id
stringlengths 2
7
| url
stringlengths 31
203
| title
stringlengths 1
119
| text
stringlengths 12
212k
|
|---|---|---|---|
1560152
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Koronaviruspandemia%202019%E2%80%93
|
Koronaviruspandemia 2019–
|
Koronaviruspandemia 2019– eli COVID-19-pandemia on joulukuussa 2019 kiinalaisesta Wuhanin kaupungista alkanut pandemia. Pandemiassa taudinaiheuttaja on aiemmin tuntematon koronavirus SARS-CoV-2, joka aiheuttaa ihmisessä COVID-19-nimistä tautia. COVID-19 on määritelty Suomessa valvottavaksi tartuntataudiksi
Maailman terveysjärjestö WHO julisti epidemian pandemiaksi 11. maaliskuuta 2020. Vuoden 2020 alussa viruksen arvioitiin leviävän suurimpaan osaan maailman väestöstä.
1. tammikuuta 2023 mennessä tartunta oli vahvistettu yli 262 miljoonalla ihmisellä. Taudista oli parantunut arviolta 238 miljoonaa ihmistä.
Pandemian alusta vuoden 2021 loppuun mennessä tautiin kuoli maailmassa virallisten lukujen mukaan 5,94 miljoonaa ihmistä, mutta tilastollisten mallien perusteella kuolleisuuden on arvioitu nousseen kokonaisuudessaan 19,0 miljoonaan.
Länsimaat olivat varautuneet huonosti pandemiaan. Monet Itä-Aasian maat reagoivat pandemiaan melko nopeasti, koska niillä oli kokemusta SARS- ja MERS-epidemioista. Useiden länsimaiden toiminta taudin leviämisen hidastamiseksi oli alussa vitkuttelevaa ja horjuvaa. Pandemia näkyi monien maiden terveydenhuollossa potilaiden suurina määrinä ja suojatarvikkeiden ja hengityskoneiden puutteena, mikä lisäsi kuolleisuutta. Monien maiden terveydenhuolto ylikuormittui.
Maaliskuussa 2020 koronaviruspandemian takia tehtiin useissa maissa sulkutoimia, joilla pyrittiin hidastamaan taudin etenemistä. Kouluja, urheilukilpailuja, ravintoloita ja joukkokokouksia suljettiin, ja maiden rajoille sekä maiden sisälle asetettiin kulkukieltoja, ja ihmisiä joutui työttömiksi. Monin paikoin ihmiset välttivät kaupungeissa turhaa kaduilla liikkumista. Jotkut pyrkivät siirtymään pandemiaa pakoon maaseudulle tai muualle eristyksiin. Taudin leviämisriskiä kohtaan oli piittaamattomuutta. Maaliskuussa sulkutoimien takia yhteiskuntien talous supistui suuresti, joten sulkuja vastustettiin joissakin maissa.
Sulkutoimet haittasivat monien maiden talouksia, minkä vuoksi ne pyrkivät avaamaan yhteiskuntia ainakin osittain taudin voimakkaan leviämisen uhasta huolimatta. Sulkujen avaamisten uskottiin johtavan epidemioiden pahenemisiin.
Huhti-toukokuussa 2020 epidemia näytti monin paikoin hiipuvan. Tilanne oli monissa maissa silti paha. Uusia tautiaaltoja ennustettiin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tauti alkoi levitä taas voimakkaammin, ja uusia tartuntaryppäitä oli monissa maissa.
Syys-lokakuussa delta-virusmuunnoksen myötä epidemia paheni monissa Euroopan maissa. Se johti moniin paikallisiin rajoituksiin. Joissakn maissa niitää vastaan mellakoitiin ja osoitettiin mieltä.
Pandemian aikana arvioitiin myös viruksen tai sen aiheuttaman taudin heikkenemistä. Kaksi italialaista lääkäriä arvioi kesäkuun alussa 2020, että virus oli edeltävinä kuukausina menettänyt tehoaan ja muuttunut vähemmän voimakkaaksi.
Vuoden 2022 aikana moni maa on luopunut koronarajoituksista. 5. toukokuuta 2023 WHO julisti, että pandemia ei aiheuta enää maailmanlaajuista terveydellistä hätätilaa. COVID-19-tauti on silti WHO:n mukaan edelleen terveydelle maailmanlaajuinen uhka.
Koronavirus
SARS-CoV-2 tunnetaan myös aiemmilla nimillä 2019-nCo-virus (lyhenne 2019-nCoV, eng. 2019-novel Coronavirus, 2019 uusi koronavirus).
SARS-CoV-2 on seitsemäs tunnettu ihmiseen tarttuva koronavirus. Muita ovat olleet SARSin aiheuttaja SARS-CoV ja MERSin aiheuttaja MERS-CoV sekä HCoV-OC43, HCoV-229E, HCoV-NL63 ja HCoV-HKU1.
Tautikuolleisuus
Tautiin ei ole lääkettä. Kiinan testattujen tapausten mukaan noin 80 prosenttia sairaustapauksista on lieviä. COVID-19 kehittää noin 14 prosentissa tapauksista vakavia keuhko-oireita ja noin viidessä prosentissa kriittisen tilan. Toisaalta esimerkiksi Italiassa 16 prosenttia sairaalaan otetuista COVID-19-potilaista vaati tehohoitoa. Sairaus on vaarallisin iäkkäille ja pitkäaikaissairaille, mutta voi aiheuttaa vakavia oireita tai kuoleman nuorille aikuisillekin.
Wuhanissa tapauskuolleisuus oli maaliskuun alun julkaisun mukaan 3,6 prosenttia. Italiassa testattujen tapauskuolleisuus oli maaliskuun lopulla noin 9 prosenttia, mutta nousi sairauden kulun edetessä jo 12 prosenttiin (5. huhtikuuta 2020), kun testattujen osuus väestöstä pysyi vielä suppeana. Nämä lukemat perustuivat raakatietoon, jossa on mukana vain testatut tapaukset.
WHO:n 19. maaliskuuta antaman arvion mukaan kuolleisuus koronavirukseen on noin 0,3–1,0 prosenttia. Imperial Collegen mukaan kuolleisuus on keskimäärin 0,9 prosenttia, ja vaihteluväli oli 0,4–1,4 prosenttia. WHO:n epidemiologin elokuussa 2020 antaman ilmoituksen mukaan koronaviruksen kuolleisuus infektiota kohden on 0.6 prosenttia.
Etelä-Koreassa on noin yhden prosentin kuolleisuus. Kuolleisuus voi olla huomattavasti keskiarvoja korkeampi tai matalampi riippuen hoidon laadusta, iästä, muista sairauksista, sairastumisalueesta ja muista tekijöistä. Niinpä tapauskuolleisuus oli ennen maaliskuun puoliväliä ikäryhmästä riippuen yleensä välillä 0,2–14,8 prosenttia. Italian kansanterveyslaitoksen huhtikuun 5. päivänä raportin mukaan laboratoriovarmennettujen, ikäryhmän 80–89-vuotiaat sairastuneiden Covid-19-taudin tapauskuolleisuus oli kivunnut jo yli 30 prosentin.
Tapahtumahistoria
1. joulukuuta 2019 Kiinan Wuhanin terveysviranomaiset tekivät ensimmäisen havainnon uudesta virustyypistä. Virus saattoi levitä Wuhanissa jo lokakuussa. Kiinan viranomaiset kertoivat alun perin ensimmäisen tartunnan ilmenneen viikkoa myöhemmin. Potilaalla ei ollut myöskään kytköstä Huananin ruokatoriin.
Levinneisyys
Ennusteet
Koronaviruspandemian ennusteet ja mallit ovat eri tavoin laadittuja koronavirustautiepidemian tulevaisuutta kuvaavia kehitysarvioita.
Suomessa
Suomessa oli keväällä 2020 koronavirusaalto, jossa kuoli yli 300 henkilöä. Syys-lokakuussa alkoi uusi koronavirusaalto. Kesällä 2021 tartunnat lähtivät nousuun uuden delta-virusvariantin lähdettyä leviämään. Seuraavan, omikron-virusvariantin, ensimmäiset epäilyt todettiin Suomessa marraskuussa 2021.
Ruotsissa
Ruotsi valitsi koronaviruskriisin käsittelynä strategian, jolla se pyrki hidastamalla taudin leviämistä luomalla väestöön laumasuojaa. Tämän strategian varjopuolena oli suuri kuolleisuus. Sen etu oli puolestaan se, ettei taloutta ja yhteiskuntaa häiritty raskailla ja kalliilla sulkutoimilla. Kuitenkin vasta-ainetutkimusten mukaan laumasuoja oli vielä kaukana toukokuussa 2020.
Kiinassa
Koronaviruspandemia 2019– lähti liikkeelle Kiinasta vuoden 2019 lopulla. Pandemian aiheuttanut koronavirus SARS-CoV-2 havaittiin ensimmäisen kerran 11 miljoonan asukkaan Wuhanin kaupungissa joulukuussa 2019. Sieltä se levisi ensin muualle Kiinaan ja kehittyi lopulta maailmanlaajuiseksi pandemiaksi.
Italiassa
Koronaviruspandemia 2019– on ollut Italiassa Euroopan pahimpia. Ensimmäiset varmistetut tartunnat Italiassa todettiin 31. tammikuuta 2020. Marraskuussa 2020 julkaistun tutkimuksen mukaan Italiassa oli löytynyt koronaviruksen vasta-aineita näytteistä, jotka on otettu vuoden 2019 lokakuun ensimmäisellä viikolla, eli tartunnat ovat tapahtuneet syyskuussa 2019. Näytteet oli alun perin otettu keuhkosyöpätutkimusta varten.
Espanjassa
31. tammikuuta 2020 todettiin Espanjassa ensimmäinen COVID-19-tapaus, minkä jälkeen tauti levisi nopeasti. Ensimmäinen sairaudesta aiheutunut kuolemantapaus tapahtui 13. helmikuuta.
Ranskassa
Ranskan ensimmäinen koronavirukseen sairastunut todettiin 24. tammikuuta 2020.
Yhdistyneessä kuningaskunnassa
Ensimmäiset tunnetut tartunnat todettiin maassa 31. tammikuuta 2020. Ensimmäinen taudista aiheutunut kuolema tapahtui 5. maaliskuuta 2020.
Saksassa
Ensimmäiset varmistetut COVID-19-tapaukset Saksassa todettiin 27. tammikuuta 2020.
Yhdysvalloissa
2019– koronaviruspandemian ensimmäinen varmistettu tartunta Yhdysvalloissa todettiin 20. tammikuuta 2020. Yhdysvalloissa on todettu eniten COVID-19-tartuntoja ja -kuolemia.
Venäjällä
Ensimmäiset varmistetut COVID-19-tapaukset Venäjällä todettiin 31. tammikuuta 2020 kahdella kiinalaisturistilla.
Maailmalla
Pandemia keskittyi huhtikuussa Eurooppaan, Venäjälle ja Yhdysvaltoihin. Keski- ja Etelä-Amerikan tautitapausten suhteellinen osuus nousi toukokuussa. Brasiliassa kuoli kesäkuun puoliväliin mennessä 40 000 koronavirukseen. Euroopassa muun muassa Ruotsin ja Venäjän epidemiat jatkoivat voimakkaina. Euroopan pandemia hiljeni kesällä, kun Amerikan mantereen pandemia saavutti huippunsa.
4. maaliskuuta 2021 maailmassa oli yli 116 miljoonaa koronavirustartuntaa. Niihin oli kuollut yli 2.5 miljoonaa ihmistä. Euroopassa oli uusi koronaviruspandemian aalto syys-lokakuusta alkaen vuonna 2020. Se uhkasi kuormittaa vakavasti terveydenhuoltoa. Yhdysvalloissa epidemia laantui hieman syys-lokakuussa, mutta alkoi kiihtyä jälleen marraskuussa.
Toimenpiteitä eri maissa
Useimmat maailman maat pyrkivät rajoitustoimenpitein varsinkin helmi-toukokuussa 2020 hillitsemään koronaviruksen leviämistä. Liikkeitä ja julkisia tiloja suljettiin, kokoontumisia ja ihmisten liikkumisia rajoitettiin. Euroopassa rajoitukset lisääntyivät uudestaan elo-lokakuussa, kun uusi tautiaalto uhkasi romahduttaa terveydenhuollon.
Kuolemat
Maailman terveysjärjestö WHO arvioi huhtikuussa 2022, että pandemian seurauksena olisi kuollut noin 15 miljoonaa ihmistä. Se perusteli arviotaan ylimääräisellä kuolleisuudella ja otti huomioon myös epäsuorasti kuolleet, esimerkiksi syöpäsairaat, joiden hoito myöhästyi koronapotilaiden täyttämien sairaaloiden takia. Luku on noin kolme kertaa suurempi kuin viralliset arviot.
Läpinäkyvyys
Läpinäkyvyydellä tarkoitetaan lähinnä viranomaisten koronaviruksesta antamien tietojen tarkkuutta ja todenperäisyyttä. Etenkin länsimaat ovat epäilleet Kiinan, Iranin ja Venäjän vähättelevän tietoisesti kuolin- ja sairastumislukuja.
Taloudelliset vaikutukset
Koronaviruksen torjuntatoimet kurittivat useimpien epidemiamaiden taloutta monin tavoin. Vastaavaa ei ollut nähty sitten suurten lamakausien. Monilla aloilla liikevaihto laski, tuli lomautuksia, työttömyyttä ja konkursseja.
Vuonna 2020 talous supistui monissa maissa. Valtiot pyrkivät erilaisin avaamistoimin elvyttämään jo huhti-toukokuussa maiden kutistuvia talouksia.
Tammikuussa 2022 uutisoitiin, että pandemian aikana kymmenen maailman rikkaimman ihmisen omaisuus on kaksinkertaistunut, kun samaan aikaan 99 prosenttia ihmiskunnasta oli menettänyt tulojaan. Sen seurauksena 160 miljoonaa ihmistä oli vajonnut köyhyyteen. Hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam International on todennut, että: "Pandemia on ollut miljardöörien kultakaivos. Kun hallitukset kokosivat tukipaketteja ja pumppasivat biljoonia tukeakseen taloutta kaikkien eduksi, tapahtui niin, että suuri osa rahoista meni miljardöörien taskuihin". Pandemian alusta eli maaliskuusta 2020 lähtien lähes joka päivä yksi uusi erittäin varakas henkilö on noussut miljardööriksi.
Oxfam International on laskenut, että maailman kymmenen rikkainta ihmistä omisti vuoden 2022 alussa enemmän varallisuutta kuin maailman 3,1 miljardia köyhintä ihmistä yhteensä. Rikkaimpien listalla olivat muun muassa Teslan toimitusjohtaja Elon Musk, Amazonin perustaja Jeff Bezos ja Microsoftin perustaja Bill Gates. Yhtenä tekijänä kehityksessä ovat lääkeyhtiöiden monopoleja suojelevat rikkaat maat, jotka ovat haalineet rokotteita itselleen.
Vaikutus urheilutapahtumiin
Koronaviruspandemian vuoksi on peruttu lukuisia urheilutapahtumia.
Poliittiset vaikutukset
Koronaviruskriisi oli maaliskuuhun 2020 mennessä lisännyt vallanpitäjien kansansuosiota useimmissa maissa. Maailman kymmenen suurimman demokratian johtajien kannatus on kriisin alkuvaiheessa kasvanut keskimäärin yhdeksällä prosentilla. Eniten kasvoi Ison-Britannian pääministeri Boris Johnsonin suosio, joka nousi vuoden 2020 alusta maaliskuun loppuun 25 prosenttiyksiköllä. Myös esimerkiksi Donald Trumpin, Angela Merkelin ja Emmanuel Macronin kansansuosio kasvoi kriisin alussa.
Kulttuuriset vaikutukset
Pandemian aikana pandemia-aiheisten kirjojen suosio kasvoi. Albert Camus'n klassikkoteoksesta Rutto otettiin juuri ennen pandemian alkua Suomessa uusi pieni painos, joka myytiin pian loppuun. Ympäri maailmaa teoksen myynti kasvoi, ja teos nousi Italiassa ja Ranskassa myydyimpien romaanien joukkoon, ja muuallakin myynti kasvoi. Se pysyi locus classicuksena eli määrittävänä teoksena, vaikka pandemia-aiheisia romaaneja ovat kirjoittaneet muutkin.
Pandemian ansiosta ovat eräät muutkin aihepiirin teokset menestyneet, kuten Stephen Kingin Tukikohta, joka kertoo tappavasta influenssaepidemiasta. Moderneja pandemiaklassikkoja ovat André Brinkin Ruttomuuri (1984) ja Gabriel Garcia Márquezin Rakkautta koleran aikaan.
Rajoitusten vastaisia protesteja
Saksassa sekä muissa Euroopan maissa oli ajoittain koronarajoitusten vastaisia protesteja, jotka kiihtyivät joskus mellakoiksi.
Ympäristövaikutukset
Pandemian vuoksi asetettujen rajoitusten vaikutuksesta maailman kasvihuonekaasupäästöt vähenivät jyrkästi. Koko maailman päivittäisten hiilidioksidipäästöjen taso laski arviolta 17 prosenttia edellisvuoden tasoon verrattuna. Sektoreittain eriteltynä lentoliikenteen päästöt pienenivät 60 prosenttia; maa- ja merikuljetusten päästöt 36 prosenttia; energiasektorilla 7,4 prosenttia; teollisuustuotannossa sekä julkisella sektorilla noin 20 prosenttia. Sen sijaan asumisen päästöt lisääntyivät 2,8 prosenttia, koska ihmiset eristäytyivät koteihinsa. Riippuen rajoitusten kestosta vuoden 2020 hiilidioksidipäästöjen kokonaismäärän arvioitiin supistuvan koronakriisin vaikutuksesta noin 4–7 prosenttia. Pariisin ilmastosopimuksessa asetettuun 1,5 asteen tavoitteeseen pääsemiseksi päästöjen olisi kuitenkin supistuttava noin kahdeksan prosenttia vuosittain aina vuoteen 2030 saakka.
Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n mukaan maailman CO2-päästöt supistuvat pandemian vuoksi 2,6 Gt eli lähes kahdeksan prosenttia vuodesta 2019 ja palaavat kymmenen vuotta aiemmin ohitetulle 30,6 gigatonnin vuositasolle. Tämä vähennys on kaikkien aikojen suurin ja kuusinkertainen verrattuna vuoden 2009 ennätykseen, jolloin päästöt laskivat 0,4 Gt maailmanlaajuisen finanssikriisin vaikutuksesta.
IEA kuitenkin huomauttaa, että kriisin jälkeinen rebound-ilmiö saattaa olla vaikutuksiltaan suurempi kuin päästöjen vähenemä, mikäli talouden uudelleenkäynnistämiseen tähtääviä investointeja ei suunnata puhtaaseen energiaan.
Marraskuuhun 2020 mennessä G20-maiden tukitoimista 233 miljardia dollaria oli suunnattu fossiilisten polttoaineiden tuotantoon tai käyttöön, ja vain 146 miljardia dollaria uusiutuvaan energiaan, energiankäytön tehostamiseen tai vähäpäästöisiin vaihtoehtoihin.
Koronapandemia lisäsi kertakäyttömuovin tarvetta ja näin ollen pahensi merien jäteongelmaa. Muovijätettä syntyi noin 26 000 tonnia. Muovia päätyi meriin eniten aasialaisista sairaaloista. Jätteistä on odotettavissa syntyvän jätepyörre Pohjoiselle jäämerelle. Osa jätteestä tulee myös palaamaan rannoille muutaman vuoden kuluessa.
Nälänhädän uhka
Maailman ruokaohjelman johtaja David Beasley varoitti, että koronakriisin vaikutuksesta nälästä kärsivien ihmisten määrä saattaa kasvaa 135 miljoonasta yli 250 miljoonaan. Nälänhätä uhkaa erityisesti Jemeniä, Kongon demokraattista tasavaltaa, Afganistania, Venezuelaa, Etiopiaa, Etelä-Sudania, Sudania, Syyria, Nigeriaa ja Haitia. Beasleyn mukaan maailmaa uhkaa suurin humanitaarinen katastrofi toisen maailmansodan jälkeen.
Muut näkemykset pandemian alkuperälle
Koronaviruspandemiaan liittyy useita salaliittoteorioita. Internetissä liikkui pandemian aikana runsaasti virheellistä tietoa, valeuutisia sekä useita salaliittoteorioita. Lisäksi verkossa levisi videoita, joissa sinänsä tosiin uutisiin perustuen tai aitoa kuvamateriaalia käyttäen luotiin virusepidemiasta liioiteltua kuvaa. Monissa videoissa aito materiaali, harhaanjohtavasti rajatut videopätkät ja täysin eri tapauksia kuvaavat videot sekoittuvat toisiinsa.
Koronavirusrokote
SARS-CoV-2-rokote on rokote, jonka tarkoitus on kehittää immuniteetti SARS-CoV-2:ta vastaan ja estää siten taudin kehittyminen. Maailmalla on useita jo myyntiluvan saaneita rokotteita, joista merkittävimpänä pidetään Biontechin ja Pfizerin yhdessä kehittämää rokotetta. Yhdysvalloissa oli 24. joulukuuta 2020 yli miljoona ihmistä oli saanut kyseisen rokotteen. EU teki yhteishankintasopimuksen kuuden rokotevalmistajan kanssa. Suomi on mukana sopimuksessa. Rokotukset alkoivat joulukuun aikana monissa maissa, mutta rokotetta ei silloin riittänyt kuin koronavirusta hoitavalle henkilökunnalle ja joillekin riskiryhmäläisille.
Koronaviruslääkkeiden kehittely
Koronavirustautia vastaan on kokeiltu joitain viruslääkkeitä, kortikosteroideja ja veriplasman vasta-aineita. Kortikosteroideilla on ollut jonkin verran kuolleisuutta vähentävää vaikutusta.
Katso myös
Influenssa A
Infodemia
Sikainfluenssa
Vuoden 2009 influenssapandemia
Lähteet
Aiheesta muualla
Ajankohtaista koronaviruksesta COVID-19 THL:n päivittäinen tiedote koronavirustilanteesta
THL:n sivut Wuhanin koronaviruksesta
Kirjoituksia koronapandemiasta antropologian ja yhteiskuntatieteiden näkökulmasta Antroblogi.fi-sivustolla
Koronaviruksen reaaliaikainen tartuntatilanne. Johns Hopkinsin yliopisto.
European Centre for Disease Prevention and Control Situation update – worldwide Koronavirustilanne maailmassa
Situation update for the EU/EEA and the UK Koronavirustilanne Euroopassa
Worldometers – Coronavirus Koronaviruksen tartuntamäärät
Worldometers – Coronavirus – Active cases Tiedossa oleva koronavirukseen sairastuneiden määrä
Wuhanin historia
|
686295
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jyrki%20Lentonen
|
Jyrki Lentonen
|
Jyrki Lentonen on suomalainen basisti. Hän on soittanut Stratovarius-yhtyeessä vuosina 1984–1989 ja myöhemmin Tommi Läntisen yhtyeessä.
Lähteet
Suomalaiset metallimusiikin basistit
Stratovariuksen jäsenet
Syntymävuosi puuttuu
Elävät henkilöt
|
115655
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Prepositionaali
|
Prepositionaali
|
Prepositionaali on sija, joka preposition kanssa käytettynä ilmaisee, milloin tai missä jokin asia tapahtuu. Sija esiintyy ainakin albanian, italian ja venäjän kielessä. Suurimmassa osassa slaavilaisia kieliä käytetään sijasta yleisemmin termiä lokatiivi.
Venäjän kielessä prepositionaalia käytetään useimmiten ilmaisemaan missä tai millä. Esimerkiksi ”Я в школе”, ’Minä olen koulussa’ tai ”Я на стадионе”, ’Minä olen stadionilla’.
Venäjän kielessä prepositionaalin sijapääte yksikössä on hyvin usein е, mutta ь-merkkiin eli pehmeään merkkiin päättyvät feminiinisukuiset sanat saavat päätteen и (i). Lisäksi ие-päätteiset neutrit sekä ия-päätteiset feminiinit saavat ии-päätteen. Prepositionaalin monikossa kaikkien perinteisten kovavartaloisten sanojen pääte on ах (ah) ja kaikkien perinteisten pehmeävartaloisten sanojen puolestaan ях (jah). Lisäksi venäjän kielessä on useita sanoja, joilla voi olla kaikissa sijamuodoissa säännöistä ja muista sanoista poikkeava, kullakin omanlaisensa, taivutus.
Sijamuodot
|
1463676
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/SEY
|
SEY
|
SEY voi tarkoittaa seuraavia:
Seychellit, KOK:n ja FIFAn maatunnus SEY
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto
|
1544609
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Melonta%20kes%C3%A4olympialaisissa%202020%20%E2%80%93%20naisten%20500%20metrin%20kajakkiyksikk%C3%B6
|
Melonta kesäolympialaisissa 2020 – naisten 500 metrin kajakkiyksikkö
|
Naisten 500 metrin kajakkiyksikkö Tokion kesäolympialaisissa 2020 kilpailtiin 4.–5. elokuuta 2021 Sea Forest Waterwaylla. Kilpailuun osallistui 13 urheilijaa.
Karsinnat
Olympialaisiin pääsi 13 melojaa. Isäntämaa Japanille oli yksi kiintöpaikka. Lopuista paikoista kuusi täytettiin MM-kilpailujen 2019 perusteella. Loput paikat jaettiin viidessä alueellisessa karsintakilpailussa sekä vuoden 2020 World Cup 2:ssa. Alueellisista karsintakilpailuista Euroopalla oli kaksi paikkaa, muilla yksi.
Paikan varmistaneet maat
Lähde:
Kilpailu
Kilpailu koostuu alkueristä, puolivälieristä, välieristä ja kahdesta loppukilpailusta.
Lähteet
Naisten 500 metrin kajakkiyksikkö
|
996185
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Henrik%20V%20%28n%C3%A4ytelm%C3%A4%29
|
Henrik V (näytelmä)
|
Henrik V () on William Shakespearen viisinäytöksinen näytelmä, jonka aiheena on Englannin kuningas Henrik V. Se on neljäs osa Shakespearen toisessa tetralogiassa, jonka muut osat ovat Rikhard II, Henrik IV: Ensimmäinen osa ja Henrik IV: Toinen osa.
Henrik V esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1599. Kirjallisessa muodossa näytelmä julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1600, joskin tätä versiota ei pidetä yhtä laadukkaana kuin vuonna 1623 First Folio -kokoelmassa julkaistua versiota.
Lähteet
Shakespearen näytelmät
|
101724
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilkka%20Taipale
|
Ilkka Taipale
|
Väinö Ilkka Ilari Taipale (s. 29. marraskuuta 1942 Helsinki) on suomalainen poliitikko, psykiatri, pasifisti ja kansalaisaktivisti. Hän on toiminut Kellokosken mielisairaalan ylilääkärinä, Tampereen yliopiston sosiaalipsykiatrian professorina sekä lukuisissa kansalaisjärjestöissä. Taipale on ajanut parannuksia etenkin asunnottomien, vankien, mielenterveyspotilaiden, alkoholistien, työttömien ja lukihäiriöisten asemaan. Taipale on tunnetuimpia yksinäisten ja syrjäytyneiden miesten asiaa ajaneista aktivisteista Suomessa. Hän oli mukana 1960-luvun opiskelijaradikalismissa, muun muassa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa, Sadankomiteassa ja Marraskuun liikkeessä.
Elämä
Taipale oli yksi niistä, jotka tuomittiin yllytysoikeudenkäynneissä yllytyksestä aseistakieltäytymiseen. ”Olen levittänyt monistetta kadulla kahdelle tuntemattomalle, asevelvollisuusiän sivuuttaneelle naiselle Suopon kulmalla, ennen kuin veimme nimilistan Suopoon. Levittämiseni todistaa Erkki Tuomioja, joka ei millään tavoin pyrkinyt estämään kauhistuttavan tekoni suorittamista.” Taipale sai vuoden ja kolme kuukautta ehdollista vankeutta, Tuomioja kuukauden vähemmän.
Puoluetaustaltaan Taipale on sosialidemokraatti. Hän on toiminut kansanedustajana vuosina 1971–1975 (Helsingin kaupungin vaalipiiri) ja 2000–2007 (Helsingin vaalipiiri) sekä Helsingin kaupunginvaltuustossa vuosina 1969–1980 ja vuodesta 1993 eteenpäin. Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa hän jäi varasijalle ja nousi eduskuntaan helmikuussa 2000, kun Tarja Halonen valittiin tasavallan presidentiksi. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Taipale pyrki takaisin kansanedustajaksi, mutta äänimäärä ei riittänyt valituksi tulemiseen.
Taipaleesta tuli ylioppilas vuonna 1960 Apollon yhteiskoulusta. Hän valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1966 ja väitteli lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi Tampereen yliopistossa vuonna 1982.
Taipale toimi Suomen Rauhanliiton toiminnanjohtaja vuosina 1980–1986. Hän kuuluu ydinsodan vastaisen kansainvälisen lääkärijärjestön IPPNW:n johtoryhmään.
Taipale on koulutukseltaan lääketieteen tohtori, psykiatri ja sosiaalilääketieteen dosentti. Hän on ollut vuodesta 1965 naimisissa lääketieteen tohtori ja professori Vappu Taipaleen kanssa. Heillä on neljä lasta, joista yksi on professori Jussi Taipale. Ilkka Taipaleella on kolme veljeä, joista yksi on oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipale.
Ilkka ja Vappu Taipale ovat kirjoittaneet ja toimittaneet viitisenkymmentä kirjaa – muun muassa pamfletteja, lääketieteellisiä ja sosiaalilääketieteellisiä julkaisuja, artikkelikokoelmia, oppikirjoja, elämäntapaoppaita ja pakinoita. Niiden aiheisiin kuuluvat esimerkiksi pasifismi ja aseistakieltäytyminen, psykiatria, päihteet ja syrjäytyminen, miesasia, vanhukset ja liikenneturvallisuus. Taipaleen toimittama 100 sosiaalista innovaatiota Suomesta (2006) on historian toiseksi eniten käännetty suomalainen kirja.
Julkaisut
Vappu ja Ilkka Taipale: Taipaleella. Into, 2021. ISBN 9789523518049
Toimittajana
Sukupuoleton Suomi, Tammi, 1966.
Ydinasioita: sadankomitean pamfletti rauhasta, Tajo, 1966
Huumausainekysymys, WSOY, 1970
Liikenneturvallisuus, toim. Pertti Tuomola, Marja Nick, Ilkka Taipale. Tammi, 1975 ISBN 951-30-3253-1
Psykiatrian kriisistä: artikkelivalikoima, toim. Ilkka Taipale. Mielenterveys- ja kehitysvamma-alan liitto, 1975 ISBN 951-9342-00-1
Terveystyöntekijäin maailmasta, toim. Irmeli Niemi, Mona Donner ja Ilkka Taipale. Työväen sivistysliitto, TSL ry., 1978 ISBN:951-701-088-5 (terveystyöntekijäin kirjoituskilpailun 1977 aineistosta.
Lapsi ja sota, toim. Marianne Kahnert, David Pitt ja Ilkka Taipale, Suomen rauhanliitto, 1984 ISBN 951-95692-0-0
Ydinsota ja ihmisen mieli: lukemisto, Rauhankirjallisuuden edistämisseura: Lääkärin sosiaalinen vastuu, 1984 ISBN 951-9457-18-6
Finnish peace making, toim.: Kimmo Kiljunen, Folke Sundman and Ilkka Taipale, Suomen rauhanliitto - YK-yhdistys], 1987 ISBN 951-9193-03-0
Asunnottomuuden arkipäivää, kirj.: Aarniola, Raimo...ja muita]. Y-säätiö, 1988 Toim.: Ilkka Taipale, Juha Kaakinen. ISBN 952-90-0064-2
Mielisairaan sosiaalinen asema, toim. Jyrki Salo ja Ilkka Taipale, Kellokosken sairaala, 1991 Sarja:Uudenmaan mielisairaanhuoltopiirin julkaisu, 0788-3102; 1990, 7. ISBN 951-96018-8-0
Psykiatrian hoitomuodot 1900-luvulla, toim. Eero Elomaa ja Ilkka Taipale, Kellokosken sairaala, 1996 ISBN 951-96932-2-X
Mielen sairaat samalle viivalle: vammaisetuuksien soveltaminen, Mielenterveyden keskusliitto, 1997 ISBN 952-5154-06-8
Mielen valtaa: psykiatrian lukemisto, Mielenterveyden keskusliitto, 1999 ISBN 952-5154-12-2
Mieli ja taide, toim. Tuula Heikkilä, Leena Paloheimo ja Ilkka Taipale. Mielenterveyden keskusliitto, 2000 ISBN 952-5154-15-7
War or Health (esipuhe Kofi Annan), Zed Books ; 2002. ISBN 1-85649-950-2., ISBN 1-85649-951-0.
K. J. Lång: Rikos ja rangaistus, oikeus ja kohtuus, toim.t Klaus Mäkelä ja Ilkka Taipale. Vankeinhoidon koulutuskeskus, 2004, Acta poenologica, 1795-0708; 1/2004. ISBN: 951-53-2603-6
(käännetty useille kielille); 2. uud. laitos 2013 ISBN 978-952-222-466-8
Eutanasia: puolesta & vastaan, toim. Esko Seppänen & Ilkka Taipale. Into, 2013 ISBN 978-952-264-2 ISBN 951-9458-00-X
Lempeä kuolema, toim. Sinikka Airas, Pirkko Lahti, Ilkka Taipale. Into, 2014 ISBN 978-952-264-287-5
Neuvostoliitto ja Kiina, Ilkka Taipale, Suomen sadankomitealiitto, 1982 Sadankomiteavihkot n:o 4 ISBN 951-9372-07-5
Palkinnot ja tunnustukset
Aleksis Kiven Seuran Eskon puumerkki -palkinto 1998.
Max Oker-Blom -palkinto
Arkangelin yliopiston lääketieteen kunniatohtori 2004
Lähteet
Aiheesta muualla
Yksinäisten syrjäytyneiden miesten asialla – Kriminaalipolitiikan vaikuttajia. Oikeusministeriö
Ilkka Taipale – Ylioppilaan elämää. Yliopistomuseo
Helsingin vaalipiiri
Kansanedustajat
Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen poliitikot
Nykyiset Helsingin kaupunginvaltuutetut
Suomalaiset toimittajat
Suomentajat
Suomalaiset psykiatrit
Vuonna 1942 syntyneet
Elävät henkilöt
Suomalaiset professorit
Tampereen yliopiston professorit
Suomalaiset pasifistit
Suomalaiset kansalaisaktivistit
|
128318
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Star%20Wars%3A%20Knights%20of%20the%20Old%20Republic%20II%3A%20The%20Sith%20Lords
|
Star Wars: Knights of the Old Republic II: The Sith Lords
|
Star Wars: Knights of the Old Republic II: The Sith Lords on Obsidian Entertainmentin kehittämä ja LucasArtsin julkaisema
Tähtien sodan maailmaan sijoittuva roolipeli. Peli julkaistiin Xboxille vuonna 2004 ja Microsoft Windowsille seuraavana vuonna.
Peli on jatko-osa monia kymmeniä palkintoja saaneelle Star Wars: Knights of the Old Republic -pelille. Alkuperäinen peli on BioWaren kehittämä, mutta yhtiö tuli kiireiseksi muiden projektien kanssa eikä ehtinyt kehittää jatko-osaa. He kuitenkin suosittelivat Obsidian Entertainmentia.
Pelaaminen
Pelaajan toiminta voi johtaa hahmon Voiman pimeälle tai valoisalle puolelle. Pelaaja kehittää omaa jediään tasoittain: alussa hahmo on ensimmäisen tason jedi, mutta 1 000 kokemuspisteen jälkeen tämä pääsee toiselle tasolle. Pelissä on neljä ase- ja neljä suojustyyppiä. Asetyyppejä ovat blaster pistols (laserpistoolit), blaster rifles (laserkiväärit), melee weapons (lähitaisteluaseet), ja lightsabers (valomiekat).
Planeetat
Dantooine
Dxun
Moraband
Malachor V
Nar Shaddaa
Onderon
Peragus II
Telos
Pelattavat hahmot
Jedi
Kreia
Atton
Brianna (Handmaiden)
Mical (Disciple)
HK-47
T3-M4
Bao-Dur
Canderous (Mandalore)
Hanharr
Mira
Visas Marr
Go-To
Minipelit
Swoop race
Pazaak
Turret minigame
Alukset
Ebon Hawk
Aiheesta muualla
Vuoden 2004 videopelit
Tähtien sota -pelit
Tietokoneroolipelit
Xbox-pelit
Windows-pelit
Obsidian Entertainment
|
1479804
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/John%20Snow
|
John Snow
|
John Snow (15. maaliskuuta 1813 York – 16. kesäkuuta 1858 Lontoo) oli brittiläinen lääkäri, jota pidetään yhtenä epidemiologian perustajista. Hän osoitti vuonna 1854 tilastollisella tutkimuksella, että kulkutauti kolera levisi saastuneen juomaveden välityksellä. Snow oli myös merkittävä anestesiologian edelläkävijä.
Elämä ja ura
Snow syntyi hiilitarhatyöläisen pojaksi. Hän kävi koulunsa Yorkissa ja työskenteli 14-vuotiaasta alkaen lääkärinapulaisena Yorkshiren maaseudulla sekä vuosina 1827–1833 Newcastlessa. Hän aloitti vuonna 1836 varsinaiset lääkärinopinnot ja valmistui vuonna 1844 Lontoon yliopistosta. Snow piti yksityistä vastaanottoa Lontoon Sohossa. Vuonna 1849 hänestä tuli Royal College of Physicians -seuran lisensiaatti.
Vuonna 1846 Snow oppi Yhdysvalloissa vastikään keksityn eetterin käytön kivunlievitykseen leikkauksissa ja hän alkoi välittömästi tutkia kaasumaisen eetterin paineen ja lämpötilan suhdetta. Hänet nimitettiin seuraavana vuonna Lontoon St. George’s -sairaalan anestesiologiksi. Hän aloitti pian kokeilut kloroformilla ja kehitti sen annosteluun tarkoitetun välineen. Snow saavutti niin arvostetun maineen, että häntä pyydettiin annostelemaan kloroformia kuningatar Viktorialle tämän synnytysten yhteydessä vuosina 1853 ja 1857, mikä lisäsi yleistä luottamusta kaasuanestesiaa kohtaan. Snow kirjoitti merkittävän teoksen On Chloroform and Other Anaesthetics, joka ilmestyi postuumisti vuonna 1858. Hän kuoli samana vuonna sydänkohtaukseen 45-vuotiaana.
Snow oli kasvissyöjä ja absolutisti, mutta joi myöhempinä vuosinaan hieman viiniä.
Koleratutkimus
Parhaiten Snow tunnetaan koleratutkimuksestaan. Hän tutustui tähän kulkutautiin jo Englannin vuosien 1831–1832 ensimmäisen koleraepidemian aikana. Vuosien 1848–1849 seuraavan epidemian aikana hän osallistui Lontoon epidemiologisen seuran perustamiseen ja julkaisi teoksen On the Mode of Communication of Cholera. Tuohon aikaan koleran uskottiin leviävän myrkyllisten höyryjen eli miasmojen välityksellä, mutta mikrobiteoriaa kannattanut Snow arveli taudinaiheuttajien leviävän ulosteiden kautta veteen ja vaatteisiin. Kun kolmas koleraepidemia puhkesi vuonna 1853, hän ryhtyi suorittamaan Lontoossa tilastollista tutkimusta sairastapauksista todistaakseen väitteensä. Hän vertaili koleratapausten määrää ja sijoittumista kahdella väestöltään samanlaisella Lontoon asuinalueella, jotka saivat juomavetensä eri vesiputkiyhtiöiltä. Sairastumisia oli vähän alueella, jonka vesi tuli Thamesjoen yläjuoksulta kaupungin ulkopuolelta, mutta paljon alueella, joka sai vetensä Lontoon keskusta-alueelta, missä siihen oli sekoittunut viemärivettä. Snow esitti havaintonsa kartoilla kuvitetussa On the Mode of Communication of Cholera -teoksen uudessa laitoksessa (1855).
Tutkimuksen ollessa kesken Snow’n kotitienoolla Sohossa puhkesi elokuun 1854 lopussa äkillinen ja raju paikallinen epidemia. Snow laati haastattelujen perusteella kartan osoitteista, joissa ihmisiä oli sairastunut, ja havaitsi niiden keskittyneen erityisesti Broad Streetin yleisen kaivon lähikortteleihin. Snow’n pyynnöstä kaupunginvaltuusto määräsi 8. syyskuuta 1854 poistamaan Broad Streetin kaivon pumpusta kahvan, jotta asukkaat eivät voisi enää ottaa vettä saastuneesta kaivosta. Vaikka Sohon epidemia oli tuossa vaiheessa jo muutenkin laantumassa, Broad Streetin pumpun tekeminen vaarattomaksi Snow’n ripeän toiminnan ansiosta on jäänyt historiaan kansanterveyden edistämisen merkkipaaluna. Koleran aiheuttava bakteeri Vibrio cholerae löydettiin samana vuonna, mutta sen merkitys taudin synnyssä ymmärrettiin laajasti vasta 1880-luvulla.
Lähteet
Aiheesta muualla
The John Snow Society
Brittiläiset lääkärit
Brittiläiset tieteilijät
Vuonna 1813 syntyneet
Vuonna 1858 kuolleet
Epidemiologit
|
242339
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sven%20J%C3%A4rve
|
Sven Järve
|
Sven Järve (s. 25. heinäkuuta 1980) on virolainen miekkailija, jonka pääase on kalpa.
Järve sijoittui vuoden 2006 miekkailun maailmanmestaruuskilpailuissa henkilökohtaisessa kalvassa pronssille hävittyään semifinaaleissa Joaquin Videiralle 15 – 12.
Järven seura on Tallinna Möök.
Virolaiset miekkailijat
Vuonna 1980 syntyneet
Elävät henkilöt
|
607327
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sarah%20Martin
|
Sarah Martin
|
Sarah Martin (s. 12. helmikuuta 1974 Blackburn, Englanti) on skotlantilainen muusikko. Hän on Belle & Sebastian -yhtyeen viulisti-laulaja. Martin on soittanut Belle & Sebastian -kokoonpanossa vuonna 1996 julkaistusta If You're Feeling Sinister -albumista lähtien. Hän on soittanut yhtyeen seitsemällä albumilla vuosina 1996–2006.
Martin, Sarah
Martin, Sarah
Martin, Sarah
Martin, Sarah
|
1372902
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Marguerite%20Porete
|
Marguerite Porete
|
Marguerite Porete (k. 1. kesäkuuta 1310) oli ranskankielinen mystikko ja Yksinkertaisten sielujen peili -teoksen kirjoittaja. Hänet poltettiin roviolla harhaoppisena Pariisissa kesäkuussa 1310. Porete on yksi keskiajan tunnetuimmista kerettiläisistä, ja hänen teostaan käytettiin yhtenä perusteena antinomistisen, enimmäkseen kirkonmiesten kuvitteleman Vapaan Hengen harhaopin tuomitsemisessa 1300-luvulla.
