiopäivillä. Ratasuunnitelmat valmistuivat keväällä 1899 ja määräys rakennustöiden aloittamisesta tehtiin 16. marraskuuta 1899. Rata määrättiin erkanevaksi Pasilan asemalla ja yhtymään Hangon rataan kolmen kilometrin päässä Karjaan asemalta. Rakennustyöt oli aloitettu 1. joulukuuta 1899, mutta rakentaminen aloitettiin varsinaisesti keväällä 1900. Kiskotustyöt aloitettiin elokuussa 1901 Karjaan suunnasta. Ne saatiin valmiiksi elokuussa 1902. Rataosa Pasila–Karjaa avattiin väliaikaiselle liikenteelle 1. marraskuuta 1902 ja luovutettiin 1. syyskuuta 1903 yleiselle liikenteelle. Vuonna 1903 tehtiin vielä täydennystöitä.
Rantarata rakennettiin paikallisliikenteen tarpeisiin ja mahdollisimman halvalla. Ratalinjasta tuli hyvin mutkainen, koska pienimmätkin mäet ja kalliot jouduttiin kiertämään. Pahimpia kaarteita oikaistiin 1910-luvulta alkaen aina 1990-luvulle saakka.
Rantarata avattiin liikenteelle seuraavasti:
Rantarata sodissa
Ensimmäisen maailmansodan myötä pikajunien kulku rantaradalla päättyi, ja kaikki junat alkoivat pysähdellä Turun ja Kirkkonummen välillä kaikilla liikennepaikoilla. Henkilöliikenne rantaradalla keskeytettiin lopulta kokonaan marraskuussa 1917, jolloin kulkuun jäi vain yksi tavarajunapari. Rantarata arvioitiin mahdollisen saksalaisten hyökkäyksen etenemissuunnaksi, ja radan varrelle rakennettiin runsaasti linnoitusrakenteita helmikuun vallankumoukseen 1917 asti. Linnoitustyömaille kuljetettiin työläisiä erityisillä linnoitustyöläisjunilla.
Suomen sisällissota aiheutti rantaradalle suuria tuhoja. Tuhot olivat pahemmat kuin talvi- ja jatkosodan aiheuttamat tuhot. Punakaarti miehitti rantaradan asemat helmikuussa 1918. Saksan Itämeren-divisioona valtasi asemat punaisilta edetessään rantarataa pitkin kohti Helsinkiä. Saksalaiset myös räjäyttivät Kosken rautatiesillan estääkseen punaisten etenemisen rantaradalla. Punaiset puolestaan räjäyttivät vetäytyessään Salon ja Halikon rautatiesillat. Läpikulkeva henkilöliikenne rantaradalle palautettiin kesällä 1918. Pikajunat alkoivat liikennöidä jälleen kesäkuussa 1923.
Talvisodan aikana rantarataa pommitettiin tiheästi, mutta vauriot jäivät suhteellisen pieniksi. Kauklahden asemaseutua pommitettiin erityisen runsaasti siellä olleen sotilastarviketeollisuuden takia. Pahiten pommituksista kärsi Koski, jossa tammikuussa 1940 rautatiesilta vaurioitui pahasti ja asemarakennus tuhoutui kokonaan. Pommituksen lisäksi talvisodan aikana suuri ongelma oli radan routiminen, joka johtui sodan aikana vallinneista poikkeuksellisista sääoloista.
Jatkosodan aikana rantarata ei kärsinyt juurikaan vaurioita. Sota-ajaksi asemien nimikyltit poistettiin kokonaan, jotta neuvostoliittolaiset lentäjät eivät pystyisi tunnistamaan sijaintiaan niistä. Jatkosodan aikana rantaradalla pyrittiin ajamaan yksi pikajunapari päivässä, kunnes vuonna 1944 läpikulkeva liikenne radalta loppui muutamaksi vuodeksi kokonaan osan rantaradasta jäätyä Porkkalan vuokra-alueelle.
Porkkalan vuokra-aika 1944–1956
Vuonna 1944 osa rantaradasta jäi pois käytöstä, koska se kulki Porkkalan vuokra-alueen kautta. Porkkala piti luovuttaa Neuvostoliitolle 29. syyskuuta 1944. Viimeinen juna Kirkkonummelta lähti 28. syyskuuta 1944 kello 22.40. Helsingin ja Turun väliset junat jouduttiin siirtämään Toijalan tai Lohjan kautta kulkeville reiteille. Tämä pidensi junien matka-aikaa Helsingin ja Turun välillä hieman yli kuuteen tuntiin, kun se aikaisemmin oli ollut 3 tuntia 13 minuuttia. Vuokra-alueen ulkopuolelle jääneillä rantaradan osuuksilla oli vain paikallisliikennettä. Helsingistä käsin liikennettä oli Luoman seisakkeelle ja Karjaalta käsin Tyriksen seisakkeelle.
Vaikka Porkkalan vuokra-alue leikkasi rantaradan kahdesta kohtaa, rataa ei kuitenkaan katkaistu, vaan Luomaan ja Tyrikseen pystytettiin rajapuomit. Porkkalan alueen suomalaisina raja-asemina toimivat Kauklahti ja Tähtelä. Neuvostoliitto ajoi Porkkalaan omilla vetureillaan huoltojunia Helsingistä. Rahtina oli pääasiassa sotatarvikkeita. Marraskuussa 1944 neuvostoliittolaiset aloittivat tavaraliikenteen Porkkalasta Helsingin kautta Leningradiin. Henkilöliikenne Leningradiin alkoi joulukuussa 1944. Porkkalan ja Leningradin välisiä junia kulki vilkkaina aikoina päivittäin Porkkalan palauttamiseen saakka. Tavaraliikenne Karjaan suunnasta oli vähäisempää.
Porkkalan tukikohdan hallinnollinen keskuspaikka oli Kirkkonummi. Se oli neuvostoliittolaisten junien pääteasema. Neuvostoliittolaiset rakensivat sinne myös oman veturitallin ja korjauspajan. Porkkalan ja Leningradin välisen henkilöliikenteen lisäksi Porkkalan alueella oli myös sisäistä henkilöliikennettä. Neuvostoliittolaiset rakensivat omiin tarpeisiinsa 1940-luvulla myös Båtvikin satamaradan.
Kauttakulkuliikenteen aloittamista Porkkalan alueen läpi oli mietitty jo lokakuusta 1944 lähtien. Keskustelut Neuvostoliiton kanssa alkoi sujua vuonna 1947. Kulkulaitosministeri Lauri Kaijalainen korosti matkustajaliikenteen välttämättömyyttä ja muun muassa ehdotti, että vuokra-alueen kohdalla matkustajavaunujen ovet voitaisiin lukita ja ikkunat peittää. Moskovassa 24. toukokuuta 1947 tehdyssä sopimuksessa sovittiin, että Porkkalan alueen läpi saa kulkea päivittäin viisi suomalaista junaparia, joista enintään kolme saa olla matkustajajunapareja. Vuokra-alueella junien piti kulkea neuvostoliittolaisen veturin vetäminä ja matkustajavaunujen ikkunat oli peitettävä luukuilla. Lisäksi läpikulusta piti maksaa 50 Yhdysvaltain dollaria junalta. Sopimus tuli voimaan 12. kesäkuuta 1947. Helsingin ja Turun välillä alkoi 10. marraskuuta 1947 kulkea kaksi junaa päivässä kumpaankin suuntaan. Junien matka-aika oli runsaat viisi tuntia. Raja-asemina toimivat Kauklahti ja Tähtelä, joissa vaunujen ikkunaluukut suljettiin ja junan eteen vaihdettiin neuvostoliittolainen veturi. Lisäksi vaunujen eteisiin tuli neuvostoliittolaiset vartiomiehet. Nämä toimenpiteet lisäsivät junan matka-aikaa. Porkkalan läpi kulkenutta rataa sanottiin ikkunaluukkujen takia ”maailman pisimmäksi rautatietunneliksi”. Vaikka tavaraliikenne alueen läpi olisi ollut mahdollista, tätä mahdollisuutta ei hyödynnetty, sillä tavarajunista olisi peritty maksua junan akselimäärän perusteella, jolloin kustannukset olisivat nousseet liian kalliiksi. Matka-aika junalla oli lopulta niin hidas, että matkustajaliikenne Helsingin ja Turun välillä hoidettiin enimmäkseen linja-autoilla.
Junaliikenne Porkkalan läpi sujui ilman suurempia ongelmia, eikä pahoja onnettomuuksia sattunut. Yhteensä Porkkalan läpi kulki arviolta 15 000 suomalaista matkustajajunaa. Keskimäärin matkustajia oli junassa alle 100, vähimmillään 35–70. Tällainen liikenne olisi ajan mittaan muodostunut kustannuksiltaan ja hitaudeltaan kestämättömäksi. Neuvostoliitto kuitenkin ilmoitti yllättäen elokuussa 1955 palauttavansa Porkkalan vuokra-alueen takaisin. VR alkoi heti suunnitella rantaradan liikenteen kehittämistä. Neuvostoliitto aloitti tukikohdan tyhjennyskuljetukset syyskuussa 1955. Junia alettiin ajamaan ilman ikkunaluukkuja joulukuussa 1955. Rantaradan virallinen vastaanotto oli 26. tammikuuta 1956, jolloin myös rajamerkit poistettiin Luomasta ja Tyriksestä. Liikennepaikat siirtyivät Valtionrautateiden hallintaan 26. tammikuuta 1956 kello 13. Palautuksen jälkeen Porkkalan läpi sai ajaa vapaasti, mutta alueella liikkumiseen vaadittiin erityislupa.
Kaksoisraiteen rakentaminen
Vuonna 1911 Pasilasta Espooseen alettiin rakentaa kaksoisraidetta. Sota hidasti töitä merkittävästi, ja työt valmistuivatkin vasta vuonna 1920. Tämän jälkeen tehtiin pengerrystöitä kaksoisraiteen jatkamiseksi Espoosta Kirkkonummelle, mutta linja-autoliikenteen suosion kasvun takia työt keskeytettiin vuonna 1925 eikä paikallisliikenteen kehittämistä Espoon länsipuolella katsottu tarpeelliseksi.
Kaksoisraide Huopalahden ja Espoon väliltä purettiin sotakorvauksena vuonna 1945. Pasila–Huopalahti-väli jäi näin rantaradan ainoaksi kaksiraiteiseksi osuudeksi aina vuoteen 1958 saakka, jolloin kaksoisraide palautettiin Huopalahdesta Pitäjänmäkeen. Vuonna 1960 kaksoisraide valmistui Pitäjänmäki–Leppävaara-välille, vuonna 1961 Kauniainen–Espoo-välille ja vuonna 1963 Kauniainen–Leppävaara-välille. Vuosina 1962–1963 kaksoisraide rakennettiin Masala–Jorvas–Kirkkonummi-välille. Kaksoisraiteen rakentamisen yhteydessä Jorvaksen ja Kirkkonummen välillä tehtiin lähes neljä kilometriä radanoikaisuja. Espoo–Masala-osuus valmistui 1966. Tällöin Pasila–Kirkkonummi-osuus saatiin kokonaan kaksiraiteiseksi.
Sähköistys ja perusparannus
Helsinki–Kirkkonummi-välin sähköistämistä alettiin vakavasti harkita 1950-luvun lopussa. Hanketta ajoi voimakkaasti eteenpäin Valtionrautateiden silloinen pääjohtaja Erkki Aalto. Eläintarhan kallioille tai vaihtoehtoisesti Ilmalan suoalueelle kaavailtiin Valtionrautateiden omaa ydinvoimalaa, joka olisi tuottanut sähkön Helsingistä niin Kirkkonummelle kuin Riihimäellekin. Hanke kuitenkin hautautui. Sähköistysrakenteita testattiin Båtvikin satamaradalla puolen kilometrin pituisella koeradalla. Ensimmäiset koeasennukset tehtiin heinäkuussa 1963. Radalla tehtiin erilaisia kokeita ja mittauksia loppuvuoden ajan. Lokakuussa 1963 sovittiin Helsingin ja Kirkkonummen sekä Helsingin ja Riihimäen välisten rataosuuksien sähköistyksen suunnittelusta.
Kesäkuussa 1965 valtioneuvosto teki päätöksen rataosien Helsinki–Kirkkonummi, Helsinki–Tampere ja Riihimäki–Kouvola sähköistämisestä. Suomen ensimmäinen rataosan sähköistystyö päätettiin aloittaa rantaradasta, joka oli selvästi hiljaisempi eivätkä työt näin ollen häirinneet pahasti muuta liikennettä. Sähköistyksen rakensi Imatran Voiman ja Suomen Kaapelitehtaan perustama Sähköradat Ay. Työ oli suurelta osin vielä harjoittelua, ja Kirkkonummen rataa kutsuttiinkin sähköistämisen koeradaksi. Sähköistysjärjestelmäksi valittiin moderni 25 kV 50 Hz -vaihtovirta, joka sittemmin on valittu ensisijaiseksi Euroopan rautateiden sähköistysjärjestelmäksi. Ensimmäinen sähkönsyöttöasema rakennettiin Kiloon.
Ensimmäisen kerran jännite kytkettiin Mäkkylän ja Kauniaisten välille mittauksia varten 13. maaliskuuta 1968. Koeajot alkoivat saman vuoden kesäkuussa. Jännite välille Leppävaara–Kauniainen kytkettiin 10. kesäkuuta, välille Kauniainen–Masala 14. kesäkuuta ja välille Masala–Kirkkonummi 6. syyskuuta. Sähköistystöiden takia viittä siltaa jouduttiin muuttamaan. Tuomarila–Espoo-välille rakennettiin puiset sähköratapylväät suunniteltujen oikaisujen takia. Oikaisuja ei kuitenkaan toteutettu ja puiset tolpat vaihdettiin teräksisiin 1990-luvulla. Sähköistystyöt saatiin päätökseen vuoden 1969 alussa, ja Helsingin ja Leppävaaran välille jännite kytkettiin 2. tammikuuta. Vihkiäisjuna ajettiin 24. tammikuuta, ja seuraavana päivänä ajettiin Helsingin ja Kauniaisten välillä yleisölle avoimia esittelyjunia. Aikataulunmukainen liikenne alkoi 26. tammikuuta 1969.
Rantaradan perusparannus tehtiin vuosina 1979–1996. Aluksi rata suunniteltiin nopeudelle 140 km/h, mutta vähän myöhemmin rataosan mitoitusnopeudeksi päätettiin veturijunille 160 km/h ja vielä kertaalleen Pendolinoja ajatellen 200 km/h. Rantaradalla tehtiin lukuisia rataoikaisuja vuosina 1980–1993. Perusparannuksen valmistumisen juhlat pidettiin Turun linnassa 12. tammikuuta 1995. Lopullisesti perusparannus valmistui vuonna 1996, mutta se ei poistanut kaikkia radan ongelmakohtia. Suurimpia ongelmia ovat radan yksiraiteisuuden ohella penkereiden huono kestävyys kaarteissa ja Turun päässä savipitoisen maan painuminen radan alla. Näiden syiden takia radalla on paljon nopeusrajoituksia. Myös kaksikerroskalustolla on nopeusrajoituksia tunneleissa. 1970-luvulla suunniteltiin radan oikaisemiseksi Elsa-rataa ja suunnitelma on otettu taas 2000-luvulla esille uuden perusparannuksen tullessa ajankohtaiseksi.
Sähköistystyöt Kirkkonummelta Karjaan suuntaan aloitettiin toukokuussa 1990. Kirkkonummi–Jeppas-välin jännite kytkettiin jo lokakuussa 1991, ja vuoden 1992 alusta se kuului virallisesti sähköistettyihin rataosiin. Karjaalle asti sähköistys valmistui tammikuussa 1993. Karjaan ja Salon välille sähköistys valmistui lokakuussa 1994, Salon ja Turun sataman välille kuukautta myöhemmin. Vuoden 1995 alusta kaikki matkustajaliikenne rantaradalla muutettiin sähkövetoiseksi.
Helsingin ja Leppävaaran välinen rataosa levennettiin neliraiteiseksi kaupunkiradaksi vuosina 1998–2001. Samassa yhteydessä asemat kyseisellä välillä kunnostettiin perusteellisesti. Suunnitelmissa on lisäraiteiden jatkaminen Espoon keskukseen tai Kauklahteen saakka.
Asemarakennukset
Kaikille alkuperäisen suunnitelman asemille rakennettiin arkkitehti Bruno Granholmin suunnittelemat puiset asemarakennukset. Osa niistä on kuitenkin purettu vuosien varrella. Esimerkiksi Leppävaaran asemarakennus purettiin 1990-luvun lopussa ja Kilon asemarakennus 1980-luvun alussa. Espoon asemalle valmistui uusi asemarakennus vuonna 1981. Vanha asemarakennus on kuitenkin jäljellä monilla asemilla, joista huomattavimpia ovat ehkä Kauniaisten ja Karjaan asemarakennukset. Useimmat säilyneet rakennukset ovat siirtyneet muuhun käyttöön eivätkä enää palvele matkustajia.
Rantarata nykyään
Rantaradan pituus Helsingistä Turun satamaan on nykyään 195,8 kilometriä. Matkan kesto Helsingin ja Turun välillä on lyhimmillään yksi tunti ja 44 minuuttia. Radalla liikennöidään VR Intercityllä ja Pendolinolla. Turun ja Salon välillä on tavaraliikennettä muutaman kerran viikossa.
Radalla käytetään 54 ja 60 kilon painoisia kiskoja, betonipölkkyjä ja tukikerroksessa raidesepeliä. Suurin nopeus Helsingin ja Kirkkonummen välillä on kaikilla junilla 120 km/h radan kaarteisuuden ja lukuisten laitureiden, laituripolkujen ja tasoristeyksien takia. Kirkkonummen ja Turun välillä suurin nopeus on veturijunilla 160 km/h ja moottorijunilla 200 km/h. Monet tunnelit ja pehmeiköt aiheuttavat kuitenkin paikallisia nopeusrajoituksia. Rataosa on suojastettu ja kauko-ohjattu ja se on varustettu JKV-laittein. Suurin nousu radalla on 12,7 mm/m. Rakenteeltaan rantarata on heikko ja edellyttää säännöllisesti uusia korjaustoimenpiteitä. Päällysrakenne on elinkaarensa päässä, tunnelit ovat huonokuntoisia ja stabiliteetiltaan heikot pehmeikkökohteet aiheuttavat myös kuivatusongelmia.
Liikennepaikat
Helsinki–Leppävaara
Helsingin päärautatieasemalta Leppävaaraan asti rantarata on neliraiteinen. Kaksi itäisintä raidetta ovat kaukojunien ja pidemmän matkan lähijunaliikenteen käytössä. Läntisemmät kaksi raidetta ovat kaupunkirataa ja ainoastaan lähijunien käytössä. Rantarata erkanee länteen välittömästi Pasilan rautatieaseman jälkeen. Pasilan ja Leppävaaran välillä matkustajaliikennepaikkoja ovat nykyään Ilmala, Huopalahti, Valimo, Pitäjänmäki ja Mäkkylä. Näiden lisäksi Ilmalan ja Huopalahden välillä on Kivihaan raiteenvaihtopaikka.
Leppävaara–Kirkkonummi
Leppävaaran ja Kirkkonummen välillä rata on kaksiraiteinen. Pysähdyspaikkoja on tiheästi, ja lyhimmät lähiliikenteen pysähdysvälit ovat vain vähän yli kilometrin pituisia. Nykyään Leppävaaran ja Espoon rautatieaseman välillä matkustajaliikenteen liikennepaikkoja ovat Kilo, Kera, Kauniainen, Koivuhovi ja Tuomarila. Näistä Kauniaisissa on viisiraiteinen ratapiha, joista kolme raidetta on sähköistetty. Espoon asemalla on yksi läpiajettava sivuraide ja yksi pistoraide.
Espoon ja Kirkkonummen välillä pysähdyspaikkoja ovat Kauklahti, Masala, Jorvas ja Tolsa. Kauklahden asemalla on yksi läpiajettava sivuraide. Masalan ja Jorvaksen välissä on Vasikkahaka-niminen ja Jorvaksen ja Tolsan välissä Heikkilä-niminen raiteenvaihtopaikka. Kauniaisten liikennepaikka ei vastaa nykyisiä turvallisuus-, esteettömyys- ja palvelutasovaatimuksia.
Kirkkonummi–Turku
Kirkkonummen ja Turun välillä rantarata on yksiraiteinen. Nykyään ainoat käytössä olevat liikennepaikat ovat Kirkkonummen ja Karjaan välillä Siuntio ja Inkoo, joista Siuntio palvelee myös matkustajia.
Karjaa on risteysasema, josta on yhteydet Helsingin ja Turun lisäksi Hyvinkäälle ja Hankoon. Karjaan jälkeen seuraava henkilöliikenteen liikennepaikka on Salo. Karjaan ja Salon väliin jää Pohjankuru, jossa on ainoastaan tavaraliikennettä sekä Ervelä, joka toimii tarvittaessa junien kohtauspaikkana.
Salon ja Turun välillä ainoa henkilöliikenteen liikennepaikka on Kupittaa, joka sijaitsee lähellä Turun keskustaa. Muita liikennepaikkoja välillä ovat Paimio ja Piikkiö, jotka toimivat junien kohtauspaikkoina. Lisäksi Piikkiössä on jonkin verran puunkuormausta. Turku on risteysasema, josta on yhteydet Helsingin lisäksi Toijalaan, Uuteenkaupunkiin ja Turun satamaan.
Turvalaitteet
Automaattinen linjasuojastus valmistui Pasilasta Huopalahteen vuonna 1956 ja Kauniaisiin vuonna 1966. Pasilan ja Kauniaisten välillä otettiin käyttöön uusittu linjasuojastus vuonna 1970, ja samana vuonna suojastus valmistui myös Kirkkonummelle. Suojastus toteutettiin suojastusopastimin. Kirkkonummi–Karjaa-välille suojastus valmistui kesäkuussa 1993, Karjaalta Ervelään syyskuussa 1993, Ervelästä Paimioon lokakuussa 1994 ja Paimiosta Turkuun toukokuussa 1995. Kirkkonummen ja Turun välillä suojastusta ei enää toteutettu suojastusopastimin, vaan linjalla olevilla pääopastimilla esiopastimineen.
Erilaisia mekaanisia kanki- ja kampiasetinlaitteita oli rantaradalla käytössä vuoteen 1993, jolloin viimeinen mekaaninen asetinlaite poistettiin käytöstä Turussa. Paikalliset junasuorittajat poistuivat kauko-ohjauksen tulon myötä. Helsinki–Huopalahti-osuus saatiin kauko-ohjatuksi Helsingistä käsin jo vuonna 1976. Sen jälkeen kauko-ohjaus valmistui Kirkkonummi–Karjaa-välille 1993 ja Turkuun asti 1995. Espoo–Kirkkonummi-väli tuli kauko-ohjatuksi keväällä 1996 ja Espoo–Huopalahti-väli syksyllä 1996, jolloin koko rantarata oli saatu kauko-ohjauksen piiriin. Kauko-ohjausjärjestelmänä on vuonna 1990 valmistunut HELKA (Helsingin kauko-ohjaus), joka kuitenkin korvattiin vuonna 2010 käyttöön tulleella ESKO-järjestelmällä (Etelä-Suomen kauko-ohjaus).
Suomen ensimmäinen JKV-junakulunvalvonta valmistui vuonna 1995 Kirkkonummen ja Turun välille. Kirkkonummi–Helsinki-välille kulunvalvonta valmistui loppuvuodesta 1997. Linjaradio valmistui Helsingin ja Kirkkonummen välille 1968 ja Kirkkonummen ja Turun välille 1979. Analoginen radiojärjestelmä on sittemmin korvattu yleiseurooppalaisella GSM-R-radiojärjestelmällä ja GSM-R viranomaisverkko Virvellä.
Tunnelit
Rantaradan ensimmäinen ja samalla koko Suomen ensimmäinen pääradalla sijainnut rautatietunneli rakennettiin Pohjankurun rautatieaseman itäpäähän vuosina 1896–1898. Pohjankurussa otettiin käyttöön toinen tunneli vuonna 1964, jolloin ensimmäinen tunneli jäi vain tehdasradan käyttöön. Toinen tunneli korvattiin kolmannella ja nykyisellä tunnelilla vuonna 1991. Ensimmäinen tunneli on yhä teollisuusradan käytössä.
Toinen tunneli rantaradalle rakennettiin vuosina 1927–1928. Tällöin valmistui Halikkoon 111 metriä pitkä tunneli, joka korvattiin uudella vuonna 1993. Vanhempi tunneli myytiin Halikon kunnalle vuonna 1997 ja sinne rakennettiin tie. Kolmas tunneli rakennettiin vuonna 1959 Tottolaan. Neljäntenä valmistui vuonna 1966 rantaradan ainoa kaksiraiteinen tunneli Espoon länsipuolelle.
Uusimman perusparannuksen valmistuttua 1995 rantaradalla on ollut käytössä 16 tunnelia yhteispituudeltaan 5 851 metriä. Useimmat tunnelit on rakennettu perusparannuksen yhteydessä 1990-luvun alussa. Kaiken kaikkiaan eri aikoina tehtyjä tunneleita on 19.
Tasoristeykset
Ennen rantaradan perusparannusta 1970-luvulla radalla oli tasoristeyksiä 250 kappaletta. Perusparannuksen valmistuessa 1995 tasoristeyksiä oli enää reilut kymmenen.
Marraskuussa 2022 tasoristeyksiä oli neljä kappaletta: Kilon kartanon vartioimaton tasoristeys Leppävaaran ja Kilon välillä, Nokantien tasoristeys entisen Luoman seisakkeen vieressä, Hampaksentien tasoristeys Kirkkonummella entisen Jeppaksen seisakkeen vieressä sekä Vaalantien tasoristeys Turussa. Lisäksi Kauniaisissa on yleisön käytössä oleva laituripolku.
Tulevaisuus
Vuonna 1995 valmistunut perusparannus ei poistanut kaikkia radan ongelmakohtia. Suurimpia ongelmia ovat penkereiden huono kestävyys kaarteissa ja Turun päässä savipitoisen maan painuminen radan alla. Näiden syiden takia radalla on paljon nopeusrajoituksia. Turvalaitekaapeleiden huono kunto on aiheuttanut ongelmia ja katkoksia liikenteessä etenkin ukkosella. Turvalaitteiden lyhyet suojavälit mahdollistavat junien lähettämisen Kirkkonummi–Turku-välillä peräkkäin viiden minuutin välein. Liikenteen lisääminen on kuitenkin vaikeaa, koska suurin osa radasta on yksiraiteista ja kohtauspaikkoja on liian vähän.
Oikorata
1970-luvulla suunnitellun Espoo–Lohja–Salo-oikoradan eli Elsa-radan suunnitelmat nostettiin uudelleen esiin 2000-luvun alussa. Tekniset vaatimukset olivat kuitenkin muuttuneet kolmen vuosikymmenen aikana niin, että oikorata piti käytännössä suunnitella uudelleen. Alun perin Elsa-rata oli suunniteltu 160 km/h:n nopeudelle, mutta uudessa versiossa radan geometria suunniteltiin nopean liikenteen vaihtoehdossa nopeudelle 200 km/h ja suurnopeusvaihtoehdossa nopeudelle 300 km/h. Vuonna 2006 Liikenne- ja viestintäministeriön rantaradan tulevaisuutta pohtinut työryhmä kuitenkin päätyi ehdottamaan nykyisen rantaradan parantamista ja lisäraiteiden rakentamista sekä hylkäämään Elsa-radan toistaiseksi. Kaavoituksen takia Elsa-radan suunnittelua kuitenkin jatketaan.
Lisäraiteet
Elsa-rataa ajankohtaisempi rakennushanke on Espoon kaupunkirata eli nykyisen Leppävaaraan päättyvän kaupunkiradan jatkaminen rakentamalla kaksi lisäraidetta Kauklahteen asti. Samalla kaikki välin asemat uusittaisiin. Nykyään Leppävaarasta länteen kulkevat junat käyttävät kaikki samoja raiteita, mikä lisää liikenteen häiriöherkkyyttä. Espoon kaupunkirata vapauttaisi kapasiteettia kaukoliikenteen raiteilta ja mahdollistaisi niitä käyttävien lähijunien nopeuttamisen.
Turun ja Kupittaan välinen kaksoisraide sekä Turun ratapihan uudistaminen toteutetaan vuosina 2021–2024. Ratatöiden vuoksi rantaradan pääteasema on kahden vuoden ajan Kupittaa 15. elokuuta 2022 alkaen.
Hyperloop
Yhdysvaltalainen miljardööri Elon Musk on vuonna 2018 kaavaillut Hyperloop-tunnelin rakentamista välille Salo–Turku. Hyperloop-junan matkanopeus on jopa 1 000 km/h. Projekti voisi onnistuessaan lyhentää matka-aikaa välillä Helsinki–Turku niin, että se olisi vain 6 minuuttia.
Lähteet
Kirjallisuus
Viitteet
Aiheesta muualla
Suomen rataverkko
Espoon liikenne
Helsingin liikenne
Karjaa
Raaseporin liikenne
Salon liikenne
Turun liikenne
Seulonnan keskeiset artikkelit
Kauniaisten liikenne
|
233312
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Harivaara
|
Harivaara
|
Harivaara on Romppalan naapurikylä Kontiolahden kunnassa, noin 13 kilometrin päästä Kolilta. Harivaaran asutuista taloista suurin osa on asuttuina pelkästään kesällä.
Kontiolahden kylät
|
980954
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kvarnby%C3%A5n
|
Kvarnbyån
|
Kvarnbyån on pieni joki Pohjassa Raaseporissa Länsi-Uudellamaalla. Se alkaa Finnsjönista ja kulkee kohti etelää Degersjöniin.
Kvarnbyån virtaa lehtipuuvaltaisen metsän keskellä. Pudotuskorkeus Finnsjön ja Degersjön välillä on yli seitsemän metriä. Runsaan kilometrin mittaisen joen varrella on lukuisia koskia. Joen leveys on viidestä seitsemään metriä. Joessa on runsaasti taimenta, sen kanta on alueella rauhoitettu. Enimmän osan kalastuskaudesta Kvarnbyån on kirkasvetistä.
Vesireitti Seljänalasesta etelään kohti Suomenlahtea (linnuntietä noin 10 km):
Seljänalanen (41 mpy) → Anskunjoki → Finnsjön → Kvarnbyån → Degersjön (19 mpy) → Fiskarsinjoki → Borgbyträsket → Suomenlahti.
Lähteet
Ymparisto.fi
Viitteet
Raaseporin joet
Fiskarsinjoen vesistö
|
284167
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard%20Widmark
|
Richard Widmark
|
Richard Widmark (26. joulukuuta 1914 Sunrise, Minnesota − 24. maaliskuuta 2008 Roxbury, Connecticut) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänellä on tähti Hollywood Walk of Famella osoitteessa 6800 Hollywood Boulevard.
Widmarkin kuuluisimpia elokuvia ovat muun muassa Kuoleman suudelma (Kiss of Death, 1947), Suurkaupungin yö (Night and the City, 1950), Draama hotellissa (Don’t Bother to Knock, 1952), Nürnbergin tuomio (Judgment at Nuremberg, 1961), Näin valloitettiin Villi Länsi (How the West Was Won, 1962) ja Idän pikajunan arvoitus (Murder on the Orient Express, 1974).
Kuoleman suudelman sivuosa psykopaattitappaja Tommy Udona muodostui monella tavoin merkittäväksi: siitä tuli tyyppikuva 1950-luvun taitteessa suositulle tavalle kuvata gangstereita mielisairaina, kun ennen sotaa heidän tekojaan perusteltiin sosiaalisin syin. Rooli ei kuitenkaan erityisesti leimannut Widmarkia toisin kuin vastaavat eräitä muita paljon myöhemmin; tämä johtui paljolti siitä, että hän teki myös hyvien miesten rooleja, joista erityisesti muistetaan uhrialttiin ja itsestään mitään välittämättömän lääkärin osa elokuvassa Pakokauhun vallassa (Panic in the streets, 1950) jossa hän etsii keinoja kaihtamatta New Orleansin sokkeloista rikollisia, jotka ovat saaneet tappavan ruttokeuhkokuumetartunnan.
Widmarkin puoliso oli syyskuusta 1999 lähtien Susan Blanchard.