Elämä
Useimpien keskiajan henkilöiden tavoin Margueriten varhaisista elämänvaiheista tiedetään hyvin vähän. Tiedot perustuvat lähes kokonaan hänen oikeudenkäyntiinsä. Hän oli kotoisin Hainaut'n kreivikunnasta, joka oli ranskankielinen mutta kuului Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan. Koska hän oli oikeudenkäyntinsä aikaan keski-ikäinen, hänen täytyy olla syntynyt noin 1260. Marguerite Porete ilmestyy lähteisiin teoksensa Yksinkertaisten sielujen peili myötä. Muinaisranskaksi kirjoitettu, keskiajan mystiikkaa edustava teksti kertoo sielun halusta luopua kaikesta muusta ja yhtyä Jumalaan rakkaudessa. Joskus vuosien 1296 - 1306 välisenä aikana Cambrain piispa määräsi teoksen poltettavaksi Valenciennessin kaupungissa Margueriten läsnä ollessa.
Oikeudenkäynti
Huolimatta kiellosta, Marguerite ei lopettanut kirjoitustensa levittämistä, ja inkvisiittori Guillaume Humbert ("Pariisilainen") määräsi hänet vangittavaksi 1308. Marguerite kieltäytyi puhumasta inkvisiittorille tai muille esivallan edustajille. Vuonna 1310 komissio, johon kuului 21 Pariisin yliopiston teologia, käsitteli viittätoista Margueriten kirjan väitettä ja tuomitsi ne kerettiläisiksi. Koska Marguerite kieltäytyi tunnustamasta kirjoitustensa harhaoppisuutta ja katumasta, hänet poltettiin Pariisissa kesäkuussa 1310.
Jälkivaikutus
Vaikka Marguerite Poreten teos Yksinkertaisten sielujen peili tuomittiin harhaoppisena ja sen levittäminen kiellettiin, teos levisi myöhäiskeskiajalla latinan-, keski-englannin-, ja italiankielisinä käännöksinä. Alkuperäinen tuomio unohdettiin ja teosta pidettiin usein puhdasoppisena mystiikan tutkielmana. Margueriten teosta pidettiin pitkään kadonneena, kunnes 1946 Vatikaanissa säilynyt latinankielinen käsikirjoitus tunnistettiin Yksinkertaisten sielujen peilin käännökseksi.
Lähteet
Kristilliset mystikot
Harhaopista teloitetut
Keskiajan henkilöt
Vuonna 1310 kuolleet
|
821762
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo%20jalkapallon%20Mestarien%20liigan%20voittaneista%20pelaajista
|
Luettelo jalkapallon Mestarien liigan voittaneista pelaajista
|
Tämä on luettelo jalkapallon Mestarien liigan voittaneista pelaajista. Luettelo sisältää ne mestaruuskauden loppuun asti seuraa edustaneet pelaajat, jotka ovat esiintyneet joukkueessa Mestarien liigan otteluissa kyseisen kauden aikana tai ovat olleet Mestarien liigan finaalissa voittavan joukkueen kokoonpanossa. Mestarien liigan on voittanut kauden 2022-23 loppuun mennessä 544 pelaajaa, jotka edustavat 60 eri kansallisuutta.
Joukkueissa on pelannut voittoisan kauden aikana Mestarien liigassa myös pelaajia, jotka eivät kuitenkaan ole edustaneet seuraa kauden loppuun asti. Tällaisten pelaajien ei lasketa voittaneen kyseisellä kaudella Mestarien liigaa.
Mestarien liigaa on pelattu kaudesta 1992–1993 lähtien. Mestarien liigaa edeltäneen, vuosina 1955–1992 pelatun, Euroopan cupin voittaneet pelaajat eivät ole luettelossa mukana.
Triviaa
Eniten mestaruuksia: 5 mestaruutta - Bale, Gareth , Benzema, Karim , Casemiro , Carvajal, Dani , Cristiano Ronaldo , Isco , Kroos, Toni , Marcelo , Modrić, Luka ja Nacho
Eniten mestaruuksia useammassa seurassa: Seedorf, Clarence - 3 eri seuraa - Ajax 1995, Real Madrid 1998, A.C. Milan 2003, 2007
Nuorin mestaruuden voittanut pelaaja: Muniesa, Marc - 17 vuotta, 61 päivää FC Barcelona 2009
Vanhin mestaruuden voittanut pelaaja: Costacurta, Alessandro - 41 vuotta, 29 päivää - A.C. Milan 2007
Nuorin finaalissa pelannut voittajajoukkueen pelaaja: Kanu, Nwankwo - 18 vuotta, 296 päivää - Ajax 1995
Vanhin finaalissa pelannut voittajajoukkueen pelaaja: Maldini, Paolo - 38 vuotta, 331 päivää - A.C. Milan 2007
Useimmin finaalissa pelannut pelaaja: 6 edustusta - Maldini, Paolo - A.C. Milan 1993, 1994, 1995, 2003, 2005, 2007 (Lisäksi Maldini on pelannut kaksi kertaa, vuosina 1989 ja 1990, Mestarien liigan edeltäjän Euroopan cupin finaalissa.) ja Cristiano Ronaldo - Manchester United 2008, 2009, Real Madrid 2014, 2016, 2017, 2018.
Seuraavat pelaajat ovat voittaneet Mestarien liigan, vaikka eivät ole pelanneet lainkaan liigan pelejä kauden aikana. Heidän katsotaan kuitenkin voittaneen mestaruuden, sillä he ovat olleet voittavan joukkueen kokoonpanossa finaaliottelussa: Bravo, Claudio - FC Barcelona 2015, Brewster, Rhian - Liverpool FC 2019, Carson, Scott - Manchester City FC 2023, Cuisance, Mickaël - Bayern München 2020, de Beer, Wolfgang - Borussia Dortmund 1997, Dreher, Bernd - Bayern München 2001, Greening, Jonathan - Manchester United 1999, Grim, Fred - Ajax 1995, Hoffman, Ron-Thorben - Bayern München 2020, Kelleher, Caoimhin - Liverpool FC 2019, May, David - Manchester United 1999, Mignolet, Simon - Liverpool FC 2019, Muniesa, Marc - FC Barcelona 2009, Nuno - FC Porto 2004, Oxlade-Chamberlain, Alex - Liverpool FC 2019, Perrone, Máximo - Manchester City FC 2023, van der Gouw, Raimond - Manchester United 1999, Starke, Tom - Bayern München 2013, Toldo, Francesco - Inter Milan 2010, Turnbull, Ross - Chelsea FC 2012 ja Ulreich, Sven - Bayern München 2020.
Seuraavat pelaajat ovat voittaneet kolme Mestarien liigan mestaruutta, vaikka eivät ole koskaan pelanneet finaaliottelussa: Casilla, Kiko - Real Madrid 2016, 2017, 2018, Guti - Real Madrid 1998, 2000, 2002, Kovačić, Mateo - Real Madrid 2016, 2017, 2018. Kovačić on voittanut Mestarien liigan yhteensä neljä kertaa: ensimmäisen kerran hän pelasi finaaliottelussa kaudella 2020–2021 Chelsean joukkueessa.
A
Abbiati, Christian - Milan 2003 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Abedi Pelé - Marseille 1993
Abidal, Éric - Barcelona 2009 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa), Barcelona 2011
Abraham, Tammy - Chelsea FC 2021 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Adriano - Barcelona 2011 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), 2015 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Afellay, Ibrahim - Barcelona 2011
Aganzo, David - Real Madrid 2000 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Akanji, Manuel - Manchester City FC 2023
Aké, Nathan - Manchester City FC 2023
Alaba, David - Bayern München 2013, Bayern München 2020, Real Madrid 2022
Alba, Jordi - Barcelona 2015
Albertini, Demetrio - Milan 1994
Alenitšev, Dmitri - Porto 2004
Alexander-Arnold, Trent - Liverpool FC 2019
Alisson - Liverpool FC 2019
Alonso, Marcos - Chelsea FC 2021 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Alonso, Xabi - Liverpool FC 2005, Real Madrid 2014 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Álvarez, Julián - Manchester City FC 2023 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Alves, Dani - Barcelona 2009 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa), 2011, 2015
Amavisca, José Emilio - Real Madrid 1998
Ambrosini, Massimo - Milan 2003, 2007
Amoros, Manuel - Marseille 1993 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Anderson - Manchester United 2008
Andersson, Patrik - Bayern München 2001
Anelka, Nicolas - Real Madrid 2000
Angloma, Jocelyn - Marseille 1993
Anjorin, Faustino - Chelsea FC 2021 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Aranda, Carlos - Real Madrid 2000 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Arbeloa, Álvaro - Real Madrid 2014 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), 2016 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Arrizabalaga, Kepa - Chelsea FC 2021 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Asensio, Marco - Real Madrid 2017, Real Madrid 2018, Real Madrid 2022 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Aubameyang, Catilina - Milan 2003 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Azpilicueta, César - Chelsea FC 2021
B
Badstuber, Holger - Bayern München 2013 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Baía, Vítor - FC Porto 2004
Bale, Gareth - Real Madrid 2014, Real Madrid 2016, Real Madrid 2017, Real Madrid 2018, Real Madrid 2022 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Baljić, Elvir - Real Madrid 2000 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Balotelli, Mario - Inter Milan 2010 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Baresi, Franco - A.C. Milan 1994 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Baros, Milan - Liverpool FC 2005
Barthez, Fabien - Olympique de Marseille 1993
Bartra, Marc - FC Barcelona 2011 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa), FC Barcelona 2015 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Beckham, David - Manchester United 1999
Belletti, Juliano - FC Barcelona 2006
Benzema, Karim - Real Madrid 2014, Real Madrid 2016, Real Madrid 2017, Real Madrid 2018, Real Madrid 2022
Berg, Henning - Manchester United 1999 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Bertrand, Ryan - Chelsea FC 2012
Bišćan, Igor - Liverpool FC 2005 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Bizzarri, Albano - Real Madrid 2000 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Blanco, Antonio - Real Madrid 2022 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Blind, Danny - Ajax 1995
Blomqvist, Jesper - Manchester United 1999
Boateng, Jérôme - Bayern München 2013, Bayern München 2020
Boban, Zvonimir - A.C. Milan 1994
Bogarde, Winston - Ajax 1995 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Bokšić, Alen - Olympique de Marseille 1993
Boli, Basile - Olympique de Marseille 1993
Bonera, Daniele - A.C. Milan 2007 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Borriello, Marco - A.C. Milan 2007 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Bosingwa, José - FC Porto 2004 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), Chelsea FC 2012
Bravo, Claudio - FC Barcelona 2015 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
Brewster, Rhian - Liverpool FC 2019 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
Brocchi, Cristian - A.C. Milan 2003 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), A.C. Milan 2007 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Brown, Wes - Manchester United 1999 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), Manchester United 2008
Busquets, Sergio - FC Barcelona 2009, FC Barcelona 2011, FC Barcelona 2015
But, Vladimir - Borussia Dortmund 1997 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Butt, Nicky - Manchester United 1999
C
Caballero, Willy - Chelsea FC 2021 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
Cáceres, Martín - FC Barcelona 2009 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Cafu - A.C. Milan 2007 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Cahill, Gary - Chelsea FC 2012
Camavinga,Eduardo - Real Madrid 2022
Cambiasso, Esteban - Inter Milan 2010
Campo, Iván - Real Madrid 2000, Real Madrid 2002 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Cañizares, Santiago - Real Madrid 1998 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Carbone, Angelo - A.C. Milan 1994 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Carlos Alberto - FC Porto 2004
Carragher, Jamie - Liverpool FC 2005
Carrera, Massimo - Juventus 1996 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Carrick, Michael - Manchester United 2008
Carson, Scott - Liverpool FC 2005 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), Manchester City FC 2023 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
Carvalho, Ricardo - FC Porto 2004
Carvajal, Dani - Real Madrid 2014, Real Madrid 2016, Real Madrid 2017, Real Madrid 2018, Real Madrid 2022
Casemiro - Real Madrid 2014 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa), Real Madrid 2016, Real Madrid 2017, Real Madrid 2018, Real Madrid 2022
Casillas, Iker - Real Madrid 2000, Real Madrid 2002, Real Madrid 2014
Casilla, Kiko - Real Madrid 2016 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), Real Madrid 2017 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), Real Madrid 2018 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Casoni, Bernard - Olympique de Marseille 1993 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Ceballos, Dani - Real Madrid 2018 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa), Real Madrid 2022
Čech, Petr - Chelsea FC 2012
Celades, Albert - Real Madrid 2002 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
César - Real Madrid 2002
Chamot, José - A.C. Milan 2003 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Chapuisat, Stephane - Borussia Dortmund 1996
Chendo - Real Madrid 1998 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Chilwell, Ben - Chelsea FC 2021
Chivu, Cristian - Inter Milan 2010
Christensen, Andreas - Chelsea FC 2021
Cissé, Djibril - Liverpool FC 2005
Coentrão, Fábio - Real Madrid 2014, Real Madrid 2017 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Cole, Andy - Manchester United 1999
Cole, Ashley - Chelsea FC 2012
Coman, Kingsley - Bayern München 2020
Conte, Antonio - Juventus 1996
Contento, Diego - Bayern München 2013 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Córdoba, Ivan - Inter Milan 2010 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Costa, Jorge - FC Porto 2004
Costa, Ricardo - FC Porto 2004 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Costacurta, Alessandro - A.C. Milan 1994 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa), A.C. Milan 2003, A.C. Milan 2007 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Costinha - FC Porto 2004
Courtois, Thibaut - Real Madrid 2022
Coutinho, Philippe - Bayern München 2020
Cristiano Ronaldo - Manchester United 2008, Real Madrid 2014, Real Madrid 2016, Real Madrid 2017, Real Madrid 2018
Cuisance, Mickaël - Bayern München 2020 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
D
Dalla Bona, Samuele - A.C. Milan 2003 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Dani - Real Madrid 1998 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Danilo - Real Madrid 2016, Real Madrid 2017 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Dante - Bayern München 2013
David Luiz - Chelsea FC 2012
Davids, Edgar - Ajax 1995
Davies, Alphonso - Bayern München 2020
de Beer, Wolfgang - Borussia Dortmund 1997 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
de Boer, Frank - Ajax 1995
de Boer, Ronald - Ajax 1995
De Bruyne, Kevin - Manchester City FC 2023
Deco - FC Porto 2004, FC Barcelona 2006
Del Piero, Alessandro - Juventus 1996
De Napoli, Fernando - A.C. Milan 1994 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Derlei - FC Porto 2004
Desailly, Marcel - Olympique de Marseille 1993, A.C. Milan 1994
Deschamps, Didier - Olympique de Marseille 1993, Juventus 1996
Dias, Rúben - Manchester City FC 2023
Dida - A.C. Milan 2003, A.C. Milan 2007
Di Livio, Angelo - Juventus 1996
di María, Ángel - Real Madrid 2014
Di Meco, Éric - Olympique de Marseille 1993
Dobrovolski, Igor - Olympique de Marseille 1993 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Donadoni, Roberto - A.C. Milan 1994
Dong, Fangzhuo - Manchester United 2008 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Dreher, Bernd - Bayern München 2001 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
Drogba, Didier - Chelsea FC 2012
Dudek, Jerzy - Liverpool FC 2005
Durand, Jean-Philippe - Olympique de Marseille 1993
E
Eagles, Chris - Manchester United 2008 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Ederson - Manchester City FC 2023
Edmílson - FC Barcelona 2006
Effenberg, Stefan - Bayern München 2001
Elber - Bayern München 2001
El Haddadi, Munir - FC Barcelona 2015
Emerson - Chelsea FC 2021 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Eranio, Stefano - A.C. Milan 1994 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Essien, Michael - Chelsea FC 2012 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Eto'o, Samuel - FC Barcelona 2006, FC Barcelona 2009, Inter Milan 2010
Evra, Patrice - Manchester United 2008
Eydelie, Jean-Jacques - Olympique de Marseille 1993
Ezquerro, Santiago - FC Barcelona 2006 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
F
Fabinho - Liverpool FC 2019
Favalli, Giuseppe - A.C. Milan 2007
Feiersinger, Wolfgang - Borussia Dortmund 1997 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Ferdinand, Rio - Manchester United 2008
Fernandes, Ricardo - FC Porto 2004 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Fernando Sanz - Real Madrid 1998 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Ferrara, Ciro - Juventus 1996
Ferreira, Marco - FC Porto 2004 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Ferreira, Paulo - FC Porto 2004, Chelsea FC 2012 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Ferreri, Jean-Marc - Olympique de Marseille 1993 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Fink, Thorsten - Bayern München 2001 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Finnan, Steve - Liverpool FC 2005
Flávio Conceição - Real Madrid 2002
Fletcher, Darren - Manchester United 2008 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Foden, Phil - Manchester City FC 2023
Fontàs, Andreu - FC Barcelona 2011 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Freund, Steffen - Borussia Dortmund 1997 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
G
Gabri - FC Barcelona 2006 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Galli, Filippo - A.C. Milan 1994
García, Luis - Liverpool FC 2005
Gattuso, Gennaro - A.C. Milan 2003, A.C. Milan 2007
Geremi - Real Madrid 2000 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), Real Madrid 2000 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Gerrard, Steven - Liverpool FC 2005
George, Finidi - Ajax 1995
Giggs, Ryan - Manchester United 1999, Manchester United 2008
Gilardino, Alberto - A.C. Milan 2007
Gilmour, Billy - Chelsea FC 2021 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Giroud, Olivier - Chelsea FC 2021 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Giuly, Ludovic - FC Barcelona 2006
Gnabry, Serge - Bayern München 2020
Gomez, Joe - Liverpool FC 2019
Gómez, Mario - Bayern München 2013
Gómez, Sergio - Manchester City FC 2023 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Goretzka, Leon - Bayern München 2020
Grealish, Jack - Manchester City FC 2023
Greening, Jonathan - Manchester United 1999 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
Grim, Fred - Ajax 1995 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
Guðjohnsen, Eiður - FC Barcelona 2009 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Gustavo, Luiz - Bayern München 2013
Guti - Real Madrid 1998 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa), Real Madrid 2000 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa), Real Madrid 2002 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Gutiérrez, Miguel - Real Madrid 2022 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Gündoğan, İlkay - Manchester City FC 2023
H
Haaland, Erling Braut - Manchester City FC 2023
Hakimi, Achraf - Real Madrid 2018 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Hamann, Dietmar - Liverpool 2005
Hargreaves, Owen - Bayern München 2001, Manchester United 2008
Havertz, Kai - Chelsea FC 2021
Hazard, Eden - Real Madrid 2022 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Heinrich, Jörg - Borussia Dortmund 1997
Helguera, Iván - Real Madrid 2000, Real Madrid 2002
Helveg, Thomas - A.C. Milan 2003 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Henderson, Jordan - Liverpool FC 2019
Henry, Thierry - FC Barcelona 2009
Hernández, Lucas - Bayern München 2020 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Hernández, Theo - Real Madrid 2018 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Herrlich, Heiko - Borussia Dortmund 1997
Hierro, Fernando - Real Madrid 1998, Real Madrid 2000, Real Madrid 2002
Hleb, Alexander - FC Barcelona 2009 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Hoffman, Ron-Thorben - Bayern München 2020 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
Hudson-Odoi, Callum - Chelsea FC 2021 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Hyypiä, Sami - Liverpool FC 2005
I
Ielpo, Mario - A.C. Milan 1994 (Pelasi vain yhdessä karsintaottelussa)
Illarramendi, Asier - Real Madrid 2014 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Illgner, Bodo - Real Madrid 1998, Real Madrid 2000 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Iniesta, Andrés - FC Barcelona 2006, FC Barcelona 2009, FC Barcelona 2011, FC Barcelona 2015
Inzaghi, Filippo - A.C. Milan 2003, A.C. Milan 2007
Irwin, Denis - Manchester United 1999
Isco - Real Madrid 2014, Real Madrid 2016, Real Madrid 2017, Real Madrid 2018, Real Madrid 2022 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
Ivanović, Branislav - Chelsea FC 2012 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
J
Jaime - Real Madrid 1998
James, Reece - Chelsea FC 2021
Jancker, Carsten - Bayern München 2001
Jankauskas, Edgaras - FC Porto 2004 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Jankulovski, Marek - A.C. Milan 2007
Jeffrén - FC Barcelona 2011 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Jeremies, Jens - Bayern München 2001 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Jesé - Real Madrid 2014 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa), Real Madrid 2016 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Johnsen, Ronny - Manchester United 1999
Jonathan - FC Barcelona 2011 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Jorginho - Chelsea FC 2021
Jorquera, Albert - FC Barcelona 2006 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), FC Barcelona 2009 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Josemi - Liverpool FC 2005 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Jović, Luka - Real Madrid 2022 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Jugović, Vladimir - Juventus 1996
Júlio César - Borussia Dortmund 1997 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Júlio César - Real Madrid 2000 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Júlio César - Inter Milan 2010
K
Kahn, Oliver - Bayern München 2001
Kaká - Real Madrid 2007
Kalac, Zeljko - A.C. Milan 2007 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Kaladze, Kakha - A.C. Milan 2003, A.C. Milan 2007
Kalou, Salomon - Chelsea FC 2012
Kanté, N’Golo - Chelsea FC 2021
Kanu, Nwankwo - Ajax 1995
Karanka, Aitor - Real Madrid 1998 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), Real Madrid 2000, Real Madrid 2002 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Karembeu, Christian - Real Madrid 1998, Real Madrid 2000 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Keane, Roy - Manchester United 1999 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Keïta, Naby - Liverpool FC 2019 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Keita, Seydou - FC Barcelona 2009, FC Barcelona 2011
Kelleher, Caoimhin - Liverpool FC 2019 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
Kewell, Harry - Liverpool FC 2005
Khedira, Sami - Real Madrid 2014
Kimmich, Joshua - Bayern München 2020
Kirkland, Chris - Liverpool FC 2005 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Kirovski, Jovan - Borussia Dortmund 1997 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Klos, Stefan - Borussia Dortmund 1997
Kluivert, Patrick - Ajax 1995
Kohler, Jürgen - Borussia Dortmund 1997
Kovačić, Mateo - Real Madrid 2016 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa), Real Madrid 2017 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), Real Madrid 2018 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), Chelsea FC 2021
Kree, Martin - Borussia Dortmund 1997
Krkić, Bojan - FC Barcelona 2009 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), FC Barcelona 2011 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Kroos, Toni - Bayern München 2013 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa), Real Madrid 2016, Real Madrid 2017, Real Madrid 2018, Real Madrid 2022
Kuffour, Samuel - Bayern München 2001
Kuszczak, Tomasz - Manchester United 2008 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
L
Lahm, Philipp - Bayern München 2013
Lallana, Adam - Liverpool FC 2019 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Lambert, Paul - Borussia Dortmund 1997
Lampard, Frank - Chelsea FC 2012
Laporte, Aymeric - Manchester City FC 2023 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Larsson, Henrik - FC Barcelona 2006
Laudrup, Brian A.C. Milan 1994 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Laursen, Martin AC Milan 2003 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Lentini, Gianluigi - AC Milan 1994 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Le Tallec, Anthony - Liverpool FC 2005 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Lewandowski, Robert - Bayern München 2020
Lewis, Rico - Manchester City FC 2023 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Linke, Thomas - Bayern München 2001
Litmanen, Jari - Ajax 1995
Lizarazu, Bixente - Bayern München 2001
Llorente, Marcos - Real Madrid 2018 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Lombardo, Attilio - Juventus 1996 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
López, Diego - Real Madrid 2014 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
López, Maxi - FC Barcelona 2006 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Lovren, Dejan - Liverpool FC 2019 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Lúcio - Inter Milan 2010
Luís Figo - Real Madrid 2002
Lunin, Andri - Real Madrid 2022 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
M
Mahrez, Riyad - Manchester City FC 2023 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Maicon - Inter Milan 2010
Makélélé, Claude - Real Madrid 2002
Maldini, Paolo - A.C. Milan 1994, A.C. Milan 2003, A.C. Milan 2007
Malouda, Florent - Chelsea FC 2012
Mandžukić, Mario - Bayern München 2013
Mané, Sadio - Liverpool FC 2019
Maniche - FC Porto 2004
Marcelo - Real Madrid 2014, Real Madrid 2016, Real Madrid 2017, Real Madrid 2018, Real Madrid 2022 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Mariano - Real Madrid 2017 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa), Real Madrid 2022 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Mariga, McDonald - Inter Milan 2010 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Marocchi, Giancarlo - Juventus 1996 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Marquet, Jean-Christophe - Olympique de Marseille 1993 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Márquez, Rafael - FC Barcelona 2006, FC Barcelona 2009 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Martínez, Javi - Bayern München 2013, Bayern München 2020 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Mascherano, Javier - FC Barcelona 2011, FC Barcelona 2015
Massaro, Daniele - A.C. Milan 1994
Mata, Juan - Chelsea FC 2012
Materazzi, Marco - Inter Milan 2010
Mathieu, Jérémy - FC Barcelona 2015
Matip, Joël - Liverpool FC 2015
Mayoral, Borja - Real Madrid 2018 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Maxwell - FC Barcelona 2011 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
May, David - Manchester United 1999 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
McCarthy, Benni - FC Porto 2004
McManaman, Steve - Real Madrid 2000, Real Madrid 2002
Meca, José Manuel - Real Madrid 2000 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Meireles, Raul - Chelsea FC 2012 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Mellor, Neil - Liverpool FC 2005 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Mendes, Pedro - FC Porto 2004
Mendy, Ferland - Real Madrid 2022
Mendy, Edouard - Chelsea FC 2021
Messi, Lionel - FC Barcelona 2006 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa), FC Barcelona 2009, FC Barcelona 2011, FC Barcelona 2015
Mignolet, Simon - Liverpool FC 2019 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
Mijatović, Predrag - Real Madrid 1998
Mikel, John Obi - Chelsea FC 2012 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Militão, Éder - Real Madrid 2022
Milito, Diego - Inter Milan 2010
Milito, Gabriel - FC Barcelona 2011 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Milner, James - Liverpool FC 2019
Miñambres, Óscar - Real Madrid 2002 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Modrić, Luka - Real Madrid 2014, Real Madrid 2016, Real Madrid 2017, Real Madrid 2018, Real Madrid 2022
Montoya, Martin - FC Barcelona 2015 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Moraes, Bruno - FC Porto 2004 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Morata, Álvaro - Real Madrid 2014, Real Madrid 2017
Moreno, Alberto - Liverpool FC 2019 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Morientes, Fernando - Real Madrid 1998, Real Madrid 2000, Real Madrid 2002
Motta, Thiago - FC Barcelona 2006 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), Inter Milan 2010 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Mount, Mason - Chelsea FC 2021
Muniesa, Marc - FC Barcelona 2009 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
Munitis, Pedro - Real Madrid 2002 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Muntari, Sulley - Inter Milan 2010
Müller, Thomas - Bayern München 2013, Bayern München 2020
Möller, Andreas - Borussia Dortmund 1997
N
Nacho - Real Madrid 2014 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa), Real Madrid 2016 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), Real Madrid 2017 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), Real Madrid 2018, Real Madrid 2022 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Nani - Manchester United 2008
Nava, Stefano - A.C. Milan 1994
Navas, Keylor - Real Madrid 2016, Real Madrid 2017, Real Madrid 2018
Nesta, Alessandro - A.C. Milan 2003, A.C. Milan 2007
Neuer, Manuel - Bayern München 2013, Bayern München 2020
Neville, Gary - Manchester United 1999, Manchester United 2008 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Neville, Philip - Manchester United 1999 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Neymar - FC Barcelona 2015
Núñez, Antonio - Liverpool FC 2005 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Nuno - FC Porto 2004 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
O
Oddo, Massimo - A.C. Milan 2007
Odriozola, Alvaro - Bayern München 2020 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Ognjenović, Perica - Real Madrid 2000 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Oier - FC Barcelona 2011 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
Oleguer - FC Barcelona 2006
Oliveira, Ricardo - A.C. Milan 2007 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Olmeta, Pascal - Olympique de Marseille 1993 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Origi, Divock - Liverpool FC 2019
Orlando, Alessandro - A.C. Milan 1994 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Ortega, Stefan - Manchester City FC 2023 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
O'Shea, John - Manchester United 2008 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Oulida, Tarik - Ajax 1995 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Overmars, Marc - Ajax 1995
Oxlade-Chamberlain, Alex - Liverpool FC 2019 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
P
Padovano, Michele - Juventus 1996
Palmer, Cole - Manchester City FC 2023 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Pandev, Goran - Inter Milan 2010
Panucci, Christian - A.C. Milan 1994, Real Madrid 1998
Papin, Jean-Pierre - A.C. Milan 1994 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Park, Ji-Sung - Manchester United 2008 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Paulo Sérgio - Bayern München 2001
Pavard, Benjamin - Bayern München 2020 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Pavón, Francisco - Real Madrid 2002 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Pedro Emanuel - FC Porto 2004
Pedro Rodríguez - FC Barcelona 2009, FC Barcelona 2011, FC Barcelona 2015
Peixoto, César - FC Porto 2004 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Pepe - Real Madrid 2014 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), Real Madrid 2016, Real Madrid 2017 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Perišić, Ivan - Bayern München 2020
Perrone, Máximo - Manchester City FC 2023 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
Peruzzi, Angelo - Juventus 1996
Pessotto, Gianluca - Juventus 1996
Phillips, Kalvin - Manchester City FC 2023 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Pinto, José Manuel - FC Barcelona 2009 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.), FC Barcelona 2011 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Pirlo, Andrea - A.C. Milan 2003, A.C. Milan 2007
Piqué, Gerard - Manchester United 2008 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa), FC Barcelona 2009, FC Barcelona 2011, FC Barcelona 2015
Pizarro, Claudio - Bayern München 2013 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Porrini, Sergio - Juventus 1996 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Portillo, Javier - Real Madrid 2002 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Potter, Darren - Liverpool FC 2005 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Pulišić, Christian - Chelsea FC 2021
Puyol, Carles - FC Barcelona 2006, FC Barcelona 2009, FC Barcelona 2011
Q
Quaresma, Ricardo - Inter Milan 2010 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
R
Raducioiu, Florin - A.C. Milan 1994 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Rafinha - Bayern München 2013 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Rafinha - FC Barcelona 2015 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Rakitić, Ivan - FC Barcelona 2015
Ramires - Chelsea FC 2012 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Ramos, Sergio - Real Madrid 2014, Real Madrid 2016, Real Madrid 2017, Real Madrid 2018
Raúl - Real Madrid 1998, Real Madrid 2000, Real Madrid 2002
Raúl Bravo - Real Madrid 2002 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Ravanelli, Fabrizio - Juventus 1996
Rampulla, Michaelangelo - Juventus 1996 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Redondo, Fernando - Real Madrid 1998, Real Madrid 2000, A.C. Milan 2003 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Reinhardt, Knut - Borussia Dortmund 1997 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Reiziger, Michael - Ajax 1995
Reuter, Stefan - Borussia Dortmund 1997
Ribéry, Franck - Bayern München 2013
Ricken, Lars - Borussia Dortmund 1997
Riedle, Karl-Heinz - Borussia Dortmund 1997
Riise, John Arne - Liverpool FC 2005
Rijkaard, Frank - Ajax 1995
Rivaldo - A.C. Milan 2003 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Robben, Arjen - Bayern München 2013
Roberto Carlos - Real Madrid 1998, Real Madrid 2000, Real Madrid 2002
Roberto Firmino - Liverpool FC 2019
Robertson, Andrew - Liverpool FC 2019
Rodri - Manchester City FC 2023
Rodríguez, James - Real Madrid 2016 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), Real Madrid 2017 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Rodrygo - Real Madrid 2022
Romeu, Oriol - Chelsea FC 2012 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Ronaldinho - FC Barcelona 2006
Rooney, Wayne - Manchester United 2008
Roque Júnior - A.C. Milan 2003
Roque Santa Cruz - Bayern München 2001 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Rossi, Sebastiano - A.C. Milan 1994
Rubén - Real Madrid 2002 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Rui Costa - A.C. Milan 2003
Rüdiger, Antonio - Chelsea FC 2021
S
Sagnol, Willy - Bayern München 2001
Saha, Louis - Manchester United 2008 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Salah, Mohamed - Liverpool FC 2019
Salgado, Michel - Real Madrid 2000, Real Madrid 2002
Salihamidžić, Hasan - Bayern München 2001
Sammer, Matthias - Borussia Dortmund 1997
Samper - FC Barcelona 2015 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Samuel, Walter - Inter Milan 2010
Sánchez, Víctor - FC Barcelona 2006 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Sanchís, Manuel - Real Madrid 1998, Real Madrid 2000
Sandro - FC Barcelona 2015 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Santon, Davide - Inter Milan 2010 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Sauzée, Franck - Olympique de Marseille 1993
Savićević, Dejan - A.C. Milan 1994
Sávio - Real Madrid 1998 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa) Real Madrid 2000, Real Madrid 2002 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Schmeichel, Peter - Manchester United 1999
Schneider, René - Borussia Dortmund 1997 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Scholes, Paul - Manchester United 1999 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa), Manchester United 2008
Scholl, Mehmet - Bayern München 2001
Schweinsteiger, Bastian - Bayern München 2013
Seedorf, Clarence - Ajax 1995, Real Madrid 1998, A.C. Milan 2003, A.C. Milan 2007
Sergi Roberto - FC Barcelona 2011 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa), FC Barcelona 2015 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Serginho - A.C. Milan 2003, A.C. Milan 2007 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Ševtšenko, Andri - A.C. Milan 2003
Sforza, Ciriaco - Bayern München 2001 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Shaqiri, Xherdan - Bayern München 2013 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), Liverpool FC 2019 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Sheringham, Teddy - Manchester United 1999
Silva, Mário - FC Porto 2004 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Silva, Bernardo - Manchester City FC 2023
Silva, Thiago - Chelsea FC 2021
Silvestre, Mikaël - Manchester United 2008 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Šimić, Dario - A.C. Milan 2003 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa), A.C. Milan 2007 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Simone, Marco - A.C. Milan 1994 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Sinama-Pongolle, Florent - Liverpool FC 2005 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Šmicer, Vladimír - Liverpool FC 2005
Sneijder, Wesley - Inter Milan 2010
Solari, Santiago - Real Madrid 2002
Solskjær, Ole Gunnar - Manchester United 1999
Sorín, Juan - Juventus 1996 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Sousa, Paulo - Juventus 1996, Borussia Dortmund 1997
Stam, Jaap - Manchester United 1999
Stanković, Dejan - Inter Milan 2010
Starke, Tom - Bayern München 2013 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
Stones, John - Manchester City FC 2023
Strunz, Thomas - Bayern München 2001 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Sturridge, Daniel - Chelsea FC 2012 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), Liverpool FC 2019 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Suárez, Luis - FC Barcelona 2015
Šuker, Davor - Real Madrid 1998
Süle, Niklas - Bayern München 2020
Sylvinho - FC Barcelona 2006 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), FC Barcelona 2009
T
Tacchinardi, Alessio - Juventus 1996 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Tanko, Ibrahim - Borussia Dortmund 1997 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Tarnat, Michael - Bayern München 2001 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Tassotti, Mauro - A.C. Milan 1994
ter Stegen, Marc-Andre - FC Barcelona 2015
Tejero, Alvaro - Real Madrid 2016 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Terry, John - Chelsea FC 2012 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Tévez, Carlos - Manchester United 2008
Thiago - FC Barcelona 2011 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), Bayern München 2020
Thomas, Jean-Christophe - Olympique de Marseille 1993
Toldo, Francesco - Inter Milan 2010 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
Tolisso, Corentin - Bayern München 2020
Tomasson, Jon Dahl - A.C. Milan 2003 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Torres, Fernando - Chelsea FC 2012
Torricelli, Moreno - Juventus 1996
Touré, Yaya - FC Barcelona 2009
Traore, Djimi - Liverpool FC 2005
Tretschok, René - Borussia Dortmund 1997 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Turnbull, Ross - Chelsea FC 2012 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
Tymoštšuk, Anatoli - Bayern München 2013 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
U
Ulreich, Sven - Bayern München 2020 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
V
Valdés, Víctor - FC Barcelona 2006, FC Barcelona 2009, FC Barcelona 2011
Valdo - Real Madrid 2002 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Valente, Nuno - FC Porto 2004
Vallejo, Jesús - Real Madrid 2018 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa), Real Madrid 2022 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Valverde, Federico - Real Madrid 2022
van Bommel, Mark - FC Barcelona 2006
van Bronckhorst, Giovanni - FC Barcelona 2006
van Buyten, Daniel - Bayern München 2013 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
van der Gouw, Raimond - Manchester United 1999 (Ei pelannut kauden aikana yhdessäkään Mestarien liigan ottelussa, mutta oli finaaliottelussa vaihtopelaajana.)
van der Sar, Edwin - Ajax 1995, Manchester United 2008
van Dijk, Virgil - Liverpool FC 2019
van Vossen, Peter - Ajax 1995 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Varane, Raphaël - Real Madrid 2014, Real Madrid 2016 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa), Real Madrid 2017, Real Madrid 2018
Vázquez, Lucas - Real Madrid 2016, Real Madrid 2017 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa), Real Madrid 2018 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), Real Madrid 2022 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Vázquez, Víctor - FC Barcelona 2009 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa), FC Barcelona 2011 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Vialli, Gianluca - Juventus 1996
Víctor - Real Madrid 1998 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Vidić, Nemanja - Manchester United 2008
Vierchowod, Pietro - Juventus 1996
Villa, David - FC Barcelona 2011
Vinícius Júnior - Real Madrid 2022
Völler, Rudi - Olympique de Marseille 1993
W
Walker, Kyle - Manchester City FC 2023
Warnock, Stephen - Liverpool FC 2005 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Welsh, John - Liverpool FC 2005 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Werner, Timo - Chelsea FC 2021
Wessels, Stefan - Bayern München 2001 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Wiesinger, Michael - Bayern München 2001 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
Wijnaldum, Georginio - Liverpool FC 2019
Wilson, Mark - Manchester United 1999 (Ei ollut kokoonpanossa finaaliottelussa)
X
Xavi - FC Barcelona 2006 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa), FC Barcelona 2009, FC Barcelona 2011, FC Barcelona 2015
Y
Yorke, Dwight - Manchester United 1999
Z
Zanetti, Javier - Inter Milan 2010
Zickler, Alexander - Bayern München 2001
Zidane, Zinedine - Real Madrid 2002
Zirkzee, Joshua - Bayern München 2020 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Ziyech, Hakim - Chelsea FC 2021 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Zorc, Michael - Borussia Dortmund 1997
Zouma, Kurt - Chelsea FC 2021 (Vaihtopelaaja, joka ei pelannut finaaliottelussa)
Pelaajien kansallisuudet
Mestareiden liigan on voittanut kauden 2022-23 loppuun mennessä 544 pelaajaa, jotka edustavat 60 eri kansallisuutta.
92 pelaajaa
Espanja
56 pelaajaa
Saksa
55 pelaajaa
Italia
52 pelaajaa
Englanti
47 pelaajaa
Ranska
46 pelaajaa
Brasilia
29 pelaajaa
Portugali
25 pelaajaa
Hollanti
18 pelaajaa
Argentiina
11 pelaajaa
Kroatia
6 pelaajaa
Belgia, Serbia, Tanska
5 pelaajaa
Ghana, Irlanti, Norja
4 pelaajaa
Skotlanti, Sveitsi, Tšekki
3 pelaajaa
Nigeria, Norsunluurannikko, Puola, Ruotsi, Ukraina, Uruguay, Venäjä
2 pelaajaa
Australia, Bosnia ja Hertsegovina, Kamerun, Kolumbia, Mali, Marokko, Meksiko, Montenegro, Romania, Suomi, Wales, Yhdysvallat
1 pelaaja
Algeria, Chile, Costa Rica, Dominikaaninen tasavalta, Egypti, Etelä-Afrikka, Etelä-Korea, Gabon, Georgia, Guinea, Islanti, Itävalta, Kanada, Kenia, Kiina, Liettua, Makedonia, Paraguay, Peru, Senegal, Trinidad & Tobago, Valko-Venäjä
Lähteet
http://www.worldfootball.net/
http://www.uefa.com/MultimediaFiles/Download/EuroExperience/competitions/Publications/02/28/56/89/2285689_DOWNLOAD.pdf
Mestarien liigan voittaneista pelaajista
|
1020602
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Strangeways%2C%20Here%20We%20Come
|
Strangeways, Here We Come
|
Strangeways, Here We Come on englantilaisen rockyhtye The Smithsin neljäs ja viimeinen studioalbumi, joka julkaistiin vuonna 1987.
Albumin kansikuvassa on näyttelijä Richard Davalos.
Kappaleet
Lähteet
The Smithsin albumit
Vuoden 1987 albumit
|
1317829
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Moderna%20Tider
|
Moderna Tider
|
Moderna Tider on ruotsalaisen popyhtye Gyllene Tiderin toinen albumi, joka julkaistiin vuonna 1981 levymerkillä Parlophone. Se nousi Sverigetopplistanin sijalle 1. ja VG-listan sijalle 2. 150 000 ensimmäistä LP:tä sisälsi bonus EP:n Swing & Sweet.
Vuonna 2009 Moderna Tider pääsi mukaan kirjaan Tusen svenska klassiker, johon koottiin tuhat Ruotsissa julkaistujen kirjojen, elokuvien, äänilevyjen ja tv-ohjelmien klassikkoa.
Kappaleet
Kaikki kappaleet kirjoittanut Per Gessle, ellei toisin mainita.
A-puoli
B-puoli
7" EP Swing & Sweet
Kokoonpano
Per Gessle – kitara, laulu
Mats Persson – kitara
Anders Herrlin – basso
Göran Fritzon – kosketinsoittimet, urut
Micke "Syd" Andersson – rummut
Lähteet
Aiheesta muualla
Moderna Tider discogs.com -sivustolla
Vuoden 1981 albumit
Gyllene Tiderin albumit
|
1285413
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Inderjeet%20Singh
|
Inderjeet Singh
|
Inderjeet Singh (s. 19. huhtikuuta 1988) on intialainen kuulantyöntäjä. Hänen ennätyksensä on maaliskuussa 2015 Mangalurussa työnnetty 20,65 m.
Singh oli toinen vuoden 2013 kesäuniversiadeissa tuloksella 19,70 m. Vuonna 2014 hän työnsi pronssille Aasian kisoissa tuloksella 19,63 m.
Vuosi 2015 on Singhille menestyksekäs. Hän voitti sekä Aasian mestaruuden Wuhanissa työntämällä kisaennätyksen 20,41 m että kesäuniversiadit Gwangjussa työntämällä sielläkin kisaennätyksen 20,27 m. Hän pääsi myös Pekingin MM-kilpailujen finaaliin työntämällä karsinnan neljänneksi tuloksella 20,47 m. Finaalissa hän oli 11. työnnettyään tuloksen 19,52 m.
Lähteet
Intialaiset kuulantyöntäjät
Vuonna 1988 syntyneet
Elävät henkilöt
|
520611
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4%C3%A4kiekon%20maailmanmestaruuskilpailut%202013
|
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2013
|
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2013 olivat 77. jääkiekon miesten maailmanmestaruuskisat. Ne järjestettiin vuoden 2012 maailmanmestaruuskisojen tavoin Ruotsissa ja Suomessa. Kisat päätettiin vuonna 2009 Sveitsin maailmanmestaruuskisojen yhteydessä jakaa Ruotsin ja Suomen kesken. Välierävaiheesta eteenpäin Ruotsi toimi kisojen isäntänä. Vuoden 2012 maailmanmestaruuskisoissa järjestys oli päinvastainen Suomen ja Ruotsin välillä. Ensimmäistä kertaa 27 vuoteen isäntämaa voitti kilpailut, kun Ruotsi löi loppuottelussa Sveitsin lukemin 5–1. Edellinen mestaruuden voittanut isäntämaa oli Neuvostoliitto vuonna 1986. Olympialaisissa isäntämaan voitto nähtiin tosin jo vuonna 2010, kun Kanada voitti kultaa Vancouverissa. Sveitsin jääkiekkomaajoukkue voitti kisoista ensimmäisen mitalinsa maailmanmestaruuskisoista 60 vuoteen.
Kisojen ensimmäiset liput tulivat myyntiin 15. lokakuuta 2012. Suomen Jääkiekkoliitto jäi kisoista voitolle 3,9 miljoonan euroa.
Kisojen yhteydessä päätettiin vuoden 2017 kisojen järjestäjät, joiksi valikoituivat Ranskan Pariisi ja Saksan Köln.
Valintaprosessi
Ruotsi valittiin järjestäjämaaksi 21. syyskuuta 2007 Vancouverissa, mutta myöhemmin kisat päätettiin jakaa Suomen kanssa.
Otteluareenat
Joukkueet
Lohkot määräytyivät vuoden 2012 maailmanrankingin perusteella. Itävalta ja Slovenia nousivat 1. divisioonasta pääsarjaan.
Lohko STO
3.
4.
5.
8.
9.
12.
13.
18.
Lohko HEL
1.
2.
6.
7.
10.
11.
14.
15.
Alkusarja
Lohko STO
Ottelut
Otteluiden alkamisajat ovat Ruotsin aikoja, (UTC+2).
Lohko HEL
Latvia sijoittui huonommasta maalierosta huolimatta Ranskan edelle voitettuaan maiden keskinäisen kohtaamisen.
Ottelut
Otteluiden alkamisajat ovat Suomen aikoja, (UTC+3).
Pudotuspelit
{{Turnauspuu8
|16.5. – Hartwall Areena| | 4 | | 3
|16.5. – Globen| | 2 || 3 vl.
|16.5. – Globen| | 2 | | 1
|16.5. – Hartwall Areena| | 3 | | 8
|18.5. – Globen| | 0 | | 3
|18.5. – Globen| | 3 | | 0
|19.5. – Globen| | 1 | | 5
|19.5. – Globen| | 2 | | 3 vl. }}
Puolivälierät
Otteluiden alkamisajat ovat paikallisia aikoja; Ruotsi UTC+2 ja Suomi UTC+3.
Välierät
Otteluiden alkamisajat ovat Ruotsin aikaa, (UTC+2).
Mitaliottelut
Otteluiden alkamisajat ovat Ruotsin aikaa, (UTC+2).
Pronssiottelu
Loppuottelu
Tilastot
Pistepörssi
Maalivahtien torjuntatilastot
LopputuloksetPääsarjan kisat & 1. divisioona A-Lohko B-lohko2. divisioona A-lohko B-lohko3. divisioona KarsiutuneetPääsarjan turnaus pelatiin Ruotsissa ja Suomessa. Pääsarjan kaksi viimeistä joukkuetta putosivat seuraavaksi vuodeksi 1. divisioonaan. Puolestaan 3. divisioonan karsintasarja pelattiin jo lokakuussa 2012, ja muut divisioonat pelattiin huhtikuussa 2013.
Palkinnot
IIHF:n valitsemat turnauksen parhaat pelaajatParas maalivahti: Jhonas EnrothParas puolustaja: Roman JosiParas hyökkääjä Petri Kontiola
Median valitsema tähtikentällinenMaalivahti: Jhonas EnrothPuolustajat: Roman Josi, Julien VauclairHyökkääjät: Petri Kontiola, Paul Stastny, Henrik SedinArvokkain pelaaja: Roman Josi
Erotuomarit
IIHF valitsi 16 päätuomaria ja 16 linjatuomaria kilpailuihin.Päätuomarit: Vladimír Baluška
Lars Brüggemann
Vjatšeslav Bulanov
Ian Croft
Martin Frano
Antonín Jerábek
Morgan Johansson
Keith Kaval
Matt Kirk
Konstantin Olenin
Daniel Piechaczek
Aleksi Rantala
Brent Reiber
Jyri Rönn
Marcus Vinnerborg
Derek ZalaskiLinjatuomarit:'''
Roger Arm
Petr Blümel
Chris Carlson
Jimmy Dahmen
Ivan Dedjulja
Pierre Dehaen
Sirko Hunnius
Johannes Käck
Jon Kilian
Jonathan Morrison
André Schrader
Sergei Sheljanin
Sakari Suominen
Miroslav Valach
Jesse Wilmot
Christopher Woodworth
Kisojen televisiolähetysoikeudet
Kisojen kaikki 64 peliä televisioitiin yli 20 teräväpiirtokameralla. Myös YouTube näytti Internetin välityksellä otteluita 30 minuutin viiveellä. Kisat televisioitiin myös ensimmäistä kertaa Isossa-Britanniassa. Suomessa kisoja selosti MTV3:n kanavilla Antero Mertaranta, Juha Taivainen, Mika Saukkonen, Kimmo Porttila ja Sebastian Waheeb. Maksuttomalla MTV3-kanavalla Antero Mertarannan ääntä kuultiin Suomi–Saksa- ja Suomi–Itävalta-peleissä sekä pronssiottelussa Suomi–Yhdysvallat.
Katso myös
Jääkiekon 1. divisioonan maailmanmestaruuskilpailut 2013
Jääkiekon 2. divisioonan maailmanmestaruuskilpailut 2013
Jääkiekon 3. divisioonan maailmanmestaruuskilpailut 2013
Jääkiekon 3. divisioonan maailmanmestaruuskilpailujen 2013 karsintasarja
Lähteet
http://www.iihf.com/channels1213/wm/schedule.html Otteluohjelma (viitattu: 2.7.2012)
Turnaus IIHF:n tulospalvelussa
Viitteet
Aiheesta muualla
Kisat IIHF:n sivuilla
YLE:n kisasivut
Leijonat.fi - Team Finland Media Guide 2013
2013
Maailmanmestaruuskilpailut
Suomen jääkiekko
Maailmanmestaruuskilpailut 2013
Ruotsin urheilutapahtumat
|
470362
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksandr%20Legkov
|
Aleksandr Legkov
|
Aleksandr Gennadjevitš Legkov (, virallisissa yhteyksissä Алекса́ндр Генна́дьевич Легко́в , s. 5. kesäkuuta 1983) on venäläinen uransa lopettanut maastohiihtäjä. Hän on Tour de Skin ja normaalimatkojen maailmancupin voittaja ja MM-mitalisti.
Legkov teki läpimurtonsa maailman huipulle kaudella 2006–2007. Hän sijoittui Tour de Skillä toiseksi Saksan Tobias Angererin jälkeen. Hän sijoittui myös kokonaiscupissa toiseksi 551 pistettä Angererista jääneenä. Hän oli mukana voittamassa Venäjälle viestin MM-hopeaa Sapporosta, jossa sijoittui lisäksi 15 kilometrillä viidenneksi ja yhdistelmäkilpailussa kuudenneksi. Liberecin MM-kilpailuissa 2009 ja Vancouverin olympialaisissa 2010 hän oli yhdistelmäkilpailussa neljäs. Val di Fiemmen MM-kilpailuissa 2013 hän sijoittui 50 kilometrillä neljänneksi ja yhdistelmäkilpailussa kuudenneksi. Viestistä hän voitti pronssia Venäjän joukkueen kanssa.
Sotšin olympialaisissa 2014 Legkov hiihti kolmannen osuuden Venäjän toiseksi sijoittuneessa joukkueessa ja johdatti venäläiset kolmoisvoittoon 50 kilometrillä, mutta hänen tuloksensa mitätöitiin vuonna 2017 dopingrikkomusten takia. Marraskuussa 2017 uutisoitiin Legkovin Sotšin olympiakisojen tulosten mitätöinnistä ja hänen asettamisestaan elinikäiseen kilpailukieltoon olympialaisissa.. Venäjän hiihtoliitto ilmoitti kuitenkin välittömästi puheenjohtajansa Jelena Välben toimesta että Venäjä ei hyväksy KOK:n päätöstä ja valittaa siitä vetoomustuomioistuin CAS:iin, joka sitten päättikin vuoden 2018 helmikuussa palauttaa hylätyt mitalit Legkoville.
Legkov on sijoittunut maailmancupin kokonaiskilpailussa toiseksi kausilla 2006–2007, 2012–2013 ja 2013–2014 sekä viidenneksi kausilla 2010–2011 ja 2011–2012. Normaalimatkojen cupin hän voitti kaudella 2012–2013. Hän on voittanut kuusi maailmancupin osakilpailua: 30 kilometrin yhteislähdön 20. tammikuuta 2007 Rybinskissä, 15 kilometrin väliaikalähdön 8. maaliskuuta 2009 Lahdessa, maailmancupin avaustapahtuman marraskuussa 2010 Kuusamossa, Tour de Skin kokonaiskilpailun 2012–2013, Oslon 50 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökilpailun 16. maaliskuuta 2013 ja Toblachin 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailun 1. helmikuuta 2014. Yhteensä hän on ollut maailmancupissa 21 kertaa palkintokorokkeella. Lisäksi hän on kuulunut maailmancup-viestin voittaneeseen Venäjän joukkueeseen 17. joulukuuta 2006 La Clusazissa, 6. helmikuuta 2011 Rybinskissä ja 8. joulukuuta 2013 Lillehammerissa sekä sijoittunut viestijoukkueen mukana maailmancupissa kaikkiaan yksitoista kertaa kolmen parhaan joukkoon. Tour de Skillä 2011–2012 hän voitti 5 kilometrin kilpailun Toblachissa ja oli lisäksi nopein viimeisellä etapilla Val di Fiemmessä. Kaudella 2012–2013 hän voitti Ruka triplaan kuuluneen 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailun.
Legkov lopetti uransa maastohiihtäjänä keväällä 2018.
Maailmancupin osakilpailuvoitot
Lähteet
Viitteet
Venäläiset maastohiihtäjät
Dopingrikkomuksesta tuomitut hiihtäjät
Dopingrikkomuksesta tuomitut venäläiset
Vuonna 1983 syntyneet
Elävät henkilöt
|
34964
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Andy%20Warhol
|
Andy Warhol
|
Andy Warhol (oikealta nimeltään Andrew Warhola, 6. elokuuta 1928 Pittsburgh, Pennsylvania, Yhdysvallat – 22. helmikuuta 1987 New York) oli yhdysvaltalainen kuvataiteilija ja elokuvantekijä. Warhol aloitti uransa 1950-luvulla mainospiirtäjänä. Hän oli 1960-luvun alussa suosioon nousseen pop-taiteen edelläkävijöitä, jonka töistä, kuten sarjasta silkkipainettuja Marilyn Monroen kasvokuvia, on tullut pop-taiteen ikonisia teoksia. Vuodesta 1963 alkaen Warhol saavutti mainetta myös underground-elokuvien tekijänä, ja 1970-luvulla hänestä tuli hyvin kysytty kuuluisuuksien muotokuvien maalaaja. Warholin New Yorkiin perustama The Factory -studio oli tunnettu taiteilijoiden tapaamispaikka ja aikansa dekadentin elämäntyylin symboli. Warhol perusti myös Interview-lehden ja aloitti 1970-luvun lopulla oman televisio-ohjelman.
Warhol tunnettiin taiteensa lisäksi myös epätavallisesta ulkonäöstään ja harkitun erikoisesta julkisesta käyttäytymisestään. Hän oli tuottelias elämänsä loppuun asti. Warhol kuoli vuonna 1987 yllättäen sappirakkoleikkauksen komplikaatioihin. Monista hänen töistään on maksettu nykytaiteen korkeimpia hintoja, enimmillään useita kymmeniä miljoonia euroja.
Tausta ja varhaisvaiheet
Andy Warholin vanhemmat Julia (Julija) ja Andrew (Andri) olivat kotoisin nykyisen Slovakian rajalla sijaitsevasta Mikován kylästä. He olivat kansallisuudeltaan ruteeneja. Muutama vuosi häiden jälkeen Andri muutti 1910-luvulla Yhdysvaltoihin Pittsburghiin, ja Julija seurasi häntä vuonna 1921.
Andrew Warhola syntyi Pittsburghin teollisuuskaupungissa 6. elokuuta 1928. Hänellä oli kaksi vanhempaa veljeä. Perheen kotikielenä oli ruteeni. Warholat olivat hartaita idän katolisia, ja myös Andy oli koko elämänsä hyvin uskonnollinen. Andrew Warhola vanhempi työskenteli Eichleay-yhtiössä, jonka alaa oli tien- ja talonrakennus, ja myöhemmin sekatyömiehenä. Julia oli osa-aikainen siivooja ja myi tekemiään käsitöitä ovelta ovelle. Andy oli lapsena erityisen läheinen äitinsä kanssa, joka opetti Andyn piirtämään. Naapurustossa asui paljon lapsia, mutta Andy oli omissa maailmoissaan viihtyvä taiteellinen älykkö, joka viihtyi paremmin tyttöjen seurassa kuin poikien urheiluleikeissä.
Andy sairasteli lapsena usein. Vakavin sairaus oli hänen kahdeksanvuotiaana sairastamansa tanssitauti. Toipilasaikana hänellä oli aikaa tutustua populaarikulttuuriin kuten elokuviin ja sarjakuviin. Sairauksista jäi hänelle elinikäinen ihottuma. Andyn John-veli otti vastuun perheen taloudesta, kun perheen isä sairastui ja kuoli Andyn ollessa teini-iässä. Isä oli ollut toiveikas koulussa menestyneen Andyn tulevaisuuden suhteen, ja John kertoi myöhemmin, että isän kuolemalla oli ollut hyvin suuri vaikutus Andyyn. Isän kuoleman seurauksena Julia-äidistä ja Andysta tuli entistäkin läheisemmät.
Andy alkoi opiskella piirtämistä yhdeksänvuotiaana paikallisen Carnegie-museon lauantaisilla piirustustunneilla. Hän piirsi kouluvuosinaan ahkerasti ja herätti kuvaamataidonopettajiensa huomion taidoillaan ja omintakeisella tyylillään. Hän kävi myös paljon elokuvissa, ja hän oli kiinnostunut lehtien onnettomuusuutisista.
High schoolin jälkeen Andy jatkoi opintoja Carnegien teknillisessä korkeakoulussa, sillä sen kuvaamataiteen laitos oli arvostettu. Kielivaikeuksien vuoksi Andylla oli vaikeuksia teoriaopinnoissa, eivätkä taideopettajat useinkaan ymmärtäneet hänen luovia ja omapäisiä aikaansaannoksiaan, jotka vaikuttivat joskus pelkiltä tuherruksilta. Andy erotettiin ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen, mutta syksyllä hän pääsi takaisin kouluun kesätyön ohessa tekemiensä piirustusten ansiosta. Hän kokosi niistä ensimmäisen näyttelynsä ja sai sen esille syyslukukauden alkajaisiksi.
Toisena opiskeluvuonna Andy kiinnostui myös tanssista ja alkoi käydä sinfoniaorkesterin konserteissa. Hän oli niin ystäväpiirissään kuin opettajiensakin parissa suosittu, ja taidekouluyhteisössä hänen homoseksuaalisuutensa hyväksyttiin.
Vuonna 1948 ennen neljättä ja viimeistä college-vuottaan Andy sai töitä tavaratalon näyteikkunoiden taustamaalaajana. Somistajan työssä hän oppi täyttämään kaupallisen taiteilijan vaatimukset, kuten nopean työskentelyn tärkeyden.
Ura
Mainostaiteilijan ura 1950-luvulla
Pian opintojensa päätyttyä vuonna 1949 Warhol muutti Manhattanille taiteilijaystävänsä Philip Pearlsteinin kanssa. Hän sai pian myydyksi kenkäpiirroksiaan muotilehdille ja sen jälkeen kansikuvia lehdille, yrityksille ja levy-yhtiöille. Hän ryhtyi myös luomaan itselleen omaperäistä imagoa, johon kuului harkitun rento pukeutuminen ja kuiskaileva puhetyyli. Vuonna 1949 hän otti taiteilijanimen Andy Warhol. Julia Warhol muutti 1952 New Yorkiin asumaan poikansa luokse, ja he muuttivat erilleen vasta vuonna 1971.
Warhol menestyi vuosi vuodelta paremmin kuvittajana, mutta halusi myös vakavasti otettavaksi taiteilijaksi. Hänen ensimmäinen gallerianäyttelynsä 15 Drawings Based on the Writings of Truman Capote avattiin 16. kesäkuuta 1952 New Yorkissa. Näyttelyä ei kuitenkaan otettu kovin vakavasti, eikä yhtään piirrosta myyty. Warholin piirrosten aiheena olivat tuohon aikaan usein perhoset, naisten kengät ja pojat.
Vuonna 1953 Warhol sai agentikseen Fritzie Millerin, jonka ansiosta Warhol sai piirroksiaan pian kaupungin merkittävimpiin lehtiin, kuten Vogueen ja Harper’s Bazaariin, ja alkoi ansaita hyvin. Kaljuuntumisen vuoksi Warhol alkoi pitää harmaata peruukkia. Hän perusteli värin valintaa sillä, että harmaa peruukki sai hänet vaikuttamaan ”ikäistään nuoremmalta”.
Warholin toinen näyttely, jonka piirrosten aiheena oli tanssija John Butler, ei herättänyt sekään huomiota. Kaupallisen taiteen maailmassa hän oli kuitenkin jo tähti ja sai huippupalkkioita, jopa 30 000 – 50 000 dollaria vuodessa. Hän sai mainostöistään myös useita palkintoja. Vuonna 1955 Warhol teki huomiota herättäneen sarjan I. Millerin kenkäkaupan mainoksia New York Timesin sunnuntainumeroihin. Seuraavana vuonna hän sai myönteistä huomiota, ja hänen näyttelynsä Golden Slippers, joka oli koottu kenkiä esittävistä tahraviivapiirustuksista, esiteltiin kahdella aukeamalla Life-lehdessä. Häntä ei kuitenkaan vielä hyväksytty vakavasti otettavien taiteilijoiden piireihin kaupallisen taustansa eikä avoimen homoseksuaalisuutensa vuoksi. Warhol perusti 1957 yhtiön nimeltä Andy Warhol Enterprises, alkoi sijoittaa osakkeisiin ja ryhtyi kartuttamaan omaa taidekokoelmaa.
Pop-taiteilijan uran alku 1960-luvulla
Pop-taide oli syntynyt Englannissa vuonna 1956, ja 1950-luvun lopulla myös Warholin taiteessa alkoi näkyä merkkejä pop-taiteesta, kuten toiston käyttöä. Amerikkalaistaiteilijoiden Jasper Johnsin ja Robert Rauschenbergin pop-taidetta sivuavat näyttelyt vuonna 1958 tekivät Warholiin vaikutuksen ja voimistivat hänen haluaan irtautua mainospiirtämisestä ja ryhtyä vakavaksi taiteilijaksi.
Vuonna 1960 Warhol alkoi maalata kuvia mainoksista, sarjakuvista sekä arkipäiväisistä esineistä ja tehdä taiteellisia kokeiluja eri tekniikoilla ja materiaaleilla. Sarjakuva-aiheista hän luopui sen jälkeen, kun nuori pop-taiteilija Roy Lichtenstein oli alkanut saada mainetta sarjakuva-aiheisilla maalauksillaan. Imagoa Warhol loi itselleen käyttämällä hopeanväristä peruukkia, vastailemalla kysymyksiin yksitavuisilla ja sekavilla tokaisuilla sekä korostamalla naismaisia elkeitään. Warhol tutustui myös Metropolitan-museon apulaiskuraattoriin Henry Geldzahleriin, josta tuli hänelle loppuelämäksi tärkeä taidekumppani ja ystävä.
Seuraavaksi Warhol alkoi maalata sarjoja dollarin seteleistä ja Campbellin tomaattikeittopurkeista. Hän oli joulukuussa 1961 saanut aiheen sisustussuunnittelijalta ja gallerianomistajalta Muriel Latow’lta. Warhol oli kaivannut vaikuttavaa ja yksilöllistä ideaa ja pyysi Latow’lta apua. Tämä ehdotti 50 dollarin maksua vastaan, että Warhol maalaisi sitä, mistä piti eniten maailmassa – rahaa – tai minkä kaikki tuntevat, kuten Campbellin keittopurkkeja. Warhol ihastui ehdotuksiin ja aloitti työt välittömästi. Kolmenkymmenenkahden Campbell-purkin sarja herätti huomiota, ja maalauksista koottiin vuonna 1962 näyttely Los Angelesiin. Warhol kertoi Time-lehden haastattelussa 11. toukokuuta 1962:
Warhol teki kesällä 1962 Campbellin keittopurkkien lisäksi muitakin toistoon perustuvia maalaussarjoja, kuten sarjan Coca-Cola-pulloista. Hän otti käyttöön silkkipainomenetelmän eli serigrafian, jolla hän pystyi toistamaan samoja kuvia nopeasti eri värisinä. Ensimmäinen tällä tekniikalla valmistunut teos oli Marilyn Monroen valokuvasta tehty 23 erivärisen muotokuvan sarja. Warhol alkoi saada tunnustusta ja mainetta myös vakavana taiteilijana. Taidekriitikot sanoivat hänen olevan pop-taiteen lipunkantaja ja purkavan korkeakulttuuriin kytketyt mystifioinnit. Pop-taiteen arvostelijat taas ottivat Warholin kohteekseen ja kutsuivat hänen töitään muun muassa ”sisällyksettömiksi huijauksiksi”. Kielteisesti Warholiin suhtautuivat etenkin abstraktin ekpressionismin edustajat, kuten Willem de Kooning ja Mark Rothko.
Vuonna 1963 Warhol vuokrasi ateljeen tyhjäksi jääneeltä paloasemalta, sillä hänen asuntonsa oli jo käynyt ahtaaksi työskentelyyn, ja palkkasi assistentin auttamaan serigrafioiden tekemisessä. Keväällä ja kesällä 1963 Warhol maalasi joukon merkittäviä muotokuvia, kuten sarjan 180-senttisiä, hopeanvärisiä Elviksen kuvia. Warhol pyrki koko ajan löytämään uusia, tyrmistyttäviä ideoita. Välillä hän kuvasi synkkiä aiheita, kuten väkivaltaa, onnettomuuksia ja kuolemaa. Warholin vuosien 1961–1966 maalaukset voidaankin jakaa kahteen luokkaan: yhtäältä kulutustuotetta kuvaaviin teoksiin, kuten Coca-Cola-pulloihin, elokuvatähtiin ja etsintäkuulutettuihin, toisaalta tilannekuviin, kuten kuolema- ja onnettomuuskuviin. Warholin maalaukset eivät kuitenkaan olleet yhteiskuntakriittisiä. Hän sanoi itse: ”Minulla on tunne, että edustan taiteessani Yhdysvaltoja, mutta en ole yhteiskuntakriitikko. Minä maalaan ne maalauksiini siksi, että ne ovat minulle tutuinta. En yritä millään tavalla kritisoida Yhdysvaltoja, en lainkaan yritä näyttää rumuutta. Olen vain puhdas taiteilija.” Warhol kokeili pornografisiakin maalauksia, kunnes huomasi, että niitä oli mahdotonta saada kaupaksi.
Marraskuussa 1963 Warhol siirsi ateljeensa varasto- ja tehdasrakennukseen East 47th Streetille, Yhdistyneiden kansakuntien rakennuksen lähistölle. Tila sijaitsi viidennessä kerroksessa, se oli kooltaan 30×12 metriä, ja siinä oli aiemmin ollut hattutehdas. Paikka sai nimekseen The Factory eli Tehdas. Siellä alkoi pian käydä paljon erikoislaatuisia ihmisiä, kuten hylkiöitä ja taiteilijoita, ja hopeanväriseksi sisustetusta huoneesta tuli siten jatkuva happening.
Warhol alkoi myös tehdä underground-elokuvia kahdeksanmillisellä Bolexin elokuvakameralla, vaikka hänellä ei ollut alalta teknistä osaamista. Warholin taiteellinen perusratkaisu oli esittää elokuvat hidastetulla, 16 kuvan sekuntinopeudella. Elokuvien aiheena olivat hänen ystävänsä, jotka tekivät arkisia asioita, kuten suutelivat tai leikkasivat toistensa hiuksia. Warhol kuvasi Factoryssa lukuisia elokuvia, ja vuonna 1964 hän alkoi käyttää niissä entistä enemmän näyttelijöitä. Elokuva Couch (Sohva) esittää Warholin ystävien välistä seksiä Factoryn sohvalla. Elokuvassa Empire Warhol kuvasi Empire State Buildingia liikkumattomalla kameralla yöllä kahdeksan tunnin ajan. Yleisön reaktiot olivat pääosin tyrmistyneitä. Warholin ensimmäinen äänielokuva oli Harlot (1964). Hän kutsui näyttelijöitään ja seuralaisiaan ”supertähdiksi”, joista tunnetuimpia oli Edie Sedgwick.
Warhol vieraili vuonna 1965 ensimmäistä kertaa Ranskassa, missä hänestä ja pop-taiteesta oli tullut hyvin suosittuja. Samalla hän ilmoitti lopettavansa maalaamisen ja keskittyvänsä kokonaan elokuvien tekemiseen. Warhol pyrki tällä nostamaan maalaustensa hintaa, mutta hän tunsi myös, että pop-taiteen räjähdysvoima oli jo käytetty loppuun. Samana vuonna Warhol aloitti yhteistyön Velvet Underground -rockyhtyeen kanssa, jonka jäseniä hän piti hengenheimolaisenaan. Warhol nosti yhtyeeseen saksalaisen laulajattaren nimeltä Nico, ja tehdäkseen yhtyeestä kuuluisan hän ryhtyi sen manageriksi ja rahoittajaksi. Warhol avasi New Yorkiin myös diskon, jossa esitettiin performansseja.
Warhol siirsi vuonna 1968 työtilansa keskikaupungille osoitteeseen 33 Union Square West. Toimistomaisessa tilassa oli kaksi isoa huonetta, ja se toimi edellisen Factoryn tapaan elokuvantekokeskuksena ja tapaamispaikkana. Warholin elokuvissakin esiintynyt mutta tälle katkeroitunut radikaalifeministi Valerie Solanas ampui 3. kesäkuuta 1968 Factoryssa Warholia ja kahta muuta paikalla ollutta. Warhol selvisi täpärästi hengissä ja toipui vähitellen, mutta hänen täytyi kuitenkin käyttää tukiliiviä koko loppuelämänsä. Solanas ei katunut tekoaan vaan jatkoi Warholin uhkailemista myöhemminkin.
Samana vuonna Warhol julkaisi ensimmäisen romaaninsa a, joka perustui yhteen vuorokauteen hänen ystävänsä Ondinen elämässä. Kirja sai kriitikoilta pääasiassa tyrmäävän vastaanoton, vaikka jotkut pitivätkin sitä aitona vastauksena James Joycen Odysseukselle. Warholin julistuksesta, että ”tulevaisuudessa jokainen saa 15 minuuttia kuuluisuutta”, tuli lentävä lause.
Rahaa saadakseen Warhol avasi New Yorkiin elokuvateatterin vuonna 1969. Teatterissa esitettiin homopornoa, mutta ei Warholin omia elokuvia. Teatterin tuotot valuivat kuitenkin muiden taskuihin, joten hän vetäytyi hankkeesta. Omissa elokuvissaankin Warhol esitteli erilaisia shokeeraavia aiheita, kuten seksiä ja huumeita. Hän perusti myös Interview-lehden, jossa alettiin julkaista muodin, taiteen, elokuvan, musiikin ja kirjallisuuden tähtien avomielisiä haastatteluja. Warhol teki itsekin lehteen haastatteluja omalla tyylillään: hän meni haastateltavan luo ilman minkäänlaista suunnitelmaa ja teki nauhoituksesta muokkaamattoman käsikirjoituksen.
1970-ja 1980-luvut
Pasadenassa avattiin 1970 Warholin retrospektiivinen näyttely, joka kasvatti Warholin taideteosten menekkiä maailmalla. Lehdistö kutsui Warholia ensimmäiseksi todella kuuluisaksi kuvataiteilijaksi sitten Picasson ja Dalín – taiteilijaksi, joka oli osunut muodissa ja kaupallisessa taiteessa ajan hermoon. Kun hänen maalaustensa arvo nousi, Warhol palasi maalaustaiteen pariin. Retrospektiivinen näyttely vieraili Pariisissa ja Lontoossa, missä se oli suurmenestys. Myös Saksassa Warholilla oli supertähden asema, ja hänen elokuvansakin menestyivät siellä. Lontoolainen The Times ylisti Warholia "sodan jälkeen ilmaantuneista taiteilijoista vakavimmin otettavaksi" ja "tärkeimmäksi amerikkalaiseksi taiteilijaksi". Warholin vanhimmista töistä maksettiin jo 1970-luvun alussa keskimäärin 30 000 dollaria.
Warholin äiti Julia asui poikansa kanssa vuoteen 1971, mutta sitten hän sairastui ja joutui muuttamaan takaisin Pittsburghiin. Hän kuoli siellä 1972.
Warhol oli 1970-luvun alussa läheisesti tekemisissä monen rocktähden kanssa, kuten Rolling Stonesin Mick Jaggerin ja tämän naisystävien mutta myös tyylitietoisten glam rock -artistien kanssa. Etenkin David Bowie sai vaikutteita Warholilta. Hän kirjoitti jopa laulun "Andy Warhol", josta Warhol ei kuitenkaan pitänyt, sillä häntä sanottiin siinä "hassunnäköiseksi". 1970-luvun lopulla Warholin Factoryssa ja Interview'ssa kävi paljon myös uuden aallon yhtyeitä, kuten Talking Heads, Blondie ja The Clash.
Vuonna 1972 Warhol alkoi maalata muotokuvia. Ensimmäiseksi hän teki yli kaksituhatta puhemies Maon kasvokuvaa, joiden koko vaihteli 15×15 senttimetristä 5×4 metriin. Hän alkoi tehdä myös tilaustöitä ja jatkoi samalla koko ajan elokuvien tekemistä.
Factory-studio siirtyi vuonna 1974 isompiin tiloihin Broadwayn varrelle. Warholin asioita hoiti Andy Warhol Enterprises -yhtiö, jonka toiminta muuttui ammattimaisemmaksi, ja Warholin alaiset alkoivat kutsua häntä "pomoksi". Factoryssa alkoi käydä paljon kuuluisuuksia, joilta Warhol toivoi haastattelua Interview'hun tai muotokuvatilausta. Warholin asiakkaisiin kuuluivat kaikki tuon ajan kuuluisuudet jalkapallotähti Peléstä Ruotsin kuninkaaseen. Haastateltavia hän hankki myös julkkisten suosimasta Studio 54 -yökerhosta, jonka hän oli valinnut kantapaikakseen.
Warhol julkaisi vuonna 1975 kirjan The Philosophy of Andy Warhol, jossa hän esitti kepeitä huomioita rakkaudesta, kuuluisuudesta, kauneudesta ja rahasta. Vuonna 1978 hän alkoi tuottaa omaa kaapelitelevisio-ohjelmaa Andy Warhol's TV. Visuaalisesti uraauurtavassa ohjelmassa oli haastatteluja, muotiesittelyjä ja vierailuja nousevien rocktähtien kotona. Show’ta tehtiin yhdeksän vuotta. Vuonna 1980 Warhol julkaisi muistelmansa kuusikymmenluvusta nimellä Popism.
Warholin 1970-luvun tuotantoa on pidetty epätasaisena, sillä hänen nähtiin usein vain toistavan vanhoja ideoitaan ilman mitään sanottavaa. Taiteellisesti merkittävimpinä tuon aikakauden töinä on pidetty Mao-sarjaa sekä ihmiskalloja kuvaavaa sarjaa.
1980-luvulla Warhol teki yhteistyötä nuorten uusekspressionistien Jean-Michel Basquiatin ja Francesco Clementen kanssa. Hän ohjasi yhden musiikkivideon, The Cars -yhtyeen "Hello Again" vuonna 1984, ja kokeili myös tietokonetaidetta. Warholin viimeinen merkittävä sarja vuodelta 1987 kuvasi Pyhää ehtoollista.
Kuolema
Warholin sappirakko tulehtui vakavasti talvella 1987. Hän lykkäsi leikkausta ja hoiti itseään taikakaluilla, kunnes hänen oli kivun vuoksi pakko suostua leikkaukseen. Warhol kuoli sappileikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin sairaalassa New Yorkissa 22. helmikuuta 1987. Hän oli leikkauksen jälkeisenä iltana vielä pirteä ja hyväntuulinen, mutta yllättäen hänet löydettiin seuraavana aamuna sairaalavuoteesta kuolleena. Warholin kerrotaan torjuneen hoitajan tarkkailun.
Warhol haudattiin Pittsburghiin. Warholin kuoleman jälkeen pidetyssä huutokaupassa hänen omaisuutensa tuotti yhteensä 25,3 miljoonaa dollaria. Warholin testamentin mukaisesti hänen kuolinpesänsä rahoilla perustettiin kuvataiteen tukemiseksi Warhol Foundation -säätiö. Vuonna 1994 Pittsburghissa avattiin Warhol-museo, jossa on laaja Warholin teosten kokoelma.
Yksityiselämä, luonne ja tavat
Warhol saattoi olla puhelias sisäpiirin kesken, mutta muissa sosiaalisissa tilanteissa hän heittäytyi yleensä puhumattomaksi ja vain tarkasteli ihmisiä. Warhol ei koskaan paljastanut yksityiselämäänsä ystävilleen, vaikka houkutteli heidät avautumaan omastaan. Hän kävi suuren osan intiimeimmistä keskusteluistaan puhelimessa, etenkin öisin. Warhol ei koskaan kiroillut vaan käytti vain lieviä ilmaisuja. Hän oli koko elämänsä hyvin uskonnollinen ja kävi kirkossa lähes päivittäin.
Warhol häpeili homoseksuaalisuuttaan ja tunsi alemmuudentunnetta ulkonäöstään, eikä hän etenkään nuorena solminut helposti fyysisiä suhteita ihastuksiinsa. Warhol oli kenkä- ja jalkafetisisti, ja ystäviensä mukaan hän oli myös voyeuristi ja nautti ihmisten katselemisesta. Warholin pitkäaikainen ystävä Henry Geldzahler on sanonut, että Warhol oli voyeuristi-sadisti ja tarvitsi lyhytkestoisiksi jääneisiin suhteisiinsa ekshibitionisti-masokisteja.
Warhol käytti paljon piristäviä, amfetamiinipohjaisia laihdutuslääkkeitä mutta ei koskaan sortunut huumeisiin, toisin kuin monet hänen ympärillään. Hän oli intohimoinen keräilijä. Yksi hänen taidesuosikeistaan oli surrealisti Giorgio de Chirico, jota kohtaan hän tunsi hengenheimolaisuutta.
Menetelmät
Kuvataide
Warholin tavaramerkiksi muodostui tahraviivapiirrostekniikka, jonka hän omaksui opiskellessaan 1940-luvun lopulla teknillisessä korkeakoulussa. Hän piirsi kuvan paperille ja käänsi sen ennen värin kuivumista toista paperia vasten, jolloin alkuperäisestä piirroksesta syntyi tuhruinen peilikuva. Warholia miellytti tahraviivassa tuhruisen ja hauraan viivan lisäksi ajatus siitä, että hän oli tekniikan avulla etäännyttänyt itsensä lopputuloksesta. Aiheet tahraviivapiirustuksiin Warhol otti usein Life-aikakauslehden sivuilta, joiden kuvia hän piirsi läpi. Collegessa Warhol omaksui myös psykologisen lähestymistavan taiteeseen.
Warhol oli ensimmäinen, joka ryhtyi käyttämään silkkipainomenetelmää myös vakavasti otettavan taiteen teossa; aiemmin sitä oli käytetty vain mainostaiteessa ja halvoissa massatuotteissa. Aiemmin taiteilijat olivat käyttäneet silkkipainotekniikkaa omien töidensä kopioimiseen, mutta Warhol teki kuvat alun perinkin silkkipainovedoksiksi. Hän arvosti silkkipainokuvien kohdistumisvirheitä, jotka antoivat kuville tabloidimaisen sävyn. Warhol käytti mallina lehdistä löytämiään kuvia. Aluksi hän jäljensi kuvan stensiilillä asetaattilevylle, jota hän käsitteli kemikaaleilla ja saksilla. Tehtyään levyn itse hän käytti silkkipainokuvan teossa apuna löyhästi ohjeistamiaan avustajia. He siirsivät asetaatin seulakankaalle, jonka läpi he puristivat väriä. Silkkipainomenetelmällä Warhol pystyi tekemään samasta kuvasta eri väriyhdistelmiä. Hän aloitti vuonna 1962 mustavalkoisista painokuvista (Race Riot in Alabama) ja siirtyi sitten värillisiin, kuten kuuluisassa sarjassa Campbell's Soup Cans. Warhol teki niin monta vedosta kuin uskoi saavansa myydyksi.
1970-luvulla tekemistään muotokuvista Warhol veloitti 25 000 dollaria. Muotokuvien koko oli metri kertaa metri. Asiakas sai toisen kuvan 15 000 dollarilla, ja sitä seuraavien kuvien hinta laski 5 000 dollaria kappaleelta. Ennen työhön ryhtymistä Warhol otti asiakkaastaan polaroid-kuvia. Hän valitsi parhaan kuvan ja lähetti sen Alexander Heinticille Chromacomp-grafiikkapainoon, missä siitä tehtiin lopullisen kokoinen vedos. Kuvaan luotiin jyrkkä kontrasti jättämällä välisävyt pois. Warhol hahmotteli vedoksen avulla kuvan kankaalle ja maalasi taustan, silmät, huulet ja muut piirteet. Lopuksi Heintici teki silkkipainomenetelmällä kankaan päälle mustavalkoisen kuvan ja Warhol koristeli sen siveltimenvedoin. Värit Warhol valitsi kohteen mukaan ja liioitteli kohteen piirteitä tarpeen mukaan.
Warhol pyysi ja saikin usein uransa aikana tuttaviltaan ehdotuksia merkittävimpien töidensä aiheiksi. Hän on sanonut: "Minua ei ole koskaan nolottanut kysyä joltakulta suoraan: 'Mitä minä maalaisin?', sillä pop tulee ulkopuolelta, ja millä tavalla ideoiden pyytäminen toisilta eroaa niiden etsimisestä lehdistä?" Vaikka Warhol sai teoksiinsa aiheita muilta, niiden toteutustapa ja merkityssisältö olivat hänen omiaan.
Warhol pyrki etäännyttämään itsensä taiteesta ja automatisoimaan sen kuin koneen tuottamaksi. Julkisen imagonsakin hän muutti vuonna 1963 robottimaisen tunteettomaksi, vaikka yksityisesti hänet tunnettiin ajattelevana ja herkkähermoisena ihmisenä.
Elokuvataide
Elokuvantekijänä Warhol loi oman, hyvin tyylitellyn muotokielensä. Hänet muistetaan pitkäkestoisista mykkäelokuvista, joissa ei tapahtunut juuri mitään, mutta myös kiistanalaisia aiheita, kuten alastomuutta ja huumeita, kuvaavista elokuvista. Warholin on arvioitu vaikuttaneen merkittävästi elokuvataiteeseen.
Warhol alkoi vuonna 1963 kokeilla aluksi yksittäisistä valokuvista tehdyillä filmeillä. Pian hän siirtyi tekemään pitkiä, liikkumattomia ja minimalistista estetiikkaa käyttäviä elokuvia, mikä oli antiteesi elokuvan silloisille konventioille. Warholin varhaiset elokuvat kuvasivat esimerkiksi nukkuvaa ihmistä kahdeksan tuntia tai tarkoituksellisen hitaasti syövää ihmistä. Hän kuvasi elokuvansa ilman ääntä mustavalkoisina ja esitti ne hidastettuina 16 kuvan sekuntinopeudella. Vaikka elokuvat olivat yksinkertaisia, Warhol suunnitteli valaistuksen ja kamerakulmat huolellisesti saadakseen aikaan haluamansa vaikutelman.
Jo vuonna 1963 Warhol alkoi käyttää filmeissään myös värejä, ääntä, kerrontaa ja liikkuvaa kameraa. Tosin hän käytti esimerkiksi tarkennusta tietoisen harhailevasti, ja äänen laatu oli tarkoituksellisen vaatimaton. Hänen filmeissään alkoi esiintyä näyttäviä ja erikoisia ihmisiä, jotka lausuivat kameralle pitkiä improvisoituja monologeja ja joiden Warhol antoi olla täysin "oma itsensä". Hän kuvasi myös rohkeita aiheita, kuten alastomuutta, homoseksuaalisuutta ja huumeiden käyttöä. 1960-luvun lopulla Warhol alkoi tehdä elokuvia yhdessä etenkin Paul Morrisseyn kanssa, jonka mukana niihin tuli ammattimaisempi ja tavanomaisempi näkökulma. 1970-luvulle tultaessa Warholin osuus elokuvien tekemisessä väheni ja hän oli usein mukana vain tuottajana. Warhol ei pitänyt juurikaan huolta elokuvistaan: niitä esitettiin eri tavalla vajaina versioina, ja moni niistä on jo kadonnut.
Elokuvataiteestaan Warhol sanoi:
Merkitys ja jälkimaine
Warhol oli pop-taiteen uranuurtaja, joka yhtenä ensimmäisistä taiteilijoista yhdisti korkeakulttuurin populaarikulttuuriin. 1960-luvun kokeellisten elokuviensa ansiosta häntä pidetään myös merkittävänä elokuvantekijänä. Etenkin myöhempinä vuosinaan hän työskenteli monilla eri taiteenaloilla, mikä ennakoi nykyajan taiteilijoiden monipuolisuutta.
Warholin taide antaa katsojan kohdata aikamme perustavat, epämiellyttävät totuudet: nykykulttuurin epäinhimillisyyden, hyväksikäytön, banaaliuden, trivialisoinnin ja turmiollisuuden, sekä uskomme loppumisen Jumalaan, taiteeseen ja elämään.
Monista Warholin teoksista on 2000-luvulla maksettu kymmeniä miljoonia euroja. Warholin maalaus Silver Car Crash (Double Disaster) vuodelta 1963 myytiin vuonna 2013 huutokaupassa 105 miljoonalla dollarilla, mikä oli toiseksi korkein nykytaiteesta koskaan maksettu summa. Vuoden 2022 toukokuussa myytiin huutokaupassa New Yorkissa Warholin Shot Sage Blue Marilyn -maalaus Marilyn Monroesta 195 miljoonalla dollarilla.
Pittsburghin Carnegie Hallissa ja Slovakian Medzilaborcessa on Andy Warhol -museot laajoine kokoelmineen.
Kirjalliset teokset
Andy Warhol's Index Book (1967)
a (1968)
The Philosophy of Andy Warhol (from A to B and Back Again) (1975)
Andy Warhol's Exposures (1979)
Popismi: Andy Warholin 60-luku (suom. 1985, alkuteos POPism: The Warhol '60s, 1980, yhdessä Pat Hackettin kanssa)
America (1985)
Andy Warhol's Party Book (1988, yhdessä Pat Hackettin kanssa)
The Andy Warhol Diaries (1989, Pat Hackettin editoima)
Valikoitu filmografia
Sleep (1963)
Kiss (1964)
Blow Job (1964)
Eat (1964)
Couch (1964)
Harlot (1964)
Drink (1965)
Horse (1965)
Vinyl (1965)
Kitchen (1965)
My Hustler (1965)
Chelsea Girls (1966)
Screen Tests (1966)
I, a Man (1967)
Lonesome Cowboys (1968)
Flesh (1968)
Blue Movie (1968)
Trash (1969)
Women in Revolt (1971)
Heat (1971)
Frankenstein (1973)
Dracula (1973)
Bad (1976)
Merkittävimpiä maalauksia
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
The Andy Warhol Museum
Teoksia Tate Britain
The Andy Warhol Foundation for the Visual Arts
Petri Liukkonen, Andy Warhol (1927–1987), elämäkerta, Kuusankosken kaupunginkirjasto
The Andy Warhol Museum of Modern Art, Medzilaborce, Slovakia
Andy Warhol
Vuonna 1928 syntyneet
Vuonna 1987 kuolleet
Seulonnan keskeiset artikkelit
|
642686
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Storage%20area%20network
|
Storage area network
|
Storage area network (SAN) on yhteen tarkoitukseen varattu korkeanopeuksinen tietoliikenneverkko, joka yhdistää jaetut tallennuslaitteet useisiin palvelimiin. Jokainen SAN-verkkoon liitetty palvelin voi käyttää tallennustilaa kuin se olisi suoraan paikallisesti yhdistetty palvelimeen. SAN tarjoaa lohkotason pääsyn tallennustilaan ja perustuu usein Fibre Channel -tekniikkaan. SAN-verkossa tallennustila on kytketty suoraan verkkoon ja se mahdollistaa myös tallennuslaitteiden väliset yhteydet.