Valikoitu filmografia
Kuoleman suudelma (Kiss of Death, 1947)
Nimetön katu (The Street with No Name, 1948)
Polttava aurinko (Yellow Sky, 1948)
Jeftyn kapakka (Road House, 1949)
Seikkailujen laiva (Down to the Sea in Ships, 1949)
Rajumyrsky (Slattery’s Hurricane, 1949)
Suurkaupungin yö tai Suurkaupungin laki (Night and the City, 1950)
Pakokauhun vallassa (Panic in the Streets, 1950)
Kaikki tiet tukossa (No Way Out, 1950)
Okinawa (Halls of Montezuma, 1950)
Sammakkomiehet (The Frog Men, 1951)
Tulipaholainen (Red Skies of Montana, 1952)
Draama hotellissa (Don’t Bother to Knock, 1952)
Neljä helmeä (O. Henry’s Full House, 1952)
Kaikki tai ei mitään (My Pal Gus, 1952)
Läpi keltaisen helvetin tai Kuuma pakomatka (tv) (Destination Gobi, 1953)
Taskuvaras (Pickup on South Street, 1953)
Kovat otteet (Take the High Ground!, 1953)
Merten paholaiset (Hell and High Water, 1954)
Paholaisen puutarha (Garden of Evil, 1954)
Katkaistu peitsi (Broken Lance, 1954)
Kultaa Berliinistä (A Prize of Gold, 1955)
Pyörteitä (The Cobweb, 1955)
Kuudes mies (Backlash, 1956)
Pako vapauteen (Run for the Sun, 1956)
Erämaan laki (The Last Wagon, 1956)
Pyhä Johanna (Saint Joan, 1957)
Petturi (Time Limit, 1957)
Saaliinjako (The Law and Jake Wade, 1958)
Lemmen tunnelissa (The Tunnel of Love, 1958)
Erämaan ansa (The Trap, 1959)
Laki ja väkivalta (Warlock, 1959)
Alamo (The Alamo, 1960)
Salainen rintama tai Viimeinen rintama (The Secret Ways, 1961)
He ratsastivat yhdessä (Two Rode Together, 1961)
Nürnbergin tuomio (Judgment at Nuremberg, 1961)
Näin valloitettiin Villi Länsi (How the West Was Won, 1962)
Orm Punainen (The Long Ships, 1963)
Valmiina nousuun (Flight from Ashiya, 1964)
Cheyenne (Cheyenne Autumn, 1964)
Hyökkäys Jäämerellä (The Bedford Incident, 1965)
Alvarez Kelly (Alvarez Kelly, 1967)
Tie länteen (The Way West, 1967)
Säälimättömät (Madigan, 1968)
Sheriffin viimeinen laukaus (Death of a Gunfighter, 1969)
Viskisota (The Moonshine War, 1970)
Idän pikajunan arvoitus (Murder on the Orient Express, 1974)
Paholaisen tytär (To the Devil a Daughter, 1976)
Tehtävä lähi-idässä (The Sell-Out, 1976)
Hyökkäys tukikohtaan (Twilight’s Last Gleaming, 1977)
Vuoristorata (Rollercoaster, 1977)
Viikatemiehet (The Domino Principle, 1977)
Kooma (Coma, 1978)
Tuhoparvi (The Swarm, 1978)
Karhusaari (Bear Island, 1979)
Faijallako vitsit vähissä? (National Lampoon Goes to the Movies, 1982)
Lirissä (Hanky Panky, 1982)
Iskuryhmä S.A.S (Who Dares Wins, 1982)
Kaikki pelissä (Against All Odds, 1984)
Blackout (Blackout, 1985) tv-elokuva
Skandaali pikkukaupungissa (Cold Sassy Tree, 1989) tv-elokuva
Vapauden kahleissa (A Gathering of Old Men, 1987) tv-elokuva
Väritetty totuus (True Colors, 1991)
Lähteet
Aiheesta muualla
Richard Widmarkin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
Richard Widmark NNDB:ssä
Yhdysvaltalaiset näyttelijät
Hollywood Walk of Fame
Vuonna 1914 syntyneet
Vuonna 2008 kuolleet
|
592282
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Carrefour%20%28Haiti%29
|
Carrefour (Haiti)
|
Carrefour () on Haitin toiseksi suurin kaupunki, jossa on vajaat puoli miljoonaa asukasta. Se kuuluu Haitin pääkaupungin Port-au-Princen yli 2 miljoonan asukkaan metropolialueeseen. Kaupunki sijaitsee vain noin 10 kilometrin päässä pääkaupungin keskustasta länteen.
Carrefour on köyhää ja slummiutunutta esikaupunkialuetta, jossa perheet elävät usein vain yhden dollarin päivittäisellä tulotasolla. Kaupunki on kasvanut viime vuosikymmenten aikana nopeasti väen muuttaessa maaseudulta pääkaupunkialueelle, vaikka muuttajille ei ole ollut tiedossa työ- tai koulutuspaikkaa tai edes asuntoa. Monet naiset hankkivat elantoaan esimerkiksi kalaa ja hedelmiä myyvinä katukauppiaina, ja myös lapsien työskentely on yleistä. Vain harvoilla on varaa koulunkäyntiin. Vanhempien miesten joukossa on vielä runsaasti kalastajia, jotka pyydystävät saaliinsa saastuneelta pääkaupungin edustan merialueelta kaduille kaupattavaksi.
Puhtaan käyttöveden heikko saatavuus on kaupungin suurimpia ongelmia. Nuoriso on jengiytynyttä ja väkivaltaisuudet ovat yleisiä. Köyhyyden ja koulutusmahdollisuuksien puutteen vuoksi monet nuoret ajautuvat rikollisuuden ja prostituution pariin. Pahamaineisella Feuillesin slummialueella tapahtui vuonna 1999 Haitin poliisin tekemä yhdentoista nuoren miehen väkivaltainen teloitusmurha, joka sai kansainvälistä huomiota.
Vuoden 2010 tammikuussa sattuneen maanjäristyksen keskus osui vain noin kymmenen kilometrin päähän Carrefourista lounaaseen. Järistystä alettiin jopa kutsua Carrefourin nimellä. Pian järistyksen jälkeen erään radioaseman arvion mukaan koko Carrefourin kaupunki tuhoutui järistyksessä.
Lähteet
Aiheesta muualla
Haitin kaupungit
|
43139
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Uhka
|
Uhka
|
Uhalla tarkoitetaan vaaraa tai riskiä, joka uhkaa ihmistä tai hänen omaisuuttaan. Hasardimaantiede tutkii ihmisen ja hänen toimiensa taloudellisia uhkia alueellisesti.
Voidaan olettaa, että hasardi on ihmisen tietoinen riskinotto: ihminen toiminnallaan ottaa riskejä, joissa on luonnostaan epävakaat olosuhteet, mutta myös (taloudellisia) etuja. Kullakin alueella on riskin vastapainona vaihteleva määrä ihmisen elinmahdollisuuksia parantavia luonnonedellytyksiä ja luonnonvaroja.
Uhkien luokittelu
Uhat voidaan karkeasti ryhmitellä kolmeen luokkaan:
luonnon uhat
luonnononnettomuudet ja muut luonnon uhat, joita ihminen useimmiten ei pysty poistamaan eikä estämään
luonnon tapahtumat, joita ihminen toiminnallaan edistää
esimerkiksi tulvat
ihmisen aiheuttamat uhat
esimerkiksi ydinonnettomuus, saastuminen
Toisaalta uhat voidaan ryhmitellä yksityiskohtaisemmin:
ilmakehän uhat
esimerkiksi myrsky, lumisade, pakkanen, kuivuus, salamointi
vesikehän uhat
esimerkiksi tulvat, aallot, veden riittävyys, saastuminen
maankamaran uhat
esimerkiksi maanjäristykset, tulivuorien toiminta, eroosio, lentohiekka
eliömaailman uhat
esimerkiksi kulkutaudit, metsäpalot, kasvi- ja eläinepidemiat (pandemiat)
tekniset uhat
esimerkiksi liikenneonnettomuudet, öljyonnettomuudet, ydinonnettomuudet, tulipalot
Uhkissa on suuria eroja. Eri riskitekijöitä voidaan yrittää suhteuttaa luomalla uhkaprofiileja, joissa arvioidaan esimerkiksi ilmiön yleisyyttä, ennustettavuutta, voimakkuutta, varoitusaikaa, kestoaikaa, vaikutusalueen laajuutta, esiintymistä jne. ko. alueella. Tyypillisesti rajaehdot ongelmien ennaltaehkäisylle määräytyvät käytettävissä olevista varoista: mahdollisen onnettomuuden kustannukset suhteessa onnettomuuksien ennaltaehkäisyyn käytettäviin varoihin (vertaa hyötyfunktio). Siten onnettomuuksien seuraukset ovat hyvin erilaisia teollisuusmaissa ja kehitysmaissa, samoin kuin mahdollisten uhkien määrä ei ole suoraan verrannollinen maan kehittyneisyyteen.
Uhkatyyppejä
Endogeeniset uhat
seismiset uhat
tsunamit
vulkaaninen toiminta
Universaalit uhat
avaruuden uhat: esimerkiksi meteoriitit, asteroidit, komeetat, avaruusromu
Aurinkomyrskyt
Ilmastouhkia
ilmaston vaihtelu, ilmastonmuutos, kasvihuoneilmiö, otsonikato
aavikoituminen
säiden oikut
kuivuus
myrskyt
tornadot
jokien tulvat
muutokset merivirroissa
metsä- ja pensaspalot
lumi, pakkanen (halla)
salamat, rakeet
jäävuoret (laivaliikenne)
Massaliikunnat
maanvyöryt
lumivyöryt
Väestöuhkia
väestönkasvu
väestörakenteen muutokset
nälänhätä
muuttoliike: esimerkiksi turvapaikanhakijat, pakolaisuus
kaupungistuminen: esimerkiksi miljoonakaupungit, infrastruktuurin ongelmat, maantieteellinen segregaatio
matkailu: matkailualueen kantokykyyn vaikuttavat tekijät
kohdealueille tulevat haitat: talouselämän haitat, kulttuurille ja ympäristölle tulevat haitat
matkailijalle tulevat haitat
taudit (pandemiat): esimerkiksi Hi-virus, H5N1-virus, sikainfluenssa, SARS, SARS-CoV-2
Tuotantouhkia
ravinnontuotannon ongelmat, aliravitsemus, hullun lehmän tauti
puhtaan veden saannin ongelmat
tekniset ongelmat: esimerkiksi teollisuus, liikenne, energian tuotanto
öljyn tuotantoon, kuljettamiseen ja käyttöön liittyvät riskit
ilman saastuminen, hiukkaspäästöt
säteily; esimerkiksi radioaktiivinen säteily
happosade
biodiversiteetin väheneminen
maannoksen köyhtyminen: esimerkiksi hakkuista alkava eroosio
Kasvillisuusuhat
kasvitaudit
rikkakasvien runsastuminen
rehevöityminen
Eläinuhat
eläintaudit
tuholaiseläimet ja niiden leviäminen
Sosiaalisia uhkia
sodat
alueellisista talouseroista johtuvat konfliktit
talouskasvun eroista johtuvat konfliktit
terrorismi
rikollisuus
korruptio
Vaikka luonnonkatastrofien määrässä onkin tapahtunut lievää nousua 1960-luvulta 1990-luvulle tultaessa, ovat samaan aikaan suurten katastrofien aiheuttamat taloudelliset vahingot lisääntyneet yli kuusinkertaisiksi. Suurimmat kuolonuhrien määrät luonnonkatastrofeissa ovat olleet Aasiassa (77 %), joista erityisesti tulvat ja hirmumyrskyt ovat olleet taloudellisesti tuhoisimpia.
Katso myös
Uhkapeli
Extreme
Lähteet
Aiheesta muualla
Kakko, Irma, Pirkko Kenno, Heikki Tyrväinen (2003): Koulun maantieto. Lukio 3. Riskien ja mahdollisuuksien maailma. Otava. Keuruu. ISBN 951-1-17642-0.
Fabritius, Heidi, Irma Kakko, Pirkko Kenno, Anu Nowak (2006): Lukion maantiede 3. Riskien maailma. Opettajan Aineisto. GE3. Otava. Keuruu. ISBN 951-1-20299-5.
Kataja, Marika, Jani Holland(2005): Tuhon aalto : suomalaisia Thaimaan tsunamialueella. Helsinki. Tammi. ISBN 951-31-3460-1.
Nierenberg, Danielle [et al.] (2006). Maailman tila 2006. Raportti kehityksestä kohti kestävää yhteiskuntaa. Worldwatch-instituutti. Helsinki : Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-976-8.
Ervamaa, Tomi (2002): First we take Manhattan: terrorismi ja uusin maailmanjärjestys. Suomen rauhanpuolustajat. Otava. ISBN 952-471-022-6.
Onnettomuudet
Hasardimaantiede
Seulonnan keskeiset artikkelit
|
1376540
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/BAFTA%20Interactive%20Entertainment%20Awards
|
BAFTA Interactive Entertainment Awards
|
BAFTA Interactive Entertainment Awards on vuosittainen BAFTA:n järjestämä palkinto. Palkinto myönnettiin vuodesta 1998 vuoteen 2003, jolloin palkinto jakaantui kahdeksi: BAFTA Video Games Awards ja BAFTA Interactive Awards.
Ensimmäinen palkinnoista on nykyään British Academy Games Awards (lyhyesti BAFTA Games Awards) ja jälkimmäinen ei ole enää esillä promootiomateriaalissa.
Accessibility
2002 : I-Map (website)
2001 : (Ei palkittu)
2000 : (Ei palkittu)
1999 : (Ei palkittu)
1998 : (Ei palkittu)
Audio (awarded as 'Sound' pre-2002)
2002 : Luigi's Mansion (for Nintendo GameCube)
2001 : Conker's Bad Fur Day (for Nintendo 64)
2000 : Theme Park World (for PC)
1999 : Grand Theft Auto: London 1969
1998 : Ceremony of Innocence
Best UK Developer
2002 : (Ei palkittu)
2001 : (Ei palkittu)
2000 : BBC Online
1999 : (Ei palkittu)
1998 : Rare
Children's
2002 : (multiple categories)
2001 : (multiple categories)
2000 : (multiple categories)
1999 : Noddy - Let's Get Ready For School
1998 : Star Wars Droidworks
Children's Entertainment
2002 : Disney's Magic Artist Deluxe (for PC)
2001 : Disney's Tigger's Honey Hunt (for PC)
2000 : Lego & Steven Spielberg Moviemaker Set (Multi Format)
1999 : (awarded as single category 'Children's')
1998 : (awarded as single category 'Children's')
Children's Learning
2002 : Frankie's Animal Adventures (for PC)
2001 : Immaterial Bodies (for PC)
2000 : Lego & Steven Spielberg Moviemaker Set (Multi Format)
1999 : (awarded as single category 'Children's')
1998 : (awarded as single category 'Children's')
Comedy
2002 : (Ei palkittu)
2001 : (Ei palkittu)
2000 : (Ei palkittu)
1999 : (Ei palkittu)
1998 : MindGym
Computer Programming
2002 : (Ei palkittu)
2001 : (Ei palkittu)
2000 : (Ei palkittu)
1999 : Aliens versus Predator (video game)
1998 : Gran Turismo
Design
2002 : (Ei palkittu)
2001 : (Ei palkittu)
2000 : (Ei palkittu)
1999 : Wip3out
1998 : ShiftControl
E-Zine
2002 : Wellness Heaven Awards
2001 : (Ei palkittu)
2000 : (Ei palkittu)
1999 : The BirdGuides website
1998 : (not awarded)
Enhancement of Linear Media
2002 : Memento (DVD)
2001 : Walking With Beasts (Interactive TV)
2000 : BBC Wimbledon / Golf Sports Coverage (Digital TV)
1999 : (Ei palkittu)
1998 : (Ei palkittu)
Entertainment Website
2002 : (Ei palkittu)
2001 : Tiny Planets (website)
2000 : Cartoon Network UK (website)
1999 : Jamba
1998 : (Ei palkittu)
Factual
2002 : Time Team (website)
2001 : Marconi Online Museum (website)
2000 : BBC History Site (website)
1999 : CNN.com/Coldwar
1998 : Redshift 3
Games
2002 : (multiple categories)
2001 : (multiple categories)
2000 : (multiple categories)
1999 : The Legend of Zelda: Ocarina of Time
1998 : GoldenEye 007
Games - Console
2002 : Halo: Combat Evolved (for Xbox)
2001 : Gran Turismo 3: A-Spec (for PlayStation 2)
2000 : MediEvil II (for PlayStation)
1999 : (awarded as single category 'Games')
1998 : (awarded as single category 'Games')
Games - Mobile Device
2002 : SMS Chess (for mobile phone)
2001 : Tony Hawk's Pro Skater 2 (for Game Boy Advance)
2000 : Pokémon: Yellow Version: Special Pikachu Edition (for Game Boy Color)
1999 : (awarded as single category 'Games')
1998 : (awarded as single category 'Games')
Games - Multiplayer
2002 : Halo: Combat Evolved (Xbox)
2001 : (Ei palkittu)
2000 : (Ei palkittu)
1999 : (awarded as single category 'Games')
1998 : (awarded as single category 'Games')
Games - Networked
2002 : (Ei palkittu)
2001 : Phantasy Star Online (for Sega Dreamcast)
2000 : (awarded as 'Games - Mobile or Networked)
1999 : (awarded as single category 'Games')
1998 : (awarded as single category 'Games')
Games - PC
2002 : Neverwinter Nights (for PC)
2001 : Max Payne (for PC)
2000 : Deus Ex (for PC)
1999 : (awarded as single category 'Games')
1998 : (awarded as single category 'Games')
Game - Sports
2002 : Geoff Crammond's Grand Prix 4 (for PC)
2001 : ISS Pro Evolution 2
2000 : Sydney 2000 (for PC or Sega Dreamcast)
1999 : (awarded as single category 'Games')
1998 : (awarded as single category 'Games')
Innovative Game
2002 : (Ei palkittu)
2001 : (Ei palkittu)
2000 : (Ei palkittu)
1999 : The Legend of Zelda: Ocarina of Time
1998 : ((Ei palkittu)
Interactive Arts
2002 : Body Movies
2001 : Sodaplay (website)
2000 : Watched And Measured
1999 : (Ei palkittu)
1998 : (Ei palkittu)
Interactive TV
2002 : MTV Ad-Break Tennis
2001 : (Ei palkittu)
2000 : (Ei palkittu)
1999 : (Ei palkittu)
1998 : (Ei palkittu)
Interactivity
2002 : Pikmin (for Nintendo GameCube)
2001 : Black and White (for PC)
2000 : Onlinecaroline.com (website)
1999 : The Legend of Zelda: Ocarina of Time
1998 : Stagestruck (awarded as 'Interactive Treatment')
Interface Design
2002 : Habitat (website)
2001 : Eyes Only (for PC)
2000 : MTV2 (website)
1999 : (Ei palkittu)
1998 : (Ei palkittu)
Learning
2002 : (multiple categories)
2001 : (multiple categories)
2000 : Immaterial Bodies
1999 : Masters of the Elements
1998 : Lifting the Weight
Lifestyle And Leisure
2002 : (not awarded)
2001 : FreQuency (for PlayStation 2)
2000 : (Ei palkittu)
1999 : (Ei palkittu)
1998 : (Ei palkittu)
Moving Images
2002 : (Ei palkittu)
2001 : Black and White (for PC)
2000 : Perfect Dark (for Nintendo 64)
1999 : Driver
1998 : Ceremony of Innocence
Music
2002 : (Ei palkittu)
2001 : Shogun Total War: Warlord Edition (for PC)
2000 : Imperium Galactica II (for PC)
1999 : (Ei palkittu)
1998 : (Ei palkittu)
News
2002 : (Ei palkittu)
2001 : BBC News Online (website)
2000 : BBC News Online (website)
1999 : BBC News Online (website)
1998 : BBC News Online (website)
Offline Learning
2002 : Antarctic Waves (for PC)
2001 : (Ei palkittu)
2000 : (Ei palkittu)
1999 : (awarded as single category 'Learning')
1998 : (awarded as single category 'Learning')
Online Entertainment
2002 : Lexus Minority Report Experience (website)
2001 : (Ei palkittu)
2000 : (Ei palkittu)
1999 : (Ei palkittu)
1998 : (not awarded)
Online Learning
2002 : Commanding Heights Online (website)
2001 : Grid Club (website)
2000 : Homework High (website)
1999 : (awarded as single category 'Learning')
1998 : (awarded as single category 'Learning')
Special Awards
2002 : Ian Livingstone (BAFTA Interactive Award)
2001 :Championship Manager: Season 00/01 (for PC) (amazon.co.uk Award)
2000 : David Bowie (Berners-Lee Award)
1999 : Toby Gard & Paul Douglas (artist) (Berners-Lee Award)
1998 : Peter Kindersley (Berners-Lee Award)
Sports & Leisure
2002 : The Famous Grouse Experience
2001 : (Ei palkittu)
2000 : (Ei palkittu)
1999 : (Ei palkittu)
1998 : (Ei palkittu)
Technical Innovation
2002 : Tate Multimedia Tours
2001 : SSEYO - Koan Interactive Audio Platform
2000 : Sketchaphone (WAP/website)
1999 : (Ei palkittu)
1998 : (Ei palkittu)
Lähteet
Videopelipalkintogaalat
|
1577479
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Loukonlahti
|
Loukonlahti
|
Loukonlahti on Pirkkalan kunnanosa. Loukonlahteen lasketaan kuuluvaksi myös Nuolialan alue.
Nuoliolan koulussa on on rakennettu 2000 luvulla useassa eri vaiheessa. Siinä on on ala- ja yläkoulu, sekä erityisluokkia. Koulussa on myös kirjasto.
Loukonlahden uimaranta on pieni hyväkuntoinen uimaranta. Loukonlahdessa ei ole kauppoja.
Pirkkalan kunnanosat
|
46939
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/X-Men%202
|
X-Men 2
|
X-Men 2 on vuonna 2003 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen supersankarielokuva, joka perustuu Marvel Comicsin luomaan suosittuun supersankariryhmään Ryhmä-X. Elokuvan ohjasi Bryan Singer ja se on X-Men -elokuvasarjan toinen osa. Pääosissa näyttelevät Hugh Jackman, Patrick Stewart, Ian McKellen, Alan Cumming, Famke Janssen, Anna Paquin, Shawn Ashmore, Aaron Stanford, Rebecca Romijn, James Marsden, Halle Berry sekä Kelly Hu. Elokuva, joka sisältää otteita sarjakuvan X-Men: God Loves, Man Kills juonesta, kertoo kuinka Ryhmä-X:n jäsenet ja heidän vihollisensa, Veljeskunnan, joutuvat yhdessä taistelemaan mutanttien kansanmurhaa suunnittelevaa eversti William Strykeria vastaan.
Elokuvan suunnittelu alkoi pian elokuvan X-Men (2000) ensi-illan jälkeen. David Hayter ja Zak Penn kirjoittivat erilliset käsikirjoitukset elokuvalle ja yhdistivät molempien parhaat ajatukset yhteen. Lopulta myös Michael Dougherty ja Dan Harris palkattiin kirjoittamaan käsikirjoituksen uudestaan viimeistellen muun muassa hahmokaartin. Elokuvan juoneen otettiin vaikutteita Marvel Comicsin tarinoista Return to Weapon X ja God Loves, Man Kills. Elokuvan kuvaukset alkoivat kesäkuussa 2002 ja päättyivät marraskuussa. Suurin osa kohtauksista kuvattiin Vancouverin elokuvastudiolla, Pohjois-Amerikan suurimmassa tuotantolaitoksessa Los Angelesin ulkopuolella. Tuotantosuunnittelija Guy Hendrix Dyas toteutti elokuvan suunnittelun John Myhren työn pohjalta edellisestä elokuvasta.
Elokuva sai ensi-iltansa 2. toukokuuta 2003. Se sai kriittisesti hyvän vastaanoton, kriitikoiden ylistäessä sen tarinaa, toimintakohtauksia ja näyttelemistä. Sitä pidettiin yhtenä parhaimmista supsersankarielokuvista, ansaiten muun muassa kahdeksan Saturn-ehdokkuutta sekä noin 407 miljoonan dollarin maailmanlaajuisen tuoton.
Juoni
Alkukohtauksessa mutantti tunkeutuu Valkoiseen taloon ja yrittää murhata Yhdysvaltain presidentin McKennan. Hän kuitenkin epäonnistuu jouduttuaan presidentin henkivartijan ampumaksi, mutta selviytyy hengissä ja katoaa. Presidentti joutuu myöntämään mutantteja vihaavalle eversti William Strykerille valtuudet vangita ja kuulustella mutantteja. Senaattori Kellyksi ja myöhemmin Strykerin avustajaksi Yurikoksi naamioitunut Mystikko tunkeutuu eversti Strykerin tietokoneelle saadakseen Magneton vankilan pohjapiirrokset, ja saakin lisäksi selville Strykerin salaisen tukikohdan sijainnin.
Wolverine saapuu Alkali-järvelle toivoen saavansa selville menneisyytensä tapahtumia. Hän ei kuitenkaan löydä muuta kuin vanhan teollisuuslaitoksen jäätyneet rauniot sekä yksinäisen padon.
Toisaalla Charles Xavierin mutanttiopiston opettajat ja oppilaat vierailevat museossa. Jean Grey kertoo Kykloopille, että hänen telepaattiset kykynsä eivät toimi toivotulla tavalla. Hän myös sanoo, että hän aistii jotakin pahaa tapahtuvan lähitulevaisuudessa. Samaan aikaan Jäämies, Rogue ja Pyro joutuvat sanaharkkaan kahden nuoren miehen kanssa. Pyro sytyttää toisen miehen vaatteet palamaan, mutta Jäämies sammuttaa liekit. Yhtäkkiä kaikki ihmiset museossa jähmettyvät paikoilleen kuin aika olisi pysähtynyt. Ainoastaan mutantit kykenevät liikkumaan. Xavier ilmestyy ja nuhtelee Pyroa. Hän toteaa, että on aika lähteä, ja kun tavalliset ihmiset kykenevät jälleen liikkumaan, mutantit ovat poissa.
Wolverine palaa mutanttikouluun ja päätyy vahtimaan mutanttilapsia. Cerebro-supertietokonetta käyttäen Xavier paikantaa presidentin henkeä uhanneen mutantin, ja lähettää Jeanin ja Stormin hakemaan tämän. Sitten Xavier lähtee Kykloopin kanssa tapaamaan muovivankilassaan vankina olevaa Magnetoa saadakseen selville, onko tällä osuutta presidentin murhayritykseen.
Jean ja Storm saapuvat Bostonissa sijaitsevaan hylättyyn kirkkoon, jossa presidentin henkeä uhannut mutantti piileskelee. He nappaavat mutantin, joka kertoo olevansa Painajainen, oikealta nimeltään Kurt Wagner. Painajainen kertoo, ettei hän muista mitään presidentin murhayrityksestä, ja että hän ei halunnut tappaa presidenttiä vapaasta tahdostaan.
Xavier ja Kyklooppi saapuvat Magneton vankilaan. Magneto kertoo Xavierille, että William Stryker on useasti kuulustellut häntä. He keskustelevat Strykerin pojasta Jasonista, joka on aikoinaan ollut Xavierin oppilas. Pian Magneto kuitenkin paljastaa, että Stryker on manipuloinut häntä paljastamaan Xavierin mutanttikoulun sijainnin. Xavier kauhistuu ja yrittää paeta, mutta hän ja Kyklooppi joutuvat Strykerin vangeiksi.
Wolverine näkee painajaisia, ja herättyään hän suuntaa koulun keittiöön. Hän keskustelee Jäämiehen kanssa, mutta yhtäkkiä eversti Strykerin joukot hyökkäävät kouluun. Useimmat oppilaat onnistuvat pakenemaan Kolossin saattamina, mutta muutamat joutuvat sotilaiden vangeiksi. Wolverine, Jäämies, Rogue ja Pyro pakenevat, mutta Wolverine kohtaa Strykerin. Stryker väittää tuntevansa Wolverinen ja tietävänsä asioita tämän menneisyydestä. Wolverine haluaisi tietää enemmän, mutta Jäämies luo heidän väliinsä paksun jääseinämän. Rogue suostuttelee Wolverinen pakenemaan ystäviensä kanssa.
Paettuaan sotilaiden miehittämästä mutanttiopistosta nelikko lähtee Bostoniin, missä Jäämiehen vanhemmat ja veli asuvat. Kotona Jäämies paljastaa vanhemmilleen, että hän on mutantti. Vanhemmat järkyttävät suuresti, ja Jäämiehen veli soittaa paikalle poliisin väittäen olevansa perheineen panttivankina. Poliisit saapuvat paikalle, ja eräs poliiseista erehtyy luulemaan Wolverinen kynsiä veitsiksi. Poliisi ampuu Wolverinea päähän, ja raivostunut Pyro luo sytyttimensä avulla tulipalloja, joilla hän tuhoaa poliisiautot. Rogue tarttuu kiinni Pyron nilkasta, jolloin hän imee tämän mutanttivoimat ja käyttää niitä liekkien sammuttamiseen. Jeanin ja Stormin ohjaamana Ryhmä-X;n suihkukone Mustalintu laskeutuu ja ottaa mutanttinelikon mukaansa.
Lennon aikana suihkukone joutuu kahden hävittäjän jahtaamaksi. Storm ja Jean yrittävät vältellä hävittäjien ohjuksia, mutta viimein yksi niistä osuu. Juuri kun Mustalintu on syöksymässä maahan siihen tullut reikä korjaantuu ja sen vauhti pysähtyy. Maassa heidän edessään seisovat Magneto ja hänet vankilasta vapauttanut Mystikko.
He pitävät neuvonpitoa, ja Magneto kertoo Strykerin kaavailevan kaikkien mutanttien tappamista cerebroa ja Xavierin mutanttikykyjä käyttäen. He lähtevät Alkalijärvelle, jossa Strykerin tukikohta on. Mystikko soluttautuu tukikohtaan ja auttaa kaikki sisälle lukuun ottamatta Rogueta, Jäämiestä ja Pyroa, jotka jäävät odottamaan Mustalintuun. Valvomon kamerasta Storm näkee vankina olevat mutanttilapset, jotka on lukittu selliin, ja lähtee Painajaisen kanssa vapauttamaan heitä. Jean, Mystikko ja Magneto lähtevät cerebron luo estääkseen Strykerin suunnitelmat. Wolverine lähtee etsimään Strykeriä aikomuksenaan ottaa selville tämän roolin menneisyydessään.
Jean joutuu jättämään Magneton ja Mystikon yksin, sillä huumattu Kyklooppi hyökkää heidän kimppuunsa. Jean puolustautuu Kykloopin säteitä vastaan ja tapahtuu räjähdys, joka aiheuttaa murtumia tukikohdan yllä olevaan patoon. Kyklooppi tointuu huumauksestaan ja lähtee Jeanin kanssa Magneton ja Mystikon perään.
Stryker huomaa pisaroita laseillaan ja katsoessaan vedenpainemittareita huomaa, että pato on murtumaisillaan. Hän lähtee avustajansa Yurikon, toiselta nimeltään Lady Kuolemaniskun kanssa paetakseen tukikohdasta.
Samaan aikaa Wolverine saapuu huoneeseen, josta hänellä on vähemmän miellyttäviä muistoja. Samassa Stryker ja Lady Kuolemanisku saapuvat huoneen ovelle. Stryker toteaa luulleensa Wolverinen olleen ainutlaatuinen, mutta olleensa väärässä. Kun Stryker kääntyy paetakseen Wolverine lähtee raivoissaan hänen peräänsä, mutta Lady Kuolemanisaku lyö hänet maahan. Seuraa taistelu, jossa Wolverine huomaa myös Lady Kuolemaniskulla olevan regeneraatio -kyvyn ja adamantium -metallilla päällystetyt kynnet. Tasaväkisen kamppailun päätteeksi Wolverine lyö Lady Kuolemaniskun pumppaamalla tämän täyteen nopeasti kovettuvaa adamantiumia.
Magneto ja Mystikko saapuvat Cerebron luo, jossa Xavier on Strykerin pojan Jasonin mielenhallinnan vankina. Yhtäkkiä kaikkia mutantteja alkaa sattua, paitsi Magnetoa, joka estää Xavierin telepatian kypärällään. Hän menee voimiensa avulla sisälle ja katkaisee Xavierin Cerebrosta. Sitten hän kääntää Cerebron siten , ettei se enää keskity mutantteihin vaan ihmisiin. Mystikko naamioituu Strykeriksi ja antaa Jasonille uudet ohjeet. Niinpä Xavier alkaa etsiä ihmisiä, jotta he kuolisivat.
Stryker yrittää paeta helikopterillaan, mutta Wolverine estää sen ja alkaa udella tietoja häneltä. Mutta pato murtuu yhä enemmän ja Wolverine lähtee auttamaan muita. Stryker yrittää vielä pakoon, mutta Cerebro alkaa vaikuttaa häneen eikä hän voi liikkua enää. Magneto ja Mystikko tulevat paikalle ja ripustavat hänet ketjusta kiinni muuriin ja ottavat helikopterin ja samalla Pyron, joka kyllästyi odotteluun ja X-meneihin.
Kun kaikki padolla olevat mutantit pääsevät Cerebron luo, Storm ja Painajainen siirtyvät Cerebron sisälle. Siellä he kohtaavat pikkutytön, joka on Jasonin luoma illuusio. Storm alkaa tehdä pakkasta Cerebroon ja lopulta Jason menettää hallintansa Xavierista. Painajainen vie Stormin ja Xavierin pois ennen kuin Cerebron katto romahtaa heidän päälleen. Sitten he yrittävät paeta patoaukon kautta, mutta Wolverine sulkee sen ennen kuin vesi tulvii sisään. Wolverine johdattaa heidät ulos. Wolverine löytää Magneton kahliman Strykerin ja hyvästelee hänet ilolla. Kaikki näyttävät olevan loukussa, mutta Rogue ja Jäämies saavat tuotua Mustalinnun paikalle. Kaikki kapuavat koneeseen, mutta yhtäkkiä kaikki virta katkeaa koneesta ja pato murtuu. Jean menee ulos yrittäen saada koneen ilmaan ja pidätellä samalla hyökyaaltoa. Kun Kyklooppi huomaa Jeanin olevan ulkona, hän murtuu ja yrittää saada hänet tulemaan takaisin, mutta Jean estää sen ja Painajaisen teleportaation. Hän antaa viimeiset sanansa Xavierin kautta telepaattisesti. Kone nousee ilmaan ja Jean jää vesimassojen alle. Sekä Wolverine että Kyklooppi murtuvat Jeanista.
Mutantit menevät Valkoiseen taloon, jossa presidentti pitää televisiossa puhetta päivän tapahtumista. He tulevat Stormin aiheuttaman myrskyn ja Xavierin voimien avulla paikalle huomaamatta. He antavat presidentille kansion, jossa on kaikki tieto Strykerin suunnitelmasta ja kertovat että maailmassa on sekä ihmisiä ja mutantteja, jotka uskovat ihmiskunnan ja mutanttien väliseen sotaan, ja että Stryker yritti jo tehdä sen. Presidentti on alkuun epäluuloinen, mutta vakuuttuu.
Lopussa Xavier, Kyklooppi ja Wolverine keskustelevat Jeanin kuolemasta. Samalla koulusta paenneet mutantit palaavat ja kaikki on taas hyvin. Ihan lopuksi Jean puhuu ensimmäisen X-men -elokuvan alkusanat ja näytetään Alkalijärvestä heijastuva kuvajainen, joka on Feeniks.
Rooliluettelo
Kehittäminen
Käsikirjoitus
Ensimmäisen X-Men -elokuvan menestyis sai 20th Century Foxin kiinnostumaan jatko-osasta ja sitä alettiin suunnitella välittömästi. Marraskuusta 2000 lähtien, Bryan Singer tutki useita erilaisia tarinoita Ryhmä-X -sarjakuvista ja valitsi vuoden 1982 tarinan X-Men: God Loves, Man Kills. Singer halusi tutkia "ihmisen perspektiiviä, sellaista sokeaa raivoa, joka ruokkii terrorismia ja sodanlietsontaa," todeten tarvinneensa elokuvaan ihmisvihollisen. Elokuvan käsikirjoittajiksi palkattiin David Hayter sekä Zak Penn ja heidän tehtävinä oli kirjoittaa erilliset käsikirjoitukset, joista he sitten kokosivat yhteen molempien parhaat ajatukset yhdeksi käsikirjoitukseksi. Lisäksi Singer ja Hayter työskentelivät toisen käsikirjoituksen parissa, joka valmistui vuonna 2001. Tuottaja Avi Arad julkaisi elokuvan alustavaksi julkaisupäiväksi marraskuun 2002.
Vuoden 2002 helmikuussa Michael Dougherty ja Dan Harris palkattiin kirjoittamaan Hayterin ja Pennin käsikirjoitus uudestaan. Enkeli ja Peto esiintyivät elokuvan varhaisissa luonnoksissa, mutta heidät poistettiin jo ennestään runsaan hahmomäärän takia. Peto nähdään kuitenkin Hank McCoyna televisiohaastattelussa eräässä kohtauksessa. Alkuperäisen Pedon oli tarkoitus muistuttaa ulkonäöltään Jim Leen versiota hahmosta vuoden 1991 sarjassa X-Men: Legacy. Enkelin tuli puolestaan olla William Stryker koekappale ja hänet olisi muutettu kokeissa Arkkienkeliksi. Viittaus Enkeliin nähdään yhä Strykerin laboratoriossa olevissa röntgenkuvissa. Myös Sapelihampaan oli tarkoitus esiintyä elokuvassa Tyler Manen näyttelemänä, mutta tämä korvattiin lopulta Lady Kuolemaniskulla. Elokuvaan käsikirjoitettiin myös kohtaukset, joissa Stryker aivopesi Kykloopin ja Professori X:n. Nämä kohtaukset kuvattiin, mutta Fox leikkasi ne pois elokuvan pituuden ja tarinan hankaloitumisen takia. Hayer oli pettynyt tähän, sillä hänestä James Marsden olisi ansainnut lisää aikaa kameroiden edessä.
Elokuva käsikirjoitettiin vielä kerran, jotta Halle Berry saisi enemmän näkyvyyttä. Tämä päätös johtui lähinnä hänen suosiostaan Monster's Ballissa, josta Berry voitti Oscar-palkinnon. Lisäksi vahdit ja vaarahuone leikattiin elokuvasta budjettileikkausten johdosta, vaikka Guy Hendrix Dyas ja tuotantotiimi oli jo rakentanut vaarahuoneen lavasteet. Myös vahdit oli suunniteltu ja niistä kaavailtiin onttoja robotteja, jotka pystyttiin puristaa kokoon. Vahdin animoiminen olisi maksanut 7 miljoonaa.
Tuotanto
Tuottaja Lauren Shuler Donner oli toivonut elokuvan kuvausten alkaneen maaliskuussa 2002, mutta ne siirtyivät kesään ja tuotanto alkoi 17. kesäkuuta 2002 Vancouverissa kestäen marraskuuhun. Elokuvan kuvauksissa käytettiin yli 64:ää lavastusta 38 eri paikassa. Kuvausryhmä muun muassa kohtasi ongelmia, kun Kananaskisissa, Albertassa ei satanut tarpeeksi lunta. Tämän takia paikalle tuotiin suunnattomia määriä tekolunta. Ongelmia syntyi myös kohtauksessa, jossa Pyro joutuu ongelmiin poliisin kanssa, sillä elokuvaaja Newton Thomas Sigel sekä kaksi stunttiajajaa melkein kuoli. Ajatus Jean Greyn uhrauksesta ja henkiinheräämisestä kolmannessa elokuvassa pidettiin hyvin salassa. Singer ei kertonut asiasta edes Greyn näyttelijälle, Famke Janssenille, kuin vasta kuvausten puolessa välissä.
Michael Kamen, ensimmäisen elokuvan säveltäjä, tarjosi palveluksiaan elokuvan sävellyksessä, mutta Singer päätti valita tehtävään John Ottmanin, joka myös avusti elokuvan editoinnissa. Ottman loi elokuvalle uuden tunnusmusiikin, sekä ominaiset kappaleet erityisesti Magnetolle, Jean Greylle, Painajaiselle, Mystikolle ja Pyrolle. Vaikka Ottman yritti parhaansa ylläpitää Kamenin tyyliä edellisessä elokuvassa, hän löysi inspiraatiota myös vuoden 1992 X-Men -animaatiosarjasta. Lisäksi elokuvan alkukohtauksessa, jossa Painajainen hyökkää Valkoiseen taloon, käytettiin Mozartin sävellystä Requiem.
Julkaisu
Motion Picture Association of America luokitteli elokuvan ensimmäisen leikkauksen ikärajaksi K-17, johtuen Wolverinen ja Strykerin sotilaiden taistelusta Xavierin kartanolla. Elokuvasta leikattiin kuitenkin muutamia sekunteja pois, jotta sille saatiin K-13-luokitus.
Elokuvan ensi-ilta Yhdysvalloissa oli 2. toukokuuta 2003. ja se keräsi 85 558 732 dollarin lipputulot ensimmäisenä viikonloppunaan 3739 elokuvateatterissa. Kaiken kaikkiaan elokuva tuotti 214 949 694 dollaria Pohjois-Amerikassa ja 192 761 855 dollaria muualla maailmassa. Yhteensä lipputulot nousivat siis 407 711 549 dollariin. Tämän myötä elokuvasta tuli taloudellinen voitto, sillä se tuotti kolminkertaisesti tuotantokulunsa. Elokuva debytoi samanaikaisesti yhteensä 93:ssa maassa, mikä oli tuolloin kaikkien aikojen suurin kansainvälinen elokuva-avaus. Lisäksi elokuva on kuudenneksi eniten tuottanut Marvelin sarjakuviin perustuva elokuva ja oli vuoden 2003 kuudenneksi eniten tuottanut elokuva. Elokuvan DVD-versio tuotti 107 miljoonaa dollaria ensimmäisenä viitenä julkaisupäivänään.
Elokuvan lisäksi samaan aikaan julkaistiin videopeli, X2: Wolverine’s Revenge, joka ei kuitenkaan liity elokuvan tapahtumiin. Se kertoo ajasta elokuvan ja sitä seuraavan X-Men: Viimeinen kohtaaminen välillä. Peli selittää erityisesti Painajaisen puuttumisen jatko-osasta.
Vastaanotto
Elokuva sai julkaistuaan melko myönteisen vastaanoton. Roger Ebert kirjoitti ettei elokuvan juoni noussut potentiaaliinsa ja oli kriittinen juonen aukkoja kohtaan. Hän oli kuitenkin vaikuttunut siitä, kuinka Singer kykeni käsittelemään niin useita hahmoja yhdessä elokuvassa. Hän myös mainitsi, että elokuvan loppu oli täydellinen jatkoa ajatellen ja antoi elokuvalle kolme tähteä neljästä. Los Angeles Timesin kriitikko Kenneth Turan kirjoitti elokuvan olleen edeltäjäänsä parempi. Hän havainnoi, että elokuva käsitteli herkkiä aiheita, jotka ovat läsnä nykymaailmassa ja kommentoi näyttelyn olleen parempaa kuin tavallisesti supersankarielokuvissa. Rolling Stonen Peter Travers kirjoitti Hugh Jackmanin parantaneen suoritustaan merkittävästi ja totesi elokuvan olleen "kunnianosoitus hylkiöille, teineille, homoseksuaaleille, vähemmistöille, jopa Dixie Chicksille."
San Francisco Chroniclen Mick LaSalle kritisoi elokuvan tarinaa, erikoisefektejä ja toimintakohtauksia. The Washington Posti' Stephen Hunter totesi "kaikista supersankarielokuvista, tämä on kaikista typerin, meluisin, pisin." Timen Richard Corliss väitti, että Singer nojasi liikaa elokuvan vakavuuteen. Empire kutsui X-Men 2:ta kaikkien aikojen parhaaksi sarjakuvaelokuvaksi vuonna 2006 ja Wizard nimesi sen kaikkien aikojen 23:ksi parhaaksi cliffhangeriksi.
X-Men 2 voitti Saturn-palkinnon parhaasta tieteiselokuvasta. Lisäksi Bryan Singer (ohjaus), Dan Harris ja Michael Dougherty (käsikirjoitus) sekä John Ottman (musiikki) olivat kaikki ehdolla palkinnonsaajiksi. Elokuva oli myös ehdolla puvustuksesta, meikkauksesta, erikoisefekteistä sekä DVD-julkaistusta keräten yhteensä kahdeksan ehdokkuutta. Political Film Society kunnioitti elokuvaa ihmisoikeusten sekä rauhan kategorioissa ja elokuva oli ehdolla Hugo-palkinnon parhaan näytelmäteoksen kategoriassa.
Internet Movie Databasessa elokuva on saanut arvosanaksi 7,8 yli 99 500 käyttäjän äänestettyä. Metacriticissä vastaava arvosana on 8,3 38:n arvostelun jälkeen. Rotten Tomatoesin keräämien 217 arvostelun keskiarvona elokuva on saanut 88 prosenttia sadasta, ansaiten näin "tuoreen" arvosanan. Toukokuussa 2007, Rotten Tomatoes listasi elokuvan parhaimpien sarjakuvaelokuvien listalla viidenneksi.
Viittaukset sarjakuviin
Yhdessä elokuvan kohtauksessa Mystikko murtautuu Yurikon tietokoneelle saadakseen tietoa Magneton vapauttamiseksi. Bryan Singer asetti tarkoituksella tietokoneruudulle useiden sarjakuvahahmojen nimiä ja viittauksia eri tarinoihin. Näihin nimiin kuuluvat Kenuicho Harada, Garrison Kane, Remy LeBeau, Eric M. Lensherr, Artie Maddicks, Jamie Madrox, Xi'an Coy Manh, Moira McTaggart ja Danielle Moonstar. Magneton vankilan vartijoiden nimiluettelosta voi huomata "T. DeSanton" (Tom DeSanto, tuottaja); "M. Doughertyn" (Michael Dougherty; käsikirjoittaja); "L. Donnerin" (Lauren Shulen Donner, tuottaja); "R. D. Youngin" (Rob Young, äänisuunnittelija); "D. Harrisin" (Dan Harris, käsikirjoittaja); ja "B. Singerin (Bryan Singer, ohjaaja).
Lisäksi toisen näytön työpöydillä on kansiot, jotka on nimetty Franklin Richards, Omega Red, Muir Island, Cerebro sekä Project Wideawake. Tarkemmalla tarkastelulla voi erottaa myös nimet Pyro, Sabra, Dr. Ceclia Reyes, Synch, Penance, Nightcrawler, Mystique, Lady Deathstrike, Copycat, Deadpool, Cyclops, Dazzler, Fenris, Jamie Braddock, David North, Sunfire, Boom Boom, Mimic, Dr. Nathaniel Essex, Toad, Wolfsbane, Strong Guy, Kitty Pryde, Sauron ja Forge.
Lähteet
Aiheesta muualla
Allmovie: X-Men 2
Metacritic: X-Men 2
Rotten Tomatoes: X-Men 2
X-Men-elokuvat
Bryan Singerin ohjaamat elokuvat
Vuoden 2003 yhdysvaltalaiset elokuvat
Seulonnan keskeiset artikkelit
|
350473
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Patrick%20Flueger
|
Patrick Flueger
|
Patrick Flueger (s. 10. joulukuuta 1983) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänet tunnetaan muun muassa televisiosarjasta 4400, jossa hän esitti Shawn Farrellin roolia.
Minnesotan Red Wingistä kotoisin olevan Fluegerin ensiesiintyminen valkokankaalla nähtiin vuonna 2001 Disneyn elokuvassa Prinsessapäiväkirjat (), jossa hän esitti Jeremiahia. Elokuvan miespääosa meni Fluegerin harmiksi toiselle näyttelijälle, mutta ohjaaja Garry Marshall ihastui Fluegeriin niin, että työsti pelkästään häntä varten uuden sivuosan elokuvaan. Vuonna 2005 Flueger näytteli pientä roolia elokuvassa Maailman nopein intiaani (), jonka pääosaa esitti Anthony Hopkins.
Flueger on nähty lukuisissa televisiosarjoissa. Hän on vieraillut muun muassa sarjoissa Kova laki, Perhe paketissa, Amyn lailla, CSI: Miami, Käytäväpeliä, Kunnian miehet ja It's All Relative. Flueger on lisäksi näytellyt CBS:n elokuvassa Twelve Mile Road yhdessä Tom Selleckin kanssa. Hänet muistetaan myös Showtimen elokuvasta Paradise, jossa hän näytteli yhdessä Barbara Hersheyn ja David Strathairnin kanssa.
Flueger soittaa vapaa-ajallaan kitaraa ja on lisäksi rockyhtyeen laulaja. Hän tekee myös itse musiikkia.
Aiheesta muualla
Yhdysvaltalaiset näyttelijät
Vuonna 1983 syntyneet
Elävät henkilöt
|
534130
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nokia%206101
|
Nokia 6101
|
Nokia 6101 on Nokian valmistama matkapuhelinmalli, joka julkaistiin alkuvuodesta 2005. Puhelimessa on kamera, radio sekä wap-selain, joka mahdollistaa muun muassa sähköpostien vastaanottamisen ja lähettämisen.
Tekniset ominaisuudet
VGA-kamera
FM-radio HF-kuulokkeilla
2 värinäyttöä: päänäyttö sekä pieni kansinäyttö.
Katso myös
Luettelo Nokian tuotteista
Lähteet
Aiheesta muualla
Käyttöohjeet
Nokia 6101 - Tuki
Nokian matkapuhelimet
Vuoden 2005 matkapuhelimet
|
767381
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Bobby%20Brown%20%28jalkapalloilija%29
|
Bobby Brown (jalkapalloilija)
|
Bobby Brown (19. maaliskuuta 1923 – 15. tammikuuta 2020) oli skotlantilainen jalkapallovalmentaja ja maalivahti.
Ura pelaajana
Brown teki pelaajadebyyttinsä II maailmansodan kynnyksellä 1939 Queen's Parkissa, jota edusti myös sotavuosina. Hän palveli laivaston ilmavoimissa ja pelasi välillä jalkapalloa Queen's Parkin ohella sotavuosien liigoissa myös Portsmouthissa, Chester Cityssä, Chelseassa ja Plymouth Argylessa. Sodan päätyttyä Brown siirtyi toukokuussa 1946 Rangersiin. Brown edusti Rangersia seuraavat kymmenen vuotta ja voitti tuona aikana viisi liigamestaruutta. Hän siirtyi 1956 Falkirkiin, jossa lopetti pelaajauransa 35-vuotiaana 1958.
Skotlannin maajoukkueessa Brown debytoi tammikuussa 1946 viimeisenä amatööripelaajana A-maajoukkuetasolla. Rangers-vuosinaan Brown edusti Skotlantia viidessä maaottelussa.
Meriitit pelaajana
Skotlannin mestaruus (5): 1947, 1949, 1950, 1953, 1956
Skotlannin cup (4): 1948, 1949, 1950, 1953
Skotlannin Liigacup: 1948
Ura valmentajana
Brown aloitti valmennusuransa St. Johnstonen peräsimessä 1958. Hän luotsasi seuraa yhdeksän vuotta ja nosti joukkueen kaksi kertaa Skotlannin pääsarjaan divisioonamestarina. Hän jätti tehtävänsä 1967 ja siirtyi Skotlannin maajoukkueen valmentajaksi. Brownin ensimmäinen ottelu maajoukkuevalmentajana päättyi ikimuistoiseen 3–2 voittoon Englannista Wembley Stadiumilla. Muutoin hänen uransa maajoukkuevalmentajana ei sujunut ruusuisesti. Usein seurat eivät päästäneet pelaajiaan maaotteluihin ja menestys jäi vaisuksi. Hän jätti tehtävänsä vuonna 1971.
Valmennusuransa jälkeen Brown on työskennellyt liikealalla sekä Plymouthin scouttina.
Meriitit valmentajana
Skotlannin 1. divisioona: 1960, 1963
Lähteet
Aiheesta muualla
Bobby Brown
Skotlantilaiset jalkapallovalmentajat
Skotlantilaiset jalkapallomaalivahdit
Vuonna 1923 syntyneet
Vuonna 2020 kuolleet
|
133414
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ekstremofiili
|
Ekstremofiili
|
Ekstremofiili on eliö, joka joko sietää erilaisia ääriolosuhteita tai jopa vaatii niitä elääkseen. On tärkeää huomata, että ääriolosuhteet määritellään tässä ihmiskeskeisesti. Organismin itsensä kannalta sen elinympäristön olosuhteet ovat tietenkin täysin normaaleja.
Ekstremofiilien määrittely
Ekstremofiileihin kuuluu kaikkien kolmen elämänalueen jäseniä eli bakteereja, arkeoneja ja eukaryootteja. Suurin osa ekstremofiileistä on arkeoneja. Ekstremofiili termiä ja arkeonia käytetään joskus toistensa synonyymeinä. Tämä voi johtaa harhaan, koska monet bakteerit sekä eukaryootit, kuten hiivat, sienet, alkueläimet ja levät, voivat olla ekstremofiilejä. Bakteereista parhaiten äärimmäisiin olosuhteisin sopeutuneita ovat sinilevät, joita kasvaa Etelämatereella jäässä sekä kuumissa lähteissä. Niitä voi kasvaa myös suolajärvissä ja emäksisissä järvissä. Ne myös sietävät suuria metallipitoisuuksia, kserofiilisiä olosuhteita eli vähäistä veden saatavuutta. Niitä esiintyy kuitenkin harvoin happamissa ympäristöissä, joiden pH-arvot ovat alle 5–6.
Kaikki ekstremofiilit eivät ole yksisoluisia eliöitä. Esimerkkejä monisoluisista ekstremofiileistä ovat esimerkiksi termofiilinen pompeijinmato (Alvinella pompejana), psykrofiilinen hyönteisryhmä Grylloblattodea, joka viihtyy alle 15 °C:n lämpötiloissa, ja antarktisissa vesissä elävä krillilaji etelänkrilli (Euphausia superba).
Äärimmäisten elinolosuhteiden tutkimuksesta on tullut yksi tärkeimpiä astrobiologian osa-alueita. Ekstremofiilien ja niiden ekosysteemien biologian ymmärtäminen mahdollistaa hypoteesien kehittämisen siitä millaisissa olosuhteissa voi elämää syntyä muualla maailmankaikkeudessa. Ekstremofiilejä voidaan pitää malliorganismeina tutkittaessa mahdollisen maapallon ulkopuolisen elämän olosuhteita.
Ekstremofiilityyppejä
Ekstremofiilit voidaan jakaa moneen eri luokkaan sen mukaan, millaisissa äärioloissa ne elävät. Monet ekstremofiilit kuuluvat useampaan kuin yhteen luokkaan. Esimerkiksi syvällä meren pohjassa elävät eliöt ovat sekä psykrofiilejä että barofiilejä.
Asidofiili: eliö, jonka elinympäristö hapan pH on 3 tai alle.
Alkalifiili: eliö, jonka elinympäristö emäksinen pH on 9 tai yli.
Barofiili: Elää normaalia korkeammassa, jopa 400–600 ilmakehän paineessa.
Endoliitti: eliö, joka elää kivien sisällä.
Halofiili: eliö, joka vaatii vähintään 0,2 moolia/litra suolaa (NaCl) kasvaakseen.
Hypertermofiili: eliö, joka elää 80–110 °C:n lämpötiloissa.
Hypoliitti: eliö, joka elää kivien alla kylmässä autiomaassa.
Kserofiili: eliö, joka elää hyvin kuivissa ympäristöissä.
Metalotolerantti: eliö, joka sietää korkeita pitoisuuksia raskasmetalleja, kuten kuparia, kadmiumia, arseenia ja sinkkiä.
Oligotrofi: eliö, joka pystyy kasvamaan hyvin niukkaravinteisessa ympäristössä.
Psykrofiili: eliö, joka viihtyy alle 15 °C:n lämpötiloissa.
Radioresistantti: eliö, joka pystyy sietämään suuria annoksia ionisoivaa säteilyä.
Termofiili: eliö, joka viihtyy 60–80 °C:n lämpötiloissa. Tällaisia ovat muun muassa Thermoplasmat.
Yksisoluisten ekstremofiilien aineenvaihdunta
Yksisoluisten esitumallisten ekstremofiilien aineenvaihdunta on moninainen. Niissä esiintyy neljää päälajia, mutta muitakin on.
Rikkiä käyttävät joitakin bakteereja ja arkeoneja
Rautaa käyttävät
Metaania tuottavat eli metanogeenit
Vetyä hapettavat
Rikki- ja metaaniaineenvaihdunta muistuttavat toisiaan. Rauta-aineenvaihdunta saattaa selittää varhaiset rautapitoiset kerrostumat, jotka ovat muodostuneet noin 3,8 miljardia vuotta sitten.
Lähteet
Viitteet
|
71251
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Valentinianus%20I
|
Valentinianus I
|
Flavius Valentinianus I (321 – 17. marraskuuta 375) oli Rooman keisari 364–375.
Valentinianus oli upseeri armeijassa Julianuksen ja Jovianuksen aikana. Jovianuksen kuoltua armeija valitsi hänet keisariksi. Pian hän nimitti myös veljensä Valensin kanssahallitsijakseen. Veljekset jakoivat valtakunnan kahteen osaan: Valensista tuli Itä-Rooman keisari, Valentinianuksesta Länsi-Rooman keisari.
Valentinianuksen aikana Rooma soti barbaarikansoja kuten burgundeja, sakseja ja alemanneja vastaan, joista aiemmin ei ollut edes kuultu. Aluksi Valentinianus toimi Mediolanumista käsin, mutta muutti vuonna 365 Lutetia Parisiorumiin, josta käsin hän soti alemanneja vastaan. Alemannit lyötiin Reinin taakse ja heidän kanssaan solmittiin rauha.
Samoihin aikoihin saksit hyökkäsivät Gallian rannikkoa vastaan. Pohjois-Britannian piktit ja skotit olivat liittossa saksien kanssa. Valentinianus lähetti comes Flavius Theodosiuksen Britanniaan kukistamaan hyökkääjiä. Kukistettuaan heidät Theodosius lähetettiin Africaan jossa eräs Firmus oli aloittanut kapinan.
Vuonna 374 kvadit, eräs germaaniheimo, hyökkäsi Pannoniaan. Vuonna 375 keisari lähti Illyriaan suuren armeijan kanssa heitä vastaan. Ottaessaan vastaan kvadien lähetystöä Valentinianus sai aivoverenvuodon johon hän kuoli 17. marraskuuta 375.
Kirjallisuutta
Rooman keisarit
Vuonna 321 syntyneet
Vuonna 375 kuolleet
|
1296141
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Riska
|
Riska
|
Riska on ruotsinkielinen sukunimi muun muassa seuraavilla suomalaisilla henkilöillä:
Astrid Riska (1932–2010), kuoronjohtaja, urkutaiteilija
Carola Grönhagen-Riska (s. 1945), lääkäri, professori
Dan-Olof Riska (s. 1944), fyysikko, professori
Elianne Riska (s. 1946), sosiologi, professori
Erik Riska (s. 1989), jääkiekkoilija
Filip Riska (s. 1985), jääkiekkoilija
Jens Riska (s. 1989), salibandyn pelaaja
Kristina Riska (s. 1960), keramiikkataiteilija
Monica Groop, o.s. Riska (s. 1958), oopperalaulaja
Olof Riska (1929–1994), juristi, professori
Tove Riska (1923–1995), rakennus- ja taidehistorioitsija.
|
120870
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Olivier%20Panis
|
Olivier Panis
|
Olivier Panis (s. 2. syyskuuta 1966) on ranskalainen autourheilija. Hän saavutti Formula 1 -sarjassa yhden voiton.
Ura
Panis nousi F1:een voitettuaan 1993 FIA:n F3000-sarjan. Hänen managerinsa osti paikan Ligierillä, joka ei enää tuolloin ollut sarjan kärkipään autoja. Panis ajoi toiseksi Saksan GP:ssä 1994 ja Australiassa 1995. Portugalin GP:ssä 1994 hänet hylättiin. Monacon Grand Prix'ssä 1996 Panis nousi 14. lähtöruudusta voittajaksi kärkikuljettajien keskeytysten ansiosta. Voitto jäi Panisin ainoaksi.
Panis ajoi vuoden 1997 Kanadan GP:ssä päin betoniseinää Prost-autollaan. Hän pääsi ajamaan tallissa vielä kauden kolmessa viimeisessä kisassa, mutta kaudet 1998 ja 1999 sujuivat niin Panisilta kuin koko tallilta heikosti. Panisin manageri kuoli 1999 ja tilalle tuli suomalainen Keke Rosberg. Rosbergin manageroimana Panis sai paikan McLarenin testikuljettajana kaudelle 2000. McLarenilla Panis todisti nopeutensa olevan tallella ja palasi F1-sarjaan 2001, mutta tällä kertaa BARille, jossa hän ajoi keskinkertaisella menestyksellä kaudet 2001–2002.
Kaudella 2003 Panis siirtyi Toyotalle Mika Salon tilalle, mutta tilanne ei parantunut. Kausi 2004 oli Panisin viimeinen, ja hänen viimeiseksi kisakseen jäi Japanin GP. Formula 1 -sarjassa ei ollut nyt mukana yhtään ranskalaista ensimmäistä kertaa sitten 1960-luvun. F1-uransa päätyttyä Panis on ajanut testejä Toyotan F1 -tallille ja auttanut F1-auton kehitystyössä.
Panis on yksi niistä harvoista kuljettajista, jotka ovat saaneet ensimmäiset pisteensä palkintopallisijoituksella. Muita kuljettajia ovat muun muassa Jacques Villeneuve, Lewis Hamilton ja Kevin Magnussen.
Syyskuussa 2006 Panis ilmoitti jättävänsä Formula ykköset ja testaamisen ja siirtyvänsä kisakuljettajaksi johonkin muuhun sarjaan. Sittemmin hän on ajanut Le Mans Series -sarjassa.
Olivier Panista on myös sanottu "Jean Alesin seuraajaksi", koska Panisin tavoin myös Jean Alesi on ranskalainen ja hänkin saavutti vain yhden GP-voiton F1-luokassa. Molemmille kujettajille on yhteistä kansallisuuden lisäksi se, että kummatkin ajoivat F1-urallaan nelinkertaisen F1-maailmanmestarin ranskalaisen Alain Prostin perustamassa Prost Grand Prix -tallissa, Panis vuosina 1997–1999 ja Alesi vuosina 2000–2001.
Olivier Panisin poika Aurélien Panis on myös autourheilija.
Formula 1 -tulokset
Lähteet
http://en.espnf1.com/bar/motorsport/driver/1168.html
Viitteet
Aiheesta muualla
DriverDB-sivustolla
Ranskalaiset Formula 1 -kuljettajat
American Le Mans Series -kuljettajat
Vuonna 1966 syntyneet
Elävät henkilöt
|
694926
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Digimon%20World%204
|
Digimon World 4
|
Digimon World 4 (, Dejimon Wārudo X) on BEC:n kehittämä ja Bandain vuonna 2005 julkaisema Digital Monster X-Evolution -elokuvaan pohjautuva toimintaroolipeli. Peli on julkaistu GameCubelle, PlayStation 2:lle ja Xboxille. Japanissa julkaisu tapahtui tammikuussa 2005. Pohjois-Amerikassa peli julkaistiin saman vuoden kesäkuussa ja Euroopassa syyskuussa. Peli on Digimon Rumble Arena 2:n ohella viimeinen Euroopassa julkaistu Digimon-peli ennen Digimon All-Star Rumble -pelin julkistamista.
Pelaaminen
Pelissä on mahdollista kehittää omaa hahmoaan ja hankkia parempia varusteita, jotka on lajiteltu kreikkalaisin aakkosin tehokkuuden ja paremmuuden mukaan. Yksinpelin rinnalla pelissä on myös moninpeli, joka tukee neljää pelaajaa.
Digimon
Toimintaroolipelit
Nintendo GameCube -pelit
PlayStation 2 -pelit
Vuoden 2005 videopelit
Xbox-pelit
|
1476580
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Viitasaari%20Areena
|
Viitasaari Areena
|
Viitasaari Areena on kulttuurin ja liikunnan monitoimihalli Viitasaarella. Areenaa käytetään erilaisten konserttien, esiintymisten, messujen, ja urheilutapahtumien järjestämiseen. Areena otettiin käyttöön elokuussa 2010.
Tulevia tapahtumia
TI‑TI nallen 30‑vuotisjuhlakonsertti - 17.11.2018
RNO:n Kuudes Joulu - 16.12.2018
TUBE tour 2019 - 08.03.2019
Lähteet
Aiheesta muualla
Viitasaari Areena
Suomen urheiluhallit
Viitasaaren rakennukset ja rakennelmat
|
472950
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mikko%20Kohonen
|
Mikko Kohonen
|
Mikko Kohonen () oli suomalainen jääkärikapteeni. Hänen vanhempansa olivat isännöitsijä Olof Johan Kohonen ja Amanda Johnsson. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Hilda Lydia Häggblomin kanssa.
Opinnot
Kohonen kirjoitti ylioppilaaksi Nurmeksen yhteiskoulusta vuonna 1912 ja liittyi Karjalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla vuosina 1912–1915.
Jääkärikausi
Kohonen liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 9. toukokuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan. Myöhemmin hänet sijoitettiin Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 6. marraskuuta 1915 alkaen pataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella.
Misse-joelta hänet komennettiin 22. elokuuta 1916 värväys- ja etappitehtäviin Suomeen yhdessä jääkäritoverinsa gruppenführer Lauri Tiaisen kanssa. Heidän tuli toimia niin sanotulla läntisellä etapilla. Läntisellä etapilla heidän tehtävänään oli toimia Ylikiimingin etappiaseman hoitajina. Läntisen etapin paljastuttua marraskuussa 1916 hän joutui pakenemaan Ruotsiin, mistä hän palasi takaisin, kun oli päätetty perustaa niin sanottu pohjoinen etappi 2. joulukuuta 1916.
Palattuaan Suomeen hän oli vähällä joutua 4. joulukuuta 1916 Kuusikon talossa Tervolassa santarmien pidättämäksi, mutta onnistui pakenemaan pienen tulitaistelun jälkeen. Tämän kohtauksen jälkeen hän suunnisti Simoon Maaninkajärven saunalle, mutta poistui paikalta ennen Simon kahakkaa viedäkseen pistooleita ja panoksia Hastiin. Kohonen tapasi myöhemmin Ruotsin puolelle 15. joulukuuta 1916 Simon kahakkaan osallistuneet jääkäriveljet, joiden kanssa hän palasi takaisin Saksaan, minne hän saapui 27. maaliskuuta 1917. Paluunsa jälkeen hän osallistui vuonna 1917 Polangenissa järjestetylle erikoiskurssille (pommarikurssi).
Suomen sisällissota
Takaisin Suomaan Kohonen saapui Tornioon 30. tammikuuta 1918 oberzugführer Friedel Jacobssonin johtaman jääkäreiden etukomennuskunnan mukana. Kohonen johti sisällissodan vihollisuuksien alettua Tervolan ja Tornion taisteluita. Torniosta hän suuntasi matkansa Kemiin, missä hän johti Kemin valtauksessa Kemin suojeluskuntalaisista kokoonpantua 3. joukkuetta. Kemissä hän myös haavoittui taistelussa 6. helmikuuta 1918 ja joutui hoidattamaan haavojaan.
Haavoista toivuttuaan hänet nimitettiin 14. maaliskuuta 1918 alkaen päälliköksi 1. Jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hänet siirrettiin komppanioineen 26. maaliskuuta 1918 alkaen 1. jääkäripataljoonaan, missä komppania sijoitettiin ja nimettiin pataljoonan 2. komppaniaksi. Kohonen johdatti joukkonsa sisällissodan taisteluihin Lempäälässä ja Säiniöllä sekä Viipurissa.
Sisällissodan jälkeinen aika
Sisällissodan jälkeen Kohonen siirrettiin komppanianpäälliköksi Suomen valkoisen kaartin 2. pataljoonaan, josta hänet siirrettiin 8. heinäkuuta 1918 alkaen 3. pataljoonan komentajaksi Karjalan rykmentti 3:een, joka tunnettiin myöhemmin nimillä Karjalan rykmentti 2, Laatokan jalkaväkirykmentti 6 ja Viipurin rykmentti. Armeijasta Kohonen erosi 1. heinäkuuta 1921 ja siirtyi Viipuriin missä hän astui Suomalaisen puutavaraliikkeen palvelukseen. Vuonna 1923 hän vaihtoi työnantajaa ja siirtyi Oy Collinin palvelukseen ja vuonna 1926 Karl Boström ab:n palvelukseen Kotkaan, missä hän työskentelikin talvisotaan saakka.
Talvi- ja jatkosota
Kohonen kutsuttiin talvisodan alettua palvelukseen ja hänelle palautettiin hänen menettämänsä sotilasarvo ja hänet sijoitettiin IV Armeijakunnan esikuntaan, missä hän jatkoi myös välirauhan aikana, kunnes jatkosodan puhjettua hänet siirrettiin liikennetoimiston päälliköksi Etelä-Kymenlaakson suojeluskuntapiiriin ja palveli toimistossa vuoteen 1942 saakka, jolloin hänet vapautettiin palveluksesta ja hän siirtyi takaisin Oy Karl Boström Ab:n palvelukseen konttoripäälliköksi ja työskenteli yrityksessä vuoteen 1958 saakka. Hänet haudattiin Kotkaan.
Lähteet
Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
E.Jernström, Jääkärit maailmansodassa, Sotateos oy, Helsinki, 1933.