Network-attached storage (NAS) on kytketty lähiverkkoon (LAN) (tiedostopalvelimen kautta).
SAN käyttää lohkopohjaisia jaetun levyn järjestelmiä.
Katso myös
iSCSI
Fibre Channel
Klusteroitu levyjärjestelmä
Lähteet
Tallennusvälineet
|
244959
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/10.%20divisioona%20%28jatkosota%29
|
10. divisioona (jatkosota)
|
10. divisioona oli jatkosodan aikainen Suomen maavoimien yhtymä, jonka perustamisesta vastasi Päijänteen sotilaslääni, johon kuuluivat Päijänteen ja Suur-Saimaan suojeluskuntapiirit.
Perustaminen
Päijänteen sotilaslääni perusti seuraavat joukot:
Perustamisen jälkeen divisioonaan kuuluivat mm. seuraavat yksiköt:
Jalkaväkirykmentti 1 (JR 1)
Jalkaväkirykmentti 2 (JR 2)
Jalkaväkirykmentti 43 (JR 43)
Kevyt osasto 12 (KevOs 12)
Kenttätykistörykmentti 9 (KTR 9)
Raskas patteristo 25 (RaskPsto 25)
Viestipataljoona 29 (VP 29)
Pioneeripataljoona 26 (PionP 26) perustettiin Hirvensalmella
26. pioneerikolonnan kokoontumispaikka oli Hirvensalmen suojeluskunnantalolla, josta miehet siirrettiin perustamispaikalle Kissakosken kansakoululle. Yksikön ensimmäisenä päällikkönä oli luutnantti Arvo Saarinen
Divisioona pyrittiin varustamaan määrävahvuuksien mukaisesti, joka suurelta osin onnistuikin puolustusvoimien parantuneen kalustotilanteen johdosta. Joiltain osin määrävahvuuksia ei kuitenkaan saavutettu.
Komentajat
Divisioonankomentajina olivat:
eversti Johannes Sihvo (3. kesäkuuta 1942 kenraalimajuri) 18. kesäkuuta 1941 – 17. kesäkuuta 1944
eversti Kai Savonjousi 17. kesäkuuta – 4. joulukuuta 1944
Kesä 1941
Yleistilanteen kiristyessä Euroopassa aloitettiin kesäkuun alussa Suomen armeijan saattaminen sodan kannalle. Kutsu ylimääräisiin harjoituksiin annettiin 17. kesäkuuta 1941. Aluejärjestö perusti kenttäarmeijan rungon ensimmäisenä liikekannallepanopäivänä 18. kesäkuuta, jolloin sotilaspiirit muodostivat alueillaan divisioonat. Päijänteen Sotilaslääni täydensi 10. divisioonan joka siirrettiin vajaan viikon kuluessa keskitysalueelleen rajan pintaan. Siellä siihen liitettiin siihen kuuluvat suojajoukkojen osat ja tykistö. Karjalan armeijassa suoritettiin 29. kesäkuuta järjestelyjä jolloin V armeijakunta lakkautettiin jolloin sen rippeet liitettiin 10. divisioonaan, joka toimi IV armeijakunnan alaisuudessa. Uusi muutos tuli 25. heinäkuuta jolloin divisioona irrotettiin IV armeijakunnasta. Ylipäällikkö alisti 10. divisioonan II armeijakunnalle, joka aloitti etenemisen 5. elokuuta summittaisena tavoitteenaan Käkisalmi. Ensimmäiseen iltaan mennessä se oli päässyt etenemään noin 10 kilometriä. Laatokan se saavutti 9. elokuuta jolloin saatiin katkaistua Käkisalmen ja Hiitolan välinen maantie. Tällä voitiin estää venäläisten joukkojen siirtyminen Kannaksen suuntaan. Seuraavaksi siirryttiin Käkisalmen ja Räisälän suuntaan.
Kannaksen suurhyökkäyksen torjunnassa vuonna 1944
Puna-armeijan hyökkäyksen painopistesuunnan (Valkeasaari) 6,7 kilometrin pituiselle lohkolle oli varattu kolmedivisioonainen kaartinarmeijakunta (ns. valiojoukkoja), jolla oli tukenaan mm. kolme rykmenttiä panssarivaunuja ja rynnäkkötykkejä. Lisäksi alueelle oli keskitetty divisioonien orgaanisen tykistön lisäksi kuusi tykistörykmenttiä sekä kranaatinheitin- ja raketinheitinrykmentti. Murtolohkon taistelua oli siis valmistautunut tukemaan 1208 yli 75 mm:n tykkiä tai kranaatinheitintä. Rintamakilometriä kohden tämä teki siis yli 200 tykkikaliiperista asetta.
Valkeasaaren lohkoa puolusti suomalaisten 10. divisioonan kolmepataljoonainen JR 1.
Eräiden sotateoreettisten teorioiden mukaan menestyksellinen hyökkääminen vaatii taistelujoukkojen kolminkertaisen ylivoiman puolustajaan nähden. Valkeasaaren lohkolla puna-armeijan joukkojen ylivoimaisuus pataljoonina laskettuna oli suomalaisten 3 vastaan 36 jalkaväkipataljoonaa ja 12 panssaripataljoonaa. Yhteenlaskettuna suomalaisten alivoima oli siis 18-kertainen. Tykistön osalta puna-armeijan joukot olivat myös täysin ylivertaisia, joten taistelun tulos oli käytännössä jo etukäteen varma.
Divisioonan torjuntataisteluista
Neuvostoliiton aloitettua 9. kesäkuuta 1944 suurhyökkäyksensä Kannaksella oli 10. divisioona sijoitettuna Valkeasaareen. Sen asemat olivat maasto-olosuhteista johtuen heikosti varustetut koska korsuja oli ollut mahdotonta rakentaa syvemmälle pohjaveden vuoksi ja niiden päälle rakennetut vahvistukset ampui vihollinen suorasuuntaustykeillä hajalle. Kun neuvostoliittolaiset aloittivat niiden järjestelmällisen tuhoamisen tykistöllään se aiheutti järkytyksen divisioonassa. Se joutui välittömästi sitomaan reservinsäkin taisteluun.
Suurimman ryöpytyksen sai kohdata everstiluutnantti Viljasen komentama jalkaväkirykmentti 1. Aseet ja miehet hautautuivat alueella pölyävään hiekkaan. Vielä saman päivän iltanakaan ei suomalaisten puolella ymmärretty suurhyökkäyksen alkaneen vaikka divisioonalla ei enää ollut reservejäänkään. Vaikka läpimurto oli vain ajan kysymys, mitään ilmoitusta päämajaan ei lähetetty. Iltapäivällä divisioonan komentaja kenraalimajuri Johannes Sihvo ei suostunut takamaaston suluttamiseen sillä se olisi vaikuttanut siltä että suomalaiset aikoisivat vetäytyä. Illalla Sihvo jopa kieltäytyi ottamasta edes yhteyttä IV armeijakunnan komentajaan Taavetti Laatikaiseen, vedoten myöhäiseen kellonaikaan. Armeijakunnassa ei oltu tietoisia tilanteen vakavuudesta sillä vankikuulustelua suorittamassa ollut kapteeni oli nähnyt upseerien pelaavan tennistä komentopaikalla.
Puna-armeijan johto oli varannut pääaseman läpimurtoon 21,7 km:n kaistalle, joka siis oli pääosin 10. divisioonan alueella, yhteensä 9 jalkaväkidivisioonaa, kolme panssari- tai rynnäkkötykkirykmenttiä ja runsaasti tykistöä. 10. divisioonaa vastassa oli kaksi armeijakuntaa ja naapurina olleen 2. divisioonan etelälohkolla Neuvostoliiton 23. armeijaan kuulunut armeijakunta. Neuvostojoukkojen ylivoima oli kertakaikkisen murskaava.
Seuraavana aamuna kello 5 aloittivat Neuvostoliiton joukot oloissamme ennennäkemättömän 135 minuuttia kestäneen tulivalmistelun, johon otti osaa 3 000 tykkiä ja kranaatinheitintä. 10. D:n asemat murskaantuivat olemattomiin. Tilanne oli niin paha että suomalaisten joukot joutuivat vetäytymään Vammelsuu-Taipale-linjalle. Koska suuri osa vetotraktoreista ja hevosista oli muualla maatalous- tai linnoitustöissä menetettiin tässä yhteydessä vetokaluston puuttuessa 68 kenttätykkiä ja kymmenittäin uusia panssaritorjuntatykkejä.
Tappiot
Yhtymien Päämajalle tekemien määräaikaisilmoitusten mukaan 10. divisioonan kokonaistappiot olivat kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina yhteensä 8 598 miestä.
Lähteet
Pohjois-Kymenlaakson Asehistoriallinen Yhdistys ry. - Valo Nihtilä - tuntematon vaikuttaja
Juhola, Paulaharju, Strömberg: Päämajan hukatut kuukaudet / ISBN 952-9872-30-5
Viitteet
Jatkosodan suomalaiset divisioonat
|
790770
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Carl%20Gustaf%20Wolff
|
Carl Gustaf Wolff
|
Carl Gustav Wolff () oli vaasalainen kauppias, laivanvarustaja ja valtiopäivämies, joka sai kauppaneuvoksen arvonimen.
Wolffin vanhemmat olivat soittokunnan johtaja Ludvig Didrik Wolff ja Briita Fellman. Hän oli naimisissa kahdesti, ensin Maria Margareta Hedmanin ja sitten Natalia Strömstedin kanssa. Wolff ryhtyi kauppa-apulaiseksi jo 10-vuotiaana, vuonna 1825 hänestä tuli kauppias Vaasassa. Wolff myös julkaisi ja painatti Vaasan ensimmäistä sanomalehteä Wasa Tidningiä. Laivanvarustajaksi hän alkoi 1830-luvulla, hänen perustamastaan laivaveistämöstä valmistui hänen elinaikanaan yhteensä 44 alusta. Kuollessaan Wolff omisti itse 24 alusta, enimmillään hänen omia muun muassa Välimerellä, Mustallamerellä ja Länsi-Intiaan asti purjehtineita kauppalaivojaan oli ollut 41. Niiden painolastina olleella suolalla hän harjoitti merkittävää liiketoimintaa. Wolff julkaisi yli 30 vuotta laivaliikenteen tilastojulkaisua Finlands Skepps-Calender. Kauppaneuvoksen arvonimi hänelle myönnettiin 1851. Wolff toimi Vaasan edustajana porvarissäädyssä valtiopäivillä 1863–1864 ja 1867. Hän oli valtiopäivillä useiden eri valiokuntien jäsen tai varajäsen ja molemmilla kerroilla myös valitsijamies.
Wolff oli myös vuoden 1863 säätyvaltiopäiviä valmistelleen tammikuun valiokunnan jäsen vuonna 1862. Wolff toimi Pohjois-Saksan liiton konsulina Vaasassa.
Lähteet
Aiheesta muualla
Suomalaiset laivanvarustajat
Suomalaiset kauppiaat
Kauppaneuvokset
Suomen suuriruhtinaskunnan porvarissäädyn valtiopäivämiehet
Vuonna 1800 syntyneet
Vuonna 1868 kuolleet
|
1634678
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Laura%20Whitmore
|
Laura Whitmore
|
Laura Whitmore (s. 4. toukokuuta 1985) on irlantilainen televisiojuontaja ja malli. Hän on juontanut tv-ohjelmia I'm A Celebrity after show Get Me Out Of Here Now ja Love Island.
Whitmore kiinnitettiin Love Island -sarjan juontajaksi vuonna 2019, kun sarjan aiempi juontaja Caroline Flack sai syytteen poikaystävänsä pahoinpitelystä.
Vuonna 2020 Whitmore meni naimisiin skottilaisen Iain Stirlingin kanssa, joka toimii Love Island -ohjelmassa kertojana. Vuonna 2021 pariskunnalle syntyi tyttövauva.
Lähteet
Vuonna 1985 syntyneet
Elävät henkilöt
Irlantilaiset juontajat
|
1273518
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/James%20Ellington
|
James Ellington
|
James Ellington (s. 6. syyskuuta 1985 Lewisham, Lontoo) on brittiläinen pikajuoksija, joka kilpailee 100 ja 200 metrillä. 179 senttimetriä pitkä ja 81 kilogrammaa painava Ellington edustaa Newham and Essex Beaglesia ja hänen valmentajaan toimii Rana Reider.
Ura
Alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2007 Ellington saavutti kultaa 4 × 100 metrin viestissä.
Ellington oli mukana vuoden 2012 kesäolympialaisissa Lontoossa, jossa hän jäi 200 metrillä alkueriin. Vuoden 2014 EM-kilpailuista Ellington saavutti kultaa pikaviestistä. Saman vuoden Kansainyhteisön kisoissa Ellington saavutti Englannin edustajana hopeaa pikaviestistä. Amsterdamin EM-kilpailuissa 2016 Ellington sijoittui 100 metrillä viidenneksi ja voitti kultaa Britannian joukkueessa 4×100 metrin viestissä. Rio de Janeiron olympialaisissa hän jäi 100 metrillä alkueriin ja juoksi viidenneksi sijoittuneessa Britannian pikaviestijoukkueessa.
Ellington on saavuttanut urallaan kolme Timanttiliigan osakilpailuvoittoa.
Ellington loukkaantui vakavasti tammikuussa 2017 Teneriffalla sattuneessa liikenneonnettomuudessa. Väärällä puolella tietä ajanut turisti törmäsi moottoripyörällä liikkuneeseen Ellingtoniin. Häneltä murtui onnettomuudessa molemmat sääret, sekä lisäksi lantio, pohjeluu ja silmäpohjaluu.
Henkilökohtaiset ennätykset
Ulkoradoilla
Sisäradoilla
Lähteet
Brittiläiset pikajuoksijat
Vuonna 1985 syntyneet
Elävät henkilöt
|
1059371
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Puranen
|
Puranen
|
Puranen on seuraavien henkilöiden sukunimi:
Anna Puranen (1885–1964), lyseon lehtori, rehtori ja runoilija
Antero Puranen (s. 1952), keihäänheittäjä
Erkki Puranen (1921–1979), psykologi ja suomentaja
Jorma Puranen (s. 1951), valokuvataiteilija
Lauri Puranen (s. 1959), kenraalimajuri
Leena Puranen (s. 1986), jalkapalloilija
Maunu Puranen (1914–1999), geofyysikko, professori
Perttu Puranen (s. 1970), kenttäratsastaja
Tapani Puranen (s. 1957), säveltäjä
Väinö Puranen (1902–1978), maanviljelysneuvos
|
1640135
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Igor%20Voront%C5%A1ihin
|
Igor Vorontšihin
|
Igor Nikolajevitŝ Vorontšihin (, 14. huhtikuuta 1938 Moskova – 10. maaliskuuta 2009 Moskova) oli venäläinen maastohiihdon olympiamitalisti, joka aktiiviurallaan edusti Neuvostoliittoa. Hän oli pituudeltaan 177 cm ja hän edusti seuratasolla Burevestnik Moskva -seuraa.
Vorontšihin saavutti Innsbruckin olympialaisissa 1964 pronssia 30 kilometrillä ja 4 × 10 kilometrin viestissä, jossa hän hiihti kolmannen osuuden. Hän sijoittui samoissa kilpailuissa lisäksi 15 kilometrillä seitsemänneksi ja 50 kilometrillä 11:nneksi. Grenoblen olympialaisissa 1968 hän oli 50 kilometrillä 31:s. Muihin arvokilpailuihin hän ei uransa aikana osallistunut.
Vorontšihin voitti universiadeissa kultaa 11,5 kilometrillä 1962, 15 kilometrillä ja 4 × 8 kilometrin viestissä 1964 sekä 15 kilometrillä ja 4 × 10 kilometrin viestissä 1966. Hän voitti Neuvostoliiton-mestaruuden 30 kilometrillä 1964 ja viestissä 1966.
Aktiiviuransa jälkeen Vorontšihin toimi hiihtovalmentajana Burevestnik Moskva -seurassa sekä Neuvostoliiton maajoukkueessa, ensin naisten, sitten miesten joukkueessa. 1990-luvulla hän toimi Venäjän nuorten maajoukkueen päävalmentajana.
Lähteet
Neuvostoliittolaiset maastohiihtäjät
Neuvostoliittolaiset olympiamitalistit
Neuvostoliittolaiset maastohiihtovalmentajat
Vuonna 1938 syntyneet
Vuonna 2009 kuolleet
|
1017473
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Dannet
|
Dannet
|
Dannet on maalaiskunta ja sen keskuspaikka Agadezin alueen Arlitin departementissa Nigerissa. Se sijaitsee Aïrvuoriston länsipuolella noin 50 kilometriä Arlitista etelään. Kunnassa on 9 700 asukasta (vuonna 2010, arvio).
Kunta käsittää neljä hallintokylää, kaksi leiriä ja 18 vedenottopaikkaa. Asukkaat ovat tuaregeja. Paikallisia elinkeinoja ovat keinokasteluun perustuva puutarhaviljely ja paimentolaisten harjoittama karjanhoito. Osa alueesta on täysin asumatonta autiomaata.
Lähteet
Arlitin departementti
Nigerin kunnat
Nigerin kylät
|
195896
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Antonio%20L%C3%B3pez
|
Antonio López
|
Antonio López on usean henkilön nimi:
Antonio López Álvarez, espanjalainen jalkapalloilija
Antonio López Aviña, meksikolainen katolinen arkkipiispa
Antonio José López Castillo, venezuelalainen katolinen arkkipiispa
Antonio López de Santa Anna, meksikolainen sotilas ja poliitikko, presidentti 1833–1855
Antonio López García, espanjalainen taidemaalari ja kuvanveistäjä
Antonio López Torres, espanjalainen taidemaalari
Antonio López Guerrero, espanjalainen jalkapalloilija
Antonio López Nieto, espanjalainen jalkapalloerotuomari
|
1255985
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kai%20R.%20Lehtonen
|
Kai R. Lehtonen
|
Kai Rikhard Lehtonen (s. 5. marraskuuta 1930 Lahti) on suomalainen lehtori, filosofian tohtori, kirjailija ja pakinoitsija.
Lehtosen vanhemmat olivat Oskari Lehtonen ja Armi Sulamith Bonsdorff.
Lehtonen on toiminut historian ja yhteiskuntaopin opettajana, oppikirjantekijänä, BBC:n suomenkielisen osaston toimittajana, Yleisradion kouluradion toimituspäällikkönä ja Yleisradion asiaohjelmien toimittajana.
Lehtonen on kirjoittanut historian ja yhteiskuntaopin oppikirjoja, pakinakokoelmia, muistelmateoksia ja tietokirjoja eri aloilta. Hän pakinoi radiossa 1980–1990-luvuilla Historiaa pitkin poikin -ohjelmasarjassa. Tietotekniikan liitto nimesi Kai R. Lehtosen vuonna 1991 vuoden ATK-vaikuttajaksi ”tunnustuksena hänen ansioistaan tietotekniikan tuomisessa radion avulla tutuksi laajoille harrastajapiireille”. Lehtonen käynnisti Yleisradion vuosina 1985–1988 lähettämän tietokoneharrastajille suunnatun radio-ohjelman Silikoni. Vuonna 1980 Lehtonen käynnisti ylioppilaskokelaille tarkoitetun radio-ohjelman ”Älliä vai ei”, jossa ylioppilastutkintolautakunnan jäsenet vastasivat suorassa lähetyksessä kokelaiden koetta koskeviin kysymyksiin.
Lehtosen ensimmäiset pakinakokoelmat ovat kaksi 1990-luvun alkupuolen tietokoneaiheista teosta. Radioon toimittamistaan puhepakinoista Lehtonen on koostanut kaksi kirjaa, Briljantti juttu (1993) sekä Yhdeksän muusaa ja kolme miljoonaa suudelmaa (1995). Ne sisältävät herkullisia historiallisia tarinoita. Lisämausteena on historian rinnastaminen nykyajan ilmiöihin. Vaikka teksti on asiapitoista, se tarjoillaan keveällä tyylillä.
Lehtonen on myös ilmailun ja valokuvauksen harrastaja ja hän on ollut mukana Helsinki-Malmin lentoaseman säilyttämistä vaativassa kansanliikkeessä. Lehtonen on tallettanut lentoaseman historiaa kaitafilmille ja videonauhalle.
Teoksia
Koulun YK-kirja; kirj. Kai R. Lehtonen, Hannu Tarmio; esipuhe Reino Oittinen. WSOY 1960, 2. painos 1964
Vuosisatamme tuokiokuvina. WSOY 1960
Lentäjien koulu; valokuvat tekijän ottamia. WSOY 1967
Yleinen historia: Itseopiskelijan oheiskirja. Weilin+Göös, Helsinki 1968
Auskultoinnin avain: Opetusharjoittelu normaalilyseoissa. Valistus, Helsinki 1969
Lentoralli. Valistus, Helsinki 1970
Tapiola kesät talvet – Tapiola summer and winter. WSOY 1971
Lentokonejärven kummitus. Weilin+Göös, Espoo 1980
Valtiovalta ja oppikirjat: senaatti ja kouluhallitus oppi- ja kansakoulun oppikirjojen valvojina Suomessa 1870–1884, Helsingin yliopiston väitöskirja. Tutkimuksia / Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos 9. Helsinki 1983
Tietokoneeni ja minä: pakinoita tietokoneikäisille. WSOY 1991
Yhä yhdessä: tietokoneeni ja minä. WSOY 1992
Briljantti juttu: valittuja radiotarinoita ja tarinoiden paloja vuosilta 1984–1993. Yleisradio, Radio Suomi, Helsinki 1993
Rehellisyys Rooman perii: aamunavauksia kouluvuoden merkki- ja arkipäiviksi. WSOY 1994
Yhdeksän muusaa ja kolme miljoonaa suudelmaa: valikoima Historiaa pitkin poikin -pakinoita ja muitakin tarinoita. WSOY 1995
Poutahaukka. Kai R. Lehtonen, Helsinki 1999, 2. tark. painos 2000
Elämäni kielet – kielet ja elämäni. Kai R. Lehtonen, Helsinki 2003
Peltiauto ja muita kertomuksia 1930-luvulta. Kai R. Lehtonen, Helsinki 2004
Tomaatti- ja mozarellasalaatti, eli, Viiden miehen ja kahden naisen havaintoja, ajatuksia ja kokemuksia siitä, mitä alemman keskitason esimiehen tulisi tietää. Kai R. Lehtonen, Helsinki 2004, 2007
Turisti tuulilasin takana: muistelmia automatkoilta Länsi-Eurooppaan 1960-luvulla. Kai R. Lehtonen, Helsinki 2004, 2. tark. painos 2006, 3. painos 2012
Peltiauto. Viestintä Tarmio, Espoo 2005
Lauttasaari ennen metroa: lentokuvia Lauttasaaresta 1968–1999 = Drumsö före metron: flygbilder av Drumsö 1968–1999. Lauttasaaren säätiö, Helsinki 2007
Loppusointuja suomeksi ja englanniksi – Rhymes in Finnish and in English. Kai R. Lehtonen, Helsinki 2009, 2. uud. painos 2009, 3. uud. painos 2010
Historian oppituntien pohjia ja taulupiirroksia 1950- ja 1960-lukujen koulusta. Kai R. Lehtonen, Helsinki 2011
Kaitaelokuvaajan kertomuksia. Kai R. Lehtonen, Helsinki 2011, 2. tark. laitos 2012
Koulupoikana Lahdessa 1937–1945. Kai R. Lehtonen, Helsinki 2011
Nuoren opettajan tuntipäiväkirja 1955–1956. Kai R. Lehtonen, Helsinki 2011
Autojen matkassa: muistoja autoista ja automatkoista 1930-luvulta vuoteen 2012. Kai R. Lehtonen, Helsinki 2012
Koulupoikana Tampereella 1945–1949. Kai R. Lehtonen, Helsinki 2012
Lentävän kameran kertomuksia – Stories of an airborne camera. Kai R. Lehtonen, Helsinki 2012
Luontoretkiä kirjahyllylle: pakinoita, osa julkaistu Lauttasaari-lehdessä 2002–2003. Kai R. Lehtonen (omakustanne), Helsinki 2012
Omenan muotoinen maitopisara ja muita kamerakertomuksia – An apple shaped milk droplet and other camera stories. Kai R. Lehtonen, Helsinki 2013
218 kertaa elokuvissa vuosina 1945–1948 ja 1951. Kai R. Lehtonen, Helsinki 2014
Oppikirjoja
Yhteiskuntaoppi: Yhteiskuntaopin ja taloustiedon oppikirja; kirj. Veikko Huttunen, Kai R. Lehtonen; piirrokset Sauli Rantamäki. WSOY 1962, 8. tark. painos 1972
Vuosisadat vierivät 1, Keskikoulun yleisen historian oppikirja; piirrokset Aarne Nopsanen. WSOY 1964, 3. painos 1967
Kansalaiskoulun yhteiskuntaoppi; kirj. Veikko Huttunen ja Kai R. Lehtonen. WSOY 1965, 5. tark. painos 1972
Kouluhistorian oheislukemisto 1, Hammurabista Napoleoniin; toim. Kai R. Lehtonen; piirrokset Pentti Papunen. WSOY 1965
Kouluhistorian oheislukemisto 2, A. I. Arwidssonista avaruusmiehiin; toim. Kai R. Lehtonen; piirrokset Pentti Papunen. WSOY 1965
Yhteiskuntaopin kertauskirja sekä ylioppilaskirjoitusten ohjeita, kysymyksiä ja vastauksia; kirj. Veikko Huttunen ja Kai R. Lehtonen. WSOY 1965
Menneet ajat meillä ja muualla: yleisen ja Suomen historian oppikirja keskikouluille: yhdistetty laitos sarjasta Vuosisadat vierivät 1–3. WSOY 1965–1966
Vuosisadat vierivät 2, Keskikoulun yleisen historian oppikirja: uusin aika; piirrokset Aarne Nopsanen. WSOY 1966, 4. tark. painos 1972
Peruskoulun historia 1, Viidettä kouluvuotta varten; piirrokset ja taitto Aarne Nopsanen. WSOY 1971
Peruskoulun historia 2, Kuudetta kouluvuotta varten; kirj. Kai R. Lehtonen, Veikko Huttunen; piirrokset Aarne Nopsanen. WSOY 1972
Peruskoulun historia 4, Kahdeksatta kouluvuotta varten: kartat ja kaaviot Jorma Nousiainen; kirj. Kai R. Lehtonen, Veikko Huttunen, Olavi Laine. WSOY 1974
Historia vuoteen 1815: iltaoppikouluja ja aikuisopetusta varten; kirj. Kai R. Lehtonen, Veikko Huttunen; piirrokset Aarne Nopsanen. WSOY 1974
Peruskoulun historia 3, Seitsemättä kouluvuotta varten; kirj. Kai R. Lehtonen, Veikko Huttunen; piirrokset Aarne Nopsanen; kartat ja kaaviot Jorma Nousiainen. WSOY 1975
Historian peruskartasto; karttojen piirtäjät Jorma Nousiainen ym. WSOY 1976, 2. painos 1984
Peruskoulun yhteiskuntatieto. Yhdeksättä kouluvuotta varten; kirj. Kai R. Lehtonen, Veikko Huttunen; piirrokset Heikki Ennevaara. WSOY 1976
Suomennoksia
Lentokoneet; teksti Stig Ericson; päällys ja kuvitus Björn Karlström; suom. Kai R. Lehtonen; pedagoginen tarkastus Kerstin Wåhlström; valokuvat Ruotsin ilmavoimien arkistosta. Tietohyrrä 4. WSOY 1970, 2. painos 1975
Robert A. Winston: Lento Suomeen: Brewster-koelentäjän muistelmia vuodelta 1940; piirrokset Grant Powers; suomentanut ja taustatiedot koonnut Kai R. Lehtonen. Tietoteos, Kirkkonummi 1996
Lähteet
Aiheesta muualla
Ylen Elävä arkisto: Kai R. Lehtosen radiopakinoita 1980-luvulta Historiaa pitkin poikin sarjassa
Ylen Elävä Arkisto: Silikoni lähetti radiossa surisevia ja piipittäviä tietokoneohjelmia
Kai R. Lehtosen videoita Youtubessa
Suomalaiset opettajat
Suomalaiset kirjailijat
Suomalaiset radiotoimittajat
Suomentajat
Pakinoitsijat
Vuonna 1930 syntyneet
Elävät henkilöt
|
1270557
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pes%C3%A4pallon%20maailmancup%202015
|
Pesäpallon maailmancup 2015
|
Kahdeksas Pesäpallon maailmancup järjestettiin Sveitsissä 2015. Mukana oli 8 joukkuetta neljästä eri maasta.
Tulokset
Miehet
Alkusarja
Mitaliottelut
Pronssiottelu
Loppuottelu
Sekajoukkueet
Alkusarja
Mitaliottelut
Pronssiottelu
Loppuottelu
Lähteet
Pesäpalloliiton artikkeliarkisto - pelit 7.7.
Pesäpalloliiton artikkeliarkisto - pelit 8.7.
Pesäpalloliiton artikkeliarkisto - pelit 9.7.
Pesäpalloliiton artikkeliarkisto - pronssiottelut 11.7.
Pesäpalloliiton artikkeliarkisto - Loppuottelut 11.7.
Pesäpallon maailmancup
Vuoden 2015 pesäpallo
|
299298
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aaronin%20pappeus%20%28mormonismi%29
|
Aaronin pappeus (mormonismi)
|
Aaronin pappeus (joskus käytetään myös nimitystä leeviläinen pappeus tai vähäisempi pappeus) on Myöhempien aikojen pyhien liikkeessä yksi pappeuden kahdesta (tai kolmesta) asteesta. Se on pappeuden muodoista alempi, sen yläpuolella on korkeampi Melkisedekin pappeus. Joskus erotetaan myös erikseen patriarkaalinen pappeus, mutta yleensä tätä pidetään vain Melkisedekin pappeuden erityisenä muotona.
Aaronin pappeus on Myöhempien aikojen pyhien liikkeen uskontulkinnan mukaan saanut nimensä Aaronilta, Mooseksen veljeltä, jolle pappeuden avaimet annettiin Mooseksen aikaan Siinailla. Vanhan liiton aikaan Aaronin pappeus oli ennen muuta uhripappeutta, sen edustajien tehtävänä oli uhrata uhreja Jumalalle ilmestysmajassa ja sittemmin Jerusalemin temppelissä. Vanhan liiton aikaan oli myös ylempää, Melkisedekin pappeutta, mutta se hävisi Israelista kansan luopumuksen takia. Sen sijaan Aaronin pappeus pysyi Israelissa aina Kristuksen aikaan asti. Jeesuksen kastaneella Johannes kastajalla oli aaronilaisen syntyperänsä johdosta Aaronin pappeus, ja hänen kauttaan se periytyi myös uuden liiton kansalle. Kristuksen kuoleman jälkeen Aaronin pappeuden valtuus uhrata uhreja menetti merkityksensä, mutta pappeuden muut valtuudet, kuten kastaa, säilyivät. Varhaisilla kristityillä oli MAP-kirkon mukaan Aaronin pappeus, mutta se katosi myöhemmin luopumuksen myötä. Samalla katosi myös maan päältä valtuus suorittaa Aaronin pappeuden mukaisia toimituksia, kuten kasteita. Oppi ja liitot sanovat Aaronin pappeudesta: "Vähäisemmän eli Aaronin pappeuden voimaan ja valtuuteen kuuluu pitää hallussaan enkelten palveluksen avaimia ja huolehtia ulkonaisin toimituksin evankeliumin kirjaimesta, parannuksen kasteesta syntien anteeksisaamiseksi, liittojen ja käskyjen mukaan." (107:20).
Joseph Smithin, mormonismin ensimmäisen profeetan mukaan, ylösnoussut Johannes kastaja palautti maan päälle Aaronin pappeuden valtuudet 15. toukokuuta 1829 Susquehanna-joen varrella, New Yorkin osavaltiossa. Smith kertoi vetäytyneensä joen rantaan yhdessä toverinsa Oliver Cowderyn kanssa kysymään Jumalalta kasteesta ja syntien anteeksiantamuksesta. Smithiä tovereineen ei koskaan ollut kastettu, mutta he olivat lukeneet sekä Raamatusta (Matteuksen evankeliumi 28:18-20) että Mormonin kirjasta kasteen tarpeellisuudesta. Vastauksena heidän rukoukseensa heille ilmestyi Johannes kastaja, joka palautti heille Aaronin pappeuden ja siihen kuuluvan valtuuden kastaa. Samalla Johannes kastaja lupasi heille myös myöhemmin palautettavan korkeamman pappeuden, Melkisedekin pappeuden.
Nykyään MAP-kirkossa Aaronin pappeus on ennen muuta käytännöllisen palvelemisen pappeutta. Siihen voidaan asettaa kirkon jokainen miespuolinen jäsen, joka on täyttänyt 12 vuotta, joka uskoo kirkon opetukseen ja joka elää evankeliumin mukaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa siveyden ja kymmenysten lain noudattamista, viisauden sanan pitämistä (eli pidättäytymistä alkoholista, huumausaineista, tupakasta, kahvista ja teestä), säännöllistä osanottamista kirkon jumalanpalveluselämään sekä muutoin kristillistä elämäntapaa. Kelvollisuus Aaronin pappeuteen ratkaistaan seurakunnan piispan haastattelussa. Aaronin pappeuteen asetetaan rukouksen ja kätten päälle panemisen kautta. Toimituksen voivat suorittaa vain ne, joilla itsellään on vihittävä Aaronin pappeuden aste. Tähän poikkeuksen muodostavat vain kirjaimelliseen Leevin sukukuntaan kuuluvat, joilla Aaronin pappeus on syntyperänsä perusteella (Oppi ja liitot 107:16, 69).
Aaronin pappeuden alin aste on diakonin aste, johon kirkon arvolliset miespuoliset jäsenet asetetaan 12 vuoden iässä. Diakonina arvollisesti palvellut saa 14 vuoden iässä opettajan ja 16 vuoden iässä papin kutsumuksen. 18-vuotiaana miehet voidaan asettaa korkempaan eli Melkisedekin pappeuteen. Kirkkon aikuisiällä liittynyt myös voi myös saada Aaronin pappeuden virkoja, mikäli hän osoittautuu arvolliseksi. Hänen ei kuitenkaan tarvitse käydä läpi yhtä pitkäaikaista ohjelmaa kuin nuorten, vaan hän voi saada Melkisedekin pappeuden jo vuoden kuluttua kirkkoon liittymisestään. Aaronin pappeuden eri asteiden haltijat muodostavat keskenään koorumin eli pappeuden haltijoiden ryhmän, jota johtaa presidentti kahden neuvonantajansa kanssa.
Myös piispan virka kuuluu Aaronin pappeuden järjestykseen. Piispa johtaa paikallisseurakuntaa yhdessä kahden neuvonantajansa kanssa (piispakunta) sekä pitää huolta seurakuntalaisten ajallisesta ja hengellisestä hyvinvoinnista. Aaronin sukukuntaan kuuluvat voivat toimia piispoina syntyperänsä perusteella, mutta yleensä piispoina toimivat Melkisedekin pappeuden haltijat (Oppi ja liitot 107:17, 69-70).
Pappeus (mormonismi)
|
116851
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjois-Haagan%20rautatieasema
|
Pohjois-Haagan rautatieasema
|
Pohjois-Haagan rautatieasema (, ) on pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteen asema Vantaankosken radalla Helsingissä. Se sijaitsee nimestään huolimatta Lassilan osa-alueella Haagan kaupunginosassa. Asema on Huopalahden ja Kannelmäen asemien välissä, noin 8 km Helsingin päärautatieasemalta pohjoiseen. Se on siis ensimmäinen asema sen jälkeen, kun Vantaankosken rata ja rantarata eroavat toisistaan. Lentoasemalle liikennöidään raiteelta 1 ja Helsinkiin raiteelta 2. Kehäradan vuoksi liikenne kaupunkiradan raiteilla muutettiin syksyllä 2013 oikeanpuoleisesta vasemmanpuoleiseksi. Asemalla on sivulaiturit.
1960-luvun metrosuunnitelmissa kaavailtiin metrolinjaa nykyisen ratalinjan itäpuolelle keskelle Pohjois-Haagaa. Kun rautatie valmistui Pohjois-Haagan ja Lassilan välille, alue oli vielä syrjäseutua. Rautatieaseman ympäristöön kaavoitettiin kuitenkin asunto- ja toimistorakentamista. Liikenteen alkaessa kesäkuussa 1975 asema toimi väliaikaisissa tiloissa, kunnes Helsingin kaupungin rahoittama ja omistama asemarakennus valmistui saman vuoden lokakuussa. Rakennuksen asiakaspalvelutilat sijoitettiin katutasoon, josta noustaan portaita laitureille. Lipunmyynti Pohjois-Haagan asemalla lopetettiin monien muiden lähiliikenneasemien tavoin vuonna 2004.
Aseman lähettyviltä, sillalla olevan radan alapuolelta, lähtee kevyenliikenteen reitti, jota seuraamalla pääsee radan vartta kulkien keskustaan asti. Sen sijaan toiseen suuntaan, Kannelmäkeen, ei radan vartta voi kulkea, sillä Pohjois-Haagan jälkeen rata jatkaa kapealla sillalla. Toisinaan jalankulkijat käyttävät siltaa päästäkseen Kehä I:n toiselle puolelle. Tämä on aiheuttanut vaaratilanteita.
Asema kuuluu Helsingin kaupungin liikennelaitoksen vastuulle.
Lähteet
Aiheesta muualla
Helsingin henkilöliikenteen rautatieliikennepaikat
Haaga
|
879335
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Billy%20Connolly
|
Billy Connolly
|
William ”Billy” Connolly (s. 24. marraskuuta 1942, Glasgow, Skotlanti) on skotlantilainen koomikko, muusikko, juontaja ja näyttelijä. Hänet tunnetaan erityisesti juurillaan Skotlannissa, jossa hänen lempinimensä on ”The Big Yin”.
Yksityiselämä
Connolly on sairastanut syöpää ja Parkinsonin tautia. Hän on naimisissa koomikko ja psykologi Pamela Stephensonin kanssa. He menivät naimisiin vuonna 1989.
Valikoitu filmografia
Just Another Saturday (1975) … Paddy
Connolly (1976) … itse
The Elephants' Graveyard (TV-elokuva) (1976) … Jody
Big Banana Feet (1976) … itse
Absolution (1978) … Blakey
The Secret Policeman's Ball (1980) … itse
The Secret Policeman's Other Ball (1982) … itse
The Pick of Billy Connolly (1982) … itse
Blue Money (1982) (TV-elokuva) … Des
Bullshot (1983) … Hawkeye McGillicuddy
Tickle on the Tum (TV-sarja) (1984)
Weekend in Wallop (TV-elokuva) (1984) … itse
Water (1985) … Delgado
Live Aid (1985) … itse
The Return of the Musketeers (1989) … Caddie
Head of the Class (TV-sarja) (1990) … Billy MacGregor
Billy (TV-elokuva) (1992) … Billy MacGregor
World Tour of Scotland (dokumenttisarja) (1994) … itse
A Scot in the Arctic (dokumenttielokuva) (1995) … itse
Muppet Treasure Island (1996) … Billy Bones
World Tour of Australia (dokumenttisarja) (1996) … itse
Mrs. Brown (1997) … John Brown
Deacon Brodie (TV-elokuva) (1997) … Deacon Brodie
Still Crazy (1998) … Hughie
The Impostors (1998) … Sparks
The Debt Collector (1999) … Nickie Dryden
An Everlasting Piece (2000) … Scalper
Ystäväni Joe (Beautiful Joe) (2000) … Joe
Columbo: Murder with Too Many Notes (TV-elokuva) (2000) … Finlay Crawford
Gabriel and Me (2001) … Gabriel
The Man Who Sued God (2001) … Steve Myers
Prince Charming (2001) … Hamish
Valkoinen oleanteri (White Oleander) (2002) … Barry Kolker
World Tour of England, Ireland and Wales (dokumenttisarja) (2002) … itse
Viimeinen samurai (The Last Samurai) (2003) Sergeant Zebulon Gant
Aikamatka (Timeline) (2003) … E. A. Johnston
Lemony Snicketin surkeiden sattumusten sarja (Lemony Snicket's A Series of Unfortunate Events) (2004) Monty
World Tour of New Zealand (dokumenttisarja) (2004) … itse
Karvinen 2 (Garfield: A Tail of Two Kitties) (2006) … Lordi Dargis
Luoteisväylä kutsuu (Journey to the Edge of the World) (dokumenttisarja) (2009) … itse
Gulliverin matkat (Gulliver's Travels) (2010) … Lilliputin Kuningas
Amerikan valtatie 66 (Billy Connolly's Route 66) (dokumenttisarja) (2011)
Urhea (Brave) (2012) … Kuningas Fergus
Hobitti – Viiden armeijan taistelu (The Hobbit: The Battle of the Five Armies) (2014) … Dáin Rautajalka
Diskografia
Billy Connolly Live (1972)
Cop Yer Whack for This (1974)
Solo Concert (1974)
Get Right Intae Him! (1975)
Words and Music (1975)
The Big Yin (1975)
Atlantic Bridge (1976)
Billy Connolly (1977)
Raw Meat for the Balcony! (1977)
Anthology (1978)
Riotous Assembly (1979)
The Pick of Billy Connolly (kokoelma) (1981)
A Change is Good as Arrest (1983)
In Concert (1983)
Big Yin Double Helping (kokoelma) (1984)
An Audience with Billy Connolly (1985)
Wreck on Tour (1985)
Billy & Albert (1987)
Live at the Odeon Hammersmith London (1991)
Musical Tour of Scotland (1995)
Comedy and Songs (kokoelma) (1999)
One Night Stand Down Under (1999)
The Big Yin - Billy Connolly in Concert (kokoelma) (2002)
Billy Connolly's Musical Tour of New Zealand (2005)
Live in Concert (2007)
Lähteet
Aiheesta muualla
Billy Connollyn virallinen sivusto
Skotlantilaiset näyttelijät
Brittiläiset koomikot
Brittiläisen imperiumin komentajat
Stand up -koomikot
Vuonna 1942 syntyneet
Elävät henkilöt
|
1522879
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Graciela%20Paraskeva%C3%ADdis
|
Graciela Paraskevaídis
|
Graciela Paraskevaídis (1. huhtikuuta 1940 Buenos Aires – 21. helmikuuta 2017 Montevideo) oli argentiinalaissyntyinen säveltäjä. Hän asui vuodesta 1975 Uruguayssa ja oli molempien maiden kansalainen.