Viitteet
Jääkärit
Vuonna 1892 syntyneet
Vuonna 1958 kuolleet
|
235169
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ten%20Years%20After
|
Ten Years After
|
Ten Years After on Nottinghamista Englannista kotoisin oleva bluesrockyhtye.
Historia
Ten Years After toimi nimellä Jaybirds vuoteen 1966 asti, jolloin se sai nykyisen nimensä. Maailmanmaineeseen yhtye nousi elokuussa 1969 esityksellään Woodstockin festivaaleilla, jossa taltioidussa elokuvassa yhtye esittää legendaariseksi nousseen kappaleen ”I’m Going Home”. Yhtyeen kantaa ottava laulu "I'd Love to Change the World" saavutti pientä listamenestystä USA:ssa vuonna 1971.
Soolokitaristi Alvin Lee jätti yhtyeen vuonna 1975 keskittyäkseen soolouraansa, mutta palasi ajoittain takaisin kokoonpanoon. Vuonna 1989 yhtye palasi yhteen levyttämään albumin About Time. Lyhytkestoisia yhdistymisiä on tapahtunut vuosina 1997–1999, minkä jälkeen jäsenten tiet erkanivat nähtävästi lopullisesti.
Vuonna 2002 yhtyeen kolme jäljelle jäänyttä jäsentä valitsi uudeksi kitaristikseen Joe Goochin. Uusi kokoonpano esiintyy ahkerasti ja on tehnyt kolme albumia.
Suomessa Ten Years After on esiintynyt muun muassa Helsingin Kulttuuritalolla 3.12.1969, Järvenpään Puistobluesissa 1997, Turussa Down By The Laiturissa 1999 ja Äänekosken Keitelejazzeilla 2014.
Jäsenet
Alvin Lee (1944–2013): laulu, soolokitara 1967–1975
Leo Lyons (s. 1943): basso
Ric Lee (s. 1945): rummut
Chick Churchill (s. 1946): kosketinsoittimet
Joe Gooch (s. 1977): laulu, soolokitara
Diskografia
Albumit
Ten Years After (1967)
Undead (1968)
Stonedhenge (1968)
Ssssh (1969)
Cricklewood Green (1970)
Watt (1970)
A Space In Time (1971)
Alvin Lee And Company (1972)
Rock & Roll Music To The World (1972)
Recorded Live (1973)
Positive Vibrations (1974)
About Time (1989)
Live At The Fillmore East (2CD-live, 2001)
Now (2004)
Roadworks (2CD-live, 2005)
Evolution (2008)
A Sting in the Tale (2017)
Lähteet
Aiheesta muualla
Virallinen kotisivu
Fanisivu
Brittiläiset rockyhtyeet
1960-luvun rockyhtyeet ja -artistit
|
1275803
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Harald%20Kanepi
|
Harald Kanepi
|
Harald Kanepi, (vuoteen 1935 Harald-Friedrich Konopinski, 21. helmikuuta 1921, Tallinna – 20. kesäkuuta 1975, Uhta, Komi) oli virolainen nyrkkeilijä.
Harald Kanepi aloitti nyrkkeilynsä Tallinna Nyrkkelyklubissa () vuonna 1935 valmentajanaan Nigul Maatsoo. Hän nyrkkeili kevyessä sarjassa eli sarjassa alle 61,2 kg. Hän saavutti Viron mestaruuskisoissa hopeaa vuonna 1938 ja seuraavana vuonna hänestä tuli Viron mestari. Hän osallistui samana vuonna Dublinissä EM-kisoihin ja saavutti kisoissa hopeaa. Ensimmäisessä ottelussa hän voitti isäntämaan Irlannin Patrick Gernonin, ja välierässä voitto tuli Belgian Staf Jacobsista. Finaalissa Kanepi koki tappion Saksan Herbert Nürnbergille, joka näin uusi mestaruutensa. Seuraavana vuonna Kanepi otti vielä Viron mestaruuden ylemmässä eli sarjassa alle 66,7 kg.
Maailmansodan aikaan Neuvostoliiton vallattua Viron Kanepi saavutti sen jälkeen Neuvosto-Viron mestaruuden vuonna 1941 sarjassa alle 66,7 kg. Sodan jälkeen vuonna 1945 hän saavutti Neuvostoliiton mestaruuskisojen hopeaa sarjassa 61,2 kg ja joukkuekilpailun pronssia Tallinna Dünamon joukkueessa.
Lokakuussa 1945 Kanepi kuitenkin vangittiin ja tuomittiin helmikuussa 1946 10 vuodeksi vankeuteen ja olemaan seuraavat viisi vuotta karkotettuna Virosta. Kanepi joutui näin vankeuteen Pohjois-Venäjälle Vorkutaan Komin alueelle. Siellä ollessaan hänestä tuli Komin ANST:n nyrkkeilymestari.
Harald Kanepin veljenpojan tytär on virolainen huipputennispelaaja Kaia Kanepi.
Viitteet
Lähteet
Harald Kanepi
Virolaiset nyrkkeilijät
Vuonna 1921 syntyneet
Vuonna 1975 kuolleet
|
979585
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Stanley%20Lord
|
Stanley Lord
|
Stanley Lord (13. syyskuuta 1877 Bolton, Lancashire – 24. tammikuuta 1962) oli brittiläinen henkilö, joka tunnetaan parhaiten RMS Titanicin lähistöllä sen upotessa olleen SS Californianin kapteenina.
Ura
Lord aloitti uransa jo 13-vuotiaana pikkualuksilla. Vuonna 1906 hän sai kapteenin arvonimen. Vuonna 1911 hänestä tuli SS Californianin päällikkö. 14. huhtikuuta välisenä yönä klo 22.21 Californian oli pysähtyneenä kymmenen kilometrin päässä Titanicista havaittuaan kolme suurta jäävuorta saavuttuaan jääkenttäalueelle. Lord määräsi aluksen radistin Cyril Evansin varoittamaan muita alueella liikkuvia laivoja. Evansin lähetettyä varoituksen Titanicille hän sai Jack Phillipsiltä töykeän vastauksen viestiinsä, minkä seurauksena hän sammutti laitteistonsa ja meni nukkumaan.
Californianin miehistö huomasi myöhemmin Titanicin hätäraketit ja yritti raportoida niistä kapteenille, joka epäili rakettien olleen juhlaraketteja. Lord ei myöskään käskenyt herättää Evansia ja ottamaan yhteyttä Titaniciin, mitä on pidetty pääsyynä siihen, ettei Californian voinut pelastaa ajoissa Titanicin matkustajia. Californian lähti liikkeelle vasta kello 5.30 aamulla, jolloin Titanic oli jo uponnut tunteja aikaisemmin.
Aamulla Lord sai tiedon Titanicin uppoamisesta Frankfurt-nimiseltä laivalta. Klo 8.30 Californian saapui Carparthian luo ja pysytteli etäällä yrittäen turhaan etsiä eloonjääneitä ruumiiden joukosta. Lord joutui myöhemmin yhdessä Cyril Evansin kanssa kuulusteluihin, joissa heitä syytettiin välinpitämättömyydestä Titanicia kohtaan. Lord ja Evans kuitenkin vapautettiin kaikista syytteistä.
Lord jatkoi myöhemmin laivayhtiöiden palveluksessa vuoteen 1927 saakka. Hän kuoli 84-vuotiaana vuonna 1962. Hänet haudattiin Wallaseyn hautausmaalle Merseysideen.
Vuoden 1958 elokuvassa Titanicin kohtalonyö Stanley Lordia esitti Russell Napier.
Brittiläiset henkilöt
Merikapteenit
Vuonna 1877 syntyneet
Vuonna 1962 kuolleet
|
741417
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/T%C3%B6rngren
|
Törngren
|
Törngren tai Törnegren on seuraavien henkilöiden sukunimi:
Adolf Törngren (vanhempi, 1824–1895) suomalainen liikemies ja valtiopäivämies, Johan Agapetus Törngrenin poika, Adolf Törngren nuoremman isä
Adolf Törngren (nuorempi, 1860–1943), suomalainen lääkäri ja kartanonomistaja, kansanedustaja (RKP), Adolf Törngren vanhemman poika
Johan Agapetus Törngren (1772-1859), suomalainen lääkäri, professori, kartanonomistaja ja arkkiatri, Adolf Törngren vanhemman isä, Karl Wilhem Törnegrenin kasvatti-isä
Karl Wilhelm Törnegren (1817– 1860), Helsingin yliopiston kirjastonhoitaja ja oppihistorian professori, Johan Agapetus Törngrenin kasvattipoika
Ralf Törngren (1899-1961), poliitikko (RKP), pääministeri 1954
Sukunimet
|
233971
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mieskuoro%20Laulu-Miehet
|
Mieskuoro Laulu-Miehet
|
Mieskuoro Laulu-Miehet (LM) on suomalainen mieskuoro, jota on vuodesta 1998 lähtien johtanut professori Matti Hyökki. Nykyisin kuorossa on noin 75 laulajaa, joihin kuuluu muun muassa pääkaupunkiseudulla toimivien akateemisten kuorojen entisiä jäseniä. Kuoro edustaa akateemisen mieskuorolaulun perinteitä, vaikka nykyisin akateemisuus ei enää kuulu laulajien eikä ohjelmiston vaatimuksiin.
Kuoro harjoittelee Helsingin Kampissa omassa salissaan Laulu-Miesten talossa. Sali tunnetaan myös perinteikkäänä ravintolana Ravintola Laulumiehet ja seiniä koristavista suomalaisten säveltäjien muotokuvista. Ravintolan yksi erikoisuus on myös suuri karikatyyrikokoelma, yli 170 teosta. Kuoron kvartetin ja tuplakvartetin voi tilata musiikkiohjelmaksi kaikenlaisiin juhla- ja edustustilaisuuksiin.
Kuoron perusti keväällä 1914 joukko entisiä Ylioppilaskunnan Laulajien ja Suomen Laulun lakkautetun mieskuoron laulajia. Kuorossa palvelleet vanhemmat laulajat voivat aktiivikautensa jälkeen liittyä Urisevat Ukot-kuoroon, joka tekee usein hyväntekeväisyyskonsertteja.
Historiaa ja nykypäivän toimintaa
Laajat puitteet kuoron ympärille syntyivät heti, kun se perustettiin: kuukausi ennen ensimmäisen maailmansodan käynnistäneitä Sarajevon laukauksia.
Useat merkittävät suomalaiset säveltäjät ovat vuosien mittaan omistaneet sävellyksiään Laulu-Miehille: Jean Sibelius (Humoreski, Ne pitkän matkan kulkijat), Toivo Kuula (Kevät, Tuli tuttu, vanha tuttu), Leevi Madetoja (De Profundis, Aslak Smaukka), Toivo Kärki (Laulumies), Eino Linnala (useita, mm. Soi,laulu,soi!), Heino Kaski, Uuno Klami, Oskari ja Aarre Merikanto, Sulho Ranta, Mikko Sidoroff (Pyhä yö), Mikko Heiniö (Isoisän runoja, Amen). Kuoro on myös kantaesittänyt kymmeniä teoksia. Erkki Melartinin mieskuorolaulujen kokonaislevytyksen yhteydessä kantaesitettiin 12 hänen teostaan. Äänitteiden lisäksi Laulu-Miehet on julkaissut suomalaisten mieskuorojen perusohjelmistoon kuuluvat tiiliskivet Laulu-Miesten lauluja: I, II, III (1923, 1935, 1955) sekä Eino Linnalan mieskuorotuotannon (2014).
Laulu-Miehet esitti ensimmäisenä kuorona Jean Sibeliuksen Jääkärimarssin vuonna 1917 ja laulettavaksi muokatun Jean Sibeliuksen Finlandia-hymnin vuonna 1940. Teksti on Laulu-Miesten tilaus V.A. Koskenniemeltä. Kuoron ohjelmistossa on ollut myös sinfoniaorkesterille ja mieskuorolle sävellettyjä teoksia, kuten Sibeliuksen Kullervo-sinfonia.. Laulu-Miehet oli ollut jo vuonna 1958 mukana, kun teos ensimmäistä kertaa vuosikausiin esitettiin kokonaisena.
Laulu-Miehiä ovat johtaneet mm. Heikki Klemetti, Wäinö Rautawaara, L. Arvi P. Poijärvi, Martti Turunen, Heikki Saari, Sakari Hildén, Hannu Norjanen, Ensti Pohjola ja Matti Hyökki.
Laulu-Miesten perinteiset joulukonsertit sekä vapun alla järjestettävä Varaslähtö Vappuun -konsertti ovat muodostuneet näkyväksi osaksi pääkaupunkiseudun konserttitarjontaa. Laulu-Miehet on konsertoinut kotimaan lisäksi mm. Japanissa, Espanjassa ja Thaimaassa, sekä Itävallassa, Unkarissa, Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Belgiassa, Hollannissa, Saksassa, Bulgariassa ja Puolassa.
Tuotanto
Laulu-Miehet on taltioinut ohjelmistoaan useille äänitteille. Laajasta ohjelmistosta julkaistiin kokoelma Keinutan kaikua vuonna 2001. Kuoron hengellistä ohjelmistoa sisältävä tallenne Särkyneille julkaistiin vuonna 2003. Taneli Kuusiston ja Ilkka Kuusiston mieskuoromusiikkia sisältävä Kuusisto julkaistiin kuoron 95-vuotisjuhlakonsertissa vuonna 2009. LM on taltioinut Eino Linnalan mieskuorotuotantoa yhteistyössä Yleisradion (YLE) kanssa kolmen levyn sarjana. Laulu-Miehet julkaisi myös Eino Linnalan koko mieskuorotuotannon sisältävän nuottikirjan syksyllä 2014. Kaikkiaan seitsemänkymmentä teosta käsittävä kokonaiseditio oli osa vuonna 2014 vietettyä Laulu-Miehet 100 vuotta -juhlintaa. Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi kuoro julkaisi albumillisen suomalaisia mieskuoroteoksia. Mukana ovat Finlandia-hymnin a capella ja orkesteriversiot. Vuodesta 2018 Laulu-Miehet on työskennellyt suomalaisten, kuorosäveltäjinä tuntemattomampien Erkki Melartinin sekä Erik Fordellin keskeisten mieskuoroteosten julkaisemiseksi.
Äänitteitä
Alba records
Aiheesta muualla
Laulu-Miesten kotisivu
Suomalaiset mieskuorot
Helsingin musiikki
|
285974
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aluetiede
|
Aluetiede
|
Aluetiede tutkii yhteiskunnan alueellisia rakenteita. Aluetiede on kiinnostunut muun muassa taloudellisten toimintojen alueellisesta järjestäytymisestä, liikennejärjestelmien muodostumisesta, maankäytöstä, aluekehittämisestä- ja suunnittelusta, poliittisesta maantieteestä ja ihmistoimintojen ja luonnon välisestä alueellisesta suhteesta.
Aluetieteessä tarkastellaan ihmisten suhdetta ympäristöönsä ja siinä tapahtuvia muutoksia. Näitä muutoksia tutkitaan alueiden tai aluejärjestelmien avulla. Keskeisiä teemoja tai näkökulmia ovat mm. maankäyttö ja ympäristön tilan seuranta, alue- ja yhdyskuntarakenteet, yhteiskunnan alueelliset kehityserot, alueiden erilaistumiseen vaikuttavat tekijät sekä alue- tai aluejärjestelmäsidonnaiset kehityksen ohjauskeinot. Tarkasteltavat aiheet ja niitä vastaavat alueet voivat vaihdella paikallisista yhden kunnan osista aina globaalille tasolle asti.
Aluetiede on tieteenalana hyvin laaja ja sen tutkimuskohteena voivat olla esimerkiksi niin yritykset, kaupungit, kunnat kuin alueelliset poliittiset ilmiötkin. Yleistäen kaikki yhteiskuntatieteiden tutkimuskohteet, joissa voidaan havaita alueellista vaihtelevuutta, kiinnostavat aluetieteilijöitä.
Aluetieteen opetus ja tutkimus alkoivat Suomessa 1965 Tampereen yliopistossa sosiaali- ja talousekologian nimellä. Aluetiedettä voi nykyään opiskella Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun lisäksi myös Helsingin yliopistossa Geotieteiden ja maantieteen laitoksella, jossa aluetieteen opiskelija erikoistuu opinnoissaan suunnittelumaantieteeseen, kaupunkimaantieteeseen, matkailumaantieteeseen tai kehitysmaantieteeseen, sekä Vaasan yliopiston filosofisessa tiedekunnassa.
Aluetiedettä opiskelleet voivat toimia monenlaisissa tehtävissä. Yleisiä ammattinimikkeitä ovat muun muassa projektisuunnittelija, kiinteistöasiamies, erityisasiantuntija ja tutkija. Työpaikat ovat usein korkeakouluissa, kunnissa tai yrityksissä.
Aluetieteen klassikoita
Johann Heinrich von Thünen (1783–1850) oli aluetieteen ja talousmaantieteen uranuurtajia. Oli kiinnostunut maataloustoimintojen alueellisesta sijoittumisesta.
Walter Christaller (1893–1969) kehitti keskus- ja vaikutusalueteorian.
Alfred Weber (1868–1958) kehitti teollisuuden sijaintiteorian.
August Lösch (1906–1945) kehitti Christallerin teorian pohjalta yleisen sijaintiteorian.
Katso myös
Suunnittelumaantiede
Maantiede
Kulttuurimaantiede
Talousmaantiede
Kaavoitus
Lähteet
Aluemaantiede
Aluesuunnittelu
Yhteiskuntatieteet
|
1387033
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mukulakovio
|
Mukulakovio
|
Mukulakovio (Scleria bulbifera) on sarakasvien (Cyperaceae) heimoon ja kovioiden (Scleria) sukuun kuuluva kasvilaji. Se kasvaa avoimilla paikoilla joko ruohostomailla tai väljässä metsässä. Mukulakovio kasvaa myös kausittain märkinä olevilla paikoilla.
Mukulakovio kasvaa noin 30–70 cm korkeaksi ja sen varret ovat noin millimetrin paksuisia sekä kolmisärmäisiä. Varren tyvellä on puutunut, sipulimainen laajentuma, joka on halkaisijaltaan noin 4–10 mm. Mukulakovion lehdet ovat 15–30 cm pitkiä ja 2–5 mm leveitä. Lehtitupet ovat tiheään vaaleakarvaisia. Mukulakovion kukinto on 5–20 cm pitkä, tähkämäinen kukinto, jonka tähkylät ovat 4–6,5 mm pitkiä, ja hedelmä on pienikokoinen pähkylä.
Mukulakoviota tavataan laajalti Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa.
Lähteet
Flora of Zimbabwe: Scleria bulbifera
Viitteet
Aiheesta muualla
JSTOR Global Plants: Scleria bulbifera
Global Biodiversity Information Facility (GBIF): Scleria bulbifera
Sarakasvit
|
1172395
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Y%C3%B6n%20hiljaisuudessa
|
Yön hiljaisuudessa
|
Yön hiljaisuudessa (Still of the Night) on vuonna 1982 ensi-iltansa saanut Robert Bentonin ohjaama psykologinen jännityselokuva. Sen pääosissa ovat Roy Scheider, Meryl Streep, Joe Grifasi ja Jessica Tandy.
Näyttelijät
Arvioita
Suomessa aikalaisarviot Bentonin elokuvasta olivat melko tylyjä. Kymmenestä suomalaisesta ensi-iltakriitikosta kolme antoi sille kaksi tähteä, kolme yhden tähden ja neljä ei ollut arvioinut elokuvaa. Keskiarvoksi tuli Projektio-lehden laskukaavalla 1,5 tähteä neljästä. Video-oppaassa vuodelta 1994 Asko Alanen sanoo vainoharhaisen romanssitrillerin tarjoavan kiinnostavaa atmosfääriä mutta vähemmän iskevän tarinan. Hän antaa elokuvalle kolme tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”hyvä”.
Lähteet
Aiheesta muualla
Vuoden 1982 yhdysvaltalaiset elokuvat
Robert Bentonin ohjaamat elokuvat
Yhdysvaltalaiset jännityselokuvat
|
740865
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Linja%206%20%28Pariisin%20metro%29
|
Linja 6 (Pariisin metro)
|
Paris Métro Ligne 6 (linja 6) on yksi Pariisin metron linjoista. Se muodostaa eteläisen puolen kehämäisestä linjasta (Linja 2 muodostaa pohjoisen osan). Se kulkee Charles de Gaulle-Étoile-aukiolta (Riemukaari) Pariisin eteläosien kautta Place de la Nationille muun muassa Eiffelin tornin ohi ja Montparnassen kautta. Linja on Pariisin metron kuudenneksi käytetyin noin 104 miljoonalla matkalla vuodessa.
Linja seuraa koko pituudeltaan Pariisin keskimmäistä bulevardikehää, kuten myös samojen aukioiden välillä Pariisin pohjoisosien kautta liikennöivä linja 2, joka tosin länsipäässään jatkaa Porte Dauphinelle. Linja 6 on 13,6 km pitkä ja siinä on 28 asemaa, joista yhdessätoista on vaihtomahdollisuus toiseen linjaan. Keskimääräinen asemien välimatka on 504 m. Sen pituudesta yli puolet on rakennettu maanpinnan yläpuoliselle kohoradalle. Linjan kalustona on 5-vaunuisia, kumipyöräisiä MP 73-yksiköitä.
Historia
2. lokakuuta 1900: Osuus välillä Étoile-Trocadéro avattiin laajennuksesksi linjalle 1. 4 asemaa.
6. marraskuuta 1903: Linjaa jatkettiin Trocadérosta Passyyn ja muutettiin omaksi linjakseen 2 Sud. 1 uusi asema.
24. huhtikuuta 1906: Linjaa 2 Sud jatkettiin Passysta Place d'Italieen. 14 uutta asemaa.
14. lokakuuta 1907: Linja 2 Sud Étoilesta Place d'Italieen liitettiin linjaan 5.
1. maaliskuuta 1909: Linja 6 avattiin osuudelle Place d'Italie-Nation. 9 uutta asemaa.
12. lokakuuta 1942: Linjan 5 osuus Nation-Place d'Italie liitettiin linjaan 6 (Place d'Italie-Nation).
1974: Linjan junat muutettiin kumipyöräisiksi.
Kartta ja asemat
Charles de Gaulle-Étoile, vaihtomahd.: linjat 1 ja 2, RER A
Kléber
Boissière
Trocadéro, vaihtomahd.: linja 9
Passy
Bir-Hakeim
Dupleix
La Motte Picquet-Grenelle, vaihtomahd.: linjat 8 ja 10
Cambronne
Sévres-Lecourbe
Pasteur, vaihtomahd.: linja 12
Montparnasse-Bienvenüe, vaihtomahd.: linjat 4, 12 ja 13
Edgar Quinet
Raspail, vaihtomahd.: linja 4
Denfert-Rochereau, vaihtomahd.: linja 4, RER B
Saint-Jacques
Glacière
Corvisart
Place d'Italie, vaihtomahd.: linjat 5 ja 7
Nationale
Chaverlet
Quai de la Gare
Bercy, vaihtomahd.: linja 14
Dugommier
Daumesnil, vaihtomahd.: linja 8
Bel-Air
Picpus
Nation, vaihtomahd.: linjat 1 ja 2, RER A
Uudelleennimetyt asemat
15. lokakuuta 1907: Avenue de Suffren (silloin linjalla 5) uudelleennimettiin Rue de Sèvresiksi.
11. maaliskuuta 1910: Montparnasse (silloin linjalla 5) uudelleennimettiin Avenue du Maineksi.
1. marraskuuta 1913: Rue de Sèvres (silloin linjalla 5) uudelleennimettiin Sèvres-Lecourbeksi.
30. kesäkuuta 1933: Avenue du Maine (silloin linjalla 5) uudelleennimettiin Bienvenüeksi.
1. maaliskuuta 1937: Saint-Mandé uudelleennimettiin Picpusiksi.
12. heinäkuuta 1939: Charenton uudelleennimettiin Dugommieriksi.
6. lokakuuta 1942: Bienvenüe (silloin linjalla 5) uudelleennimettiin Montparnasse-Bienvenüeksi.
18. kesäkuuta 1949: Grenelle uudelleennimettiin Bir-Hakeimiksi.
1970: Étoile uudelleennimettiin Charles de Gaulle-Étoileksi.
Turismi
Linja 6 kulkee seuraavien turistinähtävyyksien kautta:
Arc de Triomphe (riemukaari)
Trocadéro ja Palais de Chaillot
Eiffelin torni ja Champ de Mars
Montparnasse kahviloineen ja Tour Montparnasse
Place d'Italie ja Butte aux Cailles
Place de la Nation
Kuvia
Lähteet
RATP:n englanninkieliset kotisivut
Pariisin metro
|
308157
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jari%20Piirainen
|
Jari Piirainen
|
Jari Yrjö Juhani Piirainen (s. 20. syyskuuta 1960 Kerimäki) on Kuopion kaupungin omistaman Kuopion Matkailupalvelut Oy:n toimitusjohtaja. Hän aloitti työssä vapun 2010 jälkeen.
Piiraisen aiempi ura liittyy vahvasti hiihtourheiluun. Hän on toiminut Suomen Hiihtoliiton nuorten valmentajana (1985–1989), maastohiihdon lajipäällikkönä (1989–1997), Olympiakomitean nuorten valmennuspäällikkönä (1997–1998), Helsinki 2006 -olympiahankkeen projektipäällikkönä (1998–1999), Olympiakomitean nuorten valmennuspäällikkönä (1999), Suomen Liikunta ja Urheilun toiminnanjohtajana (1999–2001) ja Suomen Hiihtoliiton toimitusjohtajana (2001–2009 kevät). Piirainen on toiminut myös SM-hiihdoissa kuuluttajana ja televisiossa hiihtokilpailujen kommentaattorina.
Hiihtoliitosta vapauduttuaan Piirainen haki muun muassa Lohjan kaupunginjohtajaksi, Lohjan sivistystoimen johtajaksi, Länsi-Uudenmaan ammattikoulutuskuntayhtymän johtajaksi (2009), sekä kunnanjohtajaksi Siuntioon (2009) ja Punkaharjulle (kevät 2010). Hakemisen ohessa Piirainen toimi yrittäjänä ja syksystä 2009 lähtien suunnistusjoukkue Deltan valmennuspäällikkönä. Hän on ollut myös Nuori Suomi ry:n ja Lohjan Yrittäjien hallituksen jäsen.
Koulutukseltaan Piirainen on kasvatustieteiden maisteri Jyväskylän yliopistosta (1981–1985).
Piiraisen perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi poikaa.
Rikossyyte
Joulukuussa 2008 keskusrikospoliisi käynnisti uuden esitutkinnan liittyen Suomen Tietotoimiston julkaisemaan doping-uutiseen Naganon olympiakisojen alla vuonna 1998. Doping-uutisointia seuranneessa oikeudenkäynnissä STT:n toimittaja ja päätoimittaja tuomittiin sakkorangaistuksiin kunnianloukkausrikoksesta. Lisäksi osa Hiihtoliiton johtajista (muun muassa Piirainen) sai korvauksia.
Tammikuussa 2009 valmistuneessa esitutkinnassa ja sitä täydentäneessä lisätutkinnassa poliisi on selvittänyt, perustuivatko tuomiot ja korvaukset valheellisiin lausuntoihin. Epäiltynä on muun muassa silloinen Hiihtoliiton toimitusjohtaja Jari Piirainen. Rikosnimikkeinä poliisitutkinnassa ovat olleet väärä ilmianto ja törkeä petos. Päätös syytteiden nostamisesta tehtiin 27. lokakuuta 2010.
Lähteet
Aiheesta muualla
Piiraisen yrityksen kotisivut
Piirainen: Kuopioon ei tarvita disneylandia Savon Sanomat, 15.4.2010
Piiraisen yhteystiedot Kuopion Matkailupalvelussa
Suomalaiset hiihtourheiluvaikuttajat
Vuonna 1960 syntyneet
Elävät henkilöt
|
1058963
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Denis%20T%C5%A1ery%C5%A1ev
|
Denis Tšeryšev
|
Denis Dmitrijevitš Tšeryšev (, s. 26. joulukuuta 1990 Nižni Novgorod, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto) on venäläinen jalkapalloilija, pelipaikaltaan vasen laituri. Hän edustaa Espanjan korkeimmalla sarjatasolla Primera Divisiónissa pelaavaa Valenciaa.
Seurajoukkueura
Tšeryšev syntyi Venäjällä, mutta muutti viisivuotiaana Espanjaan isänsä Dmitrin siirryttyä pelaamaan Sporting de Gijóniin. Tšeryšev aloitti jalkapalloilun Sportingin junioreissa ja ehti pelata myös Burgos Promesasissa ennen liittymistään Real Madridin junioreihin vuonna 2002.
Kaudella 2011–2012 Tšeryšev oli nostamassa Real Madridin kakkosjoukkuetta Castillaa Segunda División B:stä Segunda Divisióniin. Hän debytoi seuran edustusjoukkueessa 27. marraskuuta 2012 Copa del Reyn ottelussa Alcoyanoa vastaan. Hän oli Real Madridin ensimmäinen venäläispelaaja.
Heinäkuussa 2013 Tšeryšev teki nelivuotisen jatkosopimuksen Real Madridin kanssa. Hän pelasi edustusjoukkueessa vain kaksi Espanjan liigan ottelua ja kolme Mestarien liigan ottelua sekä edellä mainitun lisäksi yhden Espanjan cupin ottelun, jossa hän joulukuussa 2015 teki maalin Cádizia vastaan. Hän pelasi Real-vuosinaan lainalla Sevillassa, jonka matkalla kauden 2013–2014 Eurooppa-liigan voittoon Tšeryševkin pelasi yhden ottelun, Villarrealissa ja Valenciassa.
Kesällä 2016 Tšeryšev siirtyi Villarealiin. Hän pelasi joukkueessa kaksi kautta ja oli kolmannen lainalla Valenciassa, joka osti hänet kesällä 2019. Hän voitti kaudella 2018–2019 Valencian joukkueessa Espanjan cupin mutta oli loukkaantumisen vuoksi poissa loppuottelusta.
Tšeryšev on kauden 2020–2021 loppuun mennessä eri seuroissa pelannut Espanjan liigassa 146 ottelua, joissa hän on tehnyt 12 maalia, Mestarien liigassa 12 ottelua, joissa hän on tehnyt kaksi maalia, ja Eurooppa-liigassa 24 ottelua, joissa hän on tehnyt neljä maalia.
Maajoukkueura
Tšeryšev on pelannut useita otteluita Venäjän nuorisomaajoukkueissa, ja hän oli mukana vuoden 2013 alle 21-vuotiaiden EM-kilpailuiden karsintoihin osallistuneessa joukkueessa. Marraskuussa 2012 hän sai kutsun Fabio Capellon valmentamaan A-maajoukkueeseen, jossa hän debytoi 14. marraskuuta 2012 ystävyysottelussa Yhdysvaltoja vastaan. MM-kilpailuissa 2018 hän pelasi joukkueensa kaikki viisi ottelua ja teki niissä neljä maalia, joista kaksi Saudi-Arabiaa, yhden Egyptiä ja yhden puolivälierässä Kroatiaa vastaan.
Yksityiselämä
Tšeryševin isä on jalkapalloilija ja jalkapallovalmentaja Dmitri Tšeryšev. Hänellä on myös Espanjan kansalaisuus, ja hän on sanonut tuntevansa itsensä enemmän espanjalaiseksi kuin venäläiseksi asuttuaan Espanjassa suurimman osan elämästään.
Tšeryšev opiskelee liikuntatieteitä Madridin teknillisessä yliopistossa.
Lähteet
Aiheesta muualla
Denis Tšeryšev Real Madridin sivustolla
Denis Tšeryšev Euroopan jalkapalloliiton sivustolla
Denis Tšeryšev BDFutbol-sivustolla
Venäläiset jalkapalloilijat
Vuonna 1990 syntyneet
Elävät henkilöt
|
355963
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Extensible%20Stylesheet%20Language
|
Extensible Stylesheet Language
|
XSL () on W3C:n suosituksiin kuuluva XML-kieliperhe, joka koostuu XML-kielistä, joilla voidaan määritellä XML-pohjaisille tiedostoille ulkoasu tai tehdä rakennemuutos. Perheeseen kuuluu:
XSLT (XSL Transformations): kieli XML-dokumenttien muuntamiseen
XSL-FO (XSL Formatting Objects): kieli XML-dokumenttien ulkoasun määrittelemiseksi
XPath (XML Path Language): viittaustapa XML-dokumenttien rakenteessa.
Lähteet
Aiheesta muualla
http://xml.coverpages.org/xsl.html
XML
W3C-standardit
Tyylisivukielet
|
649668
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Wolf%20%28yhtye%29
|
Wolf (yhtye)
|
Wolf on vuonna 1995 perustettu ruotsalainen heavy metal -yhtye.
Julkaisut
Studioalbumit
Muut julkaisut
Aiheesta muualla
Yhtyeen virallinen sivusto
Ruotsalaiset metalliyhtyeet
|
1739665
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Desna%E2%80%93Stara%20Hutan%20kansallispuisto
|
Desna–Stara Hutan kansallispuisto
|
Desna–Stara Hutan kansallispuisto () on kansallispuisto Ukrainan Sumyn alueella. Vuonna 1999 perustetun kansallispuiston pinta-ala on 162,1436 neliökilometriä. Kansallispuisto sijaitsee Sumyn alueen pohjoisrajalla, Dneprin vasemmanpuoleisen sivujoen Desnan valuma-alueella. Puiston lähin kaupunki on Venäjän rajan tuntumassa sijaitseva Seredyna-Buda.
Lähteet
Aiheesta muualla
Desnjansko-Starohutskyi natsionalnyi pryrodnyi park (nppds.inf.ua)
Desna River Floodplains - Kansallispuiston länsiosan Ramsar-alue (ramsar.org)
Ukrainan kansallispuistot
Sumyn alue
|
251896
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Street%E2%80%99s%20Disciple
|
Street’s Disciple
|
Street's Disciple on rap-artisti Nasin tupla-albumi, joka julkaistiin vuonna 2004. Albumi saavutti platinarajan.
Kappalelista
CD 1
Intro
A Message to the Feds, Sincerely, We the People
Nazareth Savage
American Way mukana Kelis
These Are Our Heroes
Disciple
Sekou Story mukana Scarlett
Live Now mukana Scarlett
Rest of My Life
Just A Moment mukana Quan
Reason mukana Emily
You Know My Style (Bonus kappale)
CD 2
Suicide Bounce mukana Busta Rhymes
Street's Disciple mukana Olu Dara
U.B.R. (Unauthorized Biography of Rakim)
Virgo mukana Ludacris ja Doug E. Fresh
Remember the Times (Intro)
Remember the Times
The Makings of a Perfect Bitch
Getting Married
No One Else in the Room mukana Maxwell
Bridging the Gap mukana Olu Dara
War mukana Keon Bryce
Me & You (Dedicated to Destiny)
Thief's Theme (Bonus kappale)
Singlet
"Thief's Theme" (29. kesäkuuta 2004)
"Bridging the Gap" (5. lokakuuta 2004)
"Just a Moment" (22. helmikuuta 2005)
Nasin albumit
Vuoden 2004 albumit
|
782251
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ukrainan%20presidentinvaalit%202010
|
Ukrainan presidentinvaalit 2010
|
Ukrainan vuoden 2010 presidentinvaalien ensimmäinen kierros järjestettiin 17. tammikuuta ja toinen kierros 7. helmikuuta 2010 . Vaalien toisella kierroksella vastakkain olivat Alueiden puolueen Viktor Janukovytš ja pääministeri Julija Tymošenko. Toisen kierroksen äänistä Janukovytš sai 48,95 % ja Tymošenko 45,47 %. Janukovytš on julistautunut vaalien voittajaksi, mutta Tymošenko ei ole tunnustanut tappiotaan. Vaalit olivat järjestyksessään viidennet Ukrainan Neuvostoliitosta itsenäistymisen jälkeen.
Taustaa
Ukrainan presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla viiden vuoden välein. Jos kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisellä kierroksella yli puolta äänistä, järjestetään kahden eniten ääniä saanen kesken toinen kierros.
Ehdokkaaksi haluavan täytyy olla yli 35-vuotias Ukrainan kansalainen, joka on asunut Ukrainassa vähintään 10 vuotta ja osaa puhua ukrainaa sujuvasti.
Ensimmäinen kierros
Ensimmäinen kierros järjestettiin 17. tammikuuta.
Viiden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kannatus alueittain ensimmäisellä kierroksella
Toinen kierros
Vaalien toinen kierros järjestettiin sunnuntaina 7. helmikuuta. Tiistaihin 9. helmikuuta mennessä äänistä oli laskettu 99,94 %. Janukovytš julistautui vaalien voittajaksi ja vaati Tymošenkon eroavan pääministerin tehtävistä, mutta Tymošenko ei ole tunnustanut tappiotaan ja väittää vaaleja vilpillisiksi. 13. helmikuuta Tymošenko ilmoitti vievänsä vaalitulokset oikeuteen, vaikka kansainväliset vaalitarkkailijat ovat kiitelleet vaaleja avoimiksi ja rehellisiksi. Ukrainan keskuvaalilautakunta vahvisti Janykovytšin voiton 14. helmikuuta.
Ehdokkaat
Vaaliteemat
Vaalien tärkeimmiksi kysymyksiksi nousivat:
talous
terveydenhuolto
asuminen
Ukrainan mahdollinen Nato-jäsenyys tai jäsenyys Kollektiivisessa turvallisuusjärjestössä
Ukrainan ja Venäjän suhteet
Perustuslakiuudistus
Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut 2012
venäjän kielen asema
Katso myös
Ukrainan presidentinvaalit 2004
Lähteet
Aiheesta muualla
Kyiv Post
2010
Vuoden 2010 vaalit
|
48860
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Py%C3%B6re%C3%A4n%20p%C3%B6yd%C3%A4n%20ritarit
|
Pyöreän pöydän ritarit
|
Pyöreän pöydän ritarit ovat taruissa kuningas Arthurin palvelijoita ja vasalleja. Tarinoissa he edustavat ritarillisuuden parhaita puolia.
Nimitys "Pyöreän pöydän ritarit" johtuu siitä, että he kokoontuivat Arthurin linnassa Camelotissa pyöreän pöydän ympärille. Koska pöytä oli pyöreä, olivat kaikki samanarvoisia. Ritareiden lukumäärä vaihtelee eri lähteissä. Winchesterin linnassa olevassa pyöreässä pöydässä on lueteltu seuraavat ritarit:
Kuningas Arthur
Sir Galahad
Sir Lancelot
Sir Gawain
Sir Percivale
Sir Lionell
Sir Tristram
Sir Gareth
Sir Bedivere
Sir Bleoberis
Sir Breunor
Sir Lucan
Sir Palomedes
Sir Lamorak
Sir Bors
Sir Safer
Sir Pelleas
Sir Kay
Sir Ector
Sir Dagonet
Sir Degore
Sir Brunor le Noir
Le Bel Desconneu (komea tuntematon, Sir Guinglain)
Sir Alymere
Sir Mordred
Kuningas Arthuriin liittyvissä tarinoissa pyöreä pöytä mainitaan ensimmäisen kerran Robert Wacen teoksessa Roman de Brut vuonna 1155. Sen mukaan kuningas Arthurilla oli pyöreä pöytä, jotta kukaan hänen pöytänsä ääreen istuvista paroneista ei voisi väittää olevansa muita tärkeämpi. Pyöreän pöydän kaunokirjallinen merkitys 1200-luvun ritarirunoelmissa oli siinä, että se antoi Arthurin hovin ritareille yhteisen nimen ja kollektiivisen henkilöllisyyden. Pyöreän pöydän ritareista tulikin itse asiassa Euroopassa myöhäiskeskiajalla perustettujen suurten ritarikuntien esikuva. Kun Thomas Malory kirjoitti vuonna 1470 Le Morte Darthurin, ritarillisuuden käsite yhdistettiin jo erottamattomasti ruhtinaiden hoveihin perustettuihin ritaristoihin.
Robert de Borronin noin vuodelta 1200 peräisin olevassa runoelmassa Joosef Arimatialainen sankari Percivalin etsimä Graalin malja samaistettiin maljaksi, josta Kristus joi viimeisellä ehtoollisella. Joosef sai tehtäväkseen valmistaa pöydän viimeisen ehtoollisen muistoksi ja jättää yhden paikan tyhjäksi symboloimaan Kristuksen pettäneen Juudaksen istuinta. Tälle tyhjälle paikalle, jota kutsuttiin nimellä Siege Perilous, vaarallinen istuin, ei voinut istua kukaan muu kuin se sankari, jonka oli määrä löytää Graal. Vulgata-sarjan romanttiset proosateokset liittivät 1200-luvulla Graalin Arthur-legendoihin, ja Graalin pöydästä tuli Arthurin pöydän esikuva. Myös Arthurin pöydässä oli tyhjä istuin. Uskottiin, että pöydän oli valmistanut velho Merlin Arthurin isälle Uther Pendragonille. Se siirtyi sittemmin kuningas Leondegrancen omistukseen, joka lahjoitti sen Arthurille tyttärensä Guineveren myötäjäislahjana. Pyöreän pöydän ääreen saattoivat istua vain kaikkein uljaimmat ritarit, kun taas Siege Perilous jätettiin odottamaan puhtaan ritari Galahadin saapumista. Galahad löytäisi Graalin maljan ja toisi täyttymyksen Arthurin ihmeelliselle valtakunnalle.
Thomas Malory kuvaa pyöreän pöydän ritareiden säännöt seuraavaan tapaan:
ritari ei murhaa
ritari välttää petosta
ritari ei ole koskaan julma ja antaa armon niille, jotka sitä pyytävät
ritari auttaa aina ylhäisiä naisia tai leskiä
ritari ei koskaan ahdistele ylhäisiä naisia tai leskiä
ritari ei koskaan lähde taistoon lemmenasioiden tai maallisten kiistojen tähden.
Joidenkin tarinoiden mukaan lähes kaikki pyöreän pöydän ritarit tuhoutuivat etsiessään Graalin maljaa. Lopulta pyhäinjäännöksen löysivät Bors, Galahad ja Percival.
Mahdolliset esikuvat
Pyöreän pöydän ritarien olemassaoloa on pidetty pelkkänä keskiaikaisena tarinana, mutta mahdollisen historiallisen Arthurin henkivartiosto on saattanut koostua myöhäisroomalaisista sarmatialaisista katafrakteista, joita 400-luvun alussa oli sijoitettuna myös Britanniaan. Katafraktin haarniska peitti koko miehen ja hevosen, ja oli raskaampi kuin varhaisen ritarin. Galliasta on löydetty 400-luvulta kolikoita, joissa on kuvattu täyshaarniskoitu katafrakti, joka peitsellään lävistää barbaarin. Katafraktia pidetään yleisesti ritarin esiasteena.
Lähteet
Aiheesta muualla
Seulonnan keskeiset artikkelit
|
1523797
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nathalie%20Moellhausen
|
Nathalie Moellhausen
|
Nathalie Moellhausen (s. 1. joulukuuta 1985) on italialais-brasilialainen kalpamiekkailija, henkilökohtaisen kisan maailmanmestari 2019 Brasialian edustajana ja joukkuekisan maailmanmestari 2009 ja joukkuekisan Euroopan mestari 2007 Italian edustajana. Hän edustaa nyt Brasiliaa.
Varhainen elämä
Moellhausen syntyi Milanossa. Hänellä on kaksoiskansalaisuus.
Hän aloitti miekkailun viisivuotiaana koulussaan, sitten CS Mangiarotissa, jossa häntä valmensi Nicola Pomarnasky, sitten Sandro Resegotti.
Vuonna 2004 hän voitti pronssia Plovdivin juniori-MM-kisoissa.
Ura
Moellhausen liittyi 18-vuotiaana Italian ilmavoimien urheiluosastoon CS Aeronautica Militareen ja muutti Pariisiin samaan valmennukseen Laura Flesselia tuolloin valmentaneen Daniel Levavasseurin oppiin. Kaudella 2008–2009 hän kiipesi ensimmäistä kertaa maailmancupin palkintokorokkeella Dohan Grand Prix'ssä. Sitä seurasivat pronssit Tauberbischofsheimissa ja Budapestissa, hopea Montrealissa ja kulta Lobnyassa maailmancupissa. Antalyan vuoden 2009 maailmanmestaruuskilpailuissa hän pääsi 32 parhaan joukkoon ja joukkuekisassa hän voitti Italian ensimmäisen kullan naisten kalvalla yhdessä Bianca Del Carretton, Francesca Quondamcarlon ja Cristiana Casciolin kanssa . Moellhausen sijoittui kaudella kahdeksanneksi maailman rankingissa.
Kauden 2009–2010 aikana Moellhausen voitti hopeamitalin Rooman Grand Prix'ssä. Pariisin maailmanmestaruuskilpailuissa hän pääsi semifinaaleihin, joissa Unkarin Emese Szász voitti hänet ja tulos oli pronssia. Joukkuekilpailussa Italia hävisi Virolle 16-taulukossa, eikä voinut puolustaa mestaruutta.
Moellhausenin olympiakisoja2012 edeltävä kausi kärsi loukkaantumisista. Hän voitti kuitenkin pronssimitalin Sheffieldin vuoden 2011 Euroopan mestaruuskilpailuissa. Catanian MM-kisoissa hän hävisi 32-kierroksella Etelä-Korean Jung Hyo-jungille. Joukkuekisassa Italia nousi semifinaaliin, joissa Kiina voitti heidät. Pikkufinaalissa Saksaa vastaan he voittivat 45–33 pronssia.
Moellhausen valittiin vuoden 2012 kesäolympialaisiin vain varamiekkailijaksi joukkueeseen. Yhdysvallat voitti Italian neljännesfinaalissa. Kisojen jälkeen Moellhausen otti tauon uraansa ja otti taiteellisen suunnan Pariisin Grand Palais'n kansainvälisen miekkailuliiton 100-vuotisjuhlille.
Vuoden 2014 alussa Moellhausen ilmoitti päätöksestään palata kilpailu-uralle, tällä kertaa Brasilian lipun alla. Hän selitti, että Brasilian miekkailussa, jossa ei ole ollut muita top 100 -naismiekkailijaa, hän voi pyrkiä vuoden 2016 kesäolympialaisiin Rio de Janeirossa ja jatkaa ammattiurheilijan uraa. Hän palasi Levavasseurin ja Laura Flesselin valmennukseen. Hän hävisi ensimmäisellä kierroksella kahdessa ensimmäisessä kilpailussaan vuoden 2012 olympialaisten jälkeen, mutta saavutti neljännesfinaalin Pan-Amerikan mestaruuskilpailuissa. Vuoden 2014 MM-kisoissa Kazanissa hänet kaatoi ensimmäisen kierroksen Italian Rossella Fiamingo, joka lopulta voitti kultamitalin.
Vuoden 2016 olympialaisissa Rio de Janeirossa Moellhausen saavutti kalvan henkilökohtaisen kilpailun neljännesvälierät, joka oli Brasilian kaikkien aikojen paras olympialaistulos tässä lajissa.
Vuoden 2019 maailmanmestaruuskilpailuissa hän oli ainoa miekkailija naisten kalvassa, joka pääsi neljän parhaan finaaliin alkurankingin 16 ulkopuolelta. Hän voitti loppuottelun lisäajalla 13-12 Sheng Linia vastaan.
Lähteet
Miekkailijat
Elävät henkilöt
Vuonna 1985 syntyneet
Italialaiset urheilijat
Brasilialaiset urheilijat
|
865366
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Spitakin%20maanj%C3%A4ristys
|
Spitakin maanjäristys
|
Spitakin maanjäristys, usein myös Armenian maanjäristys, sattui Armeniassa 7. joulukuuta 1988 kello 11:41:24 (UTC+4). Se oli voimakkuudeltaan MS 6,8 ja tuhosi muun muassa Spitakin kaupungin kokonaan. Kaikkiaan järistyksessä kuoli lähes 25 000 ihmistä.
Spitakin maanjäristyksestä Aleksandr Kott on tehnyt draamaelokuvan nimeltä Spitak.
Lähteet
Aiheesta muualla
Vuoden 1988 maanjäristykset
Armenian historia
|
1384813
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Serbia%20ja%20Montenegron%20j%C3%A4%C3%A4kiekkomaajoukkue
|
Serbia ja Montenegron jääkiekkomaajoukkue
|
Serbia ja Montenegron jääkiekkomaajoukkue edusti Serbia ja Montenegroa kansainvälisissä jääkiekkokilpailuissa. Maajoukkue toimi itsenäisesti vuodesta 1995 alkaen, kun Jugoslavian jääkiekkomaajoukkue oli lakkautettu Jugoslavian hajottua. Kun puolestaan Serbia ja Montenegro jakautui vuonna 2006 Serbiaksi ja Montenegroksi, myös sen maajoukkue lakkautettiin ja tilalle muodostettiin Serbian jääkiekkomaajoukkue. Montenegron jääkiekkomaajoukkuetta ei ole toistaiseksi muodostettu.
Saavutukset arvokisoissa
Olympialaiset
1998 – ei selviytynyt esikarsinnoista
2002 – ei selviytynyt esikarsinnoista
2006 – ei selviytynyt esikarsinnoista
Maailmanmestaruuskisat
1995 – C-sarja; 8.
1996 – D-sarja; 2.
1997 – D-sarja; 4.
1998 – C-sarja; 6.
1999 – Alankomaiden hallitus esti päätöksellään joukkueen osallistumisen turnaukseen
2000 – C-sarja; 8.
2001 – II divisioonan ryhmä B; 3.
2002 – II divisioonan ryhmä B; 2.
2003 – II divisioonan ryhmä A; 2.
2004 – II divisioonan ryhmä B; 2.
2005 – II divisioonan ryhmä B; 2.
2006 – II divisioonan ryhmä A; 4.
Lähteet
Jääkiekkomaajoukkueet
Jääkiekkomaajoukkue
|
585941
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nappi%20Ikonen
|
Nappi Ikonen
|
Tuomo Tapani ”Nappi” Ikonen (s. 1946) on suomalainen rumpali. Gramexin tilastojen mukaan Ikonen oli ollut mukana 5 797 levytyksellä vuoteen 2007 mennessä, mikä tekee hänestä Heikki Laurilan jälkeen Suomen toiseksi eniten levyttäneen studiomuusikon.
Nappi Ikonen kiinnostui jazzista isonveljensä levykokoelman myötä. Alle kymmenvuotiaana ensimmäiseksi rumpali-idoliksi muodostui Max Roach. Ensimmäisen rumpusettinsä Ikonen sai 11 ikävuoden paikkeilla. Poika ei innostunut muiden ikäistensä tavoin rock- ja popmusiikista vaan pitäytyi vanhemman ikäpolven jazzissa, suomalaisina rumpaliesikuvina Kalevi Hänninen ja Erkki Valaste. 14-vuotiaana Ikonen pääsi Erik Lindströmin vanhemman veljen, basisti Olle Lindströmin yhtyeeseen, joka soitteli kesät NJK-purjehdusseuran ravintolassa Eteläsatamassa. Ensimmäinen varsinainen vakiokoonpano Ikosella oli Göran Ödnerin kvartetti, jonka kaikki jäsenet myös lauloivat ja ohjelmistossa oli paljon pop- ja rockmusiikkia. Yhtye kiersi tanssipaikkoja Etelä-Suomessa. Toinen Ikosen vakioyhtye oli Yleisradion Soitinyhtye Liisa, jonka muita jäseniä olivat kosketinsoittajat Raimo Roiha ja Esa Katajavuori, kitaristi Taisto Wesslin ja basisti Ilkka Willman.
Ikosen myöhempää studiorumpaliuraa auttoi nuotinlukutaito, joka oli peräisin Radion sinfoniaorkesterin lyömäsoittajalta Mikko Juuriselta saaduilta yksityistunneilta. Studioura alkoi Ikosen muistaman mukaan M. A. Nummisen levytyksistä aivan 1970-luvun alussa. Tuolloin levy-yhtiöt varasivat studioaikaa ja -muusikoita yleensä kokonaisiksi päiviksi, joiden mittaan tallennettiin taustoja hyvinkin erilaisille artisteille. Yhä tiiviimmän studiotyön ohella Nappi Ikonen ei ehtinyt mukaan kiertueyhtyeisiin, mutta teki paljon töitä television viihdeohjelmissa (mm. Lauantaitanssit ja Toivotaan toivotaan) sekä jonkin verran Helsingin teattereissa.
Nappi Ikosen merkittävimpinä pitämiä esiintymisiä eri artistien albumeilla ovat Matti ja Pirjo Bergströmin sovittamat Hectorin albumit, etenkin Hectorock I vuodelta 1974. Studiotyön virrassa tehtyjä rutiinijuttuja, joista yllättäen tuli suuria hittejä, ovat muun muassa Rauli Badding Somerjoen ”Fiilaten ja höyläten” ja Sammy Babitzinin ”Daa-da daa-da”.
Ikoselle myönnettiin taiteilijaeläke vuonna 2010.
Lähteet
Suomalaiset rumpalit
Syntymävuosi puuttuu
Elävät henkilöt
|
1325854
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jordan%20Lukaku
|
Jordan Lukaku
|
Jordan Zacharie Lukaku Menama Mokelenge (s. 25. heinäkuuta 1994 Antwerpen) on belgialainen jalkapalloilija, joka edustaa Italian Serie A:ssa pelaavaa Laziota. Vasenjalkainen Lukaku on pelipaikaltaan vasen laitapuolustaja. Hän kuuluu myös Belgian jalkapallomaajoukkueeseen.
Lukaku aloitti ammattilaisuransa Anderlechtin paidassa kaudella 2011–2012, jolloin hän pelasi kuudessa ottelussa juhlien kauden päätteeksi Jupiler Pro Leaguen mestaruutta. Vuonna 2013 hän voitti seuran kanssa Belgian supercupin. Elokuussa 2013 hän siirtyi lainalle saman sarjan KV Oostendeen, jossa hän pelasi 16 ottelua. Heinäkuussa 2014 Lukaku siirtyi pysyvällä siirrolla Oostendeen, jossa hän pelasi kaudella 2014–2015 29 ottelua ja kaudella 2015–2016 34 ottelua tehden kolme maalia.
Heinäkuussa 2016 Lukaku siirtyi italialaisseura Lazioon viiden miljoonan euron siirtosummalla. Hän pelasi ensimmäisen Serie A -ottelunsa 21. elokuuta 2016, jolloin Lazio kohtasi vieraissa Atalantan. Lukaku pelasi ottelussa täydet minuutit. Ensimmäisellä kaudellaan hän pelasi Serie A:ssa 16 ottelua. Kaudella 2017–2018 hän pelasi Serie A:ssa 30 ottelua ja teki joulukuussa maalin Crotonea vastaan. Saman kauden Eurooppa-liigassa hän pelasi yhdeksän ottelua. Kaudella 2018–2019 Lukakua vaivasivat pahat loukkaantumiset ja hän pelasi Serie A:ssa vain seitsemän ottelua. Lazio voitti Italian cupin mutta Lukaku pelasi vain neljännesvälierän Novaraa vastaan. Kaudella 2019–2020 hän on pelannut kaksi Serie A -ottelua.
Lukaku on pelannut Belgian nuorten maajoukkueissa. Lokakuussa 2015 hän debytoi Belgian jalkapallomaajoukkueessa EM-karsintaottelussa Andorraa vastaan. Hänet valittiin Belgian joukkueeseen kesän 2016 EM-kilpailuihin, joissa hän pelasi avauskokoonpanossa tappiollisessa puolivälieräottelussa Walesia vastaan.
Muuta
Lukakun isoveli Romelu Lukaku pelaa Italian Serie A:n Internazionalessa ja Belgian maajoukkueessa. Heidän isänsä Roger Lukaku pelasi urallaan Zairen jalkapallomaajoukkueessa. Myös Lukakun serkku Boli Bolingoli-Mbombo on ammattilaisjalkapalloilija.
Lähteet
Belgialaiset jalkapalloilijat
Vuonna 1994 syntyneet
Elävät henkilöt
|
789341
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Black%20Dice
|
Black Dice
|
Black Dice on yhdysvaltalainen kokeellista rockia ja elektronista musiikkia tekevä yhtye. Se on perustettu vuonna 1997 ja toimii pääasiassa New Yorkin Brooklynissa.
Jäsenet
Bjorn Copeland – kitara (1997-)
Eric Copeland – laulu (1997-)
Aaron Warren – basso, koskettimet, laulu (1999–)
Entiset jäsenet
Sebastian Blanck – basso (1997–1999)
Hisham Bharoocha – rummut (1997–2004)
Diskografia
Studio albums
Beaches & Canyons (2002)
Creature Comforts (2004)
Broken Ear Record (2005)
Load Blown (2007)
Repo (2009)
Mr. Impossible (2012)
EP:t
Untitled (a.k.a. Printed Paper) (1998)
Black Dice 3 (2000)
Cold Hands (2001)
Lost Valley (2002)
Miles of Smiles (2004)
Smiling Off (2005)
Manoman (2006)
Load Blown (2007)
Chocolate Cherry (2009)
Rodriguez (2012)
Big Deal (2017)
Singlet
"Lambs Like Fruit" (1998)
"Semen of the Sun" (2000)
"Ball" / "Peace in the Valley" (2001)
"Cone Toaster" (2003)
"Roll Up" / "Drool" (2007)
"Big Deal" / "Last Laugh" (2016)
Aiheesta muualla
Yhtyeen sivut
Yhdysvaltalaiset elektronisen musiikin yhtyeet
Yhdysvaltalaiset rockyhtyeet
|
479134
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Konstantin%20Schr%C3%B6der
|
Konstantin Schröder
|
Konstantin Schroeder (tai Schröder) (29. kesäkuuta 1808, Uukuniemi – 9. elokuuta 1868, Valkeasaari) oli runoilija, sanomalehtimies ja Valkeasaaren kirkkoherra.
Schroederin vanhemmat olivat Uukuniemen kirkkoherra Johan Schroeder ja Anna Charlotta Åkerblom. Hän kävi Viipurin lukiota 1823-1826 ja pääsi ylioppilaaksi Turussa 1826. Schroeder opiskeli Helsingin yliopistossa ja hänet vihittiin papiksi 1834. Hän oli pappina Valkealassa, Inkerin Lempaalassa, Narvassa ja Pietarin suomalaisessa Marian seurakunnassa. Vuonna 1837 Schroeder valittiin Valkeasaaren kirkkoherraksi ja vuonna 1839 hänestä tuli myös Rajajoen (Systerbäck) kivääritehtaan saarnaaja. Schroeder hoiti kirkkoherran virkaa kuolemaansa saakka.
Schroederin runoja ja suorasanaisia tekstejäkin julkaistiin useissa sanomalehdissä, myös nimimerkeillä Lieto ja -n-r. Runoista tunnetuimpia lienevät vuonna 1840 Sanan Saattajassa Wiipurista julkaistu sururuno Kristiina Maria sekä sernadi Vait! vuoden 1845 Kanavassa. Schroeder myös opetti suomen kielen kirjoitusta inkeriläiselle kansanrunoilijalle Jaakko Räikköselle. Vuosina 1857–1858 hän toimi Suomen Julkisten Sanomien ensimmäisenä toimittajana.
Schroeder oli naimaton.
Lähteet
Sivu 671.
Aiheesta muualla
Project Gutenberg: Väinölä. Helmivyö suomalaista runoutta, toimittanut Kustavi Grotenfelt WSOY 1899 (sisältää Schroederin runot Vait!, Illalla ja Anton Alfthan)
Suomalaiset runoilijat
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papit
Inkerin kirkon papit
Vuonna 1808 syntyneet
Vuonna 1868 kuolleet
|
317903
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/The%20Battle%20of%20Evermore
|
The Battle of Evermore
|
"The Battle of Evermore" on englantilaisen rockyhtye Led Zeppelinin akustinen kitara- ja mandoliinikappale. Se julkaistiin yhtyeen albumilla Led Zeppelin IV vuonna 1971.
Kappaleessa on runsaasti viittauksia J. R. R. Tolkienin romaanitrilogiaan Taru sormusten herrasta ja varsinkin trilogian viimeisessä osassa kuvattuun Pelennorin kenttien taisteluun. Tolkien-teemojen on tulkittu symbolisoivan myös kylmän sodan aikaisia pelkoja sekä yleisesti hyvän ja pahan loputtomasti jatkuvaa ("evermore") kamppailua. Yhtyeen laulaja Robert Plant sisällytti Sormusten herraan kohdistuvia viittauksia myös kappaleiden ”Ramble On” ja ”Misty Mountain Hop” sanoituksiin.
”The Battle of Evermore” on myös Led Zeppelinin ainoa kappale, jossa on mukana vieraileva vokalisti.(Roy Harper on toinen) Kappaleessa lauloi Robert Plantin lisäksi Sandy Denny. Konserteissa Dennyn osat lauloi yhtyeen basisti John Paul Jones.
Myöhemmin kappale on julkaistu myös seuraavilla kokoelma-albumeilla:
Led Zeppelin Remasters
Led Zeppelin Box Set
Complete Studio Recordings
Early Days: The Best of Led Zeppelin Volume One
Katso myös
Led Zeppelin IV
Luettelo Led Zeppelinin kappaleista
Aiheesta muualla
Kappaleen sanat
Battle of Evermore, The
Battle of Evermore
|
1506156
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Orf%C3%A9as
|
Orféas
|
Orféas (; virallisesti Δημοτική Ενότητα Ορφέα, Dimotikí Enótita Orféa) on yksi Souflín kunnan kunnallisyksiköistä ja entinen itsenäinen Kreikan kunta. Se sijaitsee Évroksen alueyksikössä Itä-Makedonian ja Traakian alueella. Kunnallisyksikön väkiluku on 4 761 (vuonna 2011).
Orféaksen kunnallisyksikkö käsittää Souflín kunnan pohjoisosan. Sen nimi viittaa kreikkalaisen mytologian Orfeukseen, joka kuoli Traakiassa. Kunnallisyksikön alue ulottuu lännestä Bulgarian vastaiselta rajalta itään Turkin vastaiselle rajalle. Sen suurin asutus on Lávaran kylä. Orféas oli itsenäinen kunta vuoden 2010 loppuun saakka. Vuoden 2011 alussa se yhdistettiin Kallikrates-suunnitelmana tunnetun aluehallintouudistuksen myötä Souflín kuntaan yhdessä Tycherón kanssa, jolloin se muuttui uuden kunnan kunnallisyksiköksi.
Kunnallisyksikön osat
Orféaksen kunnallisyksikkö muodostuu seuraavista kyläyhdyskunnista ja asutuksista:
Lähteet
Aiheesta muualla
Itä-Makedonian ja Traakian entiset kunnat
Souflí
|
337179
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Play%20It%20Loud
|
Play It Loud
|
Play It Loud on brittiläisen Slade-yhtyeen 28. marraskuuta 1970 julkaistu toinen albumi. Se ei saavuttanut ilmestyessään listasijoituksia mutta nousi vuonna 1973 Kanadassa sijalle 40. Albumi oli yhtyeen ensimmäinen, jonka tuotti Chas Chandler.
Sladen esikoisalbumiin Beginnings verrattuna Play It Loud on musiikiltaan ja teemoiltaan yhtenäisempi. Yhtye siirtyi albumilla kohti hard rockia. Levyn singlet olivat jo ennen albumia ilmestyneet ”The Shape of Things to Come” sekä ”Know Who You Are”, joka oli uusi, sanoitettu versio Beginnings-albumilla julkaistusta ”Genesis”-instrumentaalista.
Albumin julkaisi Britanniassa Polydor Records ja Yhdysvalloissa Cotillion Records. Albumista on myöhemmin julkaistu useita uusintapainoksia. CD-levynä se julkaistiin ensimmäisen kerran 1991. Vuonna 2006 albumi ilmestyi remasteroituna samalla levyllä yhdessä Beginnings-albumin kanssa.
Tausta
Ambrose Sladen vuonna 1969 ilmestynyt esikoisalbumi Beginnings oli epäonnistunut kaupallisesti, minkä vuoksi yhtye ja sen uusi manageri Chas Chandler joutuivat pohtimaan uusia keinoja yhtyeen uran edistämiseksi. Chandler ei pitänyt debyyttilevystä, vaan uskoi yhtyeen hyötyvän itse kirjoitetusta kappalemateriaalista. Hän myös keksi skinhead-imagon, jonka hän toivoi lisäävän kiinnostusta yhtyettä kohtaan. Kitaristi Dave Hill ja basisti Jim Lea järkyttyivät tyylistä, mutta lopulta yhtye suostui kokeilemaan ideaa. Soittajien hiukset leikattiin lyhyiksi ja heidät puettiin Dr. Martens -kenkiin sekä henkseleihin.
Samanaikaisesti imagonvaihdoksen kanssa myös yhtyeen nimi vaihdettiin. Nimellä The Slade julkaistiin lokakuussa 1969 single ”Wild Winds Are Blowing”, joka sekään ei menestynyt. Samoin kävi maaliskuussa 1970 julkaistulle singlelle ”The Shape of Things to Come”, joka julkaistiin lopulliseksi jääneellä Slade-nimellä, ilman the-artikkelia. Jatkuvien floppien vuoksi manageri Chandler siirsi Sladen Fontana Recordsilta Polydor Recordsille. Ajatuksena oli, että isompi levy-yhtiö mahdollistaisi isomman levymyynnin.
Työstö
Sladen toinen albumi Play It Loud äänitettiin kolmessa viikossa Länsi-Lontoon Barnesissa sijaitsevilla Olympic-studioilla. Chandler halusi levylle esikoisalbumia vähemmän lainakappaleita, mutta yhtyeen jäsenet eivät olleet etukäteen miettineet työnjakoa lauluntekoa varten. Studiossa he päättivät jakaa yhtyeen puoliksi kahteen lauluntekijätiimiin. Niistä toisen muodostivat kitaristit Noddy Holder ja Dave Hill ja toisen basisti Jim Lea ja rumpali Don Powell. Kaksikoista työteliäämpi oli Lea ja Powell, sillä lopulliselle albumille ei päätynyt yhtäkään Holderin ja Hillin yhdessä tekemää kappaletta. Holder osallistui Lean ja Powellin kanssa joidenkin kappaleiden tekemiseen. Powellin mukaan hänellä ja Lealla oli toisinaan vaikeuksia saada kappaleita valmiiksi, joten Holder auttoi heitä sanoitusten viimeistelyssä. Dave Hill oli mukana tekemässä ainoastaan kappaletta ”Know Who You Are”, joka ilmestyi ennen albumia singlenä B-puolenaan ”Dapple Rose”.
Don Powell on muistellut, että Olympic Studiosin uusi studio oli albumin äänittämisen aikaan juuri valmistunut. Ykkösstudiossa oli tyypillinen 8-raitanauhuri, mutta Sladen käyttämässä kakkosstudiossa raitoja oli aikakaudelleen mittavat 16.
Powellin mukaan studiossa kului aikaa, koska yhtye harjoitteli siellä kappaleita. Itse nauhoitus sujui sen sijaan nopeasti. Yhtye soitti kappaleiden pohjaraidat samanaikaisesti, ja ne yleensä päätyivät levylle sellaisenaan. Myös solisti-kitaristi Holder lauloi pohjaraidalle samanaikaisesti soittimien kanssa livetunnelman luomiseksi. Samasta syystä hän soitti laulaessaan kitaraa, vaikka sitä ei ollut kytketty, ja hänen kitararaitansa nauhoitettiin myöhemmin päällekkäisäänityksellä. Joskus Holder äänitti vielä erikseen pari lauluraitaa, mutta tuottaja Chandler hyllytti ne turhina, koska laulu oli jo nauhalla. Myöhemmin pohjaraidan päälle äänitettiin vielä joitakin yksittäisiä soittimia, kuten piano.