Kotimaassaan Paraskevaídis opiskeli Roberto García Morillon johdolla ja osallistui myös muiden muassa Gerardo Gandinin sekä Iannis Xenakiksen pitämille kursseille. Vuosina 1968–1971 hän sai sävellysopetusta Wolfgang Fortnerilta Hochschule für Musik Freiburgissa. Vuonna 1972 hän osallistui Darmstadtin kurssille.
Sävellystyönsä ohella Paraskevaídis kirjoitti sekä musiikkiaiheisia kirjoja että lehdissä julkaistuja esseitä. Hän opetti sekä yksityisesti että vuosina 1985–1992 Montevideon Universidad de la Repúblicassa. Hän myös piti luentoja, seminaareja ja workshopeja Argentiinassa, Uruguayssa, Itävallassa, Brasiliassa, Chilessä, Kolumbiassa, Saksassa, Kreikassa, Ruotsissa, Sveitsissä ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa.
Lähteet
Argentiinalaiset säveltäjät
Uruguaylaiset säveltäjät
Musiikkikirjailijat
Vuonna 1940 syntyneet
Vuonna 2017 kuolleet
|
1750621
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/B%C3%B6blingenin%20piirikunta
|
Böblingenin piirikunta
|
Böblingenin piirikunta () on piirikunta Saksassa Baden-Württembergin osavaltiossa Stuttgartin hallintopiirissä. Sen pinta-ala on 618 neliökilometriä, ja siihen kuuluu 26 kuntaa. Kesäkuun 2022 lopussa piirikunnassa oli 397 433 asukasta. Piirikunnan keskus on Böblingen ja suurin kaupunki Sindelfingen.
Kunnat ja kaupungit
Böbligenin piirikuntaan kuuluu 26 kuntaa, joista 9 on kaupunkeja. Suluissa kuntien asukasluvut 30. kesäkuuta 2022.
Lähteet
Aiheesta muualla
Piirikunnan verkkosivut
Baden-Württembergin piirikunnat
Stuttgartin hallintopiiri
|
1266260
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Thure%20Ahlberg
|
Thure Ahlberg
|
Theodor ”Thure” Rudolf Ahlberg (s. 14. tammikuuta 1893 Espoo – 17. elokuuta 1967 Helsinki) oli suomalainen painija ja painivalmentaja. Varsinaisilta ammateiltaan hän oli puuseppä ja vahtimestari. Helsingin Jyryä edustanut Ahlberg voitti kreikkalais-roomalaisen painin SM-kultaa 67,5 kg:n sarjassa vuosina 1915, 1916 ja 1917.
Suomen sisällissodassa Ahlberg taisteli punaisten puolella ja pakeni sen loppuvaiheessa lukuisten muiden punakaartilaisten tavoin Neuvosto-Venäjälle, jossa hän toimi painivalmentajana. Myöhemmin Ahlberg paini vielä ammattilaisena eri puolilla Eurooppaa. Sodan jälkeen valkoisen armeijan esikunnan tiedusteluosasto epäili Ahlbergia osallisuudesta tohtori Oskar August Rosenqvistin surmaan. Hänet oli kuitenkin sekoitettu veljeensä, punakaartissa palvelleeseen Walter Ahlbergiin, joka oli ollut paikalla kun Rosenqvist ammuttiin. Walter Ahlberg kuoli todennäköisesti valkoisten teloittamana.
Thure Ahlberg kuoli vuonna 1967. Hänet on haudattu Helsinkiin Malmin hautausmaalle.
Saavutukset
Kreikkalais-roomalainen paini (67,5 kg)
SM-kultaa: 1915, 1916, 1917
SM-hopeaa: 1914
Kirjallisuutta
Soinio, Eino: Suomalaisia mestaripainijoita, WSOY, 1939.
Lähteet
Suomalaiset kreikkalais-roomalaisen tyylin painijat
Suomen sisällissodan punaiset
Vuonna 1893 syntyneet
Vuonna 1967 kuolleet
|
338413
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Irina%20Zahharenkova
|
Irina Zahharenkova
|
Irina Zahharenkova (, s. 23. helmikuuta 1976 Kaliningrad) on virolainen pianisti ja cembalisti, joka asuu nykyisin Suomessa.
Zahharenkova valmistui musiikin maisteriksi Viron musiikki- ja teatteriakatemiasta opettajinaan Lilian Semper ja Maris Valk-Falk. Hän jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemiassa Hui-Ying Liu-Tawaststjernan johdolla. Hän on yksi oman sukupolvensa palkituimmista nuorista pianisteista maailmassa.
Palkinnot ja tunnustukset
M. K. Čiurlionis -kilpailu Liettuassa, (2. palkinto ja tunnustuspalkinto ), 2003
Premio Jaén -pianokilpailu Espanjassa, (1. palkinto, yleisön suosikki -palkinto ja tunnustuspalkinto), 2004
Festival van Vlaanderen -pianokilpailu Belgiassa, (3. palkinto), 2004
Épinalin pianokilpailu Ranskassa, (2. palkinto ja tunnustuspalkinto), 2005
Prahan kevät -cembalokilpailu Tšekissä, (3. palkinto ja erityispalkinto), 2005
Enescu-pianokilpailu Romaniassa, (1. palkinto ja erityispalkinto), 2005
Geneven kansainvälinen pianokilpailu Sveitsissä, (3. palkinto), 2005
Alessandro Casagrande -kilpailu Italiassa, (1. palkinto ja kaksi tunnustuspalkintoa), 2006
Leipzigin Johann Sebastian Bach -kilpailu Saksassa (1. palkinto ja yleisön tunnustuspalkinto), 2006
Villa-Lobos-kilpailu Brasiliassa (4. palkinto), 2006
Virolaiset pianistit
Virolaiset cembalistit
Vuonna 1976 syntyneet
Elävät henkilöt
|
1624428
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/The%20Buddha%20and%20His%20Dhamma
|
The Buddha and His Dhamma
|
The Buddha and His Dhamma on B. R. Ambedkarin kirjoittama kirja, joka käsittelee buddhalaisuutta. Se on Ambedkarin perustaman suuntauksen, navayanan, keskeisin teos. Kirja katsoo edustavansa oikeaa tulkintaa buddhan opetuksista.. Teos on julkaistu postuumisti ja sen alkuperäinen kustantaja on Siddharth College Publications.
Kirjan kielenkäyttö herättää usein huomiota: you- ja thou-pronomineja käytetään sekaisin, paalinkielisten termien litterointi ei noudata yleisiä normeja ja buddhan nimi kirjoitetaan välillä Gautama ja välillä Gotama. Ambedkar kuoli vain kolme päivää sen jälkeen kun oli saanut kirjan ensimmäisen vedoksen valmiiksi.
Teos koostuu kahdeksasta luvusta eli kirjasta:
Siddhartha Gautama – Miten bodhisattvasta tuli buddha?
Kääntymyksen kamppailu
Mitä buddha opetti?
Uskonto ja dharma
Sangha
Hän ja hänen aikalaisensa
Viimeisen matkan ihmeet
Mies, joka oli Siddhartha Gautama
Lähteet
Vuoden 1957 kirjat
Buddhalaiset kirjoitukset
B. R. Ambedkar
|
1034249
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Bedan%20Karoki
|
Bedan Karoki
|
Bedan Karoki Muchiri (s. 21. elokuuta 1990) on kenialainen kestävyysjuoksija.
Vuoden 2011 Afrikan kisoissa hän sijoittui toiseksi 10 000 metrin juoksussa. Lontoon olympialaisissa 2012 hän sijoittui 10 000 metrillä viidenneksi. Moskovan MM-kilpailuissa 2013 hän oli 10 000 metrillä kuudes. Vuonna 2015 hän saavutti maastojuoksun MM-kilpailuissa hopeaa sekä henkilökohtaisessa kilpailussa että joukkuekilpailussa. Pekingin MM-kilpailuissa 2015 hän sijoittui 10 000 metrillä neljänneksi. Vuoden 2016 puolimaratonin MM-kilpailuissa Karoki saavutti hopeaa henkilökohtaisessa kilpailussa ja kultaa joukkuekilpailussa.
Karoki sijoittui Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 seitsemänneksi 10 000 metrillä. Huhtikuussa 2017 hän oli Lontoon maratonilla kolmas. Saman vuoden Lontoon MM-kilpailuissa hän sijoittui 10 000 metrillä neljänneksi.
Karoki on asunut vuodesta 2007 lähtien Japanissa. Hän on voittanut Kenian maastojuoksumestaruuden vuosina 2012, 2014 ja 2015.
Henkilökohtaiset ennätykset
Lähteet: IAAF, Tilastopaja
3 000 metrin juoksu: 7.37,68 (2013)
5 000 metrin juoksu: 13.15,25 (2014)
10 000 metrin juoksu: 26.52,12 (2017)
10 kilometrin tiejuoksu: 27.37 (2014)
Puolimaraton: 58.42 (2018)
Maraton: 2.06.48 (2019)
Lähteet
Kenialaiset kestävyysjuoksijat
Kenialaiset maastojuoksijat
Vuonna 1990 syntyneet
Elävät henkilöt
|
529568
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Maahockey%20kes%C3%A4olympialaisissa%201952
|
Maahockey kesäolympialaisissa 1952
|
Maahockey oli Helsingin olympialaisissa 1952 seitsemättä kertaa olympiakisoissa. Cup-muotoisesti käydyn turnauksen voitti Intia. Hopealle tuli Alankomaat ja pronssille Yhdistynyt kuningaskunta. Pronssiottelussa Yhdistynyt kuningaskunta kaatoi Pakistanin maalilla ja Intia voitti mestaruuden selvästi kukistamalla Alankomaat finaalissa 6–1. Intia oli selvästi turnauksen paras joukkue, mistä kertoo myös kolmen ottelun maalisuhde 13–2.
Maahockey otettiin mukaan Helsingin olympiaohjelmaan, jos korkeintaan 12 joukkuetta isäntämaan lisäksi ilmoittautuisi mukaan. Kansainvälinen maahockeyliitto valitsi ilmoittautuneista 12 parasta maata, jotka pääsisivät olympiaturnaukseen, Pariisin kokouksessaan 9. maaliskuuta 1952. Neljä kisoihin ilmoittautunutta maata vetäytyi kuitenkin ennen turnausta, joten kaikki halukkaat saivat paikan Helsingin maahockeyturnaukseen.
Maahockeyottelut pelattiin Velodromin nurmella, sekä Kaurialan kentällä Hämeenlinnassa. Kaksi ensimmäistä kierrosta pelattiin jo ennen avajaisia. Välierät pelattiin jo ensimmäisenä kisapäivänä 20. heinäkuuta. Pronssiottelu käytiin lopulta 22. heinäkuuta ja loppuottelu 24. heinäkuuta. Hämeenlinnan ottelut pelattiin 21. heinäkuuta ja 23. heinäkuuta.
Tulokset
, maalintekijät:
1. kierros
Intia, Yhdistynyt kuningaskunta, Alankomaat ja Pakistan suoraan 2. kierrokselle.
2. kierros
Välierät
Välieriin pääsivät odotetusti Intia, Yhdistynyt kuningaskunta, Alankomaat ja Pakistan. Välierissä kohtasivat aiemmat olympiavoittajat Yhdistynyt kuningaskunta ja Intia, joka eteni loppuotteluun maalein 3–1. Toisessa välierässä Alankomaat kukisti Pakistanin hieman yllättäen.
Pronssiottelu
Iso-Britannia voitti historiansa kolmannen olympiamitalin yltäen mitalikantaan seuraavan kerran yli 30 vuotta myöhemmin.
Loppuottelu
Intia puolusti Lontoon olympiavoittoaan menestyksekkäästi voittamalla Alankomaat 6–1. Olympiavoitto oli maalle peräti viides peräkkäinen. Intian Balbir Singh teki loppuottelussa viisi maalia, mikä on edelleen olympiaennätys. Alankomaat sivusi hopeallaan maahockeyn parasta olympiasijoitustaan ja ylsi takaisin olympiamitalikantaan vasta 1980-luvulla.
Ottelut 5. sijasta
Lähde:
Mitalistit
Lähteet
http://www.hameenlinna.fi/Palvelut/Kulttuuri/Taidemuseo/Julkinen/Muistolaatat-ja-muistokivet/Aihehaku/Olympialaisten-maahockeyottelut/
Viitteet
Aiheesta muualla
Olympic Games Helsinki 1952 Kansainvälinen hockeyliitto
1952
Kesäolympialaiset 1952
Olympialaiset 1952
|
586772
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kultainen%20sarvi
|
Kultainen sarvi
|
Kultainen sarvi (, ) on Bosporista länteen työntyvä lahti ja satamapaikka Istanbulissa Turkissa. Se jakaa Istanbulin Euroopan-puoleisen osan Stambuliin ja Galataan.
Historia
Kultainen sarvi on syntynyt muinaisen joen suulle estuaarina.
Kreikkalaisen perimätiedon mukaan Kultaiselle sarvelle antoi sen kreikkalaisen nimen Byzantionin perustaja Byza Megaralainen äitinsä Keroessan mukaan. Lahti oli hyvä luonnonsatama, jonka niemi erotti Marmaranmerestä. Itä-Rooman valtakunnalla oli siellä laivaston päätukikohta, ja lahden rantoja pitkin rakennettiin muurit suojaamaan Konstantinopolia meritse tulevilta hyökkäyksiltä. Lahden suulle sen pohjoisrannalle rakennettiin puolustustarkoituksiin vanha Galatan torni. Neljännen ristiretken aikana vuonna 1204 torni käytännöllisesti katsoen tuhottiin, mutta genovalaiset rakensivat sen läheisyyteen vuonna 1348 nykyisen Galatan tornin, jonka alkuperäinen nimi oli Christea Turris (Kristuksen torni).
Kolme kertaa puolustusjärjestelmä murrettiin tai kierrettiin. Ensimmäisen kerran 900-luvulla kiovalaiset hinasivat sotalaivansa Bosporilta maitse Kultaiseen sarveen. Bysanttilaiset kuitenkin voittivat heidät kreikkalaisen tulen avulla. Vuonna 1204 neljännen ristiretken aikana venetsialaiset mursivat puolustusjärjestelmän. Vuonna 1453 Osmanien sulttaani Mehmed II, joka ensin yritti onnistumatta murtaa puolustusketjun, kiersi sen myöhemmin kuten aikoinaan kiovalaiset ja onnistui täten lopulta valloittamaan Konstantinopolin lännestä käsin.
Tämän valloituksen jälkeen Konstantinopolin kreikkalaiset, juutalaiset, italialaiset kauppiaat ja muutkin, jotka eivät olleet muslimeja, asettuivat vähitellen asumaan Kultaisen sarven rannalla sijaitseviin Fanarin ja Balatin kaupunginosiin. Nykyisin lahden molemmilla rannoilla on tiheää asutusta ja myös puistoja. Sen rannalla sijaitsevat myös Istanbulin kauppakamari sekä islamilainen, juutalainen ja kristillinen hautausmaa. Lahden yli johtavat lähellä sen suuta Galatan silta ja kauempana siitä Atatürkin silta ja Haliçin silta. 1980-luvulle saakka Kultainen sarvi oli pahasti saastunut teollisuusjätevesien vuoksi, mutta myöhemmin se on puhdistunut. Sen rannoista on kauniiden näköalojen ja historian vuoksi tullut suosittu turistikohde.
Leonardo da Vincin silta
Vuonna 1502 Leonardo da Vinci laati sulttaani Bayezid II:n toimeksiannosta piirustukset 240 metriä pitkän sillan rakentamiseksi Kultaisen sarven yli. Suunnitelma on nykyaikana herätetty henkiin, kun Norjan Åsiin rakennettiin hänen suunnittelemansa kaltainen silta osana Vebjørn Sandin da Vinci -projektia.
Myös Istanbulissa suunnitelma on herätty henkiin. Asia on ollut vireillä vuodesta 1999 lähtien, ja 17. toukokuuta 2006 Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdoğan ja Istanbulin pormestari Kadir Topbas päättivät rakentaa sillan. Viisi vuosisataa piirustusten laatimisen jälkeen siitä tulee ensimmäinen Leonardo da Vincin suunnittelema rakennusprojekti, joka todella toteutetaan suunnitellulla paikallaan. Rakennustöitä tulee johtamaan turkkilainen arkkitehti Bülent Güngör, joka on suunnitellut myös eräiden historiallisten palatsien kunnostustyöt. Sillasta tulee tarkalleen da Vincin suunnitelman mukainen, 240 metriä pitkä, 8 metriä leveä ja 24 metriä korkea.
Katso myös
Zolotyi rog (suom. Kultainen sarvi), luonnosatama, Venäjän Vladivostokin sataman sijaintipaikka
Istanbul
Lahdet
Turkin maantiede
|
259468
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mothermania
|
Mothermania
|
Mothermania: The Best of the Mothers on vuonna 1969 julkaistu kokoelmalevy, joka sisältää kappaleita Frank Zappan johtaman Mothers of Invention -yhtyeen kolmelta ensimmäiseltä levyltä, Freak Out!, Absolutely Free ja We're only in it For the Money.
Kappaleluettelo
A-puoli
"Brown Shoes Don't Make It" – 7:26
"Mother People" – 1:41
"The Duke of Prunes" – 5:09
"Call Any Vegetable" – 4:31
"The Idiot Bastard Son" – 2:26
B-puoli
"It Can't Happen Here" – 3:13
"You're Probably Wondering Why I'm Here" – 3:37
"Who Are The Brain Police" – 3:22
"Plastic People" – 3:40
"Hungry Freaks, Daddy" – 3:27
"America Drinks and Goes Home" – 2:43
Kokoonpano
Frank Zappa - kitara, kapellimestari, piano, laulu
Jimmy Carl Black - lyömäsoittimet, rummut
Roy Estrada - bassokitara, laulu
Bunk Gardner - puhallinsoittimet
Don Preston - basso, kosketinsoittimet
Euclid James Sherwood - kitara, laulu, puhallinsoittimet
Arthur Tripp
Ian Underwood
Tuotanto
Tuottajat: Frank Zappa, Tom Wilson
Tekniikan ohjaaja: Val Valentine
Teknikot: Ami Hadani, Tom Hidley, Gary Kelgren, Dick Kunc.
Järjestäjä: Frank Zappa
Kannen suunnittelu: Cal Schenkel
Vuoden 1969 kokoelma-albumit
Frank Zappan albumit
|
1561008
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Albert%20Ulrik%20B%C3%A5%C3%A5th
|
Albert Ulrik Bååth
|
Albert Ulrik Bååth (1853−1912) oli ruotsalainen runoilija ja muinaisskandinaavisen runouden ja elämän tutkija. Hänen runokokoelmansa Dikter (1879), johon hän sittemmin on liittänyt useita uusia kokoelmia, kuten Nya dikter (1881), kansalliset Svenska toner (1893) ynnä muita, toivat realistisen todellisuudenkuvauksen Ruotsin runouteen, samaan aikaan kuin August Strindberg ja Anne Charlotte Edgren-Leffler istuttivat realismin suorasanaiseen kirjallisuuteen. Vielä Bååth on kirjoittanut kertovat runoelmat Marit Vallkulla (1887) sekä runoilija Lars Wivalliuksen elämäntarinasta aiheensa saaneen Kärlekssagan på Björkeberga (1892).
Bååthin muinaisskandinaavisen kirjallisuuden ja elämän tutkimuksista mainittavia ovat Nordiskt forntidslif (1890), Nord-mannaskämt (1895), Nordmannamystik (1898). Hän on myös julkaissut Nials saga, Forn-nordiska sagor i svensk bearbetning ynnä muita.
Bååthin sisar oli kirjailija Cecilia Bååth-Holmberg.
Lähteet
Aiheesta muualla
Ruotsalaiset runoilijat
Vuonna 1853 syntyneet
Vuonna 1912 kuolleet
|
1176992
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuopion%20Sanomat%20%281880%E2%80%931882%29
|
Kuopion Sanomat (1880–1882)
|
Kuopion Sanomat oli Kuopiossa vuosina 1880–1882 ilmestynyt sanomalehti.
Piirilääkäri Anders Edvin Nylanderin julkaisema ja toimittama Kuopion Sanomat oli vuonna 1880 ajankohtaisen liberaalisen puolueen äänenkannattaja, jonka takana olivat kaupungin ruotsinkielinen virkamieskunta ja liikemiehet. Sen julkaiseminen kaatui Kuopion suomenmielisten lehtien Savon ja Tapion kilpailuun.
Kuopion Sanomat ilmestyi vuonna 1881 kerran ja vuonna 1882 kahdesti viikossa. Loppuvaiheessa A. F. Andersinin julkaiseman lehden levikki oli vain 300 kappaletta.
Lähteet
Aiheesta muualla
Kuopion Sanomat digitoituna kansalliskirjastossa
Ilmestymästä lakanneet suomalaiset sanomalehdet
Kuopion media
|
159027
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Uurnakentt%C3%A4kulttuuri
|
Uurnakenttäkulttuuri
|
Uurnakenttäkulttuuri (uurnakentät) oli myöhäispronssikautinen kulttuuri Keski-Euroopassa noin 1300–750 eaa. Uurnakenttäkulttuuria luonnehtivat paaluvarustuksilla ympäröidyt linnoitukset mäillä, saarilla, niemissä ja jokien varsilla. Tämä indoeurooppalainen kulttuuri on liitetty kelttiläisen kulttuurin syntyyn ja myös illyrialaisiin.
Uurnakentät
Uurnakenttiä tehnyt indoeurooppalainen kulttuuri oli tumuluskulttuurin seuraaja, ja sitä seurasi Hallstattin kulttuuri. Uurnakenttäkulttuuri sai alkunsa Itä-Unkarin, Pohjois-Serbian ja Länsi-Romanian alavilta mailta Unkarin altaasta.
Se levisi Itä-Unkarin seuduilta laajalle, muun muassa suureen osaa Saksaa, Italiaa ja Ranskaa. Kulttuuri levisi Britteinsaarillekin joskus 1200–1000 eaa. Ensimmäiset hautaukset uurnakenttiin ilmestyivät 1350 eaa.
Uurnakenttäkulttuuri hautasi vainajat tuhkana saviruukkuihin. Uurnakenttäkulttuuri kehittyi edeltäjästään tumuluskulttuurista niin että vähitellen kumpuhaudat jäivät pois käytössä ja polttohautaus uurniin yleistyi. Pitkään molempia hautatyyppejä oli rinnan. Uusi hautaustapa kertoo uudenlaisesta uskonnosta. Uurnakenttien aikana esikelttiläisen kulttuurin sotilaallistuminen ja päälliköiden mahdin kasvu jatkuivat. Uurnakenttiin liittyi myöhäispronssikautisten mahtavien päälliköiden välisiä sotia. Uurnakenttiä luoneet indoeurooppalaiset heimot rakensivat taitavasti linnoituksia mäkien päälle, ja suuria halleja kokoontumispaikoiksi. Kulttuuri tuotti korkealaatuista taidetta, joka mainitaan esimerkkinä varhaiskelttiläisestä taiteesta. Uurnakenttiä luoneet ihmiset eivät osanneet käsitellä rautaa, ja siksi heitä ei pidetä varsinaisina keltteinä.
Suurin osa uurnakentistä syntyi pronssikauden lopulla, vain Ala-Reinin uurnakentät jatkoivat rautakaudelle asti. Uurnakenttäkulttuurin katoaminen liittyi rautakauden mukanaan tuomiin mullistuksiin, joihin mitä luultavimmin liittyi kansainvaelluksia Keski-Euroopassa. Uurnalehtokulttuuri hävitti valtaamiltaan alueilta aiemmat hautaustavat miltei täysin. Uurnakenttien alkuvaiheessa oli merikansojen kansainvaelluksia, jotka suuntautuivat etelään. Linnoitetut mäet yleistyivät uurnakenttäkaudella. Uurnakenttäkulttuurin eteläpuolella Kreikassa ja Anatoliassa mykeneläinen kulttuuri ja heettiläisten valtakunta romahtivat, ja Egypti oli vähällä tuhoutua merikansojen maitse ja meritse tapahtuneisiin hyökkäyksiin. Egyptiläiset lähteet kertovat pitkistä, vaaleahiuksista sotureista. Suurin osa linnoituksista hylättiin pronssikauden lopulla.
Uurnakenttäkulttuurin alue ja aikalaiset
Uurnakenttäkulttuuri oli Saksassa, Sveitsissä ja Kaakkois-Ranskassa. Sen ydinalue oli 1300-luvulla eaa. Länsi-Romaniassa, Itä-Unkarissa ja Vojvodinassa eli Karpaattien mutkan länsipuolisessa altaassa Balatonjärvestä itään. Tonava kulki varhaisen uurnakenttäalueen läpi. 900-luvulle eaa. mentäessä uurnakenttien alue oli laajentunut koko Ranskaan, Belgiaan, Etelä-Alankomaiin, Keski- ja Etelä-Saksaan, Keski- ja Etelä-Puolaan, Romanian Karpaateille, Sveitsiin, Itävaltaan, Tšekkiin, Slovakiaan, Sloveniaan, lähes koko Kroatiaan ja Bosniaan. Etelässä uurnekenttiä tehtiin 900-luvulla eaa. koko Italiassa ja laajalla alueella Luoteis-Espanjassa.
Italiassa ja Dalmatiassa oli samaan aikaan kilpaileva Terramaren kulttuuri. Unkarissa ja Pohjois-Serbiassa Tonavan kulttuuri, Tšekissä Knovitzin kulttuuri, ja Puolassa Lausitzin kulttuuri. Pohjoismaissa oli oma pronssikautinen kulttuurinsa. Noin 200 eaa., jolloin rautaa käyttävät kelttiläiset päällikkökunnat levittäytyivät Keski-Euroopassa, uurnakenttiä tehtiin vielä Irlannissa, Skotlannissa, Bretagnen niemimaalla, Espanjan ja Portugalin länsirannikolla ja Ranskan ja Italian rajaseuduilla olevalla Alppien eteläpuolisella Välimeren rannikkokaistaleella.
Uurnakenttien aikajako
BzD 1300–1200 eaa. (Pronssikausi D)
Ha A1 1200–1100 eaa. (Hallstatt A1)
Ha A2 1100–1000 eaa.
HaB1 1000–800 eaa.
HaB2 900–800 eaa.
Ha B3 800–750 eaa.
Katso myös
Uurnakenttäkulttuurin lukujärjestelmä
Merikansat
Tumuluskulttuuri
Hallstattin kulttuuri
Lähteet
Pronssikauden kulttuurit
Varhaiset indoeurooppalaiset kulttuurit
|
928970
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Henning
|
Henning
|
Henning on pääasiassa Saksassa ja pohjoismaissa esiintyvä miehen etunimi, alkuperältään Henrik-nimen muunnelma. Suomessa nimi Henning on vuoden 2019 loppuun mennessä annettu Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan noin 464 henkilölle. Henningin nimipäivä on suomenruotsalaisen kalenterin mukaan 29. huhtikuuta.
Tunnettuja Henningejä
Henning Berg (s. 1969), norjalainen jalkapalloilija ja valmentaja
Henning Carlsen (1927–2014), tanskalainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja
Henning Christiansen (1932–2008), tanskalainen säveltäjä ja kuvataiteilija
Henning Christophersen (1939–2016), tanskalainen poliitikko ja ministeri
Henning Dyremose (s. 1945), tanskalainen poliitikko ja ministeri
Henning Enoksen (1935–2016), tanskalainen jalkapalloilija
Henning Grove (1932–2014), tanskalainen eläinlääkäri, poliitikko ja ministeri
Henning Harnisch (s. 1968), saksalainen koripalloilija
Henning Holst (1891–1975), tanskalainen maahockeypelaaja
Henning von Holtzendorff (1853–1919), saksalainen amiraali
Henning Lynge Jakobsen (s. 1962), tanskalainen meloja
Henning Jensen (1949–2017), tanskalainen jalkapalloilija
Henning Karström (1899–1989), suomalainen biokemisti, professori, rehtori ja kansanvalistaja
Henning Koppel (1918–1981), tanskalainen muotoilija, korutaiteilija ja graafikko
Henning Larsen (1925–2013), tanskalainen arkkitehti
Henning Leo (1885–1953), ruotsalainen poliitikko
Henning Mankell (1948–2015), ruotsalainen kirjailija
Henning Matzen (1840–1910), tanskalainen juristi, poliitikko, professori ja yliopiston rehtori
Henning Rasmussen (1927–1997), tanskalainen poliitikko ja ministeri
Henning Solberg (s. 1973), norjalainen ralliautoilija
Henning Söderhjelm (1888–1967), suomenruotsalainen kirjailija ja kääntäjä
Henning von Tresckow (1901–1944), saksalainen kenraalimajuri ja Hitlerin vastustaja
Henning sukunimenä
Alan Henning (1967–2014), brittiläinen taksiautoilija, humanitaarisen työn tekijä ja henkirikoksen uhri
Anne Henning (s. 1955), yhdysvaltalainen pikaluistelija ja olympiavoittaja
Astrid Henning-Jensen (1914–2002), tanskalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja
Bjarne Henning-Jensen (1908–1995), tanskalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja
Eva Henning (1920–2016), ruotsalainen näyttelijä
Francois Henning, Snotkop (s. 1974), eteläafrikkalainen laulaja, rap-artisti ja tv-persoona
Josephine Henning (s. 1989), saksalainen jalkapalloilija
Lähteet
Aiheesta muualla
Etunimet
|
1075512
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lumoava%20kirous%20%28elokuva%29
|
Lumoava kirous (elokuva)
|
Lumoava kirous () on vuonna 2013 ensi-iltansa saanut romanttinen fantasiaelokuva, joka perustuu Kami Garcian ja Margaret Stohlin vuoden 2009 nuortenromaaniin Lumoava kirous. Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Richard LaGravenese ja sen pääosissa ovat Alice Englert ja Alden Ehrenreich. Elokuvan ensi-ilta oli Suomessa 1. maaliskuuta 2013.
Näyttelijät
Lähteet
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
Lumoava kirous Box Office Majossa
Lumoava kirous Rotten Tomatoesissa
Lumoava kirous Metacriticissä
Vuoden 2013 yhdysvaltalaiset elokuvat
Yhdysvaltalaiset fantasiaelokuvat
Romanttiset elokuvat
Yhdysvaltalaiset romaaneihin perustuvat elokuvat
|
701544
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yazdegerd%20III
|
Yazdegerd III
|
Yazdegerd III (, k. 651) oli sassanidien suvun 29. ja viimeinen Persian kuningas.
Yazdegerdin isä oli Shahryar, joka oli Itä-Rooman keisarin Maurikioksen tyttären Miriamin poika. Yazdegerd oli kuningas Khusrau II:n pojanpoika. Khusraun murhasi hänen poikansa Kavadh II.
Yazdegerd III nousi Persian kuninkaaksi kahdeksanvuotiaana pitkän sisällissodan jälkeen 15. kesäkuuta 632. Sassanidikuninkaiden valta oli kuitenkin heikentynyt eikä kuningas kyennyt kukistamaan paimentolaisheimojen kapinointia. Tuon ajan tapahtumat tunnetaan huonosti ja pääasiassa vain myöhäisistä islamilaisista lähteistä, kuten at-Tabarin Historiasta, joka kirjoitettiin 900-luvulla. Tabari pitää kahta taistelua tärkeimpinä, Qadisiyyan taistelua marraskuussa 636 ja Nahavandin taistelua vuonna 642. Arabit valtasivat sassanidihallitsijoiden pääkaupungin Ktesifonin vuonna 637. Yazdegerd III joutui pakenemaan arabijoukkoja yhä idemmäs.
Erään tarinan mukaan kuninkaan tappoi vuonna 651 Mervin kuvernööri Mahoy Suri myllyssä, jonne hän oli piiloutunut. Tarina voi hyvin olla keksitty, sillä se ei vastaa kaikkia tunnettuja faktoja. Toisessa versiossa viimeisen kuninkaan tappaa Mervissä paikallinen mylläri rahapussin vuoksi ja tietämättä tämän henkilöllisyyttä.
Jälkeläiset
Yazdegerd III:n poika Peroz III pakeni Kiinaan, jossa hänestä tuli Tang-dynastian kenraali. Yazdegerdin tyttären Sharbanun pojasta Ali-Zain-ul-Abedinista tuli šiiojen neljäs pyhä imaami Abu Muhammad. Toinen tytär Izdundad meni naimisiin juutalaisen eksilarkin Bostanain kanssa.
Lähteet
Viitteet
Sassanidien kuninkaat
600-luvulla syntyneet
650-luvulla kuolleet
|
1604952
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Edna%20O.%20Simpson
|
Edna O. Simpson
|
Edna Oakes Simpson (o.s. Borman; 26. lokakuuta 1891 Carrollton, Illinois – 15. toukokuuta 1984 Alton, Illinois) oli yhdysvaltalainen republikaanisen puolueen poliitikko.
Simpson oli naimisissa poliitikko Sidney E. ”Sid” Simpsonin kanssa vuodesta 1920. Pariskunta kasvatti kaksi tytärtä: Marthan ja Janetin. Vuonna 1942 mies tuli valituksi Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäseneksi; hän istui siellä, kunnes kuoli äkillisesti kymmenen päivää ennen marraskuun 1958 vaaleja. Edna Simpson suostui tämän jälkeen korvaamaan miehensä republikaanien ehdokkaana ja tulikin valituksi 55 %:lla äänistä. Hän istui edustajainhuoneen jäsenenä Illinoisista 86. Yhdysvaltain kongressissa 3. tammikuuta 1959 – 3. tammikuuta 1961. Hän ei asettunut uudelleen ehdolle vuonna 1960. Simpson asui Illinoisin Carrolltonissa, kunnes kuoli Altonissa toukokuussa 1984.
Simpson ei ainoalla kaudellaan edustajainhuoneessa pitänyt yhtäkään puhetta eikä ollut edes kampanjoinut. Hän pysyikin muille etäisenä hahmona edustajainhuoneessa. Kautensa jälkeen hän vetäytyi viettämään elämää julkisuuden ulkopuolella.
Lähteet
Yhdysvaltalaiset republikaanipoliitikot
Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsenet
Vuonna 1891 syntyneet
Vuonna 1984 kuolleet
|
1432336
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/M%C3%A4kihyppy%20talviolympialaisissa%202018%20%E2%80%93%20miesten%20normaalim%C3%A4ki
|
Mäkihyppy talviolympialaisissa 2018 – miesten normaalimäki
|
Talviolympialaisten 2018 miesten normaalimäen mäkihyppykilpailu järjestettiin Alpensia Ski Jumping Centressä 8.–10. helmikuuta 2018.
Mitalistit
Tulokset
Karsinta
Karsintojen 50 parasta jatkoi finaaliin.
Kilpailu
Loppukilpailu alkoi 10. helmikuuta kello 21:35.
Lähteet
Mäkihyppy talviolympialaisissa 2018
|
1682644
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pikku-Ollove
|
Pikku-Ollove
|
Pikku-Ollove on Keski-Suomessa Pihtiputaalla Muurasjärven lähellä sijaitseva lampi.
Maantietoa
Lampi on 290 metriä pitkä, 60 metriä leveä, ja sen pinta-ala on 1,1 hehtaaria. Lammella ei ole kartan mukaan saaria. Sen rantaviivan pituus on 750 metriä.
Vesistösuhteet
Lampi sijaitsee Kymijoen vesistössä (vesistöaluetunnus 14) Viitasaaren reitin valuma-alueen (14.4) Alvajärven valuma-alueella (14.48), jonka Muurasjärven alueeseen (14.482) se kuuluu. Lammen vedenpinnan korkeus on 118,4 metriä mpy.
Lähteet
Alvajärven valuma-alue
Pihtiputaan järvet
Botin luomat artikkelit
|
139265
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Perint%C3%A4%20%28ohjelmointi%29
|
Perintä (ohjelmointi)
|
Perintä () on olio-ohjelmoinnissa tapa muodostaa uusia luokkatyyppejä laajentamalla jo aiemmin määriteltyjä luokkia. Uusi luokkatyyppi saa käyttöönsä kaikki yliluokkien ominaisuudet, joita ei ole yliluokasta käsin estetty perimästä. Aliluokan on myös mahdollista uudelleenmääritellä joitain yliluokan ominaisuuksia ja metodeita. Uudelleenmäärittelyn toteutus vaihtelee eri ohjelmointikielissä. Esimerkiksi C#:ssa vain yliluokan merkatut metodit voidaan uudelleenmääritellä, mutta Javassa metodi voidaan asettaa uudelleenmäärittelemään aikaisemmat metodit. Perinnän tarkoituksena on vähentää koodin uudelleenkirjoittamista.
Lisäksi, koska aliluokkaan voidaan lisätä ominaisuuksia, joita ei yliluokassa ollut, voidaan aliluokkaa pitää yliluokan erikoistapauksena. Esimerkiksi yliluokka voi olla Hedelmä, jonka aliluokkana on Omena. Tällöin Hedelmä-luokassa määritellään ominaisuudet, jotka ovat yhteisiä kaikille hedelmille, kuten paino ja Omena luokassa määritellään ominaisuudet, jotka kuuluvat kaikille omenoille, mutta eivät kuulu esimerkiksi päärynöille. Luokkien periytymisessä voidaan siis ajatella olevan "is-a"-suhde. Aliluokan oliot ovat siis tyypiltään myös yliluokan olioita. Tämä ei kuitenkaan päde toiseen suuntaan, esimerkiksi luokan Hedelmä-olio ei välttämättä ole luokan Päärynä-olio.
Moniperinnässä aliluokalla voi olla monta yliluokkaa. Esimerkiksi aliluokalla Tutkimusapulainen voi olla yliluokat Tutkija ja Opiskelija, joista molemmista aliluokka perii ominaisuuksia. Kaikki ohjelmointikielet eivät tue moniperintää. Yleisimmistä kielistä C++ tukee moniperintää. Sen sijaan esimerkiksi Java ja C# eivät tue moniperintää, mutta niissä luokka voi toteuttaa (implement) usean rajapinnan (interface) ominaisuuksia.
Periytyminen voi myös tapahtua monitasoisesti. Esimerkiksi yliluokalla Hedelmä voi olla aliluokka Omena, jolla edelleen voi olla aliluokka Royal Gala. Tällöin siis luokka Royal Gala perii kaikki molempien yliluokkien ominaisuudet.
Tyypit
Perinnässä on erilaisia tyyppejä, jotka perustuvat paradigmaan ja tiettyyn kieleen.
Yksittäinen perintö
Alaluokat perivät yhden yläluokan ominaisuudet.
Luokka hankkii toisen luokan ominaisuudet.
Moniperintö
Yhdellä luokalla voi olla useampi kuin yksi yläluokka.
Perii kaikkien yläluokkien ominaisuudet.
Monitasoinen perintö
Aliluokka peritään toiselta aliluokalta.
Ei ole harvinaista, että luokka johdetaan toisesta johdetusta luokasta. Luokka A toimii perusluokkana johdetulle luokalle B, joka puolestaan toimii perusluokkana johdetulle luokalle C. Luokka B tunnetaan väliluokkana, koska se tarjoaa linkin perinnälle A: n ja C: n välillä. Ketju ABC tunnetaan perintöpolkuna.
Monitasoinen perintö on määritetty seuraavasti:class A { ... }; // Perusluokka
class B : public A { ... }; // B johdettu A: sta
class C : public B { ... }; // C johdettu B: stäTätä prosessia voidaan jatkaa mihin tahansa määrään tasoja.
Hierarkkinen perintö
Yksi luokka toimii yläluokkana (perusluokka) useammalle alaluokalle.
Esimerkiksi vanhempi-luokka A voi olla kahden aliluokan B ja C perusluokka. Sekä B: n että C: n vanhempi-luokka on A, mutta B ja C ovat kaksi erillistä aliluokkaa.
Hybridi-perintö
Kahden tai useamman edellä mainitun perintätyypin ominaisuudet yhdistyvät.
Esimerkiksi, jos luokalla A on aliluokka B, jolla on kaksi aliluokkaa, C ja D, niin tämä on monitasoisen ja hierarkkisen perinnön sekoitus.
Esimerkki
Esimerkkinä yliluokka Vihannes Java-kielessä.
public interface Vihannes {
private byte palautaPaino();
}
Aliluokka Kurkku, joka perii yliluokan ominaisuudet.
public class Kurkku implements Vihannes {
private static final byte PAINO = 60;
@Override
private byte palautaPaino() {
return PAINO;
}
public void tulostaPaino() {
System.out.println("Kurkun paino on: "+paino+"g.");
}
}
Periytyvän luokan jäsenten näkyvyys
Periytyvän luokan jäsenten näkyvyys määrittelee sen, missä laajuudessa ne ovat käytettävissä perivän luokan ja sen instanssien koodissa. Jäsenten näkyvyys vaikuttaa siis siihen, kuinka ne ovat käytettävissä perivässä luokassa ja sen instansseissa. Jäsenten näkyvyyttä määritellään käyttämällä C++ -kielen terminologian näkyvyysmääreitä, joita ovat private, protected ja public. Alla oleva taulukko näyttää, mitkä muuttujat ja metodit periytyvät riippuen luokassa annetusta näkyvyydestä.
Private on kaikkein rajoittavin näkyvyysmääre. Jäsenet ovat näkyvissä vain luokan sisällä, eikä niitä voi käyttää sen instansseissa tai perivissä luokissa. Tämä tarkoittaa sitä, että private-jäsenet ovat siis piilossa muulta ohjelmakoodilta ja niihin pääsee käsiksi vain luokan omista jäsenistä. Esimerkiksi peritty luokka ei pääse käsiksi perivän luokan private-jäseniin. Luokan jäsenmuuttujat on yleisesti kannattavaa asettaa privaateiksi olioajattelun tiedon piilottamisen perusajatuksen myötä, jonka mukaan jäsenmuuttujat on tarkoitus pitää piilossa.
Protected-näkyvyydessä jäsenet ovat näkyvissä perivässä luokassa ja sen instansseissa, mutta eivät muussa ohjelmakoodissa. Näin ollen protected-liitettä käytetäänkin yleisesti perinnän yhteydessä. Protected-jäseniin pääsee siis käsiksi perivän luokan koodissa sekä sen instansseissa, mutta suojattuihin jäseniin ei pääse käsiksi perivän luokan käyttäjän koodista.
Public-näkyvyydessä jäsenet ovat näkyvissä kaikkialla ohjelmakoodissa ja public-jäseniin pääsee käsiksi sekä perivän luokan koodista, että sen instansseista, mutta myös perivän luokan käyttäjän koodista. Koska public määreellä määritellyt jäsenmuuttujat ja funktiot ovat kaikkien käytettävissä, luovat ne julkista rajapintaa. Täten niiden suunnittelussa on oltava huolellinen. Olio-ohjelmoinnin ajatukseen kuuluu, ettei ulospäin tarjota kaiken varalta ylimääräistä tavaraa. Jos jatkokehityksessä tulee tarve esimerkiksi muovata jäsenmuuttujia tai korvata niiden rakenne, ei tätä voi tehdä huolettomasti julkiseksi luotujen jäsenmuuttujien takia. Täten olioajattelun mukaisen ohjelmoinnin rajapinnan tulisi olla “minimaalista, mutta täydellistä” sekä oliolla olisi hyvä olla täysi kontrolli tietoonsa, joka saavutetaan ei-julkisilla muuttujilla.
Alaluokat ja superluokat
Alaluokat, johdetut luokat, perillisluokat tai aliluokat ovat modulaarisia johdannaisluokkia, jotka perivät yhden tai useamman kielientiteetin yhdestä tai useammasta muusta luokasta (kutsutaan superluokiksi, perusluokiksi tai yläluokiksi). Luokkaperinnön semantiikka vaihtelee kielittäin, mutta yleensä alaluokka perii automaattisesti superluokkiensa ilmentymämuuttujat ja jäsenfunktiot.