Musiikki
Tyyli
Play It Loud -albumilla Sladen musiikki kehittyi hard rockin suuntaan, jota yhtyeeltä kuultiin myöhemminkin. Rate Your Music -sivustolla albumin genreiksi määritellään hard rockin lisäksi rock, poprock ja boogierock. Uuden tuottajan Chas Chandlerin tyyli korosti aiempaa enemmän bassokitaraa ja pianoa. Jim Lean mielestä levy ei edustanut yhtyeen konserteille tyypillistä soundia, vaan oli liian kuiva. Albumilla on Sladelle epätyypillinen melankolinen ja nihilistinen tunnelma. Don Powellin mielestä Slade yritti olla albumia tehdessään liian älykäs. Albumilla on huomattavaa myös kappaleiden lyhyys, sillä niistä vain neljä on yli kolme minuuttia pitkiä.
Yhtyeen esikoisalbumi Beginnings oli pitkälti kokoelma yksittäisiä kappaleita, mutta Play It Loud -albumi on musiikillisesti yhtenäinen ja sillä on teema. Sillä on myös covereiden sijaan enemmän yhtyeen itse kirjoittamia kappaleita. Jukka Perttusen ja Keijo Väistön teoksessa Slade – hämmästyttävä rock’n’roll syndrooma (2004) albumia kuvataan ”hengeltään ehkä sen tuntemamme Sladen debyytiksi”. Tätä perustellaan myös vahvalla kappalemateriaalilla.
AllMusic-sivuston Joe Viglione näkee albumilla vaikutteita aikakautensa yhtyeiltä Ten Years After, Black Sabbath, The Move, The Yardbirds, The Beatles, Steppenwolf ja Kaleidoscope. Yllättävänä hän pitää sitä, että vaikutteita ei ole kuitenkaan otettu The Animalsilta ja Jimi Hendrixiltä, joiden kanssa tuottaja Chandler oli joko soittanut tai työskennellyt. Esimerkiksi yhtyeen oma kappale ”Pouk Hill” nojaa enemmän rockiin kuin Hendrixin ja Eric Burdonin kaltaiseen bluesiin.
Kappalemateriaali
Albumin avauskappale on ”Raven”. Joe Viglione näkee siinä vaikutteita Ten Years After -yhtyeeltä. Hidastempoinen ”See Us Here” on aikakaudelleen tyypillinen, hieman Black Sabbath -tyylinen heavykappale. Solisti Noddy Holder huutaa puolustusta yhtyeelle: ”See us here, see us there. Pick us out from anywhere.” Jim Lean ja Don Powellin kirjoittama ”Dapple Rose” on tunnelmaltaan rauhallisempi ja surullisempi. Musiikillisesti se on saanut vaikutteita Beatlesilta, ja Lea soittaa siinä viulua. Powellin kirjoittama sanoitus kertoo hevosesta. Inspiraation antoivat hänen nuoruusmaisemissaan leiriytyneiden ihmisten hevoset ja aasit. Niistä ei pidetty huolta, mikä suretti Powellia.
Alun perin Bread-yhtyeen vuonna 1969 levyttämä ”Could I” on ensimmäinen albumin kolmesta lainakappaleesta. Siinä on hieman vaikutteita purukumipopista, mutta Sladen esittämänä se on soundimaailmaltaan rujompi. ”Could I” koostuu kahdesta erilaisesta osasta, joista toinen on kappaleen nimeä toistava rajumpi A-osa ja toinen hidastempoisempi B-osa. Kappaleessa ”One Way Hotel” on albumin monen muun kappaleen tavoin lohduton sanoma. Musiikillisesti se etenee raskaampaan suuntaan ja sisältää myös stemmalaulua. Hieman erilainen versio kappaleesta oli ilmestynyt jo ennen itse albumia ”Wild Winds Are Blowing” -singlen B-puolella. Singleversion kitaroissa on enemmän jazz-vaikutteita. ”The Shape of Things to Come” on cover-versio Barry Mannin ja Cynthia Weilin kirjoittamasta kappaleesta. Sen levytti alun perin vuonna 1968 yhtye Max Frost and the Troopers, ja se kuultiin samanvuotisessa elokuvassa Kadun hurjat.
B-puolen aloittava ”Know Who You Are” on uusi versio yhtyeen esikoisalbumilla julkaistusta instrumentaalista ”Genesis”. Siihen lisättiin sanat ja falsettistemmat sekä säröä komppikitaraan. Sanoituksen kirjoitti Powell, jonka mukaan osa siitä kertoo Dave Hillistä. ”Know Who You Are” keräsi enemmän huomiota vuonna 1972, jolloin se julkaistiin Slade Alive! -livealbumilla. ”I Remember” on basisti Jim Lean ja rumpali Don Powellin yhdessä kirjoittama kappale, joka alkaa kitaran ja bassokitaran yhdessä soittamalla riffillä ennen kuin lähtee kunnolla liikkeelle. Monitasoinen kappale sisältää progressiivisia vaikutteita. Powellin kirjoittama sanoitus kertoo miehestä, joka menettää muistinsa. Ironisesti Powell joutui vuonna 1973 vakavaan auto-onnettomuuteen, joka aiheutti hänelle itselleen ongelmia muistin kanssa. ”Pouk Hill” kertoo yhtyeen esikoisalbumin kansikuvasessiosta samannimisellä mäellä. Yhtyeen jäsenet palelivat ylävartalot paljaana keskellä talvea: You passed us by / Not a second glance / Bluer than blue / We were froze to the bone. Säe Dick took a shot and he got us viittaa valokuvaaja Richard Stirlingiin.
”Angelina” on cover-versio Neil Innesin kirjoittamasta ja The World -yhtyeen vuonna 1970 julkaisemasta kappaleesta. Siinä tunnustetaan rakkaus Angelina-nimiselle naiselle. Joe Viglione kuvaa kappaletta pop-bluesiksi, joka muistuttaa ZZ Topin 1970-luvun alun tyyliä. Perttusen ja Väistön kirjan mukaan ”Angelina” aloittaa albumin kolmen viimeisen kappaleen muodostaman ketjun, jonka kaikissa kappaleissa on vahva kertosäe. ”Dirty Joker” sisältää jälleen stemmalaulua sekä funk-tyylistä kitaraa ja bassokitaraa. Albumin päättää ”Sweet Box”, jota Perttunen ja Väistö vertaavat falsettistemmojen vuoksi Sweet-yhtyeeseen. Kappale alkaa harmonialaululla, jossa luetellaan yksittäisiä sanoja.
Kansitaide
Albumin kansikuvan otti Gered Mankowitz ja suunnitteli Hamish & Gustav -yhtiö. Kuvassa Sladen jäsenet ovat kuvattuina kadulla lyhyissä hiuksissaan, mutta skinhead-vaatetuksen sijaan he ovat pukeutuneet pääasiassa tavonomaisempiin asusteisiin. Aiempaa tyyliä on ainoastaan hieman jäljellä Powellissa (kuvassa toinen oikealla) ja Leassa (oikealla). Noddy Holder kertoi vuonna 2005, että Slade sai paljon kritiikkiä skinhead-imagostaan, joten yhtye alkoi pikku hiljaa luopua siitä. Yhtyeen ulkonäkö muuttui värikkäämmäksi ja Dr. Martensin kengät vaihtuivat korkokenkiin.
Albumin alkuperäisen version takakannessa on saman ruskea-valkoisen kuvan negatiiviversio. Alkuperäisen painoksen tunnistaa esimerkiksi kannen Polydor Super -merkinnästä.
Saman kuvaussession kuvia käytettiin lisäksi Sladen useissa tuon ajan singlejulkaisuissa.
Julkaisu ja vastaanotto
Myynti ja painokset
Play It Loud -albumin julkaisi Polydor Records 28. marraskuuta 1970. Albumi ei noussut listoille Britanniassa. Polydor julkaisi albumista Euroopassa myös Slade – Startrack Vol. 5 -nimisen version, jossa on erilainen kansi mutta samat kappaleet. Yhdysvalloissa Play It Loud -albumin julkaisi Cotillion Records. Vuonna 1973 albumi saavutti pientä menestystä Kanadassa, jossa se nousi sijalle 40. Seuraavana vuonna 1974 Karussell-yhtiö julkaisi Saksan liittotasavallassa uusintapainoksen, jossa oli erilainen kansi.
Noddy Holder kertoi haastattelussa vuonna 1975:
Albumia mainostaakseen yhtye esiintyi vuoden 1970 aikana kolmesti Britannian television Disco 2 -ohjelmassa ja esitti kappaleet ”The Shape of Things to Come”, ”Know Who You Are” ja ”Sweet Box”. Tallenteita ei ole julkaistu alkuperäisen ajankohdan jälkeen.
Play It Loud julkaistiin ilmestymisvuonnaan 1970 vinyylilevynä, C-kasettina ja 8-raitana. Ensimmäinen CD-versio julkaistiin 1991. Vuonna 2006 se julkaistiin remasteroituna samalla levyllä albumin Beginnings kanssa nimellä Beginnings / Play It Loud. Sillä ovat myös bonuskappaleet ”Wild Winds Are Blowing” ja ”Get Down and Get with It”.
Listasijoitukset
Kriitikoiden arvioita
Brittiläinen New Musical Express -lehti albumin arvostelussaan kiinnitti huomiota soiton ja laulun aggressiivisuuteen, vaikkakin kirjoittaja mainitsi yhtyeen myös osaavan säädellä äänenvoimakkuutta taidokkaasti. Hän kritisoi solisti Holderia liiasta huutamisesta mutta toisaalta koki hänen äänenkäyttönsä olevan mahdollisesti osa yhtyeen viehätystä. Melodisemmasta kappaleesta hän mainitsi esimerkkinä laulun ”Could I”. Kirjoittaja myös sanoo, että yhtye onnistuu hyvän rytmin ja kättentaputusten luomisessa kappaleessa ”Dirty Joker” ja että kappaleessa ”Sweet Box” yhtye hyökkää raivolla kitaroiden ja laulun kanssa.
Yhdysvaltain Illinoisissa julkaistavan The Dispatch -lehden Dink Lorance kuvasi albumia kehumisen arvoiseksi vaivannäöksi. Yhtyeen erikoisuutena hän piti keskittymistä äänekkääseen rockiin. Lorance näki hittipotentiaalia kappaleissa ”Raven” ja ”One Way Hotel”, koska ne osoittavat yhtyeen kyvyt soittamisessa ja laulamisessa. Sladen versiota kappaleesta ”The Shape of Things to Come” hän kertoi pitävänsä parempana kuin alkuperäistä, mutta suurimmaksi suosikikseen hän nosti kappaleen ”Know Who You Are”. Hyviksi kappaleiksi Lorance listasi myös laulut ”Pouk Hill”, ”I Remember”, ”See Us Here” ja ”Angelina”.
Ohiolaisen Dayton Daily News -lehden John Bryant kirjoitti, että Sladesta saa hyvän käsityksen silloin, kun soittaa sitä lujaa, kuten albumin nimi käskee. Bryant kuvasi yhtyeen rockia hillittömäksi, rytmiä leppymättömäksi ja sanoituksia ylpeiksi mutta puolusteleviksi.
Q-lehti arvioi albumia vuonna 1991. Sen mukaan yhtye esitti levyllä musiikkiaan aiempaa tiukemmalla groovella, mikä kuuluu etenkin kappaleessa ”The Shape of Things to Come”. Lehden mielestä kappale kuulostaa vielä noin 20 vuotta myöhemminkin jännittävältä ja hyökkäävältä, mutta muista kappaleista puuttuu todellinen palo.
AllMusicin Joe Viglione kuvaa Play It Loud -albumia älykkääksi rock-albumiksi ja kirjoittaa, että sillä niin yhtyeen musiikki kuin imagokin kehittyivät. Hän sanoo, että myöhempään Sladeen verrattuna yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia olivat totisempia ja vaativat useita kuuntelukertoja avautuakseen. Viglionen mielestä Play It Loud on kokonaisuudessaan hyvä albumi. Hän antaa albumilla kolme arvostelutähteä viidestä mahdollisesta.
Soundi-lehden numerossa 9/2006 Asko Alanen arvioi samana vuonna ilmestynyttä Beginnings / Play It Loud -yhteisalbumia, jolle hän antoi kaksi arvostelutähteä viidestä mahdollisesta. Alasen mukaan skinhead-kantisella Play It Loud -albumilla yhtyeen vahvuudet alkavat paljastua. Yhtyeen omisssa kappaleissa, kuten ”Raven”, ”Dirty Joker” ja ”Sweet Box”, korostuvat melodisen popin rankka kitaravoima ja Noddy Holderin raspiääni. ”Angelina”-coveria hän pitää yllätysvalintana. Ylitse muiden nousee kuitenkin hänen upeaksi kehumansa ”The Shape of Things to Come”. Q-lehden Andy Fyfe kirjoitti saman levyn arvostelussaan, että Sladen glam rock -persoona piti sisällään vakavasti otettavaa syvällisyyttä.
Beginnings / Play It Loud -albumin (2006) kansiteksteissä musiikkitoimittaja Dave Ling kirjoittaa, että huonosta kaupallisesta menestyksestään huolimatta Play It Loud on aliarvostettu palanen Sladen katalogissa. Albumilla Noddy Holderin ääni alkoi osoittaa potentiaaliaan, ja kappaleet ”The Shape of Things to Come”, ”Raven”, ”Dapple Rose” ja ”Know Who You Are” todistivat yhtyeen pystyvän yhdistelemään juonikkuutta ja uhoa.
Kappaleet
A-puoli
B-puoli
Singlet
{{single
| single = Shape of Things to Come
| leveys = 120px
| rajaus = 1
| m =
| s =
| julkaisuvuosi = 6. maaliskuuta 1970
| levy-yhtiö = Fontana
| kappaleet = #
| kuvaus = Albumin ensimmäinen single oli ”Shape of Things to Come”. Se oli samalla Sladen viimeinen levytys Fontana Recordsille, sillä kaupallisen epäonnistumisen myötä manageri Chandler siirsi yhtyeen Polydor Recordsille.
”Shape of Things to Come” oli ensimmäinen kappale, jonka Slade pääsi esittämään television Top of the Pops -ohjelmaan. Solisti Holderin mukaan esiintyminen lisäsi kiinnostusta singleä kohtaan, mutta levyä ei ehditty saada kauppoihin riittävästi, mikä edesauttoi sen floppaamista.
Alankomaiden painoksen B-puolella oli poikkeuksellisesti ”Wild Winds Are Blowing”.
}}
{{single
| single = Know Who You Are
| leveys = 120px
| rajaus = 1
| m =
| s =
| julkaisuvuosi = 18. syyskuuta 1970
| levy-yhtiö = Polydor
| kappaleet = #
| kuvaus = ”Know Who You Are” ilmestyi ainoastaan Britanniassa. Sekään ei saavuttanut listasijoituksia. Huonon menestyksen vuoksi Polydor veti singlen pian pois myynnistä, minkä vuoksi siitä on sittemmin tullut keräilyharvinaisuus.
}}
Painoksia
Tekijät
Soittajat
Noddy Holder – laulu, rytmikitara
Dave Hill – soolokitara, taustalaulu
Jim Lea – bassokitara, viulu, taustalaulu
Don Powell – rummut
Muut
Chas Chandler – tuottaja
George Chkianz – äänittäjä
Anton Mathews – miksaaja
Gered Mankowitz – valokuvaus
Hamish & Gustav – kannen suunnittelu
Lähteet
Viitteet
78.84 Pop, rock
Sladen albumit
Vuoden 1970 albumit
|
627045
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Endre%20IF
|
Endre IF
|
Endre Idrottsförening on vuonna 1906 perustettu ruotsalainen urheiluseura Visbystä Endren pitäjästä. Vuonna 1997 perustettiin ensimmäinen tyttöjen salibandyjoukkue, joka pelaa nykyään maan korkeinta sarjatasoa Superliiga. Lisäksi seuralla on useita eri ikäisten tyttöjen salibandyjoukkueita.
Saavutukset
Naiset
Pronssia: 2008, 2010
Lähteet
Aiheesta muualla
Seuran kotisivu
Elitserienin seurat
Visby
Vuonna 1906 perustetut urheiluseurat
|
1293386
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Cape%20Finisterren%20taistelu%20%281805%29
|
Cape Finisterren taistelu (1805)
|
Cape Finisterren taistelu oli 22. heinäkuuta 1805 Villeneuven komentaman Länsi-Intiasta palaavan ranskalais-espanjalaisen laivaston ja Robert Calderin komentaman Britannian kuninkaallisen laivaston välillä Cape Finisterren edustalla käyty meritaistelu, joka päättyi ratkaisemattomana. Calder ei kyennyt estämään Villeneuven osaston liittymistä Ferrolissa olevaan laivasto-osastoon eikä siten kyennyt poistamaan Villeneuven aiheuttamaa maihinnousu-uhkaa. Calder joutui myöhemmin sotaoikeuteen puolustautumaan syytöksiltä, joiden mukaan hän vältteli taistelua.
Taustaa
Vuonna 1802 solmittu Amiensin rauha päättyi Napoleonin liittäessä Pidmonten alueen Ranskaan, minkä seurauksena Britannia julisti sodan 18. toukokuuta 1803.
Napoleon suunnitteli purkavansa Britannian toimeenpaneman saarron nousemalla maihin Britteinsaarille ja valtaavansa maan. Vuonna 1805 Boulogneen sijoitetun maihinnousuarmeijan vahvuus oli 150 000 miestä. Mikäli armeija kyettäisiin siirtämään Britteinsaarille olisi sen mahdollista lyödä puolustuksesta vastanneet heikosti varustetut ja koulutetut puolisotilaalliset joukot. Suunnitelman mukaan Toulonissa ja Brestissä olevien laivastojen tulisi paeta saartavalta laivastolta ja sen jälkeen uhata Länsi-Intiaa, minkä tarkoituksena oli vetää kuninkaallinen laivasto pois Euroopasta. Yhdistetyneet laivastot kohtaisivat Martiniquella ennen paluutaan Eurooppaan, jossa ne laskisivat joukot maihin Irlannissa nostaen väestön kapinaan. Laivasto tuhoaisi lisäksi Kanaalissa olevan heikentyneen saartolaivaston sekä avustaisi maihinnousuarmeijan Doverinsalmen ylityksessä.
Villeneuve lähti 29. maaliskuuta 1805 Toulonista merelle johtaen laivastoa, johon kuului yksitoista linjalaivaa, kuusi fregattia ja kaksi prikiä. Hän vältti amiraali Nelsonin saartolaivaston läpäisten Gibraltarinsalmen 8. huhtikuuta. Hän karkotti Cadizin edustalla olleen saarto-osaston, minkä jälkeen hänen osastoonsa liittyivät saarretut kuusi Espanjan laivaston linjalaivaa. Yhdistynyt laivasto purjehti Länsi-Intiaan saapuen Martiniquelle 12. toukokuuta.
Länsituuli piti Nelsonin Välimerellä läpäisten Gibraltarin salmen vasta 7. toukokuuta. Kymmenen linjalaivan osasto saapui Antiguaan 4. kesäkuuta.
Villeneuve odotti Martiniquella amiraali Ganteaumen Brestin laivastoa, joka ei kyennyt murtamaan saartoa. Ranskan armeijan upseerien pyynnöt Britannian siirtomaihin hyökkäämisestä kaikuivat kuuroille korville lukuun ottamatta Diamond Rockin linnoituksen takaisinvaltausta. Villeneuve lähti 4. kesäkuuta Martiniquelta ja hän sai tiedon Nelsonin saapumisesta Antigualle 7. kesäkuuta. Villeneuve lähti paluumatkalle Eurooppaan 11. kesäkuuta saavuttamatta tavoitteita, jotka Karibian purjehdukselle oli asetettu.
Antilleilla yhdistynyt laivasto kohtasi brittiläisen saattueen, jonka suojana olivat 28-tykkinen fregatti HMS Barbadoes ja sluuppi HMS Netley. Villeneuve aloitti takaa-ajon, jolloin kaksi Ranskan laivaston fregattia ja Espanjan laivaston linjalaiva Argonauta valtasivat saattueen alukset yhtä lukuun ottamatta.
Yhdistynyt laivasto valtasi ja poltti 30. kesäkuuta brittiläisen 14-tykkisen kaapparin. Se valtasi 3. heinäkuuta takaisin espanjalaisen kaljuunan Matildan, jonka lastina oli noin 15 miljoonan frangin aarre, brittiläiseltä kaapparilta Marsilta. Kaappari poltettiin ja Ranskan laivaston fregatti Siréne otti kaljuunan hinaukseen.
Laivaston palatessa Eurooppaan Ranskan laivaston Indomptable tuhoutui 9. heinäkuuta hyökyaallossa, joka myös vaurioitti muita aluksia. Laivasto havaitsi Cape Finisterren 22. heinäkuuta.
Kohtaaminen
Vara-amiraali Robert Calder sai 19. heinäkuuta tiedon yhdistyneen laivaston saapumisesta. Hän antoi käskyn Rochefortin ja Ferrolin saarto-osastojen siirtymisestä Cape Finisterren edustalle kohdatakseen Villeneuven laivaston. Laivastot havaitsivat toisensa aamupäivällä 22. heinäkuuta.
Taistelu alkoi kello 17.15. Calder antoi viestin keskeyttää taistelun kello 20.25 jatkaakseen sitä seuraavana päivänä. Aamun sarastaessa laivastojen väli oli noin 27 kilometriä. Calder ei ollut halukas hyökkäämään toista kertaa ylivoimaista vihollista vastaan. Lisäksi hänen piti suojata edellisenä päivänä vaurioituneita HMS Windsor Castlea ja HMS Maltaa sekä vallattuja espanjalaisaluksia. Calderilla oli huolena myös mahdollinen Ferroliin ja Rochefortiin saarrettujen alusten ulosmurtautuminen. Calder irrottautui taistelusta vetäytyen saaliineen koilliseen.
Seuraukset
Taistelu päättyi ratkaisemattomana ja kumpikin osapuoli julisti voittaneensa. Britit menettivät 39 upseeria ja miestä kaatuneina ja 159 haavoittuneina. Yhdistyneen laivaston tappiot olivat vastaavasti 476 kaatuneina ja haavoittuneina, joiden lisäksi oli 800 sairasta. Calder sai tuomion taistelun välttämisestä sotaoikeudessa eikä saanut uutta merikomennusta.
Villeneuve epäonnistui yrittäessään päästä Brestiin, minkä jälkeen hän palasi Vigoon ja edelleen Coruñaan, mistä hän jatkoi vielä 15. elokuuta Cadiziin. Villeneuven siirtyminen Cadiziin romutti Napoleonin toiveet maihinnoususta Britteinsaarille. Maihinnousuarmeija nimettiin suureksi armeijaksi, ja se lähti Boulognesta 27. elokuuta iskeäkseen Itävaltaan ja Venäjälle.
Villeneuve pysyi laivastoineen Cadizissa ja se tuhoutui Trafalgarin taistelussa 21. lokakuuta.
Napoleonin sotien taistelut
1805
Galicia
Meritaistelut
|
1188808
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Romy%20Eggimann
|
Romy Eggimann
|
Romy Eggimann (s. 29. syyskuuta 1995) on sveitsiläinen jääkiekkoilija, joka oli osa Sveitsin pronssia talviolympialaisissa 2014 voittanutta joukkuetta.
Lähteet
Vuonna 1995 syntyneet
Elävät henkilöt
Sveitsiläiset jääkiekkoilijat
|
1537029
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Casimir%20Ninga
|
Casimir Ninga
|
Casimir Ninga (s. 17. toukokuuta 1993) on tšadilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän edustaa seuratasolla Ranskan Ligue 1:ssä pelaavaa Angersia.
Ninga edusti kotimaassaan Renaissancea ja Gabonissa Mangasportia ennen kuin siirtyi Ranskaan Montpellierin joukkueeseen kesällä 2015. Hän pelasi kolmen kauden aikana 64 pääsarjaottelua ja teki niissä 13 maalia. Kauden 2018–2019 hän edusti Caenia ja teki 33 pääsarjaottelussa kuusi maalia. Kauden 2019–2020 hän aloitti Ligue 2:een pudonneessa Caenissa mutta siirtyi elokuussa 2019 pääsarjajoukkue Angersiin. Neljännessä Angersin-ottelussaan hän teki kolme maalia Saint-Étiennea vastaan.
Ninga pelasi Tšadin maajoukkueessa ensimmäisen ottelunsa marraskuussa 2011.
Lähteet
tšadilaiset jalkapalloilijat
Vuonna 1993 syntyneet
Elävät henkilöt
|
594107
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Neil%20Jordan
|
Neil Jordan
|
Neil Patrick Jordan (s. 25. helmikuuta 1950 Sligon kreivikunta, Irlanti) on irlantilainen elokuvantekijä ja kirjailija.
Jordan on opiskellut Irlannin historiaa ja englantilaista kirjallisuutta. Hänen ensimmäinen työnsä elokuvien parissa oli käsikirjoituskonsulttina John Boormanin elokuvassa Excalibur – sankarin miekka. Hänen ensimmäinen oma elokuvansa Angel sai ensi-iltansa 1982.
Saatuaan kuuluisuutta ensimmäisillä teoksillaan Jordan siirtyi ohjaamaan Hollywoodiin, jossa hän ohjasi elokuvat Haamuhotelli ja Emme ole enkeleitä, joista kumpikaan ei menestynyt. Hän palasi kotimaahansa ohjaamaan The Crying Gamen. Se sai kuusi Oscar-ehdokkuutta vuonna 1992 ja voitti parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscarin. Hän palasi jälleen Yhdysvaltoihin ja ohjasi Anne Ricen kirjaan perustuvan elokuvan Veren vangit.
Jordan on myös kirjoittanut useita kirjoja. Hän sai The Guardian -lehden parhaan kaunokirjallisen teoksen palkinnon novellikokoelmastaan Night in Tunisia vuonna 1978.
Filmografia
Angel (Angel, 1982)
Sudet tulevat (The Company of Wolves, 1984)
Mona Lisa (Mona Lisa, 1986)
Haamuhotelli (High Spirits, 1988)
Emme ole enkeleitä (We're No Angels, 1989)
The Miracle (The Miracle, 1991)
The Crying Game (The Crying Game, 1992)
Veren vangit (Interview with the Vampire, 1994)
Michael Collins (Michael Collins, 1996)
Pikku teurastaja (The Butcher Boy, 1997)
Painajaisissa (In Dreams, 1999)
Jutun loppu (The End of the Affair, 1999)
The Good Thief (The Good Thief, 2002)
Aamiainen Plutolla (Breakfast on Pluto, 2005)
Stranger in You (The Brave One, 2007)
Ondine (Ondine, 2009)
Byzantium (Byzantium, 2012)
Suomennetut teokset
Lähteet
Aiheesta muualla
Jordanin kotisivut
Irlantilaiset elokuvaohjaajat
Irlantilaiset elokuvakäsikirjoittajat
Irlantilaiset kirjailijat
Oscar-palkinnon saajat
Vuonna 1950 syntyneet
Elävät henkilöt
|
1360001
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ahvenisj%C3%A4rvi%20%28Tampere%29
|
Ahvenisjärvi (Tampere)
|
Ahvenisjärvi eli Ahvenisto on Pirkanmaalla Tampereen Hervannassa sijaitseva järvi, joka kuuluu Kokemäenjoen vesistössä Vanajaveden–Pyhäjärven alueen Pyhäjärven alueeseen. Ahvenisjärvi on osa Vihiojan valuma-aluetta.
Maantietoa
Järvi on 350 metriä pitkä, 150 metriä leveä ja sen pinta-ala on 3,3 hehtaaria. Se sijaitsee keskellä Hervannan ruutukaava-aluetta. Siihen ei kartan mukaan laske ojia eikä sillä ole omaa laskuojaakaan. Järven rantaviivan pituus on 850 metriä. Järvi on ruutukaava-alueella jätetty metsikön sisälle. Metsässä risteilee polkuja ja pyöräteitä, jota seuraamalla voi kävellä järven ympäri. Järven länsipuolella on kaksi urheilukenttää ja pohjoispuolella sijaitsee Hervannan kirkko.
Historiaa
Vuoden 1953 peruskartassa Ahvenisjärveen laski kolme metsäojaa. Järvi oli autio metsäjärvi, jonka ohitti läheltä Hervantajärven ja Messukylän yhdistävä maantie. Vuoden 1960 kartassa tien itäpuolella sijaitsi pieni maatila, jota ei enää ollut vuoden 1975 kartassa. Metsäalue oli tuolloin kaavoitettu asuinalueeksi ja järven pohjoispuolelle oli noussut asuintaloja ja itäpuolelle Teknillinen korkeakoulu (nykyinen Teknillinen yliopisto). Järven itärannalla sijaitsi ulkoilumaja. Vuoden 1991 kartassa Hervanta oli jo kehittynyt varsin suureksi ja järvi oli menettänyt yhteytensä ympäröiviin metsiin.
Lähteet
Pyhäjärven alue (Tampere)
Tampereen järvet
Hervanta
|
1190842
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/FS%20Pei%20Ho%20%281861%29
|
FS Pei Ho (1861)
|
Peï Ho oli Ranskan laivaston vuonna 1861 vesillelaskettu Palestro-luokan uiva patteri.
Valmistus
Alus tilattiin 18. kesäkuuta 1859 Bordeauxista Frere Armanilta ja sen köli laskettiin 20. heinäkuuta 1859. Alus laskettiin vesille 25. toukokuuta 1861 ja se otettiin palvelukseen heinäkuussa 1962.
Palvelus
Aluksen palvelukseenotto aloitettiin 15. heinäkuuta 1861 ja ensimmäinen palvelusjakso alkoi 5. lokakuuta. Louis Marc Willotte tyhjensi aluksen Rochefortissa 3. maaliskuuta 1862 alkaen, minkä jälkeen alus siirrettiin 24. maaliskuuta 1864 toisen luokan reserviin ja edelleen 1. helmikuuta 1865 kolmannen luokan reserviin (pois palveluksesta). Alus poistettiin Rochefortissa alusluettosta 15. marraskuuta 1869 ja se romutettiin huhtikuusta 1870 lokakuuhun 1971.
Lähteet
Viitteet
Palestro-luokan uivat patterit
|
630652
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Martinlaakson%20lukio
|
Martinlaakson lukio
|
Martinlaakson lukio on Vantaan Myyrmäen suuralueen Martinlaakson kaupunginosassa toimiva lukio. Sen painopistealueet ovat LUMA-aineet (matematiikka ja luonnontieteet) sekä draama ja teatteri. Opiskelijoita lukiossa on noin 450 ja opettajia 30. Rehtorina toimii Salme Sulander.
Esimerkiksi keväällä 2013 koulusta kirjoitti 137 ja keväällä 2015 yhteensä 126 ylioppilaskokelasta.
Tilat
Lukio siirtyi merkonomikoulutusta tarjoavan Kauppiaitten kauppaoppilaitos Mercurian kanssa samaan Mercuria-taloon syksyllä 2007. Rakennuksen uudella puolella sijaitsee suurin osa luonnontieteiden luokista sekä musiikin ja kuvataiteen tilat. Musiikkia varten löytyy erillinen bändikellari, jossa opiskelijoiden bändeillä on mahdollisuus harjoitella.
Joitain oppiaineita (ortodoksinen uskonto, elämänkatsomustieto, venäjä, latina) opetetaan yhteisillä kursseilla Vaskivuoren lukiossa.
Rakennuksessa toimii myös Vantaan aikuislukion Myyrmäen toimipiste. Rakennuksen toisessa päädyssä toimii Kulttuuritalo Martinus.
Kansainvälisyys
Vuodesta 1987 on Martinlaakso lukio tehnyt yhteistyöä tansanialaisen Kilingin koulun kanssa. Lukiosta on tehty Tansaniaan useita opintomatkoja, joiden kautta opiskelijoilla, kuten opettajilla on ollut mahdollisuus tutustua paikalliseen kulttuuriin. Yhteistyön avulla paikalle on saatu koulurakennuksia, sähköt ja Kilingin koululle on palkattu terveydenhoitaja.
Muita yhteistyökohteita ovat Saksan Potsdamissa sijaitseva ystävyyskoulu, sekä Ranska-projekti.
Lähteet
Aiheesta muualla
Lukiolaiset ihastuivat uuteen oppimismalliin ilman kurssikokeita – "Suurin osa omaa tahtia kokeilleista tahtoo jatkaa" (9.5.2016) (yle.fi)
Radikaali opettaja Pekka Peura: Kokeita ei tarvita, kun oppilas arvioi osaamistaan itse (7.2.2016) (yle.fi)
Peuran Polku (8.2014) (maot.fi)
Pekka Peura: Väliraportti: kurssikokeen poistaminen edesauttaa pitkäjänteistä oppimista (5.2014) (maot.fi)
Lukiokoulutus ja ammatillinen koulutus Vantaalla (2016, pdf) (vantaa.fi)
Vantaan lukiot
Martinlaakso
|
1487778
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jeremias%20Alin
|
Jeremias Alin
|
Jeremias Alin (28. lokakuuta 1850 Merijärvi – 7. huhtikuuta 1916 Merijärvi) oli suomalainen maalarimestari ja koristemaalari.
Alinin vanhemmat olivat Merijärven kanttori Jeremias Alin ja tämän toinen puoliso Anna Sammalkangas. Hän lähti nälkävuosina 1866–1867 velipuolensa Zefaniaksen luokse Ouluun maalarinoppiin. Hän oli kolme vuotta oppipoikana ja sitten kisällinä Oulussa. Alin matkusti sitten Tukholmaan ja opiskeli siellä vielä kolmen vuoden ajan kunnes sai maalarimestarin arvonimen. Alin teki opintomatkan myös Tanskaan ja hän toimi myös tapiseerajana ja puuseppänä. Hän meni naimisiin 1879 raahelaisen Mathilda Alinin, Johan Westebackin tyttären kanssa, ja perusti oman maalausliikkeen Ouluun sekä osti talon Oulusta Hallituskadun ja Uudenkadun kulmasta.
Alinin liike menestyi hyvin mutta hän menetti omaisuutensa oltuaan takaajana vararikon tehneelle velipuolelleen. Alin muutti perheineen tämän jälkeen Raaheen. 1910-luvulla Alin asui muutamia vuosia Inarissa nimismiehenä olleen poikansa Vilho Alarannan luona mutta palasi sitten Merijärvelle, jossa hän asui tyttärensä Lilja Härön perheen luona. Hän kuoli keuhkokatarriin keväällä 1916.
Jeremias Alin maalasi 1877–1878 Merijärven kirkon alttaritaulun, joka esitti ristiinnaulittua Kristusta, ja teki samalla myös muita maalaustöitä kirkossa. Aiempi alttaritaulu, jonka oli maalannut kirkkomaalari Thomas Kiempe, sijoitettiin kirkon remontin yhteydessä sakastiin. Alin maalasi myös joitakin tauluja, muun muassa iltaista vuonomaisemaa Norjasta esittäneen taulun.
Jeremias Alin oli naimisissa vuodesta 1879 Mathilda Wilhelmina Westerbackin kanssa, kunnes ensimmäinen vaimo kuoli vuonna 1900. Tämän jälkeen hän vielä avioitui Loviisa Heikintyttären kanssa vuoteen 1910 saakka, kunnes tämä kuoli.. Jeremias Alin eli viimeiset vuotensa tyttärensä, Lija Härön, kotona kuolemaansa v. 1916 saakka. Hänet on haudattu Merijärven hautausmaalle, kirkon pääoven viereen, missä on myös hänen tyttärensä hauta.
Lähteet
Suomalaiset maalarimestarit ja koristemaalarit
Vuonna 1850 syntyneet
Vuonna 1916 kuolleet
|
1757201
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Smotryt%C5%A1in%20kanjoni
|
Smotrytšin kanjoni
|
Smotrytšin kanjoni () on Smotrytšjoen uurtama jyrkkäseinäinen laakso eli kanjoni Podolian Tovtryn kansallispuistossa, Kamjanets-Podilskyin piirissä, Hmelnytskyin alueella Ukrainassa.
Vuodesta 1984 alkaen Smotrytšin kanjoni on valtakunnallinen geologinen ja geomorfologinen luonnonmonumentti.
Ikä
Tämän kansallisesti merkittävän geologisen luonnonmonumentin muodostumisen arvellaan alkaneen Itä-Euroopan tasangolla levinneen pleistoseenin aikaisen suurimman jäätiköitymisen jälkeen noin 230 tuhatta vuotta sitten. Tämän myötä ainoana maailmassa Smotrytšin jokirinteillä kanjoniseinien oletetaan paljastaneen maapallon muinaisesta kehityksestä kertovia siluurikauden Ludlow-epookin aikaisia kalkkikiven kerrostumia ja ikivanhan kallioperän kivettyneitä sedimenttejä yli 416 tai 420 miljoonan vuoden ajalta. Alajuoksulla Kamjanets-Podilskyin jälkeen löytyneissä esiintymissä havaittiin fossiilisen eläimistön jäänteitä ja sedimenttejä jopa kambrikaudelta. Muinainen lämmin siluurikauden meri, joka peitti alueen yli 440 miljoonaa vuotta sitten, vaikutti orgaanisen elämän kehittymiseen jättäen jälkeensä tämän luonnonmuistomerkin.
Sijainti ja mitat
Smotrytšin kanjoni alkaa joen alavirralla 10 kilometriä ennen Kamjanets-Podilskyin kaupunkia ja kattaa Holoskivin ja Tsybulivkan kylien välisen 80 hehtaarisen pinta-alan. Uurroksen syvyys vaihtelee kalkkikiviseinien yltäessä alkuvaiheen 37:stä loppuvaiheen 50:neen metriin. Kaupunkia ympäröivät rotkomaisen laakson seinämät kohoavat paikoin jopa noin 57–60 metrin korkeuteen joenpinnasta. Seinämiä erottaa toisistaan 18–40 metrin etäisyys.
Kanjonista tuli muinaisen Kamjanets-Podilskyin syntymisen syy ja alun perin asutusta oli vain linnoitetulla saarella, jossa kanjoni eräänlaisena muurina oli kätevä niin itse paikkakunnan kuin rajan puolustukseen. Linnoitus varustettiin hydraulisilla rakenteilla, joilla nostettiin Smotrytšjoen pintaa estämään vihollisen etenemistä. Kanjonin kallioissa kerrotaan löytyvän noin 20 luolaa, joita käytettiin ruudin varastointiin taisteluoperaatioiden aikana. Kanjonin muodostama maisema näkyy vieläkin muinaisessa kaupunkisuunnitelmassa. 1800-luvulla kun saari alkoi olla ylikansoitettu, juuri nämä ainutlaatuiset maisemat estivät kaupungin kehitystä ja laajenemista. Nykyisin kaupunkia ympäröiviä kanjonirinteitä yhdistää 379,14 metrin pituinen Strimka lan-silta, joka omalta 54 metrin korkeudeltaan on Ukrainan korkein.
Smotrytšin kanjoni on alkaen 27.06.1996 osa Podolian Tovtryn kansallispuistoa.
Kuvaus
Alueelle ovat ominaisia sekä pysyvät että kausiluonteiset vesiputoukset ja kalliomuodostelmat joenrannoilla. Keväällä ja syksyllä täällä on usein paksua sumua. Kanjonilaakso on paikoin endeemisten kasvien jäänteiden peittämä. Smotrytšin kanjonia kutsutaan todelliseksi kasvipankiksi, koska tällä pienellä alueella esiintyy harvinaista aro- ja kivikasvillisuutta yhteensä noin 350 kasvilajia. Samoin noin 100 lintu-, 25 nisäkäs-, 22 hämähäkki-, 17 kala-, 10 sammakko- ja 6 matelijalajia. Osa vetovoimasta kuuluu pinta-alaltaan 1 480 hehtaarilliselle kaventuneelle suisto- ja vuodesta 1996 lähtien kansainväliselle kosteikkoalueelle Tsybulivkan ja Ustjan kylien välissä.
Kanjonilla ei vieläkään ole varsinaista omistajaa. Nykyään luonnonmuistomerkki on kolmen instituution, mm. Podolian Tovtryn kansallispuiston hallinnassa, mikä vaikeuttaa järjestelmällisen luonnonsuojelun toteuttamista ja valvontaa. Joen rinteillä esiintyy eroosioprosessien voimistumista, kalkkikiven ja kiven louhintaa, karjan massalaiduntamista, hallitsematonta rakentamista, teollisuusjätteiden, roskien ja jäteveden päästöä ja maatilojen epäasianmukaista agronomista toimintaa mm. lannan jokeen laskemista. Joidenkin kylien jyrkät rinteet ja rannat joen molemmin puolin olivat tai ovat täynnä paikallisten asukkaiden kotitalousjätteitä ja teollisuusyritysten roskia. Esimerkiksi vuonna 2003 ympäristötoimenpiteiden yhteydessä kanjonista kuljetettiin pois 26 rekka-autollista roskaa. Tsybulivkan kylän lähellä joskus toimineen rakennuskiven louhos purki kivipaljastumat puolen kilometrin verran pitkin Smotrytšjoen oikeapuolista rantaa. Nykyisin hylättyä louhosta ei ole kunnostettu. Useiden lähteiden mukaan tämän vuoksi harkitaan Smotrytšin kanjonin lisäämistä Unescon ylläpitämälle maailmanperintökohteiden listalle.
Lähteet
Aiheesta muualla
Ukrainan maantiede
Hmelnytskyin alue
|
1526609
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirveslampi%20%28Savitaipale%29
|
Kirveslampi (Savitaipale)
|
Kirveslampi on Etelä-Karjalassa Savitaipaleella Tornion kylän lähellä sijaitseva lampi.
Maantietoa
Lammen pinta-ala on 0,7 hehtaaria, se on 150 metriä pitkä ja 50 metriä leveä. Lammella ei ole kartan mukaan saaria. Sen rantaviivan pituus on 350 metriä.
Vesistösuhteet
Lampi sijaitsee Kymijoen vesistössä (vesistöaluetunnus 14) Kymijoen alueen (14.1) Kivijärven reitin valuma-alueella (14.19), jonka Matalajärven valuma-alueeseen (14.194) se kuuluu. Lammen vedenpinnan korkeus on 104,1 metriä mpy.
Lähteet
Kivijärven reitin valuma-alue
Botin luomat artikkelit
Savitaipaleen järvet
|
769246
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hans%20Ramsay
|
Hans Ramsay
|
Hans (Joan) Ramsay (k. n. 1649) oli skotlantilaisen Ramsay-suvun suomalaisen ja ruotsalaisen sukuhaaran kantaisä. Hän saapui isänsä kanssa vuonna 1573 Ruotsiin, josta siirtyi Liivinmaalle ja edelleen Suomeen. Hän muutti Ihamäkeen Somerolle 1613, kun sai verovapauden Ihamäen tilalle, jolle rakennutti kartanonsa. Ruotsin armeijassa Ramsay oli vuonna 1631 eversti, ja myöhemmin hänestä tuli kenraalimajuri. Hän taisteli Baltian maissa ja sai palkkioksi tiloja Someron ja Elimäen pitäjistä.
Ramsay naturalisoitiin vuonna 1633, ja hänen sukunsa introdusoitiin Ruotsin ritarihuoneeseen aatelisena sukuna numero 215 vuonna 1634.
Hans Ramsayn vanhemmat olivat Skotlannista tulleet kapteeni Alexander Ramsay ja everstintytär Matilda Annand. Alexanderilla oli myös toinen poika John (1590-1635) toisen puolisonsa Margaret Crammondin kanssa. Hans Ramsay toimitti kuningas Kustaa II Aadolfille sukuselvityksen vuodelta 1623, jossa hänen isänsä ja äitinsä esivanhemmat mainitaan kolmessa sukupolvessa. Hän oli naimisissa kaksi kertaa: ensin Elin Andersintyttären kanssa, sitten Elin Stålhansken kanssa. Väitetään, että hän kuoli 99-vuotiaana 1649.
Lähteet
Aiheesta muualla
Clan Ramsay An account of the Clan by Eddie Ramsay
Scots in Sweden - Seventeenth Century - Part 1
Sukupuu
Ruotsalaiset kenraalit
Suomen skotlantilaiset
Syntymävuosi tuntematon
Vuonna 1649 kuolleet
|
422522
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Persis%20Khambatta
|
Persis Khambatta
|
Persis Khambatta (2. lokakuuta 1948 – 18. syyskuuta 1998) oli intialainen näyttelijä ja malli.
Mallin ura
Vuonna 1965 Khambatta valittiin Miss Intiaksi hänen ollessaan 17-vuotias. Samana vuonna hän edusti maataan Miss Universum -kilpailussa. Tuon vuoden kilpailun voitti thaimaalainen Apasra Hongsakula.
Khambatta esiintyi vuoden 1965 jälkeen muutamissa mainoksissa, muun muassa Revlonin mainoksissa.
Ura Bollywoodissa
Vuosina 1965–1974 näyttelijän ura ei auennut, koska intialaisten mielestä hän muistutti liikaa länsimaista naista.
Khambatta palasi Intiaan 1985 ja näytteli elokuvassa Shingora.
Näyttelijänä Hollywoodissa
Vuonna 1975 Khambatta sai pienen roolin elokuvasta The Wilby Conspiracy. Vuonna 1979 hän esiintyi ensimmäisessä Star Trek -elokuvassa, josta hänet muistetaan parhaiten. Hänen roolihahmonsa oli luutnantti Ilia. Tämän jälkeen hän näytteli elokuvissa Nighthawks (1981) ja Megaforce (1982).
Yhden Bollywood-elokuvan jälkeen hän palasi takaisin Yhdysvaltoihin ja näytteli useita rooleja Mike Hammerin ja MacGyverin kaltaisissa tv-sarjoissa. Hänen viimeinen televisioroolinsa oli sarjassa Teräsmieheni.
Muuta
Vuonna 1979 Khambatta oli ensimmäisenä intialaisena näyttelijänä ehdolla yhdysvaltalaisen elokuvapalkinnon voittajaksi. Palkinto oli Saturn, ja rooli oli elokuvasta Star Trek: The Motion Picture. Vuonna 1997 hän kirjoitti ja julkaisi ”kahvipöytäkirjan”, jonka englanninkielinen nimi on Pride of India. Kirjan kirjoittajina toimivat useat Miss Intia -kilpailun voittajat, ja kirjan myynnistä saadut tuotot menivät Missionaries of Charity -järjestölle.
Vuonna 1998 Persis Khambatta vietiin sairaalaan Etelä-Mumbaissa, hän valitti rintakipuja. Muutaman päivän kuluttua hän kuoli sydänkohtaukseen. Khambatta oli kuollessaan vasta 49-vuotias.
Lähteet
http://www.startrek.com/startrek/view/index.html
Aiheesta muualla
Intialaiset näyttelijät
Intialaiset mallit
Intialaiset missit
Vuonna 1948 syntyneet
Vuonna 1998 kuolleet
|
1055035
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Oktjabrski%20%28Arkangelin%20alue%29
|
Oktjabrski (Arkangelin alue)
|
Oktjabrski () on kunnallispiirin keskuksena toimiva kaupunkityyppinen taajama Venäjän Arkangelin alueen Ustjan piirissä Vienanjoen sivuhaaran Varan sivujoen Ustjan etelärannalla. Rautatie kulkee taajaman eteläpuolitse; lähin asema on kuitenkin 5 kilometrin päässä kaakossa Kostulevossa.
Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan Ustjan piirissä asui 30 581 henkeä, joista Oktjabrskin taajamassa 9 307.
Lähteet
Aiheesta muualla
Munitsipalnoje obrazavanije "Oktjabskoje" (ustyany.ru)
АРХАНГЕЛЬСКАЯ ОБЛАСТЬ - Административно-территориальное деление (terrus.ru)
Arkangelin alueen kaupunkimaiset taajamat
|
1120025
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Saksan%2016.%20jalkav%C3%A4kidivisioona
|
Saksan 16. jalkaväkidivisioona
|
16. jalkaväkidivisioona () oli Saksan maavoimien yhtymä, joka osallistui toisessa maailmansodassa sotatoimiin länsirintamalla.
Perustaminen
Wehrkreis VI perusti lokakuussa 1934 Münsterissä divisioonan peitenimellä Kommandant von Münster, josta nimi vaihdettiin 15. lokakuuta 1935 Saksan irtautuessa Versailles'n rauhan rajoituksista 16. jalkaväkidivisioonaksi.
Palvelus
Divisioona asetettiin liikekannalle 25. elokuuta 1939, jolloin se siirrettiin länsirajan valvontaan esikunnan ollessa Bitburgissa ja joukkojen Eifelin alueella. Se ylitti Luxemburgin rajan 10. toukokuuta 1940 osallistuen sotatoimiin Belgiassa. Divisioona jaettiin kahtia ja osista muodostettiin 6. elokuuta 1940 16. panssaridivisioona ja 16. motorisoitu jalkaväkidivisioona.
16. motorisoitu jalkaväkidivisioona
Divisioonsa osallistui 1941 Balkanin sotatoimiin, mistä se siirrettiin operaatio Barbarossan Etelän armeijaryhmään. Divisioona eteni Kaukasukselle päästen lopulta noin 30 kilometrin päähän Astrahanista, mikä oli samalla saksalaisjoukkojen saavuttama itäisin piste sodan aikana. Divisioona muutettiin 1943 16. panssarikrenatööridivisioonaksi.
16. panssarikrenatööridivisioona
Divisioona kärsi pahoja tappioita vetäytymistaisteluissa ja se siirrettiin Ranskaan lepoon ja täydennettäväksi. Divisioona muutettiin 28. maaliskuuta 1944 panssaridivisioonaksi liittämällä siihen 179. reservipanssaridivisioona. Muodostettu yhtymä sai nimen 116. panssaridivisioonaksi, koska 16. panssaridivisioona oli jo käytössä.
116. panssaridivisioona
Divisioona osallistui Normandian taisteluihin ja se lähes tuhoutui Falaisen motissa. Divisioona puolusti Siegfried-linjaa Aachenin kohdalla. Se vedettiin täydennettäväksi, jonka jälkeen divisioona palasi Aacheniin. Taistelu päättyi divisioonan vetäytymiseen ja se osallistui Hurtgenin metsän taisteluihin ja Ardennien taisteluihin kärsien suuria tappioita. Divisioona joutui saarroksiin Weselissä, mutta se kykeni murtautumaan ulos ja ylittämään Reinin. Divisioona antautui Ruhrin motissa huhtikuussa 1945.
Komentajat
16. jalkaväkidivisioona
kenraaliluutnantti Gerhard Glokke perustamisesta - 12. lokakuuta 1937
kenraaliluutnantti Gotthard Heinrici 12. lokakuuta 1937 - 31. tammikuuta 1940
kenraalimajuri Heinrich Krampf 1. helmikuuta - 31. toukokuuta 1940
kenraalimajuri Hans-Valentin Hube 1. kesäkuuta - uudelleen nimeämiseen
16. panssarikrenatööridivisioona
eversti Wilhelm Crisolli 23.-27. kesäkuuta 1943
kenraaliluutnantti Gerhard Graf von Schwerin 27. kesäkuuta 1943 - tammikuu 1944
eversti Günther von Manteuffel 10. tammikuuta - 15. maaliskuuta 1944
kenraalimajuri Karl Stingl maaliskuu 1944 -
116. panssaridivisioona
kenraalimajuri Gerhard Müller 28. maaliskuuta - 1. toukokuuta 1944
panssarikenraali Gerhard Graf von Schwerin 1. toukokuuta - 1. syyskuuta 1944
eversti Heinrich Voigtsberger 1.-14. syyskuuta 1944
kenraalimajuri Siegfried von Waldenburg 14. syyskuuta 1944 - antautumiseen
Lähteet
16
|
139742
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Libert%C3%A9
|
Liberté
|
Liberté (”Vapaus”) on Guinean kansallislaulu aina maan itsenäistymisestä vuonna 1958. Laulun ovat säveltäneet Kodofo Moussa ja Fodeba Keida, sen kirjoittaja on tuntematon.
Ranskalaiset sanat
Peuple d'Afrique!
Le Passé historique!
Que chante l'hymne de la Guinée fière et jeune
Illustre epopée de nos frères
Morts au champ d'honneur en libérant l'Afrique!
Le peuple de Guinée prêchant l'unité
Appelle l'Afrique.
Liberté! C'est la voix d'un peuple
Qui appelle tous ses frères a se retrouver.
Liberté! C'est la voix d'un peuple
Qui appelle tous ses frères de la grande Afrique.
Bâtissons l'unité africaine dans l'indépendance retrouvée.
Käännös
Afrikan kansat!
Historia on jäänyt taaksemme!
Laulukaa nuoren ja ylpeän Guinean hymni,
kirkastakaa niiden veljiemme aikakautta,
jotka kuolivat kunnian kentällä vapauttaessaan Afrikan!
Guinean kansa, saarnatessaan ykseyttä,
kutsuu Afrikkaa.
Vapaus! Se on kansan ääni,
joka kutsuu veljiään löytämään itsensä.
Vapaus! Se on kansan ääni,
joka kutsuu veljiään kautta koko suuren Afrikan.
Rakentakaamme Afrikan ykseys vastalöydetyssä itsenäisyydessämme!
Lähteet
Kansallislaulut
Guinea
|
90330
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/BMG%20Rights%20Management
|
BMG Rights Management
|
BMG Rights Management on saksalaisen Bertelsmannin omistama kansainvälinen levy-yhtiö. Se on eräs maailman suurimpia levy-yhtiöitä.
Historia
Vuodesta 2004 vuoteen 2008 Sony muodosti yhteisyrityksen BMG:n kanssa ja yhtiön nimi oli tuolloin Sony BMG Music Entertainment. Sony osti BMG:n osuuden yhtiöstä elokuussa 2008. BMG avasi ensimmäisen päämajansa tammikuussa 2009 Berliinissä, ja seuraavina kuukausina BMG avasi toimistojaan myös Pariisiin, Lontooseen, Milanoon, Madridiin ja Amsterdamiin.
Vuonna 2010 BMG osti Cherry Lane Music -yhtiön, jonka asiakkaita ovat olleet muun muassa Elvis Presley, John Denver ja Black Eyed Peas. Yrityskaupan myötä BMG on ollut merkittävä yhtiö Yhdysvalloissa.
Vuonna 2012 BMG oli liikevaihdoltaan neljänneksi suurin musiikin julkaisija maailmassa. Vuonna 2012 BMG otettiin käyttöön BMG Masters -malli, joka perustuu sekä artistin että yhtiön vaikuttamiin jakelun- ja myynninedistämisiin. Tämä on mahdollistanut levytyssopimuksia, joissa on suurempi rojalti.
BMG osti Sanctuary Recordsin helmikuussa 2013. Aikaisempi BMG oli jaettu Sanctuary tietyillä alueilla. Euroopan unioni hyväksyi kaupan toukokuussa 2013.
Maaliskuussa 2013 Bertelsmann osti kokonaan BMG:n, ja BMG:stä tuli Bertelsmannin tytäryhtiö. Aiemmin Bertelsmann omisti vajaat puolet BMG:stä.
Vuonna 2014 BMG oli menestynein musiikin julkaisija Saksassa ja sai 53 Grammy-ehdokkuutta.
Pian Mute Recordsin ja Sanctuaryn hankinnan jälkeen BMG vastasi edellä mainittujen levy-yhtiöiden myynnistä, markkinoinnista, tuotannosta ja jakelusta kaikkialla maailmassa Yhdysvaltain ja Kanadan ulkopuolella, ja BMG:n järjestämä INgrooves taas toteutti samaa Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Vuonna 2014 BMG solmi levytyssopimuksen useita platinalevyjä myyneen poikabändin Day26:n kanssa. Marraskuussa 2014 BMG osti Union Square Music -yhtiön.
Lähteet
Aiheesta muualla
BMG:n kotisivut
Saksalaiset levy-yhtiöt
Musiikkikustantamot
Bertelsmann
|
1692960
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ritva%20Butrum
|
Ritva Butrum
|
Ritva Rauanheimo Butrum (o.s. Rauanheimo, s. 30. lokakuuta 1927 Köyliö) on suomalais-yhdysvaltalainen ravitsemustutkija, joka on Yhdysvalloissa tutkinut ruokavalion yhteyttä syöpiin, 1980-luvun alkupuolella myös yhteistyössä Suomen Kansanterveyslaitoksen kanssa.
Ritva Rauanheimo kouluttautui Suomessa kotitalousopettajaksi ja lähti sitten ASLA-Fulbright-stipendiaattina Yhdysvaltoihin opiskelemaan Kalifornian yliopistossa Los Angelesissa, jossa hän suoritti master-tutkinnon biokemiassa ja ravintotieteessä vuonna 1956. Tohtoritutkinnon hän suoritti Marylandin yliopistossa 1977. Hän työskenteli vuosina 1973–1977 Yhdysvaltain maatalousministeriön alaisessa ruoka- ja kotitalousasioiden yksikössä ja vuodesta 1983 ravintotutkimusyksikön johtajana Yhdysvaltain syöpätutkimusinstituutissa (American Institute for Cancer Research) Washingtonissa.
Ritva Butrumin kaksossisar on lääketieteen tohtori Liisa Eränkö.
Julkaisuja
Cooking of Finland; Old and New, yhdessä Liisa Takalan kanssa, omakustanne, 2016. ISBN 9781530782734.
The Kepola Village: My Roots in Finland, omakustanne, 2018. ISBN 9781986504775.
Lähteet
Suomalaiset biokemistit
Yhdysvaltalaiset biokemistit
Vuonna 1927 syntyneet
Elävät henkilöt
Amerikansuomalaiset henkilöt
|
362610
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hurrikaani%20Ginger
|
Hurrikaani Ginger
|
Hurrikaani Ginger oli kahdeksas nimetty myrsky ja viides hurrikaani vuoden 1971 Atlantin hurrikaanikauden aikana. Se oli trooppinen hirmumyrsky yli 27 vuorokauden ajan, toiseksi pisimpään kaikista Atlantin hurrikaaneista. Tämä hurrikaani raivosi syyskuun viidennestä päivästä lokakuun kolmanteen, pääosan ajasta Atlantin länsiosassa. Se iski lopulta Pohjois-Carolinaan syyskuun viimeisen päivän aamuna ja aiheutti tulvatuhoja kymmenen miljoonan senaikaisen Yhdysvaltain dollarin edestä.
Ginger ei kehittynyt kovin voimakkaaksi: Saffir-Simpsonin viisipiortaisella asteikolla se kohosi vain kakkosluokkaan. Se aiheutti rannikolla tulvia meriveden nousun takia, ja Pohjois-Carolinan itäosissa 250–330 millimetrin sademääriä, jotka tuhosivat maissi- ja soijaviljelmiä.
Lähteet
Vuoden 1971 onnettomuudet
Ginger
|
400645
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Syv%C3%A4n%20joen%20salaisuus
|
Syvän joen salaisuus
|
Syvän joen salaisuus (Järngänget) on vuonna 2000 valmistunut ruotsalainen jännityselokuva, jonka on ohjannut Jon Lindström.
Juoni
Neljän kaveruksen, Lukasin, Simonin, Andersin ja Johnin, muodostama jengi on lähtenyt kanoottimatkalle Kainuunjoelle. Matkalla he tapaavat siskokset Marien ja Susannen. Virta tuntuu vaaralliselta, joten he kaikki päättävät yhdessä pystyttää leirin joenrannalle ja juhlia. Kun he heräävät aamulla, he huomaavat nuoremman siskon Susannen kadonneen. Poliisi alkaa tutkia tapausta ja yrittää saada asiaan selvityksen jengiltä, joka antaa vain vältteleviä vastauksia. Mitä yön aikana oikein tapahtui?
Rooleissa
Emil Forselius – Lukas
Rafael Edholm – Simon
Alexander Skarsgård – Anders
Peter Lorentzon – John
Yaba Holst – Marie
Josephine Bornebusch – Susanne
Per Oscarsson – Åke
Marika Lagercrantz – Lindberg
Agneta Ekmanner – Äiti
Görel Crona – Stina
Bill Skarsgård – Klasse
Ruotsalaiset jännityselokuvat
Vuoden 2000 ruotsalaiset elokuvat
|
1445643
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Storm%20Shadow%20%28ohjus%29
|
Storm Shadow (ohjus)
|
Storm Shadow, ranskalaiselta nimeltään SCALP (Système de Croisière Autonome à Longue Portée) on brittiläis-ranskalainen lentokoneesta laukaistava risteilyohjus, jota valmistaa MBDA. Se perustuu aiempaan MBDA Apache -ohjukseen, joka on tarkoitettu kiitoteiden tuhoamiseen.
Ohjuksen massa on 1300 kg. Se on täysin itsenäinen ja käyttää inertia- ja GPS-ohjausta ja maaston muotojen seurantaa (Tercom). Ohjuksessa on Turbomeca Microturbo TRI 60-30 -suihkumoottori, jonka ansiosta enimmäisnopeus on 0.8 Mach.
Ohjusta voi käyttää Tornado GR4/IDS, Rafale, Saab Gripen, Mirage 2000D, Eurofighter Typhoon ja F-35 -koneissa. Se on tarkoitettu täsmäiskuihin liikkumattomia kohteita kuten lentotukikohtia, tutka-asemia, viestikeskuksia ja satamia vastaan.
Yhdistyneen kuningaskunnan puolustusministeriö solmi 1,13 miljardin punnan sopimuksen MBDA Systemsin kanssa ohjuksen kehittämisestä vuonna 1997. Ranskan Direction Générale de l’Armement teki kehityssopimuksen samana vuonna. Italia ja Arabiemiirikunnat tilasivat ohjuksia 1999. Kreikka tilasi ohjuksia 2000 ja 2003 Mirage 2000-5 Mk2 -koneilleen.
Ohjusta käytettiin ensi kerran taistelussa Irakin sodassa Operaatio Telicissä.
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
Risteilyohjukset
MBDA
|
164765
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Beatrice%20Arthur
|
Beatrice Arthur
|
Beatrice "Bea" Arthur (oik. Bernice Frankel, 13. toukokuuta 1922 New York, New York, Yhdysvallat – 25. huhtikuuta 2009 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen näyttelijä, koomikko ja laulaja. Hänet tunnettiin erityisesti Maude Findlayn roolista 1970-luvun sitcomissa Maude ja Dorothy Zbornakin roolista 1980-luvun sitcomissa Tyttökullat. Hänet palkittiin Emmy-palkinnolla molemmista rooleista, minkä lisäksi hän oli useita kertoja Emmy-ehdokkaana. Hän voitti uransa aikana myös Tony-palkinnon näytelmästä Mame. Arthur sai urastaan tähden Hollywood Walk of Famelle. Hän kuoli 86-vuotiaana 25. huhtikuuta 2009 kotonaan Los Angelesissa. Hän oli sairastanut syöpää.
Filmografia
Caesar's Hour (Caesarin tunti)
Maude
Mame
Star Wars Holiday Special
Amanda's (Amandan)
Tyttökullat
My First Love (Ensirakkauteni)
Dave's World
Curb Your Enthusiasm
Futurama
Emmy-palkinnot
1977 Maude
1988 Tyttökullat
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla
Yhdysvaltalaiset näyttelijät
Yhdysvaltalaiset teatterinäyttelijät
Primetime Emmy -palkinnon saajat
Tony-palkinnon saajat
Hollywood Walk of Fame
Vuonna 1922 syntyneet
Vuonna 2009 kuolleet
|
1128809
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ivana%20Jane%C4%8Dkov%C3%A1
|
Ivana Janečková
|
Ivana Janečková (s. 8. maaliskuuta 1984 Rychnov nad Kněžnou) on tšekkiläinen uransa lopettanut maastohiihtäjä.
Nuorten MM-kilpailuissa Strynissä vuonna 2004 Janečková oli mukana Tšekin hopeaa saavuttaneessa viestijoukkueessa. Alle 23-vuotiaiden MM-kilpailuissa Tarvisiossa vuonna 2007 hän saavutti pronssia 15 kilometrin yhdistelmäkilpailussa. Janečková on osallistunut viisiin aikuisten MM-kilpailuhin. Val di Fiemmen MM-kilpailuissa 2003 hän oli mukana kahdeksanneksi sijoittuneessa Tšekin viestijoukkueessa. Oberstdorfin MM-kilpailuissa 2005 hän oli mukana kuudenneksi sijoittuneessa viestijoukkueessa sekä 11:nneksi sijoittuneessa parisprinttiviestissä Helena Erbenován kanssa. Sapporon MM-kilpailuissa 2007 hän sijoittui viestijoukkueen mukana viidenneksi ja 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailussa 21:nneksi. Liberecin MM-kilpailuissa 2009 hän oli parisprintissä yhdeksäs Kamila Rajdlován kanssa ja viestijoukkueen mukana 12:s. Oslon MM-kilpailuissa 2011 hän oli 30 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökilpailussa 20:s, 15 kilometrin yhdistelmäkilpailussa 22:s ja parisprintissä 12:s Eva Vrabcová-Nývltován kanssa. Janečková on osallistunut kaksiin olympialaisiin. Torinossa 2006 hän oli viestijoukkueen mukana kuudes, 15 kilometrin yhdistelmäkilpailussa 23:s ja 30 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökilpailussa 27:s. Vancouverin olympialaisissa 2010 hän oli Tšekin viestijoukkueen mukana 12:s, 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa 32:s ja 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailussa 40:s.
Maastohiihdon maailmancupissa Janečková kilpaili ensimmäisen kerran Nové Městossa tammikuussa 2003 sijoittuen 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa 45:nneksi. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti maaliskuussa 2004 sijoituttuaan Pragelaton 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa 25:nneksi. Parhaimmillaan hän on sijoittunut maailmancupissa 16:nneksi Oslon 30 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökilpailussa maaliskuussa 2010.
Lähteet
Tšekkiläiset maastohiihtäjät
Vuonna 1984 syntyneet
Elävät henkilöt
|
1473962
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Stavr%C3%B3s%20%28Attika%29
|
Stavrós (Attika)
|
Stavrós () on Agía Paraskevín kaupungin kaupunginosa Ateenan metropolialueen koillisosassa Kreikassa. Se sijaitsee Agía Paraskevín kunnan, Paianían kunnan Glyká Nerán ja Pallínin kunnan Gérakaksen rajalla.n
Kaupunginosa, suomeksi ”Risti”, on saanut nimensä sen Pyhän Ristin eli Kunniallisen ja eläväksitekevän ristin ylentämisen (Ypsóseos Timíou Stavroú) kirkosta tai oikeammin sen paikalla jo aikaisemmin olleesta rististä. Nykyinen kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1967.
Lähteet
Agía Paraskeví (Attika)
Kreikan kaupunginosat
|
1040568
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Malice
|
Malice
|
Malice oli tammikuussa 1976 perustettu englantilainen punkyhtye. Malice vaihtoi nimensä Easy Cureksi saman vuoden joulukuussa.
Historia
Teinipojat Marc Ceccagno, Robert Smith ja Michael Dempsey sekä kaksi muuta luokkatoveria St. Wilfrid's Comprehensive Schoolista alkoivat harjoitella rockkappaleita St. Edwardsin kirkkohallissa, Crawleyssä tammikuussa 1976. He vuokrasivat hallin käyttöönsä joka torstaiksi ja soittivat punk-covereita David Bowien, Jimi Hendrixin ja Alex Harveyn kappaleista. Robert Smithin mukaan yhtye perustettiin, koska Marc Ceccagno halusi tulla kitarasankariksi. Ceccagno, Smith ja Dempsey olivat viimeksi ennen tätä esiintyneet yhdessä ollessaan vielä Notre Damen keskikoulussa soittaen yhtyeessä nimeltä The Obelisk, joka esiintyi vain kerran heidän luokkatovereilleen keväällä 1973. Syksyllä 1976 Graham erosi veljineen yhtyeestä ja Marc Ceccagno perusti uuden yhtyeen nimeltä The Amulet. Uudeksi kitaristiksi otettiin Porl Thompson, lyhytaikaiseksi laulajaksi Martin Creasy ja rumpaliksi Laurence ”Lol” Tolhurst, joka päätti vaihtaa yhtyeen nimen yhtyeen Easy Cureksi, josta myöhemmin tuli tunnettu alternative rock -yhtye nimeltä The Cure.