Jotkut kielet tukevat myös muiden konstruktien periytymistä. Esimerkiksi Eiffelissä sopimukset, jotka määrittelevät luokan määrittelyn, perivät myös perilliset. Suoperluokka muodostaa yhteisen rajapinnan ja perustoiminnallisuuden, joita erikoistuneet alaluokat voivat periä, muokata ja täydentää. Alaluokan perimä ohjelmisto katsotaan alaluokassa uudelleen käytettäväksi. Viittaus luokan ilmentymään voi itse asiassa viitata johonkin sen alaluokista. Viitattavan kohteen todellista luokkaa on mahdotonta ennustaa käännöshetkellä. Yhtenäistä käyttöliittymää käytetään useiden eri luokkien olioiden jäsenfunktioiden kutsumiseen. Alaluokat voivat korvata superluokan funktiot kokonaan uusilla funnktioilla, joilla on oltava sama menetelmän allekirjoitus.
Ei-alaluokkaiset luokat
Joissakin kielissä luokka voidaan ilmoittaa ei-aliluokittelevaksi lisäämällä tiettyjä luokkamääritteitä luokkailmoitukseen. Esimerkkejä ovat avainsana final Javassa ja C++ 11:stä eteenpäin tai sealed avainsana C#:ssa). Tällaiset modifikaattorit lisätään luokan määrittelyyn ennen kuin luokka-avainsanaa ja luokan tunnisteavainta määritetään. Tällaiset ei-alaluokkaiset luokat rajoittavat uudelleen käytettävyyttä, erityisesti silloin kun kehittäjällä on pääsy ainoastaan käännettyyn binääritiedostoon eikä lähdekoodiin.
Ei-aliluokittelevalla luokalla ei ole alaluokkia, joten käännöshetkellä voidaan helposti päätellä, että viittaukset tai osoittimet kyseisen luokan objekteihin viittaavat itse asiassa kyseisen luokan esiintymiin eivätkä alaluokkien esiintymiin (niitä ei ole olemassa) tai superluokkien esiintymiä. Koska viitatun olion tarkka tyyppi tiedetään ennen suoritusta, varhaista sidontaa (kutsutaan myös staattiseksi lähetykseksi) voidaan käyttää myöhäisen sidoksen (kutsutaan myös dynaamiseksi lähetykseksi) sijasta, mikä vaatii yhden tai useamman virtuaalisen menetelmätaulukon haun riippuen siitä, onko useita perintöjä. Vain yksittäistä periytymistä tuetaan käytettävässä ohjelmointikielessä.
Ei-ylikirjoitettavat metodit
Aivan kuin luokat voivat olla aliluokkaamattomia, voivat metodien määrittelyt sisältää metodi modifioija, mitkä estävät metodin ylikirjoittamisen (Eli korvataan uudella funktiolla, jolla on sama nimi ja tyyppiallekirjoitus aliluokassa).
Yksityistä metodia ei voida ylikirjoittaa siksi, että se ei ole saatavilla muille luokille kuin luokalle johon se kuuluu jäsenfunktiona. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa C++ kohdalla. Lopullinen (engl. final) metodi javassa, suljettu (engl. sealed) C# tai jäädytetty (engl. frozen) ominaisuus Eiffelissä eivät voi olla ylikirjoitettavissa.
Virtuaaliset metodit
Jos superluokan metodi on virtuaalinen metodi, niin superluokan metodin kutsut ohjataan dynaamisesti. Jotkut kielet vaativat, että metodit on määritelty nimenomaan virtuaalisiksi (esim. C++), kun taas muiden kielien metodeissa ne ovat virtuaalisia (esim. Java). Ei-virtuaalisen metodin kutsu ohjautuu aina staattisesti (eli funktiokutsun osoite määritetään käännösaikana). Staattinen ohjaus on nopeampi kuin dynaaminen ohjaus ja se mahdollistaa optimointeja, kuten sisäisten laajennusten tekemisen.
Historia
Vuonna 1966 tietojenkäsittelytieteilijä Tony Hoare esitti idean tietueiden alaluokista, siis tietuetyypeistä, joilla on yhteisiä ominaisuuksia, mutta jotka ovat erotettuina toisistaan omilla tunnisteillaan, ja joilla on tiettyjä itselleen erityisiä ominaisuuksia. Tämän vaikutuksesta norjalaiset tietojenkäsittelytieteilijät Ole-Johan Dahl ja Kristen Nygaard esittivät mallin, joka mahdollisti eritellä olioita, jotka kuuluivat eri luokkiin, mutta joilla oli yhteisiä ominaisuuksia. Yhteiset ominaisuudet sitten koottiin yhteen yliluokkaan, jolla itsellään oli mahdollisesti myös yliluokka. Aliluokan ominaisuudet olivat täten yhdistelmä sen kaikkien yliluokkien ominaisuuksista, sekä aliluokan omista ominaisuuksista. Ensimmäinen ohjelmointikieli, johon tämä idea implementoitiin, oli Simula 67.
Lähteet
Olio-ohjelmointi
|
218343
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Veikkausliigan%20kausi%201999
|
Veikkausliigan kausi 1999
|
Veikkausliigan kausi 1999 oli kymmenes kausi, jolloin pelattiin Veikkausliigan mestaruudesta. Sarjan mestaruuden voitti FC Haka.
Runkosarja
Runkosarjassa pelattiin kahdentoista joukkueen kesken kaksiosainen sarja.
Ylempi loppusarja
Ylemmässä loppusarjassa pelasivat runkosarjan kahdeksan parasta joukkuetta. Kukin joukkue pelasi loppusarjassa seitsemän ottelua, joiden tulokset lisättiin runkosarjan tuloksiin. Loppusarjassa määritettiin sijoitukset 1–8.
Alempi loppusarja
Alemmassa loppusarjassa pelasivat runkosarjan neljä viimeistä joukkuetta. Loppusarja pelattiin kaksinkertaisena, eli jokaiselle joukkueelle tuli kuusi peliä, joiden tulokset lisättiin runkosarjan tuloksiin. Loppusarjassa määritettiin sijoitukset 9–12.
Ottelut
Yleisömäärät
Menestys eurokentillä
Mestarien liiga:
FC Haka pudotti ensimmäisellä karsintakierroksella färsaarelaisen HB Tórshavnin, mutta toisella kierroksella se hävisi skotlantilaiselle Rangers FC:lle.
UEFA Cup:
HJK pudotti ensimmäisellä karsintakierroksella armenialaisen FC Shirakin, mutta toisella kierroksella se hävisi ranskalaiselle Olympique Lyonnais'lle.
VPS hävisi ensimmäisellä karsintakierroksella skotlantilaiselle St. Johnstone FC:lle.
Intertoto Cup:
PK-35:n paikan ottanut FC Jokerit pudotti ensimmäisellä karsintakierroksella virolaisen JK Narva Transin, ja toisella kierroksella maltalaisen Floriana FC:n, mutta kolmannella kierroksella se hävisi englantilaiselle West Ham United FC:lle.
Putoajat ja nousijat
Sarjajumbo TPV putosi automaattisesti Ykköseen. Tilalle nousi Ykkösen voittanut Tampere United.
Yhdenneksitoista sijoittunut VPS sekä kymmenenneksi sijoittunut FC Lahti pelasivat kaksiosaiset karsinnat Ykkösessä toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneiden Atlantiksen ja FF Jaron kanssa. Sekä VPS että Lahti säilyttivät sarjapaikkansa. Atlantis Helsinki – VPS Vaasa 2–1, VPS Vaasa – Atlantis Helsinki 2–0. Jaro Pietarsaari – FC Lahti 0–0, FC Lahti – Jaro Pietarsaari 1–0.
Parhaat maalintekijät
Valmentajat
FC Haka: Keith Armstrong
HJK: Antti Muurinen
FC Inter: Timo Askolin
FC Jokerit: Pasi Rautiainen
MyPa: Juha Malinen
FC Jazz: Pertti Lundell
Kotkan TP: Hannu Touru
RoPS: Kari Virtanen
TPS: Seppo Miettinen
FC Lahti: Esa Pekonen, Jari Pyykölä
VPS: Sören Cratz, Kimmo Lipponen
TPV: Ian Crawford, Petri Vuori, Pekka Kemppainen
Lähteet
Aiheesta muualla
RSSSF:n tilastot
Vuoden 1999 jalkapallo
Veikkausliigakaudet
|
1511703
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Anca%20T%C4%83nase
|
Anca Tănase
|
Anca Tănase (s. 15. maaliskuuta 1968 Bunești, Vaslui) on romanialainen soudun olympiavoittaja ja kaksinkertainen maailmanmestari.
Tănase voitti kahdeksikon olympiakultaa Atlantassa 1996. MM-kilpailuissa hän saavutti kultaa kahdeksikossa 1989 ja 1997, hopeaa kahdeksikossa 1995 ja perämiehettömässä nelosessa 1997 sekä pronssia kahdeksikossa 1994. Lisäksi hän sijoittui neljänneksi perämiehettömässä nelosessa 1994 ja kuudenneksi perämiehettömässä kaksikossa 1995.
Lähteet
Romanialaiset soutajat
Romanialaiset olympiavoittajat
Vuonna 1968 syntyneet
Elävät henkilöt
|
1758979
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsin%20kristillinen%20neuvosto
|
Ruotsin kristillinen neuvosto
|
Ruotsin kristillinen neuvosto () on Ruotsissa toimiva kristillisten kirkkojen ja järjestöjen yhteistoimintajärjestö. Kirkot toteuttavat yhteistoimintajärjestön puitteissa yhteisiä projekteja. Ekumeeniseen järjestöön kuuluu 26 kirkkokuntaa. Ruotsin kristillinen neuvosto perustettiin vuonna 1992 uudeksi kansalliseksi ekumeeniseksi järjestöksi. Järjestön edeltäjä oli vuodesta 1933 toiminut Ruotsin ekumeeninen neuvosto.
Jäsenet
Ruotsissa kristilliset kirkot ja vapaakristilliset neuvostot ovat järjestäytyneet Suomen Ekumeenista Neuvostoa vastaavaan kansalliseen kristittyjen neuvostoon. Ruostissa neuvosto on jakautunut kirkkoperheisiin. Vapaakirkot muodostavat yhden kirkkoperheen, ortodoksikirkot toisen, luterilaiset ja anglikaanit kolmannen ja katolinen kirkko yksin neljännen. Toiminta-ajatuksena on että eri kirkkoperheillä on sekä yhteistä että omaa toimintaa.
Vapaakirkot
Pingst – fria församlingar i samverkan
Evangeliska Frikyrkan
Frälsningsarmén i Sverige
Equmeniakyrkan
Svenska alliansmissionen
Vineyard Norden
Sjundedags Adventistsamfundet
Trosrörelsen
Kväkarna, Vännernas samfund
Katolinen kirkko
Katolinen kirkko Ruotsissa: Tukholman roomalaiskatolinen hiippakunta
Luterilaisuus
Estniska evangelisk-lutherska kyrkan
Svenska kyrkan
Evangeliska fosterlandsstiftelsen
Ungerska protestantiska kyrkan
Lettlands evangelisk-lutherska kyrka
Ortodoksiset kirkot
Armeniska apostoliska kyrkan
Bulgariska ortodoxa kyrkan
Eritreanska ortodoxa Tewahedokyrkan i Skandinavien
Etiopiska ortodoxa kyrkan
Finska ortodoxa församlingen
Grekisk-ortodoxa kyrkan av Antiokia
Grekisk-ortodoxa metropolitdömet av Sverige och Skandinavien
Koptiska ortodoxa kyrkan
Makedonska ortodoxa kyrkan
Kristi Förklarings ortodoxa kyrka i rysk tradition
Ryska ortodoxa kyrkan
Serbisk-ortodoxa kyrkan
Syrisk-ortodoxa kyrkan (Syrisk-ortodoxa patriarkatets ställföreträdarskap i Sverige)
Syrisk-ortodoxa ärkestiftet av Sverige och övriga Skandinavien
Österns assyriska kyrka
Österns gamla kyrka
Lähteet
Ekumenia
Kristinusko Ruotsissa
|
1341035
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Laker%20Airways%20%28Bahama%29
|
Laker Airways (Bahama)
|
Laker Airways oli bahamalainen lentoyhtiö. Sen perusti vuonna 1992 samannimisen brittiläisen yhtiön perustaja Sir Freddie Laker. Se aloitti tilauslennot Freeportin ja seitsemän yhdysvaltalaiskaupungin välillä kahdella vuokratulla Boeing 727:lla. Yhtiön laivasto kasvoi lopulta kymmeneen koneyksilöön.
Yhtiö lopetti toimintansa vuonna 2005 perustaja Lakerin terveyden heikentyessä.
Lähteet
Bahamalaiset lentoyhtiöt
Entiset lentoyhtiöt
|
27284
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Darts
|
Darts
|
Darts on taitopeli ja urheilulaji, jossa erityisiä darts-tikkoja heitetään seinään kiinnitettyyn pyöreään tauluun. Sitä pelataan erityisesti pubeissa Isossa-Britanniassa, Alankomaissa ja Pohjoismaissa. Vuonna 2010 pelattua BDO:n MM-kilpailua seurasi televisiosta parhaimmillaan 4 miljoonaa brittikatsojaa
Pelissä kaksi heittäjää (tai joukkuetta) heittää vuorollaan kolme tikkaa kerrallaan. Tikat ovat yleensä 20–26-grammaiset ja volframilla painotetut. Aikaisemmin tikat valmistettiin messingistä, mutta tällaiset tikat eivät olleet tarpeeksi ohuita kisakäyttöön.
Taulu
Darts-taulu asetetaan seinälle siten, että häränsilmä (keskusta) on 1,73 metriä lattianrajasta. Heittoetäisyys on 2,37 metriä taulun etureunasta. Taulu on valmistettu tavallisimmin kasvikuituisesta (kuten sisal) kimpusta leikatuista paloista, jotka on puristettu sivusuunnassa yhteen ja liimattu puiseen taustaan.
Pistelasku perustuu tikkojen osumiseen taulun eri sektoreihin, joihin on merkitty pistearvot 1–20. Mustaan tai valkoiseen sektorinosaan osuminen antaa sektorin ulkopuolelle merkityn pistemäärän, sektorin ulompi vihreä tai punainen osa antaa kaksinkertaisesti tämän pistemäärän (”tupla”) ja sisempi vihreä tai punainen osa kolminkertaisesti (”tripla”). Keskustan ulkorengas on pistearvoltaan 25 pistettä, ja taulun keskelle osuminen antaa 50 pistettä (osaa kutsutaan nimellä ”häränsilmä”)
501
Yleisimmin pelatussa darts-pelissä sektorien antama pistemäärä vähennetään lähtöpistemäärästä 501 (tai 301) tavoitteena saada tasan nolla pistettä. Viimeisen tikan pitää osua joko tuplaan tai häränsilmään, ja sen pitää vähentää pistemäärä tasan nollaan (jos pistemäärä menee ”yli”, jäädään edellisen heiton pistemäärään). Peli päättyy jommankumman pelaajista saadessa tasan nolla pistettä eikä tasoittavaa vuoroa ole. Hyvä heittäjä käyttää mahdollisimman vähän tikkoja, jotta peli menee ”poikki”.
501-pelin voi saada ”poikki” minimissään yhdeksällä tikalla. Yksi tapa saada 501 poikki minimitikkamäärällä on heittää seitsemän ensimmäistä tikkaa kohtaan tripla 20, näiden tikkojen jälkeen on jäljellä 81 pistettä ja ratkaisuun tarvitaan kahdeksas tikka, jonka on osuttava esimerkiksi kohtaan tripla 19. Jäljelle jää 24 pistettä, josta pelin voi lopettaa osumalla tupla 12:een.
Englantilainen John Lowe oli ensimmäinen, joka onnistui vuonna 1984 MFI World Matchplayn televisioidussa kisassa heittämään 501-pelin poikki yhdeksällä tikalla ja sai teostaan 102 000 puntaa. Vielä 2007 Phil Taylor sai Topic IDL-kisassa onnistuneesta yhdeksän tikan pelistä henkilöauton. Suomessa ensimmäisen ja maailmassa neljännen yhdeksän tikan pelin heitti Kari Saukkonen Karelia Cupissa Joensuussa 30. tammikuuta 1982. Ville Petäjämäki heitti kuudennen täydellisen pelin Hojo Hojo Cupissa elokuussa 2002.
24. toukokuuta 2010 Phil Taylor teki lajin historiaa Premier Leaguen finaalissa Englannin James Wadea vastaan heittämällä kahdesti yhdeksän tikkaa samassa ottelussa.
Järjestöt
Lajin kaksi tärkeintä järjestöä ovat Maailman Dartsliitto WDF () ja ammattilaisten liitto PDC (). Aiemmin toimi myös kolmas vaikutusvaltainen järjestö, vuonna 1973 perustettu Britannian kansallinen dartsliitto BDO (), mutta sen toiminta lakkautettiin vuonna 2020. Suomessa lajia edustaa Suomen Dartsliitto SDL (perustettiin vuonna 1977 nimellä Suomen Tikkaliitto, kunnes muutettiin SDL:ksi 1982), joka on WDF:n jäsenliitto.
Kansainvälinen WDF perustettiin vuonna 1977, ja nykyään siihen kuluu 70 jäsenvaltiota ja satojatuhansia rekisteröityneitä pelaajia. Pelaajamääriltään suurimpia maita ovat olleet Alankomaat, Yhdysvallat, Iso-Britannia sekä Australia, Kanada ja Saksa. Kuten monen muunkin lajin kohdalla, myös WDF:n tavoitteena on saada darts olympialajiksi.
Eriytyminen tapahtui tammikuussa 1992, kun 16 huippupelaajaa erosi BDO:sta ja perusti oman järjestönsä silloiselta nimeltään World Darts Council WDC, joka myöhemmin nimettiin uudelleen PDC:ksi. Kauden 1993–1994 ja uuden liiton ensimmäisen MM-turnauksen 1994 yhteydessä se solmi televisiointisopimuksen Sky Sportsin kanssa, mikä merkittävästi paransi dartsin näkyvyyttä. Taustalla olivat myös parhaiden heittäjien tulot, joita he BDO:n alaisuudessa olivat pitäneet riittämättöminä puhtaaseen ammattilaisuuteen. Vielä vuonna 2008 13-kertainen maailmanmestari Phil Taylor arvosteli BDO:ta täydellisestä saamattomuudesta lajin markkinoinnissa.
BDO rankaisi ensin WDC:n järjestämiin kilpailuihin osallistuneita pelaajia, kunnes myöhempi oikeudenkäynti vapautti pelaajat kilpailemaan missä kisoissa halusivat, lukuun ottamatta MM-turnauksia, joiden kohdalla heidän täytyi alistua rajoituksiin.
Ammattilaisten etujärjestönä toimii 1980-luvun alussa perustettu PDPA.
Arvostettuja kilpailuja
PDC 2010
Yksi tärkeistä ja pitkäaikaisista sponsoreista on vedonlyöntiyhtiö Ladbrokes - PDC:n
MM-turnaukseen viitataankin joskus pelkästään sponsorin nimellä.
UK Open 2010 (3.–6. kesäkuuta, Bolton, UK)
World Matchplay (18.–25. heinäkuuta, Blackpool, Yhdistynyt kuningaskunta)
PDC:n Euroopan mestaruuskilpailut (29. heinäkuuta–1. elokuuta, Dinslaken, Saksa)
SkyBet World Grand Prix (4.–10. lokakuuta, Dublin, Irlanti)
PDC:n maailmanmestaruusturnaus Ladbrokes.com World Championship Darts (29. marraskuuta, Derby, UK)
Vuoden mittaan pelattavia kilpailuja
Players Championship (Eurooppa, Australia ja Kanada, 34 karsintaosakilpailua, 2009 finaali pelattiin 28.–31. tammikuuta 2010 Purfleetissä, Essexissä, UK)
Grand Slam of Darts (13.–21. marraskuuta, Wolverhampton, UK)
vuodesta 2007
PDC Pro Tour
Premier League 2010 (PDC, helmi-toukokuu, UK)
vuodesta 2005
WDF
World Cup (parittomina vuosina)
2009 kisoissa Charlottessa, USA:ssa kilpailtiin seuraavissa sarjoissa:
pojat - round-robin -järjestelmä
tytöt - round-robin
nuorten parit - round-robin
miehet - cup
miesparit - cup
miesjoukkueet - round-robin
naiset - cup
naisparit - round-robin
Alueelliset kisat
Americas Cup (parillisina vuosina)
Asia-Pacific Cup (parillisina vuosina)
Europe Cup (parillisina vuosina)
BDO
BDO:n ammattilaisten MM-turnaus Lakeside World Professional Darts Championship - "World Pro" (UK)
vuodesta 1978
naisammattilaisten MM-turnaus Women's World Professional Championship
vuodesta 2001
Winmau World Masters (2010 Hull, UK)
vuodesta 1974, omat sarjat miehille, naisille, pojille ja tytöille
British Pentathlon
vuodesta 1972
Parhaat pelaajat
Kukin kolmesta tärkeimmästä organisaatiosta ylläpitää omia rankinglistojaan, joista PDC:n lista on perustunut 2007 alusta alkaen tietyissä kisoissa kahden edellisen vuoden aikana ansaittuihin palkintorahoihin. WDF:n ja BDO:n listat, vaikka liitot tekevätkin tiivistä yhteistyötä, poikkeavat toisistaan hieman eri kriteereistä johtuen.
Suomalaisia lajin huippuja tällä hetkellä ovat muun muassa Ulf Ceder, Kim Viljanen, Tatu Pehkonen, Marko Kantele ja Veijo Viinikka sekä naisista Kirsi Viinikainen, Lumi Silvan ja Kaisu Rekinen.
Yksi vaihtoehtoinen tapa pelaajien keskinäiseen vertailuun on otteluissa saavutettu heittokeskiarvo ja yli 100:aa pistettä per 3 tikkaa voidaan edelleen pitää huipullakin erinomaisena suorituksena. Nykydartsia hallinnut Taylor on otteluissaan toistuvasti yltänyt yli 110 pisteen heittokeskiarvoihin.
PDC
Michael Smith, Englanti £1,272,500
Michael van Gerwen, Alankomaat £1,104,250
Peter Wright, Skotlanti £1,025,250
Gerwyn Price, Wales £758,250
Nathan Aspinall, Englanti £671,000
Luke Humphries, Englanti £626,500
Jonny Clayton, Wales £615,500
Rob Cross, Englanti £588,500
Danny Noppert, Alankomaat £503,750
Dirk van Duijvenbode, Alankomaat £439,750
Joe Cullen, Englanti £424,500
Damon Heta, Australia £413,250
Dimitri Van den Bergh, Belgia £399,000
Dave Chisnall, Englanti £388,750
Ryan Searle, Englanti £387,000
James Wade, Englanti £356,250
Ross Smith, Englanti £334,000
José de Sousa, Portugali £319,000
Chris Dobey, Englanti £301,750
Gabriel Clemens, Saksa £297,250
WDF
Martin Adams, Englanti, 987
Tony O`Shea, Englanti, 700
John Henderson, Skotlanti, 696
Steve West, Englanti, 594
Dave Chisnall, Englanti, 535
Scott Waites, Englanti, 520
Brian Woods, Englanti, 495
Joey ten Berge, Alankomaat, 452
Darryl Fitton, Englanti, 432
Ross Montgomery, Skotlanti, 428
Naiset 2010
Deta Hedman, Englanti, 1622
Trina Gulliver, Englanti, 1214
Irina Armstrong, Venäjä, 1131
Karen Lawman, Englanti, 1068
Tricia Wright, Englanti, 927
Julie Gore, Wales, 852
Karin Krappen, Alankomaat, 688
Dee Bateman, Englanti, 537
Stacy Bromberg, USA, 456
Lisa Ashton, Englanti, 420
BDO
Martin Adams, Englanti, 165
Steve West, Englanti, 153
Ross Montgomery, Skotlanti, 143
Willy van de Wiel, Alankomaat, 118
Brian Woods, Englanti, 117
Darryl Fitton, Englanti, 112
Gary Robson, Englanti, 110
Garry Thompson, Englanti, 110
Alan Norris, Englanti, 110
Scott Waites, Englanti, 109
Deta Hedman, Englanti, 177
Irina Armstrong, Venäjä, 135
Karin Krappen, Alankomaat, 126
Karen Lawman, Englanti, 124
Dee Bateman, Englanti, 119
Francisca Hoenselaar, Alankomaat, 109
Tricia Wright, Englanti, 103
Trina Gulliver, Englanti, 94
Julie Gore, Wales, 87
Floortje van Zanten, Alankomaat, 76
Muuta
Dartsissa käytettävien tikkojen hallussapito yleisellä paikalla on Suomessa kielletty järjestyslain perusteella. Kilpailutilanteet ja -matkat eivät kuulu lain piiriin.
Joulukuussa 2019 onnistui ensimmäistä kertaa historiassa nainen voittamaan miehen dartsin PDC-liiton MM-kisoissa, kun englantilainen Fallon Sherrock voitti ensimmäisellä kierroksella englantilaisen Ted Evettsin erin 3–2.
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Suomen Dartsliitto.
Maailman dartsliitto (WDF).
The Oche - darts-uutisia ja linkkejä.
Darts Suomessa.
Darts tulospalvelu
Dartsdatabase - pelaajatietokanta.
Ylen Elävä arkisto: Dartsia Suomessa 1990-luvulla.
Darts-pelien sääntöjä .
Seulonnan keskeiset artikkelit
|
1712271
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Finlands%20Svenska%20Andelsf%C3%B6rbund
|
Finlands Svenska Andelsförbund
|
Finlands Svenska Andelsförbund eli Andelsförbundet on Suomen ruotsinkielisten osuuskuntien yhteistyöjärjestö. Se on Osuustoimintakeskus Pellervon tytärjärjestö.
Finlands Svenska Andelsförbundin perusti vuonna 1919 Vaasassa omaksi keskusjärjestökseen joukko niin sanotusta pellervolaisesta osuuskauppaliikkeestä irtautuneita ruotsinkielisiä osuuskauppoja, ja se oli pitkään Suomen kolmannen osuuskaupparyhmän keskusjärjestö Pellervo-Seuran (nyk. Osuustoimintakeskus Pellervo) ja vasemmistolaisen Kulutusosuuskuntien Keskusliiton rinnalla. Se kuitenkin liittyi Pellervo-Seuraan vuonna 1993 solmitulla yhteistyösopimuksella.
Järjestön tehtävänä on edistää Suomen ruotsinkielisen väestön taloudellista menestystä osuustoiminnan keinoin ja toimia ruotsinkielisten alueiden osuustoiminnallisten yritysten yhdyselimenä. Järjestö harjoittaa tiedotustoimintaa ja tarjoaa koulutusta sekä juridista neuvontaa. Andelsförbundetin puheenjohtaja on samalla Pellervon hallituksen jäsen ja toimitusjohtaja on Pellervon osuustoimintajohtaja.
Finlands Svenska Andelsförbundin jäseniä ovat muun muassa alueosuuskauppa Varuboden-Osla, Vaasan ja Raaseporin osuuspankit, meijeriosuuskunta Milka ja Ahvenanmaalla toimiva Ålands centralandelslag. Lisämaksua vastaan osuuskunnat voivat olla samanaikaisesti sekä Andelsförbundetin että Pellervon jäseniä.
Lähteet
Aiheesta muualla
Finlands Svenska Andelsförbund Osuustoimintakeskus Pellervo
Osuustoimintakeskus Pellervo
Suomenruotsalaiset järjestöt
|
1668969
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Teuvo%20Syv%C3%A4nen
|
Teuvo Syvänen
|
Teuvo Syvänen (14. elokuuta 1926 Kurkijoki – 13. elokuuta 1986 Loimaa) oli suomalainen yrittäjä ja yritysjohtaja, joka sai teollisuusneuvoksen arvonimen.
Syvänen tuli jatkosodan jälkeen evakkona Loimaalle ja alkoi maanviljelijäksi. Maatalouskoulun käytyään hän ryhtyi vuonna 1952 kyläsepäksi ja alkoi sen ohella kehittää maatalousvälineitä ja -koneita. Ensimmäisiä hänen valmistamiaan tuotteita olivat kitkaketjut ja oja-aurat, sittemmin myös lumilingot ja kuormaimet. Syväsen konepajan toiminta laajeni 1960-alkuvuosina, yritys käytti markkinointi- ja myyntikumppanina Hankkijaa. Vuonna 1966 se sai ison työkonetilauksen TVH:lta. 1970-luvulla yritys keskittyi omiin kaivureihin, mutta toimi myös Valmetin traktoreiden työkoneiden valmistajana. 1980-luvun alussa yritys oli Loimaan suurin työnantaja. Teollisuusneuvoksen arvonimen vuonna 1982 saanut Syvänen myi yrityksensä vuonna 1984 Manconille, jolta se siirtyi Lännen Tehtaille. Lännen Tractors on edelleen merkittävä työkoneyritys Loimaalla.
Lähteet
Suomalaiset maanviljelijät
Suomalaiset yrittäjät
Suomalaiset yritysjohtajat
Vuonna 1926 syntyneet
Vuonna 1986 kuolleet
|
1276468
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lamprin%C3%B3s
|
Lamprinós
|
Lamprinós () on Kreikan saari, joka kuuluu Jooniansaarten saariryhmään ja tarkemmin Ekhinadeihin. Se sijaitsee Joonianmeressä Aitolia-Akarnanian rannikon edustalla. Saaren pinta-ala on 0,352 neliökilometriä ja se on asumaton (vuonna 2011). Hallinnollisesti Lamprinós kuuluu Sámin kuntaan, Kefalonián alueyksikköön ja Jooniansaarten alueeseen.
Lähteet
Ekhinadit
Sámi
|
775878
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Parrun%20p%C3%A4tki%C3%A4
|
Parrun pätkiä
|
Parrun pätkiä on suomalaisen heavy metal-yhtyeen Viikatteen julkaisema kokoelmalevy, joka sisältää yhtyeen kaikki EP:t vuosilta 2000-2004, jotka Ranka Recordings on julkaissut. Mukana ovat "Alakulotettuja tunnelmia" (2000), "Valkea ja kuulas" (2001), "Kevyesti keskellä päivää" (2002) ja "Kuolleen miehen kupletti" (2004). Levyn kolmesta listaviikosta Suomen virallisella albumilistalla korkein sija oli 11.
Albumin on masteroinut Mika Jussila.
Kappaleet
Arvostelut
Desibeli.net:
Imperiumi.net:
Soundi:
Lähteet
Aiheesta muualla
Vuoden 2006 kokoelma-albumit
Viikatteen albumit
|
1484335
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tad%C5%BEikistanin%20kansalliskirjasto
|
Tadžikistanin kansalliskirjasto
|
Tadžikistanin kansalliskirjasto (; ; ) on Tadžikistanin pääkaupungissa Dušanbessa toimiva, vuonna 1933 perustettu kansalliskirjasto.
Tadžikistanilaisten lukutaito
Tadžikistanin vähintään 15-vuotiaista asukkaista oli YK:n kehitysohjelma UNEPin mukaan lukutaitoisia 99,5 prosenttia vuonna 2000.
Lähteet
Aiheesta muualla
Library appeals for 7.5 million books (bbc.com)
National Library. Library in Dushanbe (lonelyplanet.com)
National Library of Tajikistan (facebook.com)
Tadžikistanilainen kulttuuri
Tadžikistanin rakennukset ja rakennelmat
Dušanbe
Kansalliskirjastot
Aasian kirjastot
|
822550
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Abdelnasser%20Ouadah
|
Abdelnasser Ouadah
|
Abdelnasser Ouadah (, s. 13. syyskuuta 1975 Forbach, Ranska) on ranskalais-algerialainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän edustaa Ranskan Ligue 2:ssa pelaavaa Istrestä.
Maajoukkueura
Ouadah edusti maataan yhdessä arvokisaturnauksessa vuoden 2004 Afrikan kisoissa. Hän kuitenkin jätti kisat kesken, kun valmentaja Rabah Saadane päätti tuoda hänen tilalleen toiseen otteluun Hocine Achioun. Ouadah kutsuttiin kisojen jälkeen kahteen otteeseen Algerian maajoukkueeseen, mutta ei pelannut kummallakaan kutsulla.
Aiheesta muualla
Abdelnasser Ouadah LFP:ssä
Algerialaiset jalkapalloilijat
Ranskanalgerialaiset
Vuonna 1975 syntyneet
Elävät henkilöt
|
990060
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Joinville-le-Pont
|
Joinville-le-Pont
|
Joinville-le-Pont on Ranskan kunta Île-de-Francen alueella Val-de-Marnen departementissa. Se sijaitsee Pariisin itäisillä esikaupunkialueilla Marnen varrella Bois de Vincennesin itäpuolella. Joinville-le-Pontissa on arviolta 18 410 asukasta (vuonna 2014) ja sen pinta-ala on 2,3 neliökilometriä.
Lähteet
Aiheesta muualla
Val-de-Marnen kunnat
|
649458
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sirkka%20Lekman
|
Sirkka Lekman
|
Sirkka Liisa Lekman (vuodesta 2017 Leikkula, s. 13. syyskuuta 1944 Laukaa) on suomalainen opettaja, siluettitaiteilija ja poliitikko, joka toimi kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1998-1999.
Elämä
Lekman on varsinaiselta ammatiltaan opettaja. Hän valmistui kansakoulunopettajaksi vuonna 1967 ja suoritti kasvatustieteiden approbaturin vuonna 1970. Lekman työskenteli opettajana Helsingissä vuosina 1967-2004. Vuosina 1990–1996 hän oli Töyrynummen ala-asteen rehtori ja 1986–1990 Suutarilan ala-asteen vararehtori.
Lekman sai eduskuntavaaleissa 1995 1774 ääntä ja oli kolmannella varasijalla Pirjo-Riitta Antvuoren ja Seppo Kanervan jälkeen, jotka nousivat kansanedustajiksi syksyllä 1996. Lekman toimi kansanedustajana syyskuusta 1998 maaliskuuhun 1999, kun Anssi Rauramo siirtyi Helsingin kaupungin liikuntajohtajaksi. Lekman oli varsinaisena jäsenenä eduskunnan työasiainvaliokunnassa ja ympäristövaliokunnassa sekä sivistysvaliokunnan varajäsen. Eduskuntavaaleissa 1999 hän putosi eduskunnasta jäätyään toiselle varasijalle. Viimeisimmän kerran Lekman on ollut eduskuntavaaliehdokkaana eduskuntavaaleissa 2003, joissa hän sai 2887 ääntä, jotka riittivät kuudenteen varasijaan, ja oli eniten ääniä saanut ehdokas kahdella äänestysalueella, Suutarilassa ja Töyrynummella.
Lekman oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 1985–2004 ja kaupunginhallituksessa 1995–2004. Parhaan kunnallisvaalituloksensa hän saavutti vuoden 1996 vaaleissa, joissa hän sai 2232 ääntä.
Lekman on myös siluettitaiteilija. Hän on leikannut siluetteja Linnanmäen huvipuistossa kesinä 1988–2007 ja satunnaisesti myöhemminkin, viimeistä kertaa kesällä 2017. Hänen isänsä Eero Manninen leikkasi siluetteja Linnanmäellä vuosina 1955-1992. Vuonna 2023 Lekman lahjoitti leikkaamansa siluetit Harjavallassa toimivan Emil Cedercreutzin museon kokoelmiin.
Perhe
Lekmanilla on kaksi lasta.
Lähteet
Sirkka Lekmanin verkkosivut.
Viitteet
Kansanedustajat
Kansallisen Kokoomuksen poliitikot
Helsingin kaupunginvaltuutetut
Helsingin vaalipiiri
Suomalaiset opettajat
Vuonna 1944 syntyneet
Elävät henkilöt
|
1765171
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsin%20ralli%201992
|
Ruotsin ralli 1992
|
Ruotsin ralli 1992 (viralliselta nimeltään 41. International Swedish Rally) oli rallin maailmanmestaruussarjan kilpailu kaudella 1992. Kilpailu järjestettiin 13. – 16. helmikuuta 1992. Kilpailu oli kauden toinen ja erikoiskokeiden yhteispituus oli .
Kilpailu kuului vain kuljettajien MM-sarjaan (ei valmistajien MM-sarjaan). Kilpailuun lähti 94 autokuntaa, joista 46 pääsi maaliin.
Tulokset
Lähteet
MM-rallikausi 1992
Ruotsin ralli
|
1037632
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/HMS%20Pyramus%20%281897%29
|
HMS Pyramus (1897)
|
HMS Pyramus oli Britannian kuninkaallisen laivaston ensimmäisessä maailmansodassa palvellut Pelorus-luokan panssarikansiristeilijä.
Valmistus
Alus tilattiin Palmers Shipbuilding and Iron Companyltä Jarrowista, missä köli laskettiin toukokuussa 1896. Alus laskettiin vesille 15. toukokuuta 1897 ja valmistui 1900.
Palvelus
Alus myytiin romutettavaksi 1920.
Lähteet
Viitteet
Kuninkaallisen laivaston Pelorus-luokan risteilijät
Yhdistyneen kuningaskunnan ensimmäisen maailmansodan risteilijät
|
746529
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hannu%20Olkinuora%20%28professori%29
|
Hannu Olkinuora (professori)
|
Hannu Taavetti Olkinuora (22. syyskuuta 1938 Viipuri – 30. lokakuuta 2009) oli Jyväskylän yliopistossa pitkään työskennellyt kasvatustieteiden professori.
Akateeminen ura
Hannu Olkinuora kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnassa vuonna 1958. Hän valmistui kasvatustieteiden kandidaatiksi Jyväskylän yliopistossa vuonna 1965 ja lisensiaatiksi vuonna 1971. Hän väitteli tohtoriksi aiheenaan kansakoulun raittiusopetus vuonna 1973. Olkinuora työskenteli eri tehtävissä Jyväskylän ja Oulun yliopistoissa. Hänet nimitettiin vuonna 1980 Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden apulaisprofessoriksi ja myöhemmin professoriksi. Hän toimi myös yliopiston hallinnossa muun muassa kasvatustieteiden laitoksen dekaanina ja laitoksen johtajana. Olkinuora oli mukana myös kesäyliopistotoiminnassa ja oli Kainuun kesäyliopiston rehtorina kymmenkunta vuotta.
Shakinpelaajana ja shakkitoimitsijana
Hannu Olkinuora oli innokas shakinpelaaja ja hän aloitti Suomessa shakkipedagogiikan opetuksen. Hän osallistui ahkerasti turnauksiin Suomessa ja ulkomailla. Olkinuora toimi myös Jyväs-Shakin puheenjohtajana koko 1980-luvun. (Tuohon aikaan kerho tunnettiin vielä vanhalla nimellään Jyväskylän Työväen Shakkikerho.) Hän aloitti kerhon puheenjohtajana vuonna 1981.
Organisaattorina Olkinuoran merkittävin saavutus on, kun hän loi yhdessä kuopiolaisen Vesa Kilpiön kanssa Jyväskylään Heart of Finland -turnauksen, jota on pelattu vuodesta 1991 lähtien. Heart of Finlandin lisäksi Olkinuora osallistui useita kertoja Jyväskylän Talven turnauksen järjestelyihin. Organisaattorina hänelle oli myönnetty kansallisen turnausjohtajan arvonimi.
Lähishakissa Olkinuoran kotimainen vahvuusluku eli seloluku toukokuussa 1984 oli 1904 pistettä. Suomessa epävirallisen I luokan alaraja vahvuusluvuissa on 1900 selopistettä. Olkinuora oli siis I luokan pelaaja. Pelaajana hän edusti aluksi Jyväskylän Työväen Shakkikerhoa ja sen muutettua nimensä (1995) Jyväs-Shakkia. Viimeisinä vuosinaan hän edusti Jämsän Shakkiseuraa. Hän saavutti kilpailu-uransa aikana joitakin hyviä tuloksia kotimaisissa viikonlopputurnauksissa pääryhmän alapuolella pelatuissa ryhmissä. Kokkolan turnauksessa 1990 hän jakoi B-ryhmän voittoa. Olkinuoran viimeinen merkittävä saavutus kilpailuissa oli vuonna 2006, kun hän jakoi 4 pisteellä Jyväskylän Talven turnauksessa B-ryhmän II sijaa Jukka Seppäsen takana.
Huomautus
Suomen Shakkiliiton julkaisemissa Talven turnauksen 2006 tuloksissa on virhe. Kilpailu pelattiin 27.–29.1.2006, mutta tulostiedoissa on virheellisesti annettu vuosi 2005. Edellisenä vuonna 2005 kisa pelattiin 28.–30. tammikuuta. Tuolloin Olkinuoran sijoitus oli 7. sija kisan C-ryhmässä.
Lähteet
Antti Kolu: Shakkia 40 vuotta. Jyväskylä: Jyväskylän Työväen Shakkikerho, 1986. ISBN 951-99772-3-6
Viitteet
Jyväskylän yliopiston professorit
Vuonna 1938 syntyneet
Vuonna 2009 kuolleet
Suomalaiset professorit
Suomalaiset shakinpelaajat
|
1483839
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Michael%20Rasmussen
|
Michael Rasmussen
|
Michael Rasmussen voi tarkoittaa seuraavia henkilöitä:
Michael Rasmussen, kanadalainen jääkiekkoilija
Michael Rasmussen, tanskalainen pyöräilijä
|
1981
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/1848
|
1848
|
Vuosi 1848 tunnetaan Euroopan hulluna vuotena. Ympäri maanosaa oli kumousliikehdintää.
Tapahtumia
Ensimmäiset varsinaiset kultaryntäykset suuntautuivat Kaliforniaan ja Appalakeille.
Maaorjuus lakkautettiin Itävallassa.
Yhdysvallat pyrki ostamaan Espanjalta Kuuban.
Joensuun kaupunki perustettiin.
Jalkapallolle laadittiin ensimmäiset nykyaikaiset säännöt.
Asikkala erotettiin Hollolasta.
Maailman suurin puinen kirkko Kerimäellä vihittiin käyttöön.
Hyperion, Saturnuksen kuu löydettiin.
Adam Wilhelm Moltke, Tanskan ensimmäinen pääministeri astui virkaansa.
Helmikuu
2. helmikuuta – Allekirjoitettiin Guadalupe Hidalgon rauhansopimus, joka lopetti Meksikon–Yhdysvaltain sodan. Meksiko menetti Yhdysvalloille kaikki Rio Granden pohjoispuoliset alueensa, muun muassa Texasin ja Kalifornian.
21. helmikuuta – Karl Marx ja Friedrich Engels julkaisivat kommunistisen manifestin.
Helmikuun vallankumous Ranskassa:
24. helmikuuta – Ranskan kuningas Ludvig Filip (ranskaksi Louis Philippe) luopui vallasta.
24. helmikuuta – Ranskan toinen tasavalta perustettiin.
Maaliskuu
13. maaliskuuta – Wienissä järjestetty mielenosoitus aloitti Itävallassa vallankumouksen, jonka vuoksi valtionkansleri Klemens von Metternich erosi ja pakeni maasta.
20. maaliskuuta – Baijerin kuningas Ludvig I luopui vallasta.
Huhtikuu
4. huhtikuuta – Preussilainen tutkimusmatkailija Ludwig Leichhardt kirjoitti viimeisen kirjeensä lähellä nykyistä Roman kaupunkia Queenslandissa. Leichhardtin ja tämän länteen päin matkalla olleen retkikunnan myöhemmät vaiheet ovat tuntemattomat.
Toukokuu
13. toukokuuta – Maamme-laulu esitettiin ensimmäistä kertaa Floran päivän juhlassa Kumtähden kentällä Helsingissä.
15. toukokuuta – Suomessa lakkautettiin jalkapuurangaistus asetuksella.
18. toukokuuta – Ensimmäinen saksalainen kansalliskokous (”Nationalversammlung”) avattiin Frankfurtissa Saksassa.
Kesäkuu
2. – 12. kesäkuuta – Prahassa järjestetään Itävallan slaavilaisten kansojen kongressi.
12. – 17. kesäkuuta – Prahan kesäkuun kansannousu.
Heinäkuu
11. heinäkuuta – Lontoossa avattiin Waterloon rautatieasema.
19. heinäkuuta – kaksipäiväinen Seneca Fallsin konferenssi avattiin Yhdysvalloissa. Tapahtumaa on pidetty feminismin alkuna.
Elokuu
14. elokuuta – Oregonin territorio muodostettiin Yhdysvaltain kongressin päätöksellä.
Syyskuu
18. syyskuuta – Slovakian kansannousu alkaa Ylä-Unkarissa.
Marraskuu
3. marraskuuta – Alankomaiden perustuslaki julkaistiin.
7. marraskuuta – Zachary Taylor valittiin Yhdysvaltain presidentiksi.
23. marraskuuta – Otagon provinssi perustettiin Uudessa-Seelannissa.
Joulukuu
12. joulukuuta – Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäinen osa ilmestyi.
20. joulukuuta – Ludvig Napoleon, Napoleon Bonaparten veljenpoika vannoo virkavalansa Ranskan ja myös Euroopan historian ensimmäisenä presidenttinä.
Syntyneitä
4. tammikuuta – Katsura Tarō, japanilainen kenraali, poliitikko ja pääministeri (k. 1913)
21. tammikuuta – Eva Ahlström, suomalainen teollisuusjohtaja (k. 1920)
27. tammikuuta – Tōgō Heihachirō, japanilainen laivastoamiraali (k. 1934)
3. helmikuuta – Jørgen Løvland, norjalainen Liberaalipuolueen poliitikko ja pääministeri (k. 1922)
16. helmikuuta – Hugo de Vries, alankomaalainen kasvi- ja perinnöllisyystieteilijä (k. 1935)
18. helmikuuta – Louis Comfort Tiffany, yhdysvaltalainen sisustustaiteilija, lasi- ja korusuunnittelija ja taidemaalari (k. 1933)
11. maaliskuuta – Werner Tawaststjerna, suomalainen historioitsija, maaherra ja valtioneuvos (k. 1936)
16. maaliskuuta – Axel Heiberg, norjalainen liikemies ja mesenaatti (k. 1932)
19. maaliskuuta – Wyatt Earp, yhdysvaltalainen poliisi ja ”Villin lännen” asesankari (s. 1929)
21. maaliskuuta – Gustaf von Numers, suomenruotsalainen näytelmäkirjailija (k. 1913)
28. maaliskuuta – Axel Lille, suomalainen poliitikko, Ruotsalaisen kansanpuolueen perustaja (k. 1921)
29. maaliskuuta – Aleksei Kuropatkin, venäläinen kenraali, poliitikko ja ministeri (k. 1925)
21. huhtikuuta – Henrik Nissen, norjalainen arkkitehti (k. 1915)
27. huhtikuuta – Otto, Baijerin kuningas 1886–1913 (k. 1916)
1. toukokuuta – Eilert Adelsteen Normann, norjalainen taidemaalari (k. 1918)
23. toukokuuta – Helmuth Johannes Ludwig von Moltke, preussilainen kenraalieversti (k. 1916)
31. toukokuuta – Vladimir von Boeckmann, venäläinen ratsuväenkenraali, Suomen kenraalikuvernööri 1908–1909 (k. 1923)
7. kesäkuuta – Paul Gauguin, ranskalainen taidemaalari (k. 1903)
27. kesäkuuta – Loránd Eötvös, unkarilainen fyysikko (k. 1919)
2. heinäkuuta – Carl Kämp, suomalainen ravintoloitsija, hotelli Kämpin perustaja (k. 1889)
7. heinäkuuta – Francisco de Paula Rodrigues Alves, Brasilian presidentti 1902–1906 (k. 1919)
15. heinäkuuta – Vilfredo Pareto, italialais-ranskalainen yhteiskuntatieteilijä, taloustieteilijä, sosiologi ja filosofi (k. 1923)
25. heinäkuuta – Arthur Balfour, Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri (k. 1930)
27. heinäkuuta – Friedrich Ernst Dorn, saksalainen fyysikko, radonin löytäjä (k. 1916)
19. syyskuuta – Gunnar Knudsen, norjalainen laivanvarustaja, poliitikko ja pääministeri (k. 1928)
17. lokakuuta – Oskars Bārs, latvialainen arkkitehti (k. 1914)
27. lokakuuta – Karl Fredrik Slotte, suomalainen fyysikko (k. 1914)
30. lokakuuta – Mooses Putro, inkeriläinen kirkkomuusikko ja säveltäjä (k. 1919)
8. marraskuuta – Gottlob Frege, saksalainen filosofi, loogikko ja matemaatikko (k. 1925)
13. marraskuuta – Albert I, Monacon ruhtinas (k. 1922)
6. joulukuuta – Johann Palisa, itävaltalainen tähtitieteilijä (k. 1925)
Kuolleita
2. tammikuuta – Gioacchino Otta, italialais-suomalainen miekkailunopettaja ja voimistelun uranuurtaja (s. 1775)
5. tammikuuta – Gottfried Christian Reich, saksalainen eläintieteilijä (s. 1769)
9. tammikuuta – Caroline Herschel, saksalaissyntyinen englantilainen tähtitieteilijä (s. 1750)
9. tammikuuta – Isaac D’Israeli, brittiläinen kirjailija (s. 1776)
18. tammikuuta – Henrik Cajander, suomalainen piirilääkäri, Suomen ensimmäisen tunnetun valokuvan ottaja (s. 1804)
20. tammikuuta – Kristian VIII, Tanskan kuningas (k. 1786)
23. tammikuuta – Nikolai Sinebrychoff, suomenvenäläinen liikemies, Sinebrychoffin panimon perustaja (s. 1789)
29. tammikuuta – Odert Gripenberg, suomalainen luutnantti ja koulunjohtaja
7. helmikuuta – Christen Købke, tanskalainen taidemaalari (s. 1910)
11. helmikuuta – Thomas Cole, englantilais-yhdysvaltalainen taidemaalari (s. 1801)
18. helmikuuta – Joseph Gerhard Zuccarini, saksalainen kasvitieteilijä (s. 1797)
23. helmikuuta – John Quincy Adams, Yhdysvaltain presidentti 1825–1829 (s. 1767)
15. maaliskuuta – Johan Jakob Nervander, suomalainen runoilija, fyysikko ja meteorologi (s. 1805)
25. maaliskuuta – Nicolai Wergeland, norjalainen teologi, poliitikko ja Eidsvollin kansalliskokousedustaja (s. 1780)
8. huhtikuuta – Louis Adam, ranskalainen säveltäjä, musiikkipedagogi ja pianisti (s. 1758)
8. huhtikuuta – Gaetano Donizetti, italialainen säveltäjä (s. 1797)
20. huhtikuuta – Friedrich von Gagern, saksalainen paroni ja kenraali (s. 1794)
25. huhtikuuta – Gustaf Adolf Ehrnrooth, suomalainen kenraalimajuri (s. 1779)
29. toukokuuta – Jakob Algot Gadolin, suomalainen eksegetiikan professori (s. 1797)
5. kesäkuuta – Gustaf Lorentz Sommelius, ruotsalainen runoilija (s. 1811)
7. kesäkuuta – Vissarion Belinski, venäläinen kirjallisuusarvostelija, toimittaja ja filosofi (s. 1711)
16. kesäkuuta – Ludvig II, Hessenin suurherttua
27. kesäkuuta – Heinrich Zschokke, saksalais-sveitsiläinen kirjailija ja pedagogi (s. 1771)
4. heinäkuuta – François-René de Chateaubriand, ranskalainen kirjailija, poliitikko ja diplomaatti (s. 1768)
7. elokuuta – Jöns Jacob Berzelius, ruotsalainen kemisti (s. 1779)
9. elokuuta – Frederick Marryat, brittiläinen kirjailija (s. 1792)
12. elokuuta – Matti Hukkanen, suomalainen herastuomari, opettaja ja kansanrunoilija (s. 1794)
12. elokuuta – George Stephenson, englantilainen koneinsinööri, höyryveturin kehittäjä (s. 1781)
14. elokuuta – Sarah Adams, brittiläinen runoilija (s. 1805)
22. elokuuta – Joseph Ghys, belgialainen säveltäjä ja viulisti (s. 1801)
5. syyskuuta – Vasili Stasov, venäläinen arkkitehti (s. 1769)
21. syyskuuta – Aleksandr Mihailovski-Danilevski, venäläinen kenraaliluutnantti ja sotahistorioitsija (s. 1789)
24. syyskuuta – Branwell Brontë, englantilainen taidemaalari ja runoilija (s. 1817)
1. lokakuuta – François-René Boussen, belgialainen katolinen piispa (s. 1774)
2. lokakuuta – Georg August Goldfuss, saksalainen paleontologi ja eläintieteilijä (s. 1782)
5. lokakuuta – Anna Orlova-Tšesmenskaja, venäläinen kartanonomistaja, hyväntekijä ja hovineiti (s. 1785)
9. marraskuuta – Robert Blum, saksalainen liberaali poliitikko (murhattiin) (s. 1807)
10. marraskuuta – Ibrahim pašša, egyptiläinen sotapäällikkö, käskynhaltija Muhammad Alin poika (s. 1789)
13. marraskuuta – Robert Darwin, englantilainen lääkäri, Charles Darwinin isä (s. 1766)
15. marraskuuta – Pellegrino Rossi, Kirkkovaltion pääministeri (murhattiin) (s. 1787)
16. marraskuuta – Johan Gabriel Linsén, suomalainen professori ja kirjailija (s. 1785)
23. marraskuuta – John Barrow, brittiläinen virkamies (s. 1764)
24. marraskuuta – William Lamb, brittiläinen poliitikko ja ministeri (s. 1779)
18. joulukuuta – Alexander Blomqvist, suomalainen kirjastonhoitaja ja oppihistorian professori (s. 1796)
18. joulukuuta – Bernard Bolzano, bööminsaksalainen matemaatikko, teologi, filosofi ja loogikko (s. 1781)
19. joulukuuta – Emily Brontë, englantilainen kirjailija (s. 1818)
20. joulukuuta – Simana Sissonen, suomalainen runonlaulaja (s. 1786)
1. maaliskuuta – Alexander Constantin Öhman, suomalainen kirjankustantaja ja kirjakauppias (s. 1816)
Muuta
Kirjallisuusvuosi 1848
Lähteet
Aiheesta muualla
|
97357
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Frans%20Hals
|
Frans Hals
|
Frans Hals (n. 1582 Antwerpen – 26. elokuuta 1666 Haarlem) oli Antwerpenissa syntynyt Alankomaiden kultakauden aikana vaikuttanut hollantilainen taidemaalari. Halsia pidetään Rembrandtin ohella yhtenä Alankomaiden taiteen merkittävimmistä muotokuvamaalareista. Hän on barokin tunnetuimpia maalareita, jonka töissä on ajalle ominaista mahtipontisuutta. Hals tunnetaan rennon maalauksellisesta ja elävästä sivellinjäljestään. Hänellä oli myös paljon vaikutusta 1600-luvun ryhmämuotokuvien kehitykseen.
Hals kuvasi vauraita hollantilaisia. Halsin ryhmämuotokuvissa, kuten "Haarlemin vanhainkodin johtajattaret" (1664) on rehevyyttä, psykologista osuvuutta ja huumoria. Karel van Mandernin oppilaana olleen Halsin suosio oli suurimmillaan 1620-luvulla. Halsin pikkuveli Dirck Hals oli myös taidemaalari.
Elämä ja ura
Halsin varhaisvaiheista tiedetään vain vähän. Hän opiskeli maalausta ilmeisesti Karel van Manderin opastuksella. Hals liittyi Pyhän Luukkaan taidemaalarien kiltaan vuonna 1610. Vuonna 1615 Halsin ensimmäinen vaimo Annetje Harmansdr kuoli ja Hals jäi kahden lapsen yksinhuoltajaksi. Hän avioitui uudelleen Lysbeth Reynierin kanssa vuonna 1617, jonka kanssa hän sai kahdeksan lasta. Uusi vaimo tunnettiin riidanhaastajana, jota viranomaiset ojensivat useaan kertaan. Halsin on kerrottu joissakin lähteissä viettäneen epämääräistä elämää, mutta käsitys on todennäköisesti virheellinen. Hals on sekoitettu samannimiseen serkkuunsa, joka oli paatunut rettelöitsijä.
Halsista tuli Haarlemin alueella kysytty muotokuvamaalari, joka sai useita suuria tilaustöitä, esimerkiksi viranomaisten ryhmämuotokuvia. Hals sai muotokuvatilauksia lähes koko uransa ajan. Menestyksestään huolimatta Hals oli jatkuvasti taloudellisissa vaikeuksissa. Hän maalasi suhteellisen vähän tauluja, joista saatavat tulot eivät riittäneet kunnolla suurperheen elättämiseen. Muotokuvia ei arvostettu Halsin elinaikana taiteena, joten Hals signeerasi koko nimellään vain harvat maalaamansa genremaalaukset. Halsin aikalaiset arvostivat hänen rohkeaa maalaustyyliään, mutta hänet tunnettiin todennäköisesti omana aikanaan vain rajatulla alueella kotikaupunkinsa ympäristössä. Hals sai muotokuvistaan keskinkertaisia palkkioita. Esimerkiksi Rembrandt pystyi veloittamaan vastaavista töistä lähes kaksinkertaisen hinnan.
1600-luvun puolivälissä muotokuvamaalauksen muoti muuttui ja Halsin vapaamuotoinen ja elävä maalaustyyli ei enää ollut ostajien suosiossa. Hals eli elämänsä lopun kaupungin vuosittaisella avustuksella. Halsin työ painui unohduksiin, kunnes impressionistit kiinnittivät 1900-luvulla huomiota hänen eloisaan sivellinjälkeensä ja värinkäyttöönsä.
Maalaustyyli ja värinkäyttö
Halsin rikas väriasteikko muuttui vuosien kuluessa hillityksi ja tummasävyiseksi, mutta hän säilytti silti tuoreen eläytyvän kosketuksen kuvattaviinsa. Halsin maalauksille on ominaista päivänvalo ja hopeanhohtoinen tunnelma siinä missä Rembrandt oli hämärän ja kullan maalari.
Hals rakensi työnsä kerrosmaalauksena. Alimpana oli piirustus ja maalauksen yleissommittelu. Sen päälle maalattiin tummahko imprimituuri, jonka päälle valot ja varjot luotiin ohuella ja sumraavalla valkoisella värillä. Viimeiseksi laseerattiin läpikuultavana kerroksena paikallisvärit. Halsin tuore ja muutamalla leveähköllä siveltimenvedolla tavoitettu loppusilaus syntyi kuitenkin alla prima -maalauksena. Menetelmä oli tehokas työskenneltäessä elävän mallin ja muotokuvien parissa.
Halsin maalaustyyli vaihteli hänen elämänsä aikana. Musta väri ja tummat sävyt alkoivat dominoida muotokuvia, mikä johtui ehkä enemmänkin mallien tummista puvuista protestantismin aikana kuin henkilökohtaisesta valinnasta. Muotokuvamaalauksissa hänen tavaramerkikseen muodostui asento, jossa malli nojaa tuolin selkämyksen yli.
Myöhemmin Halsin siveltimenvedot muuttuivat löyhemmiksi, ja tarkkojen yksityiskohtien merkitys väheni yleisen vaikutelman tullessa tärkeimmäksi. Hänen aiemmat maalauksensa olivat olleet eloisia ja hilpeitä, mutta myöhemmissä muotokuvissa mallien asema ja arvokkuus korostui. Samoihin aikoihin Halsin suosio laski rikkaimpien tilaajien keskuudessa. Syynä saattoi olla muun muassa se, että hän maalasi muotokuvat ateljeessaan, jossa työskentely sujui tehokkaasti.
Jäykempien muotokuvien ohella Hals maalasi myös välähdysmäisiä luonnemuotokuvia, kuten Naurava kavaljeeri.
Halsilta ei tunneta maisemamaalauksia, kertovia uskonnollisia näkymiä eikä asetelmia. Monet 1600-luvun taiteilijat Hollannissa erikoistuivat, ja Hals näyttäisi maalanneen puhtaasti muotokuvia.
Teoksia
Lähteet
Aiheesta muualla
Frans Hals Museum Haarlemissa
Alankomaalaiset taidemaalarit
Vuonna 1582 syntyneet
Vuonna 1666 kuolleet
Barokkitaiteilijat
Muotokuvamaalarit
|
13459
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Leptoni
|
Leptoni
|
Leptonit ovat alkeishiukkasia, jotka reagoivat sähkömagneettiseen, heikkoon ja gravitaatiovuorovaikutukseen, mutta eivät vahvaan vuorovaikutukseen. Tosin leptoneista neutriinot eivät reagoi sähkömagneettiseen vuorovaikutukseen koska niillä ei ole sähkövarausta, eivätkä gravitaatiovuorovaikutukseen koska niillä on äärimmäisen pieni massa. Leptoneita on kuutta lajia, mutta ainoastaan elektroni on tavallisen aineen rakennusosanen. Leptonien nimet ovat elektroni, myoni, tau, elektronin neutriino, myonin neutriino ja taun neutriino.
Leptonit ovat fermioneja eli niiden spin on ½. Elektronin, myonin ja taun sähkövaraus on negatiivinen. Erikoista on se, että neutriinoilla ei ole lainkaan sähkövarausta. Myös niiden massa on hyvin lähellä nollaa. Jokaista kuutta leptonia vastaa antileptoni, jolla on vastakkainen sähkövaraus kuin leptonilla.
Leptonien nimi tulee kreikan kielestä ja merkitsee kevyttä, sillä leptonit ovat muihin alkeishiukkasiin verraten erittäin kevyitä.
Leptoniluvun säilymislaki
Leptoneille on voimassa lukumäärän, leptoniluvun säilymislaki, erikseen toisaalta elektronille ja elektronin neutriinolle, toisaalta myonille ja myonin neutriinolle. Näitä säilymislakeja sovellettaessa on leptonien antihiukkasten leptoniluku katsottava negatiiviseksi. Esimerkiksi beetahajoamisessa neutroni hajoaa protoniksi, elektroniksi ja antineutriinoksi. Ennen hajoamista neutronin leptoniluku on nolla, hajoamisen jälkeen se on elektronilla +1 ja antineutriinolla −1, joten summa on edelleen nolla.
Katso myös
Sleptoni
Lähteet
Aiheesta muualla
Particle data group
Leptonit
Seulonnan keskeiset artikkelit
|
1709202
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Karhilampi%20%28M%C3%A4ntyharju%29
|
Karhilampi (Mäntyharju)
|
Karhilampi tai Karhulampi on Etelä-Savossa Mäntyharjulla Kokkosenkylän lähellä sijaitseva lampi.
Maantietoa
Lampi on 180 metriä pitkä, 120 metriä leveä, ja sen pinta-ala on 1,1 hehtaaria. Lammella ei ole kartan mukaan saaria. Sen rantaviivan pituus on 450 metriä.
Vesistösuhteet
Lampi sijaitsee Kymijoen vesistössä (vesistöaluetunnus 14) Mäntyharjun reitin valuma-alueen (14.9) Pyhäveden valuma-alueella (14.97), jonka Ala-Kuhasen valuma-alueeseen (14.973) se kuuluu. Lammen vedenpinnan korkeus on 120,6 metriä mpy.
Lähteet
Pyhäveden valuma-alue
Mäntyharjun järvet
Botin luomat artikkelit
|
742855
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Takakiduskotilot
|
Takakiduskotilot
|
Takakiduskotilot (Opisthobranchia) on aiemmin käytössä ollut meressä elävien kotiloiden osaluokka. Niiden yhteinen anatominen piirre on kidusten sijaitseminen sydämen takana, tyypillisesti keskiviivan oikealla puolella.
Useimmat takakiduskotilot ovat kuorettomia, ja niitä kutsutaan merietanoiksi. Jos kalkkikuori on, se on yleensä surkastunut ja osittain tai kokonaan pehmytkudoksen sisällä. Monilta lajeilta puuttuu ruumiinontelo, ja joiltakin myös kidukset - tällaiset lajit hengittävät suoraan ihonsa läpi.
Suomessa Itämeren rantavesissä elää kolme takakiduskotiloihin kuuluvaa merietanalajia, ruskomerietana (Alderia modesta), liuskamerietana (Tenellia adspersa) ja sukkulamerietana (Limapontia capitata).
Lähteet
Kotilot
|
1476076
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mercury%20Topaz
|
Mercury Topaz
|
Mercury Topaz on Mercuryn vuosina 1983–1994 valmistama ylemmän keskiluokan automalli, joka korvasi Mercury Zephyrin. Se oli ylellisempi versio Ford Temposta, joka perustuu pohjoisamerikkalaiseen Ford Escortiin. Topazin seuraajaksi tuli Mercury Mystique.
Mercury Topaz I (1983–1987)
Ensimmäisen sukupolven Topaz esiteltiin sisarmallinsa Ford Tempon kanssa vuonna 1983. Etuvetoisuutensa ansiosta autossa oli suuremmat sisätilat kuin takavetoisessa edeltäjässään Zephyrissä, vaikka ulkomitoiltaan Topaz olikin pienempi. Muotoilultaan mallit edustivat Fordin uutta tyylisuuntaa, joka näkyi myös myöhemmin esitellyssä Ford Tauruksessa.
Vuonna 1986 Topaz koki kasvojenkohotuksen, jossa uudistettiin sen keulan ja perän ilmeitä. Näkyvin muutos oli uudet ajovaloumpiot. Mallivalikoimaa täydennettiin nelivetoisella versiolla.
Mercury Topaz II (1988–1994)
Toisen sukupolven Topaz esiteltiin vuonna 1988. Autoa oli päällisin puolin uudistettu, mutta se perustui edelleen samalle pohjalevylle kuin alkuperäinen malli.
Nelivetoinen versio poistui mallivuoden 1991 valikoimasta. Vuonna 1992 Topaz koki pienen kasvojenkohotuksen, jossa se sai muun muassa uuden etusäleikön.
Lähteet
Aiheesta muualla
Topaz
D-segmentin autot
1980-luvun autot
1990-luvun autot
|
641352
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Dragonball%20Evolution
|
Dragonball Evolution
|
Dragon Ball Evolution on japanilaiseen Akira Toriyaman luomaan Dragon Ball -mangasarjaan perustuva yhdysvaltalainen toimintaelokuva vuodelta 2009. Elokuvan ensi-ilta oli 8. huhtikuuta 2009. Elokuvan on ohjannut James Wong ja sen pääosissa ovat Justin Chatwin, Jamie Chung, James Marsters ja Chow Yun-Fat. Tuottajana toimii Stephen Chow.
Tarina
Tarina kertoo nuoresta Son Gokusta, jonka isoisän viimeinen toive on, että Goku etsisi mestari Roshin ja seitsemän lohikäärmekuulaa. Tämä hänen täytyy tehdä voidakseen estää julmaa lordi Piccoloa ottamasta valtaansa koko maailmaa.
Rooleissa
Dragon Ball -elokuvat
Vuoden 2009 yhdysvaltalaiset elokuvat
James Wongin ohjaamat elokuvat
|
710314
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Voimistelu%20kes%C3%A4olympialaisissa%201896%20%E2%80%93%20miesten%20nojapuut
|
Voimistelu kesäolympialaisissa 1896 – miesten nojapuut
|
Miesten nojapuiden voimistelukilpailu vuoden 1896 kesäolympialaisissa käytiin 10. huhtikuuta. Kilpailuun osallistui 18 voimistelijaa viidestä eri valtiosta. Tuomarit julkistivat voittajaksi Saksan Alfred Flatowin ja toiseksi Sveitsin Louis Zutterin.
Tulokset
Lähteet
Voimistelu kesäolympialaisissa 1896
|
1391075
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/TSR
|
TSR
|
TSR voi tarkoittaa seuraavia:
TSR, Työsuojelurahasto
TSR, Télévision Suisse Romande, vuosina 1953–2012 toiminut sveitsiläinen televisioasema
TSR, Inc., vuosina 1973–1997 toiminut yhdysvaltalainen roolipelejä julkaissut yhtiö
TSR, Traian Vuian kansainvälisen lentoaseman IATA-koodi
|
898872
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuoreet
|
Kuoreet
|
Kuoreet (Osmeridae) on kuorekalojen lahkoon kuuluva rasvaevällisten kalojen heimo, jonka lajeja esiintyy pohjoisen pallonpuoliskon merissä ja sisävesissä. Tieteellinen nimi on johdettu kreikankielen sanasta osme, joka tarkoittaa ’pahanhajuista’.
Suurin osa kuoreista on anadromisia eli ne elävät meressä mutta muuttavat rannikoille ja jokiin kutemaan. Muutama lajeista elää koko elämänsä makeassa vedessä. Useimmat kuoreet ovat alle 20 senttimetrin pituisia, mutta kookkaimmat lajit voivat kasvaa 40 senttimetrin mittaisiksi. Väritykseltään ne ovat hopeanhohtoisia.
Suvut ja lajit
Kuoreet jakautuvat kuuteen sukuun, joihin kuuluu yhteensä 13 lajia:
Allosmerus
Allosmerus elongatus
Hypomesus
Hypomesus japonicus
Hypomesus nipponensis
Hypomesus olidus
Hypomesus pretiosus – tyrskykuore
Hypomesus transpacificus
Mallotus
Mallotus villosus – villakuore
Osmerus
Osmerus eperlanus – kuore
Osmerus mordax – amerikankuore
Osmerus mordax mordax
Osmerus mordax dentex
Spirinchus
Spirinchus lanceolatus
Spirinchus starksi
Spirinchus thaleichthys – pitkäeväkuore
Thaleichthys
Thaleichthys pacificus – kynttiläkuore
Lähteet
(Kalalajien suomenkieliset nimet)
Viitteet
Kuorekalat
|
1731377
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mikk%20M%C3%A4gi
|
Mikk Mägi
|
Mikk Mägi (s. 5. heinäkuuta 1987 Tallinna) on virolainen näyttelijä, ohjaaja ja animaattori. Vuonna 2010 hän aloitti animoinnin opinnot Viron taideakatemiassa. Vuonna 2011 hän perusti animaatiostudion Birds of Paradise (BOP Animation OÜ), jossa hän työskentelee edelleen. Hänet tunnetaan yhtenä Vanamehe multikas-sarjan käsikirjoittajista.
Lähteet
Vuonna 1987 syntyneet
Elävät henkilöt
Virolaiset näyttelijät
|
165438
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kanava%20%28sanomalehti%29
|
Kanava (sanomalehti)
|
Kanava oli Viipurissa vuosina 1845–1847 ilmestynyt Pietari Hannikaisen toimittama sanomalehti. Se oli suomenkielisen yhteiskunnallisen journalismin uranuurtaja ja myös kaunokirjallisesti merkittävä. Lehti kannatti J. V. Snellmanin Saiman suomalaiskansallisia vaatimuksia ja liberaalia talouspolitiikkaa.
Lehden perustaminen ja sen ohjelma
Viipurin ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti oli kirjanpainaja Anders Cedervallerin julkaisema Sanan Saattaja Viipurista, joka lakkasi toimittajapulaan vuoden 1841 lopussa. Marraskuussa 1844 Cedervallerin perilliset tekivät anomuksen julkaisulupansa uudistamisesta ja lehden nimen muuttamisesta muotoon Kanava, Sanansaattaja Viipurista. Senaatti hyväksyi anomuksen joulukuussa, mutta lehden ensimmäinen näytenumero ehti ilmestyä seuraavan vuoden alussa vanhalla nimellä. Uusi nimi Kanava liittyi Saimaan kanavan rakentamiseen, mutta sillä oli myös vertauskuvallinen merkitys: lehti oli tarkoitettu suomalaisia yhdistäväksi väyläksi, jota pitkin tieto ja yhteiskunnalliset näkemykset kulkisivat.
Ohjelmaltaan Kanava edusti J. V. Snellmanin sosiaalista fennomaniaa. Se oli Snellmanin Saiman suomenkielinen vastine, joskin sysäyksen lehden perustamiseen antoi ilmeisesti innokas suomen kielen harrastaja Wolmar Schildt. Kanavan tavoitteita olivat kansallisen tietoisuuden herättäminen, julkisen keskustelun välineenä toimiminen sekä suomen kirjakielen ja kirjallisuuden kehittäminen. Saiman tavoin se kannatti elinkeinovapautta sekä puhui teollisuuden ja maatalouden edistämisen puolesta. Kanava pyrki olemaan kaikille säädyille suunnattu yleislehti, joka erityisesti korosti, ettei sitä ole tarkoitettu vain rahvaan opetukseksi.
Toimitus ja avustajat
Kanavan toimittaja Pietari Hannikainen oli Helsingin yliopistosta maanmittariksi valmistunut sääminkiläisen talonpojan poika, joka Wolmar Schildtin ja Snellmanin vaikutuksesta oli kokenut fennomaanisen herätyksen. Alkuvaiheessa mukana oli myös lehtori Henrik Corander. Hannikaisen työskennellessä ammatissaan eri puolilla Viipurin lääniä lehden asioita saattoi hoitaa viipurilainen Juho Pynninen.
Avustajia lehdellä oli melko vähän. Heistä tärkeimmät olivat suomalaisuudesta, kielestä ja kirjallisuudesta kirjoittanut Wolmar Schildt, runoja, ajanvietepaloja ja maatalouskirjoituksia laatinut Valkeasaaren kirkkoherra Konstantin Schröder sekä viipurilainen kauppa- ja konttoriapulainen ja innokas kansanvalistusmies Juho Pynninen, jonka kirjoitukset käsittelivät erityisesti kansankirjastojen perustamista. Muita avustajia olivat J. F. Lagervall, K. H. Ståhlberg, Kustaa Paturi, J. F. Granlund ja Elias Lönnrot. Kanavan yleisilmeen loi kuitenkin yksin Hannikainen, joka sai nopeasti tunnustusta taitavana lehtimiehenä.
Lehden sisältö
Useimpien muiden tuon ajan suomalaisten sanomalehtien tapaan Kanava ilmestyi kerran viikossa nelisivuisena ja kaksipalstaisena. Sen sivuilla ensimmäisinä olivat uutiset, sen jälkeen muut kirjoitukset ja lopussa ilmoitukset. Lehti ladottiin fraktuuralla, mutta ilmoitusosastossa käytettiin myös antiikvaa. Ilmoitukset ja viimeisenä vuonna myös kaikki uutiset ladottiin petiitillä.
Lehden sisällössä keskeisellä sijalla oli kieli- ja kansallisuuskysymys. Se kiinnitti huomiota myös kansankirjastojen ja kirjapainojen perustamiseen, kouluoloihin sekä Viipurin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Helsingin yliopiston toimintaan. Talouselämän kysymyksistä esillä olivat Saimaan kanavan rakentaminen, maatalouden kehittäminen, teollisuus ja kauppa sekä uusien keksintöjen esittely. Maatalouden alalla lehden johtoteemoja olivat peltoviljelyn edistäminen ja kaskenpolton supistaminen. Sosiaalisista kysymyksistä Hannikaista lähellä olivat maanomistusolot ja tilojen jakaminen maaseudun tilattomalle väestölle. Snellmanin tavoin hän kannatti ammattikuntien lakkauttamista sekä kiinnitti huomiota oikeudenkäyttöön, vankeinhoitoon ja köyhäinhuoltoon. Kanava otti usein artikkelinsa pohjaksi jonkin Saiman kirjoituksen ja kävi polemiikkia varsinkin K. A. Gottlundin lehtien Suomalaisen ja Suomen kanssa.
Kanavalla oli huomattava merkitys suomenkielisen kaunokirjallisuuden ja kirjallisuuskritiikin kehittäjänä. Hannikainen julkaisi lehdessään ensimmäisen julkisesti esitetyn suomenkielisen näytelmän, vuonna 1838 laatimansa komedian Silmänkääntäjän, ensimmäiset kirjallisuushistoriallisesti merkittävät suomalaiset novellit sekä joukon varhaisia matkakuvauksia, joita kirjoittivat muun muassa Wolmar Schildt, D. E. D. Europaeus ja Elias Lönnrot. Yksittäisten kirja-arvostelujen lisäksi lehdessä ilmestyi kirjallisuuskatsauksia ja yleisarviointeja, joista useimmat olivat sen toimittajan omaa käsialaa. Kirja-arvosteluja laativat myös Schildt, Konstantin Schröder, Juho Pynninen ja K. H. Ståhlberg. Kanava arvioi aikansa lehdistöä, julkaisi ensimmäiset suomenkieliset teatteriarvostelut ja nosti esille ajatuksen suomalaisen teatterin perustamisesta. Sen kritiikki vaikutti Zacharias Topeliuksen kirjailijanuran kehitykseen.
Myös uutislehtenä Kanava oli edellä ajan muita suomenkielisiä lehtiä. Uutisia saatiin muun muassa Finlands Allmänna Tidningistä ja St. Petersburgische Zeitungista, yksityisiltä tiedottajilta sekä paikallisista lähteistä. Kotimaanuutisissa hallitsevassa asemassa olivat hovioikeuden tiedot, virka- ja nimitysasiat, erilaiset kunnianosoitukset, merkkihenkilöiden matkat, sää ja vuodentulo. Venäjän uutisissa korostuivat keisariperheen tapahtumat. Ulkomaanuutisissa heijastuivat Euroopan ja muun maailman levottomuudet ja poliittinen epävakaus. Muihin lehtiin verrattuna Kanavassa oli poikkeuksellisen paljon paikallisia uutisia ja se kiinnitti erityistä huomiota myös talouselämään. Kirkollisia uutisia lehdessä oli papistoon kriittisesti asennoituneen Saiman tavoin vähän. Toisin kuin muissa suomenkielisissä lehdissä, Kanavassa oli runsaasti virallisia kuulutuksia ja yksityisiä ilmoituksia. Monikansallisen kauppakaupungin ainoana lehtenä se julkaisi niitä myös ruotsin, saksan ja venäjän kielillä.
Kanava suomen kirjakielen kehittäjänä
Lehti ilmestyi aikana, jolloin suomen kirjakielen kehitys koki voimakkaan murroksen. 1840-luvulla käytiin kamppailua kirjakielen murrepohjasta, keskusteltiin kieltä vaivaavista muukalaisuuksista ja sen oikeinkirjoituksen vakiinnuttamisesta sekä laadittiin runsaasti uudissanastoa. Itä- ja länsimurteiden vastakkainasettelussa Hannikainen edusti välittävää kantaa. Hän arvosti kansankieltä, mutta ei hyväksynyt murteita sellaisenaan kirjakielen perustaksi. Kanava osallistui merkittävällä tavalla suomalaisen kulttuurisanaston kehittämiseen, vaikka sen toimittaja itse suhtautui torjuvasti muun muassa Schildtin harrastamaan tarpeettomien uudissanojen luomiseen. Lehdessä ensimmäistä kertaa esiintyviä sanoja ovat esimerkiksi kansakoulu, lukio, kirjanpitäjä, osake, vuorineuvos, vakuuttaa, nimetä, yhteisö, kirje ja aitosuomalainen. Ajan tapaan Hannikaisen kielessä on vakiintumattomuutta, murteellisuutta ja jäykkiä vierasperäisiä rakenteita, mutta parhaimmillaan se on melko sujuvaa suomenkielistä proosaa.
Lehden levikki ja talous
Vuonna 1845 Kanavan kokonaislevikki oli 327 vuosikertaa, josta 148 meni Viipurin ja lähiseudun tilaajille. Postin kautta lehteä tilattiin eniten Kuopioon, Pietariin, Helsinkiin ja Turkuun. Toisena ilmestymisvuonna levikki kasvoi 466:een, mutta laski seuraavana vuonna 350 vuosikertaan. Lehden yleisö oli kuitenkin suurempi, koska varsinkin maaseudulla sanomalehdet kiersivät useilla lukijoilla.
Kanavan taloudesta ei ole säilynyt tarkkoja tietoja. Ilmeisesti sen tilaus- ja ilmoitustulot menivät lehden julkaisijoina toimineille Cedervallereille mahdollisen voiton jäädessä toimittajalle. Hannikaisen mukaan Kanava ei ollut toimittajalleen kannattava yritys, kuten eivät olleet aikansa muutkaan suomenkieliset sanomalehdet. Niitä tehtiin paljolti harrastuksesta osana kansallista kulttuurityötä.
Sensuuri ja lehden lakkaaminen
Hannikainen joutui hankaluuksiin Viipurin läänin kuvernöörin Casimir von Kothenin kanssa helmikuussa 1846, kun Saima oli julkaissut Kanavan kirjoituksen läänin maanomistusoloista otsikolla Uusi köyhälistötehdas. Saman vuoden toukokuussa paikalliset sensorit määrättiin lääniensä kuvernöörien valvontaan, jolloin suomea osaamaton von Kothen alkoi vaatia toimittajalta ruotsinkielisiä käännöksiä lehden kirjoituksista. Kesäkuussa Kanava julkaisi Gottlundin Suomalaisesta lainatun ortodoksista kirkkoa käsittelevän artikkelin, mikä johti Gottlundin lehden lakkauttamiseen ja Viipurin sensorin Johan Thesleffin korvaamiseen tehtäväänsä virkaintoisesti suhtautuneella Jaakko Juteinilla. Sensuuri poisti Kanavasta useita kirjoituksia ja kielsi syyskuussa 1847 kokonaan yhden sen numeroista. Lehden toiminta vaikeutui huomattavasti, ja vuoden lopussa kirjanpainaja ja toimittaja tekivät päätöksen sen lopettamisesta.
Kanavan lakattua sen tehtävät suomalaisuusaatteen herättäjänä siirtyivät vuonna 1847 Helsinkiin perustetulle Suomettarelle, jota myös Hannikainen ryhtyi avustamaan. Vuosina 1849–1851 hän toimitti Viipurin Maanviljelysseuran julkaisemaa Lukemisia Maamiehille -lehteä. Cedervallerit alkoivat painaa Kanavan tilalla ruotsinkielistä ilmoituslehteä. He tekivät vuosina 1848–1849 kaksi anomusta uuden suomenkielisen lehden perustamisesta, jotka kuvernööri von Kothen kuitenkin esti. Viipurin seuraava suomenkielinen sanomalehti oli vuonna 1855 ilmestymisensä aloittanut Sanan-Lennätin, jonka avustajiin ja toimittajiin kuului myös Pietari Hannikainen.
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
Kanava digitoituna kansalliskirjastossa
07 Viestintä, joukkoviestintä
Ilmestymästä lakanneet suomalaiset sanomalehdet
Viipurin media
|
1030933
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Saksanpihlaja
|
Saksanpihlaja
|
Saksanpihlaja (Sorbus aria, syn. Aria edulis) on kesävihanta puulaji pihlajien suvussa ja ruusukasvien heimossa. Se on joskus omaksi suvukseenkin luokitellun pihlajien alasuvun Aria tyyppilaji. Laji kestää hyvin varjostusta ja ilmansaasteita, ja sitä käytetään yleisesti koristepuuna.
Kuvaus
Saksanpihlaja on pienehkö puu ja kasvaa yleensä noin 4–12 metriä korkeaksi, joskus tosin yli 20-metriseksikin. Puun runko on yleensä pysty ja latvus leveän kartiomainen tai munanmuotoinen.
Lehdet ovat yksinkertaisia ja 8–12 senttimetriä pitkiä. Ne ovat vuorottaisia ja muodoltaan puikeita tai soikeita ja toissahaisesti sahalaitaisia. Ne ovat päältä kiiltävän tummanvihreitä ja alapinnalta valkonukkaisia. Lehdet ovat sulkasuonisia ja niissä on 10–14 suoniparia. Saksanpihlaja on kesävihanta ja lehtien syysväritys on ruskea.
Kukinta ajoittuu touko-kesäkuuhun ja hedelmät kypsyvät syys-lokakuussa. Kukinto on 8–15 senttimetriä leveä kertotasohuiskilo. 10–15 millimetriä leveät kukat ovat kaksineuvoisia ja hyönteispölytteisiä. Kukan teriö on valkoinen ja siinä on viisi terälehteä. Pienet pitkulaiset punaiset hedelmät ovat 8–15 millimetriä pitkiä.
Levinneisyys
Saksanpihlaja esiintyy laajalla alueella Keski- ja Etelä-Euroopassa sekä Luoteis-Afrikassa merenpinnantasolta 1700 metriin. Levinneisyysalueensa eteläosissa se kasvaa vuoristoissa. Laji viihtyy kalkkipitoisilla maaperillä.
Käyttö
Saksanpihlajaa käytetään lähinnä Euroopassa koristepuuna pihoissa ja puistoissa sekä katupuuna. Suomessa se menestyy vain maan eteläosassa. Siitä on olemassa useita viljelylajikkeita. Hedelmät ovat syötäviä ja niistä on myös valmistettu hilloja. Myös puuainesta on käytetty, mutta puun pieni koko rajoittaa sen hyödyllisyyttä.
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
Pinkka – Lajintuntemuksen oppimisympäristö: Saksanpihlaja
Pihlajat
|
1079420
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Elisa%20Gasparin
|
Elisa Gasparin
|
Elisa Gasparin (s. 2. joulukuuta 1991 Poschiavo, Sveitsi) on sveitsiläinen ampumahiihtäjä. Hänen siskonsa Selina Gasparin ja Aita Gasparin ovat myös ampumahiihtäjiä.
Gasparin sijoittui Sotšin olympialaisissa 2014 pikakilpailussa kahdeksanneksi. Kontiolahden MM-kilpailuissa 2015 hän oli pikakilpailussa kolmastoista. Pyeongchangin olympialaisissa 2018 hän sijoittui normaalimatkalla kahdeksanneksi ja naisten viestissä kuudenneksi.
Maailmancupissa Gasparin on sijoittunut parhaimmillaan kahdeksanneksi Anterselvan pikakilpailussa kaudella 2017–2018.
EM-kilpailujen nuorten sarjassa hän sai 2012 hopeaa takaa-ajossa ja pronssia pikakilpailussa.
Lähteet
Aiheesta muualla
Elisa Gasparinin kotisivut
Sveitsiläiset ampumahiihtäjät
Vuonna 1991 syntyneet
Elävät henkilöt
|
1650849
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Noailles
|
Noailles
|
Noailles voi viitata seuraaviin henkilöihin:
Anna de Noailles (1876–1933), romanialais-kreikkalais-ranskalainen runoilija
Paul de Noailles (1802–1885), Ranskan akatemian jäsen
|
317779
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Enzio%20Forsblom
|
Enzio Forsblom
|
Gustaf Edvard Enzio Forsblom (14. maaliskuuta 1920 Lohja – 10. helmikuuta 1996 Vantaa) oli suomalainen urkutaiteilija ja professori.