Esiintymiset
18. joulukuuta 1976 – Worth Abbey, Crawley (Yhtye esiintyi salanimellä ja akustisilla soittimilla tässä konsertissa)
20. joulukuuta 1976 – St. Wilfrid's Comprehensive Catholic School Hall, Oakwood, Old Horsham Road, Crawley (Malice soitti The Amuletin lämppärinä)
joulukuu (päivästä ei tarkkaa tietoa) 1976 – Upjohnin lääkefirma, Crawley
Diskografia
Three Imaginary Boys (1979)
Seventeen Seconds (1980)
Faith (1981)
Pornography (1982)
The Top (1984)
The Head on the Door (1985)
Kiss Me, Kiss Me, Kiss Me (1987)
Disintegration (1989)
Wish (1992)
Wild Mood Swings (1996)
Bloodflowers (2000)
The Cure (2004)
4:13 Dream (2008)
Brittiläiset punkyhtyeet
|
1441179
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Alismaan%20tarinat
|
Alismaan tarinat
|
Alismaan tarinat () on Suzanne Collinsin tekemä kirjasarja, jossa on ilmestynyt viisi kirjaa; Ylismaan Gregor, Gregor ja Turman ennustus, Gregor ja Alismaan vitsaus, Gregor ja salaisuuksien merkit sekä Gregor ja rottien koodi.
Lastenromaanit
Kirjasarjat
Fantasiaromaanit
|
1357913
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Karl%20Gustaf%20Ekebom
|
Karl Gustaf Ekebom
|
Karl Gustaf Ekebom (9. syyskuuta 1839 – 18. elokuuta 1892) oli suomalainen merikartografi ja suomalaisen merikartografian perustajia. Hän julkaisi vuonna 1872 ja vuosina 1880–1884 sarjan Suomenlahden merikarttoja, jotka kartat olivat paitsi ensimmäiset kotimaiset merialueiden merikartat myös aikansa parhaat yleisessä myynnissä olleet Suomen rannikkojen merikartat. Ekebomin kartat muodostuivat sittemmin esikuviksi itsenäisen Suomen ensimmäisille merikartoille. Nykyisin ne ovat keräilijöiden keskuudessa erittäin kysyttyjä.
Lapsuus, nuoruus ja opinnot
K.G. Ekebom syntyi Helsingissä 9.9.1839. Hänen isänsä oli Ensimmäisen Suomalaisen Meriekipaasin toimimies K.F. Ekebom. Perhe asui Katajanokan merikasarmissa, jonne meriekipaasi oli tuolloin sijoitettuna. Vuonna 1852 K.G. Ekebom aloitti opinnot Helsingin teknisessä reaalikoulussa. Vuonna 1856 hän keskeytti opintonsa ja siirtyi työelämän palvelukseen. Vuonna 1867 hän palasi tekniseen reaalikouluun suorittaen tuolloin ensimmäisen luokan koneenkäyttäjän tutkinnon.
Työura vuosina 1856–1886
K.G. Ekebomin ensimmäinen työpaikka oli Venäjän sotalaivasto. Sen leivissä hän kesällä 1856 osallistui merenmittauksiin Riian lahdella. Vuonna 1857 hän pääsi piirtäjäksi Tie- ja vesikulkulaitosten insinöörikuntaan. Vuodesta 1860 hän toimi piirtäjänä rakenteilla olleen Helsinki-Hämeenlinna rautatien teknisellä osastolla. Vuonna 1861 hän sai vakinaisen viran piirtäjänä Tie- ja vesikulkulaitosten ylihallituksessa (TVH). TVH:n piirtäjänä hän työskenteli vuoteen 1886 asti. Tänä aikana hän ajoittain oli väliaikaisesti muidenkin valtion virastojen töissä ja harjoitti omaa yritystoimintaa. Vuosina 1864 ja 1866 hän työskenteli Saimaan merenmittausretkikunnan kartanpiirtäjänä. Tuo työ tarjosi hänelle mahdollisuuden hankkia perusteellisen käytännön tuntemuksen sekä merenmittauksesta että merikarttojen laadinnasta. Retkikunnan työn tuloksena syntyneiden Konstantin Lönneströmin Saimaan väyläkarttojen piirrostyöstä suuri osa on Ekebomin kynästä lähtöisin.
Insinööri, venesuunnittelija, laivanrakennuksen opettaja ja yksityisyrittäjä
1870-luvulta lähtien Ekebom käytti insinöörin titteliä. Hänen huomattavin insinöörityönsä oli Hevossalmen ensimmäisen kanavan suunnittelu vuonna 1877, jonka suunnitelman hän laati Helsingin laivapäällikköyhdistykselle, joka oli ryhtynyt vaikeasti purjehdittavan salmen oikaisemista ajamaan. Ekebom oli aikanaan tunnettu venesuunnittelija. Hänen venesuunnitelmansa voittivat mitaleja ja kiitoslauseita messuilla Helsingissä, Pietarissa, Moskovassa ja Pariisissa. Vuosina 1876–1885 Ekebom toimi Helsingin merikoulun sivutoimisena laivanrakennuksen ja purjepiirustuksen opettajana. Hän oli aktiivinen ja menestyksekäs purjehduksen harrastaja.
K.G. Ekebomin kartat
Vuonna 1872 Ekebom julkaisi kaksi erinomaista merikarttaa Helsingin ympäristöstä mittakaavassa 1:56 000. Vuonna 1880 hän julkaisi Hangosta Haminaan ylettyvän kuuden merikartan sarjan mittakaavassa 1:72 000, jota hän sittemmin jatkoi kahdella lehdellä niin että koko sarja ylettyi Viipuriin asti. Tämä karttasarja on se työ, jonka johdosta Ekebomin nimi on saanut pysyvän paikan Suomen kartografian suurmiesten luettelossa. Vaikka F.P. von Scharenberg oli 1830-luvulla julkaissut pari vaatimatonta Helsingin edustan merikarttaa, niin vasta Ekebomista voidaan kotimaisen merialueiden merikartografian katsoa varsinaisesti alkaneen. Hänen karttansa olivat parhaat siviilimerenkulun saatavilla olleet kartat vuoteen 1900 asti ja ainoat vastaavan tarkkuusluokan ei-venäjänkieliset kartat aina 1920-luvulle asti. Osasta Ekebomin karttoja otatti kustantaja G.W. Edlund uusintapainoksen vuonna 1894. Ekebomin kartat olivat esillä Parisin vuoden 1889 maailmannäyttelyn Suomen osastolla.
Salaisten merikarttojen tiedot julki
Ekebom julkaisi karttansa yksityisenä hankkeenaan. Suomenlahden tarkkojen merikarttojen julkaiseminen oli tuohon asti ollut Venäjän sotalaivaston yksinoikeus. Venäläiset olivat 1830–1850-luvuilla kartoittaneet koko Suomenlahden mittakaavassa 1:16 800, mutta kaikki vähänkään tarkemmat noiden mittausten perusteella laadituista kartoista olivat tarkoin vartioituja sotalaivaston salaisuuksia. Jollain tavalla Ekebom kuitenkin sai näitä salaisia karttoja haltuunsa ja pääasiassa niiden tietoihin perustuen laati omat karttansa. Päälähde oli Venäjän keisarikunnan meriministeriön Berega-sarjan kartat, joiden tietoihin Ekebom lisäili muista lähteistä saamiaan ja itse omilla purjehdusretkillään keräämiä tietoja.
Ekebomilla oli hankkeelleen suomalaisen yhteiskunnan ja sen senaatin hiljainen tuki. Suomalaiset merenkulkijat kaipasivat parempia karttoja, kuin mitä Venäjän sotilaat olisivat heille suoneet. Vuonna 1880 Ekebom anoi Suomen senaatilta rahallista avustusta karttojensa julkaisemiseen. Senaatti päätti avustuksen antaa, mutta päätti samalla kuitenkin ensin kysyä Venäjän meriministeriön kantaa. Vastauksena Venäjän meriministeri, suuramiraali ja keisari Aleksanteri II:n veli, suuriruhtinas Konstantin Nikolajevitš ilmoitti, että merikarttojen julkaisemista ei pitäisi lainkaan sallia yksityisille. Tässä vaiheessa Ekebomin kartat olivat kuitenkin jo kirjakaupoissa.
Yksityiselämä, perhe ja lähtö Pietariin
Vuonna 1870 K.G. Ekebom solmi avioliiton Ummeljoelta kotoisin olleen Anja Matintyttären kanssa. Perheeseen syntyi seitsemän lasta. Heistä isänsä jalanjälkiä seurasivat Ernst ja Claes – Ernst veneiden suunnittelijana ja Claes merenmittaajana.
Vuosina 1885 ja 1886 K.G. Ekebom osallistui aktiivisti noina vuosina virinneeseen pursiseura NJK:n ja Pietarin jokipursiseuran väliseen yhteistyöhön. Yhteisiä regattoja pidettiin niin Helsingissä kuin Pietarissa. Tuolloin Ekebomille ilmeisesti syntyi siteitä Venäjälle, sillä lokakuussa 1886 hän otti virkaeron, jätti perheensä Helsinkiin sekä syysmyrskyjä ja pimeyttä uhmaten purjehti Matilda-veneellään Pietariin. Suomeen hän ei koskaan palannut. Pietarissa hän jatkoi veneiden suunnittelua ja lyhyen aikaa hänellä oli siellä oma venetelakka. Suomen merikartoituksen suurmies K.G. Ekebom kuoli koleraan Pietarissa 18.8.1892.
Lähteet
Strang, Jan: K.G. Ekebomin merikartat vuosilta 1872–1894 & K.G. Ekebomin elämä ja muu toiminta. – Kirjassa:
Viitteet
Suomalaiset kartografit
Vuonna 1839 syntyneet
Vuonna 1892 kuolleet
|
1402894
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Konthyle
|
Konthyle
|
Konthyle (, ) oli antiikin aikainen alun perin Pandionis-fyleen kuulunut Attikan eli Ateenan kaupunkivaltion muodostaneen alueen demos. Se kuului fylen mesogeios-trittykseen eli Attikan sisämaa-alueen demoksiin.
Konthyle sijaitsi Attikan itäosassa. Se sijoitetaan kaakkoon nykyisestä Spátan kaupungista, joka sijaitsee Mesógeian tasangolla.
Demos perustettiin Kleistheneen uudistuksessa arkaaisen kauden lopulla vuonna 508 eaa. Tuolloin sen alkuperäinen fyle eli ”heimo” oli Pandionis ja sillä oli yksi edustaja Ateenan bulessa eli neuvostossa. Myöhemmin hellenistisellä kaudella demoksissa tapahtui muutoksia, ja niiden seurauksena demos kuului vuodesta 224/223 eaa. Ptolemais-fyleen. Demoksen kansalaisesta käytettiin demonyymiä Konthyleus () tai Konthylidēs ().
Lähteet
Antiikin Attikan demokset
Spáta-Artémida
|
983428
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tverin%20kuvernementti
|
Tverin kuvernementti
|
Tverin kuvernementti (myös lääni, ) oli hallintoalue Venäjällä vuosina 1796–1929. Sen pinta-ala oli 62 375 neliökilometriä. Asukkaita oli 1 769 100 henkeä (vuonna 1897). Kuvernementin hallinnollinen keskus oli Tverin kaupunki.
Vuonna 1775 perustettu Tverin käskynhaltijakunta korvattiin kuvernementilla vuonna 1796. Vuodesta 1803 lähtien se jakaantui 12 kihlakuntaan, joiden keskuksina toimivat Bežetsk, Kaljazin, Kašin, Kortševa, Ostaškov, Ržev, Staritsa, Toržok (Novotoržskin kihlakunta), Tver, Vesjegonsk, Vyšni Volotšok ja Zubtsov.
Vuoden 1897 väestönlaskennan mukaan kuvernementin asukkaista 92,8 % oli venäläisiä ja 6,7 % karjalaisia. Tärkeimpiä elinkeinoja olivat maanviljely, karjanhoito, käsityöammatit ja teollisuus.
Vuonna 1918 muodostettiin Kimryn ja Krasnyi Holmin kihlakunnat. Kaljazinin, Kortševan ja Zubtsovin kihlakunnat lakkautettiin vuonna 1922. Samalla Krasnyi Holmin ja Vesjegonskin kihlakunnat siirrettiin Rybinskin kuvernementtiin, josta ne jo seuraavana vuonna palautettiin takaisin Tverin kuvernementin yhteyteen. Vuonna 1924 lakkautettiin Krasnyi Holmin ja Staritsan kihlakunnat ja vuonna 1927 Kašinin kihlakunta. Kuvernementti lakkautettiin vuonna 1929 ja sen alue jaettiin Moskovan ja Läntisen alueen kesken.
Entistä kuvernementtiä vastaa pääpiirteissään nykyinen Tverin alue.
Lähteet
Venäjän keisarikunnan kuvernementit
|
687888
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Maanosaliittojen%20cupin%202009%20kokoonpanot
|
Maanosaliittojen cupin 2009 kokoonpanot
|
Tämä sivu esittelee vuoden 2009 Maanosaliittojen cupin 8 osallistujajoukkuetta. Joukkueiden kapteenit on merkitty (c)-merkillä. Joukkueissa tulee olla 23 pelaajaa, joista kolmen täytyy olla maalivahteja.
Lohko A
Espanja
Etelä-Afrikka
Irak
Uusi-Seelanti
Lohko B
Brasilia
Egypti
Italia
Yhdysvallat
Katso myös
Maanosaliittojen cup 2009
Lähteet
Aiheesta muualla
FIFA Confederations Cup South Africa 2009 FIFA.com
Maanosaliittojen cup
Vuoden 2009 jalkapallo
|
46268
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jacob%20Obrecht
|
Jacob Obrecht
|
Jacob Obrecht (1457 tai 1458 – 1505) oli alankomaalainen säveltäjä. Hän syntyi luultavasti Bergen op Zoomissa ja kuoli Ferrarassa, Italiassa kulkutautiin.
Obrecht toimi pääasiassa Alankomaissa. Hän kävi ainakin kaksi kertaa Italiassa; vuonna 1487 herttua Ercole I d'Esten kutsusta ja toisen kerran vuonna 1505.
Obrecht sävelsi lähinnä hengellistä musiikkia, kuten messuja ja motetteja. Häneltä tosin on säilynyt myös jonkin verran maallisia chansoneita.
Alankomaalaiset säveltäjät
Renessanssisäveltäjät
|
43505
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdysvaltain%20lippu
|
Yhdysvaltain lippu
|
Yhdysvaltain lippu (epävirallisesti ”Tähtilippu”) on Yhdysvaltain kansallislippu. Vuonna 1777 käyttöön otetun Tähtilipun kolmetoista punaista ja valkoista raitaa edustavat alkuperäisten siirtokuntien ja osavaltioiden lukumäärää. Sinisen kentän nykyiset 50 valkoista tähteä edustavat tämänhetkisiä osavaltioita.
Mitat ja värit
Lipun virallinen leveyden (viereisessä kuvassa B) suhde korkeuteen (A) on 1,9:1. Lipussa on 13 tasalevyistä (L) vaakaraitaa, joista seitsemän on punaista ja kuusi valkoista. Vasemmassa yläkulmassa on sininen kenttä, jonka korkeus (C) on seitsemän raitaa ja leveys (D) 2/5 koko lipun leveydestä. Kentässä on 50 valkoista tähteä. Ne ovat yleensä viisisakaraisia ja järjestetty yhdeksään riviin, joista viidessä on kuusi tähteä ja neljässä viisi tähteä. Tähden leveys (K) on 4/5 raitojen leveydestä.
Punaisen ja sinisen värisävyn viralliset nimet ovat "Old Glory Red" ja "Old Glory Blue". Punaisen PMS-värikoodi on PMS 193C ja sinisen PMS 282C.
Historia
Kun Yhdysvallat itsenäistyi Isosta-Britanniasta vuonna 1776, itsenäisyyssodan joukot olivat siihen asti marssineet omien rykmenttiensä lippujen alla. Toinen mannermaakongressi auktorisoi Yhdysvaltain kansallislipun virallisesti vuonna 1777. Näin tehtiin siitä syystä, että maan laivasto tarvitsi oman tunnuksen erottautuakseen merirosvojen laivoista. Lipun kuvaus oli lyhyt. Kongressi määritteli lippuun kolmetoista raitaa, vuorotellen punaisia ja valkoisia, sekä kolmetoista valkoista tähteä sinisellä pohjalla edustamaan “uutta tähtikuviota”. Luku 13 edusti Yhdysvaltain silloisia kolmeatoista osavaltiota. Sitä ennen oli käytetty 13-raitaista lippua, jonka yläkulmassa oli Yhdistyneen kuningaskunnan unionilippu.
Kongressi ei mitenkään selittänyt sinisen, punaisen ja valkoisen värin valintaa lipun väreiksi. Niille on myöhemmin annettu symbolisia merkityksiä, mutta yleisesti arvellaan, että värit valittiin, koska ne olivat entisen emämaankin lipussa.
Kongressi ei myöskään määritellyt valkoisten tähtien muotoa tai niiden sijoittelua siniseen kenttään. Tämän vuoksi Yhdysvaltain lipussa nähtiinkin kauan hyvin monenlaisia tähtien asetteluja ja sakaroiden määriä. Yleiseksi asetteluksi muodostui aluksi viisisakaraisten tähtien muodostama ympyräkuvio, tai 12 tähden ympyrä, jonka keskellä oli 13. tähti.
Lipun suunnittelijan henkilöllisyyttä ei tiedetä varmasti. Kunnia on annettu Francis Hopkinsonille, joka oli heraldiikkaa tunteva taiteilija ja ollut mukana suunnittelemassa myös punavalkoraidallista ja sinikenttäistä Yhdysvaltain vaakunaa. Hopkinson myös laskutti kongressia lipun suunnittelusta, vaikkakin tuloksetta, sillä valtion työntekijänä hänen ei katsottu olleen oikeutettu palkkioon.
Kun Yhdysvaltoihin oli liittynyt kaksi uutta osavaltiota, sekä raitojen että tähtien lukumäärä lipussa nostettiin vuonna 1795 vastaavasti 13:sta 15:een. Tällöin vahvistettu versio lipusta kuitenkin pysyi käytössä vuoteen 1818 saakka, vaikka sillä välin Yhdysvaltoihin liittyikin vielä muutama uusi osavaltio. Vuonna 1818 päätettiin, että lipussa on pysyvästi 13 raitaa, mutta tähtiä lippuun lisätään aina sitä mukaa kuin liittovaltioon liittyy uusia osavaltioita, niin että lipussa on aina yhtä monta tähteä kuin Yhdysvalloissa kulloinkin on osavaltioita. Tämä säännös on voimassa edelleen. Uusi versio lipusta on otettu käyttöön uusien osavaltioiden liittymistä seuraavana heinäkuun 4. päivänä. Vuonna 1959 Havaijista tuli 50. ja toistaiseksi uusin osavaltio, ja niinpä vuodesta 1960 lähtien lipussa on ollut 50 tähteä. Tästä 50-tähtisestä lipusta tuli vuonna 2007 lipun pitkäikäisin muoto.
Kansallislipulla ei ollut Yhdysvaltain ensimmäisinä vuosikymmeninä yhtä keskeistä asemaa kuin mikä sillä myöhemmin tulisi olemaan. Sen merkitys alkoi kasvaa sisällissodan aikana 1860-luvulla, ja sen merkitys kansallisena symbolina kasvoi entisestään vuosisadan lopun suuren siirtolaisaallon myötä. Lippua alettiin käyttää koko ajan enemmän julkisissa rakennuksissa ja kouluissa, joissa myös alettiin vannoa aamuisin lippuvalaa.
Postimerkissä Yhdysvaltain lippu esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1869. Lippupäivää juhlittiin ensimmäisen kerran vuonna 1877, ja vuonna 1914 viralliseksi lippupäiväksi asetettiin 14. kesäkuuta.
Yhdysvaltain lipun mittasuhteet ja tähtien asettelu standardoitiin vuonna 1912. Yhdysvaltain viralliseksi kansallislauluksi määriteltiin vuonna 1931 lipusta kertova “The Star-Spangled Banner”, ‘Tähtiviiri’. Kongressi hyväksyi virallisen lippulain vuonna 1942.
Lipun versiot
Muiden kansallislippujen esikuvana
Itsenäisten valtioiden nykyisistä lipuista Yhdysvaltain lippuun pohjautuvat Chilen lippu, Kuuban lippu, Liberian lippu ja Malesian lippu. Lisäksi Panaman lippuun otettiin vaikutteita Yhdysvaltain lipusta.
Käyttötapoja
Amerikkalaiset käyttävät kansallislippuaan nykyisin hyvin ahkerasti ja vapaasti erilaisissa yhteyksissä.
Katso myös
Luettelo Yhdysvaltain osavaltioiden lipuista
Luettelo epäitsenäisten alueiden lipuista
Luettelo valtioiden historiallisista lipuista
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
U.S. Flag Code Military.com
Valtioiden liput
Seulonnan keskeiset artikkelit
|
1534544
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vallilan%20siirtolapuutarhamuseo
|
Vallilan siirtolapuutarhamuseo
|
Vallilan siirtolapuutarhamuseo sijaitsee Helsingin Vallilanlaaksossa, Vallilan siirtolapuutarhan Mansikkapolulla. Se on siirtolapuutarhan ainoa alkuperäinen tyyppimökki vuodelta 1932, ja sen ovat suunnitelleet asemakaava-arkkitehti Birger Brunila ja arkkitehti Väinö Tuukkanen. Se oli alueen ainoa sallittu mökkityyppi 1930-luvulla.
Ajan mukaisesti kalustettu siirtolapuutarhamökki on yksi Suomen pienimmistä museoista, mutta 10 neliömetrin kokoisen mökin lisäksi museoon kuuluu myös piha-alue, joka on vuosina 2009–2010 palautettu 1930-luvun mallisuunnitelmia vastaavaan asuun.
Palstan istutukset noudattavat kasvilajeja myöten puutarhakonsulentti Elisabeth Kochin alkuperäisiä Vallilan siirtolapuutarhalle tarkoitettuja istutussuunnitelmia. Vaikka 1930-luku oli pula-aikaa ja palstalla korostuu juuresten ja kasvisten hyötyviljely, oli koristekasveillakin merkittävä rooli viihtyisyyden lisääjinä.
Kesäsunnuntaisin yleisölle auki olevaa museomökkiä ylläpitää Vallilan siirtolapuutarhayhdistys, joka lunasti mökin museoksi vuonna 1977. Museon päätehtävä on nykyisin kertoa 1930-luvusta ja valottaa siirtolapuutarhan perustamiseen liittyviä yhteiskunnallisia ja aatteellisia virtauksia.
Museon mökkielämään sekä puutarhan hoitoon ja muokkaukseen liittyvä esineistö on kerätty siirtolapuutarhan viljelijöiltä, ja esineistö on valokuvattu, numeroitu ja luetteloitu museoiden yleisten ohjeitten mukaan. Museorakennus on suojeltu.
Lähteet
Aiheesta muualla
Kuvia Vallilan siirtolapuutarhasta Helsinkikuvia.fi-palvelussa
Vallila
Siirtolapuutarhat
Helsingin museot
Suomen paikallismuseot
|
1761487
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sopenlampi%20%28Karstula%29
|
Sopenlampi (Karstula)
|
Sopenlampi on Keski-Suomessa Karstulassa Väliperän lähellä sijaitseva lampi.
Maantietoa
Lampi on 370 metriä pitkä, 250 metriä leveä, ja sen pinta-ala on 4,5 hehtaaria. Lammella ei ole kartan mukaan saaria. Lampi on luodattu ja siitä on julkaistu syvyyskartat. Lammen tilavuudeksi on saatu 252 400 kuutiometriä. Sen keskisyvyys on 5,6 metriä ja suurin syvyys on 12,8 metriä. Sen rantaviivan pituus on 1,3 kilometriä.
Vesistösuhteet
Lampi sijaitsee Kymijoen vesistössä (vesistöaluetunnus 14) Saarijärven reitin valuma-alueen (14.6) Vahankajoen valuma-alueella (14.67), jonka Valkkunan valuma-alueeseen (14.673) se kuuluu. Lammen vedenpinnan korkeus on 197,2 metriä mpy.
Lähteet
Vahankajoen valuma-alue
Karstulan järvet
Botin luomat artikkelit
|
456915
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Charlotte%20Church
|
Charlotte Church
|
Charlotte Church (s. 21. helmikuuta 1986 Cardiff, Wales, Yhdistynyt kuningaskunta) on walesilainen näyttelijä ja laulaja. Hän esiintyi ensimmäisen kerran televisiossa vuonna 1997 osallistuttuaan The Big Big Talent Show -kilpailuun ollessaan 11-vuotias. Vuonna 1999 hän vieraili yhden jakson verran englantilaisessa televisiosarjassa Sydämen asialla. Vuonna 2003 hän myös näytteli elokuvassa Perhe on Pop. Church on juontanut myös omaa show’ta vuosina 2006–2007.
Vuonna 2012 Rupert Murdochin omistama News of the World -lehti joutui maksamaan Churchille ja hänen perheelleen punnan korvauksen kuunneltuaan heidän puhelimensa viestejä. Hänen viestejään oli kuunneltu jo 2002 jolloin hän oli 16-vuotias.
Churchilla on kaksi lasta ex-miehensä Gavin Hensonin kanssa. Kesäkuussa 2017 Church ja hänen nykyinen miehensä muusikko Johnny Powell ilmoittivat, että Church oli menettänyt vauvan jota oli odottanut ja joka olisi ollut Churchin kolmas.
Diskografia
Voice Of An Angel (1998)
Enchantment (2001)
Charlotte Church (2000)
Dream a Dream (2000)
Tissues and Issues (2005)
Back to Scratch (2010)
Lähteet
Aiheesta muualla
Charlotte Church -fanisivu
Walesilaiset näyttelijät
Walesilaiset laulajat
Vuonna 1986 syntyneet
Elävät henkilöt
|
379947
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sundbusserne
|
Sundbusserne
|
Sundbusserne () on tanskalainen varustamo, joka liikennöi Ruotsin Helsingborgin ja Tanskan Helsingørin välillä yli Juutinrauman. Liikennöinti tapahtuu kahdella matkustaja-aluksella, M/S Sundbuss Magdelonella ja M/S Sundbuss Pernillella. Molemmat laivat purjehtivat Ruotsin lipun alla. Varustamo perustettiin vuonna 1957.
Helsingborgin kunta
Helsingør
Laivayhtiöt
Tanskalaiset liikenneyhtiöt
|
1614233
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jan%20Pieterszoon%20Coen
|
Jan Pieterszoon Coen
|
Jan Pieterszoon Coen (8. tammikuuta 1587 – 21. syyskuuta 1629) oli hollantilainen kauppias ja Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian Itä-Intian kenraalikuvernööri 1617–1629. Coen varmisti hollantilaisten johtavan aseman nykyisessä Indonesiassa.
Elämäkerta
Jan Pieterszoon Coen syntyi 8. tammikuuta 1587 Hoornissa nykyisissä Alankomaissa ja hänet kasvatettiin vakaumukselliseksi kalvinistiksi. Kauppiaaksi hän opiskeli Roomassa flaamilaisessa yrityksessä. Vuonna 1607 Coen liittyi Hollannin Itä-Intian kauppakomppaniaan ja lähti Pieter Verhoeffin johtamien laivojen mukana Indonesiaan. Itä-Intian kauppakomppania oli saanut Alankomailta yksityisoikeuden kaupankäyntiin alueella.
Indonesiassa Verhoeff ja 50 komppanian muuta jäsentä surmattiin heidän neuvotellessaan paikallisen heimopäällikön kanssa Bandasaarilla. Coen laati palattuaan kotimaahansa vuonna 1610 selvityksen Kaakkois-Aasiaan tarjoamista mahdollisuuksista kaupankäynnin saralla. Hänet lähetettiin selvityksen perusteella takaisin alueelle vuonna 1612. Elokuussa 1613 hänet nimitettiin Bantamin kauppa-aseman johtoon ja marraskuussa 1614 Aasian alueen kaupan johtoon.
Vuosien 1614 ja 1618 välillä Coenin onnistui varmistaa kauppakomppanian monopoliasema mausteneilikan kaupassa Molukeilla ja muskottipähkinän kaupassa Bandasaarilla. Coen hankkiutui eroon paikallisista vihollisistaan usein tukemalla itselleen suotuisia paikallisia päälliköitä heitä vastaan. Lokakuussa 1617 Coenista tehtiin kauppakomppanian Itä-Intian kenraalikuvernööri.
Kun Bantamin sulttaani ei antanut kauppakomppanian hallita pippurikauppa, Coen päätti siirtää kauppakomppanian päämajan Bantamilta Jayakartaan, jota hallitsi kauppakomppanian vasallihallitsija. Vuoden 1618 lopulla käytiin tulokseton meritaistelu Thomas Dalen johtamia englantilaisia vastaan. Toukokuussa 1619 Ambonilta palaamassa ollut Coen totesi hänen poissa ollessaan Bantamin sulttaanin syösseen Jayakartan hallitsijan vallasta ja piirittävän hollantilaisten tukikohtaa. Coen ajoi bantamilaiset pois Jayakartalta 30. toukokuuta samalla, kun kaupunki poltettiin. Tuhoutuneen kaupungin tilalle perustettiin Batavia eli nykyinen Jakarta. Batviasta tuli kauppakomppanian valtakeskus Aasiassa.
Tammikuussa 1621 Coen johti hollantilaisen laivaston valtaamaan bandasaaria, joilla paikallisen väestön surmaaminen ja orjuutus herätti kohua jopa aikalaisissaan. Vuonna 1622 Coen lähetti Cornelis Reyersenin johtaman laivaston valtaamaan Portugalin Macaota Kiinassa ja mahdollisesti perustamaan myös uuden hollantilaisen aseman jonnekin Kantonin tuntumaan. Macaon taistelu päättyi kuitenkin hollantilaisten tappioon. Ming-dynastian keisari Tianqi sulki hollantilaiset pois Kiinan rannikon kaupankäynnistä hyökkäyksestä kuultuaan. Hollantilaiset vastasivat aloittamalla merirosvouksen maan rannikolla. Hollantilaiset perustivat lopulta vuonna 1624 tukikohdakseen alueelle Fort Zeelandian Formosalla eli nykyisellä Taiwanilla.
Helmikuussa 1623 tapahtunut Ambonin verilöyly oli merkittävä takaisku Coenin suunnitelmille kehittää edelleen Bataviaa ja Itä-Intiaa. Coen oli tapahtumien aikaan Alankomaissa. Ambonilla surmattiin joukko hollantilaisten vangeikseen ottamia englantilaisia. Englanti ja Alankomaat pitivät samaan aikaan yllä ystävällisiä suhteita Euroopassa. Tapahtumien takia Coenin ei sallittu palata Itä-Intiaan ennen vuonna 1627. Bataviassa hollantilaisia uhkasi nyt Mataramin sulttaani Agung, joka oli päättänyt vallata hollantilaisten kaupungin. Vuosina 1628 ja 1629 Agung piiritti Bataviaa kahteen otteeseen. Batavian puolustajien onnistui torjua Agungin joukkojen hyökkäykset, mutta heidän joukossaan alkoi levitä kolera. Coen kuoli 21. syyskuuta 1629 mahdollisesti koleraan sairastuneena.
Lähteet
Aiheesta muualla
Alankomaalaiset henkilöt
Vuonna 1578 syntyneet
Vuonna 1629 kuolleet
|
161713
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Darin
|
Darin
|
Darin, koko nimeltään Darin Zanyar (s. 2. kesäkuuta 1987 Tukholma, Ruotsi), on ruotsalainen R&B- ja poplaulaja. Etniseltä alkuperältään hän on Irakin kurdi.
Darin sai levytyssopimuksen tultuaan toiseksi Ruotsin Idol 2004 -kilpailussa, Pop Idol -ohjelman ruotsalaisessa versiossa. Hän on julkaissut kahdeksan albumia ja yhden kokoelma-albumin. The Anthem ja Darin ilmestyivät vuonna 2005, Break the News vuonna 2006, Flashback vuonna 2008, Lovekiller vuonna 2010, Exit vuonna 2013, Fjärilar i magen 2015 ja Tvillingen 2017, sekä vuonna 2012 kokoelma-albumi Det bästa av Darin. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat singleinäkin julkaistut ”Money for Nothing”, ”Step Up”, ”Who’s That Girl?”, ”Want Ya!”, ”Perfect”, ”Everything but the Girl” ja ”Breathing Your Love”. Viimeksi mainitun kappaleen hän esittää yhdessä Kat DeLunan kanssa.
Suomalaislaulaja Jonna ja Darin levyttivät vuonna 2006 dueton ”Explain”, joka julkaistiin Jonnan kolmannella, Lähempänä totuutta -nimisellä albumilla. Darin sijoittui vuoden 2010 Melodifestivalenissa neljänneksi kappaleella "You're Out of My Life".
Darinista kasvoi ruotsalaisten suursuosikki hänen osallistuessaan vuonna 2012 Så mycket bättre -televisio-ohjelmaan, joka vastaa Suomessa Vain elämää -sarjaa. Darin esiintyi vuonna 2013 Malmössä pidettyjen euroviisujen toisen semifinaalin väliajalla. Kesällä 2020 Darin ilmoitti olevansa homoseksuaali.
Diskografia
DVD:t
Tour Videos Interview
julkaistu 25. lokakuuta 2006
Kiertueet
Vårturné 2005
Sommarturné 2005 (Lena Philipssonin ja Magnus Ugglan kanssa)
Step Up to the Party Tour 2006
Pure Desire Tour 2007
Sommarturné 2009
Sommarturné 2010
Lähteet
Aiheesta muualla
Darinin virallinen sivusto
Ruotsalaiset laulajat
Vuonna 1987 syntyneet
Elävät henkilöt
|
Subsets and Splits
No community queries yet
The top public SQL queries from the community will appear here once available.