Henkilöhistoria
Forsblomin vanhemmat olivat konttoripäällikkö Edvard Forsblom ja Gunnel Lundequist ja puoliso vuodesta 1947 Ulpu Tuulikki Laikkala (ent. Lundgren). Forsblomin serkku Martti Ketelä oli nykyaikaisen viisiottelun olympiamitalisti. Forsblom opiskeli vuodesta 1938 Elis Mårtensonin johdolla Sibelius-Akatemiassa, jossa hän suoritti urkujensoiton diplomin 1948, sekä Helsingin yliopistossa, josta hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1949. Hän jatkoi urkuopintojaan mm. Kööpenhaminassa ja Pariisissa ja väitteli filosofian tohtoriksi Åbo Akademissa 1957 tutkielmalla Studier över stiltroheten och subjektivitet i interpretationen av J. S. Bachs orgelkompositioner. Forsblom toimi vuosina 1949–1969 urkurina Helsingin eri seurakunnissa ja hoiti Sibelius-Akatemian urkujensoiton professuuria 1969–1986, samoin kuin Åbo Akademin musiikkitieteen dosentuuria 1967–1985. Forsblom toimi myös alansa luottamustehtävissä sekä suunnitteli yli kahdetkymmenet urut, muun muassa Helsingin Finlandia-talon konserttiurut. 1950-luvulla hän toimi Hufvudstadsbladetin musiikkikriitikkona.
Taiteellinen toiminta
Forsblom piti ensikonserttinsa 1948, minkä jälkeen hän konsertoi Pohjoismaissa ja useissa Euroopan maissa. Hän levytti runsaasti Johann Sebastian Bachin musiikkia, ja hänet tunnettiin kansainvälisesti erinomaisena Bachin teosten tulkitsijana. Suurelle yleisölle hän tuli tunnetuksi Hannu Taanilan juontamista radio-ohjelmista. Forsblomille myönnettiin Director musices -arvonimi 1959 ja Säveltaiteen valtionpalkinto 1979. Pro Finlandia -mitalin hän sai 1966.
Julkaisuja
Studier över stiltrohet och subjektivitet i interpretationen av J. S. Bachs orgelkompositioner (1957)
Urkujen sointivärit ja rekisteröinti (1963)
Rekisteröinnin käsikirja (1967)
Panin huilu: Kirjoituksia, esitelmiä, puheenvuoroja neljän vuosikymmenen ajalta (1990)
Omega (1992)
Mimesis: Bachin urkuteosten affekti-ilmaisua etsimässä (1994)
Lähteet
Otavan Iso Musiikkitietosanakirja, osa 2. Helsinki 1977. ISBN 951-1-04191-6
Viitteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Suomalaiset urkurit
Sibelius-Akatemian professorit
Suomalaiset professorit
Suomalaiset musiikkikriitikot
Pro Finlandia -palkitut
Vuonna 1920 syntyneet
Vuonna 1996 kuolleet
|
1190312
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sareyamou
|
Sareyamou
|
Sareyamou on maalaiskunta ja sen keskuskylä Timbuktun alueen Dirén piirissä Malissa. Se sijaitsee Nigerjoen sivuhaaran varrella 25 kilometriä Diréstä kaakkoon. Kunnassa on 19 400 asukasta (vuonna 2009).
Sareyamoun kunnan pinta-ala on arviolta 534 neliökilometriä. Se rajoittuu lännessä Dirén piirin Bingan, pohjoisessa Tienkourin ja Haïbongon, idässä Gourma-Rharousin piirin Haribomon ja etelässä Bambara Maoudén kuntiin. Seutu kuuluu Saharan ja Sahelin siirtymäalueeseen. Sen läpi virtaavat Niger ja sen haarajoet Labou, Djingara ja Kangara sekä muutamia vadeja. Nigerjoen tulvat muodostavat järviä.
Kuntaan kuuluu 15 kylää ja paimentolaisryhmää. Asukkaat ovat songhaita, fulbeja, tuaregeja, maureja ja bozoja. Vallitseva uskonto on islam.
Paikallisia elinkeinoja ovat maanviljely, karjanhoito, kalastus, käsityöammatit ja kaupankäynti. Tärkeimmät viljelykasvit ovat riisi, vehnä, hirssi ja durra. Kotieläimistä tärkein on nauta.
Kunnan liikenneyhteydet ovat huonot. Tulva-aikaan ainoa liikenneväline on vene. Palveluihin kuuluu kolme alakoulua, koraanikoulu ja terveysasema.
Lähteet
Dirén piiri
Malin kunnat
|
1439164
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Iso-Saares
|
Iso-Saares
|
Iso-Saares on Pirkanmaalla Ikaalisissa Juhtimäen kylän lähellä sijaitseva järvi, joka kuuluu Kokemäenjoen vesistöön.
Maantietoa
Järven pinta-ala on 32 hehtaaria ja se on 1,6 kilometriä pitkä ja 600 metriä leveä. Järvellä on kartan mukaan kaksi saarta. Sen rantaviivan pituus on 5,3 kilometriä.
Vesistösuhteet
Järvi sijaitsee Kokemäenjoen vesistössä (vesistöaluetunnus 35) Näsijärven–Ruoveden alueen (35.3) Jakaman valuma-alueella (35.34), jonka Parkusjoen yläosan valuma-alueeseen (35.343) se kuuluu. Järven vedenpinnan korkeus on 149,6 metriä mpy.
Lähteet
Jakaman valuma-alue
Ikaalisten järvet
Botin luomat artikkelit
|
829070
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Chariots%20%28suomalainen%20gospelyhtye%29
|
Chariots (suomalainen gospelyhtye)
|
Chariots on suomalainen gospelyhtye, joka perustettiin vuonna 1986. Yhtyeessä on noin neljäkymmentä jäsentä, ja se koostuu kuorosta, big bandistä ja komppiryhmästä.
Diskografia
Ikuinen Jumala, 2010
Riemu nousee, 2006
Kunnian sä ansaitset, 2002
Uskon askel, 1998
Chariots - Gospel Big Band & Kuoro, 1992
Katso myös
Päivä Osakeyhtiö
Gospel
Suomen Vapaakirkko
Aiheesta muualla
Chariotsin kotisivu
Suomalaiset kristilliset yhtyeet
|
1283397
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Dominanttiseptimisointu
|
Dominanttiseptimisointu
|
Dominanttiseptimisointu eli huippunelisointu on septimisointu eli nelisointu, jonka pohjasävelenä on duuri- tai mollisävellajin viides sävel, dominantti eli huippusävel. Sekä duurissa että harmonisessa mollissa dominanttiseptimisoinnun muodostavat pohjasävelen lisäksi suuri terssi, puhdas kvintti ja pieni septimi. Laajemmassa mielessä dominanttiseptimisointu on mikä tahansa rakenteeltaan vastaava sointu, jossa on suuri terssi, puhdas kvintti ja pieni septimi. Tällainen sointu voidaan käsittää duurikolmisoinnuksi, johon on lisätty septimi.
Dominanttiseptimisointu on tonaalisessa musiikissa vanhastaan tärkein kaikista septimisoinnuista ja samalla toonikan kolmisoinnun eli peruskolmisoinnun ohella sävellajin tärkein sointu. Se esiintyy länsimaisessa musiikissa lähes yhtä usein kuin dominantin kolmisointu.
Populaarimusiikin sointumerkinnöissä dominanttiseptimisointu merkitään lisäämällä pohjasävelen nimen jälkeen yläindeksi "7". Esimerkiksi G7 tarkoittaa C-duurin dominanttiseptimisointua, jonka pohjasävel on G ja jossa sen lisäksi esiintyvät sävelet H, d, ja f. Sointuanalyysissä dominanttiseptimisoinnulle, jonka pohjasävelenä on sävellajin dominantti, käytetään merkintää V7.
Soinnun käännökset ja muunnelmia
Muiden sointujen tavoin dominanttiseptimisointukin esiintyy usein myös käännöksinä, jotka voidaan ajatella muodostettavan siirtämällä sen alimmat sävelet oktaavia korkeammalle. Tämän soinnun käännöksiä nimitetään myös sen mukaan, missä kohdassa sen alimmasta sävelestä luettuna esiintyy kaksi asteikon peräkkäistä säveltä. Niinpä sen ensimmäistä käännöstä (esimerkiksi H-D-F-G) sanotaan myös kvinttisekstisoinnuksi, toista käännöstä (D-F-G-H) terssikvarttisoinnuksi ja kolmatta käännöstä (F-G-H-D) sekuntisoinnuksi.
Varsin usein jätetään dominanttiseptimisoinnusta sen kvintti pois, mikä ei oleellisesti muuta soinnun luonnetta. Myös duurin tai mollin VII asteen sointu, joka on vähennetty kolmisointu, käsitetään usein eräänlaiseksi vaillinaiseksi dominanttiseptimisoinnuksi, vajaasoinnuksi josta pohjasävel on jätetty pois.
Toisinaan dominanttiseptimisointuun lisätään vielä viides sävel, jolloin saadaan viisisointu, dominanttinoonisointu.
Luonne ja merkitys
Toisin kuin kolmisoinnut, dominanttiseptimisointu on luonteeltaan riitasointu eli dissonanssi. Siinä esiintyy dissonoiva intervalli toisaalta pohjasävelen ja septimin, toisaalta myös terssin ja septimin välillä; viimeksi mainittu intervalli on vähennetty kvintti, joka soinnun eräissä käännöksissä vastaa ylinouseva kvartti eli tritonus. Klassisen soinnutusopin mukaan tällaiset dissonoivat intervallit on purettava tiettyjen sääntöjen mukaan niin, että ne johtavat konsonoivaan sointuun.
Sävellajin dominanttisoinnulle ominaista on sen dynaaminen, tonaalista ja harmonista jännitystä luova luonne. Se pyrkii purkautumaan toonikasointuun, joka sen sijaan on luonteeltaan staattinen ja pysäyttävä ja johon sävellykset ja niiden osat tyypillisesti päättyvätkin. Dominanttiseptimisointu esiintyykin toonikasoinnun edellä myös kadensseissa.
Dominanttiseptimisoinnun terssi on sävellajin johtosävel, jolla on voimakas taipumus edetä perussäveleen eli toonikaan. Esimerkiksi C-duurin dominanttiseptimisointu on G7, jonka terssi, H, on C-duurin johtosävel. Myös soinnun septimillä on eräänlainen yläjohtosävelen luonne, sillä se johtaa sitä puoliaskelen verran alempana olevaan asteikon kolmanteen säveleen (edellä mainitussa soinnussa septimi on F, joka siis johtaa duuriasteikon kolmanteen säveleen, E:hen). Tämä yhdessä sen kanssa, että jo dominanttikolmisoinnulla on pyrkimys purkautua toonikasointuun, on johtanut siihen, että dominanttiseptimisointu ja sitä seuraava toonikasointu yhdessä muodostavat luontevan lopukkeen, joka säännöllisesti esiintyy sävellyksen tai sen osan lopussa. Tämä alkuperäinen käyttötapa on toisaalta tehnyt mahdolliseksi harhauttaa kuulijaa harhalopukkeen avulla, jossa dominanttiseptimisointua seuraakin poikkeuksellisesti sävellajin kuudennen asteen sointu. Dominanttiseptimisointu voi esiintyä myös osana kvinttiympyrän mukaisesti etenevää sointukulkua (VI – II – V – I), jossa sitä edeltää supertoonikan sointu. Tämä on yleistä muun muassa jazzpianomusiikissa.
Rock- ja muussakin populaarimusiikissa sointukulku noudattaa usein niin sanottua blueskaavaa. Tällöin sävellajin V asteen sointu on lähes aina dominanttiseptimisointu, toisin sanoen duurikolmisointu, johon on lisätty pieni septimi, ja usein myös IV asteen sointuun lisätään pieni septimi, kun taas toonika- eli I asteen sointu on useimmiten pelkkä duurikolmisointu. Tyypillisiä esimerkkejä ovat Bill Haleyn "Rock Around the Clock" ja Chuck Berryn "Fanny Mae". Sitä vastoin esimerkiksi Chuck Berryn kappaleessa "Back in the U.S.A" ja Loggins and Messinan kappaleessa "Your Mama Don't Dance" toonikasointuunkin on lisätty pieni septimi. Tämä olikin yleistä rockmusiikin ensimmäisten 15 vuoden aikana, mutta kuulostaa nykyisin jossakin määrin "retrospektiiviseltä". Muita esimerkkejä kappaleista, joissa toonikasointuun on lisätty pieni septimi, ovat Little Richardin "Lucille", Beatlesien "I Saw Her Standing There", Harry Nilssonin "Coconut", Jim Crocen "You Don't Mess Around With Jim" ja The Drifters -yhtyeen "On Broadway". Chuck Berryn kappaleessa "Rock and Roll Music" esiintyy dominanttiseptimisoinnun kaltainen sointu sekä sävellajin I, IV että V asteen sointuna.
Välidominanttisoinnut
Käyttämällä sävellajiin varsinaisesti kuulumattomia kromaattisia muunnesäveliä voidaan sävellajin muillekin kuin V asteelle muodostaa dominanttiseptimisoinnun kaltainen sointu, jota sanotaan välidominanttisoinnuksi. Yleisin tällainen sointu on ns. dominantin dominantti (V7/V), sävellajin II asteen septimisointu, jossa terssi on korotettu. Tämä sointu pyrkii purkautumaan sävellajin varsinaiselle dominanttisoinnulle samaan tapaan kuin dominanttisointu purkautuu toonikasoinnulle.
Välidominanttisoinnun aikana soinnun pohjasävel saa ainakin hetkeksi ikään kuin dominantin ja sitä kvinttiä alempana oleva sävel toonikan luonteen. Usein tämä sävelten luonteen vaihtuminen on aivan tilapäistä, mutta dominanttiseptimisoinnulla on suuri merkitys myös modulaatioissa eli sävellajin vaihdoksissa. Tällöin tätä sointua ei sen voimakkaan tonaalisen tehon vuoksi yleensä kuitenkaan käytetä vielä sävellajista toiseen siirryttäessä, vaan vasta siirtymisen jälkeen uuden sävellajin vakiinnuttamiseksi.
Nämä dominanttiseptimisoinnun käyttötavat ovat klassiselta kaudelta saakka olleet erittäin yleisiä, ja soinnusta on kehitetty useita muunnelmia, kuten laajennettu (V/V/V) ja korvattu (V7/V) dominanttisointu.
Muita samankaltaisia sointuja
Ylinousevat sekstisoinnut
Dominanttiseptimisointu on enharmonisesti samanlainen kuin ylinouseva sekstisointu, jossa sen septimi on korvattu ylinousevalla sekstillä. Tällainen sointu tunnetaan nimellä saksalainen sekstisointu. Esimerkiksi sävelet G, H, D ja F tai Fis, Ais, Cis ja E muodostavat dominanttiseptimisoinnun, sävelet G, H, D ja Eis tai Ges, B, Des ja E sen sijaan saksalaisen sekstisoinnun.
Saksalainen sekstisointu esiintyy yleensä vain sävellajin alennetun II tai VI asteen sointuna. Siinä kaikki muut sävelet paitsi terssi sekä mollissa VI asteen saksalaisen sekstisoinnun pohjasävel ovat sävellajin kannalta muunnesäveliä. Esiintyessään II asteen sointuna se purkautuu sävellajin toonikasointuun (esimerkiksi C-duurissa: Des-F-As-H => C-E-G-C ja c-mollissa: Des-F-As-H => C-Es-G-C), VI asteen sointuna esiintyessään dominanttikolmisointuun (esimerkiksi C-duurissa tai c-mollissa: As-C-Es-Fis => G-H-D-G).
Jos myös soinnun kvintti korvataan sitä enharmonisesti vastaavalla kaksinkertaisesti ylinousevalla kvartilla, saadaan niin sanottu englantilainen sekstisointu (esimerkiksi Des-F-Gis-H).
Harmoninen septimisointu
Harmoninen septimisointu on nelisointu, jossa sävelten taajuuksien suhteet ovat 4:5:6:7. Tällaista sointua ei esiinny puhtaasti viritetyllä duuri- tai muulla diatonisella tai edes kromaattisella asteikolla, kuten ei yleensäkään sellaisia intervalleja, joissa taajuuksien suhteissa esiintyisi tekijänä luku 7. Sen sijaan tämän soinnun sävelet esiintyvät kyllä kahta oktaavia alemmaksi siirretyn pohjasävelen harmonisessa yläsävelsarjassa.
Dominanttiseptimisointu käsitetään usein eräänlaiseksi harmonisen septimisoinnun likiarvoksi. Tämä perustuu siihen, että puhtaasti viritetyllä asteikolla varsinaisen eli V asteen dominanttiseptimisoinnun sävelten taajuuksien suhde on 36:45:54:64, kun taas I asteen kolmisoinnulla, kun siihen on lisätty pieni septimi, vastaava suhde on 20:25:30:36.,, ja molemma suhteet ovat varsin lähellä suhdetta 4:5:6:7 (lavennettuna 20:25:30:35 tai 36:45:54:63).
Harmonisessa septimisoinnussa esiintyvää välistä intervallia, jossa taajuuksien suhde on 4:7, nimitetään myös luonnonseptimiksi. Sentteinä (oktaavin 1200:sosina eli puoliaskelen sadasosina) ilmaistuna harmoninen septimi on 968,8 c.. Täten se sattuu suuruudeltaan tasavireisen suuren sekstin (900 c) ja pienen septimin (1000 c) väliin, mutta lähemmäksi jälkimmäistä. Jos tämän intervallin alempi sävel on C, sattuu siis ylempi sävel A:n ja B:n väliin, mutta selvästi lähemmäksi B:tä.
Historia
Renessanssiajan säveltäjät ajattelivat enemmänkin intervallien kuin sointujen käsittein. Aikakauden musiikissa dominanttiseptimisointu esiintyikin vain satunnaisesti. Sen sijaan 1600-luvulta alkaen siitä tuli uudemman musiikin varsinainen tunnusmerkki ja samalla tärkein sen kehitykseen vaikuttanut tekijä.
Monteverdin katsotaan yleensä käyttäneen sitä ensimmäisenä ilman valmistavaa sointua Hän ja muut varhaiset barokkisäveltäjät alkoivat käyttää V7 -sointua osana johdantona funktionaaliseen harmoniaan. V7 -sointu oli jatkuvasti käytössä koko klassisen aikakauden, ja sitä käsiteltiin samaan tapaan kuin barokkiaikanakin. Romanttisella kaudella kehittyivät vähitellen vapaammat sävelkulut, jotka johtivat siihen, että jälkiromanttisena ja impressionistisena kautena dominanttiseptimisoinnun funktionaalinen käyttö alkoi hiipua, samaan aikaan kuin vielä selvemmin dissonoivat soinut yleistyivät, kun taas duuri- ja mollisointujen käyttö dominanttisointuina väheni. Lopulta suuressa osassa 1900-luvun taidemusiikkia V7 -sointua ei käytetty lainkaan. Sitä vastoin jazzissa ja populaarimusiikissa funktionaalista harmoniaa ja sen mukaisesti myös V7 -sointua käytetään edelleen.
Sointukulut ja purkautuminen
Dominanttiseptimisointu purkautuu yleensä siten, että sen terssi ja kvintti eli sävellajin johtosävel ja supertoonika, purkautuvat toonikasävelelle, kun taas soinnun septimi eli sävellajin subdominantti purkautuu sävellajin kolmannelle sävelelle eli mediantille, joka on samalla toonikasoinnun terssi. Myös soinnun pohjasävel purkautuu yleensä bassossa esiintyessään sävellajin toonikasävelelle, mutta muissa asemissa esiintyessään se pysyy yleensä ennallaan.
Eri sävellajien dominanttiseptimisoinnut
Seuraava taulukko osoittaa eri sävellajien dominanttiseptimisoinnut ja niiden sävelet. Muunnossävellajeilla eli duurilla ja mollilla, joilla on sama perussävel, on dominanttiseptimisoinnussa samat sävelet.
Sävelten nimistä ja sointumerkinnöistä on huomattava, että saksalaisessa nimistössä, jota Suomessakin vanhastaan käytetään, H merkitsee alentamatonta ja B sitä vastaavaa alennettua säveltä. Kitaran sointumerkinnöissä kuitenkin käytetään yleensä englantilaisen käytännön mukaista nimistöä, jolloin B merkitsee alentamatonta säveltä, joka Suomessa käytetyn saksalaisen nimistön mukaan on H. Tällöin alennetulle sävelelle, suomalaisittain B:lle, käytetään merkintää B. Tässä taulukossa on sävelten nimet esitetty sekä saksalaisen (suomalaisen) että (suluissa) englantilaisen, mutta sointumerkintä vain englantilaisen käytännön mukaisesti.
Lähteet
Aiheesta muualla
Soinnut
|
482268
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuopion%20K%C3%A4sity%C3%B6-%20ja%20Tehdasseuruus
|
Kuopion Käsityö- ja Tehdasseuruus
|
Kuopion Käsityö- ja Tehdasseuruus ry on Kuopiossa toimiva yrittäjäyhdistys. Yhdistys sai alkunsa vuonna 1868, jolloin ammattikuntalaitos lakkautettiin ja Kuopion käsityöläiset perustivat 14. toukokuuta Kuopion Käsityöläisseuruus -nimisen yhdistyksen. Yhdistyksen mukaan se oli Suomen ensimmäinen käsityöläisyhdistys ja samalla vanhin yrittäjäyhdistys. Turkuun perustettiin vastaava yhdistys päivää myöhemmin 15. toukokuuta ja Helsinkiin 15. kesäkuuta samana vuonna. Vuonna 1896 yhdistyksen nimeksi tuli Kuopion Käsityö- ja Tehdasseuruus, kun mukaan tulivat myös tehtailijat.
Yhdistys on Suomen Yrittäjät -järjestön jäsen, ja Savon Yrittäjien paikallisyhdistys.
Lähteet
Viikkosavo, 24.11.2007, Palkitsevaa onnistumisen kautta
Viitteet
Kuopion yhdistykset
Suomalaiset yrittäjäjärjestöt
|
673848
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ahola%20%28J%C3%A4rvenp%C3%A4%C3%A4%29
|
Ahola (Järvenpää)
|
Ahola (aik. Vårbacka) oli Juhani Ahon ja hänen puolisonsa Venny Soldan-Brofeldtin asunto Järvenpäässä noin kahden kilometrin päässä kaupungin nykyisestä keskustasta.
Perimätiedon mukaan talo rakennettiin 1860-luvulla F. A. Ehrströmin (1801-1850) leskelle.
Rakennus kuului Järvenpään kartanolle.
Aho ja Soldan-Brofeldt muuttivat taloon vuonna 1897 vuokrattuaan sen Järvenpään kartanolta. He asuivat siellä vuokralla vuoteen 1911 asti, jona aikana Aho kirjoitti muun muassa Juhan sekä osan Lastuja-kokoelmistaan.
Ahola oli alkujaan yksikerroksinen, mutta siihen lisättiin myöhemmin, 1920-luvulla, toinen kerros.
Ahojen jälkeen taloon muutti kuvanveistäjä Yrjö Liipola. Kartanon talousvaikeuksien vuoksi valtio osti nykyisen opistoalueen ja perusti sinne kotitalousoppilaitoksen. Aholasta tuli sittemmin opettajien asuntola ja kartanoon lisättiin toinen kerros. Talo oli tyhjillään noin 1970-luvun lopulta alkaen, kunnes se remontoitiin 1990-luvulla nykyiseen asuun.
Rakennuksen alakerrassa on esillä Ahon ja Soldan-Brofeldtin elämäntyöstä kertova näyttely, jonne pääsee yleisö kesäaikoina tutustumaan.
Aholan lähiympäristössä sijaitsevat myös myöhemmin rakennetut Jean Sibeliuksen Ainola sekä Eero Järnefeltin Suviranta. Nämä olivat osa Tuusulan taideyhteisöä.
Katso myös
Tuusulanjärven taiteilijayhteisö
Lähteet
Aiheesta muualla
Ahola Järvenpään kaupungin sivuilla
Järvenpään historia
Järvenpään museot
Suomen kotimuseot
Lepola (Järvenpää)
Suomen 1800-luvulla rakennetut rakennukset ja rakennelmat
|
189368
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kellie%20Martin
|
Kellie Martin
|
Kellie Noelle Martin (s. 16. lokakuuta 1975 Riverside, Kalifornia) on yhdysvaltalainen näyttelijä, joka on esiintynyt useissa televisiosarjoissa ja -elokuvissa. Suomessa hänet muistetaan parhaiten roolistaan televisiosarjassa Elämä voittaa, jossa hän näytteli perheen tytärtä Rebecca Thacheria. Martin valmistui Yalen yliopistosta 2001.
Martin on myös näytellyt lyhytkestoisissa televisiosarjoissa Christy ja Crisis Center. Hän oli myös pääosassa Caroline Cooneyn romaanin perustuvassa vuoden 1995 televisioelokuvassa The Face on the Milk Carton. Elokuva kertoo teini-ikäisestä tytöstä, joka kidnapattiin äidiltään pienenä ja jonka kidnappaajan vanhemmat kasvattivat omanaan.
Vuosina 1998–2000 Martin esiintyi myös draamasarjassa Teho-osasto, jossa hän näytteli lääketieteen opiskelija Lucy Knightia. Hän poistui sarjasta jaksossa, jossa Martinin roolihahmon ja tohtori John Carterin (Noah Wyle) kimppuun hyökättiin. Jakso on eräs sarjan parhaaksi äänestetyistä yksittäisistä jaksoista, sijoittuen toistuvasti kymmenen parhaan jakson joukkoon. Tiettävästi Martin itse pyysi lähtöä sarjasta, jotta hän voisi keskittyä opintoihinsa. Sisarensa kuoleman jälkeen hän on myös tuntenut olonsa epämiellyttäväksi sairaalaympäristössä.
Martin vihittiin Keith Christianin kanssa 15. toukokuuta 1999. Heillä on yksi lapsi, 5. marraskuuta 2006 syntynyt tytär.
Osittainen filmografia; Suomessa esitettyjä
Kova laki: Erikoisyksikkö — Melinda Granville (vierailevana näyttelijänä)
Teho-osasto — Lucy Knight (1998–2000)
Hopon poppoo — Roxanne
Aladdin — Sadira
Christy (1994) — Christy Huddleston
Päiväleffa (1993) — Sherry
Elämä voittaa (1989–1993) — Rebecca 'Becca' Thacher
Beverly Hillsin bimbopartio — Emily Coleman
Todistaja vastoin tahtoaan (1998) — Jennie Thomas
Kolkyt ja risat — (vierailevana näyttelijänä)
Boltsi hukassa, pallo jalassa — Sheila
Jumpin’ Jack Flash (1986) — Kristi Carlson
Kissamiljonääri Leo (myös Maailman rikkain kissa) — Veronica
Apua – ilman lapsia olemme hukassa — Linda
Aiheesta muualla
Yhdysvaltalaiset elokuvanäyttelijät
Yhdysvaltalaiset televisionäyttelijät
Vuonna 1975 syntyneet
Elävät henkilöt
|
1589815
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Reggiane%20Re.2003
|
Reggiane Re.2003
|
Reggiane Re.2003 oli toisen maailmansodan aikainen italialainen tiedustelulentokone, joka oli jatkokehitystä Re.2002 hävittäjäpommittajalle.
Suunnittelu
Kone suunniteltiin osallistumaan Italiassa järjestettyyn tiedustelulentokoneen suunnittelukilpailuun. Siinä oli kaksipaikkainen ohjaamo pilotille ja tiedustelijalle, myös valokuvauslaitteistoa oli asennettu. Koneen moottorin piti olla Fiat A.74 RC.38, mutta se päätettiin vaihtaa Piaggio P.XI Bis RC 40:n. Aseistuksena oli kaksi 12,7 mm konekivääriä rungossa ja 7,7mm konekiväärit siivissä. Runkoon asennettiin myös kahdet pommiripustimet mahdollistaen pommilastin 500kg:n asti.
Koneen ensimmäinen prototyyppi oli muunneltu Re.2002, joka teki ensilentonsa 29.6.1941 lupaavin tuloksin, minkä seurauksena tilattiin kaksi koesarjakonetta, sekä kahdensadan koneen suursarja. Italian sotaonnen käännyttyä päätettiin hävittäjien tuotanto siirtää etusijalle, joten Re.2003:n tilaus peruttiin. Vain yksi koesarjan kone saatiin valmistettua ja toinen jäi kokoonpanovaiheeseen.
Tekniset tiedot
Yleiset ominaisuudet
Miehistö: 2
Pituus: 8,08 m
Korkeus: 3,2 m
Kärkiväli: 11 m
Siipienpinta-ala: 20.40 m²
Tyhjäpaino: 2370 kg
Lentopaino: 3320 kg
Voimalaite: 1 x Piaggio P.XI Bis RC 40 (1000 hv)
Suoritusarvot
Suurin nopeus: 510 km/h
Lentomatka: 720 km
Lakikorkeus: 9800 m
Aseistus
2 x 12,7 mm konekivääriä
2 x 7,7 mm konekivääriä
500kg: n asti pommeja
Katso myös
Reggiane Re.2002
Reggiane Re.2005
Lähteet
Reggianen ilma-alukset
1940-luvun tiedustelukoneet
|
519743
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Anselm%20Hollo
|
Anselm Hollo
|
Paavo Anselm Aleksis Hollo (12. huhtikuuta 1934 Helsinki – 29. tammikuuta 2013 Boulder, Colorado, Yhdysvallat) oli suomalaissyntyinen runoilija ja kääntäjä. Hän asui 1960-luvun lopulta lähtien pysyvästi Yhdysvalloissa, missä hänet tunnettiin taiteilijanimellä Anselm Paul Alexis Hollo.
Ura
Hollon vanhemmat olivat Helsingin yliopiston professori, esseisti ja kääntäjä J. A. Hollo (1885–1967) ja Riiassa syntynyt musiikinopettaja ja kääntäjä Iris Walden.
Hollo muutti vuonna 1952 ulkomaille, ensin Saksaan ja Itävaltaan ja vuonna 1958 Englantiin, missä hän työskenteli Lontoossa BBC:n maailmanpalvelun suomenkielisellä osastolla. Hänen tehtävänään oli kirjoittaa radiodraamoja yhdessä Matti Rossin kanssa. Musiikin näihin esityksiin sävelsi Erkki Toivanen. Vuonna 1963 ilmestyi Hollon, Pentti Saarikosken ja Matti Rossin suomentamana osia Allen Ginsbergin kokoelmasta Howl and Other Poems teoksessa Kuolema van Goghin korvalle. Hollo suomensi myös John Lennonin teokset John Lennon panee omiaan (1964) ja Hispanialainen jakovainaa (1966).
Hollo saavutti runoilijana mainetta Lontoon underground-piireissä. Vuonna 1965 hän esiintyi International Poetry Incarnation -tapahtumassa, ja samana vuonna Indica Bookshopin ensimmäinen asiakas, Paul McCartney, osti muiden muassa Hollon teoksen And It’s A Song päivää ennen kirjakaupan virallisia avajaisia. Vuonna 1966 Hollo esiintyi Lahden kansainvälisessä kirjailijakokouksessa. Hänen toinen esiintymisensä Suomessa oli Helsingin juhlaviikoilla vuonna 1997.
Hollo muutti vuonna 1967 pysyvästi Yhdysvaltoihin. Hän opetti luovaa kirjoittamista muun muassa Buffalon yliopistossa, Iowan yliopistossa, Coloradon yliopistossa ja vuodesta 1989 lähtien Naropa-instituutissa. Hän asui viime vuosinaan Coloradon Boulderissa vaimonsa taiteilija Jane Dalrymple-Hollon kanssa.
Hollo käänsi suomalaisten nykykirjailijoiden tuotantoa, kuten Paavo Haavikon, Pentti Saarikosken, Mirkka Rekolan, Lauri Otonkosken, Antti Tuurin ja Rosa Liksomin. Hollo julkaisi 35 runoteosta. Hänen runoutensa sai vahvoja vaikutteita amerikkalaisilta beat-runoilijoilta.
Teokset
Sateiden välillä, runoja. Otava 1956
& (And) what else is new: A small pamphlet. New voice, Chatham, Kent 1963
Jazz poems. Vista Books, London 1963
Loverman, with a drawing by René Magritte. Dead Language, New York 1963
Poems: We just wanted to tell you. Writers forum, London 1963 (yhdessä David Ballin kanssa)
History. Drawings by Ken Lansdowne & Gregory Corso. Matrix Press, London 1964
Trobar: löytää, runoja. Otava 1964
& (And) it is a song: Poems. Migrant Press, Birmingham 1965
Faces & forms. Ambit, London 1965
Here we go. The Stranger’s press, London 1965
Word from the north: New poetry from Finland. Edited, translated and introduction by Anselm Hollo. Blackburn, London 1965
The claim. Goliard Press, London 1966
The going-on poem. Writers forum, London 1966
The minicab war: The gotla word. Interview with minicab driver and cabbie. Bormann. Eliot. Betjeman. Barker. Russell. Macmillan. Matrix Press, London 1966
Poems/Runoja. Suomentaneet Pekka Virtanen ja Anselm Hollo. Otava 1967
The coherences: Poems. Trigram, London 1968
The man in the treetop hat. Kuvat Barry Hall. Turret Books, London 1968
Maya: Works 1959–1969. Cape Gollard Press, London 1970
Alembic. Trigram Press, London 1972
Some worlds. The Elisabeth Press, New Rochelle 1974
Heavy jars. Toothpaste Press, West Branch, Iowa 1977
Sojourner microcosms: New & selected poems 1959–1977. With a foreword by Robert Creeley & an afterword by Edward Dorn. Blue Wind Press, Berkeley, California 1977
Finite continued. Blue Wind Press, Berkeley, California 1980
With ruth in mind. Station Hill, Barrytown, New York 1980
No complaints: Poems. Toothpaste Press, West Branch, Iowa 1983
Pick up the house: New & selected poems. Coffee House, Minneapolis 1986
Outlying districts: Poems. Coffee House, Minneapolis 1990
High beam. Pyramid Atlantic, Riverdale, Maryland 1991
Space Baltic: The science fiction poems, 1962-1987. Ocean View Books, Mountain View, California 1991
Blue ceiling. Tansy Press, Lawrence, Kansas 1992
West is left on the map. Tekijät Anselm Hollo ja Jane Dalrymple-Hollo. Dead Metaphor Press, Boulder, Colorado 1993
Corvus. Minneapolis: Coffee House Press 1995 (suom. Kai Nieminen, WSOY 2002)
AHOE: And How On Earth. Erie CO: Smokeproof Press 1997
AHOE 2: Johnny Cash Writes a Letter to Santa Claus. Writers Forum: London 1998
CAWS & CAUSERIES: Around Poetry and Poets. La Alameda Press/University of New Mexico Press
Notes on the Possibilities and Attractions of Existence: Selected Poems 1965–2000. 2000
Avaruudessa. Anselm Hollon runoja vuosilta 1960–2012. Valikoinut ja suomentanut Hannu Ylilehto. Helsinki: Rosebud 2022 ISBN 978-952-7313-61-9
Palkinnot
New York State Creative Artists' Public Service Award 1976
National Endowment for the Arts (NEA) Poet's Fellowship 1979
P.E.N./American-Scandinavian Foundation Award for Poetry in Translation 1981
American-Scandinavian Foundation Award for Poetry in Translation 1989
Fund for Poetry Awards for Contributions to Contemporary Poetry 1989, 1991
Gertrude Stein Award in Innovative American Poetry 1995-1996
Harold Morton Landon Translation Award 2004
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Ekholm, Kai: Anselm Hollo – kirjailija joka kieltäytyi unohdukselta. Agricolan Tietosanomat'' 14.1.2022.
Suomalaiset runoilijat
Suomentajat
Amerikansuomalaiset henkilöt
Vuonna 1934 syntyneet
Vuonna 2013 kuolleet
|
1562421
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Einar%20Christiansen
|
Einar Christiansen
|
Arne Einar Christiansen (20. heinäkuuta 1861 Kööpenhamina, Tanska – 25. syyskuuta 1939) oli tanskalainen kirjailija, jonka vahvin puoli on ylemmän porvariston elämän kuvaaminen näytelmissä, joista mainittavia ovat En egoist (1882) ja Modne mænd (1897), sekä romaaneissa Joppe (1889) ja Hjarl (1894). Laadultaan aivan toisenlaisia ovat hänen romanttiset näytelmänsä Broder Rus (188S) ja Peter Plus (1890) ja huomattava filosofinen draama Cosmus (1897), epäilemättä Christiansenin arvokkain tuote. Christiansen tuli 1899 kuninkaallisen teatterin taiteelliseksi johtajaksi.
Lähteet
Aiheesta muualla
Tanskalaiset kirjailijat
Vuonna 1861 syntyneet
Vuonna 1939 kuolleet
|
715105
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Karttapallokala
|
Karttapallokala
|
Karttapallokala (Arothron mappa) on pallokalalaji.
Viirupallokala kasvaa luonnossa noin 65 cm pitkäksi. Sen pohjaväri vaihtelee kellanruskeasta vihreään. Tummat kuviot näyttävät kartan tieverkostolta, mistä kala on saanut nimensä.
Karttapallokalaa tavataan Indopasifisella merialueella laguuneissa ja suojaisilla merenpuoleisilla riutoilla.
Karttapallokala syö levää, sienieläimiä ja selkärangattomia. Karttapallokaloja pidetään joskus suurikokoisissa akvaarioissa (800 litrasta alkaen). Ne eivät ole erityisen aggressiivisia muita kaloja kohtaa,mutta syövät selkärangattomat ja näykkivät koralleja. Kala saalistaa öisin, joten sen ei useinkaan nähdä liikuskelevan akvaariossa valoisaan aikaan.
Lähteet
Pallokalat
|
408590
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Wallacen%20linja
|
Wallacen linja
|
Wallacen linja on Indonesian saariston poikki kulkeva, brittiläisen Alfred Russel Wallacen (1823–1913) havaitsema raja, joka erottaa toisistaan intialaisen ja australialaisen eläinmaantieteellisen alueen. Linjan eteläosa kulkee Balin ja Lombokin, pohjoisosa Borneon ja Celebesin välistä. Wallace havaitsi, että linjan vastakkaisilla puolilla läheistenkin saarten eläimistö poikkeaa suuresti toisistaan ja esimerkiksi pussieläimiä esiintyy vain linjan itäpuolella, Wallaceaksi kutsutussa osassa saaristoa.
Myöhemmin ilmeni, että samassa kohdassa saariston poikki kulkee syvänne, joka muodostaa samalla Aasian ja Australian mannerjalustojen välisen rajan. Tämä selittää myös linjan eläinmaantieteellisen merkityksen. Jääkaudella meren pinta oli lähes sata metriä nykyistä alempana, jolloin linjan länsipuoliset saaret, kuten Sumatra, Jaava, Borneo ja Bali, olivat osa Aasian mannerta, mutta Wallacen linjan kohdalla oli silloinkin syvä salmi. Täten aasialaiset eläimet pääsivät helposti levittäytymään näille saarille, mutta eivät idemmäksi. Samaten Australian eläimistöllä on useita yhtäläisyyksiä linjan itäpuolisten saarten kanssa, joihin on ollut aikaisemmin maayhteys. Esimerkiksi useita kengurulajeja tavataan Uudessa-Guineassa, ja alueen linnustossa on paljon yhtäläisyyksiä.
Katso myös
Australaasia
Meganesia
Sundamaa
Lähteet
Aiheesta muualla
Mr. Wallace's Line Discover 1997
Eläinmaantiede
|
1750483
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Santissimo%20Nome%20di%20Maria%20al%20Foro%20Traiano
|
Santissimo Nome di Maria al Foro Traiano
|
Santissimo Nome di Maria al Foro Traiano (lat.: Ss. Nominis Mariae ad forum Traiani) on Roomassa Piazza Venezian läheisyydessä Trajanuksen forumin laidalla sijaitseva kirkko. Sen kupoli muodostaa parin vieressä olevalle kirkolle Santa Maria di Loreto.
Kirkon taustalla on paavi Innocentius IX, joka turkkilaisista Wienin edustalla vuonna 1683 saadun voiton johdosta perusti 12. syyskuuta vietettävän Kaikkein pyhimmän Marian nimen juhlan. Kirkko rakennettiin juhlaa varten perustetun veljeskunnan tyyssijaksi. Kirkon suunnittelu annettiin vuonna 1736 ranskalaiselle arkkitehdille Antoine Dérizetille, joka piirsi sen muistuttamaan viereistä Santa Maria di Loreton kirkkoa.
Pääalttarilla on puusta tehty veistos, joka esittää Pyhää neitsyttä ja lasta. Legendan mukaan se on siirretty San Lorenzo al Lateranon kirkosta ja on tehnyt useita ihmeitä. Ikoni tuotiin kirkkoon 9. syyskuuta 1741 juhlallisessa kulkueessa.
Lähteet
Rooman kirkot
Rooma
|
954896
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Daniel%20Mancinelli
|
Daniel Mancinelli
|
Daniel Mancinelli (s. 23. heinäkuuta 1988 San Severino Marche) on italialainen moottoriurheilija.
Hänellä ehti olla pitkä karting kokemus, kunnes vuonna 2003 hän siirtyi Italian Open Masters ICA Junior luokkaan, jossa hän sijoittui neljänneksi. Edelle jäivät vain Sébastien Buemi, Stefano Coletti ja Miguel Molina. Seuraavana vuonna hän sijoittui neljänneksi EM ICA luokassa ja viidenneksi Italian Open Master ICA luokassa. Vuonna 2005 Mancinelli oli viides samassa kilpailussa, jossa hän edelleen jäi mm. entinen F1-kuljettaja Jaime Alguersuari. Vuonna 2007 hän voitti Copa Campeones Trophy ICA sarjan mestaruuden.
Mancinelli aloitti Formula uransa vuonna 2006, kun hän ajoi Italian Formula Azzurra sarjassa. Hän saavutti yhden palkintokorokesijan hänen neljässä ajetuissa kilpailuissaan. Vuonna 2007 hän siirtyi kilpailemaan Italian Formula Renault 2.0 sarjaan CO2 Motorsport tallissa. Ensimmäisellä kaudellaan hän keräsi 78 pistettä ja sijoittui sarjan 16:ksi. Mancinelli jatkoi sarjassa seuraavana vuonna, vaikka osallistuikin vain kuuteen viimeiseen kilpailuun koko sarjasta. Hän sijoittui 15:ksi ja otti kaksi palkintokorokesijaa ja yhden voiton. Mancinelli osallistui myös marraskuussa 2008 Formula Renault'n talvisarjaan, jossa hän otti yhden voiton ja sijoittui sarjan viidenneksi. Mancinelli ajoi vuonna 2009 kahdeksan kilpailua Formula Renault 2.0 Eurocup-sarjaa sijoittuen sarjan 19:ksi. Hän jatkoi sarjassa vuonna 2010 ja sijoittui 16:ksi sarjan loppupisteissä.
Formula Renault'ien lisäksi Mancinelli on kilpaillut mm. Formula Master, Formula 3, Porsche Carrera Cup ja World Series by Renault-sarjoissa. Vuonna 2011 Mancinelli kilpaili GP3-sarjassa Mücke Motorsport tallissa Belgian kilpailusta lähtien korvaten Luciano Bachetan. Hän ei saavuttanut pisteitä.
GP3 -tulokset
Italialaiset autourheilijat
Vuonna 1988 syntyneet
Elävät henkilöt
GP3-kuljettajat
|
763575
|
https://fi.wikipedia.org/wiki/Delta%20Ethniki
|
Delta Ethniki
|
Delta Ethniki oli Kreikassa pelattu jalkapallosarja. Se oli maan neljänneksi korkein sarjataso ennen yhdistämistään Football League 2:n kanssa kaudeksi 2013-2014.
Kreikan jalkapallosarjat
|
Subsets and Splits
No community queries yet
The top public SQL queries from the community will appear here once available